keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Arvostusta suomalaisille

On aina hienoa kuulla, miten suomalaisten panosta arvostetaan ulkomailla, sillä se ei ole kunniaksi vain huomionosoitusten kohteeksi valituille henkilöille vaan meidän harrastuksellemme kokonaisuudessaan.
Nyt Herningissä pidetyn Maailmannäyttelyn juhlaillallisilla Tanskan kennelklubi luovutti kultaisen ansiomerkkinsä mm. suomalaisille Gunnel Holmille ja Elina Tan-Hietalahdelle heidän panoksestaan tanskalaisenkin koiraharrastuksen edistämisestä. Molemmat ovat olleet säännöllisesti käytettyjä tuomareita Tanskan näyttelyissä jo vuosikymmeniä.
Sekä Nunne että Elina ovat SKKY:n kunniajäseniä, sillä molemmat ovat olleet mukana SKKY:n edeltäjän Suomen Kennelklubin Liitto-osaston toiminnassa.
Nunne on myös Kennelliiton kunniajäsen, sillä hän toimi aktiivisesti rotujärjestöissä, Kennelliiton valtuustossa ja Kennelliiton hallituksessa. Hän oli myös mukana Pohjoismaisen Kennelunionin PKU:n rotumääritelmätyöryhmässä. Viime vuosina hänellä on ollut kotona mopsi.
Elina ei ole yhtä tuttu monille tämän päivän koiraharrastajille, sillä hän asui välillä kymmenkunta vuotta Alankomaissa Amsterdamissa. Aikanaan hänen mustat snautserinsa saavuttivat paljon mainetta. Hän on Suomen Snautserikerhon perustajajäsen ja oli mukana myös kansainvälisen snautseri- ja pinserijärjestön ISPU:n toiminnassa. Snautserit ja sittemmin shiba inut ovat nyt vaihtuneet tiibetinspanieliin.
Suomen Kääpiökoirayhdistys ja Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö ovat anoneet Elinalle meidän oman Kennelliittomme kultaista ansiomerkkiä. Toivottavasti seuraavalla kerralla tärppää.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Rauhallinen juhannus

Monet suomalaiset koiraharrastajat ovat viettäneet juhannusta Tanskassa, jossa on käynnissä nelipäiväinen FCI:n Maailmanvoittaja-näyttely.
Näyttely anottiin ja myönnettiin alun perin Kööpenhaminaan, mutta Tanskan kennelklubi päättikin sitten siirtää näyttelyn Herningiin, jossa on tilavat messuhallit, mutta hotellitilanne ei ole edes kehuttava.
Tästä syystä katsoin viisaimmaksi pysytellä Kaivarin kulmilla seuraten Wimbledonin tenniskisoja televisiosta. Suomen Jarkko Nieminen sai kätellä kuningatar Elisabethia, mutta hänen esityksensä Wimbledonin keskuskentällä oli kaikkea muuta kuin kehuttava. Taitaa olla ATP-kiertueen huonoin syöttö, eivätkä muutkaan taidot riitä kilpailemaan parhaimmiston kanssa.
Huippumenestystä ei ole toistaiseksi tullut myöskään Herningistä. Rotukohtaisissa tuloksissa tilanne parani lauantaina, ja erityisen iloinen olin todetessani, miten monessa Suomen Kääpiökoirayhdistyksen rodussa suomalaiset lähes putsasivat pöydän.
Juhannus Kaivarin kulmilla on sujunut rauhallisesti: kaduilla on vähän liikennettä ja kadun varsilta löytyy kerrankin myös parkkipaikkoja.
Osasyynä rauhalliseen juhannukseen lienee ollut juhannusaaton sää, kun vettä tihuutteli ja välillä ropisikin. Juhannuspäivänä on ollut aurinkoista, mutta tuulista ja viileää.
Juhannusaattona Daragoj-beagleistään tunnettu Eeva Resko tuli käymään miehensä Sepon kanssa. Selasimme hänen beagle-kuviaan, kun hänestä on tulossa laaja haastattelu amerikkalaiseen Beagle Annualiin.
Eevan kohdalla pätee sama mikä pätee liian usein muihinkin menestyneisiin suomalaisiin: harva on profeetta omalla maallaan. Monet nuoremman polven harrastajat hänen oman rotunsa ulkopuolella tuskin tietävät hänestä, mutta maailmalla hän on omassa rodussaan auktoriteetti, jota kuunnellaan ja jonka kasvatustyötä arvostetaan.
Suunnitelmiin kuului myös mennä ulos syömään, mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Yllätyksekseni jopa kulmakunnan kantapaikka, Sikala eli Sea Horse oli kiinni. Kierros autolla lähikortteleissa osoitti, että ovet olivat kiinni myös kaikkialla muualla.
Niin sitten päädyimme Kaivarin rantaan Ursulan kahvilaan, jossa oli ruokatarjoilu jo loppunut, mutta saatiin voileipiä. Ja voitiin ihailla sateen suojassa Suomenlinnaan ja Särkänlinnaan avautuvaa merimaisemaa ja seurata, miten pieni juhannuskoivulla koristettu paatti kuljetti liikennettä rannasta pursiseuralle. Ja miten rannassa valkoposkihanhet pikkupoikasineen parveilivat nurmikolla. Hauskoja katsoa, mutta siivottomia!

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Karmeaa luettavaa

Postilaatikosta on tällä ja viime viikolla tippunut tasaiseen tahtiin lehtiä, kun rotujärjestöjen ja –yhdistysten kakkoslehdet ovat ilmestyneet. Sieltä löytyy karmeaa luettavaa.
Valkoisia länsiylämaanterriereitä edustavan Westiekerhon Westie-lehti julkaisi tiedot viime vuonna rekisteröidyistä koirista, sekä kotimaisista että ulkomaan tuonneista.
Ja nämä tuontitilastot ovat karua luettavaa. Kun kennelnimellisille kasvattajille rekisteröitiin viime vuonna 377 pentua, kennelnimettömät kasvattajat rekisteröivät 119 pentua, ja ulkomaantuonteja oli peräti 103.
Ja mistä nämä ulkomaiset pennut sitten tulevat? 45 tuli Tshekin tasavallasta, 27 Venäjältä ja 16 muualta Itä-Euroopasta. Tarkempi tarkastelu osoittaa, että usein samasta pentueesta tuotiin useampi koira. Venäjältä tuli yhdeltä kasvattajalta 12 koiraa, 11 saman uroksen jälkeläisiä ja kuusi saman nartun jälkeläisiä, joista viisi samasta pentueesta.
Kasvattaja ja hänen kennelnimensä ovat tuttuja myös kääpiökoirapiireissä, sillä samasta paikasta on Suomeen tullut myös sellaisia suosikkirotuja kuin chihuahua ja yorkshirenterrieri.
Tuskinpa yksittäiset suomalaiset koiran ostajat keksisivät mennä itse hakemaan koiraa Itä-Euroopan maista olevilta kasvattajilta, vaan asialla ovat täältä käsin toimivat, halpatuontikoiria välittävät trokarit, kun markkinoita riittää. Samalla he käärivät hyvät voitot, kun hyväuskoiset ostajat kuvittelevat saavansa koiran edullisesti hinnan ollessa muutama sata euroa halvempi kuin Suomessa kasvatetun pennun.
Parempi olisi kyllä, jos ostajat kävisivät itse paikan päällä katsomassa minkälaisista olosuhteista heidän lemmikkinsä tulee! Ja parempi olisi, jos miettisivät, millainen kuluttajasuoja heillä on, jos koira on jo tullessaan sairas tai matoinen, ja millaiset eläinlääkärilaskut ovat odotettavissa.
Tämän päivän postissa tuli myös USA:n kennelklubin AKC:n lehti AKC Gazette, jossa sikäläisen ranskanbulldoggiklubin edustaja valittelee Itä-Euroopasta USA:n markkinoille tulevista epämääräisistä pennuista. Globaali bisnes pentutehtailu näyttää olevan, sillä meilläkin viime vuonna rekisteröidyistä ranskanbulldogeista kolmannes oli tuontikoiria pääasiassa Itä-Euroopasta.
Tämän lisäksi tulevat tietysti ne lukemattomat ”paperittomat” koirat, joista ei Kennelliiton tilastoihin tule mitään merkintää.
Trokareilla riittää rahantuloa niin kauan kuin ostajia riittää. Eläinsuojeluyhdistykset ja Kennelliitto ovat kampanjoineet teemalla ”Älä osta pimeää pentua”. Jostain syystä sanoma ei ole mennyt perille, joten töitä riittää.
Samalla kannattaa miettiä, minkä verran uusia vaatimuksia (ja kustannuksia) asetetaan suomalaisille kasvattajille, ettei rohkaistaisi halpatuontia entisestään.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Viihdettä ja Wimbledonia

Kyllä vaivannäkö kannatti, tuumin moneen otteeseen tänään iltapäivällä seuratessani Wimbledonin keskuskentältä, miten Roger Federer sai muistutuksen kuolevaisuudesta ja pystyi vain vaivoin voittamaan Kolumbian Alejandro Fallan ensimmäisen kierroksen viiden erän ottelussa Wimbledonin koskemattomalla vihreällä nurmikentällä.
Tennistraditioita tuntemattomille kerrottakoon, että Wimbledonin tennisturnauksessa edellisen vuoden miesten mestari pelaa aina avausottelun keskuskentällä.
Kun Wimbledon ei näy enää julkisilla kanavilla, piti ostaa ylimääräinen maksukanavan palvelu.
Jos olisi ostanut vain urheilukanavan, olisi joutunut maksamaan lystistä vähintään kuuden kuukauden vuokran. Halvemmalla pääsi, kun osti koko kanavapaketin 1,5 kuukaudeksi – vaikka sieltä tulevat elokuvat olen jo useimmiten nähnyt elokuvateatterissa, ja television katsomisen ohella riittää muuta puuhaa yllin kyllin.
Lauantaina monet koiratuttavat olivat koiranäyttelyssä joko Kotkassa, Rovaniemellä Jönköpingissä tai Vilniuksessa, mutta vielä useammat tuntuivat seuranneen Ruotsin kuninkaallisia häitä. Joku oli jopa paikan päällä Tukholmassa.
Itseltäni jäivät hääseremoniat väliin, kun päättelin fiksusti välttäväni viikonlopun ruokaostosruuhkan menemällä lähikauppaan Stokkalle seremonioiden aikaan (ja piti hakea täytekynäänkin mustetta, joten suuret ovat murheet!)
Eihän se niin yksinkertaisesti sujunut. Kaupat olivat täynnä turisteja ja nuorempaa porukkaa, joita häät eivät hetkauttaneet. Lisäksi kaupungin ratikkaliikenne oli sekaisin, kun keskustassa tehtiin raidetöitä.
Yleissivistyksestäni huolehtiva naapuri soitti perään ja hälytti katsomaan, ja tulihan televisiosta niin paljon iltapäivälehtien viihdekamaa vielä siirappimaisten selostusten ja studiokommentaattoreiden siivittämänä, että pahaa teki.
Hääillallisia vilkaisin ja totesin, että olihan pääpöydässä useita koiraharrastajia: labradorinnoutajien, mäyräkoirien ja lhasa apsojen omistajia. Taisi olla myös Norjan kenneklubin kunniapuheenjohtaja.
Siinä mietin, olisiko ollut parempi, jos meilläkin sisällissodan jälkeen kuninkaaksi valitun Hessenin prinssin Friedrich Karlin jälkeläiset asustaisivat nyt presidentin linnassa. Olisi ollut puheenaihetta omasta takaa.
Nyt joku tietysti sanoo, että noin puhuu kyynikko, joka myöhästyi omista vihkiäisistään pari tuntia, kun Lontoossa oli tavanomainen liikenneruuhka eikä kuski tuntenut reittiä, mutta se on jo toinen juttu se. Golfin U.S. Open oli kuitenkin paljon mielenkiintoisempaa viihdettä.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

SKKY:n hallitus ennen kesätaukoa

Suomen Kääpiökoirayhdistyksen hallitus kokoontui tänä iltana. Esityslistalla oli paljon asioita, kun yritimme saada kaikki tärkeimmät asiat hoidettua ennen kesätaukoa, ettei tarvitsisi kokoustaa keskikesällä.
Kun ajat ovat muuttuneet sitten edeltäjämme Liitto-osaston päivien, kokouspaikkakin on vaihtunut Kämpin kabinetista Kasarmitorin varrelle Pääesikunnan ja entisen Yleisradion toimitalon kulmille hieman vaatimattomampaan ravintolaan, josta aika ajoin taidettiin pyörittää YLE:n radion uutistoimitusta, sieltä kun oli pitkä matka Marskin Pressiklubille tai Hesarin suosimaan Richard's Pubiin.
Omalta kannaltani hyvä puoli kokouspaikassa on, että sinne on kotoa vain vajaan 10 minuutin kävelymatka. Mikäs oli kävellessä, kun päivän puuskittainen tuulikin oli laantunut.
Jäsenasioita käsiteltiin: uusia hyväksyttiin ja maksamattomia katsottiin eronneiksi samalla, kun pohdittiin uuden jäsenohjelman hankkimista. Kennelnimianomuksiakin oli kaikkiaan 13 kappaletta, kun monet näyttävät anovan kennelnimeä saadakseen alennuksen koirien rekisteröintimaksuista.
Tieto Kennelliiton hallituksen perustamasta uudesta jalostusstrategian jatkosuunnittelua pohtivasta työryhmästä oli meillekin kiirinyt, vaikka virallinen kutsu ei ole vielä tullutkaan.
SKKY:n edustajaksi työryhmään nimettiin Leena Parviainen. Lisäksi päätettiin tukea Tuire Okkolan valintaa SKKY:n terrieriryhmän rotujen osalta tämän ryhmän edustajaksi työryhmässä.
Toisena tärkeänä asiana oli Suomen Seurakoirayhdistyksen aloite yhteisestä kirjelmästä Kennelliiton hallitukselle, jolla vastustetaan vakiintuneiden kansainvälisten koirarotujen nimien vääntämistä keinotekoisesti suomeksi.
SKKY:n hallitus oli ehdottomasti sitä mieltä, että vakiintuneita rotunimiä ei saa muuttaa ylhäältä sanelemalla ilman rodun harrastajien suostumusta.
Nimenmuutos aiheuttaa rotuyhdistyksille paljon ongelmia ja myös kustannuksia, kun usein yhdistyksen nimi, säännöt ja logot joudutaan muuttamaan. Ei minkään brändin rakentaminen ole yksinkertaista, sillä usein näiden rotujen omaa identiteettiä on rakennettu jo vuosikymmeniä.
Pitempään mukana olleet muistavat, miten monilla koiraroduilla otettiin käyttöön kansainväliset rotunimet 1980-luvulla. Tuolloin edesmennyt Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistys oli nimennyt nykyisen naapurini ja minut käymään läpi rotujemme nimet. Niin sitten teimme esityksen, jonka perusteella laivakoirasta tuli schipperke, japaninspanielista japanese chin, perhoskoirasta papillon jne.
Samoihin aikoihin hyväksyttiin myös skotlanninpaimenkoiran eli kansankielellä lassien nimen muuttaminen collieksi, kiinanpystykorvasta tuli chow chow ja hollanninpystykorvasta keeshond.
Kentällä vastustus nykyistä suomettumisaaltoa vastaan on sen verran kova, että eiköhän asia tulle esille myös syksyllä Kennelliiton valtuuston kokouksessa. Käsiteltiinhän siellä aikanaan venäjäntoyn nimikin, josta oli yritetty vääntää venäjänkääpiökoiraa.
Luulisi kuitenkin, että tärkeämpiäkin asioita olisi hoidettavana. Miksi muuttaa vain muuttamisen vuoksi – ellei tarkoituksena ole osoittaa tavisharrastajille kaapin paikkaa, mikä ei kyllä toimi tänä päivänä?
Tällä välin voi virittäytyä kesälomatunnelmiin - kuten Kennelliiton talouspäällikkö Stig Johansson , johon törmäsin illansuussa täällä Kaivarin kulmilla. Hän oli reippaana kahden viikon Kreikan loman jälkeen ja kertoi,että vielä kaksi viikkoa lomaa oli jäljellä. On varmasti lomansa ansainnut.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Äkkikuolema Brysselissä

New York Times -lehden sunnuntainumeron matkailuosastossa on usein ”36/48 tuntia X:ssä” artikkeli, jossa annetaan menovinkkejä kaupunkilomille, mikäli käytettävissä on vain viikonloppu.
Viimeisimmässä numerossa aiheena oli 36 tuntia Euroopan pääkaupungissa Brysselissä. Artikkelissa mainittiin useita uusia paikkoja alkaen uudesta suklaakaupasta Brysselin Grand Place-aukiolla.
Mainittiin artikkelissa vanha tuttukin, A la mort subite eli äkkikuolema-pubi, jossa on ollut tarjolla voileipiä lounasaikaan ja kaikenlaisia oluita kirsikka- ja vadelmaoluista alkaen.
Nimensä tuo vuonna 1928 ovensa avannut, nyt Vossenin perheen neljännen sukupolven johtama kahvila-baari on saanut lounasaikaan pelatusta korttipelistä, jossa viimeisessä pelissä tuli äkkikuolema, jotta korttia pelanneet Belgian keskuspankin virkailijat ehtivät takaisin työpaikalleen.
Käydessäni ensimmäisiä kertoja ”Äkkikuolemassa” siellä ei suomen kieltä kuullut, kun sekä silloinen EC (josta ei olisi koskaan tullut EU, jos silloista suomen kielen puhtautta vaalinutta kielitoimistoa olisi kuunneltu) ja NATO olivat kauhistuksia, jotka piti kiertää kaukaa.
1990-luvun alkupuolella pubissa sai jo varoa suomenkielisiä puheitaan, sillä silloin jo Suomi oli menossa Eurooppaan ja Brysselin koneet alkoivat täyttyä suomalaisista vaikuttajista. Mikä ei estä turistejakaan pistäytymässä haistelemassa aitoa brysseliläistä tunnelmaa ja maistelemassa eri olutlaatuja.
Ja jos simpukoita haluaa, Grand Placelta ei ole kaukana Chez Vincent, joka on vuodesta 1905 lähtien tarjoillut ruokalistallaan muiden ruokalajien ohella myös erinomaisesti valmistettuja simpukoita.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Aurinkoinen kokouspäivä

Tänään kävi taas niin kuin niin usein ennenkin: ulkona aurinko paistoi ja oli viikon lämpimin päivä, mutta se kului sisätiloissa Kennelliiton 6. kerroksen kokoushuoneessa – joskin lounas ja pari kahvitaukoa voitiin viettää ulkona viereisellä terassilla.
Kennelliiton hallituksen kokous alkoi tavalliseen tapaan klo 10, mutta tällä kertaa olin kotona jo kuuden kieppeillä, kun usein päivä on venynyt 2-3 tuntia pitempään.
Paperipino ei kuitenkaan ollut paljon tavallista pienempi. En laskenut sivumäärää, mutta koko nippu painoi yli 1,5 kiloa.
Niinpä papereiden lukemiseen kului koko edellinen ilta, kun tapanani on lukea jokainen lippu ja lappu kansainvälisten kokousten pöytäkirjoista alkaen, jotta kotiläksyt tulisi luettua ja olisi perillä käsiteltävistä asioista.
Lieneekö ollut kiittäminen aurinkoista säätä ja elokuulle saakka odotettavissa olevaa kesätaukoa (ellei mitään yllättävää tapahdu), kun tuntui siltä kuin tunnelmat olisivat olleet vähemmän sähköiset kuin jossain aikaisemmissa kokouksissa.
Myös jalostusstrategiaa koskevat jännitteet näyttivät haihtuneen ainakin jonkin verran toukokuun lopun valtuustoseminaarin jälkeen, joten luulisin, että strategian jatkovalmistelu sujuu rauhallisemmissa ja vuorovaikutteisimmissa merkeissä.
Minun asiani ei ole uutisoida päätöksistä, sillä sen tekevät muut, mutta sanoisin, että hyvin suunniteltu ja oikein kentälle markkinoitu on puoliksi tehty niin tässä kuin muissakin hankkeissa.
Olen ollut aina sitä mieltä, että erilaiset mielipiteet ovat rikkaus missä tahansa inhimillisissä hankkeissa. Samanmielisten kokoontumisista harvoin seuraa mitään edistystä; kun asioita hiotaan riittävän kauan erilaisia näkemyksiä edustavien kesken, yleensä löydetään se kompromissi, jonka kaikki hyväksyvät. Sitä kutsutaan aidoksi demokratiaksi, jossa enemmistö tai äänekkäimmät eivät jyrää vähemmistöä.
Ennen kesälomia on vielä Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen kokous ensi viikon alussa.
Sitten ajattelin pitää muutaman viikon vapaata nauttimalla mansikoista ja Wimbledonista. Kerran tarjosin koko konttorille mansikoita, kermaa ja Veuve Cliquot’ia, mutta se oli silloin, kun Wimbledon näkyi vielä julkisilla kanavilla – nythän kaikki suuret urheilutapahtumat futiksen MM-kisoja lukuun ottamatta ovat maksukanavilla.
Koira-asioista ei pääse kuitenkaan kokonaan eroon, sillä elokuun lopun Kaivarin näyttely lähestyy ja vaatii oman aikansa.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Telkkä vai tavi?

Eilen illalla kiirehdin kuntosalille ehtiäkseni käydä kunto-ohjelmani läpi ennen salin sulkemista klo 23. Heti kotikadulla törmäsin naapuriin, joka purki pirssistä matkatavaroitaan. Oli tulossa lentokentältä oltuaan arvostelemassa Englannissa suuressa Southern Counties – sertifikaattinäyttelyssä.
Sen verran hän ehti ohimennen kertoa, että hänet ja Rainer Vuorinen oli kutsuttu kyseisen näyttelyn järjestävän yhdistyksen kunniajäseniksi. Näyttelyn sieluhan on Kennelliiton kunniajäsen, intohimoinen suomenpystykorvaharrastaja Angela Cavill.
Tämäkin ele osoittaa, miten paljon suomalaista koiraharrastusta ja meidän tuomareidemme osaamista arvostetaan tuolla koiranjalostuksen ja koiraharrastuksen mekassa Iso-Britanniassa, vaikka me emme aina itse sitä hoksaakaan.
Tiistai-iltana olin Kaivopuiston rannassa Ursulan kahvilassa Kaivarin erikoisnäyttelyn toimikunnan kokouksessa. Oli liian viileää istua ulkona, mutta näkymät kahvilan rannasta olivat hienot.


Rannassa oli punapäinen sorsan näköinen lintu poikasineen. Ihmettelimme, mikä lintu oli. Väitin sen olevan telkkä, mutta Maarit Nordström tarkisti asian lintukirjasta kotiin päästyään. Väärässä olin, sillä lintu oli tavi.
Myös lokkeja ja valkoposkihanhia Kaivarin rannassa oli, mutta onneksi city-kanit eivät ole sinne asti levinneet (olisikohan niin, että Kaivarin vakioasujaimistoon kuuluvat rusakot pitävät kiinni omasta reviiristään?)
Itse kokouksessa käytiin läpi näyttelyrutiinit, jotka poikkeavat tänä vuonna edellisvuosista sen verran, että Helsingin kaupunki järjestää samana päivänä remontoidun puiston uusitun puistokujan avajaiset.
Näyttelyn hovieläinlääkärille haetaan parhaillaan pitkää valkoista lääkärintakkia ja knallia, ja toivomuksena on, että ”keisarillisten” koirien kuten ranskanbulldoggien ja kingcharlesinspanieleiden omistajista edes joku uskaltautuu pukeutumaan historialliseen asuun. Ja piknikporukat ovat tietysti tervetulleita puistoon.
Puistoa halkova Iso Puistotie näyttää hyvin erilaiselta nyt, kun ikivanhojen puiden tilalle on istutettu aivan uusi puurivistö. Tuskin se ehtii kasvaa entisiin mittoihinsa meidän aikanamme, mutta muuten Kaivari ei näytä kovin erilaiselta kuten allaolevasta kuvasta näkyy.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Kesälauantai kaupungissa

Mikä onkaan hienompaa kuin viettää kesälauantai kaupungissa ilman kiireistä ohjelmaa!
Tänään oli aurinkoista, vaikka tuuli oli viileää. Tähtitorninmäen lenkillä voi haistella kukkivien sireenien ja hevoskastanjoiden tuoksua.
Iltapäiväksi olin varautunut katsomaan Ranskan avoimien tenniskisojen naisten finaalia, joka oli tänä vuonna mielenkiintoisempi kuin vuosikausiin, kun nuo voimatenniksen harrastajat kuten Williamsin sisarukset ja Maria Sharapova olivat (onneksi) hävinneet jo aiemmilla kierroksilla.
Voittajaksi selviytyi massakentillä kasvanut värikäs italialainen Francesca Schiavone, jonka peli oli rohkeaa ja ennen kaikkea taktisesti älykästä. Tuskin sunnuntain miesten finaali Ruotsin Robin Söderlingin ja Espanjan Rafa Nadalin välillä on yhtä kiehtova, kun molemmat ovat vähän tylsiä ja mielikuvituksettomia.
Joku kyseli, miten voin olla innostunut tuollaisesta pallon pomputtelusta. Vastaushan on, että asia kuin asia tulee kiinnostavaksi, jos siihen pääsee jotenkuten sisään.
Olin itse ”sunnuntaipelaaja”, joka ei taidoillaan vakuuttanut, mutta sai reipasta liikuntaa ihan huomaamatta.
Tennistunteja kyllä otin Espanjassa ja sitten kotona Helsingissä. Haagassa asuessani pelasin kesäisin hotelli Haagan kentällä jonkun kerran viikossa. Henkilökunta sanoi tienneensä kesän tulleen, kun basset houndini ilmaantuivat makaamaan kentän laidalle (ja kuten tunnettua, laiskat bassetit eivät pienestä innostu eivätkä ainakaan vaivaudu juoksemaan pallon perässä).
Talvella kävin kerran-pari viikossa pelaamassa Meilahden hallissa lounastunnilla, joka matkoineen kaikkineen venyi yleensä pariin tuntiin, kun virallinen lounasaika oli puoli tuntia. Usein tilasin kuljetukseen virka-auton kuljettajana sittemmin Kanadaan muuttanut Esa, joka oli erinomainen pelikumppani. Takaisin toimistoon livahdettiin sitten takaovesta.
Kerran komenteluuni kyllästynyt lehdistöosaston kirjanpainaja meni valittamaan suurelle johtajalle ylipitkistä lounastunneistamme, kun hän puolestaan olisi halunnut komennella autonkuljettajaa.
Valitus loppui lyhyeen suuren johtajan todettua, että minun tapaisten työntekijöiden kohdalla ei päivän työaikaa voinut laskea minuuteissa, koska minä kuitenkin illalla kotona kylvyssä maatessani ajattelin työasioita ja suunnittelin tulevia ohjelmia! Arvatkaapa, hivelikö noin valistunut asenne?
Työtahti on noista ajoista muuttunut useimmissa työpaikoissa, joissa jokaisen on oltava tekevinään jotain koko päivän ja vielä illalla kotona. Joskus saattaisi olla hyvä seurata Iso-Britannian edesmenneen pääministeri Harold Macmillanin esimerkkiä: hänellä oli nimittäin tapana karistaa Lontoon pölyt ja häipyä Skotlantiin kalaan lehdistön ja muiden päättäjien tavoittamattomiin. Jäi aikaa ajatteluun, mitä voi suositella muillekin.
Oma tenniksen peluuni on jäänyt vuosia sitten, mutta edelleenkin irrottaudun pitämällä puhelinta äänettömällä ja lankapuhelimessa vastaajaa päällä ja tekemällä aivan muita asioita kuin miettimällä esimerkiksi näitä koira-asioita!

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Katoavaa kaupunkikulttuuria

Kehä I:n sisäpuolella on virinnyt vastarintaliike Helsingin Sanomien kerrottua laajassa uutisessaan, että Pohjoisespalla sijaitseva Strindbergin kahvila terasseineen ja yläkerran ravintoloineen joutuu lopettamaan toimintansa syksyllä vuokrasopimuksen irtisanomisen vuoksi.
Tilalle halutaan kansainvälisiä luksusmyymälöitä (viimeisimmän tiedon mukaan Marimekko, jota en kyllä millään ilveellä pitäisi luksuksena tai edes kansainvälisenä), jotta Kämp Gallerian ostoskeskukseen saataisiin houkuteltua enemmän väkeä.
Vastapäätä Strindbergiä on jo kansainvälinen gorilloiden vartioima Louis Vuittonin luksusmyymälä, jossa näyttäisi käyvän vähemmän asiakkaita kuin Kämp Gallerian merkkimyymälöissä.
Toinen syy lienee, että viereisen hotelli Kämpin ravintoloihin ja terassille halutaan enemmän asiakkaita, Kämp kun ei ole uudelleenavaamisensa jälkeen saavuttanut samanlaista hohtoa kuin joskus kulta-aikoinaan. Sotavuosina hotelli oli sentään täällä olleiden ulkomaisten kirjeenvaihtajien päämaja. Sodan jälkeen siellä kokoontui kaupungin kerma, ja pidettiin siellä myös SKKY:n edeltäjän Suomen Kennelklubin Liitto-osaston hallituksen kokouksia.
Strindbergin kahvilasta ehti tulla osa kaupungin kulttuurihistoriaa, vaikka se toimi Espalla vain 17 vuotta. Se oli ensimmäinen tuulahdus eurooppalaisesta kahvila-, terassi- ja bistrokulttuurista aikana, jolloin Suomi alkoi avautua Eurooppaan ja Helsinki alkoi karistaa tylsän itäeurooppalaisen kaupungin ilmettään.
Kevään tulon tiesi, kun Strindbergin terassi avattiin. Se tuli tunnetuksi kansanedustaja Ben Zyskowiczin kesämökkinä. Terassilta voi seurata maailmanmenoa: ohikiirehtiviä ministereitä, valtion virkamiehiä ja myös harhailevia turisteja.
Kun ennen ei haluttu paljastaa uutisen tai juorun lähdettä, todettiin, että ”Snellmanin kahvikojussa kauppatorilla kerrotaan..." mikä muuttui pian muotoon ”Strindbergillä kerrotaan...” Kyllä siellä pääministeri Anneli Jäätteenmäen erokin oli tiedossa ennen kuin päätös oli julkistettu.
Strindbergin takapöydissä tehtiin myös kennelpolitiikkaa ennen valtuuston kokouksia, vaikka niistä palavereista ei paljon huudeltu.
Ulkomaisia vieraita vietiin yläkerran ravintolaan syömään skandinaavista ruokaa, ja leffan jälkeen siellä voi nauttia lasillisen viiniä upottavilla sohvilla istuen.
Nyt voin tunnustaa, että järjestin kerran bassettuomareiksi aikoville erikoiskoulutuksen Strindbergin kahvilassa. Kennelliitolle en kyllä uskaltanut kertoa koulutusilmoituksessa koulutuksen pitopaikkaa. Joko koulutus oli hyvä tai kokelaat erinomaisia, koska molemmat selvittivät myöhemmin arvostelukokeensa hyvin arvosanoin.
Mutta maailma muuttuu, emmekä näytä mahtavan sille yhtään mitään.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Kolmen päivän kokousputki

Kyllä otti voimille, totesimme naapurin kanssa istuessamme Hanasaaren terassilla viinilasin ääressä sunnuntaina illansuussa Kennelliiton kolmipäiväisen kokousputken päätyttyä.
Naapuri tarjosi ja oli muutenkin polleaa poikaa, kun Kennelliiton valtuusto oli kutsunut hänet liiton kunniajäseneksi aiemmin päivällä.
Kun sitten pääsin lopulta kotiin, totesin, että paljosta oli taas jääty paitsi: kun avasin television, näin vilauksen Charly Wegeliuksen maaliintulosta Giron Veronan aika-ajossa, mutta sitten Eurosport katosi kokonaan kanavalistalta. Ei auttanut muu kuin soitella Welhoon ja räplätä digiboksin asetuksia samalla, kun raportoin muutamalle Kennelliiton kunniajäsenelle viikonlopun tapahtumista. Taisi jäädä joku hyvä Roland Garrosin tennismatsikin näkemättä - Formuloista puhumattakaan.
Kokousputki alkoi perjantaina Kennelliiton hallituksen kokouksella. Asialistalla oli paljolti tavanomaisia rutiineja, mutta aikaahan siinä kului.
Nyt sitten Kennelliiton hallitus teki pyynnöstäni aivan virallisen päätöksen, jolla minut erotettiin Pohjoismaisen Kennelunionin PKU:n työvaliokunnan edustajan tehtävästä, jota olin hoitanut kolme vuotta ja johon minut nimitettiin viime joulukuussa uudeksi kolmivuotiskaudeksi. (Minulle kyllä kerrottiin, että päätöksestä oli informoitu muita Pohjoismaita jo ennen tätä virallista päätöstä, joten kiire oli.)
Motiiveja en ala arvailemaan, sillä niillä oli ilmeisesti hyvin vähän tekemistä itse tehtävän hoitamisen kanssa, olimmehan saaneet hyvin paljon aikaan: sovinto yhteispohjoismaisista näyttelysäännöistä, esityksiä FCI:lle mm. pohjoismaisten metsästyskoirarotujen jättämisestä FCI:n uuden kansainvälisen näyttelyvaliotittelin ulkopuolelle, tuomarisopimus Suomen, Ruotsin ja Norjan puolesta Iso-Britannian kanssa jne., joita olen koordinoinut muiden puolesta.
Samalla olen yrittänyt huolehtia tiedottamisesta niin, että jäsenet tietävät, mitä missäkin kokouksessa on käsitelty ja missä mennään. Toivottavasti sama jatkuu ilman minuakin niin PKU:sta kuin muistakin kansainvälisistä toimikunnista ja foorumeista, joissa Suomella on edustus.
Lauantaina oli sitten vuorossa valtuustoseminaari, jossa käsiteltiin paitsi kiivaita tunteita herättänyttä jalostusstrategiaesitystä myös Kennelliiton yleisiä strategiaesityksiä.
Ennen keskustelujen alkua tämä blogi ja omat eriävät mielipiteeni jalostusstrategiaan saivat ansiotonta arvonnousua niinkin arvovaltaisen henkilön kuin Kennelliiton hallituksen puheenjohtajan esitettyä kaiken kansan nähtäväksi aikajanan, jolla olin asioita tässä blogissa kommentoinut. Ihan nolotti, kun vaikutti siltä kuin kukaan muu ei olisi ollut asiassa aktiivinen.
Itse jalostusstrategiakeskustelu ei tuonut mitään uutta, kun molemmat osapuolet olivat järjestäneet oman näytelmänsä: toinen marssitti paikalle ”mun toimikunnan” esittäytymään ja kertomaan omasta osaamisestaan ja toisella oli vetää kassista esille pieni kingcallepentu.
Luulisin kuitenkin, että sen verran opittiin, ettei isoja asioita viedä eteenpäin kertarysäyksellä, vaan asioita pitää valmistella riittävän laajan porukan kanssa ja ideoita markkinoida pikku hiljaa – eikä harrastusta saa tehdä mahdottomaksi liian rajoittavilla, ylhäältä päin sanelluilla säännöillä ja määräyksillä.
Kunniapuheenjohtaja Jouko Yrjölä, jolla on yleensä viisaita ajatuksia, kertoikin vertausta tyttärentyttärestään, joka suostui ottamaan toisen tytön leikkimään samalla hiekkalaatikolla niin kauan kuin ”leikit niitä leikkejä, joita minä määrään”.
Kun ylimääräiset höyryt oli saatu päästettyä ulos lauantaina, sunnuntain valtuuston kokous sujui jouhevasti, ja taisi olla niitä lähihistorian harvoja kokouksia, joissa ei äänestetty kertaakaan - etukäteisuhoista huolimatta!
Niin sitten saatiin tehtyä historiallinen ratkaisu ja hyväksyttiin yhteispohjoismaiset näyttelysäännöt, joiden sorvaamista on yritetty moneen kertaan PKU:n historiassa sen perustamisesta vuodesta 1954 lähtien.
Omaa mieltäni lämmittivät ne monet rohkaisevat kommentit, joita kuulin toiminnastani Kennelliiton hallituksessa ja myös kannanotoistani tässä blogissa, joten aion jatkaa ajankohtaisten asioiden kommentoimista. Viestintäkulttuuri on muuttunut muualla maailmassa, ja toki se voi pikku hiljaa muuttua myös meidän harrastuksessamme.
PS. Jotta asiat pysyisivät oikeassa tärkeysjärjestyksessä, kehoittaisin kaikkia ruotsinkielentaitoisia lukemaan viime sunnuntaina Hufvudstadsbladetissa olleen artikkelin "Leinofångarna fick aldrig upprättelse", jossa mm. SKKY:n kunniajäsen, nyt 102-vuotias Irina Björkelund kertoo miehensä Boriksen sotavankivuosista Neuvostoliitossa vuodesta 1945 vuoteen 1955. Irina oli villakoirien uranuurtaja Suomessa, ja häntä nähtiin vielä muutama vuosi sitten meidän Kaivarin näyttelyissämme villakoirakehän laidalla.