tiistai 28. joulukuuta 2010

Kluuvikadun Maximissa

Joululoman elokuvatarjontaa täällä pääkaupungissa ei voi luonnehtia kuin sanomalla, että aneemista, aneemista… Valinnanvarassa ei ole kehumista, kun tämän vuoden monet mielenkiintoiset elokuvat vielä odottavat tuloaan Suomen elokuvateattereihin.
Paremman puutteessa kävin katsomassa Woody Allenin Lontoossa filmatun komedian You Will Meet a Tall Dark Stranger. Elokuvassa on tunnettua näyttelijäkaartia ja niin höpsöjä hahmoja kuin vain Englannista voi löytää, mutta se ei vetänyt läheskään vertoja Allenin parin vuoden takaiselle Vicky Cristina Barcelonalle.
Elokuvan valintaan vaikutti osaltaan se, että se esitettiin charmikkaassa Kluuvikadun Maximissa ja sen kakkossalissa, joka on entisöity alkuperäiseen asuunsa: iso, korkea sali, kristallilamput ja kullatut korkokuvat seinillä. Varsinkin pieneltä parvekkeelta on hyvät näkymät, eikä siellä tule samanlaista klaustrofobista tunnelmaa kuin monissa uudemmissa, pienissä elokuvateattereissa (popcorn kyllä haisee, mutta se ei ole teatterin vika).
Maxim on vanhin vielä toiminnassa oleva elokuvateatteri, joka aloitti aikanaan toimintansa vuonna 1909 Olympian nimellä. Välillä se oli Piccadilly, mutta on ollut 1930-luvulta lähtien Maxim. Ja vieressä on Fasun kahvila, jossa voi pistäytyä lasillisella ennen tai jälkeen elokuvan.
Suosittelen, jos haluaa hieman erilaista elokuvakokemusta.

perjantai 24. joulukuuta 2010

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulukaaosta

Viime joulun alla monet kotiin joulun viettoon lentämällä palaavat suomalaiset ja muut talvilomalaiset huomasivat matkatavaroidensa jääneen matkan varrelle Helsinki-Vantaan lentokentän matkatavarasotkujen takia. Siinä oli laiha lohtu, että Finnair kuljetteli laukkuja taksilla pitkin Lappia ja Pohjois-Norjaa, jos joululahjat eivät ehtineetkään aatoksi – eikä hiihtovarusteiden puutteessa ulos voinut mennä päiväkausiin.
Nyt sitten sää on sotkenut monen joululomalaisen suunnitelmat. Esimakua saatiin jo Messukeskuksen näyttelyiden alla, kun Saksan lentokenttiä jouduttiin sulkemaan. Sinne juuttui myös näyttelyyn tulossa ollut Slovenian kennelklubin puheenjohtaja ja maan parlamentin puhemies, joka joutui perumaan sovitun tapaamisen suomalaisen kollegansa Sauli Niinistön kanssa. Koiranäyttelyyn sen sijaan ehti.
Nyt lomakansa on odotellut päiväkaupalla lentojaan monilla Länsi-Euroopan lentokentillä, ja kärsivällisyys alkaa olla koetuksella. Tänään tilanne Englannissa on aivan toinen kuin silloin kun itse asustin Lontoossa. Tuolloin lunta tuli muutaman kerran talvessa, mutta yleensä se oli sulanut pois jo seuraavaan aamuun mennessä.
Nyt Englannissa on kylmin joulukuu sataan vuoteen. Ei ihme, että Heathrow’n lentokenttä Lontoossa on ollut jumissa jo useita päiviä. Kaikilla ei ole samanlainen tuuri kuin tuttavalla, joka sai pari ylimääräistä ostospäivää ja odotti lentokentän sijasta hotellissa kotimatkan järjestymistä.
Suomessa asuva amerikkalainen ystävä sen sijaan tuskaili viime yönä pakkaamisen ja lentojensa kanssa. Hän käy joka vuosi jouluna San Franciscossa sukulaistensa luona. Aiemmin hän on siunaillut koneen vaihtojen hankaluutta Heathrow’ssa tai New Yorkissa, kun lennot ovat olleet myöhässä ja tungosta joka paikassa.
Viime vuonna sain hänet vakuuttumaan, että kannattaa lentää Münchenin kautta, koska lentokenttä on toimiva eikä liian iso ja koneen vaihdot sujuvia. Onnekseen hän oli valinnut tänä vuonna saman reitin, joten matkaan pääsi ja perillekin. Auringosta on turha haaveilla, kun Länsirannikolla on sadealue, mutta lämpötila on sentään toistakymmentä astetta.
Täällä kotona joulu aiheuttaa monenlaista ongelmaa meikäläisellekin, joka ei vietä joulua. On puuroutunutta liikennettä ja kaupat täynnä väkeä, joten jonottaa saa. Suurin koettelemus on edessä torstaina, kun täytyy kerätä taistelumieltä selvitäkseen ruokaostoksista lähikaupassa Stockmannilla, jossa pyhien aattoina tuntuu olevan puoli kaupunkia.
Suomi on muutenkin sulkeutumassa jouluksi. Yritin tehdä keskiviikoksi lounasvarausta, mutta kävi ilmi, että suuri osa ravintoloista G.W. Sundmansista alkaen sulkee ovensa jo keskiviikkona alkuiltapäivästä. Jopa naapurin Sikala ilmoitti sulkevansa aikaisemmin ja tarjoavansa vakiolounaan sijasta ”rääppiäisiä” eli joulumenun rippeitä ennen kuin sulkee ovensa ensi viikkoon.
Sääliksi käy joulun viettoon tulleita turisteja, kun kaupunki on kiinni. Onneksi sentään elokuvateatterit ja kuntosali ovat auki, eikä tungosta liene kummassakaan. Ylellisyyttä sekin on.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Ohi ovat…

… tämän vuoden koiraharrastusta koskevat kokoukset – luojan kiitos!
Itse olisin ollut valmis siirtymään muihin harrastuksiin jo viikonlopun Messukeskuksen näyttelyiden jälkeen, mutta torstaina oli vielä pitkä kokouspäivä Kennelliitossa, kun ”vanha” hallitus kokoontui vuoden viimeiseen kokoukseensa ja uusi, ensi vuoden alusta aloittava hallitus piti järjestäytymiskokouksensa. Ihan reilunpituinen työpäivä siitä tuli.
Vanhassa hallituksessa oli jälleen paksu nippu paperia luettavana ja paljon pelkkiä rutiiniasioita alkaen poikkeuslupa-anomuksista, kun kasvattajat eivät muista tarkistaa, että pentueen vanhempien terveystarkastukset on tehty ennen astutusta eikä sen jälkeen.
Ja jälleen oli kurinpitoasioita ja viranomaispäätöksiä eläinsuojelurikoksista ja –rikkomuksista sekä eläinten huostaanotosta. Ne eivät ole mukavaa luettavaa.
Kokouksen lomassa nyt viimeistä kertaa vuosikymmenien jälkeen hallituksen kokouksessa läsnä ollut naapuri Kari Järvinen piti puheen muistellen aloittaneensa hallituksessa kenraali Olli Korhosen aikana. Nyt viime vuosina hän on ollut läsnä Kennelliiton valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan ominaisuudessa. Hän toki jatkaa Voittaja-näyttelyiden ja vuoden 2014 Maailmannäyttelyn toimikunnan puheenjohtajana sekä Kennelliiton museo- ja kirjastohankkeessa.
Jäähyväislahjaksi hän lahjoitti Kennelliiton tulevalle koiramuseolle aikanaan Tukholmasta Bukowskin huutokaupasta hankkimansa, Han-dynastian aikuisen noin 2300 vuotta vanhan terrakottakoiran.
Hieno lahjoitus, jollaisia ei ole joka maan Kennelliitossa. Yritin ottaa selvää, minkä verran näitä terrakottakoiria maailmalla on ja sain arvioksi viitisenkymmentä. Viime vuonna yksi koira oli huutokaupattavana Hongkongissa, mutta lopullista kauppahintaa en tiedä.
Naapurustossa olevan antiikkikaupan omistajalla sellainen on ollut jo toistakymmentä vuotta, ja silloin tällöin koira on nähtävänä liikkeen ikkunassa. Se on samankokoinen kuin nyt Kennelliiton lahjaksi saama koira, mutta sen rakenne on hieman erilainen, eli etu- ja takakulmaukset ovat niukemmat, mutta hyvin sen voi kuvitella kiinalaisten koirarotujen esi-isäksi.
Kokouksen välillä poikettiin myös katsomaan orastavaa kirjastoa, johon jo pari vuotta varastolaatikoissa olleita Kennelliiton kirjaston kirjoja on alettu purkaa varastohyllyihin ja luetteloida. Toivottavasti pian saadaan oikeat hyllyt ja vanhoille, 1800-luvun loppupuolelta olevien ensimmäisten koiranäyttelyiden luetteloille ja muille arvokirjoille vitriinit, joissa ne ovat turvassa pölyltä ja rasvaisilta sormilta.

***
Uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin toimikuntien ja työryhmien puheenjohtajat ja osa jäsenistä.
”Valita” on ehkä väärä sana, sillä kysymyksessä olivat pikemminkin ilmoitusasiat, jotka kirjattiin pöytäkirjaan, sillä valinnat oli ”sovittu”, kuten asia ilmaistiin.
Kennelliiton hallituksessahan on ollut tapana, että toimikuntien puheenjohtajat valitsevat toimikuntien jäsenet, ja harvemmin niihin halutaan tai voidaan hallituksessa puuttua.
Tulevaisuudessa olisi kenties paikallaan käydä ihan kokonaisvaltainen keskustelu niin toimikuntien puheenjohtajista kuin niiden jäsenistäkin, jotta työt voidaan jakaa tehokkaammin ottaen huomioon eri hallituksen jäsenten osaaminen, ja huolehtia siitä, että toimikuntien jäsenyydet jakautuvat mahdollisimman laajalle eivätkä samat henkilöt istu useassa toimikunnassa tai työryhmässä.
Toimikunnan puheenjohtajan kannalta on tietenkin helppoa, jos hän voi valita toimikuntiinsa sopivat jäsenet, mutta lopputuloksen kannalta saattaa olla parempi, jos toimikuntiin ja työryhmiin tulee myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole mukautuvaisia ja joilla on erilaisia mielipiteitä, sillä sitä kautta parhaat kompromissit saavutetaan.
Naapurimaassamme päätettiin joku vuosi sitten, että toimikuntien puheenjohtajuuksia kierrätetään säännöllisin väliajoin. Silloin kenellekään ei muodostu omaa puolustettavaa reviiriä, ja toimikuntien työhön saadaan myös uutta näkemystä.

***
Tämäkään hallituksen kokous ei sujunut ilman, että viestintä ja tämä blogi eivät olisi joutuneet käsittelyyn.
Joku ilmoitti, ettei hän enää edes suostu lukemaan tätä blogia, kun täällä esitetään vääristeltyä ja virheellistä tietoa. Joku toinen taas toisteli totuutena sanomisiani, joita en ole koskaan sanonut. Eli ehkä kannattaisi sittenkin lukea tekstit ihan tarkkaan ilman ennakkoasenteita – ettei tule huomaamattaan itse levitettyä virheellistä tietoa.
Kun emme elä Valkovenäjällä (Euroopan viimeisessä diktatuurissa, jossa presidentinvaalien jälkeen odotettavissa olevien mielenosoitusten vaikeuttamiseksi pääkaupungin Minskin pääaukiolle on jäädytetty luistinrata!), keskustelu yleisistä asioista on edelleenkin sallittua, ja sen pitääkin olla.

Sissi-chihuahua kylässä

Tuskin olin ehtinyt kotiin torstai-iltana, kun naapuri jo kolkutteli alaovella kainalossaan viime viikonloppuna Italiasta saamansa Empressa Elisabeth eli Sissi.
Sissi on kolme kuukautta vanha chihuahua-tyttö, nätti kuin mikä. Kun chihuahuan pitää olla luonteeltaan kuin pikku-Napoleon, tämä oli juuri sitä: tutki häntä pystyssä koko huushollin, kierteli kirjahyllyt, haisteli nurkissa olevat villakoirat ja pureskeli Messukeskuksessa tuomarilahjaksi saamani Skandinavian vinttikoiria esittelevän vuosikirjan kulmat.
Ja kun aikansa oli touhunnut, halusi syliini ja nukahti saman tien. Naapurin mielestä se oli selvä osoitus, että Sissi tiesi, kuka on Kääpiökoirayhdistyksen puheenjohtaja.
Silti en voi kuvitella itseäni ulkoiluttamassa pientä chihuahuaa, vaikka kuinka nättiä, kun olen tottunut reilumman kokoisiin, ronskimpiin koiriin. En varsinkaan, jos sillä on Kaliforniasta ostetut, jalokivin somistetut kaulapannat ja hihnat, Burberryn takki ja Louis Vuittonin töppöset… Mutta näin käy, kun aikuiset ihmiset hurahtavat pikkukoiriin.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Joulukokous Etelärannassa

Viimeinkin Helsingin eteläisissä kaupunginosissa on pantu hösseliksi!
Kun lähdin illansuussa SKKY:n hallituksen kokoukseen Etelärantaan ykkösen ratikalla, joka kulmalla oli kauhakuormureita ja kuorma-autoja siivoamassa pois pahimpia lumikasoja katujen varsilta. Aiemmin päivällä pudotettiin lunta lähitalojen katoilta – mitä ei ole vähään aikaan nähty joulukuussa näillä kulmilla.
Flunssapöpöt olivat karsineet kokouksen osanottajien rivejä: yksi oli puhekiellossa, toinen flunssakuumeessa ja kolmas nyrjäyttänyt nilkkansa. Ja yhdellä oli oman kuntansa sosiaalilautakunnan kokous. Onneksi oltiin kuitenkin päätösvaltaisia.
Ja onneksi oli päätetty pitää hallituksen kokous vielä joulukuussa, koska asialistalle tuli vielä viime hetken asioita, jotka olisivat vaatineet kokoontumista joululoman aikana. Kennelliitolta tuli nimittäin eilen lausuntopyyntö päivitetystä koirien vakuutusarvotaulukosta, ja lausuntoa haluttiin vielä ennen vuoden loppua.
SKKY:n monien rotujen osalta ehdotettu taulukko ei käy aivan sellaisenaan, sillä meiltä annettavat vakuutusarvolausunnot perustuvat useampiin kriteereihin riippuen siitä, onko koiran vanhemmille tehty terveystutkimukset ja onko niillä näyttelytulokset. Myös DNA-polveutumisvarmistus lisää koiran arvoa. Samoin meillä on oltu sitä mieltä, että koiran saavuttama Iso-Britannian tai USA:n muotovalion arvo on yhtä arvokas kuin FCI:n kansainvälisen valion arvo. Siksi olemme tähän saakka antaneet suoraan vakuutusarvolausunnot vakuutusyhtiöille, ja toivomme voivamme jatkaa samaa käytäntöä.
”Isoista” asioista listalla oli myös Suomen Affenpinserit ry:n pyytämä periaatepäätös siitä, hyväksymmekö apinapinserit rotujärjestömme alaisuuteen ja yhdistyksen jäsenyhdistykseksemme, kun rotu jää ilman omaa rotujärjestöä vuoden 2012 alusta Snautseri- ja Pinserikeskusjärjestön lakkauttaessa toimintansa, kun sen isommat rodut ilmeisesti päätyvät omiksi rotujärjestöikseen.
Vastaus oli myönteinen, kun todettiin, että apinapinserit (jotka ennen tunnettiin affenpinsereinä) ovat FCI:n ulkopuolella olevissa suurissa kennelmaissa kääpiökoirarotu – samaan tapaan kuin esimerkiksi pomeranian, englanninkääpiöterrieri ja yorkshirenterrieri.
Raha-asioitakin käsiteltiin, kun olemme uusineet vuosisopimuksen Lemmikkipalstoilla olevasta, koiranostajille suunnatusta mainoksesta ja lisäksi hyväksyttävänä oli isompi lasku, kun olemme maksaneet toistakymmentä jäsenyhdistystemme ja alajaostojemme edustajaa Kennelliiton helmikuussa järjestämään ns. Koira-Expoon.
Kun tämä oli vuoden viimeinen kokous, siinä törsättiinkin: jälkiruoaksi söimme herkullista creme brûlée’ta ja punaherukkasorbettia. Toivottavasti tilintarkastajillakin on joulumieltä!
PS. Viikonloppuna jäi uutisseuranta vähille. Siksi huomasin vasta sunnuntai-iltana, että Tukholmassa Drottningsgatanin kulmilla oli tapahtunut terrori-isku, joka olisi voinut olla seurauksiltaan kammottava. Myöskään kansankodissa (tai meillä) ei voida tuudittautua ajatukseen, ettei täällä tapahdu samanlaisia kauheuksia. Ja nyt tiistain aikana kansainväliset uutiskanavat ovat kertoneet USA:n diplomatian jättiläisen Richard Holbrooke'n kuolemasta ja elämäntyöstä. Hän ei miellyttänyt kaikkia, mutta sai paljon aikaan, vaikka ei ollut yes-ihminen.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Stailattua värimaisemaa Messarissa

Aina sitä oppii jotain uutta, meikäläinenkin.
Viime aikoina niin sanottu stailistien ammattikunta on levittäytynyt alalle kuin alalle. Ruokastailistit miettivät, millainen kiemura suklaakastikkeella laitetaan jälkiruokalautaselle, ja mihin kohtaan puuterisokerilla kuorrutettu vadelma tökätään. Hiusstailistit miettivät, millaisia värisävyjä tukkaan laitetaan, oli sitten kysymyksessä herrojen parturointi tai rouvien frisyyri.
Muotistailistit ovat sitten aivan oma lukunsa, kun he sanelevat, minkälaisia rättejä milloinkin päällemme puemme.
Frisöörillä saa rautaisannoksen naistenlehtien trendijuttuja, kun nykyinen on edellistä hieman hitaampi ja tarjoaa vain naistenlehtiä, kun edellisellä oli jopa Kauppalehti luettavana. Nyt viime viikolla frisöörillä opin, että 84-vuotias ikinuori Aira Samulin stailaa itse omat asunsa. Hienoa, ettei hänen tarvitse tuhlata rahaa ulkopuolisiin palveluihin!
Ennen viikonlopun mammuttimaisia Messukeskuksen koiranäyttelyjä minua valistettiin, miten koiranäyttelyihin tulijat – koiranesittäjät, turistit ja tuomaritkin – olivat suunnitelleet jo viikkokaupalla asujensa värimaailmaa…niin kauniit herrat kuin vaatimattomammat daamitkin.
Mitä tähän mielestään normaalilla maalaisjärjellä varustettu bloggaaja voi sanoa, kun oma aika, mielenkiinto ja rahat eivät riitä meikkitaiteilijoiden tai kampaajien palveluihin – stailisteistä puhumattakaan?
Kun koiranäyttelyihinkin pukee päällensä, mitä vaatekaapista sattuu löytymään, kunhan on suhteellisen asiallista ja siistiä, siinä luulossa, että kaikella on aikansa ja paikkansa.
Kun olin nyt oppinut stailatun värimaailman tärkeyden, toki katselin sillä silmällä ympärilleni Messukeskuksessa. Ja totta on, olihan siellä koiranesittäjää monenlaisessa tyllillä vuoratussa rimpsuhameessa korkokengissä sipsuttamassa vaikkapa perinteisen metsästys- ja käyttökoirarodun esittäjänä. Oli mustaa, valkoista ja pinkkiä, ja oli kiharoita ja strasseilla somistettuja asuja, joita perinteisen protokollan mukaan laitetaan päälle cocktailkutsuille tai yökerhoon, ei koiranäyttelyyn.
Tuomarina olen joskus keskeyttänyt arvostelun mutaisella raviradalla kaatosateessa kehoittaen koirien esittäjiä hakemaan sadetakit päälleen, kun olen kuvitellut, ettei kukaan halua kastella cocktailasujaan – usein huonolla menestyksellä. Täytyyhän koiraa esittäessä olla hienoja, satoi tai paistoi.
Kuka tämän ”glamourin” lienee tuonut suomalaisiin koiranäyttelyihin? Mallia on tietysti haettu USA:sta, jossa naishandlerit pukeutuvat yleensä asialliseen mekkoon tai jakkupukuun sekä matalakorkoisiin kenkiin ja mieshandlereillä on puvun takki ja solmio.
Jostain syystä täällä ammutaan yli, oli sitten kysymyksessä koiran kunnostaminen näyttelyyn tai esittäjien asut. Venäläiset ns. ammattihandlerit ovat omaksuneet liioitellun tyylin hienoine esiintymisasuineen ja kullanvärisine ballerinatossuineen. Vahinko vain, että myös suomalaiset ovat katsoneet aiheelliseksi matkia samaa tyyliä.
Ja vahinko, etteivät koirat ole aina samanlaisessa kunnossa tai yhtä hienoja kuin esittäjänsä, mutta taitaa olla niin, että koirat ja niiden arvostelu ovat koiranäyttelyissä toisarvoinen asia näillä turhuuden markkinoilla.
Olisikos jo aika palata perusasioihin?

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Vilu ja talkkareita ikävä

Nyt tulee mieleen Lontoon ajat, kun tuntuu, että ulkona on lämpimämpää kuin sisällä! Siellä oli huterat yksinkertaiset ikkunat ja lämpötilan laskiessa talvella ulkona nollan kieppeille kysyi todellista urheilumieltä kipaista kolmannen kerroksen makuuhuoneesta toiseen kerrokseen kylpyhuoneeseen aamusuihkulle.
Meidän kulmilla hajosi nimittäin kaukolämpöputki aamupäivällä. Sen seurauksena patterit kylmenivät ja hanoista tulee vain kylmää vettä. Iltapäivällä kerrottiin, että Helsingin Energia korjaa putkea, mutta kauan se on kestänyt…


Kun normaalisti tähän aikaan vuodesta on harmaata ja vettä sataa, nyt on Kaivarin kulmilla oikea talvi kuten yllä olevasta, takapihalta päivällä nappaamastani kuvasta näkyy. Lunta on puolisen metriä.
Tilanne Ullanlinnan kaduilla on sama kuin viime vuonna tammi-helmikuussa: kadut ovat perunapeltoa, parkkipaikat ovat peittyneet lumikasoihin, eikä aina edes tiedä, onko kasan alla autoa vai ei.
Kun ennen lumiaurat olivat liikkeellä jo aamuyöstä, nyt niitä ei ole näkynyt pienemmillä kaduilla juuri lainkaan. Ja kun taloyhtiöissä oli ennen talonmiehet, jotka puhdistivat niin jalkakäytävät kuin talon edessä olevan katuosuudenkin, nyt huoltoyhtiöt hoitavat homman, miten hoitavat.
Talkkareita on muutenkin ikävä, sillä he hoitivat monenlaiset pienet hommat, kun heihin piti yllä hyviä suhteita ja muisti jouluna konjakkipullolla tai muulla sopivalla lahjalla.
Jossain New Yorkissa tulee muutaman kerran talvessa lunta, mutta jo seuraavana aamuna lumi on kärrätty pois kaduilta. Ehkäpä meillä talvi on sittenkin niin odottamaton ilmiö, ettei siihen osata tai haluta varautua, vai onko kysymys yleisestä välinpitämättömyydestä?
Messukeskukseen viikonloppuna tulijoiden onkin parasta varautua allaolevan kaltaisiin näkymiin ja varata paljon, paljon aikaa. Ja lentämällähän tänne taitaa olla turha yrittää, kun Finnairin ammattiliitot ovat ilmeisesti päättäneet ajaa yhtiön sellaiseen tilaan, että se on piankin joko brittien tai jonkun muun ostettavissa.


lauantai 4. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivän odotusta

Muotitaiteilija Jukka Rintalan studion ovet tuossa kulman takana Tehtaankadulla lienevät käyneet ahkeraan, kun valtakunnan etablissemangin daamit ovat käyneet sovittamassa iltapukujaan linnan itsenäisyysjuhlia varten.
Onneksi ei ole sellaisia murheita. Kerran sain kutsun linnaan silloisen aviomiehen siivellä, mutta ”itseellisenä” ei ole kutsuja kuulunut, kun en ole tärkeä henkilö. Kutsu tuli sen sijaan itsenäisyyspäivän juhlaan Kansallisteatteriin, mutta sinne mentäessä ei tarvitse hepeneistä hermoilla, kun juhla on iltapäivällä.
Itsenäisyyspäivän kynttilät sen sijaan pitää vielä hankkia, koska perinteitä on hyvä ylläpitää. Ajatus kynttilöiden polttamisesta ikkunalla hiljaisen itsenäisyysjulistuksen viestittämiseksi viehättää – samalla tavalla kuin ajatus hiljaisesta vastarinnasta, joskaan tänä päivänä ei ole niin kovin paljon vastustamista.
Toista oli ennen. Tutkin aikanaan tätä kynttiläperinnettä, kun kirjoitin viikottaista ulkomaisille kuuntelijoille tarkoitettua ohjelmasarjaa Suomen sodan jälkeisistä vaaran vuosista.
Historian kirjoista sain selville, että kahta kynttilää ikkunalla poltettiin usein Ruotsin vallan aikana kuninkaan syntymäpäivänä ja muina juhlapäivinä.
Venäjän vallan aikana sortovuosina monet sytyttivät kynttilät ikkunalaudalle helmikuun 5. päivänä, Maamme-laulun sanoittajan J.L. Runebergin syntymäpäivänä.
Toisen maailmansodan jälkeen itsenäisyyspäivän kynttilät olivat hiljainen, mutta sitäkin vaikuttavampi vastalause syyskuussa 1944 välirauhan jälkeen Suomeen majoittuneelle liittoutuneiden valvontakomissiolle, joka piti päämajaansa hotelli Tornissa Helsingin keskustassa ja viipyi Suomessa Pariisin rauhansopimuksen ratifioimiseen saakka vuoteen 1947.
Suurin osa valvontakomission jäsenistä oli Neuvostoliitosta, ja sen puheenjohtajana oli Stalinin luottomies, Andrei Zdanov. Komission muutama brittijäsen majoittui yksityismajoitukseen meidän kulmille Eiraan ja Ullanlinnaan, mutta neuvostoliittolaiset eivät voineet asustaa omassa lähetystössään, kun olivat pommittaneet sen sodan aikana maan tasalle!
Pelätty valvontakomissio puuttui melkein joka asiaan. Suomalaisia valtiojohtajia vietiin sotasyyllisyysoikeuteen, monet suomalaiset upseerit joutuivat pakenemaan Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin, USA:n Euroopalle tarjoamasta Marshall-avusta jouduttiin kieltäytymään, ja venäläissyntyisiä emigrantteja (kuten SKKY:n edesmenneen kunniajäsenen Irina Björkelundin mies Boris) toimitettiin Neuvostoliiton gulagiin vangeiksi.
Suomalaiset joutuivat vastaamaan myös siitä, että teekkarit olivat innostuneet vappuyönä pommittamaan hotelli Tornia kananmunilla. Perimätiedon mukaan ketään ei saatu kiinni, kun Ressun opiskelijapojat olivat värjänneet läheisen puiston pulut punaisiksi – mistä siitäkin valitettiin Suomen hallitukselle!
Kun valvontakomissio poistui Suomesta, hävitys hotelli Tornissa oli totaalinen: huoneista oli viety kaikki irtaimisto vessanpönttöjä myöten ja jäljellä oleva irtaimisto oli sotkettu ja tuhottu perin pohjin.
Nyt Venäjällä on kulman takana pramea, stalinistityylin mahtipontinen lähetystörakennus, joka valmistui vuonna 1952 osana sotakorvauksia.
Protestit sen edessä eivät kuitenkaan ole loppuneet. Vielä 1990-luvulla viedessäni koiriani Kaivopuistoon lenkille sunnuntai-iltapäivisin panin merkille säässä kuin säässä lähetystön edessä seisoneen vanhan naisen, joka piti kädessään kuvallista kylttiä. Ilmeisesti kysymyksessä oli gulagiin lähetetty sukulainen.
Viikko sitten lauantaina lähetystön edessä oli joukko asuntokaupoissa petettyjä pietarilaisia, jotka eivät olleet saaneet mielenosoituslupaa kotikaupungissaan. Helsingissä lupa heltisi saman tien.
Ulkomaisille, Suomen historiasta kiinnostuneille vieraille olen aina muistanut kertoa, miten Suomi on käynyt 42 sotaa Venäjää ja Neuvostoliittoa vastaan ja hävinnyt ne kaikki, mutta silti säilyttänyt itsenäisyytensä. Lieneekö niin, että olemme halutessamme hyvin hankalia alamaisia.
Ettei historia toistuisi, on hyvä sytyttää itsenäisyyspäivän kynttilät.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Sieniviljelyä ja muuta

”Sometimes I feel like a mushroom; I am kept in the dark and fed shit.” (Joskus tunnen olevani kuin herkkusieni – pidetään pimennossa ja ruokitaan p****lla.)
Tällainen kyltti oli joku vuosi sitten kollegan työhuoneen seinällä Washingtonissa, missä olin tilapäiskomennuksella satelliittitelevisio-ohjelmia tuottavassa palvelussa.
Kyltti tuli elävästi mieleeni, kun luin perjantai-iltana Kennelliiton tiedotetta, jonka mukaan liiton 100% omistaman yhtiön toimitusjohtaja ja varatoimitusjohtaja olivat eronneet ja yhtiön hallitus oli nimennyt heidän tehtäviinsä Kennelliiton toiminnanjohtajan ja yhden osastopäällikön.
Nyt jouduin kertomaan kyselijöille, että ei, asiaa ei oltu käsitelty lainkaan Kennelliiton hallituksessa. Minkä tahansa osakeyhtiön hallitus voi tietenkin nimittää yhtiön sisäisiin tehtäviin ketä haluaa, mutta Kennelliiton hallitus vastaa omistajaohjauksesta liiton omistamissa yhtiöissä. Samoin se nimittää toiminnanjohtajan ja osastopäällikkötasoiset virkailijat ja luonnollisesti hyväksyy myös heidän sivutoimensa ja siirtonsa muihin tehtäviin.
Jään odottamaan, mitä seuraavaksi kuuluu…

***
Onneksi ei ole matkasuunnitelmia viikonlopuksi, sillä lentoemäntien ja stuerttien lakko näyttää sotkevan lentoliikennettä perusteellisesti.
Ilmeisesti Finnairin uusi pomo on törmännyt samaan ilmiöön kuin edeltäjänsä, joka tokaisi kiperässä tilanteessa työntekijöiden luulevan, että yhtiö on työntekijöitä varten eivätkä työntekijät asiakkaita varten. Tiistaina hän vihjailikin tulosvaroituksen antamisen yhteydessä, että kansallinen lentoyhtiömme saattaa siirtää joidenkin palveluiden tuottamisen ulkomaille halvemman kustannustason maihin.
Maanantaina brittimedia kertoi British Airways- ja Iberia- lentoyhtiöiden fuusiosta. Samassa yhteydessä muuan lentoliikenteen asiantuntija esitti, ettei fuusio jää viimeiseksi, vaan British Airways’in ostoslistalla ovat seuraavina portugalilainen TAP, suomalainen Finnair ja brittiläinen BMI. Suomessa tästä mahdollisuudesta ei ole paljon puhuttu.

***
Tiistaina oli tuuria. Satuin olemaan kotona, kun postinkantaja soitti ovikelloa ja toi kirjapaketin, joka ei ollut niin iso, että sen olisi joutunut noutamaan pakkasessa ja viimassa Kasarmitorin postista (kun Kaivarin oma posti suljettiin jo vuosia sitten).
Paketissa oli Ayaan Hirsi Alin kirja ”From Islam to America; A Personal Journey through the Clash of Civilizations”. Hän on syntyjään somali, mutta joutui maanpakoon jo lapsena Saudi-Arabiaan, Etiopiaan ja Keniaan ja päätyi sitten monien vaiheiden jälkeen Yhdysvaltoihin. Hän on julkaissut aikaisemmin kaksi bestseller-listoille yltänyttä kirjaa ja toimii tutkijana American Enterprise Institute’ssa.
Toinen kirja on Douglas Rogers’in ”The Last Resort; A Memoir of Zimbabwe”. Kirjassa Rogers kertoo vanhemmistaan, valkoihoisista maanviljelijöistä, jotka kamppailivat säilyttääkseen maatilansa Robert Mugaben hirmuhallinnon Zimbabwessa, missä lähes kaikki valkoiset maatilalliset on joko surmattu tai ajettu väkivalloin maatiloiltaan maanpakoon sillä seurauksella, että maan talous on romahtanut ja ruoasta on pulaa.
Kolmantena paketissa oli amerikkalaisen tennispelaajan James Blaken ”Breaking Back”, kertomus siitä, miten Blake palasi huipputennikseen murrettuaan niskanikamansa ja kärsittyään kuukausia zoster-viruksesta. Tämäkin kirja ylsi New York Timesin bestseller-listalle.
Nyt on sitten riittävästi lukemista viikonlopuksi - jos sään takia on parempi käpertyä sisätiloihin.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Arktista Arkadianmäen kupeessa

Jos on ollut Kaivarin kulmilla hyytävän kylmää, sitä se oli torstai-iltana Arkadianmäen kupeessakin: pakkasta kymmenkunta astetta ja kostea, läpitunkeva tuuli, eli tyypillinen alkutalven sää, jonka rinnalla Kajaanin tammikuun pakkasetkin tuntuvat miltei siedettäviltä.
Liikkeelle oli kuitenkin lähdettävä, sillä torstai-iltana oli Kääpiökoirayhdistyksen syyskokous. Se pidettiin perinteisellä Ostrobotnialla Jääkärihuoneessa, jossa on aikanaan perustettu jääkäriliike. Siksi huoneesta löytyy myös paljon jääkäriliikkeen historiaa maalauksissa, reliefeissä ja veistoksissa.
Syyskokous sujui yksimielisesti, nopsaan ja rauhallisesti, oltiinhan ”oman väen” kesken. Kennelliiton vippejä ei kokouksessa näkynyt, sillä heillä taisi olla kiireitä toisaalla päätellen nyt perjantaina parilta Kennelliiton jäseneltä saamastani puhelusta.
Viime syksynähän kokoukseen saapui Kennelliiton hallituksen varapuheenjohtaja mukanaan taustajoukkoja, joiden piti panna rotujärjestön hallinto uuteen uskoon. Keikaus ei onnistunut, joten suurin uho taisi kadota yhtä nopeasti kuin se syntyikin.
Mukana sekä ennen syyskokousta pidetyssä hallituksen kokouksessa että itse syyskokouksessa oli monia, jotka olivat olleet mukana viime viikonlopun Kennelliiton kokouksissa ja jotka ihmettelivät kokousmeininkiä.
Paikalla oli myös Kennelliiton yleiskokouksen ”äänikuningatar”, eli suurimmalla äänimäärällä ns. vapailta listoilta liiton valtuustoon seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittu Leena Parviainen. Samoin paikalla oli Havannalaisten Marjo Heikka, joka saa nyt istua kolme vuotta valtuustossa ilman äänioikeutta sen jälkeen, kun Havannalaiset ry oli saanut yleiskokousta edeltävänä päivänä rotujärjestöoikeudet. Vaikka Marjolla ei ole äänioikeutta, hänellä on toki puheoikeus, ja jos häntä yhtään tunnen monen vuoden takaa, ei hän myöskään jätä puheoikeuttaan käyttämättä.
Kylmän talven keskellä sydäntä lämmittivät Marjon tuomat Havannalaiset ry:n kiitoskukat, joilla yhdistys halusi kiittää meitä monivuotisesta hyvästä yhteistyöstä. Uskon, että sama yhteistyö jatkuu myös Havannalaisten itsenäistymisen jälkeen.
PS. Nyt perjantaina oli niin kylmä, etten edes uskaltautunut kuntosalille, mutta lauantaina on yritettävä – kunhan löydän kunnon talvikamppeet vaatehuoneen perältä, sillä säätiedotus lupaa yhä kamalampaa säätä!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Järjestödemokratiaa Kennelliiton tapaan

Talvi tuli toden teolla Kaivarin kulmille viime viikonloppuna: lunta, tuulta ja kylmää. Se tuli kuin huomaamatta, sillä olin harjoittamassa kolmen päivän ajan järjestödemokratiaa Kennelliiton tapaan Espoon Hanasaaressa. Lähtö oli aamulla aamuhämärissä, ja kotiin ehdin vasta iltapimeällä.
Tuo ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, jonka vihkivät aikaan presidentti Kekkonen ja Ruotsin kuningas, on erinomainen kokouspaikka. Siellä yöpyneet ja sen ruokapalveluista riippuvaiset valittivat kuitenkin, että parin päivän ruokailujen jälkeen ei voinut kuin todeta, että kysymyksessä ei ole ravintolapalveluiltaan mikään gourmet-paikka, kun samoja buffet-ruokia tarjottiin päivästä toiseen ja sunnuntain aamiaisellekin oli kerätty edellispäivien jämät.

Perjantaina kului koko päivä Kennelliiton hallituksen kokouksessa. Ei mitään uutta auringon alla, sanoisin, sillä paperia oli taas kilokaupalla ja esityslista suurimmaksi osaksi täynnä rutiiniasioita, joista riittää keskusteltavaa koko päiväksi. Joskus kyllä miettii, ovatko kaikki esille otettavat asiat suuren, yli 140 000 jäsenen liiton ja noin 10 miljoonan euron vuosittaista liikevaihtoa pyörittävän konsernin hallituksen käsittelyn arvoisia, kun erilaisten hiekkalaatikkoleikkien ohella olettaisi hallituksella olevan isompiakin asioita käsiteltävänä.
Toisaalta, jos lista on täynnä ja aika saadaan täytettyä, nuo isot asiat voidaankin sitten päättää jossain muualla.

Lauantaina oli vuorossa Kennelliiton ”vanhan” valtuuston kolmivuotiskauden viimeinen kokous. Sille näytti olleen tarkkaan puheenvuoroista alkaen valmisteltu koreografia, ja niinhän siinä kävi, että niihin kaikkein tärkeimpiin asioihin kuten liiton talousarvioon päästiin pureutumaan vasta 6-7 tunnin kokoustamisen jälkeen.
Korjattua talousarviota ei esitetty, vaikkakin jo Kennelliiton rekisteröintimaksuja päätettäessä kävi selväksi, että tulopuolelta putoaa pois noin 80 000 euron tulot. Valtuusto nimittäin hyväksyi äänin 76-21 esitykseni, jonka mukaan toimitusmaksut sisältyvät rekisteröintimaksuun. Näin joko pentueen tai vain yhden tuontikoiran rekisteröivä säästää nykyisen 7,20 euron ”toimitusmaksun”, joka on useimmissa tapauksissa ylittänyt rekisteritodistusten postimaksun ja joka on aiheuttanut paljon närää kasvattajien keskuudessa. Toivottavasti nyt ei keksitä jollain muulla nimikkeellä olevaa maksua, joka lisätään rekisteröintimaksuihin. Kennelliiton toimintaan tuolla päätöksellä ei liene vaikutusta, kun menopuolella riittää varmasti karsittavaa.
Kokouksen loppupuolella sentään saatiin aikaan vähän keskustelua, kun valtuustolle oli lähetetty väärä paperi liitteeksi uusiin ajokoesääntöihin.
Nolointa koko kokouksessa oli Kennelliiton kunniajäseniksi esitettyjen henkilöiden kohtelu. Näiden nimet olivat aikaisemmasta poiketen livahtaneet itse esityslistaan, joten kaikki ne, joilla oli jotain hampaankolossa ehdotettuja kunniajäseniä vastaan, voivat jo etukäteen varustautua vastustamaan ehdokkuutta. Myöskään kunniajäsenten esittelyyn ei oltu varauduttu.
Nyt sitten kävi niin, että yksi valtuustoedustaja ilmoitti vastustavansa yhden ehdotetun henkilön kutsumista kunniajäseneksi, mikä riitti kaatamaan hankkeen.
Itse en voi ymmärtää, miten vanhat kaunat ja erimielisyydet voidaan vetää esille, kun kysymyksessä on kuitenkin rotujärjestön ehdottama, vuosikymmenet harrastuksessa aktiivisesti toiminut ja nyt jo aktiivipalveluksen jättänyt Kennelliiton jäsen.

Sunnuntaina oli vuorossa Kennelliiton joka kolmas vuosi pidettävä yleiskokous. Paikalla oli jäsenyhdistysten edustajia, Kennelliiton kunniajäseniä ja myös uudempia jäseniä, jotka tulivat katsomaan, miten järjestödemokratia toimii ja saamaan vastauksia heitä askarruttaneisiin kysymyksiin.
Moni tuli kertomaan minulle, miten pettyneitä he olivat. Aamulla tarjottiin kuppi kahvia ja piparkakku näille pitkämatkalaisillekin, ja itse kokouksessa he saivat todeta, että suurin osa valtuuston jäsenistä on jo valittu kennelpiirien ja rotujärjestöjen kokouksissa, joten valinta yleiskokouksessa oli pelkkä muodollisuus. (Ja jos joku kysyy minulta, ketä valittiin, en voi vastata, koska ehdokaslistaa ei jaettu kokousosanottajille, vaan se vilautettiin seinälle heijastettuna niin nopeasti, ettei kukaan ehtinyt tehdä muistiinpanoja.)
Yleiskokousedustajien tehtäväksi jäikin sitten vain valita 12 edustajaa valtuustoon ns. vapailta listoilta. Sitten odoteltiin, että ääntenlaskijat saavat työnsä valmiiksi. Odotusajaksi ei oltu järjestetty ohjelmaa, vaikka paikalla olijoilla olisi ollut varmasti halua kuulla Kennelliiton ajankohtaisista asioista ja mahdollisesti esittää kysymyksiäkin. Pettyneitä osanottajia oli enemmänkin.

Sunnuntain viimeinen ohjelmanumero oli uuden valtuuston järjestäytymiskokous. Nyt oli sitten päätetty poiketa traditiosta, eli kokousta ei avannutkaan perinteiseen tapaan valtuuston ikäpresidentti, eli pisimpään valtuuston jäsenenä ollut edustaja, vaan Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja. Asiasta oli väännetty kättä jo edellisestä illasta alkaen, joten tärkeä oli tämäkin asia!
Valtuuston ikäpresidentin, eli 35 vuotta valtuuston jäsenenä olleen Kari Järvisen annettiin kuitenkin sanoa omalta paikaltaan pari sanaa. Hän ilmoitti, ettei ollut enää käytettävissä valtuuston puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana, joten rivakasti Seppo Lahtelan johdolla edennyt kokous valitsi puheenjohtajana jatkamaan Eeva Anttisen ja uudeksi varapuheenjohtajaksi Kennelliiton entisen lakimiehen ja nykyisen eläinlääkäriliiton toiminnanjohtajan Mika Leppisen, joka on myös Kennelliiton kurinpitolautakunnan jäsen.

***
Kun kokousputki päättyi, totesin, että oli nälkä ja vilu ja suuntasin paikalliseen Sikalaan syömään myöhäistä lounasta. Jälkeenpäin huomasin, että Espanjasta oli yritetty soittaa ja kysellä, miten kokousviikonloppu meni. Väsyneenä en jaksanut kuin katsoa Nelonen Sport Pro:lta, miten Detroit Red Wings päihitti Calgaryn jatkoajalla.
Nyt maanantai on sujunut puoliteholla. Äsken katsoin, miten Rafa Nadal päihitti Andy Roddickin Lontoon O2Areenalla ATP World Tour- finaaleissa, joihin yritin jo kesällä saada lippuja, mutta ne olivat loppuunmyydyt loppuviikon osalta. Ensimmäisiin otteluihinhan en olisi ehtinyt noiden Kennelliiton kokousten takia.

torstai 18. marraskuuta 2010

Rekisteröintimaksut valtuustossa

Kennelliiton ensi lauantaina kokoontuva valtuusto päättää ensi vuoden rekisteröintimaksuista. Valtuuston jäsenille tulleen esityslistan mukaan hallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi rekisteröintimaksuluokat ja rekisteröintimaksut vuodelle 2011 seuraavasti:
”1. luokka: Rekisteröintimaksu kennelnimen omistavien, kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneiden ja Kennelliiton ja rekisteröitävän rodun rotuyhdistyksen jäsenien Kennelliiton hyväksymässä rekisterissä olevien koirien jälkeläisille.
2. luokka: Rekisteröintimaksu tuontikoirille ja koirille, jotka eivät täytä 1. luokan ehtoja.
1. luokka 38€/pentu
2. luokka 68€/pentu
Rekisteröintimaksu sisältää tunnistusmerkintämaksun.
Omakoiran kautta tehdyistä rekisteröinneistä myönnetään 3€ alennus/koira molemmissa maksuluokissa.”
Esityksestä saa sen käsityksen, että hallituksen esitys oli yksimielinen. Sitä se ei ollut.
Esitin hallituksen päätökseen eriävän mielipiteen, koska katsoin, että rekisteröintimaksun pitää sisältää myös toimitusmaksut.
Nythän kasvattaja tai tuontikoiraansa rekisteröivä joutuu maksamaan vaikkapa vain yhden tai kahden pennun pentueen rekisteröinnistä yli seitsemän euron toimitusmaksun. Tämä on koettu kohtuuttomaksi varsinkin, kun se useimmiten ylittää reilusti rekisteritodistusten postitusmaksun, ja kertoipa joku valittaneensa asiasta myös kuluttajaviranomaisille.
Viime vuonna rekisteröintimaksu sisälsi kaikki maksut, myös tunnistusmerkintämaksun ja postikulut sisältävän toimitusmaksun. Uudistus tehtiin samalla, kun siirryttiin aikaisemmista neljästä rekisteröintimaksuluokasta kahteen. Tuolloin joidenkin rekisteröintimaksut nousivat ja toisten alenivat.
Toimitusmaksun sisällyttäminen rekisteröintimaksuun ei romuttanut Kennelliiton taloutta, kun vuoden 2009 ylijäämä oli yli 0,8 miljoonaa euroa. Tänä vuonna pelkkien rekisteröintitulojen odotetaan ylittävän budjetoidut rekisteröintitulot reilusti.
Ei Kennelliiton talous kaadu siihen, että nuo niin monia kasvattajia ärsyttävät toimitusmaksut jätetään pois, kun tarvittaessa voidaan lisätä menokuria.
Kohtuus kaikessa, myös jäseniltä perittävissä maksuissa.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kihlajaisia ja kuninkaallisten koiria

Tämän päivän pääuutisen piti olla EU:n finanssiministerien kokous sekä Irlannin ja euroalueen velkakriisi, mutta näistä aiheista ei ollut tietoakaan BBC:n uutiskanavalla iltapäivän ja illan aikana, kun kanavan uutistarjonnan täytti kuninkaallisten ilmavoimien pelastushelikopteripilottina toimivan kruununperillisen prinssi Williamin kihlaus ja ensi keväänä tai kesällä tapahtuvat häät.
Koiria kuvissa ei pyörinyt (hevosia sitäkin enemmän), mutta eivätköhän nekin ilmaannu kuviin, kun viralliset valokuvat on otettu, sillä niin innokkaita koiraharrastajia Britannian kuninkaallisessa perheessä on.
Kuningatar Victorialla oli aikanaan lauma erirotuisia koiria, joita esitettiin myös näyttelyissä. Nykyinen pomeranian on itse asiassa Victorian peruja, sillä hänen aikanaan muotiin tulivat saksalaisista pommerinpystykorvista kehitetyt pienet koirat, jotka tunnettiin tuolloin Victorian pomeranianien nimellä.
1900-luvun alkupuolella kuningas Edward VII harrasti useita koirarotuja, ja tanskalaissyntyisellä kuningatar Aleksandralla oli vielä useampia koiria japanese chineistä basset houndeihin. Nykyinen kuningatar Elisabeth on tunnettu welsh corgeistaan, jotka tervehtivät vieraita Buckinghamin palatsissa. Myös labradorinnoutajien kokeissa häntä on nähty, ja labradorien kanssa on liikkunut myös prinssi Williamin isä, prinssi Charles, jolla on ollut myös jackrussellinterrieri. Williamin täti, prinsessa Anne, on puolestaan päässyt silloin tällöin lehtien otsikoihin huonosti käyttäytyneiden bullterriereidensä vuoksi.
Ei ihme, että Englannin kennelklubilla on hyvät suhteet kuningasperheeseen. Kuningatar Elisabeth on klubin suojelija. Klubin presidentti on Kentin prinssi Michael, jolla on tapana vierailla Cruftsin näyttelyssä ja muissa tapahtumissa.
Nämä vierailut ovat tietenkin yksityiskohtaisen protokollan sävyttämiä. Niiden taustaa minulle selvitti takavuosina Cruftsin monivuotinen puheenjohtaja Sir Dudley Forwood, jonka pöytänaapuriksi olin päässyt, kun englantilainen tuttava oli järjestänyt minulle kutsun Cruftsin lounaalle.
Sir Dudley, jolla oli vaimonsa kanssa cavalierkingcharlesinspanieleita, oli värikäs persoona, ja värikäs oli hänen taustansakin: nuorena upseerina hänet komennettiin Ranskaan maanpakoon siirtyneen, kruunusta amerikkalaisen Wallis Simpsonin vuoksi luopuneen Edward VIII:n sotilasavustajaksi, joten hän seurasi läheltä Windsorin herttuan arvon saaneen entisen kuninkaan vaiheita. Windsorin herttua ja herttuatar puolestaan olivat innokkaita mopsiharrastajia.
Eli, kun koirat ovat sukuperintöä, eiköhän uudenkin pariskunnan huusholliin ilmaannu ainakin koira tai pari.
PS. Nyt, kun kihlajaiskohu on vähän rauhoittunut, Brysselistäkin on alkanut tihkua lisää uutisia. Ihan mukava nähdä BBC:n kuvissa Suomen valtiovarainministeriä neuvottelemassa myös isompien maiden finanssiministereiden kanssa.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Vaali- ja hallitusohjelmatavoitteita

Poliittiset puolueet pohtivat parhaillaan työryhmissään omia hallitusohjelmatavoitteitaan ja niiden reunaehtoja ensi huhtikuussa pidettävien eduskuntavaalien jälkeisiä hallitusneuvotteluja varten.
Samaa työtä on tehty erilaisissa etujärjestöissä jo hyvän tovin, kun ne määrittelevät omia tavoitteitaan niin eduskuntavaalikampanjoita käynnisteleville puolueille kuin muodostettavan hallituksen hallitusohjelmaa varten.
Kennelliiton tavoitteista saimme lukea perjantain Helsingin Sanomista, jonka ”Hallitusohjelma 2011”- sarjassa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni ja liiton toiminnanjohtaja Pekka Ala-Jaakkola kertoivat, mitkä liiton tavoitteet ovat. Artikkelin voit lukea tästä.
Joku jäsen soitti ja kyseli, mitä muuta ohjelmatavoitteissa on, kun asialistalle löytyisi muitakin kuin artikkelissa mainittuja, koirankasvattajia ja –omistajia, Kennelliiton jäsenyhdistysten toimintaa ja vaikkapa metsästyskoirien käyttöä koskevia asioita.
Jouduin tunnustamaan nolona, että en tiedä, kun en ole nähnyt koko paperia, eikä näitä tavoitteita ole edes käsitelty tai päätetty Kennelliiton hallituksessa, vaikka muistan maininneeni tästäkin asiasta jo kuukausia sitten.
Lieneekö niin, että meillä hallituksen jäsenillä ei katsottu olevan mitään annettavaa näiden tavoitteiden määrittelemiseen, vai katsotaanko nämä asiat niin vähäpätöisiksi, että hallituksen on parempi istua jopa kymmenen tuntia käsittelemässä aivan muita asioita rekisteröintipoikkeusluvista rekisteröintimaksujen kohtuullistamiseen tai rutiinikurinpitoasioihin?
Omalta osaltani en olisi pannut pahakseni, vaikka näiden tavoitteiden muotoilemiseen olisi haettu laajempaa panostusta kentältä vaikkapa valtuustoseminaarin yhteydessä.

***
Kennelliiton yleistä jalostusstrategiaa muokkaamaan nimetty, eri rotujärjestöjä ja roturyhmiä edustava jalostusstrategiatyöryhmäkin kuuluu kokoontuneen ensimmäiseen kokoukseensa viime viikolla.
SKKY:n edustaja työryhmässä, Leena Parviainen, haukkui kokouksen jälkeen minut pystyyn työryhmän työn aikataulusta, kun hänen mukaansa oli kerrottu hallituksen päättäneen, että esityksen tulee olla valmis tammikuussa pidettävään hallituksen strategiapalaveriin mennessä, jotta se voidaan tuoda kevätvaltuustolle päätettäväksi.
Yritin vakuuttaa Leenalle, että ei tällaista ole missään päätetty. Tarkistin asian vielä kokouksen pöytäkirjasta, ja siellä todettiin työryhmän nimeämisen yhteydessä, että työryhmä valmistelee esityksen niin, että se voidaan esitellä lausuntokierroksen jälkeen valtuustoseminaarissa keväällä 2011 (ja tämä päätös oli tehty elokuun lopulla). Tammikuusta tai asian päättämisestä kevätvaltuustossa ei puhuttu mitään.
Työryhmälle taitaa tulla töitä myös joululomaksi, jos esitys todellakin aiotaan käsitellä hallituksessa, lähettää lausuntokierrokselle rotujärjestöille ja tuoda vielä valtuustoon toukokuussa.
Olisikohan viisaampaa tehdä työ harkiten ja huolella, kun isoissa asioissa hätäileminen harvemmin kannattaa, kuten huomattiin edellisen jalostusstrategiaesityksen yhteydessä?

torstai 11. marraskuuta 2010

Kahvilla Arkadianmäellä

Keskiviikkona illansuussa piipahdin eduskuntataloon haistellakseni valtakunnan päättäjien tunnelmia, kun monet kansanedustajat valmistautuvat jo kevättalven eduskuntavaaleja varten.
Istuntosalissa kuulin käytävän kuluvan vuoden lisätalousarvion ja vuoden 2011 talousarvioesitystä täydentävän esityksen lähetekeskustelua, joten ainakaan kaikki kansanedustajat eivät ehtineet nauttimaan uusista hienoista torkkupeitoistaan.
Lehterille keskustelua kuuntelemaan en ehtinyt, vaan kuulostelin kahvikupin ääressä tämänhetkisiä poliittisia tunnelmia ja odotettavissa olevia teemoja.
Arkadianmäellä seurataan tarkasti mielipidemittauksia ja niissä viime aikoina tapahtuneita heilahteluja. Yleinen mielipide näyttäisi kuitenkin olevan, että suuren suosioharppauksen tehneiden perussuomalaisten kannatus ei välttämättä muunnu edustajanpaikoiksi, koska puolueen kannattajat eivät kenties ole niitä kaikkein aktiivisimpia vaaliuurnille menijöitä.
Sellaiset aiheet kuin talous, työllisyys, hyvinvointiyhteiskunnan palvelut, maahanmuutto tai vaikkapa sukupuolineutraali avioliittolaki tullevat esille loppusyksyn ja talven keskusteluissa. Helsinkiläisiä taas puhuttavat kadunkulmissa kyyhöttelevät ulkomaiset kerjäläiset.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka (jollei yksittäisiä NATO-kannanottoja puolesta ja vastaan oteta huomioon) näyttäisi jäävän taka-alalle.
Suomen talouskasvu romahti viime vuonna kahdeksan prosenttia, ja se aukko on jouduttu paikkaamaan lisäämällä valtion velkaa, jota hoidetaan, kun taloudellinen kasvu piristyy. Siksi talouskasvua edistävät toimenpiteet ovat tärkeitä.

***
Osin samanlaiset kotimaiset aiheet hallitsivat myös viime viikolla pidettyjä USA:n välivaaleja, joissa teekutsulaisten nimellä tunnettu, republikaanien suojissa toimiva protestiliike piti hirvittävää mölyä lisääntyvästä valtion velasta ja budjettialijäämistä – ja pärjäsikin suhteellisen hyvin.
Se jäi monelta huomaamatta, että vaikka USA:n valtion velka on kasvanut ja lähentelee jo 100 prosenttia bruttokansantuotteesta, valtion velan hoitokustannusten osuus bruttokansantuotteesta on itse asiassa alempi kuin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla. Talousasiantuntijat ovatkin varoittaneet, että liialliset menoleikkaukset voivat jarruttaa talouskasvua vuosiksi, eikä talouskasvua tukevia toimia saisi lopettaa juuri silloin, kun niitä tarvitaan eniten.
Washingtoniin ja osavaltioiden virkoihin haluttiin uusia, politiikassa ryvettymättömiä kasvoja, mutta se ainakin tuli selväksi, että miljonääreillä ja liike-elämässä uransa tehneillä ei ollut kysyntää.
Seurasin mielenkiinnolla Kalifornian kuvernöörin vaalia, jossa republikaanien ehdokas, eBay:n toimitusjohtajana uransa tehnyt monimiljardööri Meg Whitman käytti vaalikampanjaansa omaa rahaansa 140 miljoonaa dollaria eli yli 100 miljoonaa euroa – ja hävisi 30 vuotta sitten kuvernöörinä toimineelle veteraanipoliitikolle Jerry Brownille, joka aikanaan tunnettiin ”kuvernööri kuunsäteenä” utopististen ajatustensa, rocklaulajatyttöystävänsä ja boheemin elämäntyylinsä vuoksi. Lieneekö nyt vakiintunut ja rauhoittunut…

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Kaatosadetta ja koulutusta

Tiistai-iltapäiväksi ja illaksi luvattu lumimyräkkä ei toteutunut ainakaan Kaivarin kulmilla – onneksi.
Iltapäivällä tuli muutama lumi- tai räntähiutale, mutta kadut olivat lumettomia. Pasilaan mennessä ihmettelin, miten hyvin ruuhka-ajan liikenne sujui, kun usein aikaisemmin olen tuskaillut liikenneruuhkissa. Kuski valisti minua, että liikenne on ollut koko päivän tavallista rauhallisempaa, eli ilmeisesti monet olivat jättäneet lumimyrskyn pelossa autonsa kotiin.
Pasilassa sentään oli sentin tai parin lumikerros, joka muuttui pian märäksi loskaksi kaatosateen takia.
Tukholmassa sää ilmeisesti oli paljon huonompi, sillä matkalla Pasilaan sain tiedon, että koiria tuomarikoulutukseen luvannut Esa Ruotsalainen istui Arlandan lentokentällä odottamassa kotiin pääsyä. Ensin oli lentokoneessa huomattu vikaa jo kiitoradalla, ja seuraavat lennot eivät lähteneetkään sään takia. Tätä kirjoittaessa en vielä tiedä, mahtuiko hän illan viimeiseen ”juoppojunaan”, joka on Helsingissä puolen yön aikaan, vai joutuiko odottamaan kotimatkaa aamuun.
Onneksi paikalle saatiin esimerkkikoirat viidestä eri saksanpystykorvamuunnoksesta, joista kaksi, keehond ja pomeranian, eivät ole oikeasti saksalaisia rotuja, vaikka Saksa on ne FCI:n mahtimaana ominutkin.
Kirjallista materiaaliakin oli jaossa nippukaupalla, sillä Esa ja toinen pomeranian-harrastaja, Jussi Liimatainen, olivat valmistaneet kuvitettuja rotumääritelmän tulkintoja sekä kleinspitzeistä että pomeranianeista – minkä kiitollisuudella totean, kun usein käy niin, että istun yömyöhään kopioimassa ja tulostamassa koulutusmateriaaleja, ja joskus alkaa kyllästyttää!
Ja usein ylimääräisenä vitsauksena ovat rajalliset konttoritarvikevarastot. Eilen juoksin frisöörireissun ohella ostamassa värikasetteja tulostimeen, kunnes sitten illalla huomasin, että nyt alkavat nitojan niitit olla lopussa!
Kaatosateesta ja loskasta ei pitäisi meikäläisen valittaa, sillä koulutukseen pitkämatkalaisin tuli Oulusta, ja jollakin toisella oli ajomatkaa Jämsään saakka – ja eilenkin olivat olleet pääkaupunkiseudulla. Eli eivät helpolla uusien rotujen arvosteluoikeudetkaan tule.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Pyhäinpäivä Tampereella

Pyhäinpäivän aamuna oli herätys tavallista aikaisemmin, sillä ohjelmassa oli junamatka Tampereelle. Sinne minua oli pyydetty SKKY:n jäsenyhdistyksen syyskokoukseen siltä varalta, että kokouksesta tulisi kinkkinen.
Helsingissä taivas oli harmaa ja vettä tihutti. Matkan varrella aurinkokin pilkisti. Hieman ennen Tamperetta puut olivat valkoisessa huurteessa ja siellä täällä maassa oli lunta, mutta perillä oli sateetonta, mutta tuulista.
Itse kokous saatiin vietyä läpi tunnissa, ja siinä ehdittiin vielä juoda kahvitkin. Päätökset ja valinnat olivat yksimielisiä, joten äänestää ei tarvinnut. Ulkopuolisena puheenjohtajana totesin, että hallitusten olisi hyvä lukea yhdistyksen säännöt ainakin kerran vuodessa – ettei yhdistykseen ole pesiytynyt käytäntöjä, jotka eivät ole aivan sääntöjen mukaisia. Tällaisia ovat mm. jäsenalennukset kasvattajien ilmoittaessa pentueensa kaikki pennunostajat samalla kertaa jäseniksi.
Muutenkin yhdistyksen säännöt on hyvä käydä läpi säännöllisin väliajoin, jotta niitä voidaan päivittää tarvittaessa.
Virallisten kokousasioiden jälkeen minulta kysyttiin Kennelliiton uudesta kasvattajasitoumuksesta, jonka päivitetty sanamuoto on aiheuttanut hämmennystä rivikasvattajien keskuudessa. Pelätään, että sitoumuksessa mainittu tavoite, jonka mukaan kasvattaja kasvattaa terveitä, hyväluonteisia, rotumääritelmän mukaisia pentuja, altistaa kasvattajat joko oikeustoimille pennunostajien puolelta tai Kennelliiton kurinpidollisille toimille.
Vakuutin läsnäolijoille, että kysymyksessä on kasvattajan ilmaisema tahtotila ja päämäärä, sillä tuskin kukaan tahallaan kasvattaa sairaita pentuja.
Jos sairas pentu syntyy – ja sellaista sattuu, kun ollaan elävän eläimen kanssa tekemisissä – eikä pennunostajan kanssa päästä sopuun vaan tämä vie kasvattajan oikeuteen tai kuluttajariitalautakuntaan, siellä nämä tapaukset ratkaistaan tapauskohtaisesti eikä Kennelliiton kasvattajasitoumuksen tekstin perusteella.
Eikä Kennelliitto vie ketään kurinpitolautakuntaan, ellei voida osoittaa, että kasvattaja on toistuvasti piittaamattomuuttaan tai tahallisesti kasvattanut sairaita koiria esimerkiksi käyttämällä jalostukseen koiria, jotka eivät täytä rodun terveysvaatimuksia.
Kun kokous sujui noin nopeasti, huomasin ehtiväni vielä käydä ostamassa evässalaatit ja tiketit iltapäiväjunaan takaisin Helsinkiin.
Täällä oli illalla jo sade lakannut, mutta lämmintä oli vain pari astetta ja ilmassa oli selvästi talven ja kylmän tuntua. Talvea lienee enteillyt talitiainenkin, joka kurkki eilen parvekkeen kaiteelta sisään, sillä talitiaisia ei täällä kovin usein näe.

torstai 4. marraskuuta 2010

Kodittomana kaupungilla

Olo tuntuu kodittomalta, kun yrittää järjestää tapaamisia kaupungilla nyt, kun Strindbergin kahvila on suljettuna remontin vuoksi ensi kevääseen.
Väliaikainen kohtaamispaikka on vielä hakusessa. Kaikkia ei viitsi vaivata kulmakunnan Sikalaan ja Kämp Espalla on vähän liian pröystäilevä - ilmankos prinsessa Victoriakin majoittui Kämpin sijasta meidänkin käyttämäämme hotelli Haveniin.
Tiistai-iltapäivällä kohtauspaikaksi oli sovittu Espan Café Esplanad, kun minua haastateltiin tästä Kaivarin kulmilta –blogista ja yleensä koiraharrastusta koskevista blogeista näitä koskevaa artikkelia varten. Tämä oli kuulemma valittu sen takia, että tässä on asiaa laajemminkin, vaikka useimmilla merkinnöillä on kytköksiä koiraharrastukseen.
Lähes puolitoista tuntia siinä hujahti kuin huomaamatta, kun puhuttiin paitsi blogeista ja sosiaalisesta mediasta myös viestinnästä, tiedottamisesta ja markkinoinnista yleensä, sillä näiden merkitys on lisääntynyt vuosi vuodelta, kun asioiden valmistelu ja päätöksenteko on muuttunut entistä avoimemmaksi ja entisten Hyvä Veli- ja Hyvä Sisar- verkostojen merkitys on vähentynyt.
Ilokseni voin myös todeta, että toimittaja oli lukenut hyvin kotiläksynsä ja perehtynyt hyvin aiheeseensa.
Omalta osaltani jouduin kyllä tunnustamaan, että koirablogit ovat jääneet vähemmälle huomiolle, ja oikeastaan ainoa blogi, jota seuraan kuta kuinkin säännöllisesti, on ulkoministeri Alexander Stubbin blogi.

***
Viime viikolla jouduin myös yllättäen vastaaman puhelinhaastatteluun, kun Koiramme-lehden päätoimittaja Tapio Eerola soitti ja halusi vastausta kysymykseen, olenko ehdokkaana valittaessa Kennelliiton hallituksen puheenjohtajaa nyt marraskuussa. Hän kuulemma haastatteli kaikkia, joiden nimet oli mainittu kentän spekulaatioissa.
Vastasin, että en tiedä, kun Kennelliiton valtuuston jäsenet esittävät puheenjohtajaehdokkaat vasta itse valtuuston kokouksessa, enkä edes tiedä esittääkö kukaan minua.
Jatkokysymykseen, asetunko ehdolle, jos esitetään, vastasin, että tuskinpa kieltäydyn, kun demokratiassa on oltava vaihtoehtoja, mutta aktiivinen pyrkiminen luottamustehtäviin on minulle vierasta.
Jälkijunassa puhelun jälkeen tuli mieleeni, että näitä ”lehdistön” haastatteluja etukäteen markkinoineet olivat varmasti esittäneet hienoja ohjelmajulistuksiaan. Ajattelin kuitenkin, etteiköhän väki tiedä, mitä olen peräänkuuluttanut niin täällä blogissa kuin vuosien ajan puheenjohtajan palstoillanikin: avointa ja ammattimaisesti hoidettu ja johdettua Kennelliittoa, jossa ilman liiallista määräilyä ja byrokratiaa taataan harrastuksen mahdollisuudet kaikille pääkaupungin puudelirouvista pystykorvansa tai ajokoiransa kanssa metsällä liikkuviin ”mettämiehiin”.

***
Englannin kennelklubin Kennel Gazette –lehden marraskuun numerossa on rotuesittelyssä suomenlapinkoira. Tavan mukaan lehti on pyytänyt ulkomuototuomareita nimeämään kaikkien aikojen kolme parasta koiraa.
Mukana on myös suomalainen kasvattajatuomari, ”Toiskan muori” eli Marja Talvitie. Hän nimeää neljä koiraa, jotka ovat POHJ MVA Peski Jiellak, Dagolass Naavanuttu, Lumiturpa Api ja FI MVA Chelville Tapio.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Budjettia ja poikkeuslupia

Torstai-iltana olin pääesikunnan kulmilla Kasarmitorin laidassa, mutta nyt Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen kokouksessa. Painavia asioita oli käsiteltävänä, mutta silti kokous ruokailuineen saatiin hoidettua alle kolmessa tunnissa ja asian vierestäkin ehdittiin puhua.
Kun tämä oli viimeinen varsinainen hallituksen kokous ennen syyskokousta, tärkeimpinä asioina olivat ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Samoin keskusteltiin syyskuun alusta voimaan tulleesta yhdistyslain muutoksesta. SKKY:n osalta se ei aiheuta muita muutoksia kuin että tilintarkastajien uusi nimike on toiminnantarkastaja, sillä vaikka taseen loppusumma tuleekin olemaan suurempi kuin laissa mainittu minimi, liikevaihto ei yllä summaan, joka vaatisi nimeämään ja palkkaamaan KHT-tilintarkastajan. (Muutoksista lisätietoja Patentti- ja rekisterihallituksen internetsivuilta osoitteesta www.prh.fi)
Toimintasuunnitelma noudattelee edellisvuosien päälinjoja. Talousarviossa odotetaan jäsenmaksujen laskevan jonkin verran, sillä henkilöjäsenten jäsenmaksuja ei nosteta ja jäsenyhdistyksistä suurimpiin kuuluva Havannalaiset ry siirtyy omaksi itsenäiseksi rotujärjestökseen, mikäli Kennelliiton valtuusto hyväksyy marraskuussa yhdistyksen rotujärjestöanomuksen.
Ilmoitus- ja mainostuotot ovat jo osoittaneet kasvua tämän vuoden lopulla, ja saman trendin oletetaan jatkuvan ensi vuonna. Myös pörssiosakkeista saatavissa osinkotuloissa odotetaan jonkin verran nousua ensi vuonna varsinkin, kun osa ”irtonaisesta rahasta” päätettiin sijoittaa tänä matalien pankkitilien korkojen aikana suuren suomalaisen yhtiön pörssiosakkeisiin.
Kaivopuiston näyttelyn ei edellytetä tuottavan suuria voittoja ensi vuonna, sillä ilmoittautumismaksut pidetään edelleenkin hyvin edullisina ja ulkomaisiin erikoistuomareihin satsataan.
Syyskokousasioiden lisäksi keskusteltiin Kennelliiton tulevasta yleiskokouksesta ja ns. vapailta listoilta valittavista valtuuston jäsenistä. Mitään ehdokkaita ei kirjattu pöytäkirjaan, mutta olettaisin hyvin edustettuina olevien SKKY:n jäsenyhdistysten ja henkilöjäsenten edustajien käyttävän tervettä harkintaa miettiessään Kennelliiton kokonaisetua.
Kokouksessa oli käsiteltävänä myös useampi poikkeuslupa-anomus, kun narttujaan astuttaneet kasvattajat halusivat rotujärjestön puoltoa voidakseen rekisteröidä ”ihanat, ihanille pennunostajille myydyt pennut” normaalihintaan normaaliin FI-rekisteriin, vaikka rodun perinnöllisten sairausten vastustamisohjelman PEVISA:n edellyttämiä terveystarkastuksia ei oltu tehty ennen astutusta, tai silmätarkastukset olivat vanhentuneet.
SKKY:n kanta näissä tapauksissa on ollut johdonmukainen: emme puolla poikkeuslupia, koska katsomme, että kasvattajan tulee ottaa rotunsa rekisteröimisvaatimuksista selvää ennen pentujen teettämistä, eikä hän saa ottaa riskejä rodun terveyden kustannuksella. Jos osaa teettää pennut ja myydä ne kalliiseen hintaan, toki on osattava myös ottaa selvää rekisteröimisen edellytyksistä.
Saimme myös terveisiä, että syyskokouksessa kuulemme kunniamme yhden jäsenyhdistyksen puheenjohtajalta, koska emme ole myöntäneet avustusta rodun piirissä yhtäkkiä käyntiin polkaistun terveystutkimusprojektin tukemiseen.
Hallitus oli aiemmin hylännyt ko. yhdistyksen anomuksen sillä perusteella, että yksityisten yhdistysten terveysprojektien tukemiseen ei oltu budjetoitu varoja ja, jos kysymyksessä on tieteellinen tutkimus, tutkijat voivat anoa tutkimukseen apurahaa esimerkiksi Kennelliiton tutkimusrahastosta tai Kennelliiton ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan yhteisestä koirien terveystutkimusrahastosta.
Katsottiin, että jos yksityinen yhdistys haluaa subventoida koirien röntgenkuvauksia maksamalla esimerkiksi 50 euron palautuksen koiranomistajalle jokaisesta röntgenkuvauksesta, sen tulee hankkia itse rahat match show’lla, lahjoituksilla ja muulla toiminnalla.
Jos rotujärjestö tukee kunkin edustamansa rodun yhdistyksiä ja kasvattajia yhdenvertaisesti, rahat loppuvat hyvin nopeasti, kun rotuja on 25. Omalta osaltani kyselisin, voitaisiinko kasvattajienkin olettaa panostavan rodun omiin terveystutkimuksiin, jos pennun hinnat liikkuvat 1500-1800 euron tietämissä ja siitä ylikin?

torstai 28. lokakuuta 2010

Tuomarikoulutusta ja turvallisuuspolitiikkaa

Tälle viikolle näyttää kertyneen iltamenoja lähes joka illalle. Tiistai-iltana olimme Tuula Plathanin kanssa Pasilassa testaamassa tuomarikokelaiden tietoja ja taitoja japanese chineissä. Kokelaat suoriutuivat hyvin ja ilta meni mukavasti, joten olin kotona jo ennen yhdeksää. Silti tuomarikoulutuskiintiö alkaa olla täynnä, sillä niitä on ollut kerran viikossa joka viikko nyt lokakuun aikana.
Keskiviikon alkuillan vietin eduskuntatalossa kuulemassa asiantuntijoiden arvioita turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Sotatieteen tohtori Jarno Limnell alusti aiheesta ”Kamppailua uhkakuvista: Suomalainen uhkakuvapolitiikka 2000-luvun alussa”, josta hän on tehnyt väitöskirjan.
Hän esitteli lyhyesti niin USA:n, NATO:n kuin EU:nkin ns. laajaan turvallisuuteen liittyviä uhkakuvia (terrorismi, joukkotuhoaseet, alueelliset konfliktit, ns. roistovaltiot, joihin EU on lisännyt vielä järjestäytyneen rikollisuuden).
Hänen mukaansa Suomikin on omaksunut laajan turvallisuuden käsitteen, jolla on eroa kuin yöllä ja päivällä vaikkapa kaksikymmentä vuotta sitten olleeseen suurimpaan turvallisuusuhkaan. Tuolloin se oli Venäjä, joskaan siitä ei kovin kovaäänisesti puhuttu. Suomen osalta Venäjä on edelleenkin mukana uhkia määritellessä sen tulevaa kehitystä ympäröivän epävarmuuden vuoksi.
Toisen, hyvin mielenkiintoisen alustuksen piti nyt vielä puolustusvoimien operaatiopäällikkönä pääesikunnassa toimiva kenraaliluutnantti Arto Räty, joka siirtyy vuoden vaihteessa puolustusministeriön kansliapäälliköksi. Hänet muistan tavanneeni jo toistakymmentä vuotta sitten Brysselissä, jossa hän oli Suomen NATO-yhteysupseerina.
Hänen aiheenaan olivat puolustusvoimien tulevaisuuden näkymät, ja niissähän on pohtimista, kun halutaan säilyttää uskottava puolustus suhteellisen vaatimattomilla taloudellisilla resursseilla. Räty esitteli myös pitkän aikajanan, jolla uusitaan ensin vanhentunutta maavoimien ja merivoimien kalustoa, jotta rahaa riittää siinä vaiheessa, kun ilmavoimien nykyiset Hornetit (oikealta nimeltään F/A-18-torjuntahävittäjät, joskaan tätä nimitystä ei Suomessa ole käytetty) tulevat elinkaarensa päähän.
Yleisvaikutelma hänen esityksestään oli, että meillä on säästetty ja säästetään niin toimintojen järkiperäistämisellä kuin kansainvälisellä yhteistyölläkin, jotta puolustuskyky on saatu säilytettyä hyvänä. Silti tulevaisuudessa tarvitaan rakennemuutoksia.
Kyselin meidän puolustusmenojemme osuutta bruttokansantuotteesta verrattuna naapurimaihin, ja sain vahvistuksen, että tällä mittarilla me olemme Euroopan häntäpäässä.

***
Venäjän aikeista tuli mieleeni, miten se on käyttänyt viime vuosina asevoimien sijasta muitakin aseita kuten taloudellista painostusta valta-asemansa vahvistamiseen. Energiatuloja on käytetty runsain mitoin asevoimien kalustoon, joskaan tavallisten varusmiesten olot eivät vieläkään taida olla kovin kummoiset.
Samoin tuli mieleeni jokin aika sitten näkemäni uutisraportti uusista venäläisistä aseista, joilla huijataan muita: kokoonmeneviä, puhallettavia tankkeja ja ohjusten laukaisualustoja, jotka voidaan kuljettaa kassissa paikasta toiseen ja pystyttää sinne, mistä halutaan antaa vastapuolelle kuva, että siellä on paljon rautaa! Ilmeisesti telttakankaan tapainen muovi on käsitelty kemiallisilla aineilla niin, että tiedustelukuvissa näyttää kuin olisivat aivan oikeita aseita!

lauantai 23. lokakuuta 2010

Mairittelevaa Hundsportissa

Ruotsin kennelliiton jäsenlehden Hundsportin lokakuun numerossa on niin mairitteleva raportti Kaivopuiston koiranäyttelystämme, että se jättää ihan sanattomaksi. Ei voi muuta kuin todeta, että kiitämme ja kumarramme.
Päätoimittaja Torsten Widholmin kirjoittaman jutun otsikko on ”Charmikkaasti Helsingin Kaivopuistossa: Pohjolan suurin kääpiökoirashow”.
Hän toteaa näyttelyn olevan Suomen kansainvälisesti kaikkein tunnetuin erikoisnäyttely, ”prestige show”. Syitä tähän on useita: näyttelyn koko n. 1300 koiran osanottajamäärineen, kansainvälisistä erikoistuomareista koostuva tuomarilista, jota saa yrittää panna paremmaksi ken pystyy, ja ennen kaikkea ”maailman eksklusiivisimpiin kuuluva” näyttelypaikka Helsingin keskustassa.
Jutussa kerrotaan Kaivopuiston historiasta ja siitä, miten Kääpiökoirayhdistyksen edeltäjä järjesti ensimmäisen koiranäyttelynsä Kaivohuoneella vuonna 1922 kahden saksalaisen tuomarin arvostellessa 118 koiraa ja miten SKKY palasi juurilleen Kaivariin vuonna 2000. Myös puiston historiaa kerrataan.
Ruotsalaisille kääpiökoiraharrastajille hän suosittelee laivamatkaa ensi vuoden Kaivopuiston näyttelyyn, kun Siljan terminaalikin on vain kävelymatkan päässä. Samoin hän huomauttaa, että ruotsalaisilla koiranäyttelypaikoilla voisi ottaa oppia suomalaisista, jotka arvostavat tällaista näyttelypaikkaa pitäen paikat siistinä ja keräten roskansa talteen.
Jutun kuvituksena on tavanomaisen näyttelykuvien lisäksi kuvia puistossa esiintyneistä historiallisista hahmoista, kunniavieraista ja Bertel Nilssonin vuonna 1916 veistämästä, kalastavaa karhua esittävästä punagraniittipatsaasta sekä Kennelliiton ja Helsingin yliopiston eläintieteellisen tiedekunnan koirien terveystutkimusrahaston laskuun myynnissä olleista Turo-koirista, jotka toimittaja kyllä oli sotkenut nallekarhuihin.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Irina Björkelund in memoriam

Tänään tulleessa Puudeli-lehdessä oli Henrik Hanneliuksen kaunis muistokirjoitus Irina Björkelundista, joka kuoli kesällä 102 vuoden ikäisenä.
Irina Björkelund oli villakoirien uranuurtaja Suomessa. Hän kasvatti mustia, harmaita ja aprikoosinvärisiä villakoiria kennelnimellä di Torozani. Itsellänikin oli aikanaan Danilo di Torozanin tytär, jonka sukutaulussa oli kuuluisia koiria eturivin kenneleistä Ruotsista ja Englannista.
Irina oli syntynyt vuonna 1908 Pietarissa. Hänen isänsä oli Henrikin kertoman mukaan baltiansaksalainen R.R. von Raupach, joka oli Aleksanteri III:n kummipoika ja Venäjän armeijan korkein juristi Suomessa. Äiti oli italialainen. Venäjän vallankumouksen jälkeen perhe pakeni Suomeen.
Suomessa Irina avioitui tsaarin entisen laivastoupseerin Boris Björkelundin kanssa. Sodan jälkeen sisäministeri Leino luovutti Boris Björkelundin Neuvostoliittoon yhdessä muutamien muiden emigranttien kanssa, jotka olivat sodan aikana toimineet Suomen puolesta Neuvostoliittoa vastaan. Hän vietti kymmenen vuotta Neuvostoliiton gulagissa vankileirillä.
Vielä viime keväänä Hufvudstadsbladet julkaisi laajan artikkelin näiden ns. Leinovankien kohtaloista, ja myös Irinaa oli haastateltu artikkelia varten.
Irina Björkelund oli Suomen Kääpiökoirayhdistyksen kunniajäsen ansioistaan SKKY:n edeltäjässä, Suomen Kennelklubin Liitto-osastossa. Villakoirat olivat hänen suuri rakkautensa. Hänet nähtiin monena vuonna Kaivopuiston näyttelyssämme villakoirakehän laidalla, kunnes muutama vuosi sitten hän viestitti, ettei enää voinut tulla näyttelyyn, koska liikkuminen oli jo vaikeaa.
Olen iloinen, että sain jokunen vuosi sitten houkuteltua Koiramme- lehden tekemään hänestä ja hänen kennelurastaan laajan artikkelin niin että tämäkin osa kunniakasta kennelhistoriaamme tuli kirjattua jälkipolville.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Mediatapahtumaa ja muuta

Viikko hujahti niin nopeasti, että ehdin vasta perjantai-iltana kuntosalille ja hierontaan. Hyvää teki. Paluumatkalla huomasin lämpötilan laskeneen pariin asteeseen, mutta onneksi lunta ei ole näillä kulmilla toistaiseksi nähty.
Samalla reissulla huomasin entisen toimittajakollegani, YLE:n freelance-toimittajan Kimmo Wilskan päätyneen iltapäivälehtien etusivuille. Kun YLE:n englanninkielisillä uutisilla ei liene miljoonayleisöä, hänen naurettava olutpullotempauksensa suorassa lähetyksessä tuskin olisi herättänyt kovin paljon huomiota, jos kärpäsen tappamisessa ei olisi turvauduttu tykkiin!
Kimmo muuten on asunut jo vuosikymmeniä Suomessa, mutta vietti lapsuutensa Arizonassa. Siellä hänen peräänsä katsoi mm. perheessä au pairina toiminut Uma Aaltonen.
Tällä viikolla ei ole voinut avata television kansainvälisiä uutiskanavia ilman, että uutisissa olisi kerrottu viimeisimpiä tietoja Chilen San Josen kaivokseen loukkuun jääneiden kaivosmiesten pelastusoperaatiosta. BBC:llä taisi kaivoksen reunalta lähetetty suora lähetys kestää yhtäjaksoisesti puolitoista vuorokautta. (Kun brittejä yleensä moititaan huonosta vieraiden kielten taidosta, nyt BBC:llä oli marssittaa uutislähetystensä ankkureiksi sujuvaa espanjaa puhuvia toimittajia, jotka eivät kaivanneet tulkkia haastatellessaan Chilen silmäätekeviä ja kaivosmiesten sukulaisia.)
Tuo pelastusoperaatio oli mitä suurimmassa määrin mediatapahtuma, jossa ammattilaisten kädenjälki näkyi. Ihmekös tuo, sillä Chilen monimiljonääripresidentti Sebastian Pinera omistaa mm. televisioaseman. Haastattelulausunnotkin olivat niin kurinalaisia, että kysyttäessä Chilen kaivosten surkeista olosuhteista ja puutteellisista turvallisuustarkastuksista, vastaajat sivuuttivat sujuvasti aiheeseen liittyvät kysymykset. Eihän lehdistölle tarvitse kertoa, mitä ei halua!
Torstai-iltana meillä oli perinteinen Kaivopuiston näyttelyn loppukokous paikallisessa Sikalassa eli Sea Horse’ssa, jossa tarjoillaan kaupungin parhaat silakat.
Näyttelyasioiden ohella ehdittiin kuulla viimeisimmät uutiset. Puppu Schauman ja Heidi Streng raportoivat Eckerön näyttelystä Ahvenanmaalta, missä molemmat kuuluvat kalustoon. Leena Sarven kanssa puolestaan vaihdettiin mielipiteitä edellislauantain kasvattajagaalasta. Ruokailun ohessa ehdittiin myös miettiä, mitä hauskaa keksittäisiin ensi vuoden näyttelyyn.
Poislähtiessämme huomasimme ravintolan täyttyneen jo ääriään myöten kuten tavallista. Kanta-asiakas Andy McCoy ei ollut paikalla, mutta sisään harppoi YLE:n entinen toimitusjohtaja ja nykyinen SDP:n puoluesihteeri.
Kotiin tultua sain vielä lyhyen raportin FCI:n hallituksen kokouksesta Saksasta palaavalta naapurilta. Hän kertoi kokouksessa käsiteltyjen asioiden sisältäneen Suomessa järjestetyt palveluskoirien IPO- Maailmanmestaruuskisat ja niissä tapahtuneet purematapaukset, jollaisia ei voi puolustella.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Viikonlopun kasvattajagaala

Viikonlopun ohjelmassa oli lauantai-iltana Suomen Koirankasvattajat ry:n eli SuKoKa:n kasvattajagaala, jonne olin saanut kutsun jonkin sortin kutsuvieraana.
Niinpä suuntasimme lauantaina illansuussa Vihdin Nummelaan. Kennelliiton kunniajäsen ja pitkäaikainen entinen hallituksen jäsen Rainer Vuorinen toimi soföörinä. Hänellä oli daaminaan toinen Kennelliiton kunniajäsen ja entinen hallituksen jäsen Nunne Holm.
Kun autossa oli näin arvovaltaista lastia, olin hankkinut sekunnin tarkat ajo-ohjeet – niin tarkat, ettei joka liikenneympyrää edes huomattu. Perillä Nummelassa pysäytettiin yksi ohikulkija, joka ohjasi meidät perille.
Perillä isäntäväki, Juha Kares ja Carina Kitti, ohjasivat meidät pyöreään pöytään, jossa jo istui Kennelliiton kunniajäsen Ritva Raita. Hän kertoi tulleensa juuri arvostelumatkalta Australiasta ja olevansa lähdössä Kanadaan. Eli vannoutuneita koiratuomareita ei pysäytä mikään!
Pian pöytään ohjattiin myös kaksi muuta kunniajäsentä, Hasse Lehtinen ja Kirsti Bremer (entinen Wuorimaa), joista Kirsti oli ensimmäinen Kennelliiton hallitukseen valittu nainen ja palveli hallituksessa yhdeksän vuotta.
Kirstiä en ollut tavannut vähään aikaan. Aikaisemminhan meillä oli paljon yhteistä, kun olimme molemmat mukana bassetharrastuksessa ja kun Kirsti ja hänen edesmennyt miehensä Atos kävivät ahkeraan näyttelyissä basset fauve de Bretagne’idensa kanssa. (Ja sivun mennen sanoen Kirsti on kanssani edelleenkin samaa mieltä, että fauve on fauve eikä mikään Bretagnenbassetti.)
Aikanaan tapasimme Kirstin ja Atoksen kanssa useinkin Stockmannin ruokaosastolla, jossa ruokahyllyjen välissä laitettiin Kennelliiton ja kennelharrastuksen asiat järjestykseen. Ei ihme, että ruokaostoksilla vierähti joskus tunti, parikin.
Selitys plaseerauksella gaalapaikan ainoaan pyöreään pöytään valkeni heti kohta, kun olimme saaneet alkudrinkit. Tilaisuuden seremoniamestarina toiminut Leena Sarvi nimittäin haastatteli meitä kaikkia tekemisistämme.
Minulta kysyttiin tietenkin Kaivopuiston näyttelystä ja tästä blogista samoin kuin harrastamistani roduista. Taisin olla hieman liian pitkäsanainen kertoessani, miten Englannista muuton jälkeen siirryin villakoirasta basset houndeihin ja millainen ensimmäisen bassetin hakumatka ralliin trimmatulla Mini Cooperilla oli.
Leena kyseli myös entisiltä hallituskonkareilta, millainen Kennelliiton ja kennelharrastuksen tilanne heidän mielestään nyt on. Oli surullista kuulla parinkin suusta, miten heidän mielestään Kennelliitto on tänä päivänä sekaisin ja varsin sekasortoisessa tilassa. Kulta-ajat tässä harrastuksessa ovat ohi, tuntui olevan veteraanien mielipide.
Kun minulta kysyttiin Kennelliiton tilanteesta, totesin, että näkisin mielelläni Kennelliiton, jossa ei puututa joka asiaan niin monimutkaisilla määräyksillä, etteivät jäsenet pysy perässä, ja Kennelliiton, jossa asioista keskustellaan ja pyritään aitoihin kompromisseihin sen sijaan, että päätökset ja määräykset sanellaan ylhäältä päin. Ja että meidän tulee luoda keskusteleva, vuorovaikutteinen ilmapiiri, jossa voidaan keskustella myös valmisteilla olevista asioista, kun nämä yhteiset asiat ovat harvoin valtiosalaisuuksia, joista ei saisi puhua.
Myöhemmin jälkiruoan aikana Leena haastatteli paikalla olleita kasvattajia, joiden keskuudessa ”pyöreän pöydän” mielipiteet tuntuivat saaneen vastakaikua. Samanlaisia mielipiteitä kuulin myös taukojen aikana pistäytyessäni muutaman kerran gaalapaikan pihalla.
SuKoKa oli valinnut tämän vuoden ansioituneiksi kennelkansalaisiksi Ritva Raidan, Hasse Lehtisen, Rainer Vuorisen ja Thea Dahlbomin, jotka varmasti ansaitsivat huomionosoituksen.
Jouduimme poistumaan gaalasta siinä vaiheessa, kun orkesteri vasta viritteli ensimmäisiä nuottejaan, sillä Nunnella oli seuraavana aamuna aikainen lähtö Hämeenlinnaan – koiranäyttelyyn, mihinkäs muualle.
Paluumatkalla nuoteistani ei ollut paljon apua, mutta oikealle tielle löydettiin, kun kysyttiin Nummelan keskustasta parilta nuorelta mieheltä ohjeita. Kotimatkalla todettiin, että mukava ilta oli ollut, ja oli ollut mukava nähdä koiraharrastajia kerrankin niin hienoissa juhlatamineissa, ettei ollut tuntea!

***
Gaalan aikana ja väliajoilla keskusteltiin myös tulevasta Kennelliiton yleiskokouksesta, jossa valitaan kennelpiirien ja rotujärjestöjen valtuustoedustajien lisäksi 12 edustajaa ns. vapailta listoilta seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi Kennelliiton valtuustoon.
Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että valtuustoon tulee valita aktiivisia kennelharrastuksen edustajia ja kasvattajia.
Ehdokkaat esitetään yleiskokouksessa, mutta jokainen Kennelliiton jäsen voi varmistua siitä, että hänen äänensä tulee käytettyä, toimittamalla valtakirjat etukäteen, mikäli ei itse voi osallistua kokoukseen.
Valtakirjakaavakkeet ja ohjeet löytyvät mm. SKKY:n uutissivuilta osoitteesta www.toydogs.net > Uutisia ja tapahtumia.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Väärässä olin – jälleen!

Koko torstaipäivä kului Kennelliiton hallituksen kokouksessa Espoossa. Pitempääkin olisi voinut mennä, sillä papereita ja asioita oli sen verran, että esityslistassa oli pituutta 86 sivua (pienellä präntillä) ja liitteitä useamman kilon verran. Kotona olin kuitenkin jo ennen puolta kahdeksaa, eli kymmenkunta tuntia siellä meni.
Nyt monella hallituksen jäsenellä oli Kennelliiton kannettava tietokone, mutta en ole varma, miten paljon se asioiden nopeuttamista edistää, kun yksi ja toinen ei saanut tarpeellisia liitteitä auki eikä pystynyt tekemään huomautuksiaan ja korjauksiaan esityslistan asioihin.
Itse olen toistaiseksi pidättäytynyt kannettavan ottamisesta kontolleni, kun on käynyt ilmi, miten rajoittava ohjelmistoiltaan ja käyttövalmiuksiltaan tämä kannettava on. Ja kuka jaksaa lukea satoja sivuja tekstejä tietokoneen pieneltä ruudulta?
Tänään joudun jälleen toteamaan tulleeni johdon taholta ojennetuksi virheellisen tiedon jakamisesta tässä blogissa, joka tuntuu olevan varsinainen kivi monen kengässä. Tästä nöyrä anteeksipyyntöni valtaapitäville.
En ole esimerkiksi tiennyt, että Kennelliiton näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan alaisen rotumääritelmätyöryhmän tehtäviin ja päätösvaltaan kuuluu suomenkielisten nimien keksiminen ja rotujärjestön esittäminen uusille Suomeen tuoduille roduille – vaikka olen käynyt yhdessä silloisen rotumääritelmätoimikunnan kokouksessa. Taisi muuten olla kymmenen vuotta sitten, kun minut oli valittu toimikuntaan, mutta poistuin sieltä kiireesti todettuani, ettei se todellakaan ollut minua varten!
Siksi en olisi saanut rotujärjestön puolesta valittaa, kun työryhmä nimesi pražský krysarík- rodun hienostellen prahankääpiökoiraksi. Sitä ylimmät johtajat eivät huomanneet, että kun rotua esitettiin SKKY:n alaiseksi roduksi, rotunimenä oli pražský krysarík, ja sellaisena sen hyväksyimme. Tuo ”prahankääpiökoira” on keksitty myöhemmin.
Samoin sain pyyhkeitä, koska minun oli katsottu arvostelleen johtoa protokollan puutteesta, kun kukaan johdosta ei ollut paikalla toivottamassa Baltian maiden edustajia tervetulleiksi Helsinkiin.
Minulle kerrottiin, että puheenjohtajalla oli flunssa, mistä syystä hän ei päässyt paikalle sen enempää PKU:n illallisille kuin Baltia-kokoukseenkaan, mutta Sloveniassa seuraavalla viikolla kaikki olivat ymmärtäneet syyn. Näinhän kaikki on hyvin, kun suhteet on hoidettu, vaikka julkisuudessa ei kokouksista mitään raportoitukaan. Flunssat ymmärrän hyvin, kun olin itse rähjäkunnossa Kaivarissa – ja diplomatiastahan flunssat ovat hyvin tuttuja.
Hallituksen kokouksessa minua opastettiin edelleen, että en voi kertoa julkisuudessa valtuustoon menevästä rekisteröintimaksuesityksestä ennen kuin se on lähetetty valtuuston esityslistan mukana valtuuston jäsenille, joten pidättäydyn asian kommentoimisesta siihen saakka. Eriävän mielipiteen päätökseen kuitenkin esitin, ja aikanaan aion kommentoida asiaa riippumatta siitä, miellyttääkö se vai ei.
Samoin esitin eriävän mielipiteen joka vuosi esille tulevaan asiaan, eli henkilökunnan joulurahaan. Kennelliitossahan on ollut tapana ammoisista ajoista maksaa henkilökunnalle ns. jouluraha. Olen joka vuosi esittänyt kohtaan eriävän mielipiteeni, koska mielestäni joulurahat ovat menneen ajan jäänne niiltä ajoilta, kun patruunat hyvittelivät palveluskunnan ja työväen mieltä joululahjoilla ja –rahoilla.
Oma käsitykseni on, että tämäntapaisen ylimääräisen palkitsemisen tulee olla luonteeltaan ja myöntämisperusteiltaan työsuorituksen arviointiin perustuva, huolellisesti kohdistettu kannustin. Olen myös edellyttänyt, että toimiston johdossa ryhdytään toimenpiteisiin ajanmukaisen kannustavan, työsuorituksen tavoitteet määrittelevän ja mittaavan järjestelmän luomiseksi. Vaikka johtajat ovat vaihtuneet, mitään asian eteen ei ole tehty.
Kokouksessa kuultiin myös Kennelliiton omistamien yhtiöiden talouskatsaukset ja toisen yhtiön talousarvio vuodelle 2011. Toivon, että tulosennusteet ja talousarviot toimitetaan ihan paperilla myös Kennelliiton valtuuston jäsenille, sillä omistajaohjaus kuuluu myös heille.
Asialistalla oli myös pitkä liuta kurinpitoasioita ja niihin liittyviä oikeuden päätöksiä eläinsuojelurikkomuksista. Joissakin asianomaiset ovat saaneet eläintenpitokiellon. Asiat etenevät kurinpitolautakuntaan, mutta oma toivomukseni on, että menettelyä voidaan nopeuttaa ja virtaviivaistaa niin, että tapaukset eivät vie kuukausikaupalla Kennelliiton omassa byrokratiassa.
Asioiden käsittelyä värittää myös vaalikuume. Muuan puheenjohtajaehdokas halusi kokouksen ulkopuolella kuulla, ketä muita on ehdokkaina vapautuviin hallituspaikkoihin ja kuka halajaa puheenjohtajaksi. Tiesi myös kertoa, että ”lehdistö” aikoo haastatella puheenjohtajaehdokkaita etukäteen. Tämähän on hienoa, mutta ongelmana on, että puheenjohtajaehdokkaita ei edes tiedetä ennen kuin Kennelliiton valtuusto kokoontuu marraskuussa Espoossa.
Kotiin tultua luin Kauppalehdestä parin asiantuntijan arvion siitä, miten yrityksen toimitila vaikuttaa yrityksen imagoon. Kennelliitto ei ole yritys, mutta se on suuri valtakunnallinen yhdistys, joten tätäkin asiaa kannattaa miettiä, kun harkitaan erilaisia halleja ja ”kansainvälisiä” toimintakeskuksia.
Ja kotiin tultua harmittelin myös, että taas jäi väliin Helsingissä käyty NHL-lätkämatsi, joka olisi varmasti ollut mielenkiintoisempi kuin tuo hallituksen kokous. Mutta näin joskus käy.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Viikonlopun Ryder Cup

Pöydällä odottaa muutaman kilon pino Kennelliiton ensi torstain hallituksen kokouksen papereita. Niiden kahlaamisen päätin jättää sovinnolla alkuviikkoon ja ottaa viikonlopun ”iisisti” seuraamalla golfin joka toinen vuosi pelattavaa Ryder Cupia televisiosta.
Golfiin perehtymättömille kerrottakoon, että osallistuminen Ryder Cupiin on jokaisen amerikkalaisen ja eurooppalaisen ammattigolfinpelaajan uran kohokohta. Kolmipäiväinen turnaus pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1927 brittiläisten ja amerikkalaisten golfareiden kesken. Nimensä se sai palkintopokaalin lahjoittajan Samuel Ryderin mukaan. Vuonna 1979 Euroopan joukkueeseen tulivat mukaan myös Brittien saarten ulkopuolelta muut eurooppalaiset pelaajat.
Turnaus pelataan vuorotellen USA:ssa ja vanhalla mantereella. Tänä vuonna oli Euroopan vuoro isännöidä turnausta, joka järjestettiin Newportin lähellä Celtic Manorin kentällä Walesissa.
Perjantain pelit jäivät käytännössä pelaamatta rankkasateiden vuoksi, joten lauantaina ohjelmaa olikin sitten aamukymmenestä iltaseitsemään. Istuin uskollisesti katsomassa suoraa lähetystä, jota häiritsi (tavan mukaan) pari koiraihmistä omilla näyttelyselostuksillaan.
Sunnuntaiaamuna olin varautunut golfiin jo aamukymmeneltä, mutta herättyäni totesin, että pelit myöhästyisivät, kun kenttä tulvi yöllisten ja aamuisten rankkasateiden takia. Niinpä ehdin tehdä Merisataman ja Kaivarin lenkin ja todeta, miten hieno syyssää meillä oli!
Meri oli miltei tyyni, aurinko paistoi, ja rannassa turistit ottivat kuvia toisistaan ja kauniista maisemista. Panin merkille herrasmiehen, joka istui villakoiransa kanssa nauttimassa merimaisemasta, ja samaa jäätelötötteröä näyttivät molemmat maistelevan.
Purjehdusseurojen venepaikoilla näyttivät veneet jo harvenneen. Kulkiessani mietin, minne veneet nyt säilötään, kun Merisataman rannassa kaupunki rakentaa hienoa uutta puistoa ja nurmikenttiä. Puistoalueesta tulee varmasti upea, mutta oma viehätyksensä oli talvisäilöön rannalle tuoduilla purjeveneillä, kun kevään tulon tiesi aina, kun ensimmäiset veneenomistajat ilmaantuivat kunnostamaan veneitään.
Vasta jälkeen päin hoksasin, että päiväkävelyllä olisi voinut käydä myös Kauppatorilla avatuilla Silakkamarkkinoilla, jossa myös kansanedustajaehdokkaat olivat jakamassa mainoksiaan. Vaalirahoitus yrityksiltä ei kuulemma ole yhtä runsaskätistä kuin aikaisemmin, kiitos vaalirahasotkujen.
Golf oli jännittävääkin jännittävämpää, ja olin iloinen eurooppalaisten menestyksestä. Jopa vasta-alkajat, eli italialaiset Molinarin veljekset, pitivät pintansa, ja englantilaiset Lee Westwood ja Luke Donald pitivät huolta siitä, että Tiger Woods kärsi kaikkien aikojen rökäletappionsa Ryder Cup’issa.
Huonon sään takia Ryder Cup’in kaksinpelit joudutaan nyt pelaamaan ensimmäistä kertaa maanantaina jo heti aamusta alkaen, joten minua on turha häiritä koira- tai muilla asioilla ennen iltaa. Samalla ehdin saada päätökseen taulujen pesuprojektin: sunnuntaina ehdin golfia seuratessani prässätä hameita ja housuja ja pestä 14 taulua (lasin takana olevia litografioita ja grafiikkaa), mutta maanantaina on tauluja jäljellä vielä enemmän kuin toinen mokoma. Että voi sanoa tehneensä jotain hyödyllistäkin.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Kääpiökoira-asioita ja suurisuuntaisia suunnitelmia

Kuluneella viikolla yksi ilta kului Suomen Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen kokouksessa. Asioita oli paljon, sillä kokous oli ensimmäinen kesätauon ja Kaivopuiston koiranäyttelyurakan jälkeen, mutta silti selvittiin alle kolmessa tunnissa, vaikka Mannerheimintien suljetun kaistan aiheuttama liikenneruuhka viivästyttikin kokouksen alkua.
Meidän kokouksissamme talousasiat ovat esillä ensimmäisten joukossa, koska halutaan varmistaa, että kaikki on tältä osin kunnossa. Nyt todettiin, että tänä vuonna olemme saaneet ilmoitus- ja yhteistyösopimustuottoja odotetusti, eli maan talous on selvästi elpymässä. Myös jäseniä on tullut lisää.
Kun osinkotuloja yhdistyksen omistamista pörssiosakkeista on tullut budjetoitua enemmän ja Kaivopuiston koiranäyttely osoitti erinomaista tulosta, sovimme, että seuraavassa kokouksessa tehdään lopulliset päätökset tämän ylimääräisen rahan sijoittamisesta pörssiosakkeisiin. Pankkitileillähän ei ylimääräistä rahaa kannata makuuttaa nykyisten alhaisten korkotuottojen vuoksi – ja rahaa on hyvä olla pahan päivän varalta.
Kaivopuiston näyttely, kuten totesin, tuotti odotettua enemmän siitäkin huolimatta, että ilmoittautumismaksu oli halvimmillaan 17 euroa (saman omistajan 2. koira, jolla on DNA-tunniste tai DNA-polveutumismääritystä osoittava P-tunnus rekisterinumerossaan) eikä yleisöltä kerätty pääsymaksuja. Syynä hyvään tulokseen ovat mm. myyntipaikka- ja yhteistyösopimustulot sekä erikseen neuvotellut hinnat eri alihankkijoiden kanssa.
Näyttelyn tuloslaskelmaa emme saaneet tähän kokoukseen, koska emme ole vielä saaneet pyynnöistä huolimatta laskuja näyttelypalveluja tuottavalta alihankkijaltamme. Miten monella yrityksellä on muuten varaa odottaa kuukausi tai kaksi ennen kuin laskuttavat tuotteistaan ja palveluistaan?
Kokouksessa päätimme myös uuden jäsenrekisteripalvelun hankkimisesta rotujärjestön käyttöön. Ratkaisu ei varmasti ollut halvin markkinoilla tarjolla oleva palvelu, mutta kuten entinen puolustusministeri Elisabeth Rehn totesi ostettaessa Hornetit ilmavoimille: köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa.
Markkinoilla on toki hyvinkin halpoja ratkaisuja, mutta valintamme osui ammattitasoiseen palveluun, jossa myös tietoturvakysymykset on hoidettu. Ratkaisu helpottaa tuntuvasti jäsensihteerin työtä ja alentaa mm. jäsenmaksujen perimiskustannuksia. Järjestelmä voidaan myös räätälöidä niin, että SKKY:n jäsenyhdistykset ja alajaostot voivat käyttää sitä omien jäsenrekisteriensä ylläpitoon – ettei käy niin, kuten on joskus käynyt, että jäsenrekisteri on jonkin toimihenkilön omalla koneella, ja kun sukset ovat menneet ristiin, jäsenrekisteriä ei luovutetakaan uudelle hallitukselle sähköisessä muodossa, vaan kaikki joudutaan tekemään käsin uudestaan.
Monien muiden asioiden ohella esillä olivat myös tshekkiläisen pražský krysarík- rodun suomenkielinen nimi ja esitetty rotumääritelmäsuomennos. Kennelliiton rotumääritelmätyöryhmähän oli esittänyt rodun nimeksi kainostellen prahankääpiökoiraa.
SKKY:n hallitus oli sitä mieltä, että rotua on kutsuttava sen oikealla nimellä, eli rotu on prahanrottakoira, millä nimellä myös Tshekin kennelliitto rotua kutsuu englannin- ja ranskankielellä.
Tässä on myös oiva esimerkki siitä, miten Kennelliiton päätöksiä pannaan toimeen. Joskus hallituksen ja päättävien elimien päätökset eivät koskaan etene toimeenpanovaiheeseen. Joskus toiste päätös pannaan toimeen ennen kuin mikään virallinen elin on tehnyt asiasta päätöksen. Tämän prahanrottakoiran kohdalla on käynyt juuri niin. Nimestä ei ole päätetty missään virallisessa elimessä kuten Kennelliiton hallituksessa, ja asian käsittely rotujärjestön kanssa on vielä kesken, mutta siitä huolimatta rotua on jo rekisteröity prahankääpiökoiran nimellä, ja sillä nimellä se näyttää esiintyvän myös näyttelyluetteloissa.

***
Monet suomalaiset ovat tänä viikonloppuna Sloveniassa Euroopan Voittaja-näyttelyssä. Mielenkiintoista näyttelyssä on se, että kun Slovenian kennelklubin johto vaihtui, myös näyttelyn tuomarilista vaihtui, eli joitakin tuomareita peruutettiin ja uusia kutsuttiin tilalle. Myös BIS-tuomari vaihtui kansainvälisesti ehkä kaikkein kokeneimmasta slovenialaisesta tuomarista kennelklubin puheenjohtajan vaimoksi.
Toinen mielenkiintoinen seikka on, että näyttely julkaisi hyvissä ajoin näytteilleasettajien nimet, jolloin kanssakilpailijat voivat nähdä, ketä muita rodussa on kilpailemassa. Ja listaltahan löytyy mm. Kennelliitosta erotettu kasvattaja ja toinen, joka on näyttelykiellossa.

***
Viikonloppulukemista löytyy myös Länsi-Uusimaa- lehdestä, jossa Kennelliiton 100% omistaman yhtiön varatoimitusjohtaja kertoo suurisuuntaisista suunnitelmista. Kun yhtiöllä ei ole suunnitelmien toteuttamiseen riittäviä rahavaroja, ajatuksena lienee, että Kennelliitto ja sen jäsenet maksavat viulut. Ja kun asiasta on kerrottu julkisuudessa, omistajataho ei voi perääntyä.
Ei se niin mene. Ei mennyt muutama vuosi sittenkään, kun julkisuudessa kerrottiin Kennelliiton suunnitelmista perustaa kennelkeskus Lahteen ja siirtää Kennelliiton toimisto sinne. Tietoja yritettiin kumota, mutta paikallisten lehtien mukaan hankkeesta oli neuvoteltu ja tontille oli jo kai ehditty kaivaa kuoppa uutta kennelkeskusta varten. Kennelliiton valtuusto ryhdistäytyi ja torppasi hankkeen, ja niin toivottavasti käy nytkin.

torstai 30. syyskuuta 2010

Sammutetuin lyhdyin maailmalla

Oli aika, jolloin suomalaiset päättäjät menivät maailmalle eväinään huono kielitaito ja vielä huonompi itsetunto toivoen, ettei kukaan edes huomaisi heidän olemassaoloaan. Kennelliiton edesmenneen kunniajäsenen Uma Aaltosen sanoin vallalla oli ”laamapaita- ja mahamakkara-look”, konkreettisesti ja kuvaannollisesti.
Onneksi nuo ajat ovat takanapäin. Nyt meiltä lähtee kansainvälisille foorumeille ulkoministeri Alex Stubbin tapaisia, kielitaitoisia, terveellä itsetunnolla ja hyvällä asiaosaamisella varustettuja fiksuja päättäjiä ja virkamiehiä, jotka esiintyvät muiden seurassa yhdenvertaisina ilman minkäänlaista alemmuuskompleksia.
Samalla ymmärretään, että kansainväliset asiat koskettavat meitä jokaisella elämän alalla.
Koiraharrastus on tänä päivänä aktiiviharrastajatasolla hyvin kansainvälistä: ulkomailla käydään näyttelyissä ja kilpailuissa ahkerasti, jalostusmateriaalia vaihdetaan ja otetaan selvää, miten asiat ovat muualla.
Suomen kennelharrastuksella on hyvä maine maailmalla, ja meillä on potentiaalia nousta muiden Pohjoismaiden ohella tärkeäksi vaikuttajaksi kansainvälisessä järjestötoiminnassa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä kuin tyytyisimme siihen, että naapuri huseeraa FCI:n hallituksessa eikä muiden tarvitse olla aloitteellisia tai edes kiinnostuneita kansainvälisistä asioista. Puhumattakaan siitä, että Kennelliiton ulkopolitiikkaa hoidettaisiin pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti, kun jo kansainvälisiin kokouksiin osallistumista taidetaan pitää enemmän turisti- kuin työmatkoina.
Kennelliiton valtuuston ja hallituksen jäsenistä harvat ovat kiinnostuneita kansainvälisistä asioista, ja harvemmin niistä lyödään lukkoon yhteisiä kannanottoja. Lieneekö syynä kielitaidon puute vai ajatus siitä, etteivät nämä asiat meitä kosketa – vaikka usein koskettavatkin.
Kansainvälisiä asioita hoidetaan sammutetuin lyhdyin. Tästä on oiva esimerkki viime viikko, jolloin Suomen kerrotaan isännöineen Pohjoismaisen Kennelunionin PKU:n työvaliokunnan kokousta sekä tapaamista Baltian maiden kennelklubien edustajien kanssa.
Meille hallituksen rivimiesjäsenille ei toimitettu esityslistoja, joten emme tienneet, mitä asioita kokouksissa tulee esille, eikä edustajiamme voitu ohjeistaa etukäteen.
PKU:n päätöksistä saanemme tiedon sitten, kun päätökset on tehty ja pöytäkirja julkaistu. Baltia-kokousta olin esittänyt Kennelliiton tämän vuoden toimintasuunnitelmaan, koska kanssakäyminen Baltian maiden kanssa on vilkastunut vuosi vuodelta, ja myös monia yhteisiä ongelmia on. Samoin ensi vuoden alusta voimaan tulevat yhteispohjoismaiset näyttelysäännöt kiinnostanevat myös näitä maita.
Toisen käden tietojen mukaan kokoukset sujuivat hyvin. Kokouksia edeltävänä iltana Kennelliiton hallituksen varapuheenjohtaja kävi illallisilla luovuttamassa Ruotsin kennelklubin SKK:n puheenjohtajalle Nils-Erik Åhmanssonille Kennelliiton hänelle myöntämän kultaisen ansiomerkin. Hallituksen johto ei sen sijaan ehtinyt paikalle edes toivottamaan Baltian edustajia tervetulleiksi Helsinkiin, minkä olisi luullut kuuluvan perusprotokollaan.
Olisin myös odottanut, että joku olisi napannut kuvan tai pari näistä kokouksista ja kirjoittanut vaikkapa muutaman rivin uutispätkän internetsivuillemme ja jäsenlehteemme – olihan tämä ensimmäinen viiden Pohjoismaan ja kolmen Baltian maan yhteiskokous. Tietämystä kansainvälisistä asioista ja niiden vaikutuksesta myös meidän omaan harrastustoimintaamme ja sen edellytyksiin ei lisätä, jos näitä asioita hoidetaan julkisuudelta piilossa sammutetuin lyhdyin.

***
Kirjavinkki niille jalkapallon ystäville, jotka katsoivat tiistai-iltana Mestareiden liigan jalkapallo-ottelua Ajaxin ja AC Milanin välillä: The Financial Times- lehden urheilukolumnisti Simon Kuper on kirjoittanut todella nautittavan kirjan Ajaxin historiasta. Kirjan nimi on "Ajax, the Dutch, the War: Football in Europe during the Second World War". Suosittelen lämpimästi.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Vaalikuumetta

Ruotsin valtiopäivävaalien tulos vahvistettiin torstaina. Ruotsalaiset saivat aikamoisen shokin, kun vaa’ankieliasemaan nousi uusnatsitaustojen tahraama äärioikeistolainen puolue. Sellaistahan ei tapahdu suvaitsevaisessa ruotsalaisessa kansankodissa!
Joka tapauksessa hallituksessa jatkaa pääministeri Fredrik Reinfeldtin ja maltillisen kokoomuksen johtama allianssi, joka näytti saaneen äänestäjiltä luottamuslauseen erityisesti onnistuneen talouspolitiikkansa ansiosta: työttömyys ja budjetin alijäämä ovat muuta Eurooppaa alemmalla tasolla ja talouskasvu muita ripeämpää.
Meillä eduskuntavaalit ovat vasta huhtikuussa, mutta toki merkkejä vaalien kuumentamista tunteista on jo näkyvillä.
Myös kennelmaailman johtopaikoilla tuntuu olevan myllerrystä, ja vaalikampanjoita viritellään täälläkin.
Ruotsissa on kohistu jo jonkin aikaa sikäläisen kennelliiton SKK:n hallituksen tekemästä päätöksestä, jonka mukaan koiran kuonon tuntokarvojen leikkaaminen on epäeettistä ja moraalitonta. Nyt sitten villakoiraharrastajat miettivät, miten leikkaavat koiransa kuonokarvat koskematta tuntokarvoihin, joita on leikattu ammoisista ajoista ilman, että koirat ovat sitä edes huomanneet saatikka kärsineet toimenpiteestä. Syy on vieritetty hallituksen puheenjohtajan kontolle, joten nyt jo kuiskitaan vastaehdokkaista, kun Ruotsi valitsee uuden puheenjohtajan ensi vuonna.
Norjassa viime keväänä yksimielisesti uudelle kaksivuotiselle puheenjohtajakaudelle valittu kennelliiton NKK:n hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi hallituksen jäsen erosivat elokuun lopulla.
Virallista syytä ei ole ilmoitettu, mutta sikäläisten asiaa tuntevien lähteiden mukaan syynä oli hallituksen luottamusmiesjohdon ja liiton toimiston johdon joutuminen törmäyskurssille, kun päätösvaltaa siirtyi hallitukselta toimiston johdolle. Normaalisti tällaisissa tilanteissa palkattu johto saa lähteä, kun koiran on tarkoitus heiluttaa häntää eikä hännän koiraa – mikä on ollut aika ajoin tuttu tilanne meilläkin. Nyt kävi toisin päin, ja norjalaiset joutuvat pitämään ylimääräisen yleiskokouksen valitakseen uuden luottamusmiesjohdon.
FCI:ssä kuhisee sielläkin. Jo useamman viikon ajan puheenaiheena eri maiden kennelvaikuttajien tapaamisissa on ollut tuon kansainvälisen kattojärjestömme hallituksen varapuheenjohtajan ja nykyisen puheenjohtajan perintöprinssiksi vajaa vuosi sitten valitun saksalaisen Christofer Habigin ilmoitus, että hän jättää paikkansa hallituksessa seuraavassa yleiskokouksessa ensi vuoden heinäkuussa. Eron syyksi hän on tiettävästi ilmoittanut työkiireensä, jotka hänen olisi odottanut osanneen ennakoida suostuessaan ehdokkaaksi hallitukseen. Erilaisissa spekulaatioissa on arveltu, että todellinen syy on FCI:n vanhojen herrojen kerhon toimintakulttuuri, jossa päätöksiä ei tehdä samalla ripeydellä kuin yksityisellä sektorilla.
Nyt sitten arvuutellaan uuden puheenjohtajan henkilöä. Jatkaako jo iäkäs Hans Muller vielä kaksi vuotta, vai haluavatko puheenjohtajan paikalle suunnilleen yhtä kauan FCI:n hallituksessa istunut puertoricolainen Rafael de Santiago tai nuorempana ehdokkaana viime syksynä hallitukseen valittu Unkarin Tamas Jakkel? De Santiagon ja Jakkelin miinuksena on mainittu molempien kotimaat: Puerto Rico ei ole edes itsenäinen valtio, vaan USA:lle kuuluva itsehallintoalue, ja Unkarin kennelklubilla on ollut monenlaisia ongelmia rekisteröintiensä ja kaupallisen pentutehtailun vuoksi. Myös jo lähes 20 vuotta FCI:n hallituksessa istuneen Suomen Kari Järvisen nimi on mainittu, mutta hän ei ole vastannut suoraan kysymykseen, asettuuko ehdokkaaksi vai ei.
Meillä Suomessa valmistaudutaan marraskuussa hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle valittavien vaaleihin. Merkkejä avoimesta kampanjoinnista ei ole näkynyt ainakaan tänne Kaivarin kulmille. Sen sijaan kulissien takana näyttää olevan meneillään kuiskailu- ja vihjailukampanja, jolla varteenotettavia ehdokkaita pyritään sulkemaan jo etukäteen pois laskuista levittämällä monenlaisia, subjektiivisia luonnehdintoja ja osin perättömiäkin tietoja.
Suomalaiseen luonteeseenhan kuuluu, että ollaan mieluummin jotain vastaan kuin jonkin puolesta. Kun kaikissa on jotain huomautettavaa, asiantuntemus ja osaaminen on helppo sivuuttaa ja valita hajuton ja mauton vaihtoehto, jos nyt siitäkään ollaan yhtä mieltä.
Eikä ilmiö rajoitu Suomen rajojen sisäpuolelle: aikanaan on ihmetelty, mikseivät Minnesotan amerikansuomalaiset saaneet edustajaansa USA:n kongressiin, kun heidän äänensä olisivat riittäneet. Vastaus oli: he eivät päässeet yksimielisyyteen ehdokkaista, kun kaikissa oli jotain vikaa!
Joka tapauksessa mielenkiintoinen syksy ja talvi on odotettavissa, niin kennel- kuin valtakunnanpolitiikassakin.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Valionarvomysteeri ratkennut

Ihmettelin pari merkintää sitten, mistä ihmeestä meille Tshekin tasavallasta tuotujen koirien vanhemmille oli hankittu Surinamen valionarvot. Arvelin, että tshekkejä on höynäytetty tekaistuilla valionarvoilla.
Nyt on käynyt ilmi, että me itse olemme tulleet höynäytetyiksi. Näitä Surinamen valioita löytyy nimittäin muidenkin rotujen itä-Euroopasta tuotujen koirien vanhempien sukutauluista. Ne esiintyvät meidän jalostustietojärjestelmässämme ns. sukupuukoirina.
Blogin ahkerat lukijat ovat tehneet omia tutkimuksiaan ja todenneet, että SR-tunnus koiran valionarvon kohdalla tarkoittaakin Slovakiaa eli Slovenská republika’a eikä suinkaan Surinamea, joten valion arvon myöntänyt maa on tulkittu väärin.
Luulen selityksen olevan seuraavan: meillä siirryttiin vuoden 2009 alusta käyttämään FCI:n suosituksesta ISO-3166-standardin mukaisia kaksikirjaimisia maatunnuksia, mutta joillakin mailla on vielä käytössä omat vanhat tunnuksensa, ja ne löytyvät tätä vanhempien koirien sukutauluista. Slovakian tunnushan olisi SK. Surinamen tunnus on SR.
Vielä isompia mokia saattaa syntyä tietojen tallennuksen aikana tapahtuneista lyöntivirheistä, jos Baltian pentutehtaalta tuodun ranskanbulldoggipennun isästä tuleekin Bulgarian (BG) valion sijasta Iso-Britannian (GB) valio!
Mahtavat pennunostajat olla tyytyväisiä, kun isä on niin hienosti menestynyt koira, sillä harvemmin ulkomaisista, varsinkin näillä sukutauluilla varustetuista koirista tulee Englannin valioita.
Nyt yritän keksiä, miten Slovakian rekisteriin merkitty tuontikoira on voitu tuoda meille ”Etelä-Georgiasta ja eteläisiltä Sandwichin saarilta”, kun noista subantarktisista eteläisellä Atlantilla sijaitsevista saarista viimemainitut ovat asumattomia ja ensin mainitullakin sijaitsee tietääkseni vain brittiläisten tiedemiesten miehittämä tutkimusasema.

Vaalivalvojaisia
Kerrankin sattui hyvin: kaapelikanavat ovat tarjonneet tänä viikonloppuna tukun ilmaisia kanavia. Niin voin seurata Ruotsin vaalivalvojaisia suoraan Ruotsin televisiosta SVT:stä.
Kun vaaleista ennustetaan tiukkaa kisaa hallitsevan koalition ja demareiden johtaman vasemmistovihreän allianssin kanssa, valvojaiset saattavat venyä.
Valmistauduin niihin kiertämällä lenkin Kaivarin rannassa, kun pilviin tuli rako ja aurinko paistoi. Tuultakaan ei ollut kuin nimeksi. Nurmikko ja puut olivat edelleen kesäisen vihreitä, vaikka pihlajanmarjat punersivatkin.
Kaivarin kulmilla olivat kahden koiran omistajat liikkeellä. Panin ohikulkiessani merkille kaksi vanhaa norwichinterrieriä, kaksi bichon frisétä, kaksi cockerspanielia, kaksi labradorinnoutajaa ja kolme kotikutoista mäyräkoiraa. Muitakin koiria oli liikkeellä: basset fauve de Bretagne, havannankoira, kääpiöpinseri, valkoinen keskikokoinen villakoira, musta isovillakoira, saksanpaimenkoirapentu ja sekoitus, jonka rodusta en saanut selvää. Kulmakunnan vakioterrierit sen sijaan näyttivät pysyttelevän kotona.