tiistai 30. maaliskuuta 2010

Vastakohtien Venäjä

Olin viikonvaihteessa käymässä Venäjällä ensimmäistä kertaa elämässäni. Muutaman päivän kokemus Moskovassa vahvisti suurelta osalta ennakkokäsityksiäni, jotka perustuivat perheen piirissä sukupolvelta toiselle siirtyneeseen suusanalliseen historiaan sekä maailmanpolitiikan harrastamiseen.
Olen myös seurannut sivusta vuosikausia parin sadan metrin päässä olevan Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän massiivisen lähetystön ja sen virallisten edustajien toimia.
Neuvostoaikana lähetystöä vartioivat ulkopuolella suomalaiset poliisit, kunnes kommunistivallan kaaduttua lähetystön parin asuntolan asukkaita koirineen alkoi näkyä myös naapurustossa. Nythän venäjästä on tullut lähes kolmas kotimainen kieli Helsingin keskustan tavarataloissa erityisesti joulun ja uuden vuoden aikaan.
Helsingin kaupungin aikanaan Neuvostoliitolle myymältä kätilöopiston tontiltakin ovat siellä varastoidut Ladat kadonneet jo aika päiviä, ja niin on myös kadonnut vuosia lähetystön ulkopuolella sunnuntai-iltapäivisin päivystänyt mielenosoittaja, vanha, venäjänkielistä kylttiä kantanut nainen.
Neuvostoaikana jonotin nöyränä konsulaatissa viisumia meksikolaisille vieraille, ja viisumin saanti varmistui vasta pari tuntia ennen Leningradin risteilylaivan lähtöä. Nyt katsoin viisaimmaksi järjestää viisumin matkatoimiston kautta, ja järjestyihän se, joskaan ei vieressä olevasta lähetystöstä vaan Turusta, koska passi oli kulunut ja hiirenkorvilla.
Viikonlopun kokemukset voi summata toteamalla, että Venäjä on edelleenkin suurten vastakohtien maa: yhdistelmä vanhaa ja uutta.
Perjantai-iltana ohjelmassa oli upeasti uusitussa Stanislavski-Nemirovitsh-Dantshenkon musiikkiteatterissa Aleksandr Ostrovskin satuun ja Pjotr Tshaikovskin musiikkiin perustuva baletti Lumikki (The Snow Maiden), jonka koreografia on Vladimir Burmeisterin. Esitys oli hieno, eikä väliajalla nautittu samppanjakaan ollut pahitteeksi. Sen sijaan kylmä tuli värjötellessä ulkona paluukyytiä odottaessa, sillä liikenne oli kuin pahimpaan ruuhka-aikaan, kun kaikki näyttivät olevan omilla autoillaan liikkeellä.
Myös lauantai-iltana seurasi välähdys Moskovasta, joka on tuskin jokaisen venäläisen ulottuvilla: ylellinen illallinen hienosti entisöidyn ”Yar”-ravintolan peilisalissa. Vilaus muusta asiakaskunnasta osoitti, että paikka oli kaupungin menestyvien ja muodikkaiden suosiossa.
Maanantaiaamuna ennen lentokentälle lähtöä BBC:n World Service raportoi Moskovan keskustassa tapahtuneista itsemurhapommi-iskuista. Perillä lentokentällä Finnairin käyttämän nuhruisen vanhan terminaalin upottavin valkoisin sohvin kalustetussa business loungessa hiljaisia ja järkyttyneitä ihmisiä kerääntyi television ääreen, kun Venäjän televisio välitti ensimmäiset kuvat pommi-iskuista.
Kotona selvisi, että iskuissa oli kuollut nelisenkymmentä ihmistä ja lukuisia loukkaantunut. Eli Venäjä maksaa kovaa hintaa suurvaltapolitiikastaan, olivat iskun tekijät sitten Tshetsheniasta tai muualta maan levottomilta äärialueilta.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Mahdollisen taidetta

SKKY:n vuosikokous pidettiin keskiviikkoiltana perinteistään rikkaalla Ostrobotnialla sen juhlakerroksessa.
Kokouspaikan historiasta kiinnostuneille kerrottakoon, että talon omistavat Pohjalaiset osakunnat. Niiden puuhamiehet päättivät vuonna 1903 hankkia osakuntia varten oman talon. Kansallismuseon ja Arkadianmäen kupeesta löytyi kaalimaana käytetty tontti, ja vuonna 1912 tontille kohosi W.G. Palmqvistin suunnittelema viisikerroksinen talo. Paria vuotta myöhemmin samassa paikassa perustettiin Jääkäriliike.
”Botta” on tullut tutuksi vuosien varrella monelle radio- ja televisiotoimittajalle, sillä Radio- ja Televisiotoimittajien Liitto on pitänyt jo vuosia liittokokouksiaan Bottalla. Kokousten jälkipuinnit on sitten hoidettu alakerran Manalassa, ja ovatpa jotkut eksyneet myös naapuriin jazzistaan kuuluisaan Storyvilleen, jossa on voinut pongata päivän eduskuntatyöt lopettaneita valtakunnan poliitikkoja.
Poliitikot tietävät (tai heidän pitäisi tietää), että demokratiassa politiikka on mahdollisen taidetta. Vaikka valistunut itsevaltius voi johtaa ainakin vallan käyttäjän kannalta ihanteelliseen lopputulokseen, demokraattinen päätöksenteko on aina kompromissien tekoa. Päämääriä ei saavuteta sanelu- tai pelottelupolitiikalla varsinkaan tänä päivänä, jolloin avoimuuden ja vaikuttamisen odotukset ovat entistä suuremmat.
Näitä mietteitä tuli mieleen kuunnellessa vuosikokouksen jälkeen paikalla olleiden jäsenyhdistystemme edustajien ja henkilöjäsenten mielipiteitä nyt lausunnolla olevasta Kennelliiton jalostusstrategiaesityksestä, joka näyttää saavan tyrmäävän vastaanoton.
Samansuuntaisia ovat olleet myös SKKY:lle jo tulleet yhdistysten lausunnot.
Kun politiikka (myös kennelpolitiikka) on mitä suurimmassa määrin myös mielikuvapolitiikkaa, miten sitten jo tapahtuneita PR-vahinkoja voi minimoida?
Mieleeni tulee esimerkki monen vuoden takaa Yhdysvalloista, jossa kulutustavarajätti Johnson & Johnson joutui kiusalliseen tilanteeseen, kun sen särkylääkepurkkien sisältöä oli päästy sormeilemaan kaupan hyllyllä. Vähättelyn sijasta yritys tuli heti julkisuuteen, pyysi kuluttajilta anteeksi ja veti koko lääke-erän markkinoilta. Tappiota tuli, mutta pitkän aikavälin tappiot olisivat olleet monta kertaa suuremmat ilman tuota toimenpidettä.
Itse SKKY:n nopsaan sujuneen vuosikokouksen päätöksistä voi lukea uutissivuilta.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Koiranäyttelyväki liikkeellä

Koiranäyttelyväki oli taas menneenä viikonloppuna liikkeellä sankoin joukoin. Suurin osa suuntasi Tampereelle kaksipäiväiseen kansainväliseen näyttelyyn. Tampere-hallissa on hyvät näyttelytilat, ja tuomarilistakin oli kansainvälinen Uruguayta ja Brasiliaa myöten, eurooppalaisista ja erityisesti pohjoismaisista kollegoista puhumattakaan.
Sille ei kukaan mahtanut mitään, että vettä tuli taivaalta niin perjantai-iltana kuin koko lauantaipäivänkin, ja Helsingin horisontista katsottuna matalat lumikinokset hupenivat nopeaa tahtia. Koirien saaminen kuivana halliin oli tietysti toinen juttu.
Oma visiittini jäi lyhyeksi, sillä perjantai-iltana VR:n pendolino oli tapansa mukaan jo lähtiessä myöhässä ja perillä vielä vähän enemmän. Lauantaina oltiin sentään täällä päässä aikataulussa, ja matka oli niin nopea, että mietti, miksi joku viitsii tätä väliä edes autolla ajaa.
Tiukan aikataulun vuoksi minulta jäi lauantaina ryhmäkilpailut katsomatta, mutta tulosten perusteella ainakin 9. ryhmissä oli uusia voittajia, joten eivät näyttelyt monotonisiksi käy, kun ”ne yhdet ja samat” eivät aina voita.
Tuomareita tuntuivat puhuttavan eri maissa koirien arvosteluun lanseeratut ”terveysnormit”, joilla ilmeisesti pyritään taittamaan kärkeä ulkopuolisten joskus sensaatiohakuiseltakin arvostelulta. Meillä nämä asiat on huomioitu niin kauan kuin minä muistan, joten tässä ei pitäisi olla ongelmaa.
Joissakin muissa maissa on taas vältetty rotukohtaisten ongelmalistojen laatimista, koska on katsottu tärkeämmäksi lisätä yleistä tietämystä terveysongelmista ja niiden havaitsemisesta sen sijaan, että osoiteltaisiin joitakin rotuja sormella.
Pystykorvaväki puolestaan kerääntyi viime viikonvaihteessa Kokkolaan, josta tulleiden raporttien mukaan paikalla oli monta kaunista kotimaisen rodun edustajaa ja sääkin oli erinomainen: aurinko paistoi, eikä liika pakkanen vaivannut – vaikka kovin palelevaiselta naapuri kuvissa näyttikin.
PS. Tenniksen ystäville uutinen, joka jakaa mielipiteet kahtia: Ranskan avoimien järjestäjät harkitsevat muuttoa Pariisin historialliselta Roland Garrosilta laitakaupungille, koska tuon toukokuun lopulla tiilimurskalla pidettävän kisan infrastruktuuria ei pystytä tilan puutteen takia kehittämään samalla tavalla kuin Australian ja USA:n avoimissa tai Wimbledonissa. Olisipa se sääli!

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Hallituksen iltakoulu

Nyt on meneillään varsinainen yhtiökokousten suma: torstaina oli Elisa ja Outotec, ja ensi viikolla näyttää kuin tahti kiihtyisi, sillä listalta löytyy Fortumia, Orionia, F-Securea…
Siinä onkin piensijoittajilla tekemistä, jos mielivät ehtiä yhtiökokouksesta toiseen vertailemaan tarjoiluja.
Tätä edelsi helmikuun tilinpäätössuma, kun yhtiöt julkistivat viime vuoden tuloksensa ja päättivät osingoista.
Ja vuosikertomuksia on työstetty ja painettu kiivasta tahtia, joskin nykyisin näyttää olevan suuntauksena, ettei noita hienoja eepoksia lähetetä automaattisesti kaikkein pienimpien osakepottien omistajille.
Myös rotujärjestöissä ja monissa muissa yhdistyksissä samoin kuin Kennelliitossa on ollut vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen työstämisen aika. Rotujärjestöissä aikataulu on ollut suhteellisen kireä, kun useimmat vuosikokoukset pidetään helmi-maaliskuussa. Kääpiökoirayhdistyksenkin toimintakertomus lyötiin lukkoon helmikuussa ja on jo ollut yhdistyksen sivuilla jäsenten luettavana ennen vuosikokousta.
Kennelliiton aikataulu on yrityksiä ja monia yhdistyksiä verkkaisempi, koska Kennelliiton omistajien eli jäsenten edustajat kokoontuvat omaan ”yhtiökokoukseensa” eli valtuuston kokoukseen vasta toukokuun lopulla.
Kennelliiton hallitus ei selviä toimintakertomusesityksensä hyväksymisestä pelkällä nuijankoputuksella, vaan nytkin kokoonnuttiin keskiviikkoiltana muutaman tunnin ”iltakouluun” muokkaamaan toimintakertomusta ennen kuin hallitus hyväksyy sen virallisesti huhtikuun kokouksessaan. Epäilemättä valtuusto vielä haluaa sanoa oman sanottavansa ennen kuin toimintakertomus on lopullisesti hyväksytty.
Tällä kertaa ”iltakoulu” pidettiin tutuissa tiloissa Espoon keskuksessa, ja onni oli, että kokous oli keskiviikkona eikä torstai-iltana, sillä nyt pääkaupunkiseudulla on ollut aikamoinen liikennekaaos, eikä lumentulolle näytä olevan loppua. Olisiko liika joskus liikaa – sillä kohta huomataan, etteivät lumikinokset ehdi sulaa ennen kuin uusi talvi saapuu!

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kuukauden kirjalähetys

Kauan odotettu kuukauden kirjalähetys saapui viimeinkin. Viiveestä oli varoitettu, koska muutama viikko sitten USA:n itärannikolla tuivertaneet lumimyrskyt haittasivat postin kulkua.
Mitä sitten paketissa oli?
Ensinnäkin Kati Martonin jo vuonna 1982 ilmestynyt ja vuonna 1995 uusittuna painoksena julkaistu elämäkerta ruotsalaisesta diplomaatista Raoul Wallenbergistä, joka pelasti toisen maailmansodan aikana Budapestissa 100000 juutalaista natsien keskitysleireiltä ja katosi sitten itse Neuvostoliiton gulagiin.
Kirjan alussa Kati Marton ihmettelee, miksi Wallenbergien suvun päämies, Marcus Wallenberg, ei pyytänyt hyvää ystäväänsä Urho Kekkosta ottamaan esille Raoul Wallenbergin tapausta kaverinsa Neuvostoliiton päämiehen Leonid Brezhnevin kanssa… Taisi olla suomettumisesta kyse tässäkin.
Toiseksi The New Yorker –lehden reportterin Peter Hesslerin kirja ”Country Driving; A Journey through China from Farm to Factory”, jossa hän kertoo seitsemän vuoden aikana 10000 kilometrin automatkoistaan Kiinassa. Niille, jotka nauttivat hyvästä kirjoittamisesta, New Yorker on ”must”.
Ja kolmanneksi Lynne Olsonin kirja ”Citizens of London” amerikkalaisista, jotka olivat Britannian rinnalla taivuttelemassa Yhdysvaltoja liittymään toiseen maailmansotaan natsi-Saksaa vastaan. Päähenkilöinä ovat Yhdysvaltain Lontoon suurlähettiläs John Gilbert Winant, presidentti Rooseveltin Lend-Lease-ohjelmaa Lontoossa ohjaillut monimiljonääri Averell Harriman ja CBS-yhtiön Euroopan kirjeenvaihtaja Edward R. Murrow (josta George Clooney teki muutama vuosi sitten elokuvan otsikolla ”Good Night and Good Luck” ja jonka presidentti Kennedy nimitti johtamaan U.S. Information Agencya, samaa virastoa, jonka palkkalistoilla olin myöhemmin itse parikymmentä vuotta).
Kirjassa on tietysti tärkeässä osassa Britannian pääministeri Winston Churchill, jolle ei ollut outoa ottaa vastaan ministereitä ja muita tärkeitä vieraita makuuhuoneessaan. Hänen toimistonsa oli usein hänen sänkynsä, jossa hän istui viskilasi kädessään, kanarialintu päänsä päällä ja keskikokoinen musta villakoiransa Rufus vierellään.
Tietenkin kirjassa sivutaan myös kenraali Dwight Eisenhoweria, joka johti liittoutuneiden maihinnousua Euroopassa. Hänkin oli koiraihminen. Hänellä oli bokseri, joka joutui viettämään Englantiin tullessaan kuuden kuukauden karanteenin Lontoon eteläpuolella Hackbridgen karanteenikennelissä – samassa, jossa minunkin villakoirani kärsi karanteeninsa muutama vuosikymmen myöhemmin muuttaessani Englantiin. Ja tietenkin kennelin johto muisti mainita tästä kuuluisasta asiakkaasta…
Eli mielenkiintoisia lukuhetkiä on odotettavissa.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Paneelikeskustelu eläinlääkäreiden koulutuspäivillä

Suomen Eläinlääkäripraktikot ry on järjestänyt tänä viikonloppuna kolmipäiväisen koulutustilaisuuden Espoon Dipolissa.
Pieneläinjaoston teemana tänä vuonna olivat lyhytkalloisten rotujen hengitysvaikeudet ja näillä roduilla tavattavat hengitystien tukkeumat (ns. BAOS eli brachycephalic airway obstruction syndrome) ja niiden korjaaminen. Aiheesta oli luennoimassa professori Gerhard Oechtering Leipzigin yliopistosta.
Minua oli pyydetty osallistumaan lauantai-iltapäivällä järjestettyyn paneelikeskusteluun mm. professori Marjatta Snellmanin ja Hasse Lehtisen kanssa. Tarkoituksena oli käsitellä näiden lyhytkalloisten rotujen tilannetta myös rotujärjestön ja kasvattajien ja ulkomuototuomareiden näkökulmasta.
Omalta osaltani tein selväksi, että voin puhua useita lyhytkalloisia rotuja edustavan rotujärjestön eli Suomen Kääpiökoirayhdistyksen nimissä sekä ulkomuototuomarina, mutta mielipiteet olivat omiani eivätkä esimerkiksi Kennelliiton hallituksen kantoja.
Alkupuheenvuorossani yritin alleviivata, että:
* rotumääritelmissä ei ole suurempaa vikaa, vaan vika on rotumääritelmien tulkinnoissa, jos suositaan epäterveitä piirteitä
* Tanskassa on ollut jo vuosia näyttelyissä arvosteleville tuomareille jaettava lista koiran terveyteen vaikuttavista ulkomuotoliioitteluista, Ruotsissa tämä lista tehtiin vuoden 2008 lopulla ja koko vuosi 2009 on näyttelyissä täytetty tiettyjen rotujen osalta kaavakkeita, joissa listataan näitä liioitteluja
* Suomessa samanlainen lista tuli käyttöön tämän vuoden alussa, mutta se ei tuonut mitään uutta suomalaisten tuomareiden arvosteluun, koska olemme aina rankaisseet rankallakin kädellä koiria, joilla näitä terveyttä haittaavia ongelmia on ilmennyt (liian raskaat nenävekit mopseilla tai pekingeeseillä, pieni kirsu, ahtaat sieraimet, röhisevä hengitys jne.) ja tätä on korostettu myös tuomarikoulutuksissa.
* Kokonaisuudessaan tilanne Pohjoismaissa on negatiivisesta julkisuudesta huolimatta huomattavasti parempi kuin monissa muissa Euroopan maissa.
Keskustelun aikana kerroin myös skitsofrenisestä tilanteesta, joka meillä vallitsee joidenkin muotirotujen osalta: toisaalta jalostusasiantuntijat kehottavat laajentamaan rodun jalostuspohjaa ja pitämään vaikkapa puolet rodun koirista jalostuskäytön piirissä, kun taas joissain roduissa jopa 30% vuoden aikana rekisteröidyistä koirista on lähtöisin Itä-Euroopan pentutehtailta, missä ei taatusti ole kiinnitetty huomiota terveysseikkoihin. Näin kysymys on: laajennetaanko rodun geenipohjaa tuottamalla sutta ja sekundaa, joka sitten päätyy eläinlääkäreiden vastaanotoille? Oma vastaukseni oli ei.
Yritin myös alleviivata, että eläinlääkäreiden tulee hyödyntää auktoriteetin asemaansa yksityiseen koiranomistajaan nähden. Eli jos koiralle on tehty vaikkapa hengityksen parantamiseksi leikkaus, omistajalle tulee kertoa, että koiraa ei saa käyttää jalostukseen, koska hän saattaa uskoa eläinlääkäriä enemmän kuin esimerkiksi rodun omaa rotuyhdistystä.
Tai jos koira hoitotoimenpiteistä huolimatta kärsii, eläinlääkärin velvollisuutena on kertoa koiran omistajalle, että eläinrakkain toimenpide on koiran lopettaminen eikä sen kärsimysten pitkittäminen.
Keskustelu oli rakentavaa ja aika kului nopeasti. En edes ehtinyt esittää mukaan ottamiani Englannin pieneläinpraktikkojen yhdistyksen tieteellisen toimikunnan ja Englannin kennelklubin näistä lyhytkalloisista koirista teettämiä terveystutkimuksia tai äskettäin julkaistua tutkimusta, jonka perusteella pekingeesi on itse asiassa mainettaan terveempi rotu.
Itse paneelikeskustelun ja sitä seuranneiden käytäväkeskustelujen perusteella olimme kaikki yksimielisiä siitä, että meidän täytyy lisätä tiedotusta ja kuluttajavalistusta, joka tavoittaa koiran ostoa suunnittelevat ennen kuin ongelmia syntyy. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta varoja riittävän kattavaan viestintäkampanjaan tulee toki löytyä.
Jälkihuomiona: Monet eläinlääkärit olivat lukeneet Koiramme-lehden ulkomailta ”pelastettujen” koirien ongelmia koskeneen artikkelin ja toivoivat, että tietoa saataisiin levitettyä myös järjestäytyneiden koiraharrastajien piirin ulkopuolelle. Toinen huomio: Yleisöstä valtaosa oli nuoria naisia, joten näyttää siltä, että varsinkin pieneläinpraktiikan puolella eläinlääkärikunta naisistuu huimaa vauhtia!

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Hasse Dog Worldissä

Ne, joille ei tule englantilaista Dog World- lehteä, voivat käydä lukemassa aiemmin mainitsemani Hasse Lehtisen haastattelun osoitteessa http://www.dogworld.co.uk/Features/10-face-to-face?year=2010&month=03 Hasse puhuu asiaa.
Ja Cruftsin ryhmäkilpailuja voi seurata suorana omalta PC:ltä osoitteesta http://www.dfscrufts.tv/
Seura- ja kääpiökoiraryhmät (toy ja utility) ovat vuorossa lauantai-iltana. Suoraa ohjelmaa on tarjolla jo aamusta klo 10.30 alkaen.
Perjantai-illan osalta voin sanoa, että ryhmävoittajani ja ryhmäsijoittuneet terrieri- ja ajokoira-ja vinttikoiraryhmässä olisivat olleet toiset - mutta kehän laidalla on helppo olla tuomarina. Ja mielipiteistä ja painotuksistahan arvostelussa on kyse.

Ulkomailta ”pelastetut” koirat

Koiramme-lehteä tai sen juttuja on tullut kehuttua julkisuudessa hyvin harvakseen, mutta nyt sen voi tehdä. Lehden uusimmassa numerossa oli nimittäin erinomainen, asiapitoinen artikkeli ns. rescue-koiratoiminnasta silloin, kun tänne raijataan erilaisten järjestöjen toimesta hylättyjä koiria ulkomailta, erityisesti Venäjältä, Virosta ja Espanjasta.
Artikkelissa kerrottiin esimerkkinä Espanjasta ”pelastetusta” koirasta, joka jouduttiin lopettamaan Suomessa penikkataudin takia. Siinä kerrottiin myös tämän toiminnan vaaroista kuten tautiriskistä, kun Suomeen tulee näiden koirien mukana täällä ennen esiintymättömiä sairauksia, jotka koirat voivat tartuttaa paitsi toisiin koiriin myös ihmisiin.
Mikä saa ihmiset ”pelastamaan” löytökoiria ja maksamaan niiden kuljetuskustannuksia vaikkapa Espanjasta Suomeen ja vielä eläinlääkärinlaskuja sen päälle?
Luulen, että kysymyksessä on ensinnäkin jonkinlainen erikoisuuden tavoittelu. On hienoa kehuskella naapurille, miten on oltu eläinrakkaita ja pelastettu koira ulkomailta sen sijaan, että olisi sotkeuduttu näihin suomalaisiin NIIN sairaisiin rotukoiriin!
Toiseksi toimintaan sekoittunee aimo annos vinoutunutta eläinrakkautta. Halutaan pelastaa koira ja tarjota sille hyvä koti, mutta ei ajatella, millaisen stressin löytö- tai tarhakoiran elämää viettänyt koira kokee, kun se tungetaan laatikkoon lentokoneen ruumaan ja kun sen sitten vielä oletetaan sopeutuvan mukavaksi kotikoiraksi.
Mitenkähän moni ”pelastettu” koira on jouduttu lopettamaan täällä Suomessa joko sairauden tai sopeutumattoman, aggressiivisen luonteen takia?
Sairaat ja piileviä sairauksia tai loisia kantavat koirat ovat oma lukunsa. Eikö oikea eläinsuojelullinen teko olisi säästää ne kärsimyksiltä ja lopettaa ne paikan päällä?
Ja miten on varmistettu, ettei samalla tueta epämääräistä pentutehtailua?
Jos löytökoiratoimintaa halutaan tukea, parempi toimittaa ruoka- ja lääkeapua paikan päälle tai tehdä lahjoitus jollekin eläinsuojeluyhdistykselle, sillä eivät kotimaiset eläinsuojeluyhdistyksetkään tietääkseni rahassa kylve.
Koiramme-lehti menee pääasiassa Kennelliiton jäsenille, eikä niille, jotka tietoa eniten tarvitsisivat. Tässä onkin haastetta niin Kennelliiton, eläinsuojelujärjestöjen kuin valvontaviranomaistenkin viestintävastaaville.
PS. Kun meidän kieliasiantuntijamme vääntävät jo pitkään vakiintuneita rotujen nimiäkin suomeksi, löytyisikö heiltä myös suomenkielinen sana kuvaamaan tätä ns. rescue-toimintaa?

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Tilintarkastusta ja tulipaloa

Osa tiistai-illasta kului Kääpiökoirayhdistyksen tilintarkastuksessa.
Meillä on ollut jo usean vuoden ajan onni pitää rahastonhoitajana ammattilainen, joka hallitsee kirjanpidon ja lain vaatimukset, eli paperit ja asiat ovat järjestyksessä.
Meillä on ollut myös muutaman vuoden ajan samat tilintarkastajat, jotka tuntevat rotujärjestön toiminnot, mutta jotka kääntävät kyllä jokaisen lipun ja lapun nurin… kuten tilintarkastajien pitääkin.
Aina ei muisteta, että tilintarkastajat yhdistyksissä ovat nimenomaan jäsenten edustajia ja edunvalvojia, joiden tehtävänä on huolehtia, että yhdistyksen hallinto ja taloudenhoito ovat asianmukaisia. Se, että he tekevät tarkkaa työtä, on kaikkien etu, niin hallituksen kuin rivimiesjäsentenkin. Siksi tilintarkastajien valinta ei saisi olla yhdistyksissä läpihuutojuttu, koska tilintarkastajilla on myös suuri vastuu.
Jokin aika sitten keskusteltiin tilintarkastuslain muuttamisesta niin, ettei pieniltä yrityksiltä tai yhdistyksiltä vaadittaisi tilintarkastusta. Onneksi tämä muutos ei toteutunut yhdistysten osalta, sillä sen verran harrastelijamaisuutta ja jopa häikkää monien yhdistysten taloudenhoidossa on.
Monissa yhdistyksissä vältyttäisiin monenlaisilta riidoilta, jos hallinto ja taloudenpito olisivat asianmukaista. (Ja mistäpä on helpompi riidellä kuin palkintopytyistä ja muista pikkuasioista – kun niitä isompia summia on yleensä vaikeampi hahmottaa.)
Isoissa yrityksissä pidetään tilintarkastuksen jälkeen tilintarkastuspäivällisiä ja jopa tilintarkastusristelyjä. Me yritimme tarjota omille tilintarkastajillemme tilintarkastusristeilyä, mutta he kieltäytyivät saman tien, kun kuulivat, että risteily tarkoitti matkaa Suomenlinnan lautalla Kauppatorilta Suomenlinnaan ja takaisin kaupungin bussilipulla!
---
Koiraharrastajien keskuudessa tämän päivän aikana levinneitä uutisotsikoita seurattuani ehdottaisin mietittäväksi seuraavaa: jos talo sytytetään palamaan joko ymmärtämättömyydestä tai tahallisesti ja palo roihuaa jo täyttä häkää, tarvitaanko vielä lisää sytytysainetta? (Vrt. http://www.yle.fi/alueet/lappi/2010/03/jalostuskoirille_esitetaan_luonnetestipakkoa_1513733.html) Ja sammuukohan palo, jos siihen heitetään puoliämpärillistä vettä sen sijaan, että kutsutaan oma ja naapurikunnan palokunta sammuttamaan?

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Ruotsin terveisiä

Hasse Lehtinen soitti illalla ja kertoi Ruotsin terveisiä.
Hän oli piipahtanut torstaina iltapäivällä Tukholmassa Ruotsin kennelliiton hallituksen jäsenen ja monien suomalaisten tunteman kaikkien rotujen tuomarin Göran Bodegårdin 70-vuotissyntymäpäivävastaanotolla.
Göran on tunnettu Suomen ystävä, joten Suomen Kennelliittokin oli muistanut häntä merkkipäivänä.
Paikalla oli ollut Ruotsin kennelliiton ylin johto puheenjohtajasta alkaen. Hassen kertoman mukaan he olivat kehuneet, miten hyvin pohjoismainen yhteistyö sujuu, kun PKU:n työvaliokunnassa on miellyttävä työilmapiiri ja monista yhteisistä asioista pystytään sopimaan ja myös aloitteita FCI:n suuntaan tekemään.
Omalta osaltani voin vahvistaa tämän toimittuani Kennelliiton edustajana työvaliokunnassa jo kolmisen vuotta. Pohjoismaat ovat FCI:ssä suuri ja tärkeä blokki jo aktiivisen harrastuksen ja suurten jäsen-, rekisteröinti- ja näyttely- ja koekäyntimäärien vuoksi. Siksi meillä on FCI:ssä painoarvoa aina, kun pystymme puhumaan yhdellä äänellä.
Viime vuosien suurin yhteinen pohjoismainen hanke kulminoituu keväällä, kunhan saamme myös Suomessa hyväksyttyä yhteispohjoismaiset näyttelysäännöt – muut Pohjoismaathan ne ovat jo hyväksyneet.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Tilannepäivitystä

Joskus velvollisuus kutsuu ja mielenkiintoisemmat tapahtumat joutuu jättämään väliin, vaikka kuinka harmittaisi. Kuten tuo keskiviikkoillan Bodomin kokous, kun samaan aikaan olisi ollut tilaisuus kuulla Tukholman suurlähettilään Alec Aallon näkemyksiä Suomen ja Ruotsin välisistä suhteista.
Tuon tapaamisen pitopaikkana oli paikallinen Sea Horse ja sen kanta-asiakkaan, professori Kimmo Kaivannon suunnittelema Black Horse- kabinetti.
Sea Horse oli jälleen tapahtumapaikkana, kun pidettiin torstai-iltana säännöllistä tilannepäivityspalaveria. Asiat saatiin käsiteltyä melko nopsaan, joten aikaa jäi ruokailuun (herkullista lohikeittoa ja paistettua maksaa) ja monenlaiseen muisteluun esimerkiksi ympäröivästä kulttuurihistoriasta.
Sea Horse eli tuttavallisemmin Sikala on perustettu vuonna 1934, ja se on maailmankuulu silakoistaan ja muusta kotiruoasta. Toistakymmentä vuotta sitten muistelen Helsingin Sanomien ihmetelleen, miten Kaivarin kulmilla harhaili niin paljon kodittomia, kunnes hoksattiin, että Sikala on suljettu remontin vuoksi. Kerrotaan, että kun ravintola jälleen avattiin, ensimmäiset silakat paistettiin kanta-asiakkaan mereltä omakätisesti pyytämistä kaloista.
Myös asiakaskunta on omanlaistaan: pääasiassa paikallista lehti- ja kulttuuriväkeä laajalla kirjolla.
Joskus joukkoon eksyy ihmetteleviä turisteja, koska kahden Michelin -tähden Chez Dominiquen Hans Välimäki, vakituinen asiakas hänkin, on kehunut ravintolaa, ja niin on tehnyt myös kanadalainen tyyliguru Tyler Brûlé, joka Financial Times -lehden kolumnissaan joku vuosi sitten listasi Sikalan yhdeksi Euroopan parhaista ravintoloista.
Ihmekö sitten, että yhtenä iltana saimme naapurin kanssa poseerata italialaisen aikakauslehden valokuvaajalle, joka oli toimittajan kanssa tekemässä juttua ravintolasta.
Torstain kokouksen välillä piipahdettiin ulkona nykyisten tupakkamääräysten takia, ja olipa siinä oiva tilaisuus antaa tuomaripätevöimiseen tarvittavia näyttöjä katsellessa ohikulkevien koirien (ja omistajien) paraatia! Ohi meni ranskalainen trahtööri pitkäkarvaisen mäyräkoiransa kanssa. Näyttö olisi kuulemma hyväksytty, mutta kun minulla sattui jo olemaan mäyristen arvosteluoikeudet. Sama tapahtui australianterrierin kohdalla. Kolmannesta ei päästy yksimielisyyteen: naapuri väitti koiran olevan jonkinlainen mudi, kun taas itse olin sitä mieltä, että kysymyksessä oli grosspitz, joten jäi sekin rasti ruutuun laittamatta.
PS. Ylläolevaan liittyen haluan huomauttaa, että en saa Sikalasta rabattia… ettei syytetä maksetusta tekstimainonnasta.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Rustiikkia strategiaa

Koiraharrastuksessa näyttää päätyvän mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. En puhu ainoastaan koiranäyttelyistä, joissa saattaa löytää itsensä monesta niemestä, notkosta ja saarelmasta (varsinkin, jos on harhautunut Norjaan), vaan myös järjestötoiminnasta.
Takavuosina eksyin silloin varsinaisen räkälän maineessa olleeseen Helsingin Asemaravintolaan, kun olimme naapurin kanssa palaamassa Handelsgilletistä edesmenneen Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen kokouksesta. Viki Hakiainen, joka tapasi kuljettaa Kari Järvisen, Hasse Lehtisen ja minut kokouksesta kotiin, ei ollut paikalla, ja juna meni justiinsa… En edes kehdannut kertoa töissä kollegoille, missä olin edellisiltana ollut.
Muutama viikko sitten olin Espoon takametsissä Aavarannassa hyvin pittoreskeissa, lumen huurruttamissa maisemissa, mutta kylmä oli, kun kipitti liukkaita polkuja rakennuksesta toiseen.
Nyt keskiviikkoiltana Kennelliiton hallituksen kokoustamispaikkana oli rustiikki Bodomin kartano, jolla golfkenttineen on varmasti kesällä hyvin viehättävä ympäristö. Kotimatkalla kuski kyseli, mitä kautta ajetaan, johon jouduimme naapurin kanssa toteamaan, että emme osaa neuvoa, kun emme edes tiedä, missä olemme!
Näissä kokouksissa on muokattu Kennelliiton tulevien vuosien strategiaa. Julkisesti on kerrottu, että strategiaa esitellään toukokuussa Kennelliiton valtuuston kokousta edeltävän päivän valtuustoseminaarissa, joten jätän esittelyn ja kommentoinnin niille, jotka näistä asioista paremmin ymmärtävät ja ovat ne minua paremmin sisäistäneet.
Esimerkiksi USA:n kennelklubi AKC on määritellyt oman visionsa ns. mission statementissä muutamalla rivillä. Meillä Kennelliiton tarkoitus löytyy liiton sääntöjen toisesta pykälästä, jossa todetaan:
”Kennelliiton tarkoituksena on valtakunnallisena järjestönä edistää puhdasrotuisten, rekisteröityjen koirien kasvattamista ja käyttöä.
Lisäksi Kennelliitto
- toimii koirien kasvattajien, harrastajien ja omistajien keskusjärjestönä ja edunvalvojana
- edistää terveiden ja hyväluonteisten, käyttöominaisuuksiltaan, rakenteeltaan ja ulkomuodoltaan rodunomaisten koirien kasvattamista ja yleisen tietämyksen lisäämistä näistä tavoitteista
- edistää koirien hyvinvointia sekä koiranpidon edellytyksiä suomalaisessa yhteiskunnassa ja
- vaalii suomalaisen koiranjalostuksen perinteitä erityisesti kotimaisten rotujen osalta.”
Voikos sen paremmin sanoa, vaikka sanoja kuinka kääntäisi?