lauantai 24. joulukuuta 2011

Lomalukemista

Meillä, jotka emme vietä joulua, tämä vuodenaika on autuaallista, vaikka ulkona onkin pimeää, tuuli tuivertaa ja sataa tihuuttaa.
Voi kaikessa rauhassa seurata sivusta, miten kansa on stressaantunut jouluostoksillaan, yllätysvieraista ei ole pelkoa, kun suomalaiset kököttävät juhlallisesti sukulaistensa parissa, eivätkä puolitututkaan soittele.
Monena jouluna olen tehnyt remonttia, kun ei tarvitse murehtia naapureiden häiritsemisestä.
Tänä vuonna sain ennen lomia kaksi kirjapakettia, joten aika ei käy pitkäksi.
Parissa illassa ehdin jo lukea Ben Ryder Howe’n kirjan ”My Korean Deli”, joka on hieno kuvaus New Yorkin etnisestä sulatusuunista ja ”deli-instituutiosta”. Nämä delithän ovat vähän kuin entisaikojen lähikauppoja, joista saa kaikkea tarvittavaa kellon ympäri. Tämä nimenomainen puoti sijaitsi Brooklynissa. Howe, George Plimptonin omistaman The Paris Review-kirjallisuuslehden toimittaja, osti sen vaimonsa kanssa korealaissyntyiselle anopilleen, mutta joutui pian huomaamaan, että niin hän itse kuin juristivaimokin joutuivat tiskin taakse pitämään puotia pystyssä.
Sain juuri luettua toisen mielenkiintoisen kirjan, Hal Vaughan’in ”Sleeping with The Enemy; Coco Chanel’s Secret War”, joka kertoo historiallisiin lähteisiin perustuen tuon ranskalaisen muoti-ikonin sodanaikaisesta yhteistyöstä Pariisin saksalaisten natsimiehittäjien kanssa – sekä siitä, miten Chanel pääsi sodan jälkeen kuin koira veräjästä vaikutusvaltaisten tukijoidensa ansiosta.
Kun hän muutaman Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen palasi takaisin Pariisin muotimaailmaan, kaikki olivat jo unohtaneet, mitä hän oli sodan aikana tehnyt. Niinpä Chanelin kävelypuvut löysivät nimekkäitä kantajia Jacqueline Kennedystä ja Ranskan presidentti Georges Pompidou’n vaimosta alkaen, ja aika monella on ollut parfyyminään Chanel-vitosta. Ihmekös, että kulttuuriministeri Andre Malraux piti 1900-luvun huomattavimpina ranskalaisina de Gaullea, Picassoa ja Chanelia.
Odottamassa on vielä pari Afrikka-aiheista kirjaa ja Applen perustajan Steve Jobsin elämäkerta, joten aika ei tule pitkäksi. Ja välillä voi katsoa NHL-lätkää…

***
Venäjällä ei vietetä joulua, mutta jouluaatto näyttää olleen tapahtumarikas, kun kymmeniä tuhansia ihmisiä Moskovassa ja eri puolilla maata on kerääntynyt osoittamaan mieltään joulukuun alun duman vaaleja ja pääministeri Putinia vastaan.
Mielenkiintoista nähdä, miten mielenilmaukset vaikuttavat maaliskuun presidentinvaaleihin. Jo nyt näyttää selvältä, ettei Putinia valita suoraan ensimmäisellä kierroksella.
Duman vaaleihin mielenosoituksilla ei ole ollut vaikutuksia lukuisista oikeusjutuista ja uudistuslupauksista huolimatta.
Uusi duma kokoontui jo viikolla ensimmäiseen istuntoonsa. Kansanedustajien joukossa oli myös aikanaan tennispelaajien suosikkeihini kuulunut, mutta nyt tenniskentät jättänyt Marat Safin. Hänen kerrottiin todenneen, että hän on varmasti duman komein mies – muut kun ovat yli kuusikymppisiä. Toki olisin suonut hänen edustavan jotain muuta puoluetta kuin Yhtenäistä Venäjää!

Machiavelli-mietteitä

Iltana muutamana kaivoin kirjahyllystä esille iltalukemisiksi modernin poliittisen teorian isäksi mainitun Niccolo Machiavellin teoksen Ruhtinas (Il Principe), jota pidetään ohjekirjana hallitsijoille vallan vakiinnuttamiseksi ja pikkuruhtinaiden metkujen paljastamiseksi.
Kirja julkaistiin Machiavellin kuoleman jälkeen vuonna 1532. Se joutui pian kirkon kiellettyjen kirjojen listalle, kun sitä pidettiin paholaisen aikaansaannoksena.
Oma painokseni on englanniksi julkaistu The Prince, joka sisältää fasistidiktaattori Benito Mussolinin vuonna 1924 kirjoittaman esipuheen.
Huonosta maineestaan huolimatta Machiavellin ohjekirja pätee monin tavoin myös tähän päivään ja nykyaikaiseen demokratiakäsitykseen opettaessaan, että ellei hallitus perustu kansan tahtoon, hallinto on epävakaa; ylimyksiä ja pikkuruhtinaita voi aina vaihtaa, mutta kansaa ei.
Kimmokkeen kirjan tutkailemiseen sain itse asiassa palatessani viime viikolla Kennelliiton hallituksen kokouksista. Sateisella kotimatkalla pohdin, miten metkaa valta ja vallankäyttö ovat ja miten erilaisia meidän demokratiakäsityksemme.
Niin tämän päivän yhteiskunnassa kuin järjestödemokratiassahan valta on tai sen pitäisi olla sanelun ja määräilyn sijasta mitä suurimmassa määrin vaikutusvaltaa ja vuorovaikutusta. Machiavellikin voisi opettaa, että vaarallisinta on ripaus valtaa yhdistettynä rajattomaan kunnianhimoon ja arroganssiin.
Vuorovaikutus- ja johtamistaitoja voi yrittää opetella, ja niihinhän monet yritykset satsaavat vuosittain isoja summia. Paras tulos kuitenkin tulee, jos taidot ovat synnynnäisiä, vaistonvaraisia. Aivan samalla tavalla kuin korkeatkaan akateemiset tutkinnot eivät takaa sielun sivistystä.
Minua on jo pitempään häirinnyt harrastuksessamme tapa, jolla epäkohtia esille tuovat ja erilaisia mielipiteitä ilmaisevat leimataan liian herkästi vastustajiksi ja oppositioksi, vaikka kaikilla on sama päämäärä eli yhteisen toiminnan edistäminen.
”Kennelliitto-vastaisuus” on termi, jota on viime aikoina kuullut entistä useammin ja joka ainakin minua puistattaa. Toki demokratiassa on sallittava avoin keskustelu, vaikka se ei aina kaikkia miellyttäisikään – kun emme elä suomettuneessa Suomessa emmekä Putinin Venäjällä.

***
Nuo hallituksen kokoukset sujuivat vanhalla rutiinilla. Esityslistat ja lisälistat olivat tavanomaisen pitkiä ja liitteitä oli luettavana sekä etukäteen että itse kokouksessa.
Vanhan, vuoden lopussa lopettavan hallituksen kokouksen päätöksiä on jo luettu Kennelliiton sivuilta.
Esityslistoilla oli taas liuta kurinpitoasioita ja eläinsuojelurikkomuksista ja –rikoksista annettuja oikeuden päätöksiä. Joko eläinsuojelurikokset ovat lisääntyneet tai sitten ilmoitus- ja syyttämiskynnys on alentunut ja myös tuomioita rapsahtaa entistä herkemmin. Surullista joka tapauksessa.
Kennelliiton vuonna 2012 aloittava uusi hallitus piti myös järjestäytymiskokouksensa. Yhdestä valinnasta äänestettiin, mutta muuten toimikunta- ja muut postit oli sovittu etukäteen, joten ne olivat lähinnä ilmoitusluontoisia asioita. Ihmekös, jos joskus tulee turhautunut olo. Toivoa sopii, että tulevaisuudessa päästään myös isompien asioiden kimppuun ja aitoon keskusteluun.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

FCI:n satavuotisvalioita?

Ruotsin kennelliitto juhli viikonvaihteessa näyttävästi kattojärjestömme FCI:n satavuotisjuhlavuotta.
Tukholman Pohjoismaisessa Voittajanäyttelyssä oli teemana FCI 100 vuotta, ja virallinen juhlalogo oli niin ryhmäkilpailukehässä kuin illallispöytien kukkalaitteissa, paperikasseissa ja muussa rekvisiitassa. Myös BIS-tuomarin eli suomalaisen Rainer Vuorisen oli käsketty pukeutua sinivalkoisiin väreihin.
Monet suomalaiset koirat saavuttivat Pohjoismaiden Voittaja-tittelit. Mutta miten monet ovat saaneet FCI:n satavuotisvalion (FCI Centenary Champion) tittelin? Ainakaan toistaiseksi en ole huomannut kenenkään käyttävän tuota titteliä.
Tittelin saavuttamiseksi koiran piti saavuttaa joko 2 CACIB:ia tai 1 CACIB ja 2 varaCACIB:ia kolmessa FCI:n satavuotisnäyttelyiksi nimetyssä näyttelyssä eli toukokuussa Saksassa Dortmundissa, heinäkuussa Pariisin maailmannäyttelyssä tai syyskuussa Hollannissa järjestetyssä Euroopan Voittaja-näyttelyssä.
Satavuotisvalion tittelin saavuttaminen takaa koiralle elinikäisen osallistumisen valioluokkaan FCI:n hyväksymissä kansainvälisissä näyttelyissä.
Yhden suomalaisen suomenajokoiran kuulin nuo meriitit saavuttaneen, mutta kun omistaja kyseli tittelin vahvistamista, hänen käskettiin kääntyä FCI:n toimiston puoleen – josta taas käskettiin kääntyä oman maan kennelliiton puoleen.
Saapa nähdä, miten kauan kestää ennen kuin byrokratian rattaat ovat pyörineet niin kauan, että titteli on saatu vahvistettua ja kirjattua koiran tietoihin ihan virallisestikin.

***
Aijai miten hyvää teki nähdä taas tänä iltana, etteivät presidenttiehdokkaat ole kuunnelleet näitä "kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen" asiantuntijoita, vaan ovat hankkineet koiran ihan oman mieltymyksensä mukaan.
Sauli Niinistön perheellähän on bostoninterrieri ja Paavo Lipposella westie (jota kuulemma joskus Kennelliitossakin töissä ollut Iris Leikkonen silloin tällöin ulkoiluttelee). Ainakin takavuosina Paavo Arhinmäellä oli suomenajokoira. Nyt sitten Ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokas Eva Biaudet nähtiin ohjelman esittelyssä ulkoiluttamassa mopsiaan tuossa kulmakunnan koira-aitauksessa. Ei ihme, jos professorit ovat järkyttyneitä!

Kun talvi yllätti…

Me suomalaiset olemme aika ajoin vähän lapsellisestikin rinta rottingilla erinomaisuudestamme oli sitten kysymyksessä PISA-tutkimuksissa pärjääminen tai sijoittuminen kärkisijoille maailman vähiten korruptiosta kärsivien maiden listoille.
Ja tietenkin ylpeillään siitä, miten hyvin meillä pärjätään arktisissa talvioloissa. Tai pärjättiin joskus ennen, vaan ei pärjätä enää.
Viime perjantaina iltapäivällä Helsingissä alkoi räntäsade ja kipakka tuuli. Helsinki-Vantaan lentokentällä räntä oli lunta ja yllätyksenä se tuli (aivan kuin lumisade joulukuussa olisi yllätys).
Ensin odoteltiin portilla koneen lähtöä tunnin verran, sen jälkeen meidät pakattiin koneeseen, jossa istuttiin kaksi tuntia. Pois lentokenttärakennukseen ei päässyt, kun kansallisella lentoyhtiöllämme ei kuulemma ollut riittävästi kenttähenkilökuntaa. Yksi käsimatkatavaroiden kanssa matkaan lähtöä tehnyt matkustaja sentään päästettiin pois koneesta, kun hän totesi, ettei enää matkalle edes kannata lähteä.
Odotus korvattiin itse lennon aikana tarjoamalla pikkupulloista pari ruokalusikallista viiniä matkustajaa kohti!
Selityksenä oli, ettei lumenpoistokalustoa ollut riittävästi ja käytössä oli vain yksi kiitorata lähtevälle ja tulevalle liikenteelle. Oli joiltakin jäänyt säätiedotukset kuuntelematta.
Sunnuntai-iltana paluu sujui nopsaan – kunnes pääsin Helsinki-Vantaan lentokentälle. ”Priority”-lapuin varustettu matkalaukku ei tullut koskaan perille. Laukkua odotellessa ja katoamisilmoitusta täytettäessä saapui pari myöhässä ollutta lomalentoa, joten lentoaseman taksijonon kaaos oli valmis.
Siellä taksijonon tiimoilla pyöri jos jonkinlaista julkimoa Marco Bjurströmistä, Mika Häkkisestä ja Helsingin liikuntatoimen johtajasta sekä muutamasta entisestä television kollegasta alkaen. Jalkoja paleli nappaskengissä, kun ne saappaat olivat Tukholmaan jääneen matkalaukun sivutaskussa.
Laukku tuli viimein maanantai-iltana. Tiedä, milloin olisi tullut ilman tuota ”priority”-lappua. Ja flunssakin tuli.

***
Tiistai-iltana oli sitten Lucia-kulkue Aleksanterinkadun ja Suurkirkon tienoilla, joten kolmosen ratikka oli korvattu Kauppatorille menevillä busseilla. Kyllä oli kylmä tuuli Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmassa ratikkaa/bussia odottaessa, mutta hyvää oli Sundmans Krogin haukimureke ja omena-mantelipannukakku vaniljavaahdon kera!
Nyt sitten tällä viikolla on vielä Kennelliiton hallituksen kaksi kokousta ja, aivan kuin kenelläkään ei olisi mitään tekemistä joulua edeltävänä viikonloppuna, sunnuntaina pitää laittautua lentokentän kulmille ulkomuototuomareiden neuvotteluun, johon pitäisi vielä ehtiä koota ryhmätyökin, kun mieluiten käpertyisi vällyjen sisään lukemaan hyvää kirjaa.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Messarin jälkitunnelmia

Onneksi oli itsenäisyyspäivä, jotta voi toipua rauhassa viikonlopun Messukeskuksen Voittaja-näyttelyistä, maanantai kun kului lähinnä puhelimessa kerrattaessa tuttujen kanssa näyttelypäivien tapahtumia.
Rankkaa oli varmasti niillä koirilla, koiranomistajilla, tuomareilla ja muulla henkilökunnalla, jotka olivat Messarissa kaksi pitkää päivää aikaisesta aamusta iltamyöhään – eikä kotimatka myrskyssä ja vesi- ja räntäsateessa varmasti ollut leikittelyä.
Täytyy tunnustaa, että itse luistin osasta viikonloppua. Kun oli edellisen viikonlopun kokoustamisen jälkeen pieni flunssanpoikanen, päätin laittautua lauantaina heti myöhään iltapäivällä syödyn lounaan jälkeen kotiin, ottaa päiväunet ja katsoa kaikessa rauhassa niin Downton Abbey’n SVT-ykköseltä kuin Kaliforniassa meneillään olleiden golfkisojen kolmannen kierroksen NelonenPro:lta.
Näin minulta jäi kokematta niin Helsinki-Voittajan ryhmäkilpailut kuin illan tuomari-illallinen, joka alkoi puoli kymmeneltä ja nukkumaan tuomarit lienevät päässeet vasta puolen yön tietämissä – aloittaakseen sitten arvostelut pahimmassa tapauksessa jo yhdeksältä tai kymmeneltä.
Näkemättä jäi myös sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon visiitti näyttelyyn. Kun kuulin tämän VIP-vieraan tulosta, en voinut kuin huomauttaa, että toivottavasti jättää levottoman pikkutyttönsä kotiin. Kyllä tyttö oli ollut mukana puuhaamassa, kertoo luotettava silminnäkijä, mutta estradille asti häntä ei ilmeisesti viety.
Koira-asiat eivät kai varsinaisesti kuulu sosiaali- ja terveysministerin toimenkuvaan, mutta koiranomistaja hän kuuluu olevan. Heitä on muitakin nykyisessä hallituksessa ja kerrotaan, että esim. peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson oli itsenäisyyspäivien juhlissa käsi paketissa, kun ”käsi osui pelästyneen koiran eteen”.
Kun kysymyksessä oli kaksi eri näyttelyä, näyttelyalue oli laaja. Liikkeellä oli päivää kohti noin 7000 koiraa, mutta rotukohtaisten koiramäärien perusteella näytti siltä kuin kasvattajat ja koiranomistajat olisivat ilmoittaneet molempiin näyttelyihin vain parhaat koiransa, eli siinä missä ennen ilmoitettiin neljä koiraa, nyt ilmoitettiin kaksi, kun ilmoittautumismaksut olivat kohtalaisen korkeat ja niiden päälle tulivat matkakustannusten lisäksi yöpymis- ja ruokailukustannukset.
Ja tietenkin asusteet maksavat, hieno kun pitää olla.
Muuan Kennelliiton valtuuston jäsen naureskelikin lauantaina, että jossain päin Suomea on tainnut olla punainen silkki tai silkkijäljitelmä alennusmyynnissä, kun niin monella koiran esittäjällä oli punainen silkkijakkupuku. On otettu oppia venäläisiltä handlereiltä, joita pyöri paikalla runsaasti ja kuulostikin siltä kuin kolmas kotimainen kieli oli yleisempi kuin se toinen virallinen kotimainen.
Näyttelyiden koosta johtuen ei siellä hevin tuttuihin törmännyt ellei trampannut ympäri laajaa aluetta. Eniten tuttuja taisi olla sunnuntaina mopsikehän laidalla: naapurimaan Ruotsin tuomareita jännäämässä ruotsalaisten koirien puolesta, seurapiirien puheenaiheena ollut uusin luxemburgilais-suomalainen lemmenpari ja Kennelliiton kunniajäseniä kuten Gunnel Holm, joka on ollut pitkään vannoutunut mopsiharrastaja, sekä snautsereistaan tuttu kunniajäsen Reijo Hagström, jonka perheeseen on nyt tullut mopsi.
Kehässä minua odotti myös iloinen yllätys:


Kukat olivat parilta kääpiökoirarodun kasvattajalta, jotka kiittivät vuoden aikana saamistaan neuvoista ja muusta avusta. Taka-ajatuksia heillä ei varmasti ollut, koska en ole arvostelemassa heidän rotuaan aikoihin.
Kauniit kukat lämmittivät varsinkin, kun saa usein harrastuksemme etablissemangin taholta kylmää kyytiä jopa niin, että joskus tulee mieleen viimeksi Auto- ja kuljetustyöläisten liitossa harjoitettu johtamistyyli tai Pennsylvanian amish-yhteisöjen eristyspolitiikka.

***
Ensilumi satoi Kaivarin kulmilla itsenäisyyspäivän aamuyön tunteina sulaakseen sitten muutama tunti myöhemmin.
Siksi käänsin kylkeäni aamulla, kun olisi pitänyt lähteä Tähtitorninmäelle seuraamaan Suomen lipun nostoa. Myöskin Kansallisteatterissa pidetyt itsenäisyysjuhlat jätin väliin.
Kynttilän kynttilää ei huushollista löytynyt, joten en seurannut vanhaa perinnettä kynttilän sytyttämisestä ikkunalaudalle itsenäisyyden julistamiseksi (mistä historiasta kirjoitin blogimerkinnässäni viime itsenäisyyspäivän aikoihin).
Totesin myös, että protesti Putinin hallintoa kohtaan näyttää nyt leviävän itse Venäjällä, jossa nuoret ovat protestoineet sunnuntain valtiopäivien eli duuman vaalien väärinkäytöksiä vastaan ”Putin ulos”-tunnuksin.
Lauantaina Messukeskuksessa jututin lounaalla venäläistä tuomaria, joka on ”siviilissä” yritysjohtaja. Hänen ennusteensa vaalien tuloksesta oli, että vuorotellen saadaan Putin ja vuorotellen Medvedev, eikä mikään muutu, kun korruptio kukoistaa ja kaikki vähänkin äveriäämmät venäläiset ovat muuttaneet Lontooseen asumaan.
Enteilisikö vaalien tulos ja mielenosoitukset sittenkin suunnan muutosta ja kansan heräämistä?

torstai 1. joulukuuta 2011

Liikennekaaosta Töölössä

Jokohan jouluruuhkat ovat alkaneet?
Siltä ainakin vaikutti keskiviikkoiltana Töölössä, kun yksi ja toinen yritti tulla Kääpiökoirayhdistyksen syyskokoukseen perinteiselle Bottalle eduskunnan kulmille.
Itse olin paikalla etuajassa, kun ruuhkista ei ollut jälkeäkään ja matka kesti hädin tuskin kymmenen minuuttia.
Yhdistyksen sihteeri Päivi Rantanen raportoi saavuttuaan Leena Parviaisen etsivän parkkipaikkaa. Leenan kommentit eivät kestä julkaisua – kun hän pääsi paikalle puolen tunnin kuluttua. Marja Törmä puolestaan kertoi tehneensä matkaa Kirkkonummelta 1,5 tuntia. Hän oli kaukoviisaasti päättänyt jättää autonsa Munkkiniemeen ja tulla loppumatkan nelosen ratikalla. Hieno idea, mutta matkalla oli vesijohto poikki eikä ratikkakaan kulkenut!
Viimeisimpänä paikalle rynni Puppu Schauman, joka ajoi ympäri lähikortteleita löytääkseen parkkipaikan. Eli väärässä olivat ne, jotka tiesivät parkkipaikan löytyvän 5-10 minuutin kortteliajon jälkeen, ellei sellaista Kansallismuseon kulmilta heti löydy.
Itse kokous saatiin sitten pidettyä ja kesti puolisen tuntia, kun mistään ei äänestetty. Eli turhaan menivät sihteerin hienot äänestysliput, mutta ovatpahan valmiina seuraavaan kertaan.
Sitä kyllä ihmeteltiin, miten passiivista porukka on, kun millekään yhdistykselle ei kelvannut ilmainen infopiste Messukeskuksen tulevan viikonlopun Voittaja-näyttelyissä. Lieneekö niin, että nyt kun järjestetään kaksi peräkkäistä näyttelyä, kenelläkään ei ole aikaa päivystää kopissa, vaan aika ja energia menee omien koirien esittämiseen ja oman rodun arvostelun seuraamiseen.
Messukeskuksen liikennejärjestelyt tuntuivat huolestuttavan monia, ja joku jo ihmetteli, miten näyttelyyn mennessä suurin huoli on liikenne, eikä suinkaan se, miten koirat pärjäävät.
Miten sinäkin olisit bassettejasi raijannut kolmosen ratikassa Messariin, kyseli Huvikummun Eija Koskelin. Vastauksena oli, että silloin kun minulla vielä basset houndeja oli, tilasin sovinnolla taksin, joka vei suoraan ovelle, vaikka tuolloin Messarissa näyttely oli kaksipäiväinen ja koiriakin taisi olla 2000-3000 eli reilusti alle puolet nykyisestä jaettuna kahdelle päivälle.

***
Räikeät joulumainokset kovine lead-valoineen ovat jo vallanneet katukuvan. Jokainen kaupungissa asuva tietää, että tästä lähtien ei ole asiaa omalla autolla keskustaan edes ruokaostoksille. Kadut ruuhkauttavat nämä fiksut jouluostoksilla kävijät, joiden on välttämättä päästävä omalla autolla kaupan ovelle ja jotka sitten kiertävät keskustaa omalla autolla ilmaisen parkkipaikan toivossa, aivan kuin sellaisia löytyisi!
Kun laskee parkkipaikkojen ja bensan hinnan, halvemmaksi tulisi, jos jättäisi autonsa vähän kauemmaksi ja käyttäisi vaikka taksia, niin ylelliseltä kuin se joistakin (autonomistajista) kuulostaa, mutta näinhän ei järjenjuoksu mene.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Hanasaari-sukkulointia

Maanantaina oli olo kuin olisi lentänyt useamman kerran Atlantin yli – vaikka vain sukkuloin kolmena päivänä muutaman minuutin matkan Espoon Hanasaareen ja takaisin. Kolmipäiväinen kokousputki pitkine päivineen vei oman veronsa, ja kotiin palatessa sunnuntai-iltana oli jo nälkäkin, kun Hanasaaren Ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen keittiön tarjoilut eivät enää oikein maistuneet.

***
Perjantaina oli koko päivän pituinen Kennelliiton hallituksen kokous.
Eniten siellä taisi puhuttaa Showlink Oy:n yhtiön hallituksen päätös päättää Lohjalla olevan suuren, Areenan-nimellä tunnetun hallin vuokrasopimus ensi huhtikuun lopussa, koska sen pitäminen oli taloudellisesti kovin tappiollista. Päätökseen haettiin omistajien edustajien eli Kennelliiton hallituksen siunausta ja se saatiin.
Itse en edes ehtinyt käymään tuossa suuressa hallissa. Monien siellä tilaisuuksia järjestäneiden mukaan halli oli liian pieni suurille näyttelyille ja liian suuri pienemmille tapahtumille.
Kun tähän lisää hallin sijainnin ja oheispalvelujen puuttumisen, jo maalaisjärkikin sanoo, ettei Kennelliiton jäsenten voi odottaa rahoittavan hallia, joka seisoo tyhjillään toukokuun alusta syyskuun loppuun.
Hallipäätös tietenkin kirvoitti laajan keskustelun näyttelypaikka-, halli- ja harjoitustilakysymyksestä yleensä, kun jotkut haluaisivat isoa kennelkeskusta ja toiset hajauttaisivat näitä tiloja ympäri maata.
Oma käsitykseni on, että me koiraharrastajat emme ole useinkaan riittävän hyvässä yhteistyössä paikallisten kuntien ja kaupunkien kanssa, koska emme osaa ”myydä” omaa harrastustamme päättäjille.
Esityslistalla oli jälleen liuta kurinpitoasioita, joten nyt kolmivuotiskautensa aloittavalla kurinpitolautakunnalla riittänee töitä. Samoin jouduttiin käsittelemään mikrosirutusasioita, kun jotkut mikrosiruttajat eivät ole ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää, että koirien mikrosiruttaminen tapahtuu tiettyjen määräysten ja ohjeiden mukaan.

***
Lauantaina oli vuorossa Kennelliiton valtuuston jäsenille järjestetty valtuustoseminaari, joita on päätetty pitää kaksi kertaa vuodessa aiemman yhden sijasta.
Tässä valtuustoseminaarissa taisi puoluepolitiikka tulla ensimmäistä kertaa harrastukseen mukaan, kun päivän ensimmäiseksi puhujaksi oli kutsuttu kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö.
Yleensähän kenneltoiminta ja Kennelliitto on pyritty pitämään puoluepolitiikasta vapaana foorumina. Vaikka ministereitä on seminaareissa käynytkin, he ovat olleet paikalla yleensä virkansa puolesta.
Niinistö puhui sitten 10-15 minuuttia kauniisti koirista ja Kennelliitosta ennen kuin kiirehti jatkamaan kampanjakiertuettaan Munkkivuoren ostoskeskukseen ja pääkaupunkiseudulla oleviin kahviloihin.
Seminaarissa oli varattu Jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajalle Kirsi Sainiolle peräti kaksi tuntia aikaa vakuuttaa valtuuston jäsenille, miksi valtuusto ei saisi päättää koirien rekisteröintiä koskevista määräyksistä, vaikka viiriäiskoirien kokeista ja koiratanssisäännöistä päättääkin.
Opettajana ja rutinoituna luennoitsijana Kirsi tekikin sen niin taitavasti, että joku taisi jo kuvitella, että koirarekisterimääräysten laatiminen on verrattavissa aivokirurgiaan, eikä kasvattajien ja rotujärjestön edustajien tapaisilla tavallisilla tallaajilla olisi siinä prosessissa mitään annettavaa.
Myös FCI:ltä tuleviin määräyksiin tukeuduttiin perusteltaessa, miksi meidän omia sääntöjämme pitää voida muuttaa nopealla aikataululla. Se jätettiin sanomatta, että FCI:n päätösten toimeenpanossa on yleensä vuoden siirtymäaika, eikä ketään eroteta jäsenyydestä, vaikka siirtymäaika vähän venyisikin – kun FCI:llä on paljon suurempia ongelmia monien muiden jäsenmaidensa kanssa.
Päivän paras puhuja taisi kuitenkin olla varatuomari Janne Yli-Kauppila, joka toimi aikanaan pitkän kauden Kennelliiton kurinpitolautakunnan puheenjohtajana. Hän kertoi tuomioistuinten ratkaisuissa erilaisissa kurinpitoasioissa ja osasi vertailla meidän kurinpitomenettelyämme esimerkiksi Hippoksen tai jääkiekkoliigan kurinpitomenettelyihin.
Janne korosti myös jatkuvaa tarvetta Kennelliiton sääntöjen ja määräysten uudistamiseen ympäröivän maailman muuttuessa. Jannea ajattelin myöhemminkin lauantai-iltana seuratessani seuraavan päivän valtuustokokousta edeltänyttä lobbausta.
Kun pyysin häntä jokunen vuosi sitten Kennelliiton sääntötyöryhmään, hän oli heti valmis ja esitti sääntöihin lisättäväksi mm.vaalivaliokuntaa. Esitys ei mennyt sillä kertaa läpi, mutta uskoisin ajan olevan nyt kypsän, jotta voimme ilmoittaa ja julkistaa etukäteen niin puheenjohtajan kuin hallituksen jäsenten virkoihin pyrkivät ehdokkaat. Silloin valtuutetut voivat päättää itse saatavilla olevan tiedon perusteella, ketä äänestävät sen sijaan, että joutuvat tyytymään kulisseissa kuiskutteluun.

***
Sunnuntaina oli sitten syysvaltuuston kokous, joka venyi jo siitä syystä, että hallituksen ja kurinpitolautakunnan jäsenistä äänestettiin ja ääntenlasku vei oman aikansa.
Taisi muuten olla ensimmäinen kerta minun parikymmenvuotisen valtuustokauteni aikana, kun kolmannen hallituspaikan kohtalo ratkaistiin arvalla Arja Koskelon ja Marja Talvitien saatua yhtä paljon ääniä.
Kohtalokkaan arpalipun nosti uurnasta toinen entinen turkulainen, Johan Juslin, ja Arja Koskelon todettiin tulleen valituksi hallitukseen Lauri Rostedtin ja Jari Forsin ohella. Arpaonni suosi, mutta eikös urheilukilpailuissakin tapahdu, että kova tuloskunto tuo mukanaan myös onnenkantamoisia?
”Rutiinikoesääntöjen” lisäksi Kennelliiton talousarvio ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin ilman sen kummempia mutinoita. Ainoastaan toimintasuunnitelmaan tehtiin lisäys, jonka mukaan rotumääritelmätyöryhmä voi kyllä esittää uusille Suomeen tuotaville roduille suomenkieliset nimet, mutta Suomessa jo olevien rotujen rotunimiä voidaan muuttaa vain ko. rodun rotujärjestön suostumuksella. Toivottavasti tämä nyt riittää estämään uudet suomettamisyritykset.
Ehdotus koirarekisteriohjeen palauttamisesta valtuuston hyväksymäksi asiakirjaksi ei mennyt läpi, mutta tuumimme aloitteen saavuttaneen jo osin tavoitteensa, sillä kun tieto siitä tuli julki, Kennelliitossa alettiin suunnitella koirarekisteriremonttia ja sitä valmistelevassa työryhmässäkään ei tyydytty vain Jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajaan ja pariin toimiston virkailijaan, vaan työryhmään lisättiin muitakin jäseniä.
Ja kuten muuan valtuustoedustaja totesi: jos koirarekisteriohjeessa mennään mahdottomuuksiin, ainakin hallitus tietää valtuuston voivan ottaa asian uudestaan esille.

PS. Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni huomautti minulle, että en ole kertonut koko totuutta rotunimien suomentamisesta ja olin jättänyt edellisestä merkinnästäni pois edesmenneen Kennelliiton kunniapuheenjohtajan Jouko Yrjölän nimen. Niin teinkin, mutta sillä perusteella, että Jouko ei ollut enää keskuudessamme, kun viimeisimpiä ehdotuksia tehtiin.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Suomettumista läpi harmaan kiven

Englanninbassetti?
Biigeli?

Joskus päätöksenteko Kennelliitto-organisaatiossamme on sitten merkillistä: joissakin asioissa ei tapahdu edistystä vuodesta toiseen kauniista puheista, lupauksista ja päätöksistä huolimatta ja joissakin toisissa mennään itsepintaisesti vaikka läpi harmaan kiven – kentän vastustuksesta huolimatta.
Kuten nyt Suomessa jo vuosikymmeniä olleiden vanhojen rotujen rotunimien suomentamisessa. Tämähän on ollut liiton hallituksen puheenjohtajan Helena Sunin ja Paula Heikkinen-Lehkosen lempiprojekti.
Jos joku luuli viime vuonna, että useiden rotujärjestöjen vastustus saisi vastakaikua ja niitä, joita asia koskee, kuunneltaisiin, erehtyi pahan kerran.
Keväällä saimme lukea Keskisuomalainen-lehdestä, millaisia suomennosehdotuksia on tulossa. Meitä on valistettu, miten kaikilla linnuilla ja hyönteisillä on omat suomenkieliset nimensä, oli lajia sitten Suomessa tai ei. Selitä siinä sitten, ettei linnuilla ole rekisterikirjoja eivätkä itikat kilpaile paremmuudesta kansainvälisillä areenoilla.
Työ on edennyt virallisen esityksen asteelle, mutta se palautettiin näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan uudelleen valmisteltavaksi. Kyynikot lienevät sitä mieltä, että asia oli liian tulenarka päätettäväksi juuri ennen valtuuston vaalikokousta, kun tiedossa oli asianomaisten rotujen harrastajien vastustus.
Ja jos asiaa ei ole saatu eteenpäin virallisen päätöksentekojärjestelmän kautta, aina voi yrittää kiertotietä. Siksi basset hound-harrastajien riemastus oli melkoinen, kun heidän rotunsa uudessa rotumääritelmäsuomennoksessa rodun nimeksi oli keksitty englanninbassetti. Arvelivat, että beaglestä tehdään biigeli – beagle kun kuulemma on hyväksyttävä suomen kielen sana. Bassetti ei ole sellainen ollut.
Miksi jättää asia puolitiehen, kun basset hound voisi olla oikeakielisesti matalaraajainenajokoira ja beagle pienijäniskoira?
Listalla on myös rotunimiä, joilla ei ole mitään tekemistä rodun olemuksen tai käyttötarkoituksen kanssa, kun tryffelikoirasta väännetään väkisin vesikoiraa tai Madagaskarin puuvillakoirasta tulee tulearinkoira. Collie on jo skotlanninpaimenkoira, vaikka kansan suussa lassie taitaisi luonnistua paremmin.
Jo vuonna 1932 suomalaisissa näyttelyissä ensiesiintymisensä tehnyt japanese chin oli tuolloin japanese chin, kunnes siitä myöhemmin väännettiin japaninspanieli. 1980-luvulla rodun alkuperäinen nimi palautettiin, mutta nyt siitä ollaan tekemässä japaninkääpiökoiraa.
Muita vastaavia esimerkkejä alkuperältään ulkomaisista koiraroduista löytyy.
Sitten on beaglen ohella muitakin rotuja, joiden nimiä ei suomenneta. Miksi fieldspanieli ei ole peltospanieli?
Kysyttäessä, mitä brändin rakentaminen maksaa ja miten paljon ongelmia tämän suomettumisinnon seurauksena syntyy yhdistysten nimien ja logojen muuttamisesta alkaen, vastauksena on ollut, että eihän yhdistyksen nimeä tarvitse muuttaa. Kansainväliseen kanssakäymiseen liittyvistä ongelmista kukaan ei ole ollut edes tietääkseen.
Luulen monen olevan samaa mieltä kuin yhden nimimuutoksella uhatun rodun yhdistyksen puheenjohtaja, joka kyseli Keskisuomalaisen jutun luettuaan: ”Eikö Kennelliitolla ole parempaa tekemistä?”
Moni muu voisi kysyä samaa.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Valelääkäreitä ja vääriä papereita

Viime viikkojen valelääkäriuutiset ovat osoittaneet, miten naiveja me suomalaiset voimme olla: kun pumaskassa on oikeannäköisiä leimoja, me hyväksymme paperit kuin paperit aitoina emmekä voi uskoa, että jossain näitä papereita voidaan väärentää ihan rahasta.
Anteeksiantamatonta tietysti on, että hyväuskoisuuteen on syyllistynyt viranomainen, jonka tehtävänä on valvoa lääkäreiden laillisuutta.
Onneksi me Kennelliitossa emme tällä kertaa torkkuneet, vaan Tampereen seudulla vaikuttanut valelääkäri oli jo ennen paljastumistaan ehtinyt saada Kennelliiton kurinpitolautakunnalta rekisteröintikiellon, mikä sekin tuli esille lehtien kertoessa valelääkärin edesottamuksista.
Jutuissa mainittiin lähteeksi Koiramme-lehti, joka julkaisee hallituksen päätöksellä kurinpitolautakunnan päätöksiä silloin, kun lisäseuraamukset ylittävät tietyn minimin. Tämä päätös oli tehty toukokuussa ja julkaistiin lehden syyskuun numerossa.
Onneksi tässä tapauksessa ostaja heräsi ja alkoi epäillä, ettei westie-pennun ikä pitänyt paikkaansa. Sittemmin DNA-polveutumismääritykset osoittivat, ettei pentu ollut se, minkä sen väitettiin olevan.
Muuten kyllä koiran ostajat ovat uskomattoman hyväuskoisia.
Kun kirjoitin jokin aika sitten Puolasta tuoduista yorkshirenterriereistä, joiden sukutaulussa oli silkkiterriereitä, asiasta nousi rodun piirissä aikamoinen äläkkä.  Myös vanha sananlasku koirasta, joka älähtää, kun kalikka kalahtaa, näytti pitävän paikkansa.
Nyt on jo tiedetty, että kysymyksessä oli Puolassa tapahtunut "tietokonevirhe", joka korjataan tuota pikaa. Tuskinpa siellä kuitenkaan vaaditaan samanlaisia DNA-tutkimuksia kuin täällä vaadittaisiin vastaavissa tapauksissa.
Silti sopii kysyä:
- eikö koirien tuoja/tuojat tarkistaneet huolella koirien sukutauluja varsinkin, kun siellä oli Suomessa rekisteröity koira, jonka tiedot löytyvät Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä? Yksi vilkaisu olisi osoittanut koiran olevan silkkiterrierin.
- ja eikö koirien kasvattaja katsonut lainkaan koiriensa rekisteripapereita ja vientisukutauluja, vaan myi koiria virheellisine sukutauluineen niin Suomeen, Brasiliaan kuin muuallekin maailmaan?
Varovaisuus on paikallaan, sillä itäeurooppalaisten koirien sukutauluista on löydetty vuosien varrella monien tunnettujen kasvattajien valiokoiria, jotka eivät ole koskaan siellä päin käyneetkään.
Viimeisimmästä tapauksesta kuulin eilen, kun Kennelliiton rekisteristä löytyi Unkarista tuotu, unkarilaisen kasvattajan kennelnimellä oleva ranskanbulldoggi. Kuinka ollakaan, googlettamalla löytyi myös samanniminen, Unkarista tuotu, mutta Tampereen seudulta ostettu coton de tuléar-pentu!


***
Tuo Kennelliiton jalostustietojärjestelmä on erinomainen apuväline myös pennun ostajien kannalta. Sieltä löytyy kasvattajan kasvattamat pentueet, niiden terveystutkimus-, näyttely- ja koetulokset ja kennelnimeä klikkaamalla löytää myös, miten monta rotua kukin kasvattaja kasvattaa.
Jos pentutuotanto on mittava, terveystutkimuksia ei ole tehty eikä koiria ole käytetty näyttelyssä ja jos vielä kennelissä on monta ”myyvää” rotua, kannattaa olla varovainen.
Mutta miten tätä jalostustietojärjestelmää saataisiin paremmin pennun ostajien tietoon? Olisi mainoskampanjan paikka.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Tuomarikoulutusta ja vaalikuumetta

Tällä ja viime viikolla useampi ilta on kulunut Kääpiökoirayhdistyksen tuomarikoulutuksissa.
Niissä ja niiden valmisteluissa menee aina oma aikansa, sillä vaikka koulutusmateriaali on pääosin valmiina, aina huomaa viime tipassa, ettei jotain artikkelia tai esitettä olekaan jäljellä riittävästi, joten siinä sitten tulostellaan ja juostaan välillä MultiPrintissä teettämässä lisäkopioita.
Nyt on onneksi saatu kaikki rotumääritelmävideot konvertoitua DVD:lle kiitos Markku Kelokarin, joten ei enää tarvitse hakea vanhaa tekniikkaa, videonauhurit kun ovat joutuneet romukoppaan jo aikoja sitten. Apua löytyy myös koneiden käytössä, kahvinkeitossa ja muussa tarjoilussa.
Koiriaan koulutukseen tuoneista kokeneista kasvattajista on myös suuri apu, eikä tarvitse itse paasata kaikkitietävän asiantuntijan elkein. Sellaisia pitkän linjan kasvattajia kuten Paula Kangassalo, Eija Koskelin ja Marja Kurittu, jotka kaikki ovat omistautuneet jo vuosikymmenien ajan omien rotujensa vaalimiseen.
Myös Koiramme-lehden Vuoden Koira-kilpailun voiton varmistanut lhasa apso Ross oli paikalla tuomarikokelaiden kopeloitavana. Katselin sivusta ja mietin mielessäni, että onpa vahvahermoinen koira, kun ei ollut moksiskaan, vaikka yhtä aikaa useampi koulutettava sitä kopeloi – ja sotki turkkia, turkkikoirien käsittely kun ei kaikilta oikein luonnu.
Koulutettavista taisi olla pitkämatkalaisin Viron kennelliiton valtuuston varapuheenjohtaja Maret Kärdi, joka on ennenkin osallistunut meidän tuomarikoulutuksiimme.
Siinä sivussa kuuli osanottajien kommentteja meidän nykyisestä tuomarikoulutusjärjestelmästämme ja sen tuloksista. Kauhisteltiin, kun jotkut uudet tuomarit laskevat pekingeesin hampaita, vääntävät mopsien suita auki vaikka purennan voisi tarkistaa helpomminkin tai heittävät ulos kehästä rotumääritelmän mitoissa olevia koiria, kun niiden pitäisi olla isompia ja ronskimpia, eli sellaisia, joita ei haluta.
Samoin nykyinen näyttö- ja koearvostelujärjestelmä tuntuu aiheuttavan keskustelua, kun kukaan ei enää oikein tiedä, missä mennään. Siitä ollaan kyllä yhtä mieltä, että kiire on kaikilla uusien laajennus- ja arvosteluoikeuksien haalimisessa. Olisikohan aiheellista tehdä koko järjestelmän remontti, jotta taattaisiin suomalaisten ulkomuototuomarien työn laatu jatkossakin?

Seuraavassa kuvakokoelma koulutustilaisuuksista.






 Myös puhelimet ovat soineet, kun kennelväki valmistautuu marraskuun lopun Kennelliiton valtuuston kokoukseen ja siellä tehtäviin henkilövalintoihin.
Junttakokouksia on pidetty, mutta tulokset kuulostavat laihoilta, eli kukaan ei ota julkisesti kantaa ehdokkaisiin (varsinkin jos ehdokkaat itse ovat paikalla), joten ilmeisesti vaalityötä tehdään ja on tehty jo pitemmän aikaa kulissien takana.
Milloinkahan saadaan aikaan sääntömuutos, jolloin hallitusehdokkaat voitaisiin julkistaa hyvissä ajoin ennen kokousta ja ehdokkaat itse voisivat kertoa taustoistaan sekä tavoitteistaan, mikäli heidät valitaan osallistumaan nyt jo 140000 jäsenisen liiton johtamiseen?
Ehkä silloin voitaisiin varmistaa, että liiton hallitus edustaa riittävän laaja-alaisesti kaikkia harrastajatasoja ja erilaista asiantuntemusta, ja myös hallitusta voidaan uudistaa, koska selväähän on, etteivät vuodesta toiseen samoilla palleilla istuvat hallituksen jäsenet ja toimikuntien puheenjohtajat välttämättä näe oman ”reviirinsä” uudistustarpeita.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Professori kiittää

Emeritus professori Marjatta Snellman (entinen Kärkkäinen), jota on myös koiranjalostuksen asiantuntijaksi kutsuttu, kiitti muutama viikko sitten omalla tavallaan koiraharrastajia ja Kennelliiton jäseniä kunniajäsenyydestään, matka-apurahastaan ja muista saamistaan huomionosoituksista.
Nyt hän esiintyi julkisuudessa vanhan keppihevosensa eli ”sairaiden” koirarotujen ja koiranjalostuksella syntyneiden ”hirviöiden” turvin. Säälinsä saivat myös eläinlääkärit, jotka näitä ovat pakotettuja hoitamaan.
Hurjiltahan iltapäivälehden värikuvat näyttivät. Sanoman levittämistä ei häirinnyt lainkaan tieto siitä, että kuvat olivat ulkomaisesta kuvatoimistosta, joka oli mitä ilmeisimmin käyttänyt lähteenä USA:ssa järjestettävää maailman rumimman koiran kilpailua.
Näin arvovaltaisen professorin sanomisten tieteellistä pohjaa ei saisi kyseenalaistaa, siitä minua muistutettiin muutama vuosi sitten ihmetellessäni hurskastelua, kun professori puhui YLE:n m.o.t.-ohjelmassa näistä samoista teemoista, mutta ei muistanut mainita, miten hän oli itse istunut vuosikausia Kennelliiton Jalostustieteellisessä toimikunnassa vaikuttamassa näidenkin silmätikkuna olevien rotujen jalostuksen ohjaukseen.
Listalla näyttävät olevan edelleenkin samat rodut, joista hän on puhunut vuosikausia. Uutena on cavalierkingcharlesinspanieli, jolle on keksitty syringomyelia niin, että koirat huutavat ja kirkuvat tuskissaan.  Kun toimittajat yleensä oikovat polkuja, nyt todettiin kansainvälisen tutkimuksen mukaan joka toisen cavalierin kärsivän tästä sairaudesta.
Kukaan ei tietenkään kysynyt, miten monta koiraa oli tutkittu populaatioltaan hyvin suuressa ja suositussa rodussa. Eihän Suomessakaan kuvauksia voi tehdä kuin parissa paikassa Etelä-Suomessa, ja monissa muissa maissa ei lainkaan.
Mitenkähän monilla näistä arvovaltaisesti lausutuilla mielipiteillä on tieteellinen todellisuuspohja, ja miten monet ovat jäänteitä vanhoista päähänpinttymistä?
Tästä keskusteltiin taas viikolla, kun olin järjestämässä ulkomuototuomareiden koulutusta näissä lyhytkuonoisissa, suurisilmäisissä, professorin silmätikkuina olevissa roduissa, eli japanese chineissä, griffoneissa ja kingcharlesinspanieleissa. Kaikki ovat vanhoja ja pitkäikäisiä rotuja, joiden piirissä vuosikymmeniä toimineet kasvattajat sanovat kuuntelevansa ihmeissään näitä kauhutarinoita, joista he eivät tunnista omia rotujaan.
Missä ovat ne kaikki kuorsaavat ja korisevat koirat, joilla on vaikeuksia hengittää? Entä ne koirat, joilta silmät putoavat päästä, kuten professori on varoittanut?
Toki yksi kasvattaja tiesi kertoa kingcallesta, jonka silmä vaurioitui – kun koira törmäsi leikin tiimellyksessä orapihlaja-aitaan ja piikki osui silmään. Se olisi voinut käydä myös näiden ”kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen” apostolien suosimille sekarotuisillekin!
Itse muistan edesmenneen tohtori Pekka Jäppisen kertoneen ainoasta tietämästään tapauksesta, jossa chinin silmä pullahti ulos. Tapahtumien kulku oli seuraavanlainen: iäkäs, melko tukeva vanha rouva meni marjametsään chini korissa kainalossa. Hän laittoi chinin koreineen mättäälle, kumartui poimimaan marjoja ja kompastui kaatuen koiransa päälle.  Rouvalle ei käynyt kuinkaan, mutta koiraa odotti eläinlääkärireissu.
Joka tapauksessa lehdistöltä on lupa odottaa lähdekritiikkiä näitä tarinoita julkaistaessa, mutta niin myös ”koiranjalostuksen asiantuntijoilta”.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Naurettavia sääntöjä

Jos meillä tehtaillaan jos jonkinlaisia sääntöjä, kyllä ne muutkin osaavat.
Näin marraskuun alussa jokainen itseään kunnioittava britti hankkii rintapieleensä punaisen unikon, jolla Royal British Legion kerää varoja sotien veteraanien ja heidän perheidensä hyväksi.

(Photo: Courtesy of the Royal British Legion)
Viime vuonna keräyksellä oli saatu kasaan 36 miljoonaa puntaa, ja tänä vuonna summan odotetaan nousevan jo 40 miljoonaan puntaan eli yli 45 miljoonaan euroon.
Unikonkukalla muistetaan ensimmäisen maailmansodan aselepopäivää, joka oli 11.11.1918. USA:ssa juhlapäivä tunnetaan veteraanien päivänä. Meillä Suomessa taas kaatuneiden muistopäivää vietetään toukokuussa.
Kun kaikilla briteillä televisiossa esiintyvistä poppareista alkaen on unikko rintapielessään, myös Englannin jalkapallomaajoukkue halusi käyttää peliasuissaan unikkoa ystävyysottelussa Espanjaa vastaan Wembleyn stationilla ensi lauantaina.
Jalkapallon kattojärjestö FIFA sanoi kylmästi ei, koska unikkoja ei ole hyväksytty Englannin viralliseen peliasuun! Luulisi, että FIFA:lla ja sen puheenjohtajalla Sepp Blatterilla olisi tarpeeksi tekemistä järjestöä piinaavien korruptioskandaalien kanssa, mutta näköjään näin ei ole.
Niinhän se taitaa mennä, että jos ei haluta keskustella isoista asioista, yritetään kääntää huomio pikkuasioihin!
***
Päivitys 10.11.: Joskus mahtavan FIFA:nkin johtomiehet joutuvat perääntymään. Eilen kerrottiin Englannin jalkapalloliiton presidentin prinssi Williamin ja Britannian pääministerin David Cameronin puututtua asiaan FIFA:n luvanneen kiltisti, että englantilaiset futistähdet voivat pitää peliasuissaan mustaa surunauhaa ja siinä tuota unikkoa.

torstai 3. marraskuuta 2011

Kieltoja, kontrollia ja holhousta

Kennelliiton Koira-Expossakin muutama vuosi sitten puhunut Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen ruotii tuoreessa haastattelussaan suomalaisten vimmattua halua kieltää ja rajoittaa asioita.
Hän sanoo Nykypäivä-lehden haastattelussa suomalaisten olevan hirveitä valittamaan kaikesta.
Hänen mielestään suomalainen kontrollipolitiikka perustuu kommunitaristiseen eli yhteisöeettiseen ajatteluun, jonka mukaan me olemme kaikki samassa veneessä varjelemassa toisiamme pahalta.
Hän näkee kontrollipolitiikan ongelmaksi sen, että ongelmallisen vähemmistön takia maltillinen enemmistö joutuu kärsimään. Yleensä lait koskevat eniten niitä, jotka eivät niitä tarvitsisi, ja kontrolli kohdistuu pääasiassa niihin, jotka ovat jo kontrollissa, hän toteaa.
Kovin tutulta kuulostaa myös meidän aktiivikoiraharrastajien näkökulmasta, kun valmistaudumme Kennelliiton syksyn valtuuston kokoukseen säätämään näyttely- ja koesäännöistä ja muista toimintaamme ohjaavista määräyksistä.
Eikä näitä kaikkia sääntöjä, ohjeita ja määräyksiä edes valtuustoon asti tuoda, vaan niistä päätetään liiton hallituksessa - useimmiten asianomaisia eli rotujärjestöjä ja rotujen harrastajia kuulematta. Harva on se hallituksen kokous, josta ei jotain uusia määräyksiä tulisi - sitä tahtia, ettei tavallinen tallaaja tahdo perässä pysyä.
Hyvä esimerkki on Kennelliiton Koirarekisteriohje. Sitä muokattaessa on vuosien varrella tainnut unohtua, että Kennelliiton tärkeimpänä tehtävänä on puhdasrotuisten koirien rekisteröinti.
Jos koirien rekisteröinnistä tehdään liian monimutkaista, voi käydä niin kuin Tanskassa, missä puhdasrotuisten koirien rekisteröinnit ovat puolittuneet sitten 1980-luvun, vaikka koirien määrä ei ole laskenut.
Selityksenä pidetään rekisteröinti- ja terveysmääräysten ylenmääräistä tiukentamista niin, että monet kokevat puhdasrotuisten, rekisteröityjen koirien kasvattamisen liian rajoittavana.
Meillä tämä samanlainen kielto- ja kontrollipolitiikka on johtanut yhä lisääntyviin terveysrajoituksiin, joita säädettäessä ei ole aina mietitty, mihin rajoitukset lopulta johtavat - paitsi kielteiseen julkisuuteen, kun annetaan kuvaa ”sairaista” rotukoirista.
Professorin sanontaa lainatakseni me olemme varjelemassa toisiamme pahalta, kun rotujärjestöjen innokkaat nokkamiehet säätelevät uusia, rajoittavia PEVISA-määräyksiä. Mietitäänköhän, olisiko viisaampaa turvautua määräysten ja rajoitusten sijaan suosituksiin, joissa on harkittu tarkkaan, mitä vikoja ja sairauksia vastustetaan vapaaehtoisilla tarkastuksilla sen sijaan, että lihotettaisiin eläinlääkärien kukkaroa turhilla pakollisilla tutkimuksilla? Kasvattajahan loppujen lopuksi vastaa myymästään tavarasta, jollaiseksi koirakin lasketaan.
Kontrolli ja kiellot ulottuvat tänä päivänä läpi koko harrastuskentän siinä määrin, että joskus tuntuu kuin vapaaehtoiselle harrastamiselle ei enää olisi sijaa.
Professori Airaksisen sanoin: ”Pikkuasiat pitäisi jättää ihmisille itselleen”, minkä pitäisi päteä myös tähän harrastukseen. Ettei hukuta sääntöviidakkoon.

PS. Tuo professori Airaksisen Nykypäivä-lehden haastattelu on luettavissa lehden digiversiosta. Kielto- ja kontrollipolitiikasta kirjoitin laajemmin seuraavan SKKY:n lehden puheenjohtajan palstalla, joka on luettavissa SKKY:n sivuilta parin viikon kuluttua.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Suunnittelua Sikalassa

Kaivopuiston näyttelyn toimikunta kokoontui maanantai-iltana tutussa paikallisessa kulttuuriravintola Sea Horsessa eli Sikalassa. Paikalla olivat niin Puppu Schauman, Leena Sarvi, Heidi Streng ja Maarit Nordström kuin järjestelypäällikkö Hasse Heikkiläkin.
Sikalan maksapihvejä maistellessa käytiin läpi viime elokuun näyttelyä ja todettiin, etteipä siellä isompia ongelmia ollut: koiria oli viimevuotista enemmän eikä näyttelyssä ole moneen vuoteen ollut niin paljon yleisöä kuin tänä vuonna, joten kelpasi kääpiökoiraharrastajien esitellä rotujaan niillekin, joilla ei omaa koiraa vielä ole.
Presidenttiehdokas Sauli Niinistön visiitti koiransa Lennun kanssa noteerattiin ja mietittiin, saadaanko hänet paikalle myös ensi vuonna, mikäli perhe muuttaa Mäntyniemeen.
Yksi ongelma kyllä huomattiin eli autolla näyttelypaikalle tulevien härski käyttäytyminen, kun ei hallita kaupunkipysäköintiä ja halutaan auto mieluiten nurmikolle kehän viereen.
Kaikki ihmettelivät, miten paljon ystäviä minulla on, kun yksi ja toinen oli vedonnut minun ystävyyteeni saadakseen autonsa parkkeerattua invapaikoitukseen varatulle alueelle.
Seuraavaa vuotta varten Heidi lupasikin laatia pysäköinninvalvojia varten oikein ”ystäväkirjan”, jossa listataan minun kaverini ja ystäväni ja listasta tarkistetaan, kuka on ystävä ja kuka ei. Vähän kuin presidentinlinnan juhlissa: sisälle et pääse, jos ei ole esittää erillistä kutsukorttia!
Totta puhuen sovimme, että poliisi ja pysäköinninvalvojat hälytetään paikalle entistä herkemmin, jos puhe ei auta. Toivottavasti myös Helsingin esittämä pysäköintisakkojen korotus ehtii mennä läpi ennen seuraavaa näyttelyä.
Myös sovittiin, että jos pysäköintisakko ei ole riittävän korkea, tilataan kylmästi paikalle hinausauto, jolloin se tuntuu myös näiden ”maksavien asiakkaiden” kukkarossa. Silti toivoisi, että nämä koiraharrastuksen näkyvät nimet eivät olisi ensimmäisinä näyttämässä huonoa esimerkkiä.
Muuten todettiin, että ensi vuoden järjestelyt ovat hyvällä mallilla ja tuomarilista voidaan julkaista entiseen tapaan heti alkuvuodesta, joten kannattaa laittaa elokuun viimeinen sunnuntai jo valmiiksi kalenteriin.

***
Messukeskuksen Voittaja-näyttelyiden koiramäärät julkistettiin maanantaina. Hulppeita lukuja eli joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna näyttelyihin osallistuu lähes 14000 koiraa, mikä on kuulemma muutama sata enemmän kuin viime vuonna.
Upeita lukuja, kun Voittaja-näyttelyssä on 7200 koiraa, mihin ei edes Hollannissa pidetty Euroopan Voittaja-näyttely pystynyt. Puhumattakaan muista Pohjoismaista, joissa koiranäyttelykäynnit ovat tänä vuonna olleet reippaassa laskussa ilmeisesti yleisen talouden epävarmuuden vuoksi.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Asiakaspalvelua tämäkin

Tässä itsepalveluyhteiskunnassa yrittää välttää asiakaspalvelupuhelimiin soittamista kuin ruttoa – kun tietää, että pitkä projektihan siitä tulee.
Jouduin tekemään töitä toista viikkoa saadakseni television kaapelikanavat toimimaan. Siihen tarvittiinkin kaksi sähköpostia ja kuusi puhelua sekä huoltomiehen käynti, joten aikaa kului laskujeni mukaan noin neljä tuntia.
Kaikki alkoi siitä, kun parin tilaamani kanavan kuva pikseloitui pirstaleiksi ja edellisen kanavan kuva jumittui paikalleen.
Jokaista puheluun vastaamista odottaessa joutui kuuntelemaan hissimusiikkia 15-30 minuuttia ja jokaiselle uudelle vastaajalle joutui asian selittämään alusta lähtien uudelleen.
Yksi tallensi tilaamani kanavat uudelleen ja käski tekemään kanavahaun.
Toinen käski soittamaan tekniseen vikapalveluun, joka käski soittamaan asiakaspalveluun.
Kolmas oli sitä mieltä, että ohjelmakortin sirussa saattoi olla vikaa. En ollut valmis lähtemään siltä istumalta DNA Welhon myymälään korttia vaihtamaan, kun jotkut kanavat näkyivät aivan oikein (meillä on ollut monenlaisia ongelmia sen jälkeen, kun Sanoma Oy myi pääkaupunkiseudun kaapeliyhtiönsä DNA:lle). Sitten käskettiin vaihtamaan antennijohto. Kiltisti juoksin rautakauppaan hakemaan uuden johdon. Ei auttanut.
Neljäs käski tehdä kanavahaun ja palata asiaan.
Viides arveli, että antennijohto (5 m) on liian pitkä ja pitäisi vaihtaa 2,5 metriseen. Kieltäydyin, kun vanha 10 metrin antennijohto oli toiminut mainiosti.
Uskalsin arvella, että kanavanipun signaalissa olisi vikaa, kun kaikki pirstaloituneet kanavat olivat samassa nipussa. Käskettiin soittaa vikapalveluun.
Eilen sitten tuli korjaaja toteamaan, että minun laitteissani ei ole mitään vikaa, mutta taloyhtiön antennivahvistin veteli viimeisiään. Se vaihdettiin ja nyt kanavat näkyvät, mutta olihan se työn takana.

***
Toinen viikon selvittelyprojekti koski Kääpiökoirayhdistykselle tullutta, kertakäyttökortilla maksettua 56,40 euron taksilaskua.
Laskun mukaan ajo oli tehty lauantai-iltana. Kun laskua ihmeteltiin, joku hallituksen jäsenistä ehti jo vitsailla, että olenpa tainnut olla juhlimassa ja ajanut pirssillä yhdistyksen laskuun.
Siinä sitten syynättiin Kaivopuiston näyttelyn taksilaskuja ja sieltähän tuon kortin lasku löytyi: samalla kortilla oli maksettu saman auton taksikuljetus Kaivarista lentokentälle.
Kun matkustaja oli ulkomaalainen, kuski oli ”fiksusti” laskenut, ettei asiakas hoksaa pyytää taitetun kortin kantaosaa ja piti koko kortin itsellään.
Jollakin vippaskonstilla hän oli saanut kortin menemään toistamiseen läpi automaattisessa järjestelmässä, mutta ei hoksannut, että laskussa näkyy kortin numero, ajoaika, kuitin numero ja myös auton numero ja että jotkut asiakkaat tutkivat laskut tarkkaan.
Asia selvisi Helsingin Taksi-Datassa hyvin nopeasti, ja kuljettajallekin meni asianmukainen palaute.
Tästä opimme, että tarkkana saa olla, eikä täällä Suomessa olla niin rehellisiä kuin kuvittelemme.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Epämääräisiä tuonteja

Olen monessa yhteydessä varoittanut harkitsemattomista tuontikoirista tai välikäsien ja erilaisten trokareiden kautta ulkomailta ostetuista koirista, jos ei ole ensikäden tietoa sukutaulujen, rekisterikirjojen tai rokotustodistusten paikkansapitävyydestä tai olosuhteista, joista koira tulee.
Jos meillä Suomessa yritetään olla tarkkoja koirien rekisteritodistuksista, sukutauluista ja koiranpidosta, samaa ei voi sanoa kaikista Itä-Euroopan maista, joissa on vasta viime vuosina päästy rahan makuun.
Sieltähän näytetään myytävän koiria kaikille kyselijöille, kun taas koiran hankkiminen vastuulliselta kasvattajalta ns. vanhoista kennelmaista on yleensä pitkällinen prosessi, kun kasvattaja haluaa varmistua ostajan olosuhteista. Eikä hyvää koiraa myydä jokaiselle vastaantulijalle.
Nyt tuli jälleen uusi esimerkki, jonka pitäisi saada hälytyskellot soimaan kaikilla koiran hankintaa ulkomailta harkitsevilla.
Tässä tapauksessa ilmeni, että viiden Suomeen Puolasta tuodun yorkshirenterrierin sukutaulussa onkin Suomessa toimivan kennelin kennelnimellä oleva, alun perin Tshekin tasavallassa rekisteröity silkkiterrieri, joka sattuu olemaan myös kansainvälinen valio. Sen isä on Suomen Kennelliiton koirarekisteriin merkitty silkkiterrieri, ja silkkiterriereistä sen sukutaulukin muodostuu.
Joko näiden Puolasta tuotujen yorkkien sukutaulut ovat vääriä tai kasvattaja on sekoittanut kahta eri rotua, toisin sanoen koirat ja niiden jälkeläiset, laskujeni mukaan yhteensä 81 kpl, ovat sekarotuisia.
Kennelliiton koirarekisteriohjeen mukaan sekarotuiseksi osoittautuneet koirat poistetaan koirarekisteristä ja myyjä on velvollinen palauttamaan ostajalle kauppahinnan.
Tämän tapauksen tultua ilmi tutkin tuosta Kennelliiton mainiosta jalostustietojärjestelmästä myös muita yorkshirenterrierien Puolan tuonteja, ja paljonhan niitä löytyy.
Tästä nimenomaisesta kennelistä, joiden viiden koiran sukutauluissa esiintyi kahta eri rotua, on tuotu viime vuosina kaikkiaan 59 yorkkia. Toisesta puolalaisesta kennelistä on tuotu 32 koiraa.
Kaikkia ei edes liene rekisteröity. Itsekin tarkistin pari vuotta sitten Hans Lehtisen kanssa yhden sijoituskoiraksi annetun, Puolasta tuodun yorkshirenterrierinartun, jolla oli luppakorvat ja koko ainakin nelinkertainen normaaliyorkkiin verrattuna. Koira muistutti lähinnä epämääräistä walesinterrieriä.
Asiasta kirjoitettiin Kennelliittoon, eikä sen jälkeen tuota koiraa tiettävästi edes yritetty meillä rekisteröidä.
Noita tuontilukuja tarkastellessa herää kysymys, osaavatko lemmikkiä hakevat yksityishenkilöt edes kääntyä jonkun puolalaisen kennelin puoleen ja osaavatko he hoitaa pennun haun ja muut järjestelyt vai onko asialla välittäjä.
Sen jälkeen, kun Baltian ja Itä-Euroopan maat Puola mukaan lukien liittyivät EU:n jäseniksi, koirien tuonti sieltä on ollut kovin vaivatonta. Sitä ennen saattoi rapsahtaa tuomioita eläinten salakuljetuksesta ja/tai eläinsuojelurikkomuksista, kun maahantuontimääräyksiä yritettiin kiertää ja tuontikoiria myytiin turuilla ja toreilla.
Yhdessäkin tapauksessa välittäjät saivat toinen 6 kuukauden 15 päivän ja toinen 4 kuukauden ja 15 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen. Toivoa vain sopii ”välikäsien” nyt muistavan, että jälleenmyyntiin tuotavien koirien on täytettävä kaupallisen tuonnin ehdot.
Muutenkin nämä yorkshirenterrieritilastot ovat lohdutonta luettavaa. Yhden kennelin laskin jalostustietojärjestelmän mukaan tuottaneen vuodesta 2004 alkaen 265 yorkshirenterrieripentua, mutta kovin harvoja omia kasvatteja oli käynyt näyttelyissä – vaikka jokaisen kasvattajan luulisi ylpeilevän näyttelymenestyksestä omilla kasvateillaan eikä tuontikoirilla.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Diplomaattikoira Deckard


Koiramme-lehden uusimmassa numerossa on mielenkiintoinen artikkeli, jonka pääosassa on USA:n suurlähettilään Bruce Oreckin ja vaimonsa Codyn omistama aprikoosinvärinen isovillakoira Deckard.
Kuten haastattelussa todetaan, Deckard ei ole käynyt näyttelyissä, vaikka onkin AKC:n rekisterissä – poikkeuksena Kääpiökoirayhdistyksen Kaivopuiston näyttely viime vuonna.
Siellä Deckard isäntineen ja emäntineen olivat kunniavieraina jakamassa palkintoja isossa kehässä. Tekivät he myös kunniakierroksen kehässä.
Ja suosio ja julkisuus oli taattua, sillä harva diplomaattikoira on päässyt myös Ruotsin kennelklubin Hundsport-lehden sivuille Deckardin tapaan.
Ylläolevassa David Daltonin kuvassa olemme Heidi Strengin kanssa tervehtimässä suurlähettilästä ja hänen diplomaattikoiraansa, jonka edeltäjiin USA:n lähetystössä on kuulunut suurlähettiläs Jim Goodbyn ja vaimonsa Priscillan norwichinterrieri.
Niihin aikoihin suurlähetystön huushollipuolta hallitsi kaksi venäjänvinttikoiraa. Niiden kerrotaan jopa hajottaneen pienen mielenosoituksen poikasen suurlähetystön portilla, kun omistaja päästi ne irti!
Myös Italian suurlähettilään tuossa kulman takana Eirassa olevan residenssin pihalla näkyi jotakin vuosia sitten rhodesiankoiria, mutta nyt sieltä ei ole haukkua kuulunut. Lieneekö koiraton isäntäväki?

torstai 20. lokakuuta 2011

Kaupunkikulttuuria: Ekbergin kahvila

Kiirehtiessään kaupungilla paikasta toiseen ei aina edes huomaa, miten paljon hienoa kulttuurihistoriaa meillä on.
Kuten Bulevardilla oleva Ekbergin kahvila, jonka ohi olen kulkenut useamman kerran viikossa. Itse kahvilassa ei ole tullut käytyä useampaan vuoteen, kun useimmiten suuntaan Kauppatorin ja Stokkan kulmille.
Asia tuli korjattua alkuviikosta, kun menin sinne palaveriin parhaaseen lounasaikaan. Kahvila oli tupaten täynnä lounasvieraita, mutta kyllä siellä näytti olevan jokunen vakioasiakaskin lukemassa kaikessa rauhassa sanomalehtiä (jotka ovat pariisilaiskahviloiden tapaan omissa ”kepeissään” eikä sotkuisesti viikattuina).
Palaverin isäntä kertoi hänellä olleen tapana käydä Ekbergillä aamiaisella, kun oli kulman takana töissä.
Itse muistelin käyneeni siellä kahvilla ja leipäostoksilla, kun asuin jonkin aikaa vajaan sadan metrin päässä Bulevardi 15:ssa. Kansallisooppera oli vielä tuolloin kivenheiton päässä Bulevardilla, ja naapurissa asui oopperalaulajia ja yläkerrassa balettitanssija, joten ei siinä kukaan tainnut villakoiran haukkua kuulla.
Ekbergin kahvila ja konditoria-leipomo on ollut saman suvun hallussa jo 1850-luvulta lähtien. Sen historia on mielenkiintoinen. Sen perustaja oli Fredrik Evald Ekberg, joka päätti vuonna 1843 siirtyä kellosepän opista leipurin oppipojaksi.
Vuonna 1862 hän avasi ensimmäisen kahvilansa, Kaffekammaren Gropenin. Sen jälkeen toimintaa pyöritettiin eri osoitteissa Aleksanterinkadulla.
Ekbergin historia kertoo, että vuonna 1873 Ekberg vaimoineen avasi Café Parisienin, ”Helsingin hienoimman ravintolan, jossa tarjoiltiin ostereita ja samppanjaa”. Muutamaa vuotta myöhemmin ravintola sai kunniatehtävän huolehtia tarjoilusta, kun Venäjän tsaari vieraili Suomen ensimmäisessä taide- ja teollisuusnäyttelyssä Kaivopuistossa. Historia kertoo, että juhlat aiheuttavat taloudellisen tappion, sillä lainattu pöytähopea varastettiin.
Yritys siirtyi ensimmäisen maailmansodan aikana Bulevardi 9:stä ostetulle tontille valmistuneeseen omaan rakennukseen, jossa Ekbergin kahvila ja konditoria sekä leipomo ovat toimineet siitä saakka.
Nyt siellä on tarjolla maanantaista lauantaihin joka aamu tuoretta leipää ja muita leivonnaisia. Ja tietenkin samppajakorkkeja ja napoleoninleivoksia. Kannattaa käydä maistamassa.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Imartelevaa!

Kissa elää kiitoksella – ja bloggaaja ilmaisesta mainonnasta!
Niinpä olin hyvin imarreltu, kun Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni katsoi jälleen aiheelliseksi mainostaa blogiani puheenjohtajan palstallaan Koiramme-lehdessä.
Hän kertoo, miten olen tässä blogissa maininnut Suomen Kääpiökoirayhdistyksen esityksestä Kennelliiton Koirarekisteriohjeen palauttamiseksi liiton valtuuston hyväksymistä vaativaksi Koirarekisteri- ja rotukirjasäännöksi. Päätös asiasta tehtiin jo viime kesäkuussa, joskin se julkistettiin vasta, kun asiaa koskeva paperi oli lähtenyt Kennelliittoon.
Suni arveli minun tuntevan asian, kun olen ollut aikanaan kasvattajatoimikunnan puheenjohtajana laatimassa nykyistä koirarekisteriohjetta.
Niin olinkin, mutta sen jälkeen on Vantaanjoessa virrannut paljon vettä.
Kasvattajatoimikunnan aikanaan esittämään koirarekisteriohjeeseen tehtiin useita muutoksia, jotka tekivät sen entistä monimutkaisemmaksi.
Sen jälkeen koirarekisteriohje siirtyi Jalostustieteellisen toimikunnan valmisteltavaksi. Vuosien varrella sitä on muutettu niin useaan kertaan, etteivät tavalliset harrastajat tahdo perässä pysyä.
Myös Ei jalostukseen -rekisterin käyttö on muuttunut viime vuosista alkuperäisestä tarkoituksestaan eli kasvattajan oikeudesta rekisteröidä kasvattamiaan koiria EJ-rekisteriin katsoessaan, ettei koiria tulisi käyttää jalostukseen. Nythän tähän rekisteriin on siirretty koiria myös Kennelliiton toimesta muilla perusteilla.
Sen jälkeen myös FCI on päättänyt (jo viime vuonna), ettei CACIB-vahvistuksia ja kansainvälisen valion arvoja myönnetä koirille, joiden sukutaulussa on ns. liitännäisrekistereihin kuuluvia koiria.
Suomen osalta tämä koskee ER- ja EJ-rekistereissä olevia koiria, joten koirarekisteriohjeen remontti on enemmän kuin paikallaan.
Olen myös edelleen samaa mieltä kuin olin kirjoittaessani asiasta kesäkuun alussa, eli kysymyksessä on aivan yhtä tärkeä sääntö kuin koiranäyttelyjä ja yksittäisten rotujen kokeita koskevat säännöt, joten kenttää edustavan valtuuston on saatava sanoa sanansa asiaan.
Ettei käy niin kuin viime kevään valtuuston kokouksessa, jossa ei otettu käsiteltäväksi Labradorinnoutajakerhon valitusta epävirallisiin rekistereihin kuuluvien koirien hyväksymisestä koirarekisteriin, koska asia kuului Kennelliiton hallituksen päätösvaltaan.

***
Ilmeisesti koirien rekisteröiminen ja Kennelliiton koirarekisteriohje kiinnostavat laajemminkin, koska asiaa koskevat kaksi blogimerkintää ovat olleet tänä vuonna tämän blogin luetuimpia merkintöjä heti Kennelliiton hallituksen coton de tuléar-päätöstä koskevien kommenttien jälkeen.
Muita paljon luettuja merkintöjä ovat olleet Hachiko-koiran tarina ja kommentit Guggenheim-museon mahdollisesta tulosta Helsinkiin ja Venetsian Guggenheim-museon koirahistoriasta.
Jostain syystä palstalla on käynyt silloin tällöin samanaikaisesti myös satoja lukijoita Venäjältä. Lieneekö niin, että maininnat Neuvostoliitosta, Venäjästä ja Putinista saavat heti aikaan reaktion?
Putinilla (jolla on tietääkseni jopa näyttelyssä esitetty labradorinnoutaja) on tällä hetkellä meneillään presidentinvaalikampanja, josta ei huvittavia piirteitä puutu.
Jokin aika sitten hänet esitettiin sukeltamassa meren pohjasta toista tuhatta vuotta vanhoja ruukkuja – mutta kuinka ollakaan, hänen tiedottajansa joutui myöntämään, että ruukut oli asetettu sinne varta vasten Putinin löydettäväksi! Eli eivät vippaskonstit myönteisen julkisuuden aikaansaamiseksi aina onnistu.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Schipperkekerhon kasvattajapäivä

Viikonloppu hujahti kuin huomaamatta, vaikka ehdin katsoa televisiosta vähän golfia ja suosikkijoukkueeni New York Rangersin ottelun Anaheimin ankkoja vastaan Tukholmassa. Rangers hävisi rankkareilla – sääli.
Sunnuntaina illansuussa päätin piipahtaa Stokkalla viikon ruokaostoksilla, mutta olin unohtanut Hullujen päivien olevan vielä täydessä käynnissä, joten äkkiä sieltä ei selvinnyt. Taisi olla puoli kaupunkia ostoksilla.
Lauantai-iltapäivä kului Munkkivuoressa Schipperkekerhon kasvattajapäivillä, jonne olin lupautunut puhumaan kasvattajien asema suhteessa rotujärjestöön ja Kennelliittoon.
Vapaamuotoisen keskustelun myötä kävimme läpi ensin kasvattajia elinkeinonharjoittajina kuluttajariitalautakunnan tulkinnan mukaan, arvonlisävelvollisina ja säännöllisesti koiria myynnissä pitävinä toimijoina, joilta vaaditaan ilmoitus aluehallintovirastoon eli entiseen lääninhallitukseen.
Sitten käytiin läpi Kennelliiton sääntöjä, määräyksiä, ohjeita ja sopimuksia.
Joillakin osanottajilla tuntui kuitenkin olevan päällimmäisenä kysymys siitä, kuka valitsee koirat ulkomuototuomareiden koulutus- ja koearvostelutilaisuuksiin.
Nämä kysymyksethän herättävät usein kateutta varsinkin uudempien harrastajien keskuudessa, kun kuvitellaan, että nyt nämä yhdistyksen silmäätekevät pääsevät tuomaan koiriaan tilaisuuksiin ja saavat siitä ansiotonta arvonnousua.
Kerroin niin kuin asia on, eli että kouluttajatuomarit pyytävät yhdistyksiä järjestämään koirat tilaisuuksiin. Harvemmin ketään koiria pyydetään nimeltä (kun tuomaritkaan eivät muista kaikkien koirien nimiä ja titteleitä, eikä niillä mitään virkaa näissä tilaisuuksissa olekaan).
Sen sijaan yleensä kuvataan, minkä tyyppisiä koiria halutaan ja millaisia hyviä ja huonoja ominaisuuksia näillä koirilla pitäisi olla (kun hyvissäkin koirissa on virheitä).
Jotkut yhdistykset tietävät, mikä koulutusten tarkoitus on, ja järjestävät koirat sen mukaan. Joissakin toisissa yhdistyksissä on monenlaista hännänvetoa, kun jotkut haluavat tulla näyttämään omaa naamaansa luullen keräävänsä näin lisäpisteitä tulevaa näyttelymenestystä ajatellen. Jotkut toiset taas eivät halua suurin surminkaan tuoda koiriaan ”haukuttavaksi”, kun heidän koirissaan ei ole mitään vikaa ja hyvä tuomari on se, joka palkitsee juuri heidän koiransa. Ja epäpätevä on tietysti se, joka laittaa naapurin koiran voittamaan!
Muistutin myös, että tilaisuuksien kustannukset on otettava huomioon, kun yhden rodun koulutus tulee helposti maksamaan 500-700 euroa, vaikka koirat tulisivat Etelä-Suomesta.
Suurempia napinoita en keskustelun aikana kuullut, mutta luulen kielten kirvonneen sen jälkeen, kun lähdin tilaisuudesta.

***
Ei muu viikonloppu aivan laiskotellen mennyt. Ehdin myös kirjoittaa kolumnin Kennelliiton omistaman yhtiön Showlink Oy:n julkaisemaan Show4Show Annual -vuosikirjaan, jonka pitäisi ilmestyä marraskuussa.
Toivottavasti kolumnista tuli riittävän provokatiivinen, vaikka 3000 merkkiin ei paljon suomenkielistä tekstiä mahdukaan – englanninkielistä tekstiä olisi tullut enemmän, kun sanat ovat lyhyempia.
Nyt jännään, muuttuuko maanantaipäivän ohjelma ja joudunko piipahtamaan lasaretissa, kun kauppakasseja raijatessa nilkka nyrjähti astuessani ratikasta alas. Kipeää teki, ja vieläkin kolottaa. Pitäisi uskoa, ettei tällaisille reissuille lähdetä korkokengillä.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Sateinen kokouspäivä

Kennelliiton hallitus kokoontui torstaina, ja johan kokous kesti: kotoa lähdin ennen puolta kymmentä ja takaisin ehdin vasta kymmentä vaille kahdeksan illalla.
Luettavaa paperia oli kilokaupalla ja siihen hujahtikin melkein koko keskiviikko.
Valtuuston varapuheenjohtaja Mika Leppinen ehti jo kertoa kokouksen aikana Facebookissa esityslista olleen 800 sivua, mikä ei liene kaukana totuudesta.
Paperia, eli selvää faktaa, olisi saanut olla enemmänkin, sillä silloin olisi kokous kenties sujunut nopeammin, kun olisi voinut tutustua materiaaliin jo etukäteen.
Täytyy kuitenkin myöntää, ettei enää loppuillasta hoksottimet toimi niin kuin pitäisi. Tee siinä sitten viisaita päätöksiä!
Moneen asiaan olin varautunut tapani mukaan etukäteen kirjoitetuilla eriävillä mielipiteillä, sillä asiat olivat senkaltaisia, etten niitä voinut missään tapauksessa hyväksyä. Kaikkiin ei eriävää mielipidettä onneksi tarvinnut jättää, sillä joko kompromisseja saatiin aikaan tai sitten joillekin asioille saatiin aikalisä. Näistä lisää myöhemmin, kun aivotoiminta on palautunut edes normaalille tasolle.
Jos minulla oli pitkä kokouspäivä, vielä pitempi se oli pitkämatkalaisilla hallituksen jäsenillä. Ei käynyt kateeksi niitä, joilla oli vielä useamman tunnin ajomatka pimeässä, sateisessa ja myrskyisessä säässä.

***
Kotiin tultua uutisissa kerrottiin Applen perustajan Steve Jobsin kuolleen haimasyöpään. Hänhän oli näitä legendaarisia pioneereja, joka jätti aikanaan yliopisto-opinnot kesken ja loi yhtiön, josta tuli alansa uranuurtaja. Uskomatonta oli myös se nousu, jonka Apple koki hänen johdollaan monen vuoden hiljaiselon jälkeen iPadeillaan ja iPodeillaan.
Applen tietokoneiden ja muiden laitteiden käyttäjät ovat oma rotunsa, joilla on ollut oma kulttuurinsa ja joiden brändiuskollisuutta ei voi kuin ihailla.
Itse aloitin ”tietokoneaikani” tyhmillä Wangin päätteillä niin kauan aikaa sitten, ettei vuosia edes viitsi laskea. Ensimmäinen oma kotikoneeni oli Applen moderni pönttö, joka oli siihen aikaan sekä designiltaan että käyttöominaisuuksiltaan käänteentekevä. Sittemmin siirryin tylsän PC:n käyttöön, mutta tuota Applen pönttöä muistelen edelleenkin kaiholla.

***
Kotona oven avattuani tuoksui ihana ”Millefleur”, eli italialaiset kukansiemenet. Sekin on pitkä juttu se.
Suuntasin nimittäin lähikauppaamme Stokkalle, josta on totuttu löytämään kaikki, mitä tarvitsee. Nyt haussa olivat englantilaiset kuivatut ”potpourri” -kukat, joita voi asettaa ikkunalaudalle ja liinavaatekaappiin tai pölyimurin pölypussiin antamaan hyvää tuoksua – kun parfyymin suihkuttaminen lämpöpatteriin tulee ajan mittaan tyyriiksi.
Ei löytynyt englantilaisia kukkia, joten italialaisiin kukansiemeniin jouduin tyytymään. Hintaakin oli, mutta olihan kukansiemenet pakattu niin hienoon pahvipakkaukseen ja kangaspussiin, ettei ihme, jos voittomarginaalit ovat tuntuvat.
Jatkossa kuivatut kukat joutunee tilaamaan suoraan Englannista, kun Stokkalta ei enää saakaan kaikkea, mitä tarvitsee. Ei sieltä tuttava löytänyt klapeja kaakeliuuniinsakaan, vaan joutui ajamaan kaupungin laidalle hakemaan kassillisen polttopuuta. Kaakeliuuni kuitenkin toimi savuttamatta, joten se oli hyvä asia se.
Eikä Stokkalla saa enää korjattua täytekynäänsä, sen olen omakohtaisesti todennut. Sen joutuu lähettämään Englantiin kynämuseota pyörittävälle vanhalle papalle, mutta hyvin toimii ja halvalla hoituu. Eli näin maailma muuttuu.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Syysiltoja Konalassa

Loppuviikon illat kuluivat Kari Järvisen kanssa Konalassa, jossa järjestimme tuomarikoulutuksia ja uusien tuomareiden pätevöimistilaisuuksia.
Konalassa en ollut käynyt vuosiin, mutta matka sujui nopsaan, vaikka oltiinkin ruuhka-aikaan liikkeellä. Ja syysmaisemat Pitäjänmäen läpi ajettaessa olivat hienot varsinkin, kun perjantaina oli kesäisen lämmintä ja aurinko paistoi.
Torstaina emme voineet hyväksyä schipperken koearvosteluun osallistunutta kokelasta. Hylkääminen ei ole koskaan miellyttävää, mutta olemme lähteneet siitä, että meillä on vastuu paitsi rodun kasvattajille ja harrastajille myös tuomareille itselleen. Onhan kaikkien etujen mukaista, että tuomarilla on selkeä käsitys rotutyypistä eikä hän joudu sormi suuhun mennessään kehään arvostelemaan koiria.
Tuomareiden ammattitaidon varmistaminen on tärkeää, kun ajatellaan, miten suuret rahat koiranäyttelyihin koiriaan tuovat koiranomistajat maksavat ilmoittautumismaksuina ja matkakuluina.
Tämän päivän kansainvälisessä maailmassa täytyy myös varmistaa, että meiltä lähtee maailmalle osaavia tuomareita – varsinkin, kun sieltä täältä kuulee, miten suomalaisten tuomareiden taso on viime vuosina laskenut.
Osasyynä lienee viime vuosina käytetty ns. täydennyskoulutus, jonka ansiosta tuomarit saavat nopeaan tahtiin uusien rotujen arvosteluoikeuksia. Kiire kun tuntuu olevan niin monella, eikä aina tulla ajatelleeksi, että laajojen tuomarioikeuksien ohella olisi pidettävä mielessä oman osaamisen syventäminen kussakin rodussa – ettei tule nolatuksi asiantuntevan ”asiakaskunnan” eli kasvattajien ja rodun harrastajien silmissä.
Perjantaina järjestimme sitten erikoiskoulutusta tuleville tuomareille kiinanharjakoirissa. Tekstiä taisi tulla liiankin kanssa, joten ihmekös, että pöydällä oleva nuori koirakin perääntyy ihmeissään.


Koulutuksen jälkeen järjestimme vielä koearvostelutilaisuuden yorkshirenterriereissä. Oli hienoa, että olimme saaneet paikalle niin Kaivopuiston erikoisnäyttelyn voittajakoiran – lentämällä Torniosta asti – kuin muitakin korkeatasoisia koiria.
Ja vielä hienompaa oli, että tuomarikokelaat olivat todella perehtyneet rotuun ja sen hienouksiin, joten tulin kotiin ihan hyvillä mielin.
Nyt sitten voi nauttia aurinkoisesta viikonlopusta, mutta syksyn merkit ovat jo nähtävissä. Puut ovat pääosin vihreitä ja muutamia purjeveneitäkin oli vielä merellä Kaivarin rannassa, mutta paljon veneitä on jo nostettu talviteloilleen.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Pakkoeläkkeelle

Koiraihmisissä on monenlaisia värikkäitä persoonallisuuksia.
Kuten viikonvaihteessa soitellut, jo iäkkäämmänpuoleinen rouva, jolla oli venäjänvinttikoiria. Hänet näki usein minkkiturkin helmat liehuen ulkoiluttamassa koiriaan Kaivarissa. ”Isoille asioille” hän vei koiransa Tehtaankadulle Neuvostoliiton lähetystön eteen, eikä lähetystöä vartioinut poliisikaan voinut muuta kuin myötäillä rouvan ilmoittaessa, että koirat tulevat asioilleen kotimaansa kamaralle!
Sama rouva ja toinen minkkiturkkinen, ”Pullo-Iitana” tunnettu leidi kunnostautuivat aikanaan keräämällä suuren määrän tyhjiä pulloja Kalliossa ja lahjoittamalla rahat Elisabeth Rehnin presidentinvaalikampanjaan.
Nyt rouva soitteli ja muistutti, että yhteinen tuttavamme USA:ssa täyttää kohta 82 vuotta ja kehotti lähettämään pari pakettia Juhla-Mokkaa, syntymäpäiväsankari kun tykkää suomalaisesta kahvista, joka on meikäläisen makuun hieman mautonta ja latteaa.
Ikävuosistaan huolimatta tämä herra, ydinase- ja asevalvonta-asiantuntija, reissaa edelleen pääkaupungin Washingtonin ja Kalifornian Stanfordin yliopiston välillä puhumassa ja luennoimassa oman alansa kysymyksistä.

***
Tuli mieleen, että joillakin aloilla asiantuntemusta arvostetaan ikään katsomatta, mutta koiranäyttelyt ovat ilmeisesti liian tärkeitä ikääntyneille asiantuntijoille!
Viime keväänä nimittäin suomalaiset tuomarit saivat kirjeen, jossa kerrottiin tuomarioikeuksien lakkaavan 80 ikävuoden tultua täyteen.
Monelle ikäraja ei liene ongelma. Tuon päätöksenteon aikaan meillä oli tietääkseni pari 80 vuotta täyttänyttä tuomaria, jotka olivat jo käytännössä jääneet tyylikkäästi eläkkeelle eivätkä olleet vastaanottaneet tuomarikutsuja useampaan vuoteen.
Jotkut toiset ovat tuosta edessä häämöttävästä yläikärajasta närkästyneet. Joku kuuluu tokaisseen, että voivahan sitä sitten arvostella Englannissa. Valitettavasti sekään ei käy, kun Suomen Kennelliiton ja Englannin kennelklubin välisen tuomarisopimuksen mukaan Englanti hyväksyy vain tuomareita, joilla on voimassa olevat tuomarioikeudet.
Ruotsiin muutollakin on uhkailtu, ja sehän onnistuu, kun Ruotsissa ei vastaavaa yläikärajaa ole. Ja tässä tuo meidän yläikärajamme ongelma piileekin.
Me voimme tietenkin päättää omista ikärajoistamme, mutta samalla me asetamme omat tuomarimme eriarvoiseen asemaan muiden maiden tuomareiden kanssa. FCI:n sääntöjen mukaan nimittäin kukin FCI-maa hyväksyy toinen toistensa tuomarioikeudet.
Eli jos joku näyttelytoimikunta Suomessa sattuu kutsumaan 90-vuotiaan tuomarin jostakin toisesta maasta, Kennelliitto ei voi kieltäytyä hyväksymästä tällaista tuomaria rikkomatta FCI:n sääntöjä.
Koko ikärajakysymys olisi tietenkin voitu ja olisi pitänytkin ratkaista tekemällä asiaa koskeva aloite FCI:lle, istuuhan meillä edustaja FCI:n tuomaritoimikunnassa. Näin kaikki tuomarit, niin suomalaiset kuin ulkolaisetkin, olisivat samalla lähtöviivalla.
Kokonaan toinen asia on, kuinka moni veteraani-ikään ehtinyt tuomari haluaa enää edes seistä koko päivää sään armoilla kuraisella urheilukentällä. Hoksottimetkaan eivät ole aina iästä kiinni. Sen osoitti joku vuosi sitten erikoisnäyttelyssämme hyvin iäkäs englantilainen tuomari. Tietäen hänen ikänsä tarkistin englantilaisilta tuttavilta, pärjääkö hän matkustamisessa ja arvostelussa. Vastaus oli: ”She is a tough old boot” eli sitkeä kuin vanha saapas. Oikeassa oli: rouva oli valmis jo ennen nuorempia tuomareita, ja koirat olivat niin jämptisti järjestyksessä kuin pitikin!

perjantai 23. syyskuuta 2011

Valtuustoaloite koirarekisteriohjeesta

Suomen Kääpiökoirayhdistys on tehnyt Kennelliiton marraskuussa kokoontuvalle valtuustolle aloitteen Koirarekisteriohjeen palauttamiseksi valtuuston hyväksymäksi Koirarekisteri- ja rotukirjasäännöksi.
Perusteluna esitykselle totesimme, että koirien rekisteröimistä koskevat määräykset koskettavat suurta joukkoa Kennelliiton jäseniä ja ovat yhtä tärkeitä kuin esimerkiksi näyttelysäännöt tai yksittäiset koesäännöt.
Nythän Koirarekisteriohje muuttuu niin nopeaa tahtia, etteivät kasvattajat ja tavalliset kuolevaiset tahdo pysyä perässä. Niin monimutkaisia tuon ohjeen määräykset ovat, että joskus saa tutkia oikein suurennuslasilla, mitä siinä vaaditaan.
Ihmekös sitten, että Kennelliiton hallitukselle tulee nippukaupalla poikkeuslupa-anomuksia, kun pentueen silloin, toisen tällöin teettävät harrastajakasvattajat eivät ole olleet selvillä ohjeen viimeisimmistä kiemuroista. Ei meikäläinenkään muista ulkomuistista, mitä kaikkea siinä vaaditaan.
Vielä vuoteen 1996 saakka Koirarekisteri- ja rotukirjasääntö oli niitä kaikkein tärkeimpiä kasvatustoimintaa sääteleviä asiakirjoja, ja niinpä sen hyväksyi Kennelliiton valtuusto, usein pitkän keskustelun jälkeen.
Ja kun sääntöä esitettiin muutettavaksi, se lähetettiin yleensä vielä rotujärjestöille lausunnolle ennen kuin lopullinen esitys tuotiin hyväksyttäväksi. Ajat ovat siitä muuttuneet, kun nyt tehdään paljon päätöksiä kuulematta ns. kenttää ja niitä, joita nuo määräykset koskevat.
Tuolloin 15 vuotta sitten Kennelliiton hallitus esitti, että se saisi valtuudet päättää koirien rekisteröintejä koskevista määräyksistä, kun eteen tuli kuulemma kiireellisiä päätöksiä vaativia tapauksia sen jälkeen, kun karanteeniraja oli poistunut ja Suomeen alkoi tulla tuontikoiria rabies-vapaiden alueiden kuten Pohjoismaiden ja Britannian ulkopuolelta.
Kiltisti valtuusto luopui päätösvallastaan meidän muutamien vastustuksesta huolimatta. Niin sitten on saatu aikaan monenmoista sotkua, kun ei ole aina oltu selvillä kansainvälisistä määräyksistä.
Eli kuten yhden kääpiökoirarodun edustaja totesi: se on arpapeliä, tuleeko koiralle punaiset vai siniset rekisterikirjat, kun yhdenkin ns. liitännäisrekisteriin kuuluvan uroksen jälkeläisistä puolet on hyväksytty FI-rekisteriin ja toinen puoli ER-liitännäisrekisteriin.
Lähtökohtana valtuustoaloitteelle olikin, että muutokset joudutaan pakostakin tekemään harkitummin ja sääntö on voimassa pitemmän ajan kuin ohje, kun asia joudutaan valmistelemaan valtuuston käsittelyyn.
Toivottavasti aloite saa vastakaikua myös muiden rotujärjestöjen keskuudessa.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Kansainvälisistä valionarvoista

Kun päätöksiä tehdään, aivan yhtä tärkeää kuin itse päätös on sen kirjaaminen täsmällisesti pöytäkirjaan, ettei tarvitse jälkeenpäin miettiä, mitä joskus on tullut päätettyä.
Jos meillä on ollut ongelmia tässä suhteessa, vielä suurempia nämä ongelmat taitavat olla kennelliittojen kansainvälisessä kattojärjestössä FCI:ssä, missä päätöksen ymmärtämistä vaikeuttaa vielä joskus kömpelö ja monitulkinnainen englannin kieli.
Sen pöytäkirjoja lukiessa saa usein arvailla, mitä päätöksessä on tarkoitettu, kun itse tekstissä asiaa ei ole ilmaistu täsmällisesti – siitäkin huolimatta, että lakituvassa FCI:n neljästä virallisesta kielestä pätee englanti.
Tästä on hyvänä esimerkkinä viime heinäkuussa pidetty FCI:n yleiskokous.
Kokouksessa mukana ollut Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja kertoi Koiramme-lehden puheenjohtajan palstallaan yleiskokouksen päättäneen, että ”Suomen, Ruotsin ja Norjan ehdotuksesta, että näiden maiden kansallisilta metsästyskoiraroduilta vaaditaan käyttötulos kansainvälisen valion arvoon. Suomalaisista roduista päätös koskee suomenajokoiraa, suomenpystykorvaa ja karjalankarhukoiraa, Suomessa asuva koira saavuttaa kansainvälisen muotovalion arvon vain, jos sillä on vaadittava käyttötulos.”
Minulle soitti heti kohta suomenajokoiraharrastaja, joka kysyi, mitä tämä päätös tarkoittaa, kun näiltä roduilta on tähänkin asti vaadittu käyttötulos täyteen kansainvälisen valion arvoon, joka nykyisin tunnetaan C.I.B.-lyhenteellä. Tarkoittaako se, että näiden rotujen koirat eivät enää voi saada kansainvälisen näyttelyvalion (CIE) titteliä?
Lupasin yrittää selvittää asiaa. FCI:n yleiskokouksen pöytäkirjassa on jäsenmaiden esitykset -otsikon alla asiana ”Ruotsi, Norja ja Suomi: CIE ”. Keskustelua kuvataan muutamalla rivillä ja päätöksessä todetaan: ”Lopulta päätös hyväksyttiin erittäin suurella ääntenenemmistöllä (1 ääni vastaan)”. Sanallakaan ei mainita, mitä esitys koski ja mitä päätettiin.
Lopulta sain ongittua esille liitteen, jossa tuo esitys oli, mutta eihän sitä ole missään julkaistu osana pöytäkirjaa. Esitys oli tuttua tekstiä, jonka olin laatinut jo muutama vuosi sitten näiden kolmen Pohjoismaan puolesta FCI:n hallitukselle.
Lyhykäisyydessään esitys ja sen hyväksyminen todellakin tarkoittaa, ettei Suomen, Ruotsin ja Norjan omiin kansallisiin metsästyskoirarotuihin kuuluva koira voi saavuttaa kansainvälisen näyttelyvalion arvoa, jos sen omistaja asuu jossakin näistä kolmesta maasta.
Eli suomalaisen omistama norjanharmaahirvikoira voi kerätä niin paljon CACIB:eja kuin haluaa, mutta sille ei myönnetä CIE-arvoa. Espanjassa tai Meksikossa asuvan omistajan koira saa, koska siellä ei järjestetä samanlaisia rodunomaisia käyttökokeita kuin meillä Pohjolassa.
Nyt tietenkin voisi kuvitella, että asiasta olisi jo tiedotettu selkeästi, ettei kukaan erehdy lähtemään turhaan hakemaan metsästyskoiralleen, vaikkapa suomenajokoiralle, CACIB:eja muualta Euroopasta, mutta tämä olisi kai liikaa toivottu!
Jos tämä kuulostaa sekavalta, yhtä sekavaa näyttää olevan tänä päivänä kansainvälisen valion arvon saavuttaminen koirille, joiden sukutaulussa on muita kuin FCI:n hyväksymään viralliseen rekisteriin kuuluvia koiria.
Koiranomistajia ei lohduta, jos suomalainen koira ei saa tuota tavoiteltua kansainvälistä titteliä, mutta sen Ruotsissa asuva pentuesisar saa. Ja siitä on syyttäminen vain meidän omaa rekisteröintijärjestelmäämme, jossa koiria on merkitty virallisen rekisterin lisäksi myös erikoisrekistereihin. Oma sotkumme, joka tulisi selvittää mitä pikimmin.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Syksyn merkit

Syksyn tietää tulleen, kun syysmyrsky paukuttaa kattoja ja katkoo puiden oksia – ja kun kalenteri alkaa täyttyä kokouksista ja palavereista.
***
Keskiviikkoilta kului Kasarmitorin laidalla Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen ensimmäisessä kokouksessa kesätauon jälkeen.
Esillä olleet asiat kirvoittivat keskustelua niin, että kotiin ehdin vasta vähän ennen kymmentä, vaikka kävelymatkaan ei mene kuin kymmenisen minuuttia.
Kokouksessa otettiin kantaa Kennelliiton jalostusstrategiaesityksen uusimpaan versioon. Maltillisempaan suuntaan se olikin muuttunut sen jälkeen, kun sitä työstämään nimettiin laaja-alainen työryhmä viime vuoden kevään äläkän jälkeen. Kääpiökoiraharrastajien edustajana työryhmässä on ollut Leena Parviainen.
Silti esityksessä on edelleenkin korjattavaa, eikä se välttämättä avaudu sille kuuluisalle Pihtiputaan mummolle (jota käskettiin pitää mielessä ennen vanhaan journalismin oppitunneilla, jotta sanoma menisi perille ja tulisi ymmärretyksi).
Esitys tuli lausunnolle kuten niin usein on tapana kesken lomakauden, ja lausunnonantoaika päättyy jo 30.9. SKKY päättikin esittää Kennelliitolle, että lausunnonantoaikaa pidennetään vuoden loppuun, jotta siihen ehditään saada jäsenyhdistysten kannanotot ja yhdistykset puolestaan voivat keskustella siitä jäsenkasvattajiensa kanssa syyskokouksissaan.
Strategiaesitys ja SKKY:n siihen tekemät alustavat korjaukset ja huomautukset julkaistaan lähipäivinä rotujärjestön internetin uutissivuilla.
***
Torstai-iltapäivällä suuntasin Espoon takametsiin Bodomin kartanoon, jossa pidettiin Kennelliiton hallituksen iltakoulu. Sen tarkoituksena oli muokata hallituksen marraskuun lopulla pidettävään valtuustoon esitettävää ensi vuoden toimintasuunnitelmaa ja talousarviota.
Sen verran pitkään siellä meni, että alkoi tulla nälkä ja vilu, kun nuo vanhat, pääasiassa kesäkäytössä olevat puutalot ovat näin syksyisin kosteita ja kolkkoja.
Pimeää ja sateista oli – aivan kuin samaan aikaan viime vuonna - kun odottelin kyytiä kotiin, minne ehdin vasta vähän ennen puoltayötä. Samalla mietin, että samat hommat voisi hoitaa vaikkapa toimiston kokoushuoneessa näiden eksoottisten kokouspaikkojen sijasta. Myös papereiden huolellinen etukäteisvalmistelu saattaisi lyhentää itse kokoukseen kuluvaa aikaa – ettei tarvitse miettiä, onko PKU Pohjoismaiden kennelunioni vai Pohjoismainen kennelunioni. (Virallisesti se on viimemainittu.)
***
Muutama viikko sitten kyselin Englannin kennelklubin hallituksen jäseneltä, miten usein he kokoontuvat ja miten pitkään heidän kokouksensa kestävät, meillä kun on tavanomaista, että hallituksen kokous saattaa kestää 8-10 tuntia. Paperiakin kertyy paljon: esimerkiksi elokuun kokoukseen oli luettavana parin kilon nippu.
Kennelklubin hallitus kuulemma kokoontuu kerran kuudessa viikossa, ja kokoukset kestävät 4-4,5 tuntia eli puolet meidän kokoustamisajastamme. Selitys nopsiin kokouksiin oli, että paljon työtä tehdään toimikunnissa, ja hallitukselle tulevat asiat on valmisteltu sen verran huolella, että niiden käsittely sujuu joustavasti ja jämäkästi.
Myös hallituksen (samoin kuin toimikuntien) jäsenten oletetaan tekevän kotiläksynsä eli lukevan kaikki asiakirjat ennen kokousta, jolloin vältytään aikaa vievältä asioiden suulliselta esittelyltä.
Kun on nähnyt Englannin kennelklubilta tulevia kokouspapereita vaikkapa hienosti painettuine nelivärisine toimintakertomuksineen ja muine raportteineen, joutuu toteamaan, että meillä sellaisesta voi vain uneksia.

torstai 15. syyskuuta 2011

Kaivopuiston ryhmäkilpailut videolla

Yorkshirenterrierien Markku Kelokari on kuvannut kaikki Kaivopuiston näyttelyn ryhmäkilpailut. Ne löytyvät Yorkshirenterrieri ry:n internetsivuilta osoitteesssa www.yorkshirenterrieri.fi Mukana on myös Leena Sarven ryhmäkilpailujen aikana tekemät haastattelut.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Pohjantähden presidentti

Nyt sitten keskustallakin on kruunaamista vaille oma presidenttiehdokas, ikivihreä Paavo Väyrynen, joka on ollut puoluejohdon harmiksi otsikoissa milloin mistäkin syystä.
Ottamatta sen kummemmin kantaa Paavon poliittisiin näkemyksiin voin todeta ihan omakohtaisen kokemuksen perusteella, että hän uskoo omaavansa ainakin itsenäisyyspäivän kutsujen järjestämiseen tarvittavaa tietotaitoa, kun kokemusta trahtöörinä on.
Koiranäyttelytuomarit päätyvät usein mitä uskomattomampiin paikkoihin, ja niinpä sain muutama vuosi sitten kunnian viettää viikonlopun Keminmaalla Paavon ja vaimonsa Vuokon omistamassa Pohjanrannan hotellissa.
Bisnestä siellä olikin monenlaista: oli hotelli, ravintola, navettaan rakennettu tanssisali, Tähtiranta, isot vainiot marjapensaita ja viinimyymälä. Kyynisesti epäilimme, että on tainnut tulla EU-rahoitusta marjan viljelyyn, Paavo kun oli tuolloin europarlamentaarikko.
Hotelli tuskin olisi saanut montakaan tähteä Michelin-oppaassa, niin vaatimaton sen varustelutaso oli, mikä ei ollut ihme, kun rakennuksen tiedettiin olleen aikaisemmin kunnan vaivaistalona ja sittemmin vanhainkotina.
Paavo itse oli ilmeisesti vapaapäivillä europarlamentista, kun ehti toimia niin talkkarina yrittäen korjata huoneeni television satelliittikanavia kuin viinikauppiaana ja respanakin. Vuokko puolestaan kierteli viemässä huoneisiin henkareita.
Paavon kirjoja en ostanut enkä myös viiniä, kun olin sitä mieltä, että alkoholipitoista marjamehua ei saa viiniksi kutsua. Harry Tast oli minua kohteliaampi ja osti jopa pullon viiniä.
Paikallisten keskuudessa ehdin harjoittaa tutkivaa journalismia ja kuulin hotellin hankintahistoriasta ja muutenkin Paavon menneisyydestä Keminmaalla – jalasmökkiä myöten.
Paras juttu taisi olla kertomus Paavon linja-automatkasta Kemin keskustaan sen jälkeen kun Kekkonen oli tehnyt hänestä ulkoministerin. Paavo oli ollut sitä mieltä, ettei hänen tarvinnut kyytiä maksaa, kun oli kerran ulkoministeri, mutta topakka rahastajarouva oli todennut: ”Ole vaikka maisteri tai ministeri, mutta kyytisi maksat!”

***
La Vueltan eli sunnuntaina Madridiin päättyvän ammattipyöräilijöiden Espanjan ympäriajon seuraaminen on jäänyt vähemmälle muiden kiireiden takia.
Perjantaina ja lauantaina katsoin kuitenkin suorat lähetykset, kun La Vuelta vieraili ensimmäistä kertaa 33 vuoteen tutuissa maisemissa baskimaalla. Tunnelma oli uskomaton fanien hurratessa, kun Euskatel-joukkueen Igor Anton voitti perjantaina Bilbaoon päättyneen etapin.
Ensi vuonna La Vuelta alkaa Pohjois-Espanjasta, Pamplonasta, jossa järjestetään joka kesä perinteinen härkien juoksuttaminen kaupungin kapeilla kujilla (ja jossa useat härkien edessä juoksevat uskalikot loukkaantuvat ja joku jopa saa surmansa.)
Miettikääpä itse miten näille kaupungin kapeille kaduille ahdetaan parinsadan pyöräilijän värikäs joukko – ellei sitten lähtö tapahdu kaupungin keskusaukiolta!


torstai 8. syyskuuta 2011

Höyrytään yhdessä

Joskus on hyvä höyrytä epäkohdista, varsinkin kun löytää hengenheimolaisen, joka on samaa mieltä.
Pari päivää sitten soitti lukija länsirannikolta. Vaikka onkin koiraihminen, hän seuraa innokkaasti tennistä televisiosta ja soittaa yleensä grand slamien aikaan vaihtaakseen mielipiteitä pelaajista ja matseista.
Nyt oli kysymyksessä New Yorkin Flushing Meadows’issa pelattava U.S. Open, joka on valvottanut toista viikkoa lähes koko yön.
Yhdessä hutkimme oikein olan takaa Eurosportin kansainvälisen kanavan toista suomenkielistä selostajaa, joka töksäyttelee jos jonkinlaisia tyhmyyksiä sen sijaan, että analysoisi pelin kulkua asiantuntijan tapaan kuten Eurosport-kakkosen brittiselostajat tekevät.
Kerroin kääntäneeni lopulta kanavaa, kun kaveri selosti ”Mörrin” ottelua. Jos olisi kuunnellut vain ääntä, olisi ihmetellyt, kuka tuollainen Mörri on. Kuva kuitenkin kertoi, että kysymyksessä oli kahden borderterrierin omistaja Andy Murray. Viimeinen pisara oli sitten ”Rokerin” ottelu, kun Sveitsin Roger Federer pelasi.
Ei olisi kannattanut höyrytä, koska nyt New Yorkissa on satanut kaksi päivää ja juuri kun on varustautunut sohvalle ilta- ja yösessiota varten, tuleekin ilmoitus matsien peruuttamisesta.

***
Pankeista höyrysin pankkialan tuttavan kanssa, kun Nordean pankkilaiset olivat marssineet ulos vastalauseena tuleville henkilökuntasupistuksille.
Lähes kaikki pankkiasiat on jo sälytetty asiakkaiden hoidettavaksi verkossa, mutta joskus on tilanteita, että myös visiitti pankkikonttoriin on välttämätön.
Muutama vuosi sitten ravasin useampaan kertaan Sampo-pankin konttoreissa Kääpiökoirayhdistyksen tilien takia, kun hihat paloivat pankin verkkopankkipalvelusotkujen yhteydessä.
Niinpä tilit päätettiin siirtää Nordean keskustan yrityskonttoriin. Sampo-pankista ei kuitenkaan päässyt noin vain eroon, vaan sieltä tuli tiliotteita nollasaldoisista tileistä, joita emme tienneet olevankaan. Nurkan takana olevassa konttorissa ei voitu auttaa, kun palvelivat vain henkilöasiakkaita, ja yrityskonttori oli kuulemma Hämeenlinnassa. Tehtiin taas uusia pöytäkirjaotteita ja lopulta saatiin tilit suljettua.
Nordeassa kaikki sujui hyvin, kunnes tuli ilmoitus tiliemme siirtämisestä Vallilassa toimivaan järjestöpankkiin. Protestoin sen verran voimakkaasti, että järjestöpankin johtaja tarjoutui tulemaan ihan Helsingin keskustaan kertomaan palveluistaan. En tarttunut tilaisuuteen saatuani vakuutuksen, että voimme hoitaa asioitamme myös entisessä konttorissa.
Viime viikolla pankkialan todellisuus tuli konkreettisesti eteen, kun piti viedä Kaivarin näyttelyn kolikkopussia pankkiin.
Kulman takana oleva Kaivopuiston konttori oli sulkenut ovensa jo elokuussa. Fiksusti päätin kävellä Fredan konttoriin, jossa tiesin olevan myös kolikkopisteen. Sielläkin oli lappu luukulla: konttori suljettu, lähin konttori Erottajankadulla.
Kun oli asioita Stokkalle, hyppäsin ratikkaan mennäkseni Aleksin World Trade Centerin konttoriin, jossa omia asioitanikin on hoidettu. Ei onnistunut. Lappu luukulla: konttori suljettu.
Seuraavaksi Mannerheimintien yrityskonttoriin, jossa olimme edellisenä perjantaina istuneet Puppu Schaumanin kanssa nostamassa Kaivarin näyttelyyn käteistä ulkomaisten tuomareiden matka- ja päivärahoja varten. Asian toimitettuamme istuimme selvittelemään maksuja ja kuljetuksia, ja aika hujahti niin nopeasti, että virkailijat tulivat kyselemään voivatko auttaa, kun oli konttorin sulkemisaika. Sen sijaan, että olisivat heittäneet meidät ulos, tarjosivat kahvia, mitä ei tapahdu joka päivä.
Ennen kuin seuraavan kerran lähden kiertelemään rahakassin kanssa kaupungilla, otan asioista selvää. Eihän sitä tiedä, vaikka tulisi ryöstetyksi kuten ennen Stokkan ruokaosastolla, mutta se onkin jo toinen juttu.

***
Nämä kääpiökoirien omistajat tuntuvat olevan aivan oma rotunsa. Ex-naapuri soitti terveisiä Hollannista (virallisesti Alankomaista) ja käski googlettamaan ”Sissi Eerikinkadulla” . Tein työtä käskettyä ja siellähän Sissi-chihuahua räksyttää ohikulkijoille YouTuben videossa. Mitä tekee ex-naapuri: ei mitään, sillä eihän pikkukoiria saa komentaa!

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kaivarin jälkimaininkeja

Viime päivät ovat kuluneet Kaivopuiston koiranäyttelyn jälkiselvittelyissä ja pienestä vilustumisesta toipumisessa.
Koiranäyttelythän teettävät paljon töitä sekä ennen näyttelyä että sen jälkeen. Yleensä työt tehdään vapaaehtoisvoimin, mitä ei aina ymmärretä.
Nuhainen olo tuli, kun hiostavan lämmin sää muuttui iltapäivällä syksyisen viileäksi. Onneksi kaatosateet odottivat maanantai-iltapäivään.
Näyttelystä on tullut paljon kiitosta. Osanottajatkin ansaitsevat kiitoksen, sillä hyvin siistiltä puisto näytti tapahtuman jälkeen – lukuun ottamatta niitä muutamia monille aloittelijoille esimerkkinä olevia vanhoja konkareita, jotka eivät osaa lukea ja kuvittelevat, etteivät mitkään säännöt koske heitä. ”Minä itse” on päivän sana!
Näyttelyssä kävi tänä vuonna huomattavasti enemmän väkeä kuin viime vuonna, mistä lienee kiittäminen kaunista aurinkoista aamupäivää. Näyttelyluetteloiden osalta jouduttiin myymään jossain vaiheessa ei oo’ta, kun kauppa kävi edellisvuosia vilkkaammin.
Lohduttelin ilman luetteloa jääneitä kertomalla, että kaikissa hienoissa näyttelyissä luettelot loppuvat kesken ja omansa varmistaakseen täytyy tulla paikalle heti aamusta. Näin on tuossa terriereiden mekassa Montgomery Countyn näyttelyssäkin USA:ssa.
Kävijöiden joukossa oli Kaivarin kulmilla asuvia koiranomistajia, ahkeraan kameroitaan käyttäviä turisteja, kennelmaailman aktiiveja, Kääpiökoirayhdistyksen kunniajäseniä ja tietenkin Villakoirakerhon vanhat rouvat, jotka olivat varanneet kehän laidalle tarjoilupöydän pöytäliinoineen – kun olivat saaneet viime vuonna moitteita epämääräisistä nyssyköistään kerhon vanhimmalta jäseneltä. Juotavat tarjoiltiin vanhoista Kennelliiton hopeoiduista palkintopikareista, joten mikä oli nauttiessa.
Bostoninterrierikehän laidalla pyöri tuttu hahmo: presidentinvaalien galluppeja ylivoimaisesti johtava Sauli Niinistö perheen bostonpennun kanssa. Selitti, että nyt kuusikuukautinen pentu on vilkas ja innostuu entisestään lajitovereita nähdessään.
Olin huomaavinani äänensävyssä koiranomistajalle tuttua ylpeyttä. Niinhän on, että meidän lapsia saa haukkua, mutta ei meidän koiraa, kun parempaa ystävää ei olekaan.
USA:n edesmennyt presidentti Harry Truman ilmaisi asian sanomalla, että jos haluaa Washingtonissa ystävän, on parasta hankkia koira.
On presidenteillä koiria ollutkin, niin meidän kuin muidenkin. Kultarannassa pyöri aikanaan presidentti Koiviston tyttären Assin musta mopsi. Kekkosella taas oli Neuvostoliiton johtajilta lahjaksi saatuja venäjänvinttikoiria, jotka hän erehtyi viemään Kennelliiton näyttelyynkin. Ei olisi kannattanut, kun koira sai huonot arvostelut, koiratuomarit kun eivät omistajien titteleitä kunnioita.
USA:n presidenttien koirista olen joskus kirjoittanut artikkelin, joka löytyy SKKY:n sivuilta SKKY-Tiedote-osiosta. Presidentinvaaleihin valmistautuvalla presidentti Obamalla on myös koira, portagalinvesikoira. Eli ainakin yhdestä asiasta Niinistö ja Obama voivat olla yhtä mieltä: koiriensa erinomaisuudesta.
Kaivopuistossa pyöri tuttuun tapaansa meidän virallinen valokuvaajamme David Dalton, joka nappasi myös yllä olevan kuvan. Hän on jo ehtinyt kotiin Ranskaan ja Kaivarikuvia löytyy hänen sivuiltaan osoitteessa http://www1.clikpic.com/daviddalton/
Kaivarissa oli myös toimittajia ja näyttely oli pääaiheita sunnuntaina ruotsinkielisten radiouutisten Aktuellt-ohjelmassa, jossa Puppu Schauman kertoi tämän päivän ”city-koira”-trendistä. Tämä ohjelma on kuultavissa YLE:n Areenassa.