lauantai 24. joulukuuta 2011

Lomalukemista

Meillä, jotka emme vietä joulua, tämä vuodenaika on autuaallista, vaikka ulkona onkin pimeää, tuuli tuivertaa ja sataa tihuuttaa.
Voi kaikessa rauhassa seurata sivusta, miten kansa on stressaantunut jouluostoksillaan, yllätysvieraista ei ole pelkoa, kun suomalaiset kököttävät juhlallisesti sukulaistensa parissa, eivätkä puolitututkaan soittele.
Monena jouluna olen tehnyt remonttia, kun ei tarvitse murehtia naapureiden häiritsemisestä.
Tänä vuonna sain ennen lomia kaksi kirjapakettia, joten aika ei käy pitkäksi.
Parissa illassa ehdin jo lukea Ben Ryder Howe’n kirjan ”My Korean Deli”, joka on hieno kuvaus New Yorkin etnisestä sulatusuunista ja ”deli-instituutiosta”. Nämä delithän ovat vähän kuin entisaikojen lähikauppoja, joista saa kaikkea tarvittavaa kellon ympäri. Tämä nimenomainen puoti sijaitsi Brooklynissa. Howe, George Plimptonin omistaman The Paris Review-kirjallisuuslehden toimittaja, osti sen vaimonsa kanssa korealaissyntyiselle anopilleen, mutta joutui pian huomaamaan, että niin hän itse kuin juristivaimokin joutuivat tiskin taakse pitämään puotia pystyssä.
Sain juuri luettua toisen mielenkiintoisen kirjan, Hal Vaughan’in ”Sleeping with The Enemy; Coco Chanel’s Secret War”, joka kertoo historiallisiin lähteisiin perustuen tuon ranskalaisen muoti-ikonin sodanaikaisesta yhteistyöstä Pariisin saksalaisten natsimiehittäjien kanssa – sekä siitä, miten Chanel pääsi sodan jälkeen kuin koira veräjästä vaikutusvaltaisten tukijoidensa ansiosta.
Kun hän muutaman Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen palasi takaisin Pariisin muotimaailmaan, kaikki olivat jo unohtaneet, mitä hän oli sodan aikana tehnyt. Niinpä Chanelin kävelypuvut löysivät nimekkäitä kantajia Jacqueline Kennedystä ja Ranskan presidentti Georges Pompidou’n vaimosta alkaen, ja aika monella on ollut parfyyminään Chanel-vitosta. Ihmekös, että kulttuuriministeri Andre Malraux piti 1900-luvun huomattavimpina ranskalaisina de Gaullea, Picassoa ja Chanelia.
Odottamassa on vielä pari Afrikka-aiheista kirjaa ja Applen perustajan Steve Jobsin elämäkerta, joten aika ei tule pitkäksi. Ja välillä voi katsoa NHL-lätkää…

***
Venäjällä ei vietetä joulua, mutta jouluaatto näyttää olleen tapahtumarikas, kun kymmeniä tuhansia ihmisiä Moskovassa ja eri puolilla maata on kerääntynyt osoittamaan mieltään joulukuun alun duman vaaleja ja pääministeri Putinia vastaan.
Mielenkiintoista nähdä, miten mielenilmaukset vaikuttavat maaliskuun presidentinvaaleihin. Jo nyt näyttää selvältä, ettei Putinia valita suoraan ensimmäisellä kierroksella.
Duman vaaleihin mielenosoituksilla ei ole ollut vaikutuksia lukuisista oikeusjutuista ja uudistuslupauksista huolimatta.
Uusi duma kokoontui jo viikolla ensimmäiseen istuntoonsa. Kansanedustajien joukossa oli myös aikanaan tennispelaajien suosikkeihini kuulunut, mutta nyt tenniskentät jättänyt Marat Safin. Hänen kerrottiin todenneen, että hän on varmasti duman komein mies – muut kun ovat yli kuusikymppisiä. Toki olisin suonut hänen edustavan jotain muuta puoluetta kuin Yhtenäistä Venäjää!

Machiavelli-mietteitä

Iltana muutamana kaivoin kirjahyllystä esille iltalukemisiksi modernin poliittisen teorian isäksi mainitun Niccolo Machiavellin teoksen Ruhtinas (Il Principe), jota pidetään ohjekirjana hallitsijoille vallan vakiinnuttamiseksi ja pikkuruhtinaiden metkujen paljastamiseksi.
Kirja julkaistiin Machiavellin kuoleman jälkeen vuonna 1532. Se joutui pian kirkon kiellettyjen kirjojen listalle, kun sitä pidettiin paholaisen aikaansaannoksena.
Oma painokseni on englanniksi julkaistu The Prince, joka sisältää fasistidiktaattori Benito Mussolinin vuonna 1924 kirjoittaman esipuheen.
Huonosta maineestaan huolimatta Machiavellin ohjekirja pätee monin tavoin myös tähän päivään ja nykyaikaiseen demokratiakäsitykseen opettaessaan, että ellei hallitus perustu kansan tahtoon, hallinto on epävakaa; ylimyksiä ja pikkuruhtinaita voi aina vaihtaa, mutta kansaa ei.
Kimmokkeen kirjan tutkailemiseen sain itse asiassa palatessani viime viikolla Kennelliiton hallituksen kokouksista. Sateisella kotimatkalla pohdin, miten metkaa valta ja vallankäyttö ovat ja miten erilaisia meidän demokratiakäsityksemme.
Niin tämän päivän yhteiskunnassa kuin järjestödemokratiassahan valta on tai sen pitäisi olla sanelun ja määräilyn sijasta mitä suurimmassa määrin vaikutusvaltaa ja vuorovaikutusta. Machiavellikin voisi opettaa, että vaarallisinta on ripaus valtaa yhdistettynä rajattomaan kunnianhimoon ja arroganssiin.
Vuorovaikutus- ja johtamistaitoja voi yrittää opetella, ja niihinhän monet yritykset satsaavat vuosittain isoja summia. Paras tulos kuitenkin tulee, jos taidot ovat synnynnäisiä, vaistonvaraisia. Aivan samalla tavalla kuin korkeatkaan akateemiset tutkinnot eivät takaa sielun sivistystä.
Minua on jo pitempään häirinnyt harrastuksessamme tapa, jolla epäkohtia esille tuovat ja erilaisia mielipiteitä ilmaisevat leimataan liian herkästi vastustajiksi ja oppositioksi, vaikka kaikilla on sama päämäärä eli yhteisen toiminnan edistäminen.
”Kennelliitto-vastaisuus” on termi, jota on viime aikoina kuullut entistä useammin ja joka ainakin minua puistattaa. Toki demokratiassa on sallittava avoin keskustelu, vaikka se ei aina kaikkia miellyttäisikään – kun emme elä suomettuneessa Suomessa emmekä Putinin Venäjällä.

***
Nuo hallituksen kokoukset sujuivat vanhalla rutiinilla. Esityslistat ja lisälistat olivat tavanomaisen pitkiä ja liitteitä oli luettavana sekä etukäteen että itse kokouksessa.
Vanhan, vuoden lopussa lopettavan hallituksen kokouksen päätöksiä on jo luettu Kennelliiton sivuilta.
Esityslistoilla oli taas liuta kurinpitoasioita ja eläinsuojelurikkomuksista ja –rikoksista annettuja oikeuden päätöksiä. Joko eläinsuojelurikokset ovat lisääntyneet tai sitten ilmoitus- ja syyttämiskynnys on alentunut ja myös tuomioita rapsahtaa entistä herkemmin. Surullista joka tapauksessa.
Kennelliiton vuonna 2012 aloittava uusi hallitus piti myös järjestäytymiskokouksensa. Yhdestä valinnasta äänestettiin, mutta muuten toimikunta- ja muut postit oli sovittu etukäteen, joten ne olivat lähinnä ilmoitusluontoisia asioita. Ihmekös, jos joskus tulee turhautunut olo. Toivoa sopii, että tulevaisuudessa päästään myös isompien asioiden kimppuun ja aitoon keskusteluun.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

FCI:n satavuotisvalioita?

Ruotsin kennelliitto juhli viikonvaihteessa näyttävästi kattojärjestömme FCI:n satavuotisjuhlavuotta.
Tukholman Pohjoismaisessa Voittajanäyttelyssä oli teemana FCI 100 vuotta, ja virallinen juhlalogo oli niin ryhmäkilpailukehässä kuin illallispöytien kukkalaitteissa, paperikasseissa ja muussa rekvisiitassa. Myös BIS-tuomarin eli suomalaisen Rainer Vuorisen oli käsketty pukeutua sinivalkoisiin väreihin.
Monet suomalaiset koirat saavuttivat Pohjoismaiden Voittaja-tittelit. Mutta miten monet ovat saaneet FCI:n satavuotisvalion (FCI Centenary Champion) tittelin? Ainakaan toistaiseksi en ole huomannut kenenkään käyttävän tuota titteliä.
Tittelin saavuttamiseksi koiran piti saavuttaa joko 2 CACIB:ia tai 1 CACIB ja 2 varaCACIB:ia kolmessa FCI:n satavuotisnäyttelyiksi nimetyssä näyttelyssä eli toukokuussa Saksassa Dortmundissa, heinäkuussa Pariisin maailmannäyttelyssä tai syyskuussa Hollannissa järjestetyssä Euroopan Voittaja-näyttelyssä.
Satavuotisvalion tittelin saavuttaminen takaa koiralle elinikäisen osallistumisen valioluokkaan FCI:n hyväksymissä kansainvälisissä näyttelyissä.
Yhden suomalaisen suomenajokoiran kuulin nuo meriitit saavuttaneen, mutta kun omistaja kyseli tittelin vahvistamista, hänen käskettiin kääntyä FCI:n toimiston puoleen – josta taas käskettiin kääntyä oman maan kennelliiton puoleen.
Saapa nähdä, miten kauan kestää ennen kuin byrokratian rattaat ovat pyörineet niin kauan, että titteli on saatu vahvistettua ja kirjattua koiran tietoihin ihan virallisestikin.

***
Aijai miten hyvää teki nähdä taas tänä iltana, etteivät presidenttiehdokkaat ole kuunnelleet näitä "kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen" asiantuntijoita, vaan ovat hankkineet koiran ihan oman mieltymyksensä mukaan.
Sauli Niinistön perheellähän on bostoninterrieri ja Paavo Lipposella westie (jota kuulemma joskus Kennelliitossakin töissä ollut Iris Leikkonen silloin tällöin ulkoiluttelee). Ainakin takavuosina Paavo Arhinmäellä oli suomenajokoira. Nyt sitten Ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokas Eva Biaudet nähtiin ohjelman esittelyssä ulkoiluttamassa mopsiaan tuossa kulmakunnan koira-aitauksessa. Ei ihme, jos professorit ovat järkyttyneitä!

Kun talvi yllätti…

Me suomalaiset olemme aika ajoin vähän lapsellisestikin rinta rottingilla erinomaisuudestamme oli sitten kysymyksessä PISA-tutkimuksissa pärjääminen tai sijoittuminen kärkisijoille maailman vähiten korruptiosta kärsivien maiden listoille.
Ja tietenkin ylpeillään siitä, miten hyvin meillä pärjätään arktisissa talvioloissa. Tai pärjättiin joskus ennen, vaan ei pärjätä enää.
Viime perjantaina iltapäivällä Helsingissä alkoi räntäsade ja kipakka tuuli. Helsinki-Vantaan lentokentällä räntä oli lunta ja yllätyksenä se tuli (aivan kuin lumisade joulukuussa olisi yllätys).
Ensin odoteltiin portilla koneen lähtöä tunnin verran, sen jälkeen meidät pakattiin koneeseen, jossa istuttiin kaksi tuntia. Pois lentokenttärakennukseen ei päässyt, kun kansallisella lentoyhtiöllämme ei kuulemma ollut riittävästi kenttähenkilökuntaa. Yksi käsimatkatavaroiden kanssa matkaan lähtöä tehnyt matkustaja sentään päästettiin pois koneesta, kun hän totesi, ettei enää matkalle edes kannata lähteä.
Odotus korvattiin itse lennon aikana tarjoamalla pikkupulloista pari ruokalusikallista viiniä matkustajaa kohti!
Selityksenä oli, ettei lumenpoistokalustoa ollut riittävästi ja käytössä oli vain yksi kiitorata lähtevälle ja tulevalle liikenteelle. Oli joiltakin jäänyt säätiedotukset kuuntelematta.
Sunnuntai-iltana paluu sujui nopsaan – kunnes pääsin Helsinki-Vantaan lentokentälle. ”Priority”-lapuin varustettu matkalaukku ei tullut koskaan perille. Laukkua odotellessa ja katoamisilmoitusta täytettäessä saapui pari myöhässä ollutta lomalentoa, joten lentoaseman taksijonon kaaos oli valmis.
Siellä taksijonon tiimoilla pyöri jos jonkinlaista julkimoa Marco Bjurströmistä, Mika Häkkisestä ja Helsingin liikuntatoimen johtajasta sekä muutamasta entisestä television kollegasta alkaen. Jalkoja paleli nappaskengissä, kun ne saappaat olivat Tukholmaan jääneen matkalaukun sivutaskussa.
Laukku tuli viimein maanantai-iltana. Tiedä, milloin olisi tullut ilman tuota ”priority”-lappua. Ja flunssakin tuli.

***
Tiistai-iltana oli sitten Lucia-kulkue Aleksanterinkadun ja Suurkirkon tienoilla, joten kolmosen ratikka oli korvattu Kauppatorille menevillä busseilla. Kyllä oli kylmä tuuli Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmassa ratikkaa/bussia odottaessa, mutta hyvää oli Sundmans Krogin haukimureke ja omena-mantelipannukakku vaniljavaahdon kera!
Nyt sitten tällä viikolla on vielä Kennelliiton hallituksen kaksi kokousta ja, aivan kuin kenelläkään ei olisi mitään tekemistä joulua edeltävänä viikonloppuna, sunnuntaina pitää laittautua lentokentän kulmille ulkomuototuomareiden neuvotteluun, johon pitäisi vielä ehtiä koota ryhmätyökin, kun mieluiten käpertyisi vällyjen sisään lukemaan hyvää kirjaa.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Messarin jälkitunnelmia

Onneksi oli itsenäisyyspäivä, jotta voi toipua rauhassa viikonlopun Messukeskuksen Voittaja-näyttelyistä, maanantai kun kului lähinnä puhelimessa kerrattaessa tuttujen kanssa näyttelypäivien tapahtumia.
Rankkaa oli varmasti niillä koirilla, koiranomistajilla, tuomareilla ja muulla henkilökunnalla, jotka olivat Messarissa kaksi pitkää päivää aikaisesta aamusta iltamyöhään – eikä kotimatka myrskyssä ja vesi- ja räntäsateessa varmasti ollut leikittelyä.
Täytyy tunnustaa, että itse luistin osasta viikonloppua. Kun oli edellisen viikonlopun kokoustamisen jälkeen pieni flunssanpoikanen, päätin laittautua lauantaina heti myöhään iltapäivällä syödyn lounaan jälkeen kotiin, ottaa päiväunet ja katsoa kaikessa rauhassa niin Downton Abbey’n SVT-ykköseltä kuin Kaliforniassa meneillään olleiden golfkisojen kolmannen kierroksen NelonenPro:lta.
Näin minulta jäi kokematta niin Helsinki-Voittajan ryhmäkilpailut kuin illan tuomari-illallinen, joka alkoi puoli kymmeneltä ja nukkumaan tuomarit lienevät päässeet vasta puolen yön tietämissä – aloittaakseen sitten arvostelut pahimmassa tapauksessa jo yhdeksältä tai kymmeneltä.
Näkemättä jäi myös sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon visiitti näyttelyyn. Kun kuulin tämän VIP-vieraan tulosta, en voinut kuin huomauttaa, että toivottavasti jättää levottoman pikkutyttönsä kotiin. Kyllä tyttö oli ollut mukana puuhaamassa, kertoo luotettava silminnäkijä, mutta estradille asti häntä ei ilmeisesti viety.
Koira-asiat eivät kai varsinaisesti kuulu sosiaali- ja terveysministerin toimenkuvaan, mutta koiranomistaja hän kuuluu olevan. Heitä on muitakin nykyisessä hallituksessa ja kerrotaan, että esim. peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson oli itsenäisyyspäivien juhlissa käsi paketissa, kun ”käsi osui pelästyneen koiran eteen”.
Kun kysymyksessä oli kaksi eri näyttelyä, näyttelyalue oli laaja. Liikkeellä oli päivää kohti noin 7000 koiraa, mutta rotukohtaisten koiramäärien perusteella näytti siltä kuin kasvattajat ja koiranomistajat olisivat ilmoittaneet molempiin näyttelyihin vain parhaat koiransa, eli siinä missä ennen ilmoitettiin neljä koiraa, nyt ilmoitettiin kaksi, kun ilmoittautumismaksut olivat kohtalaisen korkeat ja niiden päälle tulivat matkakustannusten lisäksi yöpymis- ja ruokailukustannukset.
Ja tietenkin asusteet maksavat, hieno kun pitää olla.
Muuan Kennelliiton valtuuston jäsen naureskelikin lauantaina, että jossain päin Suomea on tainnut olla punainen silkki tai silkkijäljitelmä alennusmyynnissä, kun niin monella koiran esittäjällä oli punainen silkkijakkupuku. On otettu oppia venäläisiltä handlereiltä, joita pyöri paikalla runsaasti ja kuulostikin siltä kuin kolmas kotimainen kieli oli yleisempi kuin se toinen virallinen kotimainen.
Näyttelyiden koosta johtuen ei siellä hevin tuttuihin törmännyt ellei trampannut ympäri laajaa aluetta. Eniten tuttuja taisi olla sunnuntaina mopsikehän laidalla: naapurimaan Ruotsin tuomareita jännäämässä ruotsalaisten koirien puolesta, seurapiirien puheenaiheena ollut uusin luxemburgilais-suomalainen lemmenpari ja Kennelliiton kunniajäseniä kuten Gunnel Holm, joka on ollut pitkään vannoutunut mopsiharrastaja, sekä snautsereistaan tuttu kunniajäsen Reijo Hagström, jonka perheeseen on nyt tullut mopsi.
Kehässä minua odotti myös iloinen yllätys:


Kukat olivat parilta kääpiökoirarodun kasvattajalta, jotka kiittivät vuoden aikana saamistaan neuvoista ja muusta avusta. Taka-ajatuksia heillä ei varmasti ollut, koska en ole arvostelemassa heidän rotuaan aikoihin.
Kauniit kukat lämmittivät varsinkin, kun saa usein harrastuksemme etablissemangin taholta kylmää kyytiä jopa niin, että joskus tulee mieleen viimeksi Auto- ja kuljetustyöläisten liitossa harjoitettu johtamistyyli tai Pennsylvanian amish-yhteisöjen eristyspolitiikka.

***
Ensilumi satoi Kaivarin kulmilla itsenäisyyspäivän aamuyön tunteina sulaakseen sitten muutama tunti myöhemmin.
Siksi käänsin kylkeäni aamulla, kun olisi pitänyt lähteä Tähtitorninmäelle seuraamaan Suomen lipun nostoa. Myöskin Kansallisteatterissa pidetyt itsenäisyysjuhlat jätin väliin.
Kynttilän kynttilää ei huushollista löytynyt, joten en seurannut vanhaa perinnettä kynttilän sytyttämisestä ikkunalaudalle itsenäisyyden julistamiseksi (mistä historiasta kirjoitin blogimerkinnässäni viime itsenäisyyspäivän aikoihin).
Totesin myös, että protesti Putinin hallintoa kohtaan näyttää nyt leviävän itse Venäjällä, jossa nuoret ovat protestoineet sunnuntain valtiopäivien eli duuman vaalien väärinkäytöksiä vastaan ”Putin ulos”-tunnuksin.
Lauantaina Messukeskuksessa jututin lounaalla venäläistä tuomaria, joka on ”siviilissä” yritysjohtaja. Hänen ennusteensa vaalien tuloksesta oli, että vuorotellen saadaan Putin ja vuorotellen Medvedev, eikä mikään muutu, kun korruptio kukoistaa ja kaikki vähänkin äveriäämmät venäläiset ovat muuttaneet Lontooseen asumaan.
Enteilisikö vaalien tulos ja mielenosoitukset sittenkin suunnan muutosta ja kansan heräämistä?

torstai 1. joulukuuta 2011

Liikennekaaosta Töölössä

Jokohan jouluruuhkat ovat alkaneet?
Siltä ainakin vaikutti keskiviikkoiltana Töölössä, kun yksi ja toinen yritti tulla Kääpiökoirayhdistyksen syyskokoukseen perinteiselle Bottalle eduskunnan kulmille.
Itse olin paikalla etuajassa, kun ruuhkista ei ollut jälkeäkään ja matka kesti hädin tuskin kymmenen minuuttia.
Yhdistyksen sihteeri Päivi Rantanen raportoi saavuttuaan Leena Parviaisen etsivän parkkipaikkaa. Leenan kommentit eivät kestä julkaisua – kun hän pääsi paikalle puolen tunnin kuluttua. Marja Törmä puolestaan kertoi tehneensä matkaa Kirkkonummelta 1,5 tuntia. Hän oli kaukoviisaasti päättänyt jättää autonsa Munkkiniemeen ja tulla loppumatkan nelosen ratikalla. Hieno idea, mutta matkalla oli vesijohto poikki eikä ratikkakaan kulkenut!
Viimeisimpänä paikalle rynni Puppu Schauman, joka ajoi ympäri lähikortteleita löytääkseen parkkipaikan. Eli väärässä olivat ne, jotka tiesivät parkkipaikan löytyvän 5-10 minuutin kortteliajon jälkeen, ellei sellaista Kansallismuseon kulmilta heti löydy.
Itse kokous saatiin sitten pidettyä ja kesti puolisen tuntia, kun mistään ei äänestetty. Eli turhaan menivät sihteerin hienot äänestysliput, mutta ovatpahan valmiina seuraavaan kertaan.
Sitä kyllä ihmeteltiin, miten passiivista porukka on, kun millekään yhdistykselle ei kelvannut ilmainen infopiste Messukeskuksen tulevan viikonlopun Voittaja-näyttelyissä. Lieneekö niin, että nyt kun järjestetään kaksi peräkkäistä näyttelyä, kenelläkään ei ole aikaa päivystää kopissa, vaan aika ja energia menee omien koirien esittämiseen ja oman rodun arvostelun seuraamiseen.
Messukeskuksen liikennejärjestelyt tuntuivat huolestuttavan monia, ja joku jo ihmetteli, miten näyttelyyn mennessä suurin huoli on liikenne, eikä suinkaan se, miten koirat pärjäävät.
Miten sinäkin olisit bassettejasi raijannut kolmosen ratikassa Messariin, kyseli Huvikummun Eija Koskelin. Vastauksena oli, että silloin kun minulla vielä basset houndeja oli, tilasin sovinnolla taksin, joka vei suoraan ovelle, vaikka tuolloin Messarissa näyttely oli kaksipäiväinen ja koiriakin taisi olla 2000-3000 eli reilusti alle puolet nykyisestä jaettuna kahdelle päivälle.

***
Räikeät joulumainokset kovine lead-valoineen ovat jo vallanneet katukuvan. Jokainen kaupungissa asuva tietää, että tästä lähtien ei ole asiaa omalla autolla keskustaan edes ruokaostoksille. Kadut ruuhkauttavat nämä fiksut jouluostoksilla kävijät, joiden on välttämättä päästävä omalla autolla kaupan ovelle ja jotka sitten kiertävät keskustaa omalla autolla ilmaisen parkkipaikan toivossa, aivan kuin sellaisia löytyisi!
Kun laskee parkkipaikkojen ja bensan hinnan, halvemmaksi tulisi, jos jättäisi autonsa vähän kauemmaksi ja käyttäisi vaikka taksia, niin ylelliseltä kuin se joistakin (autonomistajista) kuulostaa, mutta näinhän ei järjenjuoksu mene.