keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Lumikaaosta – jälleen

Ehdin jo elätellä toiveita, ettei tänä talvena nähtäisi viime talven tapaista lumikaaosta, kun vielä jouluna oli lämpöasteita ja vettä tihuutteli.
Turha toivo. Illansuussa kotikadun ajoväylä oli kaventunut puoleen, molemmin puolin katuja oli lumikinosten keskelle parkkeerattuja autoja ja lumiautot ja kauhakuormurit tukkivat kadun. Siinä sitten autot peruuttelivat korttelin verran etsiessään kiertoteitä.
Kasarmitorin laidalla ei tiennyt, kummasta tuli enemmän lunta, taivaalta vai entisen radiotalon katolta nyt kun jalkakäytäviä on lumivaaran vuoksi suljettu ja lumen luojilla tuntuu olevan korkea sesonki.

***
Kääpiökoirayhdistys piti tiistai-iltana järjestäytymiskokouksensa ja suunnitteli tulevan vuoden ohjelmaa. Tärkeimpänä listalla on heti keväällä tuleva yhdistystoiminnan seminaari, jonne kutsutaan kaikkien jäsenyhdistysten ja alajaostojen puheenjohtajat, sihteerit ja rahastonhoitajat.
Tarkoitus on käsitellä kenneltoiminnan organisaatiota, yhdistyslakia, yhdistysten taloudenhoitoa sekä muita hyvään yhdistystoimintaan liittyviä asioita.
Yhdistyslaki, kirjanpitolaki ja yhdistysten säännöt kuulostavat monesta liian monimutkaisilta ja tylsiltä, mutta totuus on, että monilta riidoilta ja väärinkäsityksiltä säästyttäisiin, jos edes yhdistysten hallituksissa toimivat vaivautuisivat tutkimaan yhdistyslakia ja oman yhdistyksen sääntöjä. Jos nämä asiat ovat kunnossa, sitten voi keskittyä siihen varsinaiseen yhdistystoimintaan, jota varten yhdistys on alun alkaen perustettukin.

***
Tiistai-illan kokouksen asialistalla oli myös vakuutusyhtiöille annettavien koirien hinta-arvioiden vahvistaminen.
SKKY ei ole käyttänyt Kennelliiton sinänsä erinomaista Omakoira-palvelun vakuutusarvotaulukkoa siitä yksinkertaisesta syystä, että mielestämme se ei ole riittävän monipuolinen.
Meillä koiran perusarvo määrittelemisessä otetaan huomioon koiran vanhempien näyttely- ja terveystulokset, eli jos näyttelyissä ei ole käyty eikä terveystutkimuksia tehty, myös pennun arvo on alhaisempi kuin korkeasti palkittujen ja tutkittujen vanhempien jälkeläisten arvo. Tähän lisätään vielä sata euroa, jos pennulle on tehty polveutumisen varmistava DNA-tutkimus.
Sitä kyllä siunailtiin, miten monessa suositussa rodussa kasvattajat ovat hinnoittelemassa pentunsa tavallisten ostajien saavuttamattomiin – ja samalla lisäävät harmaata kauppaa, kun ostajat hakeutuvat epämääräisten tuontikoirien tai ”paperittomien” koirien ostajiksi.
Miten esimerkiksi nuoret, opiskelijat ja uransa alkuvaiheessa olevat hankkivat rekisteröidyn rotukoiran, kun opintolainaa on ja työpaikkakin saattaa olla pätkätyöpaikka, jos pennun hinta pyörii 2000 euron paikkeilla?
Huimin kuulemani esimerkki oli purentavikainen pomeranian-pentu, josta oli pyydetty 2000 euroa (ja narttupennun hinta oli 3000 euroa). Ei se ole hullu, joka pyytää, vaan se maksaa, mutta silti kasvattajien kannattaisi joskus mennä itseensä ja miettiä, onko tämä järkevää.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Vaalien jälkitunnelmissa

”Niinhän siinä kävi kuin me olimme suunnitelleet”, totesi tuttava, joka soitti presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen tuloksen selvittyä.
Analyytikot tutkivat nyt, miten vaaleissa taktikoitiin, ja ainakin minä tunnustan taktikoinnin, kun mietin sopivaa ehdokasta toiselle kierrokselle. Loppuviikosta kyllä harmitti, kun olin käynyt äänestämässä ennakkoon, vaikka olin vaalipäivänä kotona – vaaliuurnilla käynnistä kun on tullut oma traditionsa.
Kävin myös tutkimassa oman äänestysalueen tulokset. Äänestysprosentti, joka on yleensä meillä hyvin korkea, oli nyt 84,4%. Eniten ääniä keräsi Niinistö, 40,9%, mutta Haavisto oli vain karvan verran perässä 40,6% osuudellaan. Biaudet oli kolmantena 6,2%, seuraavina Lipponen ja Väyrynen 3,4% osuudella kumpikin. Arhinmäki sai 2,7%, Soini 1,8% ja Essayah 0,97%.
Taisi muuten Haavistokin huomata, että koiranomistajien riveissä on suuri potentiaalinen äänestäjäkunta, kun ehti vielä lauantaina avaamaan uuden hallin, jossa koirat kisasivat agility-kilpailuissa. Niinistöhän on saanut ylimääräistä mainosta bostoninterrieri Lennullaan.
Toisen kierroksen hyviä puolia ainakin on, että ilmaista kahvia on tarjolla päiväkävelyjen yhteydessä, kun tuohon kulman taakse oli avattu viime viikolla uusi Café Niinistö. En ehtinyt launtaina maistamaan, kun olivat sulkeneet jo ovensa, mutta tulevalla viikolla ajattelin pistäytyä. Jollei muuta niin ainakin tarkistamassa, onko kunnon kahvia.
Kennelharrastuksen aktiivien kannattaa kuitenkin olla tarkkana äänestyksen kanssa, sillä vaalipäivänä satoja aktiiveja on mukana Kennelliiton järjestämässä Koira-Expossa Vantaalla. Eli pitkämatkalaiset eivät ehdi vaaliuurnille, vaan pitää äänestää ennakkoon.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Äänestetty on!

Nyt on kansalaisvelvollisuus täytetty eli äänestetty jo ennakkoon presidentinvaaleissa.
Yleensä olen käynyt äänestämässä varsinaisena vaalipäivänä, mutta tiistaina olin matkalla palaveriin Espalle Strindbergin kahvilaan, joten piipahdin samalla matkalla kaupungintalolla äänestämässä – kun ei tiedä, millainen sää on vaalipäivänä ja kun meidän äänestyspaikkamme on siirtynyt tuosta kulman takaa Tehtaankadun koululta Ratakadulle Norssiin.
Väkeä kaupungintalolla oli tasaista virtaa, mutta toimitus sujui nopsasti. Liimaputkikin oli varattu ruskeiden kirjekuorien sulkemista varten.
Väkeä näytti olevan myös Espalla Café Niinistössä, mutta ehdokas oli paikalla vain jo viime vaaleista tuttuna pahvi-Saulina.
Näissä vaaleissa monet kuuluvat kertovan avoimesti, ketä ovat äänestäneet tai aikovat äänestää. Omaa kantaani en aio tässä vaiheessa paljastaa muuta kuin toteamalla, että oman puolueen ehdokasta en äänestänyt.
Ehdokkaat vakuuttavat yhteen ääneen, miten paljon säpinää vaalikentillä on ollut, mutta itse olen kaipaillut enemmän tuoreita kannanottoja ja innostusta – sellaista kuin oli viime vaaleissa. Lieneekö niin, että galluppeja johtava Niinistö on katsonut parhaaksi olla erityisen varovainen kannanotoissaan, ettei ääniä katoaisi.
Paavo Väyrynen on yllättänyt hyvällä mainostoimistollaan, mutta riittääköhän se toiselle kierrokselle, kun niin monet muistavat jalasmökit ja vanhat suhmuroinnit?
Toinen Paavo, Lipponen, on vakuuttanut asiaosaamisella nimenomaan presidentin toimivaltaan kuuluvissa kysymyksissä, mutta karvahattu-look taitaa kuulua jo menneisyyteen. Haavistosta taas sanotaan, että fiksu mies, mutta kun on vihreä ja muutakin painolastia on kai oltu havaitsevinaan.
Ja sitten meillä on ehdokkaat, jotka lienevät lähteneet kisaan velvollisuuden tunnosta petaamaan asemia puolueelleen tai seuraaviin vaaleihin, oli sitten kunnallisvaalit tai eurovaalit.
Tärkeintä nyt on, että sunnuntaina mennään vaaliuurnille. Jos ehdokkaat eivät miellytä, aina voi äänestää vaikka Aku Ankkaa tai jättää tyhjän vaalilipun. Niin minäkin tein vuosia sitten, kun en hyväksynyt Kekkosen miltei automaattiseksi odotettua valintaa.

***
Meille tenniksen ystäville on taas koittanut kulta-aika, kun Australian avoimet ovat alkaneet. Jos jaksaa, otteluita voi seurata aamukahdesta myöhään iltapäivään (kun iltaottelut Melbournessa saattavat päättyä vasta puolen yön jälkeen sikäläistä aikaa).
Itse päädyin siihen vaihtoehtoon, ettei kannata seurata aamuyön ja aikaisen aamun otteluita, joista kuitenkin tulee uusintoja myöhemmin päivällä ja illalla. Ja onneksi on sekä Eurosport että Eurosport kakkonen - kun nämä suomenkieliset selostajat tuolla ykköskanavalla ovat niin onnettomia ettei heitä kestä kuunnella! Tulee ikävä Hessu ja Jari Hedmania. Eiköhän lukija länsirannikolta ole samaa mieltä.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Viki Hakiainen poissa

Viime viikolla tuli tieto, että Kennelliiton ja Kääpiökoirayhdistyksen kunniajäsen Viki Hakiainen on kuollut 83-vuotiaana.
Viki teki pitkän, monikymmenvuotisen päivätyön niin Kennelliiton kuin eri rotujärjestöjen ja kennelpiirienkin näyttelytoiminnan kehittämisessä. Tuskin moni Messukeskuksen kehien laidalla istuva edes tietää, että nekin penkit Viki hankki aikanaan pilkkahintaan Kennelliitolle Suomen Messuilta.
Maaseudun näyttelyissä hän hoiteli alkuvuosina suvereenisti niin kehäjärjestelyt, ryhmäkilpailut kuin tuomareiden majoitukset ja ruokailutkin, kun järjestäjät eivät aina ymmärtäneet, että tuomareillakin piti olla yösija ja ruokaakin piti saada.
Messukeskuksen ajoilta meidän harrastuksessamme pyörii aikamoinen joukko ”Vikin miehiä”, jotka olivat aikanaan opiskelemassa häneltä näyttelyn järjestämisoppeja. Ja hyvässä koulussa olivatkin.
Itse tutustuin Vikiin joskus 1980-luvun taitteessa, jolloin istuimme silloisen Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistyksen hallituksessa ja kävimme myös järjestämässä Dragsvikin näyttelyitä. Avulias Viki oli ja Handelsgilletissä pidettyjen hallitusten kokousten jälkeen hänellä oli tapana ajaa aikamoinen rundi, kun hän kuskasi Hasse Lehtisen, Kari Järvisen ja minut kotiin.
Vikin suhdeverkko oli myös aikamoinen, eikä hän epäröinyt ottaa yhteyttä korkeisiin tahoihin silloin kun tarvittiin.
Heti sotien jälkeen hän marssi sisäministeri Yrjö Leinon puheille ja sai estettyä inkerinsuomalaisen perheensä palauttamisen Neuvostoliittoon. Messukeskuksen sopimukset hän neuvotteli Suomen Messujen toimitusjohtajan kanssa.
Itse sain Vikiltä aikamoiset haukut muutama vuosi sitten, kun olin mennyt omin päin ostamaan uuden television, jonka toimituksessa oli sitten häikkää. Viki kun tunsi suuren elektroniikkaketjun johtajan ja olisi voinut hankkia kunnon rabatinkin!
Venäjäntoy-rotu oli parinkymmenen vuoden ajan Vikin suuri intohimo. Kun rotu piti saada FCI:n hyväksymäksi, Viki soitteli FCI:n rotumääritelmätoimikunnan ranskalaiselle puheenjohtajalle. Ranskaa hän ei puhunut, mutta yhteiseksi kieleksi löytyi venäjä.
Venäjäntoy taitaa olla muuten ainoa rotu, jonka suomenkielinen nimi on ratkaistu Kennelliiton valtuustossa saakka. Kennelliitto oli kääntänyt russkij toy –nimen venäjänkääpiökoiraksi, mikä ei Vikin mielestä ollut oikein, kun ”toy” ei ole mikään kääpiökoira vaan lelu.
Monta puhelua asiasta soitettiin, ja Kääpiökoirayhdistys katsoi velvollisuudekseen tehdä asiasta valtuustoaloitteen. Viki oli puhuttanut valtuuston jäseniä, ja niinpä olin valtuustossa yhteisessä rintamassa Suomen Pystykorvajärjestön Antti Aarnion ja silloisen kansanedustajan Seppo Lahtelan kanssa aloitetta kannattamassa. Kun vielä Leena Parviainen piti esitelmän venäjänkielisestä termistöstä, aloitehan meni läpi.
Mikä osoittaa, mitä sinnikkyydellä ja peräänantamattomuudella saadaan aikaan. Siksi Vikillä oli paljon ystäviä, kuten tämä Vikin 80-vuotispäiviltä otettu kuva osoittaa.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kirkkonummen retretti

Joskus saa kiittää onneaan, ettei ole luvannut mitään menoja. Kuten nyt sunnuntaina, kun pakkasen ja viiman keskellä voi käpertyä vällyihin, lukea hyvää kirjaa ja katsoa viime yön NHL:n matseja.
Perjantaina ja lauantaina eivät asiat olleetkaan niin hyvin, kun päädyin kahdeksi päiväksi Kirkkonummen perukoille metsän keskelle Aavarantaan Kennelliiton hallituksen retrettiin, jota myös toiminnansuunnittelupäiviksi kutsuttiin.
Siinä sitten kipiteltiin pytingistä toiseen lumituiskussa ja pakkasessa, kun palaverit ja ruokailut pidettiin eri rakennuksissa. Varoakin piti, että pysyi pystyssä, kun polut olivat jäisiä ja petollisen lumen peittämiä.
En ole tunnetusti tällaisten retrettien ystävä (kuka tänä päivänä lienee, paitsi ne, jotka ovat samaa mieltä entisen presidentin Manu Koiviston kanssa – hänhän jonkun virkamieslakon aikana muutti teatraalisesti pressanlinnasta Kalastajatorpalle tokaisten, että kyllä tämä aina kotiolot voittaa).
Näinä taloudellisesti epävarmoina aikoina monet yritykset viestivät säästäväisyydestään karsimalla erilaisia edustus- ja yritystoiminnan menojaan, ja aika monessa paikassa palaverit ja neuvottelut on pyritty järjestämään omissa tiloissa tehokkaalla asiaohjelmalla. Kun monet työntekijätkin mieluiten tekevät työnsä tehokkaasti ja nauttivat sitten ihan omasta vapaa-ajastaan.
Eipä silti, kyllä toiminnansuunnittelupäivillä asiaakin oli, vaikka konkreettisia aikatauluja ei löytykään lukkoon, ja olihan päivällisten menu ruokajuomineen suunniteltu huolella.
Puhuttiin mm. Kennelliiton sääntöuudistuksesta, ja mukana olivat nykyisen sääntötyöryhmän jäsenet Mika Leppinen, Ralf Lundell ja Lauri Tervonen.
Olen ollut mukana jollakin tavalla kahdessa edellisessä sääntöuudistuksessa, ensin 1990-luvulla Tervosen vetämässä organisaatiotoimikunnassa ja sitten muutama vuosi sitten vetämässä jonkin aikaa nykyistä laajempaa sääntötyöryhmää.
Edellisestä ponnistuksesta minulla oli tallella vielä muutamia ehdotuksia, joille aika ei ollut silloin kypsä, joten toivon, että nyt niitä saadaan aikaan.
Esimerkiksi vaalivaliokunnan aikaansaaminen niin, että ehdokasasettelu hallitukseen ja muihin virkoihin saadaan avoimemmaksi ja koko Kennelliiton tarpeita paremmin palvelevaksi.
Toinen tärkeä kysymys on demokratian toteutuminen näinkin isossa liitossa ja sen päätöksentekoelimissä, sillä nyt esimerkiksi rotujärjestöllä on yhtä suuri painoarvo (yksi ääni valtuustossa) riippumatta sen koosta tai sen edustamien rotujen lukumäärästä. Samoin alueellisten kennelpiirien edustajat saavat käyttöönsä yhtä monta ääntä riippumatta siitä, miten monta Kennelliiton jäsentä piirin alueella asuu.
Luulen, että nytkin tutkitaan niin sähköistä kuin postiäänestystäkin, joka viimemainittu on käytössä monissa järjestöissä, mutta josta on myös huonoja kokemuksia – vaikkapa Tanskasta, jossa sama puheenjohtaja on luotsannut järjestöä jo vuosikymmeniä, kun on rivijäsenille tuttu nimi.
Sellaista henkeä tuntuu myös olevan, että Kennelliiton valtuuston kokoa pitää pienentää, kun eiväthän ne valtuutetut mitään ymmärrä. Olisiko hyödyllisempää miettiä asiaa siltä kannalta, että uudet valtuutetut voivat oppia liiton päätöksentekoa ja tulla myös paremmin sitoutetuiksi liiton arvoihin ja päämääriin?
Tuon retretin aikana puhuttiin myös Kennelliiton ja rotukoirien (huonosta) julkisuuskuvasta, ja siinä hyvänä sparraajana oli Koiramme-lehden päätoimittaja Tapio Eerola. Aiheestakin voi kysyä, miksi me olemme aina puolustuskannalla ja miksi me emme saa tätä myönteistä sanomaamme esille – kun koiramäärä lisääntyy ja kaikesta kielteisestä julkisuudesta huolimatta koirat tänä päivänä ovat terveempiä ja usein elävät vielä paljon pitempään kuin joku vuosikymmen sitten.
Tämä imagon rakentaminen on sekin jännä juttu. Muotisloganeilla taiteilevat kuvittelevat, että riittää, kun on facebookissa ja tekee erilaisia taikatemppuja, mutta kyllä imagon tueksi tarvitaan ihan konkreettisia tekoja, hyviä uutisaiheita ja laadullista, oikeaa toimintaa.

***
Koiranäyttelyt laajana kansan harrastuksena ja laadukkaat suomalaiset koirat olivat näkyvästi esillä perjantaiaamuna Maikkarin eläkeläisille suunnatussa Studio 55-ohjelmassa, jossa Kari Järvinen oli haastateltavana. Hyvä ohjelma ja Sissi-chihuahua käyttäytyi kauniisti, vaikkakin feikkijalokivin koristellun kaulapannan olisi voinut jättää kotiin.
Sen sijaan ihmettelin taas ohjelman oheismateriaaliksi internetiin laitettuja ”asiantuntija-artikkeleita” sairaista koirista, vääristyneestä koiranjalostuksesta ja koiran valinnasta. Niissä professori Marjatta Snellman jälleen pyöritti vanhaa tuttua levyään. Olisikohan aihetta palkita professoria uudella huomionosoituksella? Antoivathan Kennelliitto ja Tapiola hänelle 3000 euroa koirien terveyden edistämisestä kohta sen jälkeen, kun hän oli mollannut rotukoirat iltapäivälehtien palstoilla!

torstai 12. tammikuuta 2012

Lukuelämyksiä

Kerroin jokin aika sitten joululukemisiksi tilaamastani kirjapinosta. Nyt huomasin, että olisi pitänyt ottaa kirjat luettavaksi vähän eri järjestyksessä, sillä pinon pohjalla olleet Alexandra Fullerin kirjat Afrikasta olivat todella ihastuttavia lukuelämyksiä.
Fullerin lapsuudestaan Rhodesiassa (nykyisessä Zimbabwessa), Malawissa ja Sambiassa kertova kirja Don’t Let’s Go to the Dogs Tonight: An African Childhood on käännetty myös suomeksi nimellä Ei hunningolle tänään: Afrikkalainen lapsuuteni. Suomenkielinen painos on jo loppuunmyyty, mutta jos kirjastosta löytyy, kannattaa lainata, sillä niin värikkäitä perheen vaiheet ovat olleet.
Kirjan mottona oleva lausekin osoittaa mistä on kysymys, sillä se jatkuu: ”For Mother Will Be There” eli äiti on jo hunningolla…
Valkoisten rhodesialaisten asema pääministeri Ian Smithin antaman yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen aikaan ei ollut juhlaa, kun maassa puhkesi sisällissota. Kynnelle kykenevät valkoiset rhodesialaiset miehet komennettiin viikkokausiksi taistelemaan sissejä vastaan ja perheen naiset saivat selviytyä farmeillaan niin kuin parhaaksi näkivät.
Silti normaalielämää yritettiin jatkaa. Aika hurjalta kuulosti kertomus siitä, miten äiti vei perheen tytöt lasten naamiaiskutsuille maamiinojen varalta panssaripohjaisella maasturilla – tytöt takapenkillä ja äiti kuskina sylissään pari springerspanielia ja Uzi-konepistooli. Tai miten sissit kävivät yöllä silpomassa perheen rhodesiankoiran.
Monien muiden valkoisten perheiden tapaan Fulleritkin joutuivat jättämään itsenäistyneen Zimbabwen, kun diktaattori Robert Mugaben "sotaveteraanit" ovat vallanneet valkoisten omistamat maatilat, surmanneet joukoittain ihmisiä ja ajaneet maan talouden täydelliseen kaaokseen.

Toinen, vasta ilmestynyt kirja, Cocktail Hour under the Tree of Forgetfulness, kertoo Fullerin äidin Nicola Fullerin elämästä ensin lapsena Keniassa ja sitten oman perheensä kanssa näissä muissa Keski-Afrikan valtioissa niin, että hänellä oli tapana esitellä itsensä Keski-Afrikan Nicola Fulleriksi.
Hevoset ja koirat näyttelevät tärkeää osaa kirjassa, olihan hänen skottilainen Skyen saarelta kotoisin oleva esi-isänsä Majuri Allan MacDonald cairnterrierirodun kehittäjiä ja Britannian vuonna 1910 perustetun Cairnterrieriklubin ensimmäinen presidentti.
Cairneja ei Nicolan perheessä ollut, mutta oli siellä rhodesiankoiria, springerspanieleita, mäyräkoiria ja jackrusselinterriereitä (joista jokunen joutui kobran kuristamaksi aivan viime vuosina perheen maatilalla Sambesi-joen varrella).
Tuolla maatilalla on unohduksen puu, joka on näytellyt tärkeää osaa afrikkalaisessa kyläkulttuurissa. Sen juureen kokoonnutaan iltaisin sopimaan riidat ja unohtamaan menneet. Olisiko sellaiselle puulle käyttöä meilläkin?

***
Zimbabwen tilanne on aiheuttanut ongelmia myös meidän kennelharrastuksemme kansainväliselle kattojärjestölle FCI:lle ja Etelä-Afrikan kennelklubille. FCI:n sääntöjen mukaan koirat on rekisteröitävä siinä maassa, missä ne ovat syntyneet. Kun entinen Rhodesian kennelklubi ei voi enää toimia, eteläafrikkalaiset ovat rekisteröineet oman maansa ulkopuolella asuvien kasvattajien kasvattamia rotukoiria, mikä ei FCI:lle sovi.
Kun meidän kasvattajamme joskus tuskailevat ongelmiensa kanssa, olisi ehkä hyvä muistaa, millaisia oikeita vaikeuksia kasvattajilla monissa muissa maailmankolkissa on.

torstai 5. tammikuuta 2012

Sääliksi kävi…

… pikkuleijonien kapteenia Mikael Granlundia, joka floppasi pahan kerran rangaistuslaukauksessaan, kun Suomi otti yhteen Ruotsin kanssa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Calgaryssa keskiviikon vastaisena yönä. On taidettu antaa pojalle liian suuret saappaat.
Samalla tavalla floppasi maalivahti Sami Aittokallio vain vajaa kaksi minuuttia ennen ottelun varsinaisen peliajan päättymistä, kun Ruotsi pääsi tekemään tasoitusmaalin.
Ruotsin voitto oli ansaittu, sillä niin paljon paremmin sen joukkue pelasi. Sen toki myönsi myös Eurosport-kakkosen englanninnkielinen selostaja, jonka juttuja oli hauska seurata varsinkin, kun suomalaisten nimien lausuminen ei sujunut aivan kuin olisi odottanut. Aittokallio kuulosti Eetu Kalliolta, ääkkösnimistä puhumattakaan.
Syötöt sen sijaan napsahtivat kohdalleen ja kiekko liikkui, kun NHL:ssä pelattiin maanantai-iltana vuoden talviklassikko Philadelphia Flyersin ja New York Rangersin välillä. Ottelu pelattiin ulkoilmassa Philadelphiassa, joka oli aikanaan USA:n ensimmäinen pääkaupunki. Siellä annettiin maan itsenäisyysjulistus ja kirjoitettiin perustuslaki.
Puitteet lätkämatsiin olivat hienot, avajaisjuhlallisuudet komeat ja yleisöä paikalla lähes 50000. Vaikka Flyersin Kimmo Timonen onkin suosikkejani, toki olin tyytyväinen Rangersin voittoon. Rangershän on vähän kuin HIFK – värikäs ja intohimoja herättävä, mutta peliesitykset eivät aina vastaa mainetta eivätkä ole kunniaksi kotiareenaalle, Madison Square Gardenille.

***
Sääliksi käy myös äänestäjiä, jotka miettivät valintojaan tulevissa presidentinvaaleissa.
Vaisu on ollut vaalitaistelu, eikä tällä kertaa ole ilmassa samanlaista innostusta ja jännitystä kuin edellisissä vaaleissa.
Vaalimainosten ilmestyminen katukuvaan oikeastaan vahvistaa valjua kuvaa. Siellä poseeraa mielipidetiedusteluja johtava Niinistö presidentillisesti, siellä hymyilee pari ”sosiaalitanttaa” ja siellä on villapaidassaan kansan syviä rivejä edustava Soini – joka kuuluu juuri palanneen lomamatkalta Azoreilta.
Sinne ei jokaisella duunarilla olekaan varaa matkustaa sadetta ja pimeyttä pakoon, mutta eikös se ole niin, että älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon!
Mainoskampanjassaan on tainnut onnistua parhaiten vuosikymmeniä monien naurun ja pilkan aiheena ollut Paavo Väyrynen, joka on onnistunut kääntämään vitsit vaalivaltiksi Vuokko ja Paavo-mukeillaan ja muulla rekvisiitalla.
Eikös olisi muuten hienoa, jos presidentin rouva vetäisi tanssilava- ja hotellibisnestä ja kauppaisi siinä sivussa marjamehusta tehtyä viiniä, kun presidentti itse ei voisi harjoittaa yritystoimintaa virkansa ohessa? Näinhän illan televisiotentissä arveltiin.
Odotan nyt mielenkiinnolla seuraavaa presidenttitenttiä nähdäkseni, minkä verran Soinia tentataan niin Azorien lomasta kuin Vatikaanin oppien noudattamisesta, sillä kaukaa haetuilta tuntuu ajatus, että presidentti olisi abortin vastustaja ja suosittelisi Afrikan ja Aasian HIV- ja AIDS-epidemioiden rajoittamista pidättäytymisellä kondomien sijaan.
Äänestyspäätöstä miettiessä parhaat analyysit löytyvät Hesarin Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä-blogista, jossa keskustelu käy vilkkaana yli puoluerajojen. Suosittelen.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvää uutta vuotta 2012

Uusi vuosi tuli Kaivarin kulmille tavallista rauhallisemmissa merkeissä – tai ainakin siltä kuulosti.
Osasyynä lienee ollut yksityisten ilotulitekielto Helsingin keskustassa ja tietyillä erikseen määrätyillä alueilla kuten Kaivarissa, joskin jotkut paukuttelivat rakettejaan Kaivarin ja Merisataman rannassa.
Kaupungin järjestämä ilotulitus näkyi toki tännekin, mutta olihan se paljon vaatimattomampi kuin Sydneyn satama-alueen, New Yorkin Times Squaren, Berliinin Brandenburgin portin tai Lontoon Thamesin ilotulitukset. Sydneysta raportoitiin Australian uhranneen ilotulitukseen yli kuusi miljoonaa dollaria, mutta rahat tullevat takaisin moninkertaisesti turistien mukana. Olihan jo uuden vuoden yönä Sydneyn sataman ja oopperatalon liepeillä puolitoista miljoonaa uuden vuoden vastaanottajaa.
Tänään näkyi taivaalla myös outo valoilmiö: aurinko, ja kun lunta ei ollut (mitä nyt pakkassään puuteroimaa huurretta kaduilla ja autojen katoilla), mikäpä oli lenkkeillä ja nauttia talvesta toivoen, että tähän se jäisikin.
Joka tapauksessa kaikille hyvää uutta vuotta 2012 – ja tervetuloa juhlimaan Helsingin 200-vuotista taivalta Suomen pääkaupunkina.