tiistai 25. toukokuuta 2010

Uusi toiminnanjohtaja ja Ranskan avoimia

”Senaattori” Seppo Lahtela kyseli viime syksynä Kennelliiton valtuuston kokouksessa, aiotaanko liiton toiminnanjohtajaksi palkata ammattilainen vai koiraharrastaja.
Vastaus kysymykseen tuli tänään ja on luettavissa Kennelliiton sivuilta.
Vaikka tiedotteessa kerrotaan uuden toiminnanjohtajan koirakytkennöistä, vastaus Sepon kysymykseen on: minun ymmärtääkseni saatiin ammattilainen, joka ymmärtää järjestö- ja yritystoimintaa ja myös talousasioita.
Omalta osaltani toivotan Pekka Ala-Jaakkolan tervetulleeksi ja toivon hyvää yhteistyötä meidän harrastaja-aktiivien kanssa.
Kennelliiton kokoisen järjestön virkamies- tai luottamusmiesjohtaminen ei ole tänä päivänä yksinkertaista hommaa, koska jäseniä on 135000. Näistä muutamalla tuhannella aktiivilla (ja kaksi kertaa vuodessa valtuuston kokouksiin kokoontuvilla yli sadalla valtuuston jäsenellä) on lähes jokaisella selkeät mielipiteet siitä, miten liittoa pitäisi johtaa – eivätkä useimmat ujostele mielipiteensä esiintuomista.
Selvää kuitenkin on, että liiton toimisto-organisaation tai luottamusmiespäättäjien johtamisessa ei tänä päivänä pärjätä kotikutoisella harrastajamaisuudella tai puuhastelulla, sillä niin laajaksi organisaatio ja toiminta ovat kasvaneet ja niin moninaiset ovat myös ympäröivän yhteiskunnan haasteet.
Siviilissä yritysvalmentajana toimiva Outi Piisi-Putta ilmaisi asian hyvin viimeisimmässä Koiramme-lehdessä, kun hän totesi, miten helppoa on vetäytyä sen esiripun taakse, että Kennelliitto on ”vain” aatteellinen yhdistys. Hän muistutti yhdistyksen pyörittävän kymmenen miljoonan vuosibudjettia. Siksi hänen mielestään jäsenillä on täysi oikeus vaatia, että sekä hallituksesta että operatiivisesta johdosta löytyy riittävä määrä kompetenssia tämän kokoisen organisaation pyörittämiseen. ”Hyvä Veli – mentaliteetti olisi vihdoin heitettävä romukoppaan. Miltä tuntuisi välillä satsata osaamiseen ja vastuun kantamiseen?” hän kyseli.
Itse olen niiden parinkymmenen vuoden aikana, jotka olen ollut Kennelliiton valtuuston jäsenenä, peräänkuuluttanut ammattimaisuutta ja toiminnan tehokkuutta, jotta liiton jäsenten jäsenmaksut ja kasvattajien maksamat rekisteröinti- ja muut maksut saataisiin mahdollisimman tehokkaasti käyttöön koko jäsenistön hyväksi.
Aina näkemykseni eivät ole miellyttäneet liiton johtoa, ja muistanpa 1990-luvulta, miten silloisen sääntöjä kirjoittaneen organisaatiotoimikunnan kokouksissa oli ruokatarjoilu karsittu kuiviin sämpylöihin – ”kun Kirsti esti jäsenmaksukorotukset”. Valtuusto esti ne, jotta kulut saataisiin kuriin ja maksunkorotusautomaatti pois päältä.
Olen sanonut ennenkin, että pörssiyhtiöissä omistajille maksetaan osinkoja. Aatteellisissa yhdistyksissä osingot tulevat ”jäsenomistajille” toimivina, tehokkaina ja kohtuuhintaisina palveluina.

***
Totesin edellisessä merkinnässäni, että minulla ei ole suosikkeja meneillään olevissa tenniksen Ranskan avoimissa. En kehdannut sanoa, että suosikki on, mutta pelkäsin hänen häviävän jo ensimmäisellä kierroksella, kun vastaan asettui skotti Andy Murray. Niin kävikin. Ranskan Richard Gasquet hävisi jännittävässä, yli neljä tuntia kestäneessä viiden erän ottelussa, mutta ensimmäiset kaksi ja puoli erää olivat huikean hienoa tennistä. Gasquet on nykyisten takakenttäpuurtajien sijasta taiteilija, jolla on mahtava lyöntivalikoima ja vielä tehokkaampi, hivelevän hieno yhden käden rystylyönti kuin Roger Federerillä.
Tällä kertaa ranskalaiset eivät vetäneet kotiin päin, sillä järjestäjät kieltäytyivät Gasquet’n pyynnöstä ottelunsa sijoittamiseen tiistaille. Ylimääräinen lepopäivä olisi ollut tarpeen, koska hän pelasi - ja voitti - lauantaina Nizzan turnauksen loppuottelun.
Suomen Jarkko Nieminen pelaa tiistaina, mutta uhostaan huolimatta Nieminen on lupaus, jonka juna meni jo muutama vuosi sitten. Siksi ajattelin mennä kaikessa rauhassa frisöörille.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Urheiluviikonloppu

Omatunto kolkuttaa, kun viikonloppuna oli kansainvälinen koiranäyttely vain varttitunnin ratikkamatkan päässä, mutta en selvinnyt sinne asti. Toki internetistä näin kuvat ja tulokset, ja myös puhelinraportteja sekä tästä että muualla Suomessa olleista näyttelyistä tuli.
Mihin viikonloppu sitten hupeni?
Kun kesä on viimeinkin tullut Kaivarin kulmille ja puissa on jo lehdet, vaikka meri ei vielä tuoksukaan oikealta mereltä, päätin hyödyntää lauantaipäivän nauttimalla ulkona auringosta lukemalla rästiin jääneitä 2-3 viikon Time Magazine -lehtiä.
Euroopan finanssikriisi oli tietenkin otsikoissa, samoin Iso-Britannian hallituksen vaihdos ja USA:ssa meneillään olevan Wall Streetin pankkiirien kurinpalautus. Finanssialaa pidetään yleensä miesten bisneksenä, mutta ei niin tarvitse olla. Euroopan valtiovarainministereiden ehdottomaan tähtikaartiin kuuluu Ranskan Christine Lagarde, ja USA:ssa Wall Streetin ”sheriffeinä” kolmen eri finanssivalvontaviraston johdossa on tomeria naisia, kertoo Time.
Kuntosalikeikan lisäksi viikonloppu kului muuten lähinnä penkkiurheilun merkeissä. Naapuri oli katsonut jäytävän puuduttavan valioliigan ottelun Interin ja Bayern Munichin välillä. Itse en edes vaivautunut, kun molemmat ovat niin tylsiä joukkueita. Sen sijaan seurasin Giroa eli Italian ympäriajoa (=ammattipyöräilyä asiaanvihkiytymättömille selitykseksi) sekä Kalifornian ympäriajoa, viimemainittua lähinnä siksi, että reitti kulki monien tuttujen seutujen ohi.
Sunnuntai-iltana en voinut vastustaa kiusausta katsoa jääkiekon MM-loppuottelua. Naapuri oli etukäteen vakuuttunut Venäjän ylivoimaisuudesta, mutta itse elättelin toivoa Tshekin voitosta, ja komeastihan se voittikin, ja jännä oli ottelu.
Sunnuntaina alkoivat myös Ranskan avoimet tenniskisat Roland Garrosilla, joten ohjelmaa riittää Eurosportilla seuraavien kahden viikon aikana, joskaan minulla ei ole voittajasuosikkeja. Ohjelma katkeaa loppuviikosta kolmen päivän kokousputkeen, kun Kennelliiton hallitus ja valtuusto kokoontuvat Hanasaaressa. Näistä lisää viikonvaihteessa.

torstai 20. toukokuuta 2010

Juhlavuosia

SKKY:n jäsenyhdistyksistä Suomen Griffonyhdistys juhlii tänä vuonna 40-vuotis- ja Lhasa Apsot ry 30-vuotisjuhliaan.
Kirjoittaessani eilen illalla rotujärjestön tervehdystä Lhasa Apsot ry:n lehteen kävin samalla läpi yhdistyksen ja rodun historiaa Suomessa.
Apsoyhdistyshän ja apsot rotuna kuuluivat aikanaan Suomen Tiibettiläiset ry:n alaisuuteen muiden tiibettiläistä alkuperää olevien rotujen kanssa. Niinpä minäkin olin mukana monessa tiibettiläisten pitkään venyneessä kokouksessa milloin Pasilassa, milloin Riihimäen Asemaravintolassa.
Oltiinpa kerran ylimääräisessä kokouksessakin, joka pidettiin arki-iltana tuntien matkan päässä Kouvolan takana jonkin hiekkakuopan reunalla olevassa ravintolassa. Paikalle piti kuitenkin päästä, kun oli tehtävänä henkilövalintoja, eikä vastapuolelle voitu antaa sitä iloa, ettei kukaan pitempimatkalainen ehtisi töiltään paikalle. Niin sitten pakattiin autot täyteen kokousedustajia.
1990-luvun lopulla oltiin tilanteessa, jossa Suomen Tiibettiläiseen kuului vain kaksi hyvin erilaista, eri roturyhmissä olevaa rotua, eli 2. ryhmän tiibetinmastiffit ja 9. ryhmän lhasa apsot, kun rotujärjestöstä olivat jo irtautuneet omille teilleen tiibetinspanielit ja tiibetinterrierit.
Lhasa Apsot ry päätti anoa rotunsa siirtämistä SKKY:n alaisuuteen. Kennelliiton hallitus hyväksyi siirron viimein vuonna 2002, joten Tiibettiläisille jäi vain tiibetinmastiffeja edustava rotuyhdistys.
Viime vuosina rodun tilanne on ollut vakaa vuotuisten rekisteröintien pyöriessä 70-80 paikkeilla, ja kun rotu ei kuulu muotirotuihin, pentutehtailijoista ei enää ole kovin paljon huolta.
Pari huolenaihetta tulevaisuudessa kuitenkin on. Lhasa apsojen vastuumaa on Iso-Britannia. Nyt kun FCI on tehnyt sopimuksen yhden Kiinaa edustavan kennelklubin kanssa, on täysin mahdollista, että Kiina alkaa tulevaisuudessa vaatimaan alkuperämaan oikeuksia tiibettiläisille roduille, koska se katsoo Tiibetin olevan osa Kiinaa, mikä olisi aikamoinen katastrofi.
Ja toinen huolenaihe on lisääntynyt vimma suomentaa meillä vuosikymmeniä olleiden, vakiintuneiden ja tutuksi tulleiden rotujen nimiä. Tämä muistuttaakin 1920- ja 1930-lukujen suomettumista, kun vierasperäisiä sukunimiä innolla suomennettiin (jolloin minäkin sain nykyisen sukunimeni). Toivottavasti lhasa apso säästyy tältä vimmalta.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Lisää hiekkalaatikkoleikkejä

Kirjoitin aiemmin tässä kuussa Kennelliiton ylimmän johdon hiekkalaatikkoleikeistä, kun jouduin hallituksen käsittelyyn uskallettuani olla eri mieltä rotujärjestöille ja mm. parille kansanedustajalle lausunnolle lähetetystä jalostusstrategiaraakileesta, joka aiheutti vastalausemyrskyn kasvattajien keskuudessa ja joka ei ollut selkeästi Kennelliiton etujen mukainen.
Tuolloin hallitus kirjasi kokouksessaan 8.4.2010 pöytäkirjaan oman mielipiteensä otsikolla ”Kirsti Lummelammen asia”.
Viime viikolla sain kopion toisesta samana päivänä samassa paikassa klo 16.20-17.15 pidetystä hallituksen kokouksesta, jossa oli puheenjohtajana Helena Suni, pöytäkirjanpitäjänä Marja Talvitie ja läsnä minua lukuun ottamatta koko hallitus sekä valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen.
Tässä kopio pöytäkirjasta ja siihen kirjatusta päätöksestä:
-----
1. Kirsti Lummelampi poistui kokouksesta kohtien 1-2 käsittelyn ajaksi. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Erkki Aarnio ja Pertti Korhonen.
2.Hallitus keskusteli Kirsti Lummelammen tavasta käsitellä hallituksen asioita hallituksen ulkopuolella. Keskustelun aiheina ja päätöksen perusteina olivat
1.Suomen Koirankasvattajat (SUKOKA) ry:n adressi 4.3.2010, jossa vastustetaan hallituksen lausunnoille lähettämää jalostusstrategialuonnosta ja arvostellaan hallituksen valitseman toimikunnan kokoonpanoa ammattitaidon puutteesta; Lummelampi on allekirjoittaja, vaikka oli hallituksessa päättämässä strategialuonnoksen lausuntokierrokselle lähettämisestä.
2.SKKY TIEDOTE-lehden 1/2010 Puheenjohtajan puheenvuoro
3.SKKY:n www-sivut.

Päätös:
Päätettiin, että Kirsti Lummelampi ei enää nauti hallituksen täyttä luottamusta eikä voi edustaa Kennelliiton hallitusta Kennelliiton ulkopuolisissa tehtävissä.

Tämä kohta tarkistettiin heti.
-----
Mielenkiintoista asiassa on, että siinä on tehty kaksi erilaista päätöstä, ensin ”viralliseen” ja julkiseen pöytäkirjaan kirjattu päätös ja sitten tämä, pöytäkirjantarkastajien 11.5.2010 tarkastama päätös, jossa edellisen päätöksen faktavirheitä on korjattu.
Omien muistiinpanojeni mukaan virallisessa kokouksessa käsiteltiin aivan muita asioita klo 16.20-17.15, mutta ilmeisesti olen erehtynyt ja samaan aikaan on voitu pitää toinenkin kokous.
Kun minulle luettiin yllä oleva päätös lähes samanlaisessa muodossa, tiedustelin, mitä ”edustustehtäviä” päätöksellä tarkoitettiin.
Sain kuulla, että en voi edustaa Kennelliittoa hallituksen ulkopuolella enkä etenkään Pohjoismaisen Kennelunionin työvaliokunnassa, jossa olen toiminut viimeiset kolme vuotta ja johon minut nimitettiin uudeksi kolmivuotiskaudeksi viime joulukuussa. (Ja paljon PKU:ssa onkin saatu aikaan, mutta sehän on toisarvoinen asia tällaisten arvovaltakysymysten rinnalla.)
Nyt sitten odottelen virallista, julkista hallituksen päätöstä, jolla minut erotetaan PKU:n työvaliokunnan edustajan tehtävästä, sillä eihän näin tärkeitä nimitysasioita voi hoitaa tiskin alta - vai voiko suuressa 135000 jäsenen liitossa, jonka arvoihin kuuluvat avoimuus, demokraattisuus, vuorovaikutteisuus ja kansainvälisyys?
PS. Tuon puheenjohtajan puheenvuoron voi lukea tästä.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kennelliiton hallituksen iltakoulu ja Britannian uutisia

Kennelliiton hallitus kokoontui ns. iltakouluun tiistai-iltana.
Nämä kokoukset eivät ole koskaan lyhyitä, joten aloitettiin klo 16 ja kotona olin vasta paria minuuttia ennen kymmentä – juuri parahiksi ehtiäkseni näkemään, miten Britanniassa konservatiivien David Cameron oli matkalla Buckinghamin palatsiin saamaan kuningattarelta virallisen pyynnön hallituksen muodostamiseksi.
Cameron on Britannian nuorin pääministeri lähes 200 vuoteen ja hallitsee nyt ensimmäistä kertaa yhdessä liberaalidemokraattien kanssa muodostamaa kokoomushallitusta.
Ensimmäiset tiedot ministerinimityksistä kertovat, että hyviä ministereitä on tulossa kuten ulkoministeri William Hague.
Kennelliiton hallituksessa jouduin jälleen jättämään eriävän mielipiteen jalostusstrategiasuunnitelmiin. Mielestäni uusin tekstiesitys ei ollut edelleenkään loppuun harkittu, sillä se sisälsi rotukoirien kasvattamista ja rekisteröimistä koskevia, liian rajoittavia ja liian epämääräisiä vaatimuksia.
Samalla tuomitsin jyrkästi tavan, jolla Kennelliiton hallituksen jäsen ja sen jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja sekä toimikunnan jäsen ovat esiintyneet Helsingin Sanomissa mustamaalaten Kennelliittoa, sen jäsenten harjoittamaa kasvatustoimintaa ja rotukoirajalostusta.
Kysymyksessä oli Helsingin Sanomien kuukausiliitteen viime lauantaina julkaisema artikkeli ”sairaista” rotukoirista, jota lukiessa en voinut ymmärtää, miksi meidän päättäjämme haluavat antaa lehden 1,2 miljoonalle lukijalle sellaisen kuvan, ettei kannata ostaa rekisteröityä rotukoiraa – vaikka silloin ostaja pääosin tietää, mitä paketissa on ostanut.
Meillä on ollut käytössä vapaaehtoisuuteen ja valistukseen perustuva jalostukseen käytettävien koirien terveysohjelma jo vuosikymmeniä, ja niin on ollut myös virallinen perinnöllisten sairauksien vastustusohjelma.
Pohjoismaat Suomi mukaan lukien ovat olleet ja ovat edelleen edelläkävijöitä näissä asioissa, ja tilanne meillä on paljon parempi kuin monissa muissa maissa. Sairaita koiria syntyy. Niin syntyy sairaita ihmisiäkin. Mutta huomattavasti enemmän syntyy terveitä, ja jos koirat joissakin roduissa elävät 14-15-vuotiaiksi, onko niissä niin paljon vikaa?
Vuosikymmeniä viestinnän parissa toimineena en voi ymmärtää, miksi emme voi kertoa julkisuudessa myönteisistä asioista, vaan lyhytnäköisyyttämme likaamme omaa pesäämme vouhottamalla asioista, joille kuvittelemme olevan tilausta.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Ei-toivottuja lahjoja

Koin aikamoisen shokin illansuussa lenkillä Kaivopuistossa: puiston luoteiskulmaan oli kohonnut kitsch-tyylinen, pitsimekossa esiintyvää naista esittävä pronssipatsas. Laatasta kävi ilmi, että kysymyksessä oli kuvanveistäjä Pekka Jylhän patsas ”Odotus”, jonka Kesko oli lahjoittanut Helsingin kaupungille äitienpäivänä 2010.
Vaikka tyyli on erilainen, patsas toi mieleeni toisen kauhistuksen kivenheiton päässä Olympialaiturin kupeessa, jossa seisoo samantapainen, aitoon stalinistityyliin tehty naista esittävä graniittipatsas juhlistamassa Suomen ja Neuvostoliiton kansojen ystävyyttä.
Tuota kauhistusta katsoessa olen joskus salaa toivonut, että joku toisi yön pimeinä tunteina paikalle sen verran järeää kalustoa, että saisivat kipattua patsaan mereen (miesvoimin vappuyönä se ei onnistu, niin jykevää tekoa se on.)
Hiljainen toiveeni on, että äitienpäivän mentyä ohitse tämä uusi patsas siirretään kaikessa hiljaisuudessa kaupungin taidemuseon varastoon, sillä historialliseen Kaivariin se ei sovi.
Patsas pani myös miettimään, mitä ei-toivotuille lahjoille voi tehdä, jos haluaa hoitaa asian diplomaattisesti lahjoittajaa loukkaamatta.
Koiranäyttelytuomareille tämä on tuttu ongelma.
Ranskasta olen saanut lahjaksi viinipulloja ja multakokkareissa olevia hienoja ruusuntaimia, mutta milläs niitä tuo kotiin, jos on mukana pehmeä viikonloppulaukku, eikä ole puutarhaa, johon ruusut istuttaa?
Aina lahjoja ei voi unohtaa hotellihuoneeseen, kun hotelli saattaa ilmoittaa unohtuneesta tavarasta näyttelyn järjestäjälle – ellei varmista, ettei lahja löydy muutamaan päivään.
Näin tein kerran Norjassa, jossa tungin porontaljan leveän sängyn alle, kun ajattelin, etteivät ne sängynalustoja joka päivä imuroi.
Kesähelteellä lahjaksi saatuja poronpaisteja olen unohtanut lentokentän roskikseen – vahingosta viisastuneena, kun kerran huomasin koneen vaihdon yhteydessä Tukholman lentokentällä, että pukupussiin tunkemani poronpaisti olikin ollut pakastettu ja suli täyttä vauhtia. Pesulalaskua tuli!
Lahjojen unohtamisella lentokentälle on niissäkin omat vaaransa, jos lahjoihin on kirjailtu vastaanottajan nimi, ettei kävisi kuten portugalilaiselle naistuomarille Buenos Airesin maailmannäyttelyssä.
Lahja oli ollut painava ja kookas taulu. Tuomari laittautui siitä eroon lentokentällä. Vähän myöhemmin paikalle tuli edesmennyt tohtori Pekka Jäppinen, joka näki paketissa tuomarin nimen, otti paketin talteen ja vei sen mukanaan Lofooteille Norjaan – ja toimitti sen tuomarille muutamaa viikkoa myöhemmin mennessään Portugaliin koiranäyttelyyn. Hämmästys oli ollut melkoinen.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Kaivarin ja AKC:n koiramuseon yhteistyötä

Olen jo aikaisemmin kertonut, miten Helsingin kaupunki järjestää meidän Kaivopuiston elokuun viimeisenä sunnuntaina pidettävän koiranäyttelymme yhteydessä remontoidun puiston ja sen uudistetun puistokujan avajaiset. Samalla esitellään puiston historiaan vaikuttaneita tärkeitä henkilöitä historiallisissa asuissa.
Meillä on viime vuosina ollut tapana käyttää näyttelyn esitteissä, mainoksissa ja näyttelyluettelon kannessa jotakin kääpiökoirarotua esittelevää, maailmankuulun englantilaisen koiravalokuvaajan David Daltonin valokuvaa.
Historiallisesta teemasta johtuen tänä vuonna poiketaan entisestä käytännöstä ja niinpä Yhdysvaltain kennelklubin AKC:n koiramuseo on antanut meille luvan käyttää museon pysyviin kokoelmiin kuuluvaa öljyvärimaalausta esitteissämme ja luettelossamme.
Valittu maalaus on viehättävä, tiettävästi ranskalaisen Francois Bernardin 1800-luvun puolivälistä oleva ”The Bumblebee” eli mehiläinen, joka kuvaa viittä samettisohvalla oleilevaa lemmikkikoiraa: kahta pientä terrieriä ja valkoista villakoiraa, jotka seuraavat tarkkaavaisena mehiläisen pörräämistä, sekä kahta cavalierkingcharlesinspanielia, joita mehiläinen ei voisi vähempää kiinnostaa.
Museolle maalauksen ovat lahjoittaneet William S. Houpt’in perikunta, koirataiteeseen erikoistunut, New Yorkissa toimiva William Secord Gallery ja nimetön lahjoittaja.
Tätä maalausta ja muita AKC:n koiramuseon kokoelmien maalauksia voi käydä katsomassa museon sivuilla osoitteessa www.museumofthedog.org
PS. David Dalton on kyllä tulossa Kaivariin kuvaamaan rotunsa parhaita ja ryhmäkilpailuissa sijoittuneita koiria. Paikalle on tulossa myös Ruotsin kennelliiton SKK:n Hundsportin päätoimittaja Torsten Widholm, joka liikkunee hänkin ahkerasti näyttelyssä kameransa kanssa.

Britannian vaalitunnelmia

Britit kävivät torstaina vaaliuurnilla parlamenttivaaleissa, joista oli ennustettu jännittävimpiä vuosikymmeniin.
Kun olen aikanaan asunut Lontoossa ja olen seurannut Britannian politiikkaa tiiviisti siitä lähtien, raivasin loppuviikon aikatauluani voidakseni seurata vaalien tulospalvelua BBC:ltä katkeraan loppuun asti.
Tiesin, että myöhään (tai aikaiseen, miten sen ottaa) menee, kun äänestyspaikat sulkeutuivat vasta puolelta öin meidän aikaamme ja Britanniassa ei ole elektronista äänestystä. Niinpä rehkin ensin illalla kuntosalilla, jotta jaksaisin virkeänä loppuun asti.
Tällä kertaa BBC:n World Service oli ottanut opikseen edellisestä kerrasta ja lähetti sovinnolla samaa, kotimaisille katsojille suunnattua vaaliohjelmaa sen sijaan, että olisi keskeyttänyt ohjelmaa omilla juonnoillaan ja kommenteillaan. Pyöräähän ei tarvitse keksiä uudestaan, jos joku on sen jo keksinyt.
Asialla olivat raudankovat ammattilaiset ankkurin David Dimblebyn johdolla. Mieltä hiveli seurata, miten Jeremy Paxman grillasi poliitikoita, hänellä kun ei ole tapana kunnioittaa kuvia.
Itse vaalien tulos ratkesi vasta aamupäivällä. David Cameronin johtamat konservatiivit saivat suurimman vaalivoittonsa 80 vuoteen, kun taas väsähtäneen pääministeri Gordon Brownin johtama labour kärsi suurimman tappionsa sitten 1930-luvun. Ennalta paljon mainosta saaneiden liberaalidemokraattien kupla puhkesi ja paikkamenetyksiä tuli, mutta puolue on vaa’ankieliasemassa, koska konservatiivit eivät saaneet enemmistöä parlamentissa.
Nyt sitten neuvotellaan uudesta hallituksesta. Brown näyttää yrittävän pitää kiinni virastaan kynsin hampain. Asiantuntijat kuitenkin ennustavat, että Cameron muodostaa uuden hallituksen ja Brown saa pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa Downing Street kympistä.
Cameron on puheenjohtajakaudellaan uudistanut konservatiivipuolueen ja vienyt sen lähemmäksi poliittista keskustaa. Samaan aikaan monet vanhat ”änkyräkonservatiivit” ovat jääneet eläkkeelle, joten konservatiivipuolue on lähempänä USA:n demokraatteja kuin republikaaneja (ja vaalikampanjan aikana puolueella oli amerikkalaisia demokraattipuolueen käyttämiä vaaliasiantuntijoita konsultteina, mikä näkyi vaalikampanjassa..)
Vaalitulosten seurannassa meni niin paljon aikaa, että kaatosade oli ehtinyt Kaivarin kulmille siinä vaiheessa, kun pääsin viikonlopun ruokaostoksille. Vettä tuli niin kaatamalla, ettei ohikulkijoita ollut tuntea ja sai katsoa kahteen kertaan, kuka huuteli ”Terve terve” mustan lierihattunsa alta. Paikallinen kuuluisuus Andy McCoyhan se oli, ruokakaupasta tulossa hänkin.
Ja lakosta ja lakkouutisista huolimatta paikalliskaupassamme Stokkalla ei näyttänyt olevan mitään pulaa ruokatarvikkeista…

Tuomarikoulutusta

Koiraharrastuksessa on ollut tällä viikolla päällisin puolin hiljaista, vaikka pinnan alla kuulemma kuhisee.
Alkuviikosta olimme naapurin kanssa arvioimassa uusien tuomariehdokkaiden tietoja ja taitoja ranskanbulldogeissa. Koiria oli paikalla edustava kokoelma, ja kokelaat olivat perehtyneet rotuun sen verran hyvin, että kaikki neljä voitiin hyväksyä.
Näissä tilaisuuksissa on aina paikalla Kennelliiton nimeämä valvoja, jonka tehtävänä on varmistaa, että kaikki sujuu sääntöjen mukaan. Niin nytkin.
Yllätykseksemme kuulimme, että nyt tämä valvoja täyttää Kennelliitolle erillisen valvontalomakkeen, jossa otetaan kantaa tilaisuuden järjestelyihin. Järjestävälle rotujärjestölle ei raportista anneta kopiota.
Jäimmekin naapurin kanssa ihmettelemään, miten järjestäjät voivat korjailla mahdollisia puutteitaan, jos heille ei edes kerrota, mitä raportti sisältää.
Kaikkien osapuolten etunahan on, että nämä tilaisuudet sujuvat asiallisesti, ja jos valvojalla on huomauttamista, hän voinee opastaa järjestäjiä jo paikan päällä.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Hiekkalaatikkoleikkejä

Kennelliiton ylimmän johdon hiekkalaatikolla eivät leikit näytä loppuvan, vaikka isompiakin asioita olisi hoidettavana.
Ilmeisesti laatikolla on tultu siihen johtopäätökseen, että jos itse asiaa ei haluta kohdata, on parempi yrittää kääntää huomio pääasiasta sivuraiteille.
Kun rotujärjestöille, rotua harrastaville yhdistyksille, maa- ja metsätalousministeriöön ja muutamalle kansanedustajalle lausunnolle lähetetty jalostusstrategiaesitys sai tyrmäävän vastaanoton ja loi syvän juovan aktiivikasvattajien ja liiton johdon välille, aina voi ampua viestinviejiä.
Itselleni tuli postissa seuraava, Kennelliiton hallituksen 8.4.2010 pidetyn kokouksen pöytäkirjaote:
---------------
51.6. Kirsti Lummelammen asia; liite 13.6

Hallitus keskustelee Kirsti Lummelammen tavasta käsitellä hallituksen asioita: SUKOKA:n adressi, www-sivut ja Kääpiökoira -lehden pääkirjoitus 1/2010.

Hallitus keskustelee periaatteesta:
Ottaessaan kantaa hallituksen päätöksiin hallituksen ulkopuolella Kennelliiton hallituksen jäsen on aina ensisijaisesti Kennelliiton hallituksen jäsen, ei rotujärjestön edustaja eikä yksityishenkilö.

Kirsti Lummelampi poistui kokouksesta keskustelun ajaksi ja jätti kokoukselle kirjallisen vastineen (liite 13.6).

Kirsti Lummelammen tilalle pöytäkirjantarkastajaksi tämän pykälän ajaksi valittiin Pertti Korhonen.

Vt. toiminnanjohtajan huomioita 8.4.2010 (4/10): Ei huomioita.

Vt. toiminnanjohtajan esitys 8.4.2010 (4/10): Ei esitystä.

Hallituksen päätös 8.4.2010 (4/10):

Hallitustyöskentely perustuu enemmistöpäätöksiin, joihin hallituksen jäsenet sitoutuvat. Todettiin, että hallitustyöskentelyä vaikeuttaa tapa, jolla Kirsti Lummelampi käsittelee keskeneräisiäkin asioita julkisuudessa.

Kirsti Lummelammen katsottiin toimineen moraalisesti ja eettisesti väärin arvostelemalla julkisesti hallituksen päätöksiä, joita oli itse tekemässä, ja kyseenalaistamalla hallituksen alaisen toimikunnan pätevyyden allekirjoittamalla Suomen Koirankasvattajat (SUKOKA) ry:n adressin 4.3.2010 Kennelliiton jalostusstrategialuonnoksen vastustamiseksi ilman että asiasta oli hallituksessa keskusteltu.

---------------
Minut oli otettu jo aikaisemmin hallituksen iltakoulussa pöytäkirjan ulkopuolella puhutteluun. Kun puhuttelu ei ilmeisesti tuottanut toivottua tulosta, asia otettiin hallituksen virallisen kokouksen esityslistalle ja vielä sellaisella kiireellä, että seuraavat asiat jäivät huomaamatta:
- Kennelliiton käytännön mukaan jokaisella, josta on tehty valitus, on oikeus saada kopio valituksesta, ja hänelle on varattava riittävä aika oman vastineensa antamiseen joko itse tai juristin avustuksella. Tässä tapauksessa näin ei menetelty. Pöytäkirjaan parin päivän varoitusajalla valmistamani lausunto lisättiin itse pöytäkirjan sijasta liitteeksi, jolloin se ei tule julkisuuteen. Lausunnon voi lukea tästä.
- Keskeneräisiä asioita, joita olen päätöksen mukaan käsitellyt julkisuudessa, ei ole yksilöity.
- Minulla ei ole omia www-sivuja (lummelampi.fi – domainnimi on toki rekisteröity, mutta se on parkkeerattu webhotelliin eikä ole toistaiseksi käytössä).
- En ole koskaan kirjoittanut Kääpiökoira –nimiseen lehteen, eikä sellaista lehteä ole edes olemassa.
- Pöytäkirjaotteen mukaan kokouksen esittelijä ja sihteeri poistuivat ko. asian käsittelyn ajaksi, joten kokouksella ei ollut sihteeriä tämän pykälän käsittelyn aikana.
- Minulle nyt toimitettu päätös ei ole sama, joka minulle luettiin palattuani kokoukseen. Tuolloin minulle kerrottiin, että päätös sisällytetään luottamukselliseen lisäpöytäkirjaan. Se sisälsi mm. erottamiseni hallituksen nimeämästä tehtävästä. En ole toistaiseksi saanut kopiota tästä pöytäkirjasta.
Minua opastettiin myös, että kun hallituksen päätökset ovat enemmistöpäätöksiä, mahdolliset eriävät mielipiteeni pätevät vain oikeudessa, eikä minulla ole oikeutta moittia tai arvostella julkisesti päätöksiä, joihin olen jättänyt eriävän mielipiteen.
Toisin sanoen: jos hallitus tekee mielestäni pölhön päätöksen, en voi sanoa julkisesti, että en ole hyväksynyt noin pölhöä päätöstä! Tai jos hallitus tekee päätöksen, joka on Kennelliiton etujen vastainen ja sille taloudellisesti vahingollinen, minun tulee seisoa päätöksen takana eriävästä mielipiteestä huolimatta!
Omasta puolestani olen sitä mieltä, että toimin moraalisesti ja eettisesti väärin minut Kennelliiton hallitukseen valinneita kohtaan, jos en korota ääntäni silloin, kun Kennelliittoa viedään vaarallisille vesille miettimättä päätösten pitkän tähtäyksen vaikutuksia tai kun liitolle ja sen 135 000 jäsenelle aiheutetaan vahinkoa harkitsemattomilla päätöksillä.
Kennelliiton valtuuston hyväksymien arvojen mukaan liiton toiminta on (tai sen pitäisi olla) avointa, demokraattista ja vuorovaikutteista. Kun kysymyksessä on näin iso aatteellinen yhdistys ja kun jäsenistön sitouttaminen yhteisiin päämääriin on ensiarvoisen tärkeää, nyt olisi jo korkea aika luopua salamyhkäisyydestä ja salaseuraisuudesta, jonka vuoksi päätökset sanellaan ylhäältä käsin ja päätöksenteosta on tullut ”ulkoparlamentaarista”, eli päättävät elimet (Kennelliiton hallitus ja valtuusto) eivät enää tiedä, missä ja mitä päätöksiä tehdään - kun joistakin päätöksistä saa lukea paikallislehdistä tai niistä kuulee huhupuheina virallisten kokousten ulkopuolella.
Eikö nyt olisi jo aika parantaa järjestökulttuuria, sitouttaa jäsenistö jo etukäteen ja keskustella myös valmisteilla olevista asioista, sillä enää ei eletä 1970-luvulla?