Kaivarin kulmilta

Coton-kuplan puhkeaminen

2012-02-10T01:46:00.000+02:00

Moni mietti viime viikonvaihteessa, pitikö jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosen perheen coton de tuléarin sukutaulu paikkansa vai kuuluiko koira niiden noin 700 koiran joukkoon, jotka Kennelliitto yhtäkkiä suurella julkisuudella ilman pätevää näyttöä siirsi Ei jalostukseen-rekisteriin.
Kukaan ei kehdannut kysyä suoraan. Voin kertoa, että ei kuulunut – eivätkä sinne muutama viikko sitten julkistettujen tietojen mukaan kuuluneet ne runsaat 140 koiraa, joiden polveutuminen oli tutkittu ja oikeaksi todettu.
Kun asia vajaa vuosi sitten tuli julkiseksi ja monet hyvässä uskossa toimineet kasvattajat joutuivat toteamaan tulleensa mustamaalatuiksi, koetin kertoa asiaa kyselleille toimittajille, etten uskonut monenkaan koiran sukutaulun osoittautuvan vääräksi.
Epäilin myös, miten monet koiranomistajat ja kasvattajat edes vaivautuvat tutkimaan koiriaan omalla kustannuksellaan, kun tässä tapauksessa ei noudatettu vakiokäytäntöä, eli Kennelliitto maksaa tutkimuksen, jos polveutuminen osoittautuu oikeaksi ja kasvattaja maksaa, jos koiran sukutaulu todetaan vääräksi.
Jo maalaisjärjellä ajatellen oli selvää, että omaan lemmikkiinsä tyytyväiset kotikoiran omistajat eivät vaivaudu tutkimusta teettämään, eivätkä kasvattajat halua maksaa ylimääräisiä kuluja vanhoista koirista, joita ei enää käytetä jalostukseen.
Mitä sitten tuolla hätiköidyllä operaatiolla saavutettiin? Saatiin lehtiin suuret otsikot huijauksesta ja pilattiin suomalaisten koirankasvattajien mainetta ulkomaita myöten, kun koirien nimilistat julkaistiin internetissä ja asiasta kirjelmöitiin FCI:lle.
Näin jälkeen päin tietojen korjaaminen on hankalaa, sillä lehdet kertovat mielellään huonoista uutisista, hyvistä harvemmin. Ehkäpä edustajamme FCI:n kasvattajatoimikunnassa korjaa myös toimikunnan pöytäkirjaan sanelemansa ehdottoman faktatiedon, jonka mukaan noin 700 suomalaisen cotonin sukutaulut ovat vääriä.
Toivottavasti operaatiosta on nyt opittu, eli ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan.
Ja tutkittavaa riittää, kun meille tuodaan entistä enemmän halpatuontikoiria varsinkin Itä-Euroopan pentutehtaista, joiden periaatteena taitaa olla, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Ja rahalla saa myös papereita, mitä koiranostajat varsinkaan näissä muotiroduissa eivät aina ymmärrä.

Tilinpäätöksiä
Olen seurannut jo Kääpiökoirayhdistyksen puolesta pörssiyhtiöiden tulosjulkistuksia suurella mielenkiinnolla.
Nyt ”meidän” yhtiöidemme tulokset ovat tulleet julki ja tyytyväinen saa olla, sillä tämänvuotiset osinkotulot ovat viimevuotisia ja myös tämänvuotista budjetoitua suuremmat.
Jotkut ovat paheksuneet, että yhdistyksen varoja on sijoitettu osakkeisiin, kun heidän mielestään kaikki raha pitäisi käyttää toimintaan – tai makuuttaa alhaisen tuoton pankkitileillä.
Totuus kuitenkin on, että jokaisella rotujärjestöllä täytyy olla varoja pahan päivän varalle, Jos tuottoa tulee, aina parempi, koska tuotolla voidaan rahoittaa toimintaa ja pitää jäsen- ja muut maksut alhaisina, mikä on kaikkien jäsenten etu.

Onnellinen loppu
Mischiefin kennelissä tiibetinspanieleita kasvattava Tiina Hirvonen lähetti keskiviikkoiltana viestiä, jonka mukaan Kaivopuiston viime kesänä BIS-3-pentusijoituksen voittanut tipsu oli varastettu illalla Turussa K-Marketin pihalta koiraparkista. Nyt illalla tuli viesti, että koira on löytynyt ja kotona.
Tämä tarina päättyi onnellisesti, mutta ilmeisesti tänä päivänä saa olla erityisen varovainen, eikä koiraansa uskalla jättää edes lähikaupan ulkopuolelle.

Presidentin koira
Tätä blogia näytetään lukevan koiraharrastajapiirin ulkopuolellakin.
Sain nimittäin alkuviikosta puhelinsoittoja, joissa kerrottiin säärteni esiintyneen niin Hufvudstadsbladetin kuin monen muunkin suomalaisen sanomalehden sivuilla.
Selitys tuli Ranskassa asuvalta maailmankuululta valokuvaajalta David Daltonilta: Maan johtava kuvatoimisto oli ottanut häneen yhteyttä kertoen minun esiintyneen samassa kuvassa tulevan presidentin koiran kanssa ja pyysi kuvia jakeluunsa, kysyntä maan ykköskoiran kuvista kun oli kova.
Niin sitten monessa kuvassa poseerasi viime kesänä Kaivarissa pistäytynyt presidenttiehdokas ja hänen bostoninterrierinsä - ja näkyihän joissakin kuvissa hameen helmaani ja sääreni, kun Lennu tervehti minua. Hyvää mainosta meille kääpiökoiraharrastajille, sillä kuvateksteissä mainittiin kuvien olevan Kääpiökoirayhdistyksen Kaivopuiston näyttelystä.

Kiirettä pitää

2012-02-07T01:45:00.002+02:00

Kyllä on pitänyt kiirettä.
Viime viikolla piti seurata presidentinvaalikampanjaa, vaikka loppuviikosta jo alkoi kyllästyttämään, kun ehdokkaiden vastaukset erityisesti viranhoidon kannalta tärkeistä ulko- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä kävivät entistä ympäripyöreämmiksi.
Maikkarin vaaliväittelyn voittajaksi nousi entinen pääministeri Matti Vanhanen kysymyksillään – joihin niihinkään ei saatu kunnon vastauksia. Itselläni olisi ollut paljon jatkokysymyksiä ehdokkaiden näkemyksestä esim. YK-mandaatilla toteutetusta Libya-operaatiosta ja Suomen sivustakatsojan roolista, Dalai laman tapaamisaikeista ja toisaalta Kiinan systemaattisesta Tiibetin kulttuurin tuhoamisesta, Venäjästä ja siellä orastavasta kansalaisoppositiosta. Globaalista taloudesta puhuttiin, mutta ei muutamien maiden kuten Venäjän ja Kiinan tavasta käyttää talouspolitiikkaa valtapolitiikkansa jatkeena.
Torstai-illan viimeisen YLE-väittelyn aikana huomasin jo torkahtaneeni, mutta olinkin istunut pitkän päivän Kennelliiton hallituksen kokouksessa. Ja sitä ennen kului tunti jos toinenkin opiskellessa esityslistaa ja laatiessa konttorille mallikirjeitä FCI:tä varten.

***
Tuo torstain hallituksen kokous oli vuoden ensimmäinen varsinainen kokous. ”Rutiiniasioiden” – jos sellaisia on - lisäksi tällä kertaa listalla olivat kevään ansiomerkkianomukset ja tietenkin syntymäpäivämuistamiset.
Ansiomerkkien jakoa pähkäillessä mietin, miten moni maan hiljainen puurtaja jää ilman prenikoita ja muita huomioita, kun he eivät pidä itsestään meteliä eivätkä heidän omat yhdistyksensä ole kovin innostuneita ansiomerkkien esittämisestä.
Metsästys- ja käyttökoirapuolella nämä ansiomerkit tuntuvat olevan edelleenkin haluttua tavaraa, kun taas seurakoirapuolella niistä ei näytetä kovin paljon perustavan. Monella yhdistyksellä ei edes ole omia ansiomerkkejä.
Itse olen suhtautunut niihin hyvin nihkeästi, ja itselleni niitä ei ole kertynyt. Jonkun kerran olen kieltäytynyt katsoessani, että ansiomerkit ja kunniajäsenyydet kuuluvat lähinnä niille, jotka ovat tehneet pitkän päivätyön ja ovat siirtymässä eläkkeelle eli jättämässä aktiivin palvelun.
Syntymäpäivämuistamiset näyttävät myös olevan osa suomalaista, itselleni vierasta kulttuuria, mutta kun se on maan tapa, miksei sitten lähetetä kukkia tai viedä lahjoja, jos kerran juhlakalu haluaa pyöreitä vuosiaan juhlia. Monet tänä päivänä eivät halua.

***
Viikonloppu sujui sitten kamalassa pakkasessa Helsinki-Vantaan lentokentän laidalla Kennelliiton ns. Koira-Expossa, jonne oli kerääntynyt puolisen tuhatta aktiivia kuuntelemaan esitelmiä kennelharrastukseen liittyvistä aiheista ja jonne myös Kennelliiton kunniajäsenet oli kutsuttu.
Osa ajasta kului seurustelu-upseerin tehtävissä, mutta joitakin luentoja ehdin kuunnella. Suosituin luennoitsija näytti olleen jääkiekkomaajoukkueen valmentaja Jukka Jalonen, joka ei kertonut mitään sellaista, mitä normaaliyritysten johtamiseen ei kuuluisi, mutta monelle se tuntui olevan uutta.
Ja kun kysymyksessä oli lätkävalmentaja, nimmarit olivat suosittuja. Ilmeisesti vanhemmat eivät tohtineet mennä kotiin ilman nimmareita!
Kuulin Jalosen perheen olevan coton de tuléar-rotuisen koiran omistajia, joten katsoin viisaimmaksi pitää mölyt mahassani ja olla kysymättä johtajuudesta siinä vaiheessa, kun sekä kultaleijonilta että joukkueen johdolta karkasi mopo käsistä ja meni niin sanotusti överiksi.

***
Sunnuntai-iltana kotimatkalla Vantaalta pistäydyin äänestämässä, mutta Finlandia-talon vaalivalvojaiset olin viisaasti päättänyt jättää väliin, kun ajattelin kotisohvan olevan mukavampi vaihtoehto kokousputken jälkeen.
Presidentiksi tuli sitten bostoninterrierin omistaja, jonka koirasta löytyy kuva ja juttua tästä blogista viime kesältä.
Joku kommentaattori ehti jo ennustamaan, että bostoninterrieri kipuaa kiireellä Kennelliiton rekisteröintitilastoissa ylöspäin. Toivottavasti ei kipua, sillä rodussa on kysyntä ylittänyt tarjonnan jo pitkään, hinnat ovat kohonneet niin korkeiksi, ettei laatutaso välttämättä vastaa hintaa, ja halpatuontiakin näyttää olevan liiaksi asti.
Täytyy tunnustaa, että television vaalivalvojaisten aikaan nukahdin kotisohvalle ja heräsin vasta, kun tulos oli selvillä. Oman äänestysalueen tulokset sentään tarkistin: äänestysprosentti oli 84,6 eli korkeampi kuin ensimmäisellä kierroksella ja Niinistö vei 52,7% äänistä Haaviston jäädessä 47,3% osuuteen.

Lumikaaosta – jälleen

2012-01-25T00:02:00.000+02:00

Ehdin jo elätellä toiveita, ettei tänä talvena nähtäisi viime talven tapaista lumikaaosta, kun vielä jouluna oli lämpöasteita ja vettä tihuutteli.
Turha toivo. Illansuussa kotikadun ajoväylä oli kaventunut puoleen, molemmin puolin katuja oli lumikinosten keskelle parkkeerattuja autoja ja lumiautot ja kauhakuormurit tukkivat kadun. Siinä sitten autot peruuttelivat korttelin verran etsiessään kiertoteitä.
Kasarmitorin laidalla ei tiennyt, kummasta tuli enemmän lunta, taivaalta vai entisen radiotalon katolta nyt kun jalkakäytäviä on lumivaaran vuoksi suljettu ja lumen luojilla tuntuu olevan korkea sesonki.

***
Kääpiökoirayhdistys piti tiistai-iltana järjestäytymiskokouksensa ja suunnitteli tulevan vuoden ohjelmaa. Tärkeimpänä listalla on heti keväällä tuleva yhdistystoiminnan seminaari, jonne kutsutaan kaikkien jäsenyhdistysten ja alajaostojen puheenjohtajat, sihteerit ja rahastonhoitajat.
Tarkoitus on käsitellä kenneltoiminnan organisaatiota, yhdistyslakia, yhdistysten taloudenhoitoa sekä muita hyvään yhdistystoimintaan liittyviä asioita.
Yhdistyslaki, kirjanpitolaki ja yhdistysten säännöt kuulostavat monesta liian monimutkaisilta ja tylsiltä, mutta totuus on, että monilta riidoilta ja väärinkäsityksiltä säästyttäisiin, jos edes yhdistysten hallituksissa toimivat vaivautuisivat tutkimaan yhdistyslakia ja oman yhdistyksen sääntöjä. Jos nämä asiat ovat kunnossa, sitten voi keskittyä siihen varsinaiseen yhdistystoimintaan, jota varten yhdistys on alun alkaen perustettukin.

***
Tiistai-illan kokouksen asialistalla oli myös vakuutusyhtiöille annettavien koirien hinta-arvioiden vahvistaminen.
SKKY ei ole käyttänyt Kennelliiton sinänsä erinomaista Omakoira-palvelun vakuutusarvotaulukkoa siitä yksinkertaisesta syystä, että mielestämme se ei ole riittävän monipuolinen.
Meillä koiran perusarvo määrittelemisessä otetaan huomioon koiran vanhempien näyttely- ja terveystulokset, eli jos näyttelyissä ei ole käyty eikä terveystutkimuksia tehty, myös pennun arvo on alhaisempi kuin korkeasti palkittujen ja tutkittujen vanhempien jälkeläisten arvo. Tähän lisätään vielä sata euroa, jos pennulle on tehty polveutumisen varmistava DNA-tutkimus.
Sitä kyllä siunailtiin, miten monessa suositussa rodussa kasvattajat ovat hinnoittelemassa pentunsa tavallisten ostajien saavuttamattomiin – ja samalla lisäävät harmaata kauppaa, kun ostajat hakeutuvat epämääräisten tuontikoirien tai ”paperittomien” koirien ostajiksi.
Miten esimerkiksi nuoret, opiskelijat ja uransa alkuvaiheessa olevat hankkivat rekisteröidyn rotukoiran, kun opintolainaa on ja työpaikkakin saattaa olla pätkätyöpaikka, jos pennun hinta pyörii 2000 euron paikkeilla?
Huimin kuulemani esimerkki oli purentavikainen pomeranian-pentu, josta oli pyydetty 2000 euroa (ja narttupennun hinta oli 3000 euroa). Ei se ole hullu, joka pyytää, vaan se maksaa, mutta silti kasvattajien kannattaisi joskus mennä itseensä ja miettiä, onko tämä järkevää.

Vaalien jälkitunnelmissa

2012-01-23T02:40:00.000+02:00

”Niinhän siinä kävi kuin me olimme suunnitelleet”, totesi tuttava, joka soitti presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen tuloksen selvittyä.
Analyytikot tutkivat nyt, miten vaaleissa taktikoitiin, ja ainakin minä tunnustan taktikoinnin, kun mietin sopivaa ehdokasta toiselle kierrokselle. Loppuviikosta kyllä harmitti, kun olin käynyt äänestämässä ennakkoon, vaikka olin vaalipäivänä kotona – vaaliuurnilla käynnistä kun on tullut oma traditionsa.
Kävin myös tutkimassa oman äänestysalueen tulokset. Äänestysprosentti, joka on yleensä meillä hyvin korkea, oli nyt 84,4%. Eniten ääniä keräsi Niinistö, 40,9%, mutta Haavisto oli vain karvan verran perässä 40,6% osuudellaan. Biaudet oli kolmantena 6,2%, seuraavina Lipponen ja Väyrynen 3,4% osuudella kumpikin. Arhinmäki sai 2,7%, Soini 1,8% ja Essayah 0,97%.
Taisi muuten Haavistokin huomata, että koiranomistajien riveissä on suuri potentiaalinen äänestäjäkunta, kun ehti vielä lauantaina avaamaan uuden hallin, jossa koirat kisasivat agility-kilpailuissa. Niinistöhän on saanut ylimääräistä mainosta bostoninterrieri Lennullaan.
Toisen kierroksen hyviä puolia ainakin on, että ilmaista kahvia on tarjolla päiväkävelyjen yhteydessä, kun tuohon kulman taakse oli avattu viime viikolla uusi Café Niinistö. En ehtinyt launtaina maistamaan, kun olivat sulkeneet jo ovensa, mutta tulevalla viikolla ajattelin pistäytyä. Jollei muuta niin ainakin tarkistamassa, onko kunnon kahvia.
Kennelharrastuksen aktiivien kannattaa kuitenkin olla tarkkana äänestyksen kanssa, sillä vaalipäivänä satoja aktiiveja on mukana Kennelliiton järjestämässä Koira-Expossa Vantaalla. Eli pitkämatkalaiset eivät ehdi vaaliuurnille, vaan pitää äänestää ennakkoon.

Äänestetty on!

2012-01-18T02:00:00.002+02:00

Nyt on kansalaisvelvollisuus täytetty eli äänestetty jo ennakkoon presidentinvaaleissa.
Yleensä olen käynyt äänestämässä varsinaisena vaalipäivänä, mutta tiistaina olin matkalla palaveriin Espalle Strindbergin kahvilaan, joten piipahdin samalla matkalla kaupungintalolla äänestämässä – kun ei tiedä, millainen sää on vaalipäivänä ja kun meidän äänestyspaikkamme on siirtynyt tuosta kulman takaa Tehtaankadun koululta Ratakadulle Norssiin.
Väkeä kaupungintalolla oli tasaista virtaa, mutta toimitus sujui nopsasti. Liimaputkikin oli varattu ruskeiden kirjekuorien sulkemista varten.
Väkeä näytti olevan myös Espalla Café Niinistössä, mutta ehdokas oli paikalla vain jo viime vaaleista tuttuna pahvi-Saulina.
Näissä vaaleissa monet kuuluvat kertovan avoimesti, ketä ovat äänestäneet tai aikovat äänestää. Omaa kantaani en aio tässä vaiheessa paljastaa muuta kuin toteamalla, että oman puolueen ehdokasta en äänestänyt.
Ehdokkaat vakuuttavat yhteen ääneen, miten paljon säpinää vaalikentillä on ollut, mutta itse olen kaipaillut enemmän tuoreita kannanottoja ja innostusta – sellaista kuin oli viime vaaleissa. Lieneekö niin, että galluppeja johtava Niinistö on katsonut parhaaksi olla erityisen varovainen kannanotoissaan, ettei ääniä katoaisi.
Paavo Väyrynen on yllättänyt hyvällä mainostoimistollaan, mutta riittääköhän se toiselle kierrokselle, kun niin monet muistavat jalasmökit ja vanhat suhmuroinnit?
Toinen Paavo, Lipponen, on vakuuttanut asiaosaamisella nimenomaan presidentin toimivaltaan kuuluvissa kysymyksissä, mutta karvahattu-look taitaa kuulua jo menneisyyteen. Haavistosta taas sanotaan, että fiksu mies, mutta kun on vihreä ja muutakin painolastia on kai oltu havaitsevinaan.
Ja sitten meillä on ehdokkaat, jotka lienevät lähteneet kisaan velvollisuuden tunnosta petaamaan asemia puolueelleen tai seuraaviin vaaleihin, oli sitten kunnallisvaalit tai eurovaalit.
Tärkeintä nyt on, että sunnuntaina mennään vaaliuurnille. Jos ehdokkaat eivät miellytä, aina voi äänestää vaikka Aku Ankkaa tai jättää tyhjän vaalilipun. Niin minäkin tein vuosia sitten, kun en hyväksynyt Kekkosen miltei automaattiseksi odotettua valintaa.

***
Meille tenniksen ystäville on taas koittanut kulta-aika, kun Australian avoimet ovat alkaneet. Jos jaksaa, otteluita voi seurata aamukahdesta myöhään iltapäivään (kun iltaottelut Melbournessa saattavat päättyä vasta puolen yön jälkeen sikäläistä aikaa).
Itse päädyin siihen vaihtoehtoon, ettei kannata seurata aamuyön ja aikaisen aamun otteluita, joista kuitenkin tulee uusintoja myöhemmin päivällä ja illalla. Ja onneksi on sekä Eurosport että Eurosport kakkonen - kun nämä suomenkieliset selostajat tuolla ykköskanavalla ovat niin onnettomia ettei heitä kestä kuunnella! Tulee ikävä Hessu ja Jari Hedmania. Eiköhän lukija länsirannikolta ole samaa mieltä.

Viki Hakiainen poissa

2012-01-17T19:33:00.000+02:00

Viime viikolla tuli tieto, että Kennelliiton ja Kääpiökoirayhdistyksen kunniajäsen Viki Hakiainen on kuollut 83-vuotiaana.
Viki teki pitkän, monikymmenvuotisen päivätyön niin Kennelliiton kuin eri rotujärjestöjen ja kennelpiirienkin näyttelytoiminnan kehittämisessä. Tuskin moni Messukeskuksen kehien laidalla istuva edes tietää, että nekin penkit Viki hankki aikanaan pilkkahintaan Kennelliitolle Suomen Messuilta.
Maaseudun näyttelyissä hän hoiteli alkuvuosina suvereenisti niin kehäjärjestelyt, ryhmäkilpailut kuin tuomareiden majoitukset ja ruokailutkin, kun järjestäjät eivät aina ymmärtäneet, että tuomareillakin piti olla yösija ja ruokaakin piti saada.
Messukeskuksen ajoilta meidän harrastuksessamme pyörii aikamoinen joukko ”Vikin miehiä”, jotka olivat aikanaan opiskelemassa häneltä näyttelyn järjestämisoppeja. Ja hyvässä koulussa olivatkin.
Itse tutustuin Vikiin joskus 1980-luvun taitteessa, jolloin istuimme silloisen Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistyksen hallituksessa ja kävimme myös järjestämässä Dragsvikin näyttelyitä. Avulias Viki oli ja Handelsgilletissä pidettyjen hallitusten kokousten jälkeen hänellä oli tapana ajaa aikamoinen rundi, kun hän kuskasi Hasse Lehtisen, Kari Järvisen ja minut kotiin.
Vikin suhdeverkko oli myös aikamoinen, eikä hän epäröinyt ottaa yhteyttä korkeisiin tahoihin silloin kun tarvittiin.
Heti sotien jälkeen hän marssi sisäministeri Yrjö Leinon puheille ja sai estettyä inkerinsuomalaisen perheensä palauttamisen Neuvostoliittoon. Messukeskuksen sopimukset hän neuvotteli Suomen Messujen toimitusjohtajan kanssa.
Itse sain Vikiltä aikamoiset haukut muutama vuosi sitten, kun olin mennyt omin päin ostamaan uuden television, jonka toimituksessa oli sitten häikkää. Viki kun tunsi suuren elektroniikkaketjun johtajan ja olisi voinut hankkia kunnon rabatinkin!
Venäjäntoy-rotu oli parinkymmenen vuoden ajan Vikin suuri intohimo. Kun rotu piti saada FCI:n hyväksymäksi, Viki soitteli FCI:n rotumääritelmätoimikunnan ranskalaiselle puheenjohtajalle. Ranskaa hän ei puhunut, mutta yhteiseksi kieleksi löytyi venäjä.
Venäjäntoy taitaa olla muuten ainoa rotu, jonka suomenkielinen nimi on ratkaistu Kennelliiton valtuustossa saakka. Kennelliitto oli kääntänyt russkij toy –nimen venäjänkääpiökoiraksi, mikä ei Vikin mielestä ollut oikein, kun ”toy” ei ole mikään kääpiökoira vaan lelu.
Monta puhelua asiasta soitettiin, ja Kääpiökoirayhdistys katsoi velvollisuudekseen tehdä asiasta valtuustoaloitteen. Viki oli puhuttanut valtuuston jäseniä, ja niinpä olin valtuustossa yhteisessä rintamassa Suomen Pystykorvajärjestön Antti Aarnion ja silloisen kansanedustajan Seppo Lahtelan kanssa aloitetta kannattamassa. Kun vielä Leena Parviainen piti esitelmän venäjänkielisestä termistöstä, aloitehan meni läpi.
Mikä osoittaa, mitä sinnikkyydellä ja peräänantamattomuudella saadaan aikaan. Siksi Vikillä oli paljon ystäviä, kuten tämä Vikin 80-vuotispäiviltä otettu kuva osoittaa.

Kirkkonummen retretti

2012-01-15T20:30:00.001+02:00

Joskus saa kiittää onneaan, ettei ole luvannut mitään menoja. Kuten nyt sunnuntaina, kun pakkasen ja viiman keskellä voi käpertyä vällyihin, lukea hyvää kirjaa ja katsoa viime yön NHL:n matseja.
Perjantaina ja lauantaina eivät asiat olleetkaan niin hyvin, kun päädyin kahdeksi päiväksi Kirkkonummen perukoille metsän keskelle Aavarantaan Kennelliiton hallituksen retrettiin, jota myös toiminnansuunnittelupäiviksi kutsuttiin.
Siinä sitten kipiteltiin pytingistä toiseen lumituiskussa ja pakkasessa, kun palaverit ja ruokailut pidettiin eri rakennuksissa. Varoakin piti, että pysyi pystyssä, kun polut olivat jäisiä ja petollisen lumen peittämiä.
En ole tunnetusti tällaisten retrettien ystävä (kuka tänä päivänä lienee, paitsi ne, jotka ovat samaa mieltä entisen presidentin Manu Koiviston kanssa – hänhän jonkun virkamieslakon aikana muutti teatraalisesti pressanlinnasta Kalastajatorpalle tokaisten, että kyllä tämä aina kotiolot voittaa).
Näinä taloudellisesti epävarmoina aikoina monet yritykset viestivät säästäväisyydestään karsimalla erilaisia edustus- ja yritystoiminnan menojaan, ja aika monessa paikassa palaverit ja neuvottelut on pyritty järjestämään omissa tiloissa tehokkaalla asiaohjelmalla. Kun monet työntekijätkin mieluiten tekevät työnsä tehokkaasti ja nauttivat sitten ihan omasta vapaa-ajastaan.
Eipä silti, kyllä toiminnansuunnittelupäivillä asiaakin oli, vaikka konkreettisia aikatauluja ei löytykään lukkoon, ja olihan päivällisten menu ruokajuomineen suunniteltu huolella.
Puhuttiin mm. Kennelliiton sääntöuudistuksesta, ja mukana olivat nykyisen sääntötyöryhmän jäsenet Mika Leppinen, Ralf Lundell ja Lauri Tervonen.
Olen ollut mukana jollakin tavalla kahdessa edellisessä sääntöuudistuksessa, ensin 1990-luvulla Tervosen vetämässä organisaatiotoimikunnassa ja sitten muutama vuosi sitten vetämässä jonkin aikaa nykyistä laajempaa sääntötyöryhmää.
Edellisestä ponnistuksesta minulla oli tallella vielä muutamia ehdotuksia, joille aika ei ollut silloin kypsä, joten toivon, että nyt niitä saadaan aikaan.
Esimerkiksi vaalivaliokunnan aikaansaaminen niin, että ehdokasasettelu hallitukseen ja muihin virkoihin saadaan avoimemmaksi ja koko Kennelliiton tarpeita paremmin palvelevaksi.
Toinen tärkeä kysymys on demokratian toteutuminen näinkin isossa liitossa ja sen päätöksentekoelimissä, sillä nyt esimerkiksi rotujärjestöllä on yhtä suuri painoarvo (yksi ääni valtuustossa) riippumatta sen koosta tai sen edustamien rotujen lukumäärästä. Samoin alueellisten kennelpiirien edustajat saavat käyttöönsä yhtä monta ääntä riippumatta siitä, miten monta Kennelliiton jäsentä piirin alueella asuu.
Luulen, että nytkin tutkitaan niin sähköistä kuin postiäänestystäkin, joka viimemainittu on käytössä monissa järjestöissä, mutta josta on myös huonoja kokemuksia – vaikkapa Tanskasta, jossa sama puheenjohtaja on luotsannut järjestöä jo vuosikymmeniä, kun on rivijäsenille tuttu nimi.
Sellaista henkeä tuntuu myös olevan, että Kennelliiton valtuuston kokoa pitää pienentää, kun eiväthän ne valtuutetut mitään ymmärrä. Olisiko hyödyllisempää miettiä asiaa siltä kannalta, että uudet valtuutetut voivat oppia liiton päätöksentekoa ja tulla myös paremmin sitoutetuiksi liiton arvoihin ja päämääriin?
Tuon retretin aikana puhuttiin myös Kennelliiton ja rotukoirien (huonosta) julkisuuskuvasta, ja siinä hyvänä sparraajana oli Koiramme-lehden päätoimittaja Tapio Eerola. Aiheestakin voi kysyä, miksi me olemme aina puolustuskannalla ja miksi me emme saa tätä myönteistä sanomaamme esille – kun koiramäärä lisääntyy ja kaikesta kielteisestä julkisuudesta huolimatta koirat tänä päivänä ovat terveempiä ja usein elävät vielä paljon pitempään kuin joku vuosikymmen sitten.
Tämä imagon rakentaminen on sekin jännä juttu. Muotisloganeilla taiteilevat kuvittelevat, että riittää, kun on facebookissa ja tekee erilaisia taikatemppuja, mutta kyllä imagon tueksi tarvitaan ihan konkreettisia tekoja, hyviä uutisaiheita ja laadullista, oikeaa toimintaa.

***
Koiranäyttelyt laajana kansan harrastuksena ja laadukkaat suomalaiset koirat olivat näkyvästi esillä perjantaiaamuna Maikkarin eläkeläisille suunnatussa Studio 55-ohjelmassa, jossa Kari Järvinen oli haastateltavana. Hyvä ohjelma ja Sissi-chihuahua käyttäytyi kauniisti, vaikkakin feikkijalokivin koristellun kaulapannan olisi voinut jättää kotiin.
Sen sijaan ihmettelin taas ohjelman oheismateriaaliksi internetiin laitettuja ”asiantuntija-artikkeleita” sairaista koirista, vääristyneestä koiranjalostuksesta ja koiran valinnasta. Niissä professori Marjatta Snellman jälleen pyöritti vanhaa tuttua levyään. Olisikohan aihetta palkita professoria uudella huomionosoituksella? Antoivathan Kennelliitto ja Tapiola hänelle 3000 euroa koirien terveyden edistämisestä kohta sen jälkeen, kun hän oli mollannut rotukoirat iltapäivälehtien palstoilla!

Lukuelämyksiä

2012-01-12T02:59:00.001+02:00

Kerroin jokin aika sitten joululukemisiksi tilaamastani kirjapinosta. Nyt huomasin, että olisi pitänyt ottaa kirjat luettavaksi vähän eri järjestyksessä, sillä pinon pohjalla olleet Alexandra Fullerin kirjat Afrikasta olivat todella ihastuttavia lukuelämyksiä.
Fullerin lapsuudestaan Rhodesiassa (nykyisessä Zimbabwessa), Malawissa ja Sambiassa kertova kirja Don’t Let’s Go to the Dogs Tonight: An African Childhood on käännetty myös suomeksi nimellä Ei hunningolle tänään: Afrikkalainen lapsuuteni. Suomenkielinen painos on jo loppuunmyyty, mutta jos kirjastosta löytyy, kannattaa lainata, sillä niin värikkäitä perheen vaiheet ovat olleet.
Kirjan mottona oleva lausekin osoittaa mistä on kysymys, sillä se jatkuu: ”For Mother Will Be There” eli äiti on jo hunningolla…
Valkoisten rhodesialaisten asema pääministeri Ian Smithin antaman yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen aikaan ei ollut juhlaa, kun maassa puhkesi sisällissota. Kynnelle kykenevät valkoiset rhodesialaiset miehet komennettiin viikkokausiksi taistelemaan sissejä vastaan ja perheen naiset saivat selviytyä farmeillaan niin kuin parhaaksi näkivät.
Silti normaalielämää yritettiin jatkaa. Aika hurjalta kuulosti kertomus siitä, miten äiti vei perheen tytöt lasten naamiaiskutsuille maamiinojen varalta panssaripohjaisella maasturilla – tytöt takapenkillä ja äiti kuskina sylissään pari springerspanielia ja Uzi-konepistooli. Tai miten sissit kävivät yöllä silpomassa perheen rhodesiankoiran.
Monien muiden valkoisten perheiden tapaan Fulleritkin joutuivat jättämään itsenäistyneen Zimbabwen, kun diktaattori Robert Mugaben "sotaveteraanit" ovat vallanneet valkoisten omistamat maatilat, surmanneet joukoittain ihmisiä ja ajaneet maan talouden täydelliseen kaaokseen.

Toinen, vasta ilmestynyt kirja, Cocktail Hour under the Tree of Forgetfulness, kertoo Fullerin äidin Nicola Fullerin elämästä ensin lapsena Keniassa ja sitten oman perheensä kanssa näissä muissa Keski-Afrikan valtioissa niin, että hänellä oli tapana esitellä itsensä Keski-Afrikan Nicola Fulleriksi.
Hevoset ja koirat näyttelevät tärkeää osaa kirjassa, olihan hänen skottilainen Skyen saarelta kotoisin oleva esi-isänsä Majuri Allan MacDonald cairnterrierirodun kehittäjiä ja Britannian vuonna 1910 perustetun Cairnterrieriklubin ensimmäinen presidentti.
Cairneja ei Nicolan perheessä ollut, mutta oli siellä rhodesiankoiria, springerspanieleita, mäyräkoiria ja jackrusselinterriereitä (joista jokunen joutui kobran kuristamaksi aivan viime vuosina perheen maatilalla Sambesi-joen varrella).
Tuolla maatilalla on unohduksen puu, joka on näytellyt tärkeää osaa afrikkalaisessa kyläkulttuurissa. Sen juureen kokoonnutaan iltaisin sopimaan riidat ja unohtamaan menneet. Olisiko sellaiselle puulle käyttöä meilläkin?

***
Zimbabwen tilanne on aiheuttanut ongelmia myös meidän kennelharrastuksemme kansainväliselle kattojärjestölle FCI:lle ja Etelä-Afrikan kennelklubille. FCI:n sääntöjen mukaan koirat on rekisteröitävä siinä maassa, missä ne ovat syntyneet. Kun entinen Rhodesian kennelklubi ei voi enää toimia, eteläafrikkalaiset ovat rekisteröineet oman maansa ulkopuolella asuvien kasvattajien kasvattamia rotukoiria, mikä ei FCI:lle sovi.
Kun meidän kasvattajamme joskus tuskailevat ongelmiensa kanssa, olisi ehkä hyvä muistaa, millaisia oikeita vaikeuksia kasvattajilla monissa muissa maailmankolkissa on.

Sääliksi kävi…

2012-01-05T00:19:00.001+02:00

… pikkuleijonien kapteenia Mikael Granlundia, joka floppasi pahan kerran rangaistuslaukauksessaan, kun Suomi otti yhteen Ruotsin kanssa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Calgaryssa keskiviikon vastaisena yönä. On taidettu antaa pojalle liian suuret saappaat.
Samalla tavalla floppasi maalivahti Sami Aittokallio vain vajaa kaksi minuuttia ennen ottelun varsinaisen peliajan päättymistä, kun Ruotsi pääsi tekemään tasoitusmaalin.
Ruotsin voitto oli ansaittu, sillä niin paljon paremmin sen joukkue pelasi. Sen toki myönsi myös Eurosport-kakkosen englanninnkielinen selostaja, jonka juttuja oli hauska seurata varsinkin, kun suomalaisten nimien lausuminen ei sujunut aivan kuin olisi odottanut. Aittokallio kuulosti Eetu Kalliolta, ääkkösnimistä puhumattakaan.
Syötöt sen sijaan napsahtivat kohdalleen ja kiekko liikkui, kun NHL:ssä pelattiin maanantai-iltana vuoden talviklassikko Philadelphia Flyersin ja New York Rangersin välillä. Ottelu pelattiin ulkoilmassa Philadelphiassa, joka oli aikanaan USA:n ensimmäinen pääkaupunki. Siellä annettiin maan itsenäisyysjulistus ja kirjoitettiin perustuslaki.
Puitteet lätkämatsiin olivat hienot, avajaisjuhlallisuudet komeat ja yleisöä paikalla lähes 50000. Vaikka Flyersin Kimmo Timonen onkin suosikkejani, toki olin tyytyväinen Rangersin voittoon. Rangershän on vähän kuin HIFK – värikäs ja intohimoja herättävä, mutta peliesitykset eivät aina vastaa mainetta eivätkä ole kunniaksi kotiareenaalle, Madison Square Gardenille.

***
Sääliksi käy myös äänestäjiä, jotka miettivät valintojaan tulevissa presidentinvaaleissa.
Vaisu on ollut vaalitaistelu, eikä tällä kertaa ole ilmassa samanlaista innostusta ja jännitystä kuin edellisissä vaaleissa.
Vaalimainosten ilmestyminen katukuvaan oikeastaan vahvistaa valjua kuvaa. Siellä poseeraa mielipidetiedusteluja johtava Niinistö presidentillisesti, siellä hymyilee pari ”sosiaalitanttaa” ja siellä on villapaidassaan kansan syviä rivejä edustava Soini – joka kuuluu juuri palanneen lomamatkalta Azoreilta.
Sinne ei jokaisella duunarilla olekaan varaa matkustaa sadetta ja pimeyttä pakoon, mutta eikös se ole niin, että älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon!
Mainoskampanjassaan on tainnut onnistua parhaiten vuosikymmeniä monien naurun ja pilkan aiheena ollut Paavo Väyrynen, joka on onnistunut kääntämään vitsit vaalivaltiksi Vuokko ja Paavo-mukeillaan ja muulla rekvisiitalla.
Eikös olisi muuten hienoa, jos presidentin rouva vetäisi tanssilava- ja hotellibisnestä ja kauppaisi siinä sivussa marjamehusta tehtyä viiniä, kun presidentti itse ei voisi harjoittaa yritystoimintaa virkansa ohessa? Näinhän illan televisiotentissä arveltiin.
Odotan nyt mielenkiinnolla seuraavaa presidenttitenttiä nähdäkseni, minkä verran Soinia tentataan niin Azorien lomasta kuin Vatikaanin oppien noudattamisesta, sillä kaukaa haetuilta tuntuu ajatus, että presidentti olisi abortin vastustaja ja suosittelisi Afrikan ja Aasian HIV- ja AIDS-epidemioiden rajoittamista pidättäytymisellä kondomien sijaan.
Äänestyspäätöstä miettiessä parhaat analyysit löytyvät Hesarin Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä-blogista, jossa keskustelu käy vilkkaana yli puoluerajojen. Suosittelen.

Hyvää uutta vuotta 2012

2012-01-01T19:31:00.000+02:00

Uusi vuosi tuli Kaivarin kulmille tavallista rauhallisemmissa merkeissä – tai ainakin siltä kuulosti.
Osasyynä lienee ollut yksityisten ilotulitekielto Helsingin keskustassa ja tietyillä erikseen määrätyillä alueilla kuten Kaivarissa, joskin jotkut paukuttelivat rakettejaan Kaivarin ja Merisataman rannassa.
Kaupungin järjestämä ilotulitus näkyi toki tännekin, mutta olihan se paljon vaatimattomampi kuin Sydneyn satama-alueen, New Yorkin Times Squaren, Berliinin Brandenburgin portin tai Lontoon Thamesin ilotulitukset. Sydneysta raportoitiin Australian uhranneen ilotulitukseen yli kuusi miljoonaa dollaria, mutta rahat tullevat takaisin moninkertaisesti turistien mukana. Olihan jo uuden vuoden yönä Sydneyn sataman ja oopperatalon liepeillä puolitoista miljoonaa uuden vuoden vastaanottajaa.
Tänään näkyi taivaalla myös outo valoilmiö: aurinko, ja kun lunta ei ollut (mitä nyt pakkassään puuteroimaa huurretta kaduilla ja autojen katoilla), mikäpä oli lenkkeillä ja nauttia talvesta toivoen, että tähän se jäisikin.
Joka tapauksessa kaikille hyvää uutta vuotta 2012 – ja tervetuloa juhlimaan Helsingin 200-vuotista taivalta Suomen pääkaupunkina.

Lomalukemista

2011-12-24T20:22:00.000+02:00

Meillä, jotka emme vietä joulua, tämä vuodenaika on autuaallista, vaikka ulkona onkin pimeää, tuuli tuivertaa ja sataa tihuuttaa.
Voi kaikessa rauhassa seurata sivusta, miten kansa on stressaantunut jouluostoksillaan, yllätysvieraista ei ole pelkoa, kun suomalaiset kököttävät juhlallisesti sukulaistensa parissa, eivätkä puolitututkaan soittele.
Monena jouluna olen tehnyt remonttia, kun ei tarvitse murehtia naapureiden häiritsemisestä.
Tänä vuonna sain ennen lomia kaksi kirjapakettia, joten aika ei käy pitkäksi.
Parissa illassa ehdin jo lukea Ben Ryder Howe’n kirjan ”My Korean Deli”, joka on hieno kuvaus New Yorkin etnisestä sulatusuunista ja ”deli-instituutiosta”. Nämä delithän ovat vähän kuin entisaikojen lähikauppoja, joista saa kaikkea tarvittavaa kellon ympäri. Tämä nimenomainen puoti sijaitsi Brooklynissa. Howe, George Plimptonin omistaman The Paris Review-kirjallisuuslehden toimittaja, osti sen vaimonsa kanssa korealaissyntyiselle anopilleen, mutta joutui pian huomaamaan, että niin hän itse kuin juristivaimokin joutuivat tiskin taakse pitämään puotia pystyssä.
Sain juuri luettua toisen mielenkiintoisen kirjan, Hal Vaughan’in ”Sleeping with The Enemy; Coco Chanel’s Secret War”, joka kertoo historiallisiin lähteisiin perustuen tuon ranskalaisen muoti-ikonin sodanaikaisesta yhteistyöstä Pariisin saksalaisten natsimiehittäjien kanssa – sekä siitä, miten Chanel pääsi sodan jälkeen kuin koira veräjästä vaikutusvaltaisten tukijoidensa ansiosta.
Kun hän muutaman Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen palasi takaisin Pariisin muotimaailmaan, kaikki olivat jo unohtaneet, mitä hän oli sodan aikana tehnyt. Niinpä Chanelin kävelypuvut löysivät nimekkäitä kantajia Jacqueline Kennedystä ja Ranskan presidentti Georges Pompidou’n vaimosta alkaen, ja aika monella on ollut parfyyminään Chanel-vitosta. Ihmekös, että kulttuuriministeri Andre Malraux piti 1900-luvun huomattavimpina ranskalaisina de Gaullea, Picassoa ja Chanelia.
Odottamassa on vielä pari Afrikka-aiheista kirjaa ja Applen perustajan Steve Jobsin elämäkerta, joten aika ei tule pitkäksi. Ja välillä voi katsoa NHL-lätkää…

***
Venäjällä ei vietetä joulua, mutta jouluaatto näyttää olleen tapahtumarikas, kun kymmeniä tuhansia ihmisiä Moskovassa ja eri puolilla maata on kerääntynyt osoittamaan mieltään joulukuun alun duman vaaleja ja pääministeri Putinia vastaan.
Mielenkiintoista nähdä, miten mielenilmaukset vaikuttavat maaliskuun presidentinvaaleihin. Jo nyt näyttää selvältä, ettei Putinia valita suoraan ensimmäisellä kierroksella.
Duman vaaleihin mielenosoituksilla ei ole ollut vaikutuksia lukuisista oikeusjutuista ja uudistuslupauksista huolimatta.
Uusi duma kokoontui jo viikolla ensimmäiseen istuntoonsa. Kansanedustajien joukossa oli myös aikanaan tennispelaajien suosikkeihini kuulunut, mutta nyt tenniskentät jättänyt Marat Safin. Hänen kerrottiin todenneen, että hän on varmasti duman komein mies – muut kun ovat yli kuusikymppisiä. Toki olisin suonut hänen edustavan jotain muuta puoluetta kuin Yhtenäistä Venäjää!

Machiavelli-mietteitä

2011-12-24T19:54:00.001+02:00

Iltana muutamana kaivoin kirjahyllystä esille iltalukemisiksi modernin poliittisen teorian isäksi mainitun Niccolo Machiavellin teoksen Ruhtinas (Il Principe), jota pidetään ohjekirjana hallitsijoille vallan vakiinnuttamiseksi ja pikkuruhtinaiden metkujen paljastamiseksi.
Kirja julkaistiin Machiavellin kuoleman jälkeen vuonna 1532. Se joutui pian kirkon kiellettyjen kirjojen listalle, kun sitä pidettiin paholaisen aikaansaannoksena.
Oma painokseni on englanniksi julkaistu The Prince, joka sisältää fasistidiktaattori Benito Mussolinin vuonna 1924 kirjoittaman esipuheen.
Huonosta maineestaan huolimatta Machiavellin ohjekirja pätee monin tavoin myös tähän päivään ja nykyaikaiseen demokratiakäsitykseen opettaessaan, että ellei hallitus perustu kansan tahtoon, hallinto on epävakaa; ylimyksiä ja pikkuruhtinaita voi aina vaihtaa, mutta kansaa ei.
Kimmokkeen kirjan tutkailemiseen sain itse asiassa palatessani viime viikolla Kennelliiton hallituksen kokouksista. Sateisella kotimatkalla pohdin, miten metkaa valta ja vallankäyttö ovat ja miten erilaisia meidän demokratiakäsityksemme.
Niin tämän päivän yhteiskunnassa kuin järjestödemokratiassahan valta on tai sen pitäisi olla sanelun ja määräilyn sijasta mitä suurimmassa määrin vaikutusvaltaa ja vuorovaikutusta. Machiavellikin voisi opettaa, että vaarallisinta on ripaus valtaa yhdistettynä rajattomaan kunnianhimoon ja arroganssiin.
Vuorovaikutus- ja johtamistaitoja voi yrittää opetella, ja niihinhän monet yritykset satsaavat vuosittain isoja summia. Paras tulos kuitenkin tulee, jos taidot ovat synnynnäisiä, vaistonvaraisia. Aivan samalla tavalla kuin korkeatkaan akateemiset tutkinnot eivät takaa sielun sivistystä.
Minua on jo pitempään häirinnyt harrastuksessamme tapa, jolla epäkohtia esille tuovat ja erilaisia mielipiteitä ilmaisevat leimataan liian herkästi vastustajiksi ja oppositioksi, vaikka kaikilla on sama päämäärä eli yhteisen toiminnan edistäminen.
”Kennelliitto-vastaisuus” on termi, jota on viime aikoina kuullut entistä useammin ja joka ainakin minua puistattaa. Toki demokratiassa on sallittava avoin keskustelu, vaikka se ei aina kaikkia miellyttäisikään – kun emme elä suomettuneessa Suomessa emmekä Putinin Venäjällä.

***
Nuo hallituksen kokoukset sujuivat vanhalla rutiinilla. Esityslistat ja lisälistat olivat tavanomaisen pitkiä ja liitteitä oli luettavana sekä etukäteen että itse kokouksessa.
Vanhan, vuoden lopussa lopettavan hallituksen kokouksen päätöksiä on jo luettu Kennelliiton sivuilta.
Esityslistoilla oli taas liuta kurinpitoasioita ja eläinsuojelurikkomuksista ja –rikoksista annettuja oikeuden päätöksiä. Joko eläinsuojelurikokset ovat lisääntyneet tai sitten ilmoitus- ja syyttämiskynnys on alentunut ja myös tuomioita rapsahtaa entistä herkemmin. Surullista joka tapauksessa.
Kennelliiton vuonna 2012 aloittava uusi hallitus piti myös järjestäytymiskokouksensa. Yhdestä valinnasta äänestettiin, mutta muuten toimikunta- ja muut postit oli sovittu etukäteen, joten ne olivat lähinnä ilmoitusluontoisia asioita. Ihmekös, jos joskus tulee turhautunut olo. Toivoa sopii, että tulevaisuudessa päästään myös isompien asioiden kimppuun ja aitoon keskusteluun.

FCI:n satavuotisvalioita?

2011-12-14T23:35:00.001+02:00

Ruotsin kennelliitto juhli viikonvaihteessa näyttävästi kattojärjestömme FCI:n satavuotisjuhlavuotta.
Tukholman Pohjoismaisessa Voittajanäyttelyssä oli teemana FCI 100 vuotta, ja virallinen juhlalogo oli niin ryhmäkilpailukehässä kuin illallispöytien kukkalaitteissa, paperikasseissa ja muussa rekvisiitassa. Myös BIS-tuomarin eli suomalaisen Rainer Vuorisen oli käsketty pukeutua sinivalkoisiin väreihin.
Monet suomalaiset koirat saavuttivat Pohjoismaiden Voittaja-tittelit. Mutta miten monet ovat saaneet FCI:n satavuotisvalion (FCI Centenary Champion) tittelin? Ainakaan toistaiseksi en ole huomannut kenenkään käyttävän tuota titteliä.
Tittelin saavuttamiseksi koiran piti saavuttaa joko 2 CACIB:ia tai 1 CACIB ja 2 varaCACIB:ia kolmessa FCI:n satavuotisnäyttelyiksi nimetyssä näyttelyssä eli toukokuussa Saksassa Dortmundissa, heinäkuussa Pariisin maailmannäyttelyssä tai syyskuussa Hollannissa järjestetyssä Euroopan Voittaja-näyttelyssä.
Satavuotisvalion tittelin saavuttaminen takaa koiralle elinikäisen osallistumisen valioluokkaan FCI:n hyväksymissä kansainvälisissä näyttelyissä.
Yhden suomalaisen suomenajokoiran kuulin nuo meriitit saavuttaneen, mutta kun omistaja kyseli tittelin vahvistamista, hänen käskettiin kääntyä FCI:n toimiston puoleen – josta taas käskettiin kääntyä oman maan kennelliiton puoleen.
Saapa nähdä, miten kauan kestää ennen kuin byrokratian rattaat ovat pyörineet niin kauan, että titteli on saatu vahvistettua ja kirjattua koiran tietoihin ihan virallisestikin.

***
Aijai miten hyvää teki nähdä taas tänä iltana, etteivät presidenttiehdokkaat ole kuunnelleet näitä "kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen" asiantuntijoita, vaan ovat hankkineet koiran ihan oman mieltymyksensä mukaan.
Sauli Niinistön perheellähän on bostoninterrieri ja Paavo Lipposella westie (jota kuulemma joskus Kennelliitossakin töissä ollut Iris Leikkonen silloin tällöin ulkoiluttelee). Ainakin takavuosina Paavo Arhinmäellä oli suomenajokoira. Nyt sitten Ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokas Eva Biaudet nähtiin ohjelman esittelyssä ulkoiluttamassa mopsiaan tuossa kulmakunnan koira-aitauksessa. Ei ihme, jos professorit ovat järkyttyneitä!

Kun talvi yllätti…

2011-12-14T01:37:00.000+02:00

Me suomalaiset olemme aika ajoin vähän lapsellisestikin rinta rottingilla erinomaisuudestamme oli sitten kysymyksessä PISA-tutkimuksissa pärjääminen tai sijoittuminen kärkisijoille maailman vähiten korruptiosta kärsivien maiden listoille.
Ja tietenkin ylpeillään siitä, miten hyvin meillä pärjätään arktisissa talvioloissa. Tai pärjättiin joskus ennen, vaan ei pärjätä enää.
Viime perjantaina iltapäivällä Helsingissä alkoi räntäsade ja kipakka tuuli. Helsinki-Vantaan lentokentällä räntä oli lunta ja yllätyksenä se tuli (aivan kuin lumisade joulukuussa olisi yllätys).
Ensin odoteltiin portilla koneen lähtöä tunnin verran, sen jälkeen meidät pakattiin koneeseen, jossa istuttiin kaksi tuntia. Pois lentokenttärakennukseen ei päässyt, kun kansallisella lentoyhtiöllämme ei kuulemma ollut riittävästi kenttähenkilökuntaa. Yksi käsimatkatavaroiden kanssa matkaan lähtöä tehnyt matkustaja sentään päästettiin pois koneesta, kun hän totesi, ettei enää matkalle edes kannata lähteä.
Odotus korvattiin itse lennon aikana tarjoamalla pikkupulloista pari ruokalusikallista viiniä matkustajaa kohti!
Selityksenä oli, ettei lumenpoistokalustoa ollut riittävästi ja käytössä oli vain yksi kiitorata lähtevälle ja tulevalle liikenteelle. Oli joiltakin jäänyt säätiedotukset kuuntelematta.
Sunnuntai-iltana paluu sujui nopsaan – kunnes pääsin Helsinki-Vantaan lentokentälle. ”Priority”-lapuin varustettu matkalaukku ei tullut koskaan perille. Laukkua odotellessa ja katoamisilmoitusta täytettäessä saapui pari myöhässä ollutta lomalentoa, joten lentoaseman taksijonon kaaos oli valmis.
Siellä taksijonon tiimoilla pyöri jos jonkinlaista julkimoa Marco Bjurströmistä, Mika Häkkisestä ja Helsingin liikuntatoimen johtajasta sekä muutamasta entisestä television kollegasta alkaen. Jalkoja paleli nappaskengissä, kun ne saappaat olivat Tukholmaan jääneen matkalaukun sivutaskussa.
Laukku tuli viimein maanantai-iltana. Tiedä, milloin olisi tullut ilman tuota ”priority”-lappua. Ja flunssakin tuli.

***
Tiistai-iltana oli sitten Lucia-kulkue Aleksanterinkadun ja Suurkirkon tienoilla, joten kolmosen ratikka oli korvattu Kauppatorille menevillä busseilla. Kyllä oli kylmä tuuli Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmassa ratikkaa/bussia odottaessa, mutta hyvää oli Sundmans Krogin haukimureke ja omena-mantelipannukakku vaniljavaahdon kera!
Nyt sitten tällä viikolla on vielä Kennelliiton hallituksen kaksi kokousta ja, aivan kuin kenelläkään ei olisi mitään tekemistä joulua edeltävänä viikonloppuna, sunnuntaina pitää laittautua lentokentän kulmille ulkomuototuomareiden neuvotteluun, johon pitäisi vielä ehtiä koota ryhmätyökin, kun mieluiten käpertyisi vällyjen sisään lukemaan hyvää kirjaa.

Messarin jälkitunnelmia

2011-12-07T02:59:00.001+02:00

Onneksi oli itsenäisyyspäivä, jotta voi toipua rauhassa viikonlopun Messukeskuksen Voittaja-näyttelyistä, maanantai kun kului lähinnä puhelimessa kerrattaessa tuttujen kanssa näyttelypäivien tapahtumia.
Rankkaa oli varmasti niillä koirilla, koiranomistajilla, tuomareilla ja muulla henkilökunnalla, jotka olivat Messarissa kaksi pitkää päivää aikaisesta aamusta iltamyöhään – eikä kotimatka myrskyssä ja vesi- ja räntäsateessa varmasti ollut leikittelyä.
Täytyy tunnustaa, että itse luistin osasta viikonloppua. Kun oli edellisen viikonlopun kokoustamisen jälkeen pieni flunssanpoikanen, päätin laittautua lauantaina heti myöhään iltapäivällä syödyn lounaan jälkeen kotiin, ottaa päiväunet ja katsoa kaikessa rauhassa niin Downton Abbey’n SVT-ykköseltä kuin Kaliforniassa meneillään olleiden golfkisojen kolmannen kierroksen NelonenPro:lta.
Näin minulta jäi kokematta niin Helsinki-Voittajan ryhmäkilpailut kuin illan tuomari-illallinen, joka alkoi puoli kymmeneltä ja nukkumaan tuomarit lienevät päässeet vasta puolen yön tietämissä – aloittaakseen sitten arvostelut pahimmassa tapauksessa jo yhdeksältä tai kymmeneltä.
Näkemättä jäi myös sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon visiitti näyttelyyn. Kun kuulin tämän VIP-vieraan tulosta, en voinut kuin huomauttaa, että toivottavasti jättää levottoman pikkutyttönsä kotiin. Kyllä tyttö oli ollut mukana puuhaamassa, kertoo luotettava silminnäkijä, mutta estradille asti häntä ei ilmeisesti viety.
Koira-asiat eivät kai varsinaisesti kuulu sosiaali- ja terveysministerin toimenkuvaan, mutta koiranomistaja hän kuuluu olevan. Heitä on muitakin nykyisessä hallituksessa ja kerrotaan, että esim. peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson oli itsenäisyyspäivien juhlissa käsi paketissa, kun ”käsi osui pelästyneen koiran eteen”.
Kun kysymyksessä oli kaksi eri näyttelyä, näyttelyalue oli laaja. Liikkeellä oli päivää kohti noin 7000 koiraa, mutta rotukohtaisten koiramäärien perusteella näytti siltä kuin kasvattajat ja koiranomistajat olisivat ilmoittaneet molempiin näyttelyihin vain parhaat koiransa, eli siinä missä ennen ilmoitettiin neljä koiraa, nyt ilmoitettiin kaksi, kun ilmoittautumismaksut olivat kohtalaisen korkeat ja niiden päälle tulivat matkakustannusten lisäksi yöpymis- ja ruokailukustannukset.
Ja tietenkin asusteet maksavat, hieno kun pitää olla.
Muuan Kennelliiton valtuuston jäsen naureskelikin lauantaina, että jossain päin Suomea on tainnut olla punainen silkki tai silkkijäljitelmä alennusmyynnissä, kun niin monella koiran esittäjällä oli punainen silkkijakkupuku. On otettu oppia venäläisiltä handlereiltä, joita pyöri paikalla runsaasti ja kuulostikin siltä kuin kolmas kotimainen kieli oli yleisempi kuin se toinen virallinen kotimainen.
Näyttelyiden koosta johtuen ei siellä hevin tuttuihin törmännyt ellei trampannut ympäri laajaa aluetta. Eniten tuttuja taisi olla sunnuntaina mopsikehän laidalla: naapurimaan Ruotsin tuomareita jännäämässä ruotsalaisten koirien puolesta, seurapiirien puheenaiheena ollut uusin luxemburgilais-suomalainen lemmenpari ja Kennelliiton kunniajäseniä kuten Gunnel Holm, joka on ollut pitkään vannoutunut mopsiharrastaja, sekä snautsereistaan tuttu kunniajäsen Reijo Hagström, jonka perheeseen on nyt tullut mopsi.
Kehässä minua odotti myös iloinen yllätys:

Kukat olivat parilta kääpiökoirarodun kasvattajalta, jotka kiittivät vuoden aikana saamistaan neuvoista ja muusta avusta. Taka-ajatuksia heillä ei varmasti ollut, koska en ole arvostelemassa heidän rotuaan aikoihin.
Kauniit kukat lämmittivät varsinkin, kun saa usein harrastuksemme etablissemangin taholta kylmää kyytiä jopa niin, että joskus tulee mieleen viimeksi Auto- ja kuljetustyöläisten liitossa harjoitettu johtamistyyli tai Pennsylvanian amish-yhteisöjen eristyspolitiikka.

***
Ensilumi satoi Kaivarin kulmilla itsenäisyyspäivän aamuyön tunteina sulaakseen sitten muutama tunti myöhemmin.
Siksi käänsin kylkeäni aamulla, kun olisi pitänyt lähteä Tähtitorninmäelle seuraamaan Suomen lipun nostoa. Myöskin Kansallisteatterissa pidetyt itsenäisyysjuhlat jätin väliin.
Kynttilän kynttilää ei huushollista löytynyt, joten en seurannut vanhaa perinnettä kynttilän sytyttämisestä ikkunalaudalle itsenäisyyden julistamiseksi (mistä historiasta kirjoitin blogimerkinnässäni viime itsenäisyyspäivän aikoihin).
Totesin myös, että protesti Putinin hallintoa kohtaan näyttää nyt leviävän itse Venäjällä, jossa nuoret ovat protestoineet sunnuntain valtiopäivien eli duuman vaalien väärinkäytöksiä vastaan ”Putin ulos”-tunnuksin.
Lauantaina Messukeskuksessa jututin lounaalla venäläistä tuomaria, joka on ”siviilissä” yritysjohtaja. Hänen ennusteensa vaalien tuloksesta oli, että vuorotellen saadaan Putin ja vuorotellen Medvedev, eikä mikään muutu, kun korruptio kukoistaa ja kaikki vähänkin äveriäämmät venäläiset ovat muuttaneet Lontooseen asumaan.
Enteilisikö vaalien tulos ja mielenosoitukset sittenkin suunnan muutosta ja kansan heräämistä?

Liikennekaaosta Töölössä

2011-12-01T00:28:00.000+02:00

Jokohan jouluruuhkat ovat alkaneet?
Siltä ainakin vaikutti keskiviikkoiltana Töölössä, kun yksi ja toinen yritti tulla Kääpiökoirayhdistyksen syyskokoukseen perinteiselle Bottalle eduskunnan kulmille.
Itse olin paikalla etuajassa, kun ruuhkista ei ollut jälkeäkään ja matka kesti hädin tuskin kymmenen minuuttia.
Yhdistyksen sihteeri Päivi Rantanen raportoi saavuttuaan Leena Parviaisen etsivän parkkipaikkaa. Leenan kommentit eivät kestä julkaisua – kun hän pääsi paikalle puolen tunnin kuluttua. Marja Törmä puolestaan kertoi tehneensä matkaa Kirkkonummelta 1,5 tuntia. Hän oli kaukoviisaasti päättänyt jättää autonsa Munkkiniemeen ja tulla loppumatkan nelosen ratikalla. Hieno idea, mutta matkalla oli vesijohto poikki eikä ratikkakaan kulkenut!
Viimeisimpänä paikalle rynni Puppu Schauman, joka ajoi ympäri lähikortteleita löytääkseen parkkipaikan. Eli väärässä olivat ne, jotka tiesivät parkkipaikan löytyvän 5-10 minuutin kortteliajon jälkeen, ellei sellaista Kansallismuseon kulmilta heti löydy.
Itse kokous saatiin sitten pidettyä ja kesti puolisen tuntia, kun mistään ei äänestetty. Eli turhaan menivät sihteerin hienot äänestysliput, mutta ovatpahan valmiina seuraavaan kertaan.
Sitä kyllä ihmeteltiin, miten passiivista porukka on, kun millekään yhdistykselle ei kelvannut ilmainen infopiste Messukeskuksen tulevan viikonlopun Voittaja-näyttelyissä. Lieneekö niin, että nyt kun järjestetään kaksi peräkkäistä näyttelyä, kenelläkään ei ole aikaa päivystää kopissa, vaan aika ja energia menee omien koirien esittämiseen ja oman rodun arvostelun seuraamiseen.
Messukeskuksen liikennejärjestelyt tuntuivat huolestuttavan monia, ja joku jo ihmetteli, miten näyttelyyn mennessä suurin huoli on liikenne, eikä suinkaan se, miten koirat pärjäävät.
Miten sinäkin olisit bassettejasi raijannut kolmosen ratikassa Messariin, kyseli Huvikummun Eija Koskelin. Vastauksena oli, että silloin kun minulla vielä basset houndeja oli, tilasin sovinnolla taksin, joka vei suoraan ovelle, vaikka tuolloin Messarissa näyttely oli kaksipäiväinen ja koiriakin taisi olla 2000-3000 eli reilusti alle puolet nykyisestä jaettuna kahdelle päivälle.

***
Räikeät joulumainokset kovine lead-valoineen ovat jo vallanneet katukuvan. Jokainen kaupungissa asuva tietää, että tästä lähtien ei ole asiaa omalla autolla keskustaan edes ruokaostoksille. Kadut ruuhkauttavat nämä fiksut jouluostoksilla kävijät, joiden on välttämättä päästävä omalla autolla kaupan ovelle ja jotka sitten kiertävät keskustaa omalla autolla ilmaisen parkkipaikan toivossa, aivan kuin sellaisia löytyisi!
Kun laskee parkkipaikkojen ja bensan hinnan, halvemmaksi tulisi, jos jättäisi autonsa vähän kauemmaksi ja käyttäisi vaikka taksia, niin ylelliseltä kuin se joistakin (autonomistajista) kuulostaa, mutta näinhän ei järjenjuoksu mene.

Hanasaari-sukkulointia

2011-11-29T00:17:00.000+02:00

Maanantaina oli olo kuin olisi lentänyt useamman kerran Atlantin yli – vaikka vain sukkuloin kolmena päivänä muutaman minuutin matkan Espoon Hanasaareen ja takaisin. Kolmipäiväinen kokousputki pitkine päivineen vei oman veronsa, ja kotiin palatessa sunnuntai-iltana oli jo nälkäkin, kun Hanasaaren Ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen keittiön tarjoilut eivät enää oikein maistuneet.

***
Perjantaina oli koko päivän pituinen Kennelliiton hallituksen kokous.
Eniten siellä taisi puhuttaa Showlink Oy:n yhtiön hallituksen päätös päättää Lohjalla olevan suuren, Areenan-nimellä tunnetun hallin vuokrasopimus ensi huhtikuun lopussa, koska sen pitäminen oli taloudellisesti kovin tappiollista. Päätökseen haettiin omistajien edustajien eli Kennelliiton hallituksen siunausta ja se saatiin.
Itse en edes ehtinyt käymään tuossa suuressa hallissa. Monien siellä tilaisuuksia järjestäneiden mukaan halli oli liian pieni suurille näyttelyille ja liian suuri pienemmille tapahtumille.
Kun tähän lisää hallin sijainnin ja oheispalvelujen puuttumisen, jo maalaisjärkikin sanoo, ettei Kennelliiton jäsenten voi odottaa rahoittavan hallia, joka seisoo tyhjillään toukokuun alusta syyskuun loppuun.
Hallipäätös tietenkin kirvoitti laajan keskustelun näyttelypaikka-, halli- ja harjoitustilakysymyksestä yleensä, kun jotkut haluaisivat isoa kennelkeskusta ja toiset hajauttaisivat näitä tiloja ympäri maata.
Oma käsitykseni on, että me koiraharrastajat emme ole useinkaan riittävän hyvässä yhteistyössä paikallisten kuntien ja kaupunkien kanssa, koska emme osaa ”myydä” omaa harrastustamme päättäjille.
Esityslistalla oli jälleen liuta kurinpitoasioita, joten nyt kolmivuotiskautensa aloittavalla kurinpitolautakunnalla riittänee töitä. Samoin jouduttiin käsittelemään mikrosirutusasioita, kun jotkut mikrosiruttajat eivät ole ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää, että koirien mikrosiruttaminen tapahtuu tiettyjen määräysten ja ohjeiden mukaan.

***
Lauantaina oli vuorossa Kennelliiton valtuuston jäsenille järjestetty valtuustoseminaari, joita on päätetty pitää kaksi kertaa vuodessa aiemman yhden sijasta.
Tässä valtuustoseminaarissa taisi puoluepolitiikka tulla ensimmäistä kertaa harrastukseen mukaan, kun päivän ensimmäiseksi puhujaksi oli kutsuttu kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö.
Yleensähän kenneltoiminta ja Kennelliitto on pyritty pitämään puoluepolitiikasta vapaana foorumina. Vaikka ministereitä on seminaareissa käynytkin, he ovat olleet paikalla yleensä virkansa puolesta.
Niinistö puhui sitten 10-15 minuuttia kauniisti koirista ja Kennelliitosta ennen kuin kiirehti jatkamaan kampanjakiertuettaan Munkkivuoren ostoskeskukseen ja pääkaupunkiseudulla oleviin kahviloihin.
Seminaarissa oli varattu Jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajalle Kirsi Sainiolle peräti kaksi tuntia aikaa vakuuttaa valtuuston jäsenille, miksi valtuusto ei saisi päättää koirien rekisteröintiä koskevista määräyksistä, vaikka viiriäiskoirien kokeista ja koiratanssisäännöistä päättääkin.
Opettajana ja rutinoituna luennoitsijana Kirsi tekikin sen niin taitavasti, että joku taisi jo kuvitella, että koirarekisterimääräysten laatiminen on verrattavissa aivokirurgiaan, eikä kasvattajien ja rotujärjestön edustajien tapaisilla tavallisilla tallaajilla olisi siinä prosessissa mitään annettavaa.
Myös FCI:ltä tuleviin määräyksiin tukeuduttiin perusteltaessa, miksi meidän omia sääntöjämme pitää voida muuttaa nopealla aikataululla. Se jätettiin sanomatta, että FCI:n päätösten toimeenpanossa on yleensä vuoden siirtymäaika, eikä ketään eroteta jäsenyydestä, vaikka siirtymäaika vähän venyisikin – kun FCI:llä on paljon suurempia ongelmia monien muiden jäsenmaidensa kanssa.
Päivän paras puhuja taisi kuitenkin olla varatuomari Janne Yli-Kauppila, joka toimi aikanaan pitkän kauden Kennelliiton kurinpitolautakunnan puheenjohtajana. Hän kertoi tuomioistuinten ratkaisuissa erilaisissa kurinpitoasioissa ja osasi vertailla meidän kurinpitomenettelyämme esimerkiksi Hippoksen tai jääkiekkoliigan kurinpitomenettelyihin.
Janne korosti myös jatkuvaa tarvetta Kennelliiton sääntöjen ja määräysten uudistamiseen ympäröivän maailman muuttuessa. Jannea ajattelin myöhemminkin lauantai-iltana seuratessani seuraavan päivän valtuustokokousta edeltänyttä lobbausta.
Kun pyysin häntä jokunen vuosi sitten Kennelliiton sääntötyöryhmään, hän oli heti valmis ja esitti sääntöihin lisättäväksi mm.vaalivaliokuntaa. Esitys ei mennyt sillä kertaa läpi, mutta uskoisin ajan olevan nyt kypsän, jotta voimme ilmoittaa ja julkistaa etukäteen niin puheenjohtajan kuin hallituksen jäsenten virkoihin pyrkivät ehdokkaat. Silloin valtuutetut voivat päättää itse saatavilla olevan tiedon perusteella, ketä äänestävät sen sijaan, että joutuvat tyytymään kulisseissa kuiskutteluun.

***
Sunnuntaina oli sitten syysvaltuuston kokous, joka venyi jo siitä syystä, että hallituksen ja kurinpitolautakunnan jäsenistä äänestettiin ja ääntenlasku vei oman aikansa.
Taisi muuten olla ensimmäinen kerta minun parikymmenvuotisen valtuustokauteni aikana, kun kolmannen hallituspaikan kohtalo ratkaistiin arvalla Arja Koskelon ja Marja Talvitien saatua yhtä paljon ääniä.
Kohtalokkaan arpalipun nosti uurnasta toinen entinen turkulainen, Johan Juslin, ja Arja Koskelon todettiin tulleen valituksi hallitukseen Lauri Rostedtin ja Jari Forsin ohella. Arpaonni suosi, mutta eikös urheilukilpailuissakin tapahdu, että kova tuloskunto tuo mukanaan myös onnenkantamoisia?
”Rutiinikoesääntöjen” lisäksi Kennelliiton talousarvio ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin ilman sen kummempia mutinoita. Ainoastaan toimintasuunnitelmaan tehtiin lisäys, jonka mukaan rotumääritelmätyöryhmä voi kyllä esittää uusille Suomeen tuotaville roduille suomenkieliset nimet, mutta Suomessa jo olevien rotujen rotunimiä voidaan muuttaa vain ko. rodun rotujärjestön suostumuksella. Toivottavasti tämä nyt riittää estämään uudet suomettamisyritykset.
Ehdotus koirarekisteriohjeen palauttamisesta valtuuston hyväksymäksi asiakirjaksi ei mennyt läpi, mutta tuumimme aloitteen saavuttaneen jo osin tavoitteensa, sillä kun tieto siitä tuli julki, Kennelliitossa alettiin suunnitella koirarekisteriremonttia ja sitä valmistelevassa työryhmässäkään ei tyydytty vain Jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajaan ja pariin toimiston virkailijaan, vaan työryhmään lisättiin muitakin jäseniä.
Ja kuten muuan valtuustoedustaja totesi: jos koirarekisteriohjeessa mennään mahdottomuuksiin, ainakin hallitus tietää valtuuston voivan ottaa asian uudestaan esille.

PS. Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni huomautti minulle, että en ole kertonut koko totuutta rotunimien suomentamisesta ja olin jättänyt edellisestä merkinnästäni pois edesmenneen Kennelliiton kunniapuheenjohtajan Jouko Yrjölän nimen. Niin teinkin, mutta sillä perusteella, että Jouko ei ollut enää keskuudessamme, kun viimeisimpiä ehdotuksia tehtiin.

Suomettumista läpi harmaan kiven

2011-11-23T01:47:00.000+02:00

Englanninbassetti?

Biigeli?

Joskus päätöksenteko Kennelliitto-organisaatiossamme on sitten merkillistä: joissakin asioissa ei tapahdu edistystä vuodesta toiseen kauniista puheista, lupauksista ja päätöksistä huolimatta ja joissakin toisissa mennään itsepintaisesti vaikka läpi harmaan kiven – kentän vastustuksesta huolimatta.
Kuten nyt Suomessa jo vuosikymmeniä olleiden vanhojen rotujen rotunimien suomentamisessa. Tämähän on ollut liiton hallituksen puheenjohtajan Helena Sunin ja Paula Heikkinen-Lehkosen lempiprojekti.
Jos joku luuli viime vuonna, että useiden rotujärjestöjen vastustus saisi vastakaikua ja niitä, joita asia koskee, kuunneltaisiin, erehtyi pahan kerran.
Keväällä saimme lukea Keskisuomalainen-lehdestä, millaisia suomennosehdotuksia on tulossa. Meitä on valistettu, miten kaikilla linnuilla ja hyönteisillä on omat suomenkieliset nimensä, oli lajia sitten Suomessa tai ei. Selitä siinä sitten, ettei linnuilla ole rekisterikirjoja eivätkä itikat kilpaile paremmuudesta kansainvälisillä areenoilla.
Työ on edennyt virallisen esityksen asteelle, mutta se palautettiin näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan uudelleen valmisteltavaksi. Kyynikot lienevät sitä mieltä, että asia oli liian tulenarka päätettäväksi juuri ennen valtuuston vaalikokousta, kun tiedossa oli asianomaisten rotujen harrastajien vastustus.
Ja jos asiaa ei ole saatu eteenpäin virallisen päätöksentekojärjestelmän kautta, aina voi yrittää kiertotietä. Siksi basset hound-harrastajien riemastus oli melkoinen, kun heidän rotunsa uudessa rotumääritelmäsuomennoksessa rodun nimeksi oli keksitty englanninbassetti. Arvelivat, että beaglestä tehdään biigeli – beagle kun kuulemma on hyväksyttävä suomen kielen sana. Bassetti ei ole sellainen ollut.
Miksi jättää asia puolitiehen, kun basset hound voisi olla oikeakielisesti matalaraajainenajokoira ja beagle pienijäniskoira?
Listalla on myös rotunimiä, joilla ei ole mitään tekemistä rodun olemuksen tai käyttötarkoituksen kanssa, kun tryffelikoirasta väännetään väkisin vesikoiraa tai Madagaskarin puuvillakoirasta tulee tulearinkoira. Collie on jo skotlanninpaimenkoira, vaikka kansan suussa lassie taitaisi luonnistua paremmin.
Jo vuonna 1932 suomalaisissa näyttelyissä ensiesiintymisensä tehnyt japanese chin oli tuolloin japanese chin, kunnes siitä myöhemmin väännettiin japaninspanieli. 1980-luvulla rodun alkuperäinen nimi palautettiin, mutta nyt siitä ollaan tekemässä japaninkääpiökoiraa.
Muita vastaavia esimerkkejä alkuperältään ulkomaisista koiraroduista löytyy.
Sitten on beaglen ohella muitakin rotuja, joiden nimiä ei suomenneta. Miksi fieldspanieli ei ole peltospanieli?
Kysyttäessä, mitä brändin rakentaminen maksaa ja miten paljon ongelmia tämän suomettumisinnon seurauksena syntyy yhdistysten nimien ja logojen muuttamisesta alkaen, vastauksena on ollut, että eihän yhdistyksen nimeä tarvitse muuttaa. Kansainväliseen kanssakäymiseen liittyvistä ongelmista kukaan ei ole ollut edes tietääkseen.
Luulen monen olevan samaa mieltä kuin yhden nimimuutoksella uhatun rodun yhdistyksen puheenjohtaja, joka kyseli Keskisuomalaisen jutun luettuaan: ”Eikö Kennelliitolla ole parempaa tekemistä?”
Moni muu voisi kysyä samaa.

Valelääkäreitä ja vääriä papereita

2011-11-22T00:57:00.000+02:00

Viime viikkojen valelääkäriuutiset ovat osoittaneet, miten naiveja me suomalaiset voimme olla: kun pumaskassa on oikeannäköisiä leimoja, me hyväksymme paperit kuin paperit aitoina emmekä voi uskoa, että jossain näitä papereita voidaan väärentää ihan rahasta.
Anteeksiantamatonta tietysti on, että hyväuskoisuuteen on syyllistynyt viranomainen, jonka tehtävänä on valvoa lääkäreiden laillisuutta.
Onneksi me Kennelliitossa emme tällä kertaa torkkuneet, vaan Tampereen seudulla vaikuttanut valelääkäri oli jo ennen paljastumistaan ehtinyt saada Kennelliiton kurinpitolautakunnalta rekisteröintikiellon, mikä sekin tuli esille lehtien kertoessa valelääkärin edesottamuksista.
Jutuissa mainittiin lähteeksi Koiramme-lehti, joka julkaisee hallituksen päätöksellä kurinpitolautakunnan päätöksiä silloin, kun lisäseuraamukset ylittävät tietyn minimin. Tämä päätös oli tehty toukokuussa ja julkaistiin lehden syyskuun numerossa.
Onneksi tässä tapauksessa ostaja heräsi ja alkoi epäillä, ettei westie-pennun ikä pitänyt paikkaansa. Sittemmin DNA-polveutumismääritykset osoittivat, ettei pentu ollut se, minkä sen väitettiin olevan.
Muuten kyllä koiran ostajat ovat uskomattoman hyväuskoisia.
Kun kirjoitin jokin aika sitten Puolasta tuoduista yorkshirenterriereistä, joiden sukutaulussa oli silkkiterriereitä, asiasta nousi rodun piirissä aikamoinen äläkkä. Myös vanha sananlasku koirasta, joka älähtää, kun kalikka kalahtaa, näytti pitävän paikkansa.
Nyt on jo tiedetty, että kysymyksessä oli Puolassa tapahtunut "tietokonevirhe", joka korjataan tuota pikaa. Tuskinpa siellä kuitenkaan vaaditaan samanlaisia DNA-tutkimuksia kuin täällä vaadittaisiin vastaavissa tapauksissa.
Silti sopii kysyä:
- eikö koirien tuoja/tuojat tarkistaneet huolella koirien sukutauluja varsinkin, kun siellä oli Suomessa rekisteröity koira, jonka tiedot löytyvät Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä? Yksi vilkaisu olisi osoittanut koiran olevan silkkiterrierin.
- ja eikö koirien kasvattaja katsonut lainkaan koiriensa rekisteripapereita ja vientisukutauluja, vaan myi koiria virheellisine sukutauluineen niin Suomeen, Brasiliaan kuin muuallekin maailmaan?
Varovaisuus on paikallaan, sillä itäeurooppalaisten koirien sukutauluista on löydetty vuosien varrella monien tunnettujen kasvattajien valiokoiria, jotka eivät ole koskaan siellä päin käyneetkään.
Viimeisimmästä tapauksesta kuulin eilen, kun Kennelliiton rekisteristä löytyi Unkarista tuotu, unkarilaisen kasvattajan kennelnimellä oleva ranskanbulldoggi. Kuinka ollakaan, googlettamalla löytyi myös samanniminen, Unkarista tuotu, mutta Tampereen seudulta ostettu coton de tuléar-pentu!

***
Tuo Kennelliiton jalostustietojärjestelmä on erinomainen apuväline myös pennun ostajien kannalta. Sieltä löytyy kasvattajan kasvattamat pentueet, niiden terveystutkimus-, näyttely- ja koetulokset ja kennelnimeä klikkaamalla löytää myös, miten monta rotua kukin kasvattaja kasvattaa.
Jos pentutuotanto on mittava, terveystutkimuksia ei ole tehty eikä koiria ole käytetty näyttelyssä ja jos vielä kennelissä on monta ”myyvää” rotua, kannattaa olla varovainen.
Mutta miten tätä jalostustietojärjestelmää saataisiin paremmin pennun ostajien tietoon? Olisi mainoskampanjan paikka.

Tuomarikoulutusta ja vaalikuumetta

2011-11-18T03:50:00.003+02:00

Tällä ja viime viikolla useampi ilta on kulunut Kääpiökoirayhdistyksen tuomarikoulutuksissa.

Niissä ja niiden valmisteluissa menee aina oma aikansa, sillä vaikka koulutusmateriaali on pääosin valmiina, aina huomaa viime tipassa, ettei jotain artikkelia tai esitettä olekaan jäljellä riittävästi, joten siinä sitten tulostellaan ja juostaan välillä MultiPrintissä teettämässä lisäkopioita.

Nyt on onneksi saatu kaikki rotumääritelmävideot konvertoitua DVD:lle kiitos Markku Kelokarin, joten ei enää tarvitse hakea vanhaa tekniikkaa, videonauhurit kun ovat joutuneet romukoppaan jo aikoja sitten. Apua löytyy myös koneiden käytössä, kahvinkeitossa ja muussa tarjoilussa.

Koiriaan koulutukseen tuoneista kokeneista kasvattajista on myös suuri apu, eikä tarvitse itse paasata kaikkitietävän asiantuntijan elkein. Sellaisia pitkän linjan kasvattajia kuten Paula Kangassalo, Eija Koskelin ja Marja Kurittu, jotka kaikki ovat omistautuneet jo vuosikymmenien ajan omien rotujensa vaalimiseen.

Myös Koiramme-lehden Vuoden Koira-kilpailun voiton varmistanut lhasa apso Ross oli paikalla tuomarikokelaiden kopeloitavana. Katselin sivusta ja mietin mielessäni, että onpa vahvahermoinen koira, kun ei ollut moksiskaan, vaikka yhtä aikaa useampi koulutettava sitä kopeloi – ja sotki turkkia, turkkikoirien käsittely kun ei kaikilta oikein luonnu.

Koulutettavista taisi olla pitkämatkalaisin Viron kennelliiton valtuuston varapuheenjohtaja Maret Kärdi, joka on ennenkin osallistunut meidän tuomarikoulutuksiimme.

Siinä sivussa kuuli osanottajien kommentteja meidän nykyisestä tuomarikoulutusjärjestelmästämme ja sen tuloksista. Kauhisteltiin, kun jotkut uudet tuomarit laskevat pekingeesin hampaita, vääntävät mopsien suita auki vaikka purennan voisi tarkistaa helpomminkin tai heittävät ulos kehästä rotumääritelmän mitoissa olevia koiria, kun niiden pitäisi olla isompia ja ronskimpia, eli sellaisia, joita ei haluta.

Samoin nykyinen näyttö- ja koearvostelujärjestelmä tuntuu aiheuttavan keskustelua, kun kukaan ei enää oikein tiedä, missä mennään. Siitä ollaan kyllä yhtä mieltä, että kiire on kaikilla uusien laajennus- ja arvosteluoikeuksien haalimisessa. Olisikohan aiheellista tehdä koko järjestelmän remontti, jotta taattaisiin suomalaisten ulkomuototuomarien työn laatu jatkossakin?

Seuraavassa kuvakokoelma koulutustilaisuuksista.

Myös puhelimet ovat soineet, kun kennelväki valmistautuu marraskuun lopun Kennelliiton valtuuston kokoukseen ja siellä tehtäviin henkilövalintoihin.

Junttakokouksia on pidetty, mutta tulokset kuulostavat laihoilta, eli kukaan ei ota julkisesti kantaa ehdokkaisiin (varsinkin jos ehdokkaat itse ovat paikalla), joten ilmeisesti vaalityötä tehdään ja on tehty jo pitemmän aikaa kulissien takana.

Milloinkahan saadaan aikaan sääntömuutos, jolloin hallitusehdokkaat voitaisiin julkistaa hyvissä ajoin ennen kokousta ja ehdokkaat itse voisivat kertoa taustoistaan sekä tavoitteistaan, mikäli heidät valitaan osallistumaan nyt jo 140000 jäsenisen liiton johtamiseen?

Ehkä silloin voitaisiin varmistaa, että liiton hallitus edustaa riittävän laaja-alaisesti kaikkia harrastajatasoja ja erilaista asiantuntemusta, ja myös hallitusta voidaan uudistaa, koska selväähän on, etteivät vuodesta toiseen samoilla palleilla istuvat hallituksen jäsenet ja toimikuntien puheenjohtajat välttämättä näe oman ”reviirinsä” uudistustarpeita.

Professori kiittää

2011-11-12T00:41:00.002+02:00

Emeritus professori Marjatta Snellman (entinen Kärkkäinen), jota on myös koiranjalostuksen asiantuntijaksi kutsuttu, kiitti muutama viikko sitten omalla tavallaan koiraharrastajia ja Kennelliiton jäseniä kunniajäsenyydestään, matka-apurahastaan ja muista saamistaan huomionosoituksista.

Nyt hän esiintyi julkisuudessa vanhan keppihevosensa eli ”sairaiden” koirarotujen ja koiranjalostuksella syntyneiden ”hirviöiden” turvin. Säälinsä saivat myös eläinlääkärit, jotka näitä ovat pakotettuja hoitamaan.

Hurjiltahan iltapäivälehden värikuvat näyttivät. Sanoman levittämistä ei häirinnyt lainkaan tieto siitä, että kuvat olivat ulkomaisesta kuvatoimistosta, joka oli mitä ilmeisimmin käyttänyt lähteenä USA:ssa järjestettävää maailman rumimman koiran kilpailua.

Näin arvovaltaisen professorin sanomisten tieteellistä pohjaa ei saisi kyseenalaistaa, siitä minua muistutettiin muutama vuosi sitten ihmetellessäni hurskastelua, kun professori puhui YLE:n m.o.t.-ohjelmassa näistä samoista teemoista, mutta ei muistanut mainita, miten hän oli itse istunut vuosikausia Kennelliiton Jalostustieteellisessä toimikunnassa vaikuttamassa näidenkin silmätikkuna olevien rotujen jalostuksen ohjaukseen.

Listalla näyttävät olevan edelleenkin samat rodut, joista hän on puhunut vuosikausia. Uutena on cavalierkingcharlesinspanieli, jolle on keksitty syringomyelia niin, että koirat huutavat ja kirkuvat tuskissaan. Kun toimittajat yleensä oikovat polkuja, nyt todettiin kansainvälisen tutkimuksen mukaan joka toisen cavalierin kärsivän tästä sairaudesta.

Kukaan ei tietenkään kysynyt, miten monta koiraa oli tutkittu populaatioltaan hyvin suuressa ja suositussa rodussa. Eihän Suomessakaan kuvauksia voi tehdä kuin parissa paikassa Etelä-Suomessa, ja monissa muissa maissa ei lainkaan.

Mitenkähän monilla näistä arvovaltaisesti lausutuilla mielipiteillä on tieteellinen todellisuuspohja, ja miten monet ovat jäänteitä vanhoista päähänpinttymistä?

Tästä keskusteltiin taas viikolla, kun olin järjestämässä ulkomuototuomareiden koulutusta näissä lyhytkuonoisissa, suurisilmäisissä, professorin silmätikkuina olevissa roduissa, eli japanese chineissä, griffoneissa ja kingcharlesinspanieleissa. Kaikki ovat vanhoja ja pitkäikäisiä rotuja, joiden piirissä vuosikymmeniä toimineet kasvattajat sanovat kuuntelevansa ihmeissään näitä kauhutarinoita, joista he eivät tunnista omia rotujaan.

Missä ovat ne kaikki kuorsaavat ja korisevat koirat, joilla on vaikeuksia hengittää? Entä ne koirat, joilta silmät putoavat päästä, kuten professori on varoittanut?

Toki yksi kasvattaja tiesi kertoa kingcallesta, jonka silmä vaurioitui – kun koira törmäsi leikin tiimellyksessä orapihlaja-aitaan ja piikki osui silmään. Se olisi voinut käydä myös näiden ”kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen” apostolien suosimille sekarotuisillekin!

Itse muistan edesmenneen tohtori Pekka Jäppisen kertoneen ainoasta tietämästään tapauksesta, jossa chinin silmä pullahti ulos. Tapahtumien kulku oli seuraavanlainen: iäkäs, melko tukeva vanha rouva meni marjametsään chini korissa kainalossa. Hän laittoi chinin koreineen mättäälle, kumartui poimimaan marjoja ja kompastui kaatuen koiransa päälle. Rouvalle ei käynyt kuinkaan, mutta koiraa odotti eläinlääkärireissu.

Joka tapauksessa lehdistöltä on lupa odottaa lähdekritiikkiä näitä tarinoita julkaistaessa, mutta niin myös ”koiranjalostuksen asiantuntijoilta”.

Naurettavia sääntöjä

2011-11-06T05:10:00.001+02:00

Jos meillä tehtaillaan jos jonkinlaisia sääntöjä, kyllä ne muutkin osaavat.
Näin marraskuun alussa jokainen itseään kunnioittava britti hankkii rintapieleensä punaisen unikon, jolla Royal British Legion kerää varoja sotien veteraanien ja heidän perheidensä hyväksi.

(Photo: Courtesy of the Royal British Legion)

Viime vuonna keräyksellä oli saatu kasaan 36 miljoonaa puntaa, ja tänä vuonna summan odotetaan nousevan jo 40 miljoonaan puntaan eli yli 45 miljoonaan euroon.
Unikonkukalla muistetaan ensimmäisen maailmansodan aselepopäivää, joka oli 11.11.1918. USA:ssa juhlapäivä tunnetaan veteraanien päivänä. Meillä Suomessa taas kaatuneiden muistopäivää vietetään toukokuussa.
Kun kaikilla briteillä televisiossa esiintyvistä poppareista alkaen on unikko rintapielessään, myös Englannin jalkapallomaajoukkue halusi käyttää peliasuissaan unikkoa ystävyysottelussa Espanjaa vastaan Wembleyn stationilla ensi lauantaina.
Jalkapallon kattojärjestö FIFA sanoi kylmästi ei, koska unikkoja ei ole hyväksytty Englannin viralliseen peliasuun! Luulisi, että FIFA:lla ja sen puheenjohtajalla Sepp Blatterilla olisi tarpeeksi tekemistä järjestöä piinaavien korruptioskandaalien kanssa, mutta näköjään näin ei ole.
Niinhän se taitaa mennä, että jos ei haluta keskustella isoista asioista, yritetään kääntää huomio pikkuasioihin!
***
Päivitys 10.11.: Joskus mahtavan FIFA:nkin johtomiehet joutuvat perääntymään. Eilen kerrottiin Englannin jalkapalloliiton presidentin prinssi Williamin ja Britannian pääministerin David Cameronin puututtua asiaan FIFA:n luvanneen kiltisti, että englantilaiset futistähdet voivat pitää peliasuissaan mustaa surunauhaa ja siinä tuota unikkoa.

Kieltoja, kontrollia ja holhousta

2011-11-03T20:07:00.000+02:00

Kennelliiton Koira-Expossakin muutama vuosi sitten puhunut Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen ruotii tuoreessa haastattelussaan suomalaisten vimmattua halua kieltää ja rajoittaa asioita.
Hän sanoo Nykypäivä-lehden haastattelussa suomalaisten olevan hirveitä valittamaan kaikesta.
Hänen mielestään suomalainen kontrollipolitiikka perustuu kommunitaristiseen eli yhteisöeettiseen ajatteluun, jonka mukaan me olemme kaikki samassa veneessä varjelemassa toisiamme pahalta.
Hän näkee kontrollipolitiikan ongelmaksi sen, että ongelmallisen vähemmistön takia maltillinen enemmistö joutuu kärsimään. Yleensä lait koskevat eniten niitä, jotka eivät niitä tarvitsisi, ja kontrolli kohdistuu pääasiassa niihin, jotka ovat jo kontrollissa, hän toteaa.
Kovin tutulta kuulostaa myös meidän aktiivikoiraharrastajien näkökulmasta, kun valmistaudumme Kennelliiton syksyn valtuuston kokoukseen säätämään näyttely- ja koesäännöistä ja muista toimintaamme ohjaavista määräyksistä.
Eikä näitä kaikkia sääntöjä, ohjeita ja määräyksiä edes valtuustoon asti tuoda, vaan niistä päätetään liiton hallituksessa - useimmiten asianomaisia eli rotujärjestöjä ja rotujen harrastajia kuulematta. Harva on se hallituksen kokous, josta ei jotain uusia määräyksiä tulisi - sitä tahtia, ettei tavallinen tallaaja tahdo perässä pysyä.
Hyvä esimerkki on Kennelliiton Koirarekisteriohje. Sitä muokattaessa on vuosien varrella tainnut unohtua, että Kennelliiton tärkeimpänä tehtävänä on puhdasrotuisten koirien rekisteröinti.
Jos koirien rekisteröinnistä tehdään liian monimutkaista, voi käydä niin kuin Tanskassa, missä puhdasrotuisten koirien rekisteröinnit ovat puolittuneet sitten 1980-luvun, vaikka koirien määrä ei ole laskenut.
Selityksenä pidetään rekisteröinti- ja terveysmääräysten ylenmääräistä tiukentamista niin, että monet kokevat puhdasrotuisten, rekisteröityjen koirien kasvattamisen liian rajoittavana.
Meillä tämä samanlainen kielto- ja kontrollipolitiikka on johtanut yhä lisääntyviin terveysrajoituksiin, joita säädettäessä ei ole aina mietitty, mihin rajoitukset lopulta johtavat - paitsi kielteiseen julkisuuteen, kun annetaan kuvaa ”sairaista” rotukoirista.
Professorin sanontaa lainatakseni me olemme varjelemassa toisiamme pahalta, kun rotujärjestöjen innokkaat nokkamiehet säätelevät uusia, rajoittavia PEVISA-määräyksiä. Mietitäänköhän, olisiko viisaampaa turvautua määräysten ja rajoitusten sijaan suosituksiin, joissa on harkittu tarkkaan, mitä vikoja ja sairauksia vastustetaan vapaaehtoisilla tarkastuksilla sen sijaan, että lihotettaisiin eläinlääkärien kukkaroa turhilla pakollisilla tutkimuksilla? Kasvattajahan loppujen lopuksi vastaa myymästään tavarasta, jollaiseksi koirakin lasketaan.
Kontrolli ja kiellot ulottuvat tänä päivänä läpi koko harrastuskentän siinä määrin, että joskus tuntuu kuin vapaaehtoiselle harrastamiselle ei enää olisi sijaa.
Professori Airaksisen sanoin: ”Pikkuasiat pitäisi jättää ihmisille itselleen”, minkä pitäisi päteä myös tähän harrastukseen. Ettei hukuta sääntöviidakkoon.

PS. Tuo professori Airaksisen Nykypäivä-lehden haastattelu on luettavissa lehden digiversiosta. Kielto- ja kontrollipolitiikasta kirjoitin laajemmin seuraavan SKKY:n lehden puheenjohtajan palstalla, joka on luettavissa SKKY:n sivuilta parin viikon kuluttua.

Suunnittelua Sikalassa

2011-11-01T00:46:00.000+02:00

Kaivopuiston näyttelyn toimikunta kokoontui maanantai-iltana tutussa paikallisessa kulttuuriravintola Sea Horsessa eli Sikalassa. Paikalla olivat niin Puppu Schauman, Leena Sarvi, Heidi Streng ja Maarit Nordström kuin järjestelypäällikkö Hasse Heikkiläkin.
Sikalan maksapihvejä maistellessa käytiin läpi viime elokuun näyttelyä ja todettiin, etteipä siellä isompia ongelmia ollut: koiria oli viimevuotista enemmän eikä näyttelyssä ole moneen vuoteen ollut niin paljon yleisöä kuin tänä vuonna, joten kelpasi kääpiökoiraharrastajien esitellä rotujaan niillekin, joilla ei omaa koiraa vielä ole.
Presidenttiehdokas Sauli Niinistön visiitti koiransa Lennun kanssa noteerattiin ja mietittiin, saadaanko hänet paikalle myös ensi vuonna, mikäli perhe muuttaa Mäntyniemeen.
Yksi ongelma kyllä huomattiin eli autolla näyttelypaikalle tulevien härski käyttäytyminen, kun ei hallita kaupunkipysäköintiä ja halutaan auto mieluiten nurmikolle kehän viereen.
Kaikki ihmettelivät, miten paljon ystäviä minulla on, kun yksi ja toinen oli vedonnut minun ystävyyteeni saadakseen autonsa parkkeerattua invapaikoitukseen varatulle alueelle.
Seuraavaa vuotta varten Heidi lupasikin laatia pysäköinninvalvojia varten oikein ”ystäväkirjan”, jossa listataan minun kaverini ja ystäväni ja listasta tarkistetaan, kuka on ystävä ja kuka ei. Vähän kuin presidentinlinnan juhlissa: sisälle et pääse, jos ei ole esittää erillistä kutsukorttia!
Totta puhuen sovimme, että poliisi ja pysäköinninvalvojat hälytetään paikalle entistä herkemmin, jos puhe ei auta. Toivottavasti myös Helsingin esittämä pysäköintisakkojen korotus ehtii mennä läpi ennen seuraavaa näyttelyä.
Myös sovittiin, että jos pysäköintisakko ei ole riittävän korkea, tilataan kylmästi paikalle hinausauto, jolloin se tuntuu myös näiden ”maksavien asiakkaiden” kukkarossa. Silti toivoisi, että nämä koiraharrastuksen näkyvät nimet eivät olisi ensimmäisinä näyttämässä huonoa esimerkkiä.
Muuten todettiin, että ensi vuoden järjestelyt ovat hyvällä mallilla ja tuomarilista voidaan julkaista entiseen tapaan heti alkuvuodesta, joten kannattaa laittaa elokuun viimeinen sunnuntai jo valmiiksi kalenteriin.

***
Messukeskuksen Voittaja-näyttelyiden koiramäärät julkistettiin maanantaina. Hulppeita lukuja eli joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna näyttelyihin osallistuu lähes 14000 koiraa, mikä on kuulemma muutama sata enemmän kuin viime vuonna.
Upeita lukuja, kun Voittaja-näyttelyssä on 7200 koiraa, mihin ei edes Hollannissa pidetty Euroopan Voittaja-näyttely pystynyt. Puhumattakaan muista Pohjoismaista, joissa koiranäyttelykäynnit ovat tänä vuonna olleet reippaassa laskussa ilmeisesti yleisen talouden epävarmuuden vuoksi.

Asiakaspalvelua tämäkin

2011-10-28T20:47:00.001+03:00

Tässä itsepalveluyhteiskunnassa yrittää välttää asiakaspalvelupuhelimiin soittamista kuin ruttoa – kun tietää, että pitkä projektihan siitä tulee.
Jouduin tekemään töitä toista viikkoa saadakseni television kaapelikanavat toimimaan. Siihen tarvittiinkin kaksi sähköpostia ja kuusi puhelua sekä huoltomiehen käynti, joten aikaa kului laskujeni mukaan noin neljä tuntia.
Kaikki alkoi siitä, kun parin tilaamani kanavan kuva pikseloitui pirstaleiksi ja edellisen kanavan kuva jumittui paikalleen.
Jokaista puheluun vastaamista odottaessa joutui kuuntelemaan hissimusiikkia 15-30 minuuttia ja jokaiselle uudelle vastaajalle joutui asian selittämään alusta lähtien uudelleen.
Yksi tallensi tilaamani kanavat uudelleen ja käski tekemään kanavahaun.
Toinen käski soittamaan tekniseen vikapalveluun, joka käski soittamaan asiakaspalveluun.
Kolmas oli sitä mieltä, että ohjelmakortin sirussa saattoi olla vikaa. En ollut valmis lähtemään siltä istumalta DNA Welhon myymälään korttia vaihtamaan, kun jotkut kanavat näkyivät aivan oikein (meillä on ollut monenlaisia ongelmia sen jälkeen, kun Sanoma Oy myi pääkaupunkiseudun kaapeliyhtiönsä DNA:lle). Sitten käskettiin vaihtamaan antennijohto. Kiltisti juoksin rautakauppaan hakemaan uuden johdon. Ei auttanut.
Neljäs käski tehdä kanavahaun ja palata asiaan.
Viides arveli, että antennijohto (5 m) on liian pitkä ja pitäisi vaihtaa 2,5 metriseen. Kieltäydyin, kun vanha 10 metrin antennijohto oli toiminut mainiosti.
Uskalsin arvella, että kanavanipun signaalissa olisi vikaa, kun kaikki pirstaloituneet kanavat olivat samassa nipussa. Käskettiin soittaa vikapalveluun.
Eilen sitten tuli korjaaja toteamaan, että minun laitteissani ei ole mitään vikaa, mutta taloyhtiön antennivahvistin veteli viimeisiään. Se vaihdettiin ja nyt kanavat näkyvät, mutta olihan se työn takana.

***
Toinen viikon selvittelyprojekti koski Kääpiökoirayhdistykselle tullutta, kertakäyttökortilla maksettua 56,40 euron taksilaskua.
Laskun mukaan ajo oli tehty lauantai-iltana. Kun laskua ihmeteltiin, joku hallituksen jäsenistä ehti jo vitsailla, että olenpa tainnut olla juhlimassa ja ajanut pirssillä yhdistyksen laskuun.
Siinä sitten syynättiin Kaivopuiston näyttelyn taksilaskuja ja sieltähän tuon kortin lasku löytyi: samalla kortilla oli maksettu saman auton taksikuljetus Kaivarista lentokentälle.
Kun matkustaja oli ulkomaalainen, kuski oli ”fiksusti” laskenut, ettei asiakas hoksaa pyytää taitetun kortin kantaosaa ja piti koko kortin itsellään.
Jollakin vippaskonstilla hän oli saanut kortin menemään toistamiseen läpi automaattisessa järjestelmässä, mutta ei hoksannut, että laskussa näkyy kortin numero, ajoaika, kuitin numero ja myös auton numero ja että jotkut asiakkaat tutkivat laskut tarkkaan.
Asia selvisi Helsingin Taksi-Datassa hyvin nopeasti, ja kuljettajallekin meni asianmukainen palaute.
Tästä opimme, että tarkkana saa olla, eikä täällä Suomessa olla niin rehellisiä kuin kuvittelemme.

Epämääräisiä tuonteja

2011-10-23T14:23:00.002+03:00

Olen monessa yhteydessä varoittanut harkitsemattomista tuontikoirista tai välikäsien ja erilaisten trokareiden kautta ulkomailta ostetuista koirista, jos ei ole ensikäden tietoa sukutaulujen, rekisterikirjojen tai rokotustodistusten paikkansapitävyydestä tai olosuhteista, joista koira tulee.
Jos meillä Suomessa yritetään olla tarkkoja koirien rekisteritodistuksista, sukutauluista ja koiranpidosta, samaa ei voi sanoa kaikista Itä-Euroopan maista, joissa on vasta viime vuosina päästy rahan makuun.
Sieltähän näytetään myytävän koiria kaikille kyselijöille, kun taas koiran hankkiminen vastuulliselta kasvattajalta ns. vanhoista kennelmaista on yleensä pitkällinen prosessi, kun kasvattaja haluaa varmistua ostajan olosuhteista. Eikä hyvää koiraa myydä jokaiselle vastaantulijalle.
Nyt tuli jälleen uusi esimerkki, jonka pitäisi saada hälytyskellot soimaan kaikilla koiran hankintaa ulkomailta harkitsevilla.
Tässä tapauksessa ilmeni, että viiden Suomeen Puolasta tuodun yorkshirenterrierin sukutaulussa onkin Suomessa toimivan kennelin kennelnimellä oleva, alun perin Tshekin tasavallassa rekisteröity silkkiterrieri, joka sattuu olemaan myös kansainvälinen valio. Sen isä on Suomen Kennelliiton koirarekisteriin merkitty silkkiterrieri, ja silkkiterriereistä sen sukutaulukin muodostuu.
Joko näiden Puolasta tuotujen yorkkien sukutaulut ovat vääriä tai kasvattaja on sekoittanut kahta eri rotua, toisin sanoen koirat ja niiden jälkeläiset, laskujeni mukaan yhteensä 81 kpl, ovat sekarotuisia.
Kennelliiton koirarekisteriohjeen mukaan sekarotuiseksi osoittautuneet koirat poistetaan koirarekisteristä ja myyjä on velvollinen palauttamaan ostajalle kauppahinnan.
Tämän tapauksen tultua ilmi tutkin tuosta Kennelliiton mainiosta jalostustietojärjestelmästä myös muita yorkshirenterrierien Puolan tuonteja, ja paljonhan niitä löytyy.
Tästä nimenomaisesta kennelistä, joiden viiden koiran sukutauluissa esiintyi kahta eri rotua, on tuotu viime vuosina kaikkiaan 59 yorkkia. Toisesta puolalaisesta kennelistä on tuotu 32 koiraa.
Kaikkia ei edes liene rekisteröity. Itsekin tarkistin pari vuotta sitten Hans Lehtisen kanssa yhden sijoituskoiraksi annetun, Puolasta tuodun yorkshirenterrierinartun, jolla oli luppakorvat ja koko ainakin nelinkertainen normaaliyorkkiin verrattuna. Koira muistutti lähinnä epämääräistä walesinterrieriä.
Asiasta kirjoitettiin Kennelliittoon, eikä sen jälkeen tuota koiraa tiettävästi edes yritetty meillä rekisteröidä.
Noita tuontilukuja tarkastellessa herää kysymys, osaavatko lemmikkiä hakevat yksityishenkilöt edes kääntyä jonkun puolalaisen kennelin puoleen ja osaavatko he hoitaa pennun haun ja muut järjestelyt vai onko asialla välittäjä.
Sen jälkeen, kun Baltian ja Itä-Euroopan maat Puola mukaan lukien liittyivät EU:n jäseniksi, koirien tuonti sieltä on ollut kovin vaivatonta. Sitä ennen saattoi rapsahtaa tuomioita eläinten salakuljetuksesta ja/tai eläinsuojelurikkomuksista, kun maahantuontimääräyksiä yritettiin kiertää ja tuontikoiria myytiin turuilla ja toreilla.
Yhdessäkin tapauksessa välittäjät saivat toinen 6 kuukauden 15 päivän ja toinen 4 kuukauden ja 15 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen. Toivoa vain sopii ”välikäsien” nyt muistavan, että jälleenmyyntiin tuotavien koirien on täytettävä kaupallisen tuonnin ehdot.
Muutenkin nämä yorkshirenterrieritilastot ovat lohdutonta luettavaa. Yhden kennelin laskin jalostustietojärjestelmän mukaan tuottaneen vuodesta 2004 alkaen 265 yorkshirenterrieripentua, mutta kovin harvoja omia kasvatteja oli käynyt näyttelyissä – vaikka jokaisen kasvattajan luulisi ylpeilevän näyttelymenestyksestä omilla kasvateillaan eikä tuontikoirilla.

Diplomaattikoira Deckard

2011-10-21T00:21:00.001+03:00

Koiramme-lehden uusimmassa numerossa on mielenkiintoinen artikkeli, jonka pääosassa on USA:n suurlähettilään Bruce Oreckin ja vaimonsa Codyn omistama aprikoosinvärinen isovillakoira Deckard.
Kuten haastattelussa todetaan, Deckard ei ole käynyt näyttelyissä, vaikka onkin AKC:n rekisterissä – poikkeuksena Kääpiökoirayhdistyksen Kaivopuiston näyttely viime vuonna.
Siellä Deckard isäntineen ja emäntineen olivat kunniavieraina jakamassa palkintoja isossa kehässä. Tekivät he myös kunniakierroksen kehässä.
Ja suosio ja julkisuus oli taattua, sillä harva diplomaattikoira on päässyt myös Ruotsin kennelklubin Hundsport-lehden sivuille Deckardin tapaan.
Ylläolevassa David Daltonin kuvassa olemme Heidi Strengin kanssa tervehtimässä suurlähettilästä ja hänen diplomaattikoiraansa, jonka edeltäjiin USA:n lähetystössä on kuulunut suurlähettiläs Jim Goodbyn ja vaimonsa Priscillan norwichinterrieri.
Niihin aikoihin suurlähetystön huushollipuolta hallitsi kaksi venäjänvinttikoiraa. Niiden kerrotaan jopa hajottaneen pienen mielenosoituksen poikasen suurlähetystön portilla, kun omistaja päästi ne irti!
Myös Italian suurlähettilään tuossa kulman takana Eirassa olevan residenssin pihalla näkyi jotakin vuosia sitten rhodesiankoiria, mutta nyt sieltä ei ole haukkua kuulunut. Lieneekö koiraton isäntäväki?

Kaupunkikulttuuria: Ekbergin kahvila

2011-10-20T23:30:00.000+03:00

Kiirehtiessään kaupungilla paikasta toiseen ei aina edes huomaa, miten paljon hienoa kulttuurihistoriaa meillä on.
Kuten Bulevardilla oleva Ekbergin kahvila, jonka ohi olen kulkenut useamman kerran viikossa. Itse kahvilassa ei ole tullut käytyä useampaan vuoteen, kun useimmiten suuntaan Kauppatorin ja Stokkan kulmille.
Asia tuli korjattua alkuviikosta, kun menin sinne palaveriin parhaaseen lounasaikaan. Kahvila oli tupaten täynnä lounasvieraita, mutta kyllä siellä näytti olevan jokunen vakioasiakaskin lukemassa kaikessa rauhassa sanomalehtiä (jotka ovat pariisilaiskahviloiden tapaan omissa ”kepeissään” eikä sotkuisesti viikattuina).
Palaverin isäntä kertoi hänellä olleen tapana käydä Ekbergillä aamiaisella, kun oli kulman takana töissä.
Itse muistelin käyneeni siellä kahvilla ja leipäostoksilla, kun asuin jonkin aikaa vajaan sadan metrin päässä Bulevardi 15:ssa. Kansallisooppera oli vielä tuolloin kivenheiton päässä Bulevardilla, ja naapurissa asui oopperalaulajia ja yläkerrassa balettitanssija, joten ei siinä kukaan tainnut villakoiran haukkua kuulla.
Ekbergin kahvila ja konditoria-leipomo on ollut saman suvun hallussa jo 1850-luvulta lähtien. Sen historia on mielenkiintoinen. Sen perustaja oli Fredrik Evald Ekberg, joka päätti vuonna 1843 siirtyä kellosepän opista leipurin oppipojaksi.
Vuonna 1862 hän avasi ensimmäisen kahvilansa, Kaffekammaren Gropenin. Sen jälkeen toimintaa pyöritettiin eri osoitteissa Aleksanterinkadulla.
Ekbergin historia kertoo, että vuonna 1873 Ekberg vaimoineen avasi Café Parisienin, ”Helsingin hienoimman ravintolan, jossa tarjoiltiin ostereita ja samppanjaa”. Muutamaa vuotta myöhemmin ravintola sai kunniatehtävän huolehtia tarjoilusta, kun Venäjän tsaari vieraili Suomen ensimmäisessä taide- ja teollisuusnäyttelyssä Kaivopuistossa. Historia kertoo, että juhlat aiheuttavat taloudellisen tappion, sillä lainattu pöytähopea varastettiin.
Yritys siirtyi ensimmäisen maailmansodan aikana Bulevardi 9:stä ostetulle tontille valmistuneeseen omaan rakennukseen, jossa Ekbergin kahvila ja konditoria sekä leipomo ovat toimineet siitä saakka.
Nyt siellä on tarjolla maanantaista lauantaihin joka aamu tuoretta leipää ja muita leivonnaisia. Ja tietenkin samppajakorkkeja ja napoleoninleivoksia. Kannattaa käydä maistamassa.

Imartelevaa!

2011-10-16T02:15:00.001+03:00

Kissa elää kiitoksella – ja bloggaaja ilmaisesta mainonnasta!
Niinpä olin hyvin imarreltu, kun Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni katsoi jälleen aiheelliseksi mainostaa blogiani puheenjohtajan palstallaan Koiramme-lehdessä.
Hän kertoo, miten olen tässä blogissa maininnut Suomen Kääpiökoirayhdistyksen esityksestä Kennelliiton Koirarekisteriohjeen palauttamiseksi liiton valtuuston hyväksymistä vaativaksi Koirarekisteri- ja rotukirjasäännöksi. Päätös asiasta tehtiin jo viime kesäkuussa, joskin se julkistettiin vasta, kun asiaa koskeva paperi oli lähtenyt Kennelliittoon.
Suni arveli minun tuntevan asian, kun olen ollut aikanaan kasvattajatoimikunnan puheenjohtajana laatimassa nykyistä koirarekisteriohjetta.
Niin olinkin, mutta sen jälkeen on Vantaanjoessa virrannut paljon vettä.
Kasvattajatoimikunnan aikanaan esittämään koirarekisteriohjeeseen tehtiin useita muutoksia, jotka tekivät sen entistä monimutkaisemmaksi.
Sen jälkeen koirarekisteriohje siirtyi Jalostustieteellisen toimikunnan valmisteltavaksi. Vuosien varrella sitä on muutettu niin useaan kertaan, etteivät tavalliset harrastajat tahdo perässä pysyä.
Myös Ei jalostukseen -rekisterin käyttö on muuttunut viime vuosista alkuperäisestä tarkoituksestaan eli kasvattajan oikeudesta rekisteröidä kasvattamiaan koiria EJ-rekisteriin katsoessaan, ettei koiria tulisi käyttää jalostukseen. Nythän tähän rekisteriin on siirretty koiria myös Kennelliiton toimesta muilla perusteilla.
Sen jälkeen myös FCI on päättänyt (jo viime vuonna), ettei CACIB-vahvistuksia ja kansainvälisen valion arvoja myönnetä koirille, joiden sukutaulussa on ns. liitännäisrekistereihin kuuluvia koiria.
Suomen osalta tämä koskee ER- ja EJ-rekistereissä olevia koiria, joten koirarekisteriohjeen remontti on enemmän kuin paikallaan.
Olen myös edelleen samaa mieltä kuin olin kirjoittaessani asiasta kesäkuun alussa, eli kysymyksessä on aivan yhtä tärkeä sääntö kuin koiranäyttelyjä ja yksittäisten rotujen kokeita koskevat säännöt, joten kenttää edustavan valtuuston on saatava sanoa sanansa asiaan.
Ettei käy niin kuin viime kevään valtuuston kokouksessa, jossa ei otettu käsiteltäväksi Labradorinnoutajakerhon valitusta epävirallisiin rekistereihin kuuluvien koirien hyväksymisestä koirarekisteriin, koska asia kuului Kennelliiton hallituksen päätösvaltaan.

***
Ilmeisesti koirien rekisteröiminen ja Kennelliiton koirarekisteriohje kiinnostavat laajemminkin, koska asiaa koskevat kaksi blogimerkintää ovat olleet tänä vuonna tämän blogin luetuimpia merkintöjä heti Kennelliiton hallituksen coton de tuléar-päätöstä koskevien kommenttien jälkeen.
Muita paljon luettuja merkintöjä ovat olleet Hachiko-koiran tarina ja kommentit Guggenheim-museon mahdollisesta tulosta Helsinkiin ja Venetsian Guggenheim-museon koirahistoriasta.
Jostain syystä palstalla on käynyt silloin tällöin samanaikaisesti myös satoja lukijoita Venäjältä. Lieneekö niin, että maininnat Neuvostoliitosta, Venäjästä ja Putinista saavat heti aikaan reaktion?
Putinilla (jolla on tietääkseni jopa näyttelyssä esitetty labradorinnoutaja) on tällä hetkellä meneillään presidentinvaalikampanja, josta ei huvittavia piirteitä puutu.
Jokin aika sitten hänet esitettiin sukeltamassa meren pohjasta toista tuhatta vuotta vanhoja ruukkuja – mutta kuinka ollakaan, hänen tiedottajansa joutui myöntämään, että ruukut oli asetettu sinne varta vasten Putinin löydettäväksi! Eli eivät vippaskonstit myönteisen julkisuuden aikaansaamiseksi aina onnistu.

Schipperkekerhon kasvattajapäivä

2011-10-10T01:17:00.000+03:00

Viikonloppu hujahti kuin huomaamatta, vaikka ehdin katsoa televisiosta vähän golfia ja suosikkijoukkueeni New York Rangersin ottelun Anaheimin ankkoja vastaan Tukholmassa. Rangers hävisi rankkareilla – sääli.
Sunnuntaina illansuussa päätin piipahtaa Stokkalla viikon ruokaostoksilla, mutta olin unohtanut Hullujen päivien olevan vielä täydessä käynnissä, joten äkkiä sieltä ei selvinnyt. Taisi olla puoli kaupunkia ostoksilla.
Lauantai-iltapäivä kului Munkkivuoressa Schipperkekerhon kasvattajapäivillä, jonne olin lupautunut puhumaan kasvattajien asema suhteessa rotujärjestöön ja Kennelliittoon.
Vapaamuotoisen keskustelun myötä kävimme läpi ensin kasvattajia elinkeinonharjoittajina kuluttajariitalautakunnan tulkinnan mukaan, arvonlisävelvollisina ja säännöllisesti koiria myynnissä pitävinä toimijoina, joilta vaaditaan ilmoitus aluehallintovirastoon eli entiseen lääninhallitukseen.
Sitten käytiin läpi Kennelliiton sääntöjä, määräyksiä, ohjeita ja sopimuksia.
Joillakin osanottajilla tuntui kuitenkin olevan päällimmäisenä kysymys siitä, kuka valitsee koirat ulkomuototuomareiden koulutus- ja koearvostelutilaisuuksiin.
Nämä kysymyksethän herättävät usein kateutta varsinkin uudempien harrastajien keskuudessa, kun kuvitellaan, että nyt nämä yhdistyksen silmäätekevät pääsevät tuomaan koiriaan tilaisuuksiin ja saavat siitä ansiotonta arvonnousua.
Kerroin niin kuin asia on, eli että kouluttajatuomarit pyytävät yhdistyksiä järjestämään koirat tilaisuuksiin. Harvemmin ketään koiria pyydetään nimeltä (kun tuomaritkaan eivät muista kaikkien koirien nimiä ja titteleitä, eikä niillä mitään virkaa näissä tilaisuuksissa olekaan).
Sen sijaan yleensä kuvataan, minkä tyyppisiä koiria halutaan ja millaisia hyviä ja huonoja ominaisuuksia näillä koirilla pitäisi olla (kun hyvissäkin koirissa on virheitä).
Jotkut yhdistykset tietävät, mikä koulutusten tarkoitus on, ja järjestävät koirat sen mukaan. Joissakin toisissa yhdistyksissä on monenlaista hännänvetoa, kun jotkut haluavat tulla näyttämään omaa naamaansa luullen keräävänsä näin lisäpisteitä tulevaa näyttelymenestystä ajatellen. Jotkut toiset taas eivät halua suurin surminkaan tuoda koiriaan ”haukuttavaksi”, kun heidän koirissaan ei ole mitään vikaa ja hyvä tuomari on se, joka palkitsee juuri heidän koiransa. Ja epäpätevä on tietysti se, joka laittaa naapurin koiran voittamaan!
Muistutin myös, että tilaisuuksien kustannukset on otettava huomioon, kun yhden rodun koulutus tulee helposti maksamaan 500-700 euroa, vaikka koirat tulisivat Etelä-Suomesta.
Suurempia napinoita en keskustelun aikana kuullut, mutta luulen kielten kirvonneen sen jälkeen, kun lähdin tilaisuudesta.

***
Ei muu viikonloppu aivan laiskotellen mennyt. Ehdin myös kirjoittaa kolumnin Kennelliiton omistaman yhtiön Showlink Oy:n julkaisemaan Show4Show Annual -vuosikirjaan, jonka pitäisi ilmestyä marraskuussa.
Toivottavasti kolumnista tuli riittävän provokatiivinen, vaikka 3000 merkkiin ei paljon suomenkielistä tekstiä mahdukaan – englanninkielistä tekstiä olisi tullut enemmän, kun sanat ovat lyhyempia.
Nyt jännään, muuttuuko maanantaipäivän ohjelma ja joudunko piipahtamaan lasaretissa, kun kauppakasseja raijatessa nilkka nyrjähti astuessani ratikasta alas. Kipeää teki, ja vieläkin kolottaa. Pitäisi uskoa, ettei tällaisille reissuille lähdetä korkokengillä.

Sateinen kokouspäivä

2011-10-07T01:27:00.001+03:00

Kennelliiton hallitus kokoontui torstaina, ja johan kokous kesti: kotoa lähdin ennen puolta kymmentä ja takaisin ehdin vasta kymmentä vaille kahdeksan illalla.
Luettavaa paperia oli kilokaupalla ja siihen hujahtikin melkein koko keskiviikko.
Valtuuston varapuheenjohtaja Mika Leppinen ehti jo kertoa kokouksen aikana Facebookissa esityslista olleen 800 sivua, mikä ei liene kaukana totuudesta.
Paperia, eli selvää faktaa, olisi saanut olla enemmänkin, sillä silloin olisi kokous kenties sujunut nopeammin, kun olisi voinut tutustua materiaaliin jo etukäteen.
Täytyy kuitenkin myöntää, ettei enää loppuillasta hoksottimet toimi niin kuin pitäisi. Tee siinä sitten viisaita päätöksiä!
Moneen asiaan olin varautunut tapani mukaan etukäteen kirjoitetuilla eriävillä mielipiteillä, sillä asiat olivat senkaltaisia, etten niitä voinut missään tapauksessa hyväksyä. Kaikkiin ei eriävää mielipidettä onneksi tarvinnut jättää, sillä joko kompromisseja saatiin aikaan tai sitten joillekin asioille saatiin aikalisä. Näistä lisää myöhemmin, kun aivotoiminta on palautunut edes normaalille tasolle.
Jos minulla oli pitkä kokouspäivä, vielä pitempi se oli pitkämatkalaisilla hallituksen jäsenillä. Ei käynyt kateeksi niitä, joilla oli vielä useamman tunnin ajomatka pimeässä, sateisessa ja myrskyisessä säässä.

***
Kotiin tultua uutisissa kerrottiin Applen perustajan Steve Jobsin kuolleen haimasyöpään. Hänhän oli näitä legendaarisia pioneereja, joka jätti aikanaan yliopisto-opinnot kesken ja loi yhtiön, josta tuli alansa uranuurtaja. Uskomatonta oli myös se nousu, jonka Apple koki hänen johdollaan monen vuoden hiljaiselon jälkeen iPadeillaan ja iPodeillaan.
Applen tietokoneiden ja muiden laitteiden käyttäjät ovat oma rotunsa, joilla on ollut oma kulttuurinsa ja joiden brändiuskollisuutta ei voi kuin ihailla.
Itse aloitin ”tietokoneaikani” tyhmillä Wangin päätteillä niin kauan aikaa sitten, ettei vuosia edes viitsi laskea. Ensimmäinen oma kotikoneeni oli Applen moderni pönttö, joka oli siihen aikaan sekä designiltaan että käyttöominaisuuksiltaan käänteentekevä. Sittemmin siirryin tylsän PC:n käyttöön, mutta tuota Applen pönttöä muistelen edelleenkin kaiholla.

***
Kotona oven avattuani tuoksui ihana ”Millefleur”, eli italialaiset kukansiemenet. Sekin on pitkä juttu se.
Suuntasin nimittäin lähikauppaamme Stokkalle, josta on totuttu löytämään kaikki, mitä tarvitsee. Nyt haussa olivat englantilaiset kuivatut ”potpourri” -kukat, joita voi asettaa ikkunalaudalle ja liinavaatekaappiin tai pölyimurin pölypussiin antamaan hyvää tuoksua – kun parfyymin suihkuttaminen lämpöpatteriin tulee ajan mittaan tyyriiksi.
Ei löytynyt englantilaisia kukkia, joten italialaisiin kukansiemeniin jouduin tyytymään. Hintaakin oli, mutta olihan kukansiemenet pakattu niin hienoon pahvipakkaukseen ja kangaspussiin, ettei ihme, jos voittomarginaalit ovat tuntuvat.
Jatkossa kuivatut kukat joutunee tilaamaan suoraan Englannista, kun Stokkalta ei enää saakaan kaikkea, mitä tarvitsee. Ei sieltä tuttava löytänyt klapeja kaakeliuuniinsakaan, vaan joutui ajamaan kaupungin laidalle hakemaan kassillisen polttopuuta. Kaakeliuuni kuitenkin toimi savuttamatta, joten se oli hyvä asia se.
Eikä Stokkalla saa enää korjattua täytekynäänsä, sen olen omakohtaisesti todennut. Sen joutuu lähettämään Englantiin kynämuseota pyörittävälle vanhalle papalle, mutta hyvin toimii ja halvalla hoituu. Eli näin maailma muuttuu.

Syysiltoja Konalassa

2011-10-02T15:23:00.001+03:00

Loppuviikon illat kuluivat Kari Järvisen kanssa Konalassa, jossa järjestimme tuomarikoulutuksia ja uusien tuomareiden pätevöimistilaisuuksia.
Konalassa en ollut käynyt vuosiin, mutta matka sujui nopsaan, vaikka oltiinkin ruuhka-aikaan liikkeellä. Ja syysmaisemat Pitäjänmäen läpi ajettaessa olivat hienot varsinkin, kun perjantaina oli kesäisen lämmintä ja aurinko paistoi.
Torstaina emme voineet hyväksyä schipperken koearvosteluun osallistunutta kokelasta. Hylkääminen ei ole koskaan miellyttävää, mutta olemme lähteneet siitä, että meillä on vastuu paitsi rodun kasvattajille ja harrastajille myös tuomareille itselleen. Onhan kaikkien etujen mukaista, että tuomarilla on selkeä käsitys rotutyypistä eikä hän joudu sormi suuhun mennessään kehään arvostelemaan koiria.
Tuomareiden ammattitaidon varmistaminen on tärkeää, kun ajatellaan, miten suuret rahat koiranäyttelyihin koiriaan tuovat koiranomistajat maksavat ilmoittautumismaksuina ja matkakuluina.
Tämän päivän kansainvälisessä maailmassa täytyy myös varmistaa, että meiltä lähtee maailmalle osaavia tuomareita – varsinkin, kun sieltä täältä kuulee, miten suomalaisten tuomareiden taso on viime vuosina laskenut.
Osasyynä lienee viime vuosina käytetty ns. täydennyskoulutus, jonka ansiosta tuomarit saavat nopeaan tahtiin uusien rotujen arvosteluoikeuksia. Kiire kun tuntuu olevan niin monella, eikä aina tulla ajatelleeksi, että laajojen tuomarioikeuksien ohella olisi pidettävä mielessä oman osaamisen syventäminen kussakin rodussa – ettei tule nolatuksi asiantuntevan ”asiakaskunnan” eli kasvattajien ja rodun harrastajien silmissä.
Perjantaina järjestimme sitten erikoiskoulutusta tuleville tuomareille kiinanharjakoirissa. Tekstiä taisi tulla liiankin kanssa, joten ihmekös, että pöydällä oleva nuori koirakin perääntyy ihmeissään.

Koulutuksen jälkeen järjestimme vielä koearvostelutilaisuuden yorkshirenterriereissä. Oli hienoa, että olimme saaneet paikalle niin Kaivopuiston erikoisnäyttelyn voittajakoiran – lentämällä Torniosta asti – kuin muitakin korkeatasoisia koiria.
Ja vielä hienompaa oli, että tuomarikokelaat olivat todella perehtyneet rotuun ja sen hienouksiin, joten tulin kotiin ihan hyvillä mielin.
Nyt sitten voi nauttia aurinkoisesta viikonlopusta, mutta syksyn merkit ovat jo nähtävissä. Puut ovat pääosin vihreitä ja muutamia purjeveneitäkin oli vielä merellä Kaivarin rannassa, mutta paljon veneitä on jo nostettu talviteloilleen.

Pakkoeläkkeelle

2011-09-27T00:51:00.001+03:00

Koiraihmisissä on monenlaisia värikkäitä persoonallisuuksia.
Kuten viikonvaihteessa soitellut, jo iäkkäämmänpuoleinen rouva, jolla oli venäjänvinttikoiria. Hänet näki usein minkkiturkin helmat liehuen ulkoiluttamassa koiriaan Kaivarissa. ”Isoille asioille” hän vei koiransa Tehtaankadulle Neuvostoliiton lähetystön eteen, eikä lähetystöä vartioinut poliisikaan voinut muuta kuin myötäillä rouvan ilmoittaessa, että koirat tulevat asioilleen kotimaansa kamaralle!
Sama rouva ja toinen minkkiturkkinen, ”Pullo-Iitana” tunnettu leidi kunnostautuivat aikanaan keräämällä suuren määrän tyhjiä pulloja Kalliossa ja lahjoittamalla rahat Elisabeth Rehnin presidentinvaalikampanjaan.
Nyt rouva soitteli ja muistutti, että yhteinen tuttavamme USA:ssa täyttää kohta 82 vuotta ja kehotti lähettämään pari pakettia Juhla-Mokkaa, syntymäpäiväsankari kun tykkää suomalaisesta kahvista, joka on meikäläisen makuun hieman mautonta ja latteaa.
Ikävuosistaan huolimatta tämä herra, ydinase- ja asevalvonta-asiantuntija, reissaa edelleen pääkaupungin Washingtonin ja Kalifornian Stanfordin yliopiston välillä puhumassa ja luennoimassa oman alansa kysymyksistä.

***
Tuli mieleen, että joillakin aloilla asiantuntemusta arvostetaan ikään katsomatta, mutta koiranäyttelyt ovat ilmeisesti liian tärkeitä ikääntyneille asiantuntijoille!
Viime keväänä nimittäin suomalaiset tuomarit saivat kirjeen, jossa kerrottiin tuomarioikeuksien lakkaavan 80 ikävuoden tultua täyteen.
Monelle ikäraja ei liene ongelma. Tuon päätöksenteon aikaan meillä oli tietääkseni pari 80 vuotta täyttänyttä tuomaria, jotka olivat jo käytännössä jääneet tyylikkäästi eläkkeelle eivätkä olleet vastaanottaneet tuomarikutsuja useampaan vuoteen.
Jotkut toiset ovat tuosta edessä häämöttävästä yläikärajasta närkästyneet. Joku kuuluu tokaisseen, että voivahan sitä sitten arvostella Englannissa. Valitettavasti sekään ei käy, kun Suomen Kennelliiton ja Englannin kennelklubin välisen tuomarisopimuksen mukaan Englanti hyväksyy vain tuomareita, joilla on voimassa olevat tuomarioikeudet.
Ruotsiin muutollakin on uhkailtu, ja sehän onnistuu, kun Ruotsissa ei vastaavaa yläikärajaa ole. Ja tässä tuo meidän yläikärajamme ongelma piileekin.
Me voimme tietenkin päättää omista ikärajoistamme, mutta samalla me asetamme omat tuomarimme eriarvoiseen asemaan muiden maiden tuomareiden kanssa. FCI:n sääntöjen mukaan nimittäin kukin FCI-maa hyväksyy toinen toistensa tuomarioikeudet.
Eli jos joku näyttelytoimikunta Suomessa sattuu kutsumaan 90-vuotiaan tuomarin jostakin toisesta maasta, Kennelliitto ei voi kieltäytyä hyväksymästä tällaista tuomaria rikkomatta FCI:n sääntöjä.
Koko ikärajakysymys olisi tietenkin voitu ja olisi pitänytkin ratkaista tekemällä asiaa koskeva aloite FCI:lle, istuuhan meillä edustaja FCI:n tuomaritoimikunnassa. Näin kaikki tuomarit, niin suomalaiset kuin ulkolaisetkin, olisivat samalla lähtöviivalla.
Kokonaan toinen asia on, kuinka moni veteraani-ikään ehtinyt tuomari haluaa enää edes seistä koko päivää sään armoilla kuraisella urheilukentällä. Hoksottimetkaan eivät ole aina iästä kiinni. Sen osoitti joku vuosi sitten erikoisnäyttelyssämme hyvin iäkäs englantilainen tuomari. Tietäen hänen ikänsä tarkistin englantilaisilta tuttavilta, pärjääkö hän matkustamisessa ja arvostelussa. Vastaus oli: ”She is a tough old boot” eli sitkeä kuin vanha saapas. Oikeassa oli: rouva oli valmis jo ennen nuorempia tuomareita, ja koirat olivat niin jämptisti järjestyksessä kuin pitikin!

Valtuustoaloite koirarekisteriohjeesta

2011-09-23T01:48:00.003+03:00

Suomen Kääpiökoirayhdistys on tehnyt Kennelliiton marraskuussa kokoontuvalle valtuustolle aloitteen Koirarekisteriohjeen palauttamiseksi valtuuston hyväksymäksi Koirarekisteri- ja rotukirjasäännöksi.
Perusteluna esitykselle totesimme, että koirien rekisteröimistä koskevat määräykset koskettavat suurta joukkoa Kennelliiton jäseniä ja ovat yhtä tärkeitä kuin esimerkiksi näyttelysäännöt tai yksittäiset koesäännöt.
Nythän Koirarekisteriohje muuttuu niin nopeaa tahtia, etteivät kasvattajat ja tavalliset kuolevaiset tahdo pysyä perässä. Niin monimutkaisia tuon ohjeen määräykset ovat, että joskus saa tutkia oikein suurennuslasilla, mitä siinä vaaditaan.
Ihmekös sitten, että Kennelliiton hallitukselle tulee nippukaupalla poikkeuslupa-anomuksia, kun pentueen silloin, toisen tällöin teettävät harrastajakasvattajat eivät ole olleet selvillä ohjeen viimeisimmistä kiemuroista. Ei meikäläinenkään muista ulkomuistista, mitä kaikkea siinä vaaditaan.
Vielä vuoteen 1996 saakka Koirarekisteri- ja rotukirjasääntö oli niitä kaikkein tärkeimpiä kasvatustoimintaa sääteleviä asiakirjoja, ja niinpä sen hyväksyi Kennelliiton valtuusto, usein pitkän keskustelun jälkeen.
Ja kun sääntöä esitettiin muutettavaksi, se lähetettiin yleensä vielä rotujärjestöille lausunnolle ennen kuin lopullinen esitys tuotiin hyväksyttäväksi. Ajat ovat siitä muuttuneet, kun nyt tehdään paljon päätöksiä kuulematta ns. kenttää ja niitä, joita nuo määräykset koskevat.
Tuolloin 15 vuotta sitten Kennelliiton hallitus esitti, että se saisi valtuudet päättää koirien rekisteröintejä koskevista määräyksistä, kun eteen tuli kuulemma kiireellisiä päätöksiä vaativia tapauksia sen jälkeen, kun karanteeniraja oli poistunut ja Suomeen alkoi tulla tuontikoiria rabies-vapaiden alueiden kuten Pohjoismaiden ja Britannian ulkopuolelta.
Kiltisti valtuusto luopui päätösvallastaan meidän muutamien vastustuksesta huolimatta. Niin sitten on saatu aikaan monenmoista sotkua, kun ei ole aina oltu selvillä kansainvälisistä määräyksistä.
Eli kuten yhden kääpiökoirarodun edustaja totesi: se on arpapeliä, tuleeko koiralle punaiset vai siniset rekisterikirjat, kun yhdenkin ns. liitännäisrekisteriin kuuluvan uroksen jälkeläisistä puolet on hyväksytty FI-rekisteriin ja toinen puoli ER-liitännäisrekisteriin.
Lähtökohtana valtuustoaloitteelle olikin, että muutokset joudutaan pakostakin tekemään harkitummin ja sääntö on voimassa pitemmän ajan kuin ohje, kun asia joudutaan valmistelemaan valtuuston käsittelyyn.
Toivottavasti aloite saa vastakaikua myös muiden rotujärjestöjen keskuudessa.

Kansainvälisistä valionarvoista

2011-09-20T01:25:00.001+03:00

Kun päätöksiä tehdään, aivan yhtä tärkeää kuin itse päätös on sen kirjaaminen täsmällisesti pöytäkirjaan, ettei tarvitse jälkeenpäin miettiä, mitä joskus on tullut päätettyä.
Jos meillä on ollut ongelmia tässä suhteessa, vielä suurempia nämä ongelmat taitavat olla kennelliittojen kansainvälisessä kattojärjestössä FCI:ssä, missä päätöksen ymmärtämistä vaikeuttaa vielä joskus kömpelö ja monitulkinnainen englannin kieli.
Sen pöytäkirjoja lukiessa saa usein arvailla, mitä päätöksessä on tarkoitettu, kun itse tekstissä asiaa ei ole ilmaistu täsmällisesti – siitäkin huolimatta, että lakituvassa FCI:n neljästä virallisesta kielestä pätee englanti.
Tästä on hyvänä esimerkkinä viime heinäkuussa pidetty FCI:n yleiskokous.
Kokouksessa mukana ollut Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja kertoi Koiramme-lehden puheenjohtajan palstallaan yleiskokouksen päättäneen, että ”Suomen, Ruotsin ja Norjan ehdotuksesta, että näiden maiden kansallisilta metsästyskoiraroduilta vaaditaan käyttötulos kansainvälisen valion arvoon. Suomalaisista roduista päätös koskee suomenajokoiraa, suomenpystykorvaa ja karjalankarhukoiraa, Suomessa asuva koira saavuttaa kansainvälisen muotovalion arvon vain, jos sillä on vaadittava käyttötulos.”
Minulle soitti heti kohta suomenajokoiraharrastaja, joka kysyi, mitä tämä päätös tarkoittaa, kun näiltä roduilta on tähänkin asti vaadittu käyttötulos täyteen kansainvälisen valion arvoon, joka nykyisin tunnetaan C.I.B.-lyhenteellä. Tarkoittaako se, että näiden rotujen koirat eivät enää voi saada kansainvälisen näyttelyvalion (CIE) titteliä?
Lupasin yrittää selvittää asiaa. FCI:n yleiskokouksen pöytäkirjassa on jäsenmaiden esitykset -otsikon alla asiana ”Ruotsi, Norja ja Suomi: CIE ”. Keskustelua kuvataan muutamalla rivillä ja päätöksessä todetaan: ”Lopulta päätös hyväksyttiin erittäin suurella ääntenenemmistöllä (1 ääni vastaan)”. Sanallakaan ei mainita, mitä esitys koski ja mitä päätettiin.
Lopulta sain ongittua esille liitteen, jossa tuo esitys oli, mutta eihän sitä ole missään julkaistu osana pöytäkirjaa. Esitys oli tuttua tekstiä, jonka olin laatinut jo muutama vuosi sitten näiden kolmen Pohjoismaan puolesta FCI:n hallitukselle.
Lyhykäisyydessään esitys ja sen hyväksyminen todellakin tarkoittaa, ettei Suomen, Ruotsin ja Norjan omiin kansallisiin metsästyskoirarotuihin kuuluva koira voi saavuttaa kansainvälisen näyttelyvalion arvoa, jos sen omistaja asuu jossakin näistä kolmesta maasta.
Eli suomalaisen omistama norjanharmaahirvikoira voi kerätä niin paljon CACIB:eja kuin haluaa, mutta sille ei myönnetä CIE-arvoa. Espanjassa tai Meksikossa asuvan omistajan koira saa, koska siellä ei järjestetä samanlaisia rodunomaisia käyttökokeita kuin meillä Pohjolassa.
Nyt tietenkin voisi kuvitella, että asiasta olisi jo tiedotettu selkeästi, ettei kukaan erehdy lähtemään turhaan hakemaan metsästyskoiralleen, vaikkapa suomenajokoiralle, CACIB:eja muualta Euroopasta, mutta tämä olisi kai liikaa toivottu!
Jos tämä kuulostaa sekavalta, yhtä sekavaa näyttää olevan tänä päivänä kansainvälisen valion arvon saavuttaminen koirille, joiden sukutaulussa on muita kuin FCI:n hyväksymään viralliseen rekisteriin kuuluvia koiria.
Koiranomistajia ei lohduta, jos suomalainen koira ei saa tuota tavoiteltua kansainvälistä titteliä, mutta sen Ruotsissa asuva pentuesisar saa. Ja siitä on syyttäminen vain meidän omaa rekisteröintijärjestelmäämme, jossa koiria on merkitty virallisen rekisterin lisäksi myös erikoisrekistereihin. Oma sotkumme, joka tulisi selvittää mitä pikimmin.

Syksyn merkit

2011-09-17T01:57:00.001+03:00

Syksyn tietää tulleen, kun syysmyrsky paukuttaa kattoja ja katkoo puiden oksia – ja kun kalenteri alkaa täyttyä kokouksista ja palavereista.
***
Keskiviikkoilta kului Kasarmitorin laidalla Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen ensimmäisessä kokouksessa kesätauon jälkeen.
Esillä olleet asiat kirvoittivat keskustelua niin, että kotiin ehdin vasta vähän ennen kymmentä, vaikka kävelymatkaan ei mene kuin kymmenisen minuuttia.
Kokouksessa otettiin kantaa Kennelliiton jalostusstrategiaesityksen uusimpaan versioon. Maltillisempaan suuntaan se olikin muuttunut sen jälkeen, kun sitä työstämään nimettiin laaja-alainen työryhmä viime vuoden kevään äläkän jälkeen. Kääpiökoiraharrastajien edustajana työryhmässä on ollut Leena Parviainen.
Silti esityksessä on edelleenkin korjattavaa, eikä se välttämättä avaudu sille kuuluisalle Pihtiputaan mummolle (jota käskettiin pitää mielessä ennen vanhaan journalismin oppitunneilla, jotta sanoma menisi perille ja tulisi ymmärretyksi).
Esitys tuli lausunnolle kuten niin usein on tapana kesken lomakauden, ja lausunnonantoaika päättyy jo 30.9. SKKY päättikin esittää Kennelliitolle, että lausunnonantoaikaa pidennetään vuoden loppuun, jotta siihen ehditään saada jäsenyhdistysten kannanotot ja yhdistykset puolestaan voivat keskustella siitä jäsenkasvattajiensa kanssa syyskokouksissaan.
Strategiaesitys ja SKKY:n siihen tekemät alustavat korjaukset ja huomautukset julkaistaan lähipäivinä rotujärjestön internetin uutissivuilla.
***
Torstai-iltapäivällä suuntasin Espoon takametsiin Bodomin kartanoon, jossa pidettiin Kennelliiton hallituksen iltakoulu. Sen tarkoituksena oli muokata hallituksen marraskuun lopulla pidettävään valtuustoon esitettävää ensi vuoden toimintasuunnitelmaa ja talousarviota.
Sen verran pitkään siellä meni, että alkoi tulla nälkä ja vilu, kun nuo vanhat, pääasiassa kesäkäytössä olevat puutalot ovat näin syksyisin kosteita ja kolkkoja.
Pimeää ja sateista oli – aivan kuin samaan aikaan viime vuonna - kun odottelin kyytiä kotiin, minne ehdin vasta vähän ennen puoltayötä. Samalla mietin, että samat hommat voisi hoitaa vaikkapa toimiston kokoushuoneessa näiden eksoottisten kokouspaikkojen sijasta. Myös papereiden huolellinen etukäteisvalmistelu saattaisi lyhentää itse kokoukseen kuluvaa aikaa – ettei tarvitse miettiä, onko PKU Pohjoismaiden kennelunioni vai Pohjoismainen kennelunioni. (Virallisesti se on viimemainittu.)
***
Muutama viikko sitten kyselin Englannin kennelklubin hallituksen jäseneltä, miten usein he kokoontuvat ja miten pitkään heidän kokouksensa kestävät, meillä kun on tavanomaista, että hallituksen kokous saattaa kestää 8-10 tuntia. Paperiakin kertyy paljon: esimerkiksi elokuun kokoukseen oli luettavana parin kilon nippu.
Kennelklubin hallitus kuulemma kokoontuu kerran kuudessa viikossa, ja kokoukset kestävät 4-4,5 tuntia eli puolet meidän kokoustamisajastamme. Selitys nopsiin kokouksiin oli, että paljon työtä tehdään toimikunnissa, ja hallitukselle tulevat asiat on valmisteltu sen verran huolella, että niiden käsittely sujuu joustavasti ja jämäkästi.
Myös hallituksen (samoin kuin toimikuntien) jäsenten oletetaan tekevän kotiläksynsä eli lukevan kaikki asiakirjat ennen kokousta, jolloin vältytään aikaa vievältä asioiden suulliselta esittelyltä.
Kun on nähnyt Englannin kennelklubilta tulevia kokouspapereita vaikkapa hienosti painettuine nelivärisine toimintakertomuksineen ja muine raportteineen, joutuu toteamaan, että meillä sellaisesta voi vain uneksia.

Kaivopuiston ryhmäkilpailut videolla

2011-09-15T01:04:00.003+03:00

Yorkshirenterrierien Markku Kelokari on kuvannut kaikki Kaivopuiston näyttelyn ryhmäkilpailut. Ne löytyvät Yorkshirenterrieri ry:n internetsivuilta osoitteesssa www.yorkshirenterrieri.fi Mukana on myös Leena Sarven ryhmäkilpailujen aikana tekemät haastattelut.

Pohjantähden presidentti

2011-09-11T01:01:00.000+03:00

Nyt sitten keskustallakin on kruunaamista vaille oma presidenttiehdokas, ikivihreä Paavo Väyrynen, joka on ollut puoluejohdon harmiksi otsikoissa milloin mistäkin syystä.
Ottamatta sen kummemmin kantaa Paavon poliittisiin näkemyksiin voin todeta ihan omakohtaisen kokemuksen perusteella, että hän uskoo omaavansa ainakin itsenäisyyspäivän kutsujen järjestämiseen tarvittavaa tietotaitoa, kun kokemusta trahtöörinä on.
Koiranäyttelytuomarit päätyvät usein mitä uskomattomampiin paikkoihin, ja niinpä sain muutama vuosi sitten kunnian viettää viikonlopun Keminmaalla Paavon ja vaimonsa Vuokon omistamassa Pohjanrannan hotellissa.
Bisnestä siellä olikin monenlaista: oli hotelli, ravintola, navettaan rakennettu tanssisali, Tähtiranta, isot vainiot marjapensaita ja viinimyymälä. Kyynisesti epäilimme, että on tainnut tulla EU-rahoitusta marjan viljelyyn, Paavo kun oli tuolloin europarlamentaarikko.
Hotelli tuskin olisi saanut montakaan tähteä Michelin-oppaassa, niin vaatimaton sen varustelutaso oli, mikä ei ollut ihme, kun rakennuksen tiedettiin olleen aikaisemmin kunnan vaivaistalona ja sittemmin vanhainkotina.
Paavo itse oli ilmeisesti vapaapäivillä europarlamentista, kun ehti toimia niin talkkarina yrittäen korjata huoneeni television satelliittikanavia kuin viinikauppiaana ja respanakin. Vuokko puolestaan kierteli viemässä huoneisiin henkareita.
Paavon kirjoja en ostanut enkä myös viiniä, kun olin sitä mieltä, että alkoholipitoista marjamehua ei saa viiniksi kutsua. Harry Tast oli minua kohteliaampi ja osti jopa pullon viiniä.
Paikallisten keskuudessa ehdin harjoittaa tutkivaa journalismia ja kuulin hotellin hankintahistoriasta ja muutenkin Paavon menneisyydestä Keminmaalla – jalasmökkiä myöten.
Paras juttu taisi olla kertomus Paavon linja-automatkasta Kemin keskustaan sen jälkeen kun Kekkonen oli tehnyt hänestä ulkoministerin. Paavo oli ollut sitä mieltä, ettei hänen tarvinnut kyytiä maksaa, kun oli kerran ulkoministeri, mutta topakka rahastajarouva oli todennut: ”Ole vaikka maisteri tai ministeri, mutta kyytisi maksat!”

***
La Vueltan eli sunnuntaina Madridiin päättyvän ammattipyöräilijöiden Espanjan ympäriajon seuraaminen on jäänyt vähemmälle muiden kiireiden takia.
Perjantaina ja lauantaina katsoin kuitenkin suorat lähetykset, kun La Vuelta vieraili ensimmäistä kertaa 33 vuoteen tutuissa maisemissa baskimaalla. Tunnelma oli uskomaton fanien hurratessa, kun Euskatel-joukkueen Igor Anton voitti perjantaina Bilbaoon päättyneen etapin.
Ensi vuonna La Vuelta alkaa Pohjois-Espanjasta, Pamplonasta, jossa järjestetään joka kesä perinteinen härkien juoksuttaminen kaupungin kapeilla kujilla (ja jossa useat härkien edessä juoksevat uskalikot loukkaantuvat ja joku jopa saa surmansa.)
Miettikääpä itse miten näille kaupungin kapeille kaduille ahdetaan parinsadan pyöräilijän värikäs joukko – ellei sitten lähtö tapahdu kaupungin keskusaukiolta!

Höyrytään yhdessä

2011-09-08T01:36:00.002+03:00

Joskus on hyvä höyrytä epäkohdista, varsinkin kun löytää hengenheimolaisen, joka on samaa mieltä.
Pari päivää sitten soitti lukija länsirannikolta. Vaikka onkin koiraihminen, hän seuraa innokkaasti tennistä televisiosta ja soittaa yleensä grand slamien aikaan vaihtaakseen mielipiteitä pelaajista ja matseista.
Nyt oli kysymyksessä New Yorkin Flushing Meadows’issa pelattava U.S. Open, joka on valvottanut toista viikkoa lähes koko yön.
Yhdessä hutkimme oikein olan takaa Eurosportin kansainvälisen kanavan toista suomenkielistä selostajaa, joka töksäyttelee jos jonkinlaisia tyhmyyksiä sen sijaan, että analysoisi pelin kulkua asiantuntijan tapaan kuten Eurosport-kakkosen brittiselostajat tekevät.
Kerroin kääntäneeni lopulta kanavaa, kun kaveri selosti ”Mörrin” ottelua. Jos olisi kuunnellut vain ääntä, olisi ihmetellyt, kuka tuollainen Mörri on. Kuva kuitenkin kertoi, että kysymyksessä oli kahden borderterrierin omistaja Andy Murray. Viimeinen pisara oli sitten ”Rokerin” ottelu, kun Sveitsin Roger Federer pelasi.
Ei olisi kannattanut höyrytä, koska nyt New Yorkissa on satanut kaksi päivää ja juuri kun on varustautunut sohvalle ilta- ja yösessiota varten, tuleekin ilmoitus matsien peruuttamisesta.

***
Pankeista höyrysin pankkialan tuttavan kanssa, kun Nordean pankkilaiset olivat marssineet ulos vastalauseena tuleville henkilökuntasupistuksille.
Lähes kaikki pankkiasiat on jo sälytetty asiakkaiden hoidettavaksi verkossa, mutta joskus on tilanteita, että myös visiitti pankkikonttoriin on välttämätön.
Muutama vuosi sitten ravasin useampaan kertaan Sampo-pankin konttoreissa Kääpiökoirayhdistyksen tilien takia, kun hihat paloivat pankin verkkopankkipalvelusotkujen yhteydessä.
Niinpä tilit päätettiin siirtää Nordean keskustan yrityskonttoriin. Sampo-pankista ei kuitenkaan päässyt noin vain eroon, vaan sieltä tuli tiliotteita nollasaldoisista tileistä, joita emme tienneet olevankaan. Nurkan takana olevassa konttorissa ei voitu auttaa, kun palvelivat vain henkilöasiakkaita, ja yrityskonttori oli kuulemma Hämeenlinnassa. Tehtiin taas uusia pöytäkirjaotteita ja lopulta saatiin tilit suljettua.
Nordeassa kaikki sujui hyvin, kunnes tuli ilmoitus tiliemme siirtämisestä Vallilassa toimivaan järjestöpankkiin. Protestoin sen verran voimakkaasti, että järjestöpankin johtaja tarjoutui tulemaan ihan Helsingin keskustaan kertomaan palveluistaan. En tarttunut tilaisuuteen saatuani vakuutuksen, että voimme hoitaa asioitamme myös entisessä konttorissa.
Viime viikolla pankkialan todellisuus tuli konkreettisesti eteen, kun piti viedä Kaivarin näyttelyn kolikkopussia pankkiin.
Kulman takana oleva Kaivopuiston konttori oli sulkenut ovensa jo elokuussa. Fiksusti päätin kävellä Fredan konttoriin, jossa tiesin olevan myös kolikkopisteen. Sielläkin oli lappu luukulla: konttori suljettu, lähin konttori Erottajankadulla.
Kun oli asioita Stokkalle, hyppäsin ratikkaan mennäkseni Aleksin World Trade Centerin konttoriin, jossa omia asioitanikin on hoidettu. Ei onnistunut. Lappu luukulla: konttori suljettu.
Seuraavaksi Mannerheimintien yrityskonttoriin, jossa olimme edellisenä perjantaina istuneet Puppu Schaumanin kanssa nostamassa Kaivarin näyttelyyn käteistä ulkomaisten tuomareiden matka- ja päivärahoja varten. Asian toimitettuamme istuimme selvittelemään maksuja ja kuljetuksia, ja aika hujahti niin nopeasti, että virkailijat tulivat kyselemään voivatko auttaa, kun oli konttorin sulkemisaika. Sen sijaan, että olisivat heittäneet meidät ulos, tarjosivat kahvia, mitä ei tapahdu joka päivä.
Ennen kuin seuraavan kerran lähden kiertelemään rahakassin kanssa kaupungilla, otan asioista selvää. Eihän sitä tiedä, vaikka tulisi ryöstetyksi kuten ennen Stokkan ruokaosastolla, mutta se onkin jo toinen juttu.

***
Nämä kääpiökoirien omistajat tuntuvat olevan aivan oma rotunsa. Ex-naapuri soitti terveisiä Hollannista (virallisesti Alankomaista) ja käski googlettamaan ”Sissi Eerikinkadulla” . Tein työtä käskettyä ja siellähän Sissi-chihuahua räksyttää ohikulkijoille YouTuben videossa. Mitä tekee ex-naapuri: ei mitään, sillä eihän pikkukoiria saa komentaa!

Kaivarin jälkimaininkeja

2011-08-31T23:15:00.003+03:00

Viime päivät ovat kuluneet Kaivopuiston koiranäyttelyn jälkiselvittelyissä ja pienestä vilustumisesta toipumisessa.
Koiranäyttelythän teettävät paljon töitä sekä ennen näyttelyä että sen jälkeen. Yleensä työt tehdään vapaaehtoisvoimin, mitä ei aina ymmärretä.
Nuhainen olo tuli, kun hiostavan lämmin sää muuttui iltapäivällä syksyisen viileäksi. Onneksi kaatosateet odottivat maanantai-iltapäivään.
Näyttelystä on tullut paljon kiitosta. Osanottajatkin ansaitsevat kiitoksen, sillä hyvin siistiltä puisto näytti tapahtuman jälkeen – lukuun ottamatta niitä muutamia monille aloittelijoille esimerkkinä olevia vanhoja konkareita, jotka eivät osaa lukea ja kuvittelevat, etteivät mitkään säännöt koske heitä. ”Minä itse” on päivän sana!
Näyttelyssä kävi tänä vuonna huomattavasti enemmän väkeä kuin viime vuonna, mistä lienee kiittäminen kaunista aurinkoista aamupäivää. Näyttelyluetteloiden osalta jouduttiin myymään jossain vaiheessa ei oo’ta, kun kauppa kävi edellisvuosia vilkkaammin.
Lohduttelin ilman luetteloa jääneitä kertomalla, että kaikissa hienoissa näyttelyissä luettelot loppuvat kesken ja omansa varmistaakseen täytyy tulla paikalle heti aamusta. Näin on tuossa terriereiden mekassa Montgomery Countyn näyttelyssäkin USA:ssa.
Kävijöiden joukossa oli Kaivarin kulmilla asuvia koiranomistajia, ahkeraan kameroitaan käyttäviä turisteja, kennelmaailman aktiiveja, Kääpiökoirayhdistyksen kunniajäseniä ja tietenkin Villakoirakerhon vanhat rouvat, jotka olivat varanneet kehän laidalle tarjoilupöydän pöytäliinoineen – kun olivat saaneet viime vuonna moitteita epämääräisistä nyssyköistään kerhon vanhimmalta jäseneltä. Juotavat tarjoiltiin vanhoista Kennelliiton hopeoiduista palkintopikareista, joten mikä oli nauttiessa.
Bostoninterrierikehän laidalla pyöri tuttu hahmo: presidentinvaalien galluppeja ylivoimaisesti johtava Sauli Niinistö perheen bostonpennun kanssa. Selitti, että nyt kuusikuukautinen pentu on vilkas ja innostuu entisestään lajitovereita nähdessään.
Olin huomaavinani äänensävyssä koiranomistajalle tuttua ylpeyttä. Niinhän on, että meidän lapsia saa haukkua, mutta ei meidän koiraa, kun parempaa ystävää ei olekaan.
USA:n edesmennyt presidentti Harry Truman ilmaisi asian sanomalla, että jos haluaa Washingtonissa ystävän, on parasta hankkia koira.
On presidenteillä koiria ollutkin, niin meidän kuin muidenkin. Kultarannassa pyöri aikanaan presidentti Koiviston tyttären Assin musta mopsi. Kekkosella taas oli Neuvostoliiton johtajilta lahjaksi saatuja venäjänvinttikoiria, jotka hän erehtyi viemään Kennelliiton näyttelyynkin. Ei olisi kannattanut, kun koira sai huonot arvostelut, koiratuomarit kun eivät omistajien titteleitä kunnioita.
USA:n presidenttien koirista olen joskus kirjoittanut artikkelin, joka löytyy SKKY:n sivuilta SKKY-Tiedote-osiosta. Presidentinvaaleihin valmistautuvalla presidentti Obamalla on myös koira, portagalinvesikoira. Eli ainakin yhdestä asiasta Niinistö ja Obama voivat olla yhtä mieltä: koiriensa erinomaisuudesta.

Kaivopuistossa pyöri tuttuun tapaansa meidän virallinen valokuvaajamme David Dalton, joka nappasi myös yllä olevan kuvan. Hän on jo ehtinyt kotiin Ranskaan ja Kaivarikuvia löytyy hänen sivuiltaan osoitteessa http://www1.clikpic.com/daviddalton/
Kaivarissa oli myös toimittajia ja näyttely oli pääaiheita sunnuntaina ruotsinkielisten radiouutisten Aktuellt-ohjelmassa, jossa Puppu Schauman kertoi tämän päivän ”city-koira”-trendistä. Tämä ohjelma on kuultavissa YLE:n Areenassa.

VIP-vieraita meidän kulmilla

2011-08-21T15:35:00.003+03:00

Näillä kulmilla on liikkunut VIP-vieraita.
Iltapäivälehdet ovat tienneet, että aikanaan Neuvostoliitosta länteen loikannut balettitanssija Mihail Baryshnikov asusti useamman viikon ajan yksityisasunnossa näillä kulmilla Eirassa. Oli kertonut, miten hyvä täällä oli olla ja kulkea vaikkapa julkisilla kulkuneuvoilla, kun kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota.
Olen hyvinkin saattanut kulkea ohi huomaamatta, sillä Baryshnikov ei ollut koskaan yhtä valovoimainen balettitanssija kuin toinen länteen loikannut tähti, Rudolf Nurejev, ja nykyään hänet taidetaan muistaa enemmän esiintymisestään Sinkkuelämää-sarjassa kuin balettirooleistaan.
Tiibettiläisten hengellisen johtajan Dalai-laman puolestaan kerrotaan asustaneen muutaman päivän Suomen vierailullaan vähän matkan päässä olevassa hotelli Havenissä.
Hänet huomattiin - vaikka Suomen poliittinen johto yrittikin olla huomaamatta. Ihmisoikeuksista puhutaan, mutta Kiinaa ei haluta ärsyttää, ja niinpä ainoastaan kehitysministeri Heidi Hautalalla ja vihreiden presidenttiehdokkailla Pekka Haavistolla ykkösrivistämme oli riittävästi siviilirohkeutta hänen tapaamiseensa.
Mielihyvin panin merkille hänen esitelmätilaisuutensa Espoossa olleen loppuunmyydyt, sillä monet suomalaiset ovat sittenkin kiinnostuneita Tiibetin kovasta kohtalosta kiinalaisten tuhotessa järjestelmällisesti maan ikivanhaa kulttuuria.
Tiibettiläisten koirarotujen harrastajat ovat luonnollisesti seuranneet mahdollisimman tiiviisti Tiibetin vaiheita ja myös Intiassa elävien Tiibetin pakolaisten elämää. Monet ovat osallistuneet kulttuuririentoihin, ja monet osallistuvat Tiibetin pakolaislasten tai vanhusten auttamiseen.
Kummilapsen ottaminen maksaa kuukaudessa parin lounaan verran, ja sillä summalla taataan koulunkäynti ja myöhemmin työnsaanti monelle pakolaislapselle, sellaiselle kuin kuvassa oleva seitsenvuotias Jampa, joka poseeraa kotitalonsa ulkopuolella.

Tiibettiläislasten kummilapsitoimintaa hoitaa mm. Barcelonassa toimiva Casa del Tibet -säätiö.

***
Jos Suomen poliittiset johtajat mielistelevät Kiinaa, niin näyttävät tekevän myös kansainvälisen kennelharrastuksen katto-organisaation FCI:n päättäjät.
Äskettäin julkistetun, Pariisissa pidetyn FCI:n yleiskokouksen pöytäkirjan mukaan nimittäin FCI on hyväksynyt yhden Kiinan kennelliitoista järjestön liitännäisjäseneksi. Pöytäkirjasta ei käy ilmi, miten ns. kiinalaista alkuperää olevien rotujen rotumääritelmien kanssa toimitaan tulevaisuudessa.
FCI:n käytännön mukaan rodun alkuperämaa vastaa rodun rotumääritelmästä. Tiibettiläisten rotujen osalta rotumääritelmät ovat olleet Britannian huostassa ja olisi katastrofi, jos Kiina alkaisi omimaan näitä rotumääritelmiä.
Tuossa Pariisin yleiskokouksessa oli tehty toinenkin ihmeellinen päätös, eli Hongkongin kennelklubi hyväksyttiin FCI:n täysjäseneksi, vaikka FCI:n omien sääntöjen mukaan kustakin maasta hyväksytään jäseneksi vain yksi kennelliitto.
Kun Hongkong on tänä päivänä osa Kiinaa ns. erityishallintoelueena, FCI:llä on nyt Kiina liitännäisjäsenenä ja sen osa täysjäsenenä. Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun Kiina muutaman vuoden kuluttua haluaa päästä täysjäseneksi – hyväksytäänkö sieltä poikkeuksellisesti kaksi kennelliittoa?
Jos näin on, ehkäpä meidän pitäisi ryhtyä toimiin ajamaan Ahvenanmaan FCI-jäsenyyttä!

Kaivarikiireitä ja maailman menoa

2011-08-19T01:15:00.000+03:00

Kaivopuiston elokuun lopun koiranäyttely on teettänyt sen verran paljon töitä, että monien tärkeiden asioiden kommentointi on jäänyt väliin…mitä nyt olen itsekseni kiukuissani ja muuten mutissut!
Nyt jo helpottaa, kun luettelo on kirjapainossa, kilpailunumerot ja aikataulut toimitettu osanottajille, ruusukkeet tulleet Englannista, toaletit ja liikennemerkit saatu järjestykseen ja viimeisiä palavereja pidetty niin Ursulassa kuin kauppatorin laidalla Salutorgetissakin.

***
Viime viikon aikana tulleet puhelut eivät ole suinkaan koskeneet koiranäyttelyä vaan tulevia presidentinvaaleja ja Englannin mellakointia ja ryöstelyä.
Presidentinvaaleihinhan tuli aivan uudenlaista vipinää, kun entinen pääministeri Paavo Lipponen ilmoittautui kisaan ja kepullekin tuli kiire löytää varteenotettava ehdokas.
Muuan soittaja muistutti, miten arvostettu valtiomies Lipponen maailmalla on ja miten vankka hänen ulko- ja turvallisuuspoliittinen osaamisensa on. Tuumittiin, miten hän pääministeriaikanaan piti demareiden Halosen ja Tuomiojan järjestyksessä ja jyrähteli silloin, kun tarvittiin.
Oli eurooppalainen jo paljon ennen kuin Suomessa uskallettiin edes puhua ääneen Eurooppaan menosta. Myös kielitaitoa hänellä on, ja olen omakohtaisesti todistanut, miten hänen englannin kielensä on paljon sujuvampaa kuin suomi, kun tauot ovat lyhyempiä!
Yksi kertoi päättäneensä jo äänestää Niinistöä, mutta sanoi nyt harkitsevansa valintaa.
Kaksi asiaa on kuitenkin varmaa: presidentinvaaleissa puhutaan suoraan niin Eurooppa-politiikasta kuin ulkopolitiikastakin ja Mäntyniemen seuraavaksi isännäksi tullee koiranomistaja. Lipposen perheellä kun on westie ja Niinistöillä bostoninterrieri.

***
Lontoon ja muutaman muun Englannin kaupungin mellakointia ja kauppojen ryöstelyä seurasin Kaivarin töiden ohella niin BBC:ltä kuin kotimaisista tiedotusvälineistä – ja jos olisin ehtinyt, olisin varmaan kirjoittanut yleisönosastoon meille välitetystä vääristyneestä kuvasta.
Pohjanoteeraus taisi olla YLE:n Päivän kasvo -ohjelmassa esiintynyt sosiologi, joka selitti ryöstelyn johtuneen olemattomasta sosiaaliturvasta ja puuttuvasta turvaverkosta – kun Britanniassa on mitä kattavin sosiaaliturva työttömyyskorvauksineen, sosiaaliavustuksineen ja kunnallisine asuntoineen, julkisesta terveydenhuollosta puhumattakaan!
Samaan aikaan BBC haastatteli ryöstäjiä, joista muutama 17-vuotias tyttö kertoi olleensa mukana, kun ”se oli hauskaa” ja nuori mies selitti, miten hänen vanhempansa tiesivät, missä hän oli, muttei heistä kannattanut välittää, kun eivät voi tehdä muuta kuin huutaa.
Nyt sitten oikeudessa teoistaan on ollut vastaamassa syrjäytyneiden nuorten lisäksi niin 14-vuotiaita kakaroita, hyvin toimeentulevien perheiden lapsia kuin yliopisto-opiskelijoita ja työssäkäyviä ihmisiä, joista osa suunnitteli jo etukäteen, mistä liikkeestä löytyivät viimeisimmät muotivaatteet ja paras elektroniikka.

***
Britanniassa keskustellaan nyt vastuukysymyksistä, eli kenen vastuulla lasten ja nuorten kasvatus on, kun perheet sysäävät vastuuta kouluille ja koulut puolestaan odottavat kotien kantavan oman vastuunsa.
Näistä vastuukysymyksistä tuli mieleeni muutaman vuoden takainen tapaus meidän Kaivopuiston koiranäyttelystämme. Muuan 9-10-vuotiaan tytön äiti haukkui meidät lyttyyn näyttelyn jälkeen, kun hänen tytärtään ei oltu hänen mielestään kohdeltu samanarvoisesti aikuisten kanssa palkintojenjakojonossa.
Kun asiaa selviteltiin, kävi ilmi, että äiti oli heittänyt tytön ja koiran aamulla näyttelyyn ja poistunut sitten paikalta noutaakseen hänet iltapäivällä kuin päivähoidosta ikään. Kuka olisi vastannut, jos tyttöä olisi purrut jonkun toisen koira, hänen oma koiransa olisi joutunut toisen koiran puremaksi tai vaikkapa karannut? Ilmeisesti ajatuksena oli, että näyttelyn järjestäjät olisivat hoitaneet asian! Ei se niin mene.

Kaivarin koiramäärät

2011-08-08T01:52:00.000+03:00

Kaivopuiston koiranäyttelyn rotukohtaiset koiramäärät ja aikataulu on nyt nähtävissä SKKY:n nettisivuilla. Uskomattoman hienoja koiramääriä monissa roduissa.
Niitä tutkittaessa on otettava huomioon, että sekä koiramäärä että aikataulu ovat alustavia ja perustuvat viime perjantaihin mennessä saapuneisiin ilmoittautumisiin. Tarkistuslaskennassa saattaa tulla pieniä muutoksia, eikä ole myöskään poissuljettu, etteikö maanantain posti toisi ulkomailla postitettuja ilmoittautumisia.
Kun koiramäärät eivät jakaudu tasaisesti eri tuomareiden kesken (eikä niitä voi 100% varmuudella etukäteen ennustaa), muutamia muutoksia on jouduttu tekemään epävirallisiin pentuluokkiin osallistuvien koirien osalta. Ne on pyritty tekemään niin, etteivät ne mene päällekkäin virallisiin luokkiin osallistuvien koirien kanssa.
Muuten olen sitä mieltä, että ihmisillä saisi olla hieman enemmän kärsivällisyyttä. Nyt halutaan aikataulut ja koiramäärät internetiin mikäli mahdollista jo ennen kuin ilmoittautumisaika on päättynyt, ja luoja paratkoon, jos tuloksia ei ole saman tien näkyvillä, kun rodun arvostelu on päättynyt.
Ennen kännyköiden ja läppäreiden yleistymistä kimmastuneet näytteilleasettajat ehtivät jäähtyä kotimatkalla ennen kuin pääsivät puhelimen ääreen. Nyt palautetta tulee erilaisille keskustelupalstoille jo kehän laidalta. Neuvoksi voisi sanoa, että rauhoittukaa, eli take it easy!

***
Näitä Kaivopuiston töitä tehdessä seurasin neljänä iltana Firestone Country Clubilla pelattua golfin Bridgestone-kutsukilpailuja. Olipa hienoa golfia, ja voittaja, australialainen Adam Scott oli loistava!

Kuin kesä olisi ohi…

2011-08-06T15:38:00.002+03:00

Kiirettä on pitänyt pari viimeistä viikkoa.
Lomalaiset ovat palailleet lomiltaan työpaikoilleen, joten nyt on jo voinut hoitaa asioita, heinäkuussa kun tuntui siltä kuin koko Suomi olisi ollut kiinni: kulmakunnan pikkuravintolat, kukkakaupat ja monet muut butiikit, virkamiehistä puhumattakaan.
Maanantaina tuli jo sellainen tunne, että kesä on ohi, vaikka sään puolesta on voinut nauttia lounasta ulkoilmassa, kun kadut täyttyivät liikenteestä ja parkkipaikkojen löytäminenkin on taas kiven takana. Kun vielä saataisiin katutyöt päätökseen ja ratikat normaalireiteilleen!
Loppuviikolla odotin vähän huolestuneena Kaivopuiston elokuun viimeisen sunnuntain koiranäyttelyn koiramääriä.
Syy huoleen oli viime aikojen vähentyneet osanottajamäärät näyttelyissä. Jossakin kesän kansainvälisessä näyttelyssä tuomareilla näytti olevan korkeintaan puolet normaalimääristä. Tanskassa ja Ruotsissa lasku on ollut tuntuvaa, vaikka euroalueen ja USA:n talousongelmien ei olisi pitänyt vielä rantautua tänne.
Ruotsissa osasyynä näyttelyosanottojen laskuun on mainittu korkeat ilmoittautumismaksut, kun ulkonäyttelyissä maksut ovat kivunneet kustannuksiltaan kalliimpien sisänäyttelyiden tasolle. Viikko sitten pidetty Ransäterin kolmen näyttelyn putki sentään keräsi kohtuullisen määrän koiria, mutta nyt elokuussa Norrköpingissä pidettävään Ruotsin Voittaja-näyttelyyn on ilmoitettu melko vaatimaton määrä koiria. Siinä sitten näyttelytoimikunta pähkäilee ylimitoitetun tuomarimäärän kanssa!
Tanska oli yrittänyt paikata vajetta järjestämällä edellisellä viikolla Vejenissä neljänä perättäisenä päivänä kansainväliset näyttelyt – vaatimattomin tuloksin. Siinä sitten samat koirat pyörivät neljä päivää eri tuomareiden kehissä.
Sääliksi käy niin näyttelyhenkilökuntaa, tuomareita ja toimitsijoita kuin koiriakin, joita on pyöritelty kuumalla säällä usein hiostavissa muovisissa kuljetuslaatikoissa ja föönattu ja puunattu useana iltana.
Kaivopuiston koiramäärät sain perjantaina ja totesin, että ei häpeämistä: 1300 koiraa, jossa lisäystä viimevuotiseen parikymmentä koiraa, ja monia mattimyöhäisiä jouduttiin taas käännyttämään pois. Upeita koiramääriä monissa roduissa alkaen tietysti kestosuosikeista chihuahuaoista ja ranskanbulldogeista puhumattakaan 70 bostoninterrieristä.
Onneksi alustavat laskelmat osoittautuivat sen verran oikeiksi, että selvitään parin kolmen rodun pentujen siirtämisellä toisille tuomareille eikä muita suuria muutoksia jouduta tekemään.
En tiedä vielä, paljonko osanottajia on tulossa naapurimaista. Kiinnostusta sen sijaan tuntuu olevan kauempanakin: Virosta on pyydetty päästä harjoitusarvostelijaksi, ja ottipa muuan hollantilainen tuomari yhteyttä, kun halusi tulla opiskelemaan griffoneita ennen ensi vuoden arvostelukoettaan. Niissäkin riittää katsottavaa, kun ”rihveleitä” on yli 80.
Kärsimättömille kerrottakoon, että alustavat koiramäärät ja arvosteluaikataulut julkaistaan SKKY:n nettisivuilla heti ensi viikon alussa, joten malttakaa pari päivää.

Leppoisa kesälounas terassilla

2011-07-21T20:16:00.003+03:00

Päivällä lämpömittari oli kivunnut jo yli 25 asteen. Vaikka Kaivarin kulmilla puhalsi viilentävä merituuli, ilma oli kosteaa ja tuoksui sateelta ja ukkoselta.
Niinpä päätimme sovinnolla siirtää kuukausilounaan kulmakunnan Sikalasta Etelärantaan Havis Kitchenin terassille. Paistettu siika rakuunakastikkeessa oli hyvää, ja vielä parempia olivat tuoreet mansikat mansikkajäädykkeen ja vaniljakastikkeen kanssa.
Kun yksi seurueen jäsenistä tarjosi alkuun lasin samppanjaa, ruokajuomaksi nautimme sopivan viileää chablis’ta ja terassilla oli varjoisaa, mikäpä oli istuskellessa ja nautiskellessa, kun vielä kahvin ajaksi voimme siirtyä mukaville sohville.
Ravut eivät olleet ehtineet vielä lounaspöytään, mutta eiköhän niitä illalla jo saa kaupungin ykkösravintoloista. Päätimme kuitenkin siirtää rapujen maistelemisen seuraavalle kuukausilounaalle, kun saksiniekkojen hintakin on toivottavasti laskenut.
Ihailin yhden herrasmiesosanottajan turkoosinsinisiä kesäfarkkuja ja ihmettelin, mistä moisia löytyy. Ei kuulemma löydykään, mutta tekstiilivärejä löytyy, joten farkut oli värjätty persoonalliseen tyyliin.
Olisivat sopineet hyvin lähiseudun juppiherrasmiehen turkoosinsinisen avo-Bemarin väreihin! (Tämä herrahan on muutaman kerran herättänyt koko kulmakunnan huomiota parkkeeratessaan autoaan, jonka murtohälyttimet ovat pärähtäneet soimaan.)
Lounaalla ihmeteltiin Brysselissä meneillään olevaa euromaiden johtajien kokousta ja rahoituskriisiä. Yleinen mielipide tuntui olevan, että Suomi voi uhota vakuuksistaan niin paljon kuin haluaa, mutta jos ratkaisua ei löydy, myös Suomen talous kärsii.
Käsiteltiin myös Britanniassa jo pari viikkoa kestänyttä kuohuntaa Rupert Murdochin omistamien sensaatiolehtien ja valtaapitävien suhteista. Kuohunnan aikanahan Murdoch lakkautti 168 vuotta ilmestyneen News of the World-lehden. BBC näytti lehden taipaleelta arkistofilmiä siltä ajalta, kun lehti siirtyi Murdochin omistukseen.
Kuvissa oli vanha arvokas herrasmies, joka näytti hyvin tutulta. Hän oli Stafford Somerfield, joka joutui hyvin pian törmäyskurssille Murdochin kanssa ja joutui eroamaan. Sen jälkeen hän vaikutti kuolemaansa asti Dog World-lehden päätoimittajana ja kustantajana.
Koko skandaali on herättänyt Britanniassa keskustelun sekä median, politiikan että poliisin johtohenkilöiden etiikasta. Kun lounaalla oli mukana myös koiraharrastajia, tietenkin käytiin läpi viime aikojen kommervenkkejä ja mietittiin, millaiset eettiset käyttäytymisnormit meilläkin pitäisi olla.
Noista kommervenkeistä voisikin kirjoittaa vähän samanlaisen paljastusjutun kuin mitä nuo brittitabloidit ovat harrastaneet, mutta nautittakoon nyt kesästä ja myös ukkosista.

Lukukoira Börje

2011-07-17T19:50:00.000+03:00

Tiedättekö mikä on lukukoira?
En minäkään tiennyt ennen kuin luin Maltankoira-lehdestä lukukoira Börjesta, joka on käynyt tänä kesänä Leppävaaran kauppakeskus Sellon kirjastossa auttamassa lukuvaikeuksista kärsiviä lapsia ja nuoria.
Lukukoiraharrastus on lähtenyt USA:sta ja levinnyt mm. Britanniaan. Englanninkielinen termi on R.E.A.D. (”Reading Education Assistance Dogs”). Lukukoiran koulutuksen saaneet koirat ovat USA:ssa saaneet jo useissa osavaltioissa virallisen avustajakoiran aseman.
Ideana on, että lapset (ja myös lukuvaikeuksista kärsivät aikuiset) voivat lukea koiralle, joka kuuntelee, mutta ei korjaa heidän ääntämistään eikä muutenkaan arvostele. Koirat ovatkin ihanteellisia lukukavereita, koska ne rauhoittavat lukijaa ja alentavat verenpainetta.
Tämä Börje on viime marraskuussa Los Angelesin Beverly Hillsissä Kaliforniassa syntynyt maltankoira, joka muutti keväällä emäntänsä kanssa Suomeen. Sellon kirjastossa se on ollut lukukoirana kesäkuun alusta.
Nyt heinäkuussa on pidetty taukoa, mutta lukusessiot jatkuvat jälleen elokuussa.
Maltankoira-lehdessä Börjen emäntä kertoo koiran pitävän myös lukijoiden rapsutuksesta lukuun ottamatta niitä aikoja, jotka se lepää omassa kassissaan.
Börjen kokemuksista voi lukea sen omasta blogista osoitteesta http://lukukoira.blogspot.com
Hienoa toimintaa!

Tour de France ja Mondiale 2011

2011-07-12T02:10:00.000+03:00

Taivaat aukenivat vähän aikaa sitten ja olin kuulevinani ukkosen jyrähdyksen, joten viime päivien upea sää taitaa olla tältä erää ohi. Oli kai liian hyvää kestääkseen.
Ehdinkin viettää monena päivänä usean tunnin Merisataman rannassa nauttien merituulesta ja hyvistä kirjoista.
Kun on heinäkuu ja sää hemmottelee, silloin on mukava lukea Provencesta. Niinpä kaivoin kirjahyllystä esiin Peter Maylen Encore Provence’n miettien mielessäni, millaista on nauttia pitkästä kesälounaasta, hyvistä viineistä ja iltapäivän siestasta…
Ehdin myös lukea viime vuonna kuolleen lakimies-kirjailija Louis Auchinclossin A Voice from Old New York; A Memoir of My Youth, jossa siinäkin kerrotaan myös kesänvietosta, nyt Long Islandilla ja Mainen rannikolla. Auchincloss, joka muuten oli väärän koivun kautta Jackie Onassiksen sukulainen, ehti kirjoittaa yli 60 kirjaa, mutta näyttää olevan suhteellisen tuntematon suomalaiselle lukijakunnalle.
Iltapäivisin kiirehdin sitten kotiin katsomaan ”Le Tour’ia”, eli Ranskan ympäriajoa, jonka ensimmäistä yhdeksää päivää ei voi väittää tylsäksi, niin paljon on kolaroitu. Kolminkertainen voittaja Alberto Contador ei ole vakuuttanut. Moni tuskin pahastuisi, jos hän ei voittaisi, sillä urheilun välimiestuomioistuin käsittelee vasta Tourin jälkeen hänen doping-epäilyksensä. Kaikki kun eivät usko, että hän sai viime vuonna kiellettyjä aineita Espanjasta tuodusta pihvilihasta!
Parina iltana seurasin internetistä Pariisin Maailmannäyttelyn ryhmäkilpailuja. Kovin oli amatöörimäisesti tuotettu ohjelma, kun valaistus ei riittänyt ja ääni kaikui. Voittajistakaan ei saanut selvää, ellei tuntenut koiria ja esittäjiä.
”Oliko se BIS vihreäkenkäisen?” kysyi tuttava, kun kerroin BIS-sijoituksista. Tällä hän tarkoitti italialaista amerikanakitoja esittävää handleria. Voin vain todeta, että italialaiselta tietojen perusteella vaikutti, mutta monen tuntema vihreäkenkäinen handleri se ei ollut.

***

Meidän Pariisissa FCI:n yleiskokouksessa olleiden edustajiemme raportointi kokouksen päätöksistä rajoittui lyhyeen tiedotteeseen, joten tiedon saannissa on joutunut turvautumaan muihin lähteisiin.
Näiden tietojen mukaan vuoden 2015 Maailmannäyttelyn järjestäminen on myönnetty Italialle. Seuraavana vuonna 2016 koiraharrastajat suuntaavat Moskovaan. Automatkat Venäjän pääkaupunkiin voivat olla haasteellisia, mutta toki se on parempi vaihtoehto kuin vastaehdokkaana ollut Ecuador.
Ensi vuoden MV-näyttely pidetään Salzburgissa Itävallassa. Seuraavana vuonna kilpaillaan Budapestissa Unkarissa ja vuonna 2014 Helsingissä.
Yleiskokouksesta tulleiden tietojen mukaan Kirsi Sainio Suomesta valittiin FCI:n tieteelliseen toimikuntaan, vaikka hän ei ollut Kennelliiton hallituksen nimeämä virallinen ehdokas. Äänestystä ei tarvittu Saksan ilmoitettua, ettei sen ehdokkaana ollut, istuva toimikunnan jäsen ollut enää käytettävissä. Aiemmin toimikunnassa on ollut Suomesta jäsenenä Juhani Hirvensalo.
Joka tapauksessa parhaat onnittelut Kirsille valinnasta. Toivottavasti hän muistaa uudessa tehtävässä diplomatian ja demokraattisen päätöksenteon tärkeyden – ja huomaa, etteivät asiat meillä Suomessa ole niin huonosti kuin monessa muussa FCI-maassa, vaan pikemminkin päinvastoin.
FCI:n hallituksen piiristä puolestaan kuuluu, että hallituksen varapuheenjohtajaksi on valittu aikaisemmin kasöörinä toiminut Puerto Ricon Rafael de Santiago ja rahastonhoitajan tehtävät on hänen jälkeensä uskottu Slovakian Stefan Stefikille.

Väliaikatietoja FCI:stä

2011-07-04T16:53:00.000+03:00

FCI:n yleiskokouksesta Pariisista tulleet tiedot kertovat, että tuon kansainvälisen koiranjalostusliiton hallitukseen on valittu ensimmäisellä äänestyskierroksella Suomen Kari Järvinen ja Puerto Ricon Rafael de Santiago, molemmat uudelleen.
Toisella kierroksella valittiin uudelleen Slovakian Stefan Stefik. Uutena hallitukseen tuli Alankomaiden kennelklubin puheenjohtaja Gerald Jipping, joka valittiin kesken kauden eronneen Saksan Christofer Habigin tilalle.
Puheenjohtajavaalissa istuva puheenjohtaja, sveitsiläinen Hans Müller valittiin jatkokaudelle 32 äänellä vastaehdokkaan Kari Järvisen saatua 25 ääntä.
Toisin sanoen vanhojen herrojen valtakausi FCI:ssä jatkuu. Müller on valittu ensimmäisen kerran FCI:n hallitukseen vuonna 1983, kun taas Järvinen valittiin vuonna 1995 ja de Santiago ja Stefik vuonna 1999 – FCI:ssä kun ei hallituskausia ole rajattu.

Samettisäätä ja Chablis’ta

2011-07-03T02:41:00.001+03:00

Viikonlopun sää on ollut kuin samettia, joten mikäpä on nauttiessa ulkona hyvän kirjan kanssa merituulen vilvoittaessa.
Tällaiseen säähän sopii kuin valettu kevyt kesälounas: tuoretta ranskalaista patonkia, ardennenpatéta, sinihomejuustoa omenaviipaleiden ja rypäleiden kera sekä tietenkin lasi tai pari sopivan viileää chablis’ta. Sitten voikin valmistautua katsomaan Wimbledonin finaaleja ja lauantaina alkanutta kolmiviikkoista Tour de France’a eli Ranskan ympäriajoa.
Katsoin ansainneeni vapaan viikonlopun, kun viikon aikana tuli urakoitua ihan yllin kyllin.
Kiireisintä oli perjantaina. Ensin olin aamulla frisöörillä. Väärinkäsitysten välttämiseksi kerrottakoon kysymyksessä olleen ihan rutiinivisiitin eikä kaunistautumista Pariisia varten, sillä minua ei kelpuutettu mukaan Kennelliiton johdon ja toimiston ryhmämatkalle. No, turistimatkaa en kaivannutkaan, sillä niin monta kertaa olen ollut Pariisissa sekä työ- että lomamatkoilla.
Frisöörin jälkeen oli rahdattava kolme kassia Kaivarin koiranäyttelyn esitteitä postiin. Painavia olivat kassit, kun niissä oli yli 800 kirjettä. Onneksi avuttomaksi heittäytyminen auttaa: ensin naapuri kantoi kassit alakertaan, ja sofööri kantoi ne Kasarmitorilla postiin.
Sitten kiiruhdin Stokkalle viikonlopun ruokaostoksille. Ale-ostoksille en ehtinyt, kun piti ehtiä kotiin ennen Wimbledonin miesten välieräotteluiden alkua. Alakerrassa törmäsin kuitenkin yhteen Kennelliiton matkalaiseen, joka oli ostanut vaatteita matkaansa varten. Hyvä niin, ettei oteta esimerkkiä tasavallan presidentin pukeutumisesta edustustehtävissään.
Noita Kaivarin esitteitä ja liitekirjeitä olen laittanut kirjekuoriin seuratessani Wimbledonin otteluita. Viimeiset tarrat sain kirjeisiin jo keskiviikkona miesten puolivälierien aikana varsinkin kun Rafael Nadalin ja mäyräkoiraomistajana tunnetun amerikkalaisen Mardy Fishin ottelu oli niin tylsä, ettei sitä kovin tarkkaan jaksanut katsoa. Kuten tunnettua, postitushommat eivät vaadi kovin kummoista aivotoimintaa, joten niitä voi tehdä muun ohella.
Wimbledon on muuten juhlinut tänä vuonna 125-vuotisjuhlaansa, ja siksi katsomossa on ollut joka kerran kuninkaallisia alkaen Williamista ja Katesta, jotka ehtivät sinne ennen Kanadan matkaansa. Muitakin kuuluisuuksia on näkynyt näyttelijä-ohjaaja Robert Redfordista, USA:n entisestä ulkoministeristä Condoleezza Ricesta ja golflegendoista Jack Nicklauksesta ja Greg Normanista alkaen.
Lauantaina olin ihan tyytyväinen, että naisten finaalin voittajaksi selviytyi kirkuvan Maria Sharapovan sijasta uusi nimi, tshekki Petra Kvitova. Muuten, ensimmäinen vasenkätinen naisten voittaja sitten yhdeksänkertaisen mestarin Martina Navratilovan (joka on syntyjään thsekki, mutta USA:n kansalainen). Nyt sunnuntaina odotan Rafael Nadalin voittavan – lähinnä siitä syystä, että en voi sietää tuota arroganttia serbia, Novak Djokovic’ia.

***
Viikon aikana sain myös sovittua Englannin kennelklubin kanssa vuodelta 1900 olevan maalauksen käyttöoikeudesta SKKY:n lehden kuvitukseen. Kaikki eivät ehkä tiedä kennelklubilla olevan laajan taidekokoelman sekä 70000 valokuvaa sisältävän valokuva-arkiston, joita voi katsoa myös internetistä osoitteessa www.dogimages.org.uk.

Vaarallista koiranpitoa

2011-06-30T11:29:00.000+03:00

Avatessani aamupäivällä olohuoneen parvekkeen ovea, näky vastapäisestä talosta oli tällainen:

Pieni koira roikkumassa vapaana ikkunalaudalla ilman hihnaa tai turvavaljaita.
Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Huutaminen kadun yli ei auta, kun kadulla on liikennettä ja naapuritalon piharemontissa porataan. Ovikelloa ei pääse soittamaan, kun alaovi on kiinni, ja hälytyskeskuksella on muutakin tehtävää kuin lähetellä pelastusautoja koirien ja kissojen perään.
Tämän pikkukoiran kohdalla kävi hyvin, sillä sen isäntä noukki sen pois ikkunalaudalta puolen tunnin kuluttua ennen kuin mitään ehti tapahtua. Entäpä jos koira olisi säikähtänyt pamahdusta tai nähnyt kadulla toisen koiran ja innostuksissaan pudonnut kadulle, jonne pudotusta oli sentään useampi metri?
Koiranomistajakursseille olisi todellakin tilausta.

Pikakierros kaupungilla

2011-06-21T18:12:00.002+03:00

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan. Niinpä sain iltapäivällä hoidettua nipun asioita Akateemisesta kirjakaupasta hotelli Haveniin ja Helsingin kaupungin matkailutoimistoon, ja siinä sivussa tarkistin vielä Salutorget-ravintolan. Kiire oli, kun piti ehtiä katsomaan Roger Federerin avauskierroksen ottelua, eikä aikaa kulunut kuin puolitoista tuntia.
Neljää eri ratikkaa ehdin käyttää, ja kaikki yhden ratikkalipun hinnalla.
Tämä kulmakunnan liikenne on mennyt monimutkaiseksi, kun katutöiden vuoksi kolmosen ratikat kulkevat nyt kesän aikana poikkeusreittejä. Meidän iloksemme on kaivettu naftaliinista vitosen ratikka, joka aikanaan kulki Töölöntorin ja Katajanokan välillä. Nyt se kiertää ympyrää Eirasta Stokkalle, Rautatieasemalle, Kauppatorille ja Olympiaterminaaliin.
Kun Helsingin kaupungilla ei ole riittävästi uusia, ilmastoituja matalaraitiovaunuja, se on vuokrannut Zagrebista kroatilaisia ratikoita.
Ja kun apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri on raitiovaunuintoilija, hän on ottanut käyttöön myös museovaunuja, joita on maalattu normaalista poikkeavin värein – on Fazerin sinisiä, on harmaita, ja seassa vielä punainen pubi.
Muuten sujui sujuvasti, mutta Olympiaterminaalin luona kuljettaja ilmoitti aikataulun vaativan pysähtymistä kymmeneksi minuutiksi. Menkää vaikka ulos tupakalle, hän kehotti. Vain suomeksi. Joskus kolmosen ratikassa on sentään kielitaitoinen kuljettaja kuuluttanut joka pysäkillä kuin lentokoneissa ikään kolmella kielellä: ”Tervetuloa kolmosen raitiovanuun, määränpäämme on Eläintarha… Välkommen ombord … Welcome onboard…”
Odottamisen sijasta katsoin viisaimmaksi kävellä Olympiaterminaalista kotiin. Samalla sain katsastettua Venäjän lähetystön rakennustyöt entisellä Kätilöopiston tontilla. Tuo tonttihan myytiin silloiselle Neuvostoliitolle Kekkosen aikaan. Monen vuoden ajan se oli koiran ulkoiluttajien suosiossa, kunnes Venäjä aitasi alueen. 1990-luvulla se toimi jonkinlaisena käytettyjen Ladojen varastona. Itse heittelin sinne aidan raosta koirien kakipussit, kun poliiseja ei ollut lähettyvillä. Ajattelin säästää kaupungin puhtaanapidon rahoja.
Nyt Sikalan terassilla on saanut pidellä korviaan, kun kalliota on räjäytetty. En tiedä, millainen pytinki paikalle tulee, mutta iso on kuoppa. Eli naapuri sen kuin levittäytyy, onhan sillä jo ennestään stalinistityylinen massiivinen lähetystörakennus, henkilökunnan asuintalo ja vielä kaupallisen edustuston rakennus.
Tuossa terassin kulmalla oli passissa myös seudun tunnettu puliukko. Ex-naapurin Caterpillar-kengät oli jalassa, mutta lieneekö myynyt Hugo Bossin ulsterin, kun nyt oli sonnustaunut ruskeaan mokkatakkiin – sekin ilmeisesti samasta lähteestä kuin nuo aiemmat merkkivaatteet!

Tennistähtien koiraystäviä

2011-06-21T02:06:00.001+03:00

Lontoossa satoi Wimbledonin avauspäivän iltana, mutta onneksi brittien tennisylpeys Andy Murray sai pelata katetulla keskuskentällä ja voitti ensimmäisen kierroksen ottelunsa.
Siitäkös innostuttiin, ja Wimbledonin virallisilla internetsivuilla kerrottiin jopa tennistähtien koirista.
Ilmeisesti Venus Williamsilla on kaksi cavalierkingcharlesinpanielia – kun kukaan rodun pelastajiksi julistautuneista hysteerikoista ei ole huomannut kertoa hänelle, miten joka toinen rodun koira on sairas! Sisarella on ”maltanterrieri” ja jackrussellinterrieri.
Tuo arroganti maineessa oleva serbi, Novak Djokovic, puolestaan kuuluu istuskelevan Monacon kahviloissa vierellään viimeisen päälle puunattu lumivalkoinen kääpiövillakoira. Jotenkin sopii kuvaan.
Andy Murraylla ja hänen tyttöystävällään on kaksi borderterrieriä: vuonna 2008 hankittu Maggie May ja nyt huhtikuussa tullut borderpentu, Rusty. Maggie May’lla on oma twitter-tili, jonka kautta se viestii isäntänsä menestyksestä tenniskentillä maggiemay_hem’in nimellä. Sille kerrotaan kertyneen jo kolmisen tuhatta säännöllistä seuraajaa, joten suosittu on. Kannattaa katsoa, miltä Wimbledon koiravinkkelistä näyttää.

Kevätsiivousta

2011-06-19T20:08:00.000+03:00

Kesäsää loppui parahiksi, joten kuluneella viikolla voi suunnata energiaansa muihin asioihin – niihin, joita on lykännyt ja lykännyt…
Keskiviikkoiltana matkalla Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen kokoukseen raijasimme Yt Kivisaaren kanssa hänen autoonsa kymmeniä kiloja yhdistyksen historiaa. Tai oikeammin sanottuna, Yt raijasi mappeja ja minä valvoin sivusta. Yksi iso kaappi tyhjeni kuin tyhjää vain.
Vanhat mapit ovat matkalla yhdistyksen vuokraamaan varastoon, jonne viedään muutkin yhdistyksen arkistot pois nykyisten ja entisten hallituksen jäsenten nurkista. Arvokkaimmat asiakirjat ja tilikirjat sen sijaan on säilötty Nordean Senaatintorin tallelokeroon.
Siivousoperaatio jatkui torstaina, kun Kennelliiton vt. viestintäpäällikkö Kaija Unhola kävi hakemassa toistakymmentä painavaa kassillista koirakirjoja ja vuosikirjoja Kennelliiton kirjastoon.
Kirjahyllyni on nimittäin pursunut yli äyräidensä jo pitemmän aikaa ja jostain piti karsia, kun hyllyjen valmistaja on lopettanut tuon hyllykön valmistuksen, eikä lisähyllyjä ollut saatavana.
Kulmakunnan divari ei ollut kiinnostunut koirakirjoista (etenkään vieraskielisistä), eikä niitä raskinut heittää paperikeräykseenkään. Ajattelin, että niistä voi olla iloa kirjastossa jollekin koiraharrastajalle.
Siinä kirjoja pakatessa selasin joitakin läpi lukuelämyksiä verestääkseni. Mukana oli vanhoja villakoirakirjoja Englannista, ja täytyy sanoa, että kylläpä ovat villakoirien leijonaleikkaukset muuttuneet vuosien varrella!
Samalla harmittelin, ettei koskaan saisi lainata kirjojaan puolitutuille, sillä niitä ei saa koskaan takaisin. Omille teilleen ovat jääneet monet bassetkirjat, ja jonkun onnekkaan hyllyssä on myös Frank Sabellan koirien esittämisopas.
Itse kirjahyllyyn ei tullut suurtakaan koloa, joten sama ongelma jatkuu varsinkin, kun innostuin laittamaan sisään uusien kirjojen tilauksen.
Kun vielä perjantaina sain raahattua pyykit pesulaan, olin jo kovin tyytyväinen viikon huushollihommiin. Onneksi tuli vielä sade, ettei ikkunoitakaan kannata pestä ainakaan tulevalla viikolla.
Siitä ja muusta siivouksesta ajattelin välttyä käyttämällä Finnairin bonuspisteitä siivousfirman alennuskorttiin. Nyt voi sitten hyvällä omalla tunnolla seurata golfin USA:n avoimia, joissa Irlannin nuori Rory McIlroy on ollut liekeissä ennen viimeistä pelipäivää. Toivottavasti ensi yönä tulee ensimmäinen major-voitto.

***
Myös televisiotarjonnan olen saanut järjestykseen – viimeinkin.
Jouduin nimittäin muutama viikko sitten uutispimentoon, kun kaapelikanavilta katosi BBC:n uutiskanava. YLE ja kotimaiset yhtiöt kyllä lähettävät uutisia, mutta varsinkin ulkomaanuutisten tarjonta on puutteellista, joten ilman BBC:tä ei ole tullut toimeen, eikä CNN ole samaa tasoa.
Tämän asian selvittäminen olikin sitten monimutkaisempi juttu. Sanoma Oy on myynyt paikallisen kaapelikanavan DNA:lle, joka tuntuu tekevän monopoliasemansa ansiosta mitä haluaa.
Myös asiakaspalvelu tökkii. Ensimmäisen puhelun aikana taisin jonottaa puoli tuntia ja toisen 46 minuuttia, kunnes minulle vastattiin ja kerrottiin, että BBC oli siirtynyt maksullisten palvelujen joukkoon ja myös kanavapaketteja oli uusittu. Asiakkaille ei katsottu aiheelliseksi asiasta kertoa.
Menneellä viikolla jouduin järjestelemään Wimbledonin näkyvyyttä. Ensin kerrottiin, että joudun ostamaan koko Canal+ -paketin seitsemäksi kuukaudeksi, enkä voinut ostaa yhtiön urheilukanavaa erikseen.
Unohtakaa koko juttu, totesin. Taisin kuitenkin motkottaa niin paljon, että kaveri soitti kohta takaisin ja kertoi, että saankin tuon palvelun yhdeksi kuukaudeksi, joskin hieman normaalia kuukausimaksua kalliimmalla. Kiinni veti, sanoin, kun tulee huomattavasti halvemmaksi kuin seitsemän kuukauden satsi kanavia, joita ei ehdi katsoa.
Joten nyt on sitten tämäkin asia järjestyksessä ja meikäläistä on turha tavoitella puhelimitse iltapäivän ja illan tunteina seuraavan kahden viikon aikana. Eikä haittaa vaikka Lontoossa sataisi, kun Wimbledonin keskuskenttä on nykyisin katettu.

Vehreää Kaivarin kulmilla

2011-06-14T23:59:00.001+03:00

Tiistai-iltana kokoonnuttiin Ursulan kahvilaan Kaivopuiston rantaan viilailemaan Kaivarin elokuun koiranäyttelyä. Kuten kuvasta näkyy, puisto oli vehreääkin vehreämpi ja alkukesän kukkaistutukset viestivät tulevasta kukkaloistosta, kun taas kallioiden reunalla olevan sireenipensaan kukinta oli jo haalistumassa.
Ilma oli viileä eikä meri tuoksunut vielä mereltä, mutta viihtyisää oli. Näyttelyasiat käytiin läpi nopeasti rutiinilla. Kun monet yhteistyökumppanit ovat olleet samoja jo vuosia, sabluuna ei muutu paljoakaan, joten vaikka näyttely teettää paljon töitä, kaikkea ei tarvitse aloittaa pyörän keksimisestä lähtien alusta.
Näyttelyn mainokset on julkaistu ja esitteitä postitellaan pikapuoliin, joten nyt sitten odottelemme ilmoittautumisia – toivottavasti hyvissä ajoin, ettei jouduta tarjoamaan ei-oota myöhästyneille.
Tuomarilistanhan pitäisi olla houkutteleva monine erikoistuomareineen, ja ilmoittautumismaksutkin ovat uskomattoman halvat moneen muuhun näyttelyyn verrattuna.
Poislähtiessä ihmettelimme, miksi liikenne seisoi Ehrenströmintiellä. Liikenne oli pysähtynyt, koska Kaivarin eteläkärjessä olevat valkoposkihanhet poikasineen olivat päättäneet marssia kadun yli meren rantaan. Fiksuja kun olivat, käyttivät suojatietä.
Toivottavasti ei kuitenkaan tule kuiva kesä, koska silloin pysyvät koko kesän Kaivarin rannassa sen kastelujärjestelmän pitäessä ruohon vihreänä – ja siivo on sen näköinen. Turhia lintuja suomalaisessa maisemassa, mutta kuka raskii ajaa autolla poikasten yli?

”Kesäloma” lähestyy

2011-06-11T00:06:00.001+03:00

Kesäloma on kovaa vauhtia lähestymässä – ainakin kokousten osalta. Ensi viikolla on vielä Kaivopuiston näyttelytoimikunnan ja Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen kokoukset. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tämän viikon ihanan lämmin sääkin jää tältä kesältä historiaan!
Nyt torstaina Kennelliiton hallitus piti kevätkauden viimeisen kokouksensa ennen elokuun lopulle jatkuvaa kesätaukoa. Esityslista lisälistoineen vaikutti tavallista lyhyemmältä, mutta silti kokoustamiseen meni koko päivä.
Asioiden lomassa tarjolla oli vadelmia ja mansikoita. Niiden alkuperää en kysellyt, kun olen itse syönyt aamiaiseksi jo tovin espanjalaisia mansikoita cantaloupe-melonien ja myslin kanssa. Yritin kyllä ehdotella, että näin Wimbledonin lähestyessä mansikoiden kanssa on tapana tarjota paksua kuohukermaa ja Veuve Cliquot-shampanjaa, mutta kukaan ei ollut kuulevinaankaan.
Monesta asiasta keskusteltiin pitkälti, välillä vähän asian vierestäkin, kun kävi ilmi, että jossain asiassa on tehty päätöksiä, joita eri tahot ovat lukeneet ja tulkinneet eri tavalla, kun aiempien päätöksentekijöiden tarkoitusta ei ole kirjattu riittävän yksityiskohtaisesti pöytäkirjaan.
Tällä kertaa ei ollut – yllätys, yllätys – kurinpitolautakunnalle ilmoitettavia asioita, mutta kurinpitolautakunnan päätöksiä kyllä oli tullut. Näistä tehtiin jälleen muutamien osalta Kennelliiton sääntöjen antamin valtuuksin päätös koko päätöksen ja sen kohteen nimen julkaisemisesta Koiramme-lehdessä.
Päätösten oikea-aikainen julkaiseminen on mielestäni hyvin tärkeää, sillä silloin nähdään kurinpitomenettelyn toimivan ja toivottavasti ennaltaehkäistään tulevia rikkomuksia.
Herätin myös keskustelua kurinpitolautakunnan päätöksistä tiedottamisesta yleensäkin. Päätöksiltähän putoaa pohja pois, jos asianomaisten piiri on rajattu niin pieneksi, ettei niistä kukaan, edes rotujärjestö, tiedä.
Monilla rotujärjestöillä ja -yhdistyksillä on säännöissään pykälä, jonka mukaan jäsen voidaan erottaa, mikäli hänet on erotettu Kennelliiton jäsenyydestä. Rodun harrastajien piirissä yleensä tiedetään kenestä on kysymys, mutta milläs yhdistys tekee virallisen erottamispäätöksen, jos ei ole saanut tietoa Kennelliiton kurinpitolautakunnan päätöksestä?
Samoin jotkut yhdistykset ovat jo lisänneet sääntöihinsä pykälän, jonka perusteella jäsen voidaan erottaa, mikäli hänet on tuomittu eläinsuojelurikoksesta tai –rikkomuksesta.
Jälleen nousee esille kysymys virallisen tiedon saamisesta. Oikeuden päätökset ovat julkisia ja niitä voi ostaa tuomioistuimesta, mutta aina ei tiedetä, missä ja milloin päätös on annettu, eikä huhupuheiden mukaan ketään voida erottaa.(Muistanpa takavuosilta tapauksen, jossa Kennelliitto kieltäytyi toimittamasta rotujärjestölle sen jäsentä koskevaa oikeuden päätöstä. Ei auttanut kuin tilata päätös käräjäoikeudelta ja maksaa siitä ihan kohtuuhinta, olikohan tuolloin 60-65 euroa.)
Luulen kaikkien olevan yhtä mieltä siitä, että mahdollisimman avoin tiedottaminen kenenkään yksityishenkilön oikeusturvaa vaarantamatta palvelee kaikkien etua, ja se pätee myös harrastuksen sisäiseen tiedotukseen.
Torstain kokouksessa kuulimme viestinnän ja edunvalvonnan osalta, että Kennelliiton edustajat olivat olleet edellisenä päivänä eduskunnassa kertomassa Kennelliiton tavoitteista hallitusneuvotteluissa. Kysyin, ketä oli tavattu. En tuntenut yhtäkään kansanedustajista, joten oletin heidän olleen ns. takarivin kansanedustajia. Ne puolueiden nokkamiehethän olivat kiinni hallituksen muodostamiskuvioissa.
Kotimatkalla vasta hoksasin, ettei esityslistalla ollutkaan hallituksen evästystä nyt piakkoin Pariisissa pidettävään FCI:n yleiskokoukseen meneville edustajillemme, vaikka kokouksessa on tärkeitä asioita kuten FCI:n hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten ja eronneen tilalle.
Sen verran on aiemmin päätetty, että Suomi on esittänyt FCI:n hallituksessa jatkamaan Kari Järvisen. Huhuja ehdokkaista myös FCI:n pysyviin toimikuntiin on kuulunut, mutta tietääkseni hallitus ei ole tehnyt virallista päätöstä mahdollisista muista ehdokkaistamme. Kuulemme varmaan heinäkuun alkupuolella, mitä tuon kansainvälisen kattojärjestömme yleiskokouksessa on päätetty ja ketä valittu.

***
Englannin kennelklubi puolestaan valitsi viime tiistaina uuden puheenjohtajan jatkamaan yhdeksän vuotta klubia luotsanneen Ronnie Irvingin työtä.
Hän on professori Steve Dean, joka on Irvingin tapaan borderterrierikasvattaja, -näytteilleasettaja ja -tuomari. Hänellä on pitkä ura eläinlääkärinä, ja hän toimii tällä hetkellä Britannian maatalousministeriön virkamiehenä. Hän on myös Windsorin näyttelyn puheenjohtaja. Englannin kennelklubin hallituksessa hän on ollut vuodesta 2005.
Klubin sääntöjen mukaan sen hallitus nimittää keskuudestaan puheenjohtajan salaisella lippuäänestyksellä, eikä edes ehdokkaiden nimiä julkisteta.

PS. Kesäloma on otsikossa lainausmerkeissä, sillä Kaivopuiston näyttely teettää sen verran töitä, ettei kesälomaa ehdi pahemmin viettää. Ilmoittautumiset näyttelyyn sen sijaan on hyvä hoitaa jo ennen varsinaisen lomakauden alkua.

Koirarekisteriohje vai –sääntö?

2011-06-05T18:56:00.002+03:00

Viime sunnuntaina Kennelliiton valtuuston kokouksessa monet uudemmat valtuuston jäsenet olivat vähän ymmällään, kun Labradorinnoutajakerhon valitusta Kennelliiton hallituksen rotua koskevasta rekisteröintipäätöksestä ei otettu päätettäväksi, vaan se tuotiin valtuustolle vain tiedoksi.
Labradorinnoutajakerho ei voinut hyväksyä päätöstä, sillä sen seurauksena FCI:n hyväksymättömiin rekistereihin merkittyjen opaskoirakoulujen kasvattamien koirien jälkeläiset hyväksytään Kennelliiton rekisteriin ja myös jalostuskäyttöön. Viime vuonna tällä perusteella rekisteröitiin lähes 200 Opaskoirakoulun kasvattamaa labradorinnoutajaa.
Valituksen perusteluna oli mm., että opaskoirakoulujen kasvattamat vanhemmat eivät täytä normaaleja rekisteröintikriteereitä, minkä lisäksi opaskoirilla jalostusvalinnat tehdään muiden ominaisuuksien kuin rodun rodunomaisten käyttöominaisuuksien perusteella.
Kennelliiton hallitus perusteli valtuustolle päätösesitystään sillä että asia ei kuulu valtuuston päätettäviin asioihin, vaan koirarekisteriohjeen sisällöstä päättää hallitus.
Näin onkin. Eri asia on, miten viisasta tämä on.
Vuoteen 1996 saakka koirien rekisteröintiä säädeltiin koirarekisterisäännöllä, joka oli valtuuston hyväksymä asiakirja. Kun Kennelliiton hallitus esitti säännön muuttamista hallituksen hyväksymäksi koirarekisteriohjeeksi, valtuusto hyväksyi esityksen kiltisti ja luovutti näin päätösvallan asiassa hallitukselle.
Muistan vastustaneeni päätöstä, koska mielestäni isoissa asioissa ”yön yli nukkuminen” oli viisasta, jottei tehtäisi hätiköityjä päätöksiä. Jos rekisteröintisäännöt hyväksytään valtuustossa, ne valmistellaan huolellisesti ja vältytään jatkuvilta, ehkä hetken mielijohteesta tehtävillä muutoksilta, väitin tuolloin.
En ole muuttanut mieltäni. Tällä hetkellä meidän koiriemme rekisteröintiä koskevat määräykset muuttuvat vähintään kerran vuodessa ja joskus useamminkin. Ei ihme, etteivät jäsenet pysy perässä!
Tuumin tuon viime sunnuntain valtuuston kokouksen jälkeen, olisikohan jossain vikaa, kun valtuusto päättää kourallista harrastajia koskevasta ketunajokoesäännöstä, mutta ei useimpia liiton jäseniä koskettavasta koirarekisterisäännöstä.
Menetettyä valtaa on hankala saada takaisin, mutta tässä tapauksessa se kyllä onnistuu, jos valtuuston jäseninä olevat rotujärjestöt niin haluavat. Tarvitaan vain määräajassa jätetty valtuustoaloite, jolla esitetään nykyisen koirarekisteriohjeen muuttamista koirarekisterisäännöksi.
Ja muuten olen sitä mieltä, että isoista, perustavaa laatua olevista asioista pitäisi voida keskustella Kennelliiton valtuustossa, demokratiassa kun eletään ja avoimuudesta puhutaan.

***
Tuossa valtuuston kokouksessa meille kerrottiin, miten Kennelliittoa kuullaan ja miten paljon se on saanut julkisuutta suurissa tiedotusvälineissä.
Julkisuutta on monenlaista: myönteistä ja kielteistä – ellei sitten noudateta pikkujulkkisten periaatetta, että ei sillä väliä, mitä puhutaan, kunhan puhutaan.
Julkisuudesta (siitä kielteisestä) saimme viime viikonvaihteessa taas uuden esimerkin, kun Turun Sanomat mollasi rotukoirien jalostuksen ja iltapäivälehdet seurasivat perässä.
Tällä kertaa maalitauluna oli tuo suosittu seurakoirarotu, cavalierkingcharlesinspanieli. Jos näitä juttuja uskoo, rodussa ei ole tervettä koiraa syntynytkään – vaikka maailmalla tehdyt terveystutkimukset osoittavat rodun keski-iän nousseen reippaasti parinkymmenen vuoden aikana.
Samassa yhteydessä meidän Jalostustieteellisen toimikuntamme puheenjohtaja muisti muistuttaa, miten kasvattajat teilasivat viime vuonna jalostusstrategiaesityksen, jota pitivät toteuttamiskelvottomana. Tappio taisi olla kitkerä, kun siitä vieläkin muistutetaan, mutta onko suuri sanomalehti oikea foorumi sisäiseen keskusteluun?
Noita juttuja lukiessa ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin että asialla taisivat olla taas ns. kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen apostolit – samat, jotka saivat aikaan muutaman vuoden takaisen television m.o.t.-ohjelman ja viime vuonna Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä julkaistun, rotukoirat teilanneen artikkelin. Ilman sisäpiiritietoa ei tavallinen toimittaja olisi osannut valita jutun aihettaan ja haastateltaviaan – Hollantia myöten.

***
Tänä viikonloppuna lehdet tietävät kertoa eduskunnan ex-puhemiehen Sauli Niinistön ja hänen vaimonsa hankkineen koiran. Eivät reppanat tainneet hoksata kuunnella näitä asiantuntijoita, kun valitsivat bostoninterrierin, joka sekin on ollut näiden asiantuntijoiden hampaissa!

Kesämuotia terassin laidalla

2011-06-01T23:50:00.000+03:00

Kaivarin kulmille tuli viimein keskiviikkona kesä. Sikalan terassilla Kapteeninpuistikossa oli miltei hiostavaa iltapäivän auringossa – kun ei ole tottunut lämpimään säähän ja vaatetuskin on vielä osin talviteloilla.
Sissi-chihuahuaa ei lämmin sää häirinnyt, päinvastoin. Innokkaana se listasi ohikulkevia koiria: yorkshirenterrieri ja maltankoira lyhyeksi leikatuissa turkeissaan, pitkäkarvainen chihuahua, lagotto, beagle, yksi valkoinen koira, jonka rodusta ei saanut selvää… Siinä tohinassa sen silmien ohi pääsi musta labradorinnoutaja ja staffordshirenbullterrieri.
Me muut ihastelimme paikallisten puliukkojen vakiokaartiin kuuluvan herran vaatetusta, sillä hänellä oli ihkauudelta näyttävät beigenväriset Caterpillar-kengät ja käsivarrella tummansininen Hugo Bossin ulsteri. Ulsterin hän taittoi parin metrin päässä terassilta olevalle penkille päänalusekseen, kun otti pienet torkut penkillä.
Selityskin merkkivaatteille löytyi. Naapuri on muuttamassa pois Kaivarin kulmilta (vaikkakin vain 10-15 minuutin kävelymatkan päähän) ja on muuttopuuhissa laittautumassa eroon turhasta roinasta.
Kengät ja vaatteet, joita hän ei ollut aikoihin käyttänyt, jotka olivat poissa muodista tai jotka olivat käyneet pieniksi tai isoiksi vyötärönmitan vaihdellessa, hän oli pakannut roskapusseihin viedäkseen ne Sikalan kulmilla olevaan UFF:n vaatekeräyslaatikkoon.
Kapteeninpuistikossa hän oli nähnyt vakiojengin ja päätti kysyä, kelpaavatko vaatteet ja kengät. Siinä sitten vaatteet oli lajiteltu ja pulijengi valitsi parhaat päältä loppujen päätyessä keräyslaatikkoon.
Laatutietoista väkeä, mutta he ovatkin paikallisia. Kulmakunnilla koulunsa käynyt taksisuhari tiesi kertoa, että joukossa on hänen vanhoja koulukavereitaan Tehtaankadun koulusta. Joku on kuulemma entinen lääkäri, toinen pappi.
Siitä ei ole tietoa, missä porukka yöpyy, sillä Kapteeninpuistikko ja lähellä oleva Tehtaanpuisto ovat yleensä iltamyöhällä tyhjiä, mutta päivällä heidät sieltä löytää nauttimasta kesästä meidän muiden tavoin. Kesä kaikilla, kunhan sitä kestäisi.

Kevätvaltuusto Hanasaaressa

2011-05-29T21:26:00.001+03:00

Kennelliiton valtuusto kokoontui jälleen tänä viikonloppuna kevätvaltuuston kokoukseen Espoon Hanasaareen. Mukana oli paljon uusia valtuuston jäseniä, sillä valtuuston kokoonpanosta taisi kolmannes vaihtua viime syksyn yleiskokouksessa.
Lauantaina oli ns. valtuustoseminaari, jossa käsiteltiin ajankohtaisia asioita. Katsoin kuitenkin parhaimmaksi pysytellä kotona neljän seinän sisällä parantelemassa kevätflunssaa.
Sunnuntaina varsinaisessa valtuuston kokouksessa olin paikalla. Ennen kokousta yritin ehdotella valtuuston puheenjohtajalle Eeva Anttiselle, että vetäisi kokouksen ripeästi, jotta ehdittäisiin katsomaan iltapäivällä kolmelta alkavaa Monacon Grand Prix’tä.
Kokous päättyikin jo kahdelta, mutta formuloiden alku jäi näkemättä, kun tuleva ex-naapuri tarjosi vielä punaviinilasilliset kokouksen päätteeksi. Kotiin pääsin kuitenkin vauhdikkaasti, kun bullmastiffeja edustava Auri Leppä tarjosi kyydin. Säästyi samalla Kennelliiton rahoja.
Raha-asiat käsiteltiin kokouksessa, ja hyvältähän tilanne näytti, kun tilinpäätös osoitti yli 1,2 miljoonan ylijäämää. Syynä budjetoitua paljon suurempaan ylijäämään oli, että budjetti oli tehty hyvin varovaisesti, kun otaksuttiin talouden taantuman iskevän myös koiraharrastukseen.
Näin ei käynyt, eikä mainittavaa laskua näy myöskään tänä vuonna. Samaan aikaan jäsenmäärä kuitenkin jatkaa kasvuaan. Niinpä ensi vuoden jäsenmaksuja ei korotettu, vaan vuosijäsenmaksu pysyy 32 eurossa.
Nyt vuosikertomuksen nimellä kulkevan Kennelliiton toimintakertomuksen käsittelyyn kului runsaasti aikaa, kun korjattiin tekstivirheitä. Toivottavasti saamme seuraavalla kerralla huolella valmistellut ja oikoluetut tekstit valtuustolle.
Kokouksessa oli mukava nähdä pitkän linjan borderterrieri- ja dalmisharrastaja Aune Luoso, jolle Kennelliiton hallitus oli myöntänyt kultaisen ansiomerkin. Ei olisi voinut osua parempaan osoitteeseen, sillä niin pitkän päivätyön Aune on tehnyt kasvattajana ja yhdistysaktivistina.
Aunen mukana merkin luovutustilaisuudessa oli hänen jo vuosia Ruotsissa asunut tyttärensä Anja Svensson, joka on jatkanut äidin harrastusta ja kilpailee siellä menestyksekkäästi kasvattamillaan borderterriereillä.

***
Sen verran ehdin formuloita katsoa, että näin miten Monacon kaduilla rytisi. Sebastian Vettelille ojensi voittajan palkinnon tietenkin ruhtinas Albert, ja muutenkin Monacon ruhtinasperhe oli hyvin edustettuna. Perheessä on odotettavissa pikapuoliin häät, kun Albert vie heinäkuun alussa vihille entisen eteläafrikkalaisen uimarin Charlene Wittstockin. Suruakin perheessä on tänä keväänä ollut, sillä Albertin täti, prinsessa Antoinette, kuoli aiemmin keväällä. Meidän koiraharrastajien keskuudessa hänet tunnettiin Monacon kennelklubin puheenjohtajana ja Monte Carlon koiranäyttelyn sieluna.

Tennismuotia

2011-05-26T00:07:00.002+03:00

Yksi varmoista kevään merkeistä ovat tenniksen Ranskan avoimet, jotka järjestetään Pariisin Roland Garros’illa toukokuun kahtena viimeisenä viikkona.
Kateeksi on käynyt, kun on nähnyt lehtereillä hellevarusteissa ja panamahatuissa auringonpaisteessa viihtyvää yleisöä, meillä kun puhaltaa kylmä merituuli.
Alkukierrosten ottelut ovat olleet kesyjä lukuun ottamatta Rafa Nadalin ja John Isnerin viisieräistä kamppailua. Siksi olen seuraillut myös turnauksen värimaailmaa ja viimeisimpiä muotivirtauksia.
Tenniksen neljällä Grand Slam-turnauksella on kullakin oma tyylinsä. Australialaiset käyttävät paljon omia värejään eli turkoosia ja keltaista, Wimbledonissa luotetaan englantilaiseen tyyliin ja perinteiseen valkoiseen ja USA:ssa pallopojat ja virkailijat on puettu Ralph Laurenin Polo-asusteisiin. Ranskalaiset luottavat tietenkin omaan krokotiiliinsa, Lacoste’en.
Joitakin Ralph Laurenin merimiestyylisiä paitoja olen joskus hankkinut, ja yhdet punaiset pitkät housutkin minulla oli, mutta niiden lahkeet ryvettyivät heti alkuun kerosiiniin ja öljyyn lentotukialuksen kannella Adrianmerellä.
Lacosten villapaitoihin ja poolopuseroihin olen luottanut. Ne osoittavat oikeaksi väitteen, ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa: säilyvät kuosissaan uuden veroisina venymättä ja vanumatta vuodesta toiseen.
Ainoa vahinko poolopaidoille on aiheutunut edesmenneestä lhasa apsostani, jolla oli tapana imeskellä vaatteista nappeja irti ja johonkin puseroon onnistui tekemään napin paikalle reiän. Muuta selitystä nappihimolle en keksinyt kuin että sillä oli varmaan ollut ankea lapsuus Amerikassa.
(Muuten, tiedättekö, mikä on poolopaidan ja golfpaidan suurin ero? Poolopaidassa on resorit hihansuissa, mutta golfpaidoissa ei ole ja hihat ovat muutenkin leveämmät, mutta golfmailan swingin kaarikin on isompi kuin hevospoolossa.)
Pelaajien muotikin muuttuu sesongista toiseen. Suosituimmat merkit näyttävät olevan Nike, Adidas , Fila ja Sergio Taccini. Miesten pelihousujen lahkeet ovat pidentyneet vuosien varrella. Tänä vuonna taivaansininen näyttää olevan muodissa oleva pelipaidan väri.
Nuoret naistähdet puolestaan näyttävät satsaavan rimpsuihin ja röyhelöihin, ja joidenkin peliasut ovat kuin alushameita. Korujakin käytetään, ja kynsilakan väri koordinoidaan peliasun mukaan. Onneksi Williamsin sisarukset ovat poissa turnauksesta, sillä heiltä näki mitä vulgaarimpia asuja ja tietenkin paljon koruja. Yhtenä vuonna Serena Williamsin helminauha katkesi pelin tiimellyksessä, ja helmien keräämisessä olikin työtä! Kovin vaatimattomilta olisivat meikäläisen aikanaan käyttämät Slazengerin ja John Newcomben tennisasut näyttäneet.
Mailoissakin on oma muotinsa. Suomalaisomistuksessa olevan Wilsonin ja Headin mailoja näkee edelleenkin, mutta ranskalainen Babolat on yhä useamman tähden suosikkimaila. Nyt vielä Roland Garros'illa käytetään uusia Babolat -palloja, joiden sanotaan olevan kevyempiä ja lentävän eri tavalla kuin entisten pallojen.
Voittajasuosikkeja minulla ei tänä vuonna ole – kunhan voittajia eivät ole tuo arrogantti serbi, Novak Djokovic, tai puolalaistanskalainen Caroline Wozniacki. Luulen lukijan länsirannikolta olevan samaa mieltä.
PS. Eurosportille olen kyllä jo ehtinyt valittaa suomenkielisestä selostajasta Henry Järvisestä, joka takeltelee kovaäänisesti, lausuu nimet päin honkia eikä osaa analysoida pelien kulkua samalla tavalla kuin englantilaiset kollegansa Eurosport-kakkosella. Joskus valittamisesta on apuakin: takavuosina Eurosportin Jari Hedman korjasi äkkiä kielenkäyttöään kuvatessaan naispelaajia. Isä Hessu kertoi panneensa poikansa järjestykseen!

Kun kokous venyy…

2011-05-22T16:09:00.000+03:00

Viikko hujahti niin nopeasti, ettei oikein ehtinyt huomaamaankaan, tuumin eilen istuessani frisöörillä. Ohjelmaa näytti riittävän joka päivälle, eikä kaikkia töitä ehtinyt edes tekemään.
Kevään ja kesän tuloakin saa edelleen odottaa, vaikka aurinko paistoi ja ilman piti lämmetä. Ainakin Tehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmassa puhalsi niin kylmä merituuli, että vilunväristykset tuntuivat vielä illalla.
Keskiviikkoiltana olin Kasarmitorin laidalla Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen kokouksessa. Jokunen hallituksen jäsen valitteli, että kyllä kokoukset venyvät, kun puheenjohtaja on paikalla.
Kokous aloitettiin puoli seitsemältä ja päätettiin vähän kahdeksan jälkeen. Siinä välissä ehdittiin syödä ja puida myös valtakunnanpolitiikkaa, kun hallituksen muodostamiskuviot alkoivat olla selvillä.
Itse kokousasioista tärkein oli Kennelliiton coton de tuléar-päätös, jolla noin 700 rodun koiraa heivattiin Ei jalostukseen -rekisteriin. Rotujärjestöön on tullut paljon palautetta kasvattajilta, jotka eivät ymmärrä, mitä heidän tulisi tehdä, kun itse eivät ole tietääkseen syyllistyneet yhtään mihinkään.
Ohjeet koirien siirtämisestä takaisin jalostuskäytön piiriin ovat epäselvät, ja yllätyksiäkin on tullut, kun kasvattaja on teettänyt jo aiemmin koirilleen DNA-tunnisteet ja polveutumismääritykset, eivätkä nämä olekaan kelvanneet. Epäselvää tuntuu olevan myöskin se, mitä määrityksiä Kennelliitto maksaa, jos mitään, ja mitkä viulut jäävät kasvattajien ja pennunostajien maksettaviksi.
Kääpiökoirayhdistyksen hallitus antoi päätöksestä (jonka tarkkaa sisältöä emme vieläkään tiedä) oman lausuntonsa, joka on luettavissa rotujärjestön uutissivuilta internetistä osoitteessa www.toydogs.net.
Omalta osaltani voin vain toivoa, etteivät muiden rotujen kasvattajat joudu ilman omaa syytään samanlaiseen tilanteeseen.

***
Englannin kennelklubin vuosikokous viime viikon lopulla kuulosti ensimmäisten tietojen mukaan tavanomaista värikkäämmältä.
Kokouksessa käsiteltiin Michael Gadsbyn koiran turkkien käsittelemistä ja testaamista koskeva aloite, joka olisi sallinut talkkia, silikoonia ja hiuslakkaa sisältävien aineiden kuten shampoon ja hoitoaineen käytön koirien turkkien hoidossa ja näyttelykunnostuksessa.
Gadsby oli kerännyt Facebookissa 3500 allekirjoitusta aloitteelleen. Kokousraporttien mukaan nykyinen testausmenetelmä ei aloitteen kannattajien mielestä pitäisi oikeudessa, sillä varmuutta näytteiden koskemattomuudesta ei ole, kun esimerkiksi naapurin koiransa turkkiin suihkuttamaa hiuslakkaa voi ahtaissa tiloissa kulkeutua myös naapurin koiran turkkiin.
Kokous hyväksyi David Cavillin kompromissiehdotuksen, eli turkkien doping-testaukset keskeytetään, kunnes asiasta on tehty kunnon selvitys.
Vielä suurempia muutoksia Englantiin on tulossa, sillä yhdeksän vuotta kennelklubin puheenjohtajana toiminut Ronnie Irving ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä, kun kennelklubin hallitus valitsee puheenjohtajan kesäkuun alkupuolella.
Keskustelu Irvingin ansioista ja puutteista on käynyt kuumana, ja yhtä kuumana tuntuvat käyvän spekulaatiot hänen seuraajastaan.

Kultakuumetta

2011-05-17T00:39:00.001+03:00

Liikenne Kaivarin kulmille oli sekaisin jo tiistain alkuillasta, ja ratikat ajoivat poikkeusreittejä, kun arviolta 100000 lätkäfania juhli Kauppatorilla Suomen lätkäjoukkuetta. Meteli oli sen mukainen ja kuului tänne asti.
Möykkä alkoi jo sunnuntai-iltana tuloksen selvittyä. Tällaisten kansanjuhlien aikana on parasta pysyä poissa jaloista. Nyt joku oli pudonnut Kappelin katolta. Jotkut toiset uivat Havis Amandan suihkulähteessä, vaikka ilma oli kylmä ja myöhemmin sataa tihuttelikin – mutta ilmeisesti lämmikettä oli nautittu ihan riittävästi.
Katsoin koko loppuottelun alusta loppuun (kuten katson NHL:n playoff-otteluita silloin kun Nelonen Pro 1 niitä suvaitsee näyttää), lätkäfani kun olen, mutta mietin, mennäänkö liian pitkälle.
Uutisissa lätkäkulta oli ykkösuutinen samaan aikaan, kun Brysselissä neuvoteltiin Portugalin apupaketista, New Yorkissa Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja ja Ranskan ensi vuoden presidentinvaalien ykkösehdokkaaksi mainittu Dominique Strauss-Kahn määrättiin pidettäväksi vangittuna seksuaalirikosepäilyn vuoksi ja meillä Suomessa mietitään hallituskuvioita.
Aprikoin myös mielessäni, onko presidentti Halonen pyrkimässä johonkin vaaleilla valittavaan virkaan presidenttikautensa päättyessä, kun hän ilmaantui Kauppatorille ojentamaan matkalla maistelleille leijonille avainlippua kuin vaalikampanjassa ikään.
Eipä silti, asiat olivat näin suomalaisittain oikeassa tärkeysjärjestyksessä myös toukokuussa 1995, kun Suomi voitti edellisen kultamitalin. Länsi-Euroopassa muistettiin samana päivänä toisen maailmansodan päättymistä Euroopassa ja natsi-Saksan kukistumista 50 vuotta aikaisemmin monilla juhlavilla Ranskassa ja Britanniassa pidetyillä seremonioilla.
Meillä sitä ei edes huomattu, kun kansa ajeli ympyrää torvet soiden ja Suomen lippuja heilutellen – olihan voitettu Ruotsi lätkässä!

Syntymäpäiviä ja jääkiekkoa

2011-05-14T19:19:00.000+03:00

Olipa mukava ilta, tuumin perjantaina kotiuduttuani Helsingin Vinttikoirakeskuksesta, missä Henrik Hannelius vietti 70-vuotissyntymäpäiviään ystävien ja musiikin parissa.
Paikalla oli paljon villakoiraväkeä (tietenkin), Henrikin ystäviä ja porvoolaisia naapureita.
Oli mukava nähdä monia sellaisia koiratuttavia, joita ei ole nähnyt vähään aikaan, kuten Aarno Martens ja Saimi ja Ahti Nieminen, jotka viimemainitut ovat edelleenkin aktiivisia snautsereiden parissa, vaikka Mihan –kennel on juhlinut jo jokin aika sitten 40-vuotispäiviään. Naapuri Kari Järvinen oli myös paikalla, ja niin oli Kennelliiton hallituksen jäsen Risto Ojanperä vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Ristollahan on myös villakoira schipperkejen lisäksi.
Muutama sana Henrikistä. Hänet olen tavannut jo vuosien ajan Kennelliiton valtuustossa, jossa hän on istunut Villakoirakerhon mandaatilla, sekä Kaivopuistossa, missä hän on ollut sekä tuomarina että näytteilleasettajana.
Henrik on myös oiva esimerkki kasvattajatuomarista, joka ei ole haalinut useiden rotujen arvosteluoikeuksia vaan on keskittynyt omaan rotuunsa. Silti hänellä on ollut tuomaritehtäviä ympäri maailmaa, ja esimerkiksi viime syksynä hän arvosteli rotuaan ensin Messukeskuksen Voittaja-näyttelyissä ja viikkoa myöhemmin Tukholman näyttelyssä. Ei ihme, että monen kiireellä eteenpäin rynnivän tuomarin käy kateeksi!

***
Juhlista jouduin lähtemään ennen niiden päättymistä, koska halusin ehdottomasti nähdä Suomen ja Venäjän välisen lätkän MM-välieräottelun. Ja mikä ottelu se oli, ja mikä maali Mikael Granlundilta. Tuolla rapakon takana maalia kommentoitiin NHL:n internetsivuilla jo kaikkien aikojen komeimmaksi MM-kisojen maaliksi.
Oli hienoa, että suomalaisten itsetunto riitti ottelun voittamiseen. Ja hienoa, miten sopivasti ärsytettiin Venäjän suuria tähtiä, joilta päreet paloivat niin että sekä Aleksanteri Suuri Ovetškin että Ilja Kovaltsuk joutuivat jäähdyttelemään jäähyaitioon. Toivottavasti itsetunto kestää myös sunnuntain finaalissa.

***
Lauantai-iltana olisi ollut toiset syntymäpäiväjuhlat, kun Kaivarin näyttelyn ryhmäkilpailujen seremoniamestari Leena Sarvi täytti pyöreitä vuosia. Orastavan kevätflunssan takia päätin pysytellä kotisalla, etten levittäisi pöpöjä muihin vieraisiin, mutta Kaivarin kukat sain toimitettua perille. Onnea Leena! Hyvää vuosikertaa, kuten kerran totesit.

Dragsvikin puolesta

2011-05-12T01:12:00.000+03:00

Lukija länsirannikolta soitti äskettäin ja ihmetteli, että ”miten sää oot ollu niin vaisu kun oot puhunut Soinista ja persuista”.
Selitin, ettei sitä kovin paljon tohdi politiikkaan puuttua ainakaan julkisesti, kun joku voi loukkaantua ja joku voi olla jopa persujen tai nukkuvien puolueen kannattaja – varsinkin koirapiireissä, joissa yhteiskunnallinen osallistuminen taitaa usein kilpistyä viime pyhän näyttelyn parkkimiesten haukkumiseen.
Rauhoittelin, että yksityisesti olen kyllä pauhannut sen kuin olen kerinnyt ja ihmetellyt, miten kaukana valtavirran (tai ainakin uutisotsikoiden) ajatuksista sitä tuntee olevansa.
Yhdessä asiassa olen ollut Soinin kanssa samaa mieltä, eli puolustusmäärärahoja ei saa leikata. Siihen yksimielisyys taitaakin loppua.
Mielestäni meillä on oltava uskottava puolustus niin kauan kuin itsepintaisesti pysyttelemme liittoutumien ulkopuolella kököttäen omassa Suomi-mökissämme ovet ja ikkunat suljettuina.
Ja että on älytöntä pitää yllä nykyisen suuruista rauhanajan reserviä, jos rahat riittävät joukon aseistamiseen vain jousipyssyillä. Ja että tyhjiä rakennuksia ei kannata pitää yllä.
Varuskuntien lakkauttaminen herättää aina paljon tunteita, niin meillä kuin muuallakin. Itselläni tunteet nousivat pintaan, kun persulaiset alkoivat puhua entisen Tammisaaren, nykyisen Raaseporin alueella sijaitsevan Dragsvikin varuskunnan lakkauttamisesta.
Ajatus kulkenee niin, että Närpiön poikien on parasta harjoitella koulussa oppimaansa pakkosuomea jossain muualla kuin ruotsinkielisessä ympäristössä.
Monelle varttuneemmalle koiraharrastajalle Dragsvikin varuskunta on tuttu paikka, sillä edesmennyt Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistys järjesti siellä koiranäyttelyitä yhteistyössä Västra Nylands Stövarklubb’in ajokoiramiesten kanssa.
Varusmiehet auttoivat monenlaisissa järjestelyissä, ja vastapalvelukseksi me näyttelyn järjestäjinä lahjoitimme Dragsvikin sotilaskotiin televisioita, radioita ja muita vapaa-ajan viettoon tarkoitettuja tarvikkeita.
Näyttely avattiin aina juhlallisesti sotilassoittajien fanfaarilla ja lipunnostolla. Aina kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan.
Yhtenä vuonna näyttelyn järjestelypäällikkö ylimmäinen Viki Hakiainen oli unohtanut vuokrata Helsingin kaupungilta näyttelyssä arvostelevien ulkomaisten tuomareiden kotimaiden liput. Neuvokkaana miehenä Vikiltä ei häkeltynyt, vaan kävi lainaamassa liput paikallisesta soittoruokalasta Knipanilta. Ulkopuoliset eivät huomanneet improvisointia – me kyllä supisimme keskenämme, miten pieniltä postimerkeiltä liput Dragsvikin lipputangoissa näyttivät!
Oli muuten sama kesä, jona hiusten pehmennys oli tullut muotiin, eikä oltu tuntea Hasse Lehtistä hänen uusissa hienoissa kiharoissaan.
Dragsvikin varuskunnalla (ja Uudenmaan prikaatilla) on ollut monia nimekkäitä komentajia. Olen edelleenkin kahvit velkaa Mattikristo Sauriolle, jonka kanssa kiistelimme kenraali Stewenin etunimestä. Väärässä olin, jälleen kerran, ja vedon hävisin.
Prikaatin komentajana on ollut myös tunnettu koiramies, kenraali Gustav Hägglund, joka ei tietenkään ole voinut komennella puolustusvoimien ylipäällikköä, joten hän on nimennyt koiransa ylipäällikön mukaan, että on edes joku, jota komennella. Yhdessä vaiheessa taisin bongata Tähtitorninmäellä pääesikunnan kupeessa suomenpystykorva Urkin, ja nyt hänellä kuuluu olevan suomenpystykorvanarttu Tarja.

PS. ”Perussuomalaiset käsirysyssä kokouksessaan” julisti iltapäivälehden lööppi päivällä kaupungilla. Eivät taida poiketa koirapiireistä, sillä jonkun kokouksen jälkipuinnissa on kuulemma päädytty käräjille asti. Omalta kohdaltani muistan tuon edellä mainitun Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistyksen jakoneuvottelut, joiden jälkeen bichon-rouvien kerrottiin joutuneen käsirysyyn Kauniaisten nuorisoseurantalon pihalla, mutta rysy ei johtanut poliisitoimiin.

Korjaus Kamreerintie-merkintään

2011-05-10T00:15:00.000+03:00

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja huomauttaa, että olen antanut väärän hinnan Kamreerintien tilan koko illan hintaan. Se on jäsenyhdistysten ei-kaupallisille tilaisuuksille 50 euroa eikä 120 euroa kuten totesin.
Pyydän virhettä anteeksi, sillä en oikein ymmärtänyt hinnastoa, jossa ensimmäisenä hintana on koko illan hinnaksi mainittu 120 euroa yksilöimättä, millaisesta ja kenen tilaisuudesta on kysymys.

Kevättunnelmia Eurooppa-päivänä

2011-05-09T20:36:00.000+03:00

Kevät on pikkuhiljaa tulossa Kaivarin kulmille, vaikka sää on selkeästi pari astetta viileämpää kuin kivenheiton päässä Helsingin keskustassa. Meri on edelleenkin kylmää, ja siksi puut ovat hädin tuskin hiirenkorvilla.
Kampin torilla oli tänään paljon sinisiä ilmapalloja, sillä toukokuun 9. päivä on perinteisesti Eurooppa-päivä Euroopan unionin perustajahahmoihin kuuluneen Jean Monnet’n kunniaksi. Tapahtumiin kuului myös paneelikeskustelu, jossa entinen pääministeri Paavo Lipponen, henkeen ja vereen eurooppalainen jo ennen kuin se oli muotia, jyrisi siitä, miten äärioikeistoa pitäisi kohdella. Hän muistutti myös, ettei Suomi ole historiallisesti periferiassa, sillä meillä on ollut vahvat siteet Eurooppaan Ruotsin ja Saksan kautta.
Lipposen perheessä ollaan muuten koiraihmisiä, ja niinpä entinen pääministeri poseerasikin viikonlopun haastattelukuvissa Onni- westie kainalossaan.
Toukokuun 9. päivää juhlittiin tänäänkin Venäjällä voitonpäivänä natsi-Saksan kukistumisen muistoksi. Uho oli entisenlainen, kun presidentti Medvedev ja pääministeri Putin ottivat vastaan voitonpäivän paraatia Punaisella torilla.
En malttanut olla huomauttamatta FCI:n satavuotisjuhlanäyttelystä ja VDH:n Euroopan voittajanäyttelystä raportoineelle naapurille, että olisipa se sopivaa, jos Suomi kukistaisi Venäjän lätkässä juuri voitonpäivänä. Näin kävi, vaikka alku näytti varsin lohduttomalta!

Koirakielto Kamreerintiellä

2011-05-08T21:15:00.001+03:00

Monet rotujärjestöt ja rotuyhdistykset olivat tyytyväisiä tiedosta, jonka mukaan Kennelliiton Espoossa Kamreerintiellä sijaitsevan toimiston alakerrassa ollut koulutustila palautetaan takaisin alkuperäiseen käyttöönsä.
Tämä tilahan toimi vuosikausia mainiosti tuomarikoulutuksissa, kerhoilloissa ja kokoustilana, kustannuksetkin Kennelliiton jäsenyhdistyksille olivat hyvin kohtuulliset ja julkiset liikenneyhteydet erinomaiset. Kun vielä lähitaloissa ei ollut asutusta, naapuritkaan eivät valittaneet koirista.
Tila remontoitiin muutama vuosi sitten liiton toimiston remontin yhteydessä, jolloin mm. lattiapinta uusittiin niin, etteivät koirat liukastele. Pian sen jälkeen tila ohjattiin Kennelliiton omistaman yhtiön toimistokäyttöön, vaikka sitä ei siihen ollut tarkoitettukaan. Viimeiset pari vuotta tila on ollut varastona.
Ilo kokoustiloista, joihin saa myös viedä koiria, oli kuitenkin ennenaikainen – tiloissa on nyt koirakielto. Lisäksi joku hinnastoa tutkinut huomasi, että iltavuokra on 120 euroa ja viikonloppuna päivävuokra 150 euroa, eli ylittää pienten yhdistysten maksukyvyn, kun samaan aikaan esimerkiksi Helsingin Seudun Kennelpiirin kokoustilaa saa murto-osaan tästä hinnasta.
Selitykseksi koirakiellolle sain, että koirien karvat tukkivat talon ilmastointia ja koirat aiheuttavat ylimääräisiä siivouskuluja. Kerettiläisesti kyllä tuli mieleen, että nyt halutaan lisää vuokratuloja keskellä metsää Lohjan Muijalassa sijaitsevista halleista korvaamaan niiden korkeita vuokramenoja.
Loogiseltahan ei kuulosta, että Kennelliiton jäsenten koirat likaavat ja tukkivat ilmastointia enemmän kuin ylemmissä kerroksissa toimistoissa liiton palkkalistoilla olevien virkailijoiden koirat.
Maalaisjärjellä ajatellen kuvittelisi, että työpaikalla pienissä toimistohuoneissa olevista koirista syntyy vielä enemmän haittaa, sillä ilmastoinnin lisäksi ne likaavat myös tietokoneiden kovalevyjä. Ja mitenkähän paljon työaikaa kuluu, kun koiria hoidellaan ja ulkoilutetaan talon nurkan takana olevassa omassa koira-aitauksessa?

***
Harrastustilojen puute on puhuttanut viime aikoina, ja Kennelliitto on tehnyt jo kartoituksen eri puolilla maata tarvittavista näyttely- ja koulutustiloista, sekä sisä- että ulkotiloista. Selvitys tehtiin sen jälkeen, kun paikallisessa lohjalaisessa lehdessä uutisoitiin Kennelliiton omistaman Showlink Oy:n suunnitelmista hankkia mahdollisesti lisämaata ja rakentaa alueelle lisähalleja, kun näyttelypaikat tuntuvat olevan kiven alla. Toistaiseksi ei tietääkseni ole tehty mitään konkreettisia päätöksiä jatkotoimista.
Viime viikolla tuli taas mieleeni, miten me koiraharrastajat hoidamme suhteitamme kaupunkien ja kuntien päättäjiin, sillä koiranomistajat ja aktiiviharrastajat ovat veronmaksajia siinä missä muutkin kuntalaiset ja iso näyttely tai muu koiratapahtuma tuo paikkakunnalle myös tuloja.
Onneksi meillä Helsingissä päättäjien suhtautuminen koiraharrastukseen on hyvin myönteistä. Se tuli taas kerran esille, kun kaupungilta otettiin yhteyttä ensi kesän Kaivopuiston koiranäyttelyn tiimoilta – kun kaupungin lupaorganisaatio on muuttunut ja haluttiin varmistaa, että tiedämme oikean osoitteen, mihin kääntyä. Siinä samalla tuli käytyä läpi muitakin yhteistyökuvioita, eli homma hoituu!

Kennelliiton coton de tuléar-päätös

2011-05-03T21:00:00.000+03:00

Vappu sujui Kaivarin kulmilla tavallista rauhallisemmin, kiitos sadekuurojen ja viileän sään. Toki Tähtitorninmäellä laulettiin ja Kaivarissa jokunen juhlija putosi kallion kielekkeeltä, mutta täällä reunemmilla oli tavanomaista vappuyötä rauhallisempaa ja kadutkin siistimpiä. Ihmekö tuo, että meillä iloitaan aina, kun juhlapyhiksi ennustetaan huonoa säätä!

***
Viime viikko oli sen sijaan tavallista kiireisempi, kun puhelimet soivat ja toimittajat ja kasvattajat kyselivät ja ihmettelivät.
Syynä oli Kennelliiton hallituksen päätös siirtää noin 700 coton de tuléar- rotuista koiraa kerta heitolla Ei jalostukseen- rekisteriin. Siirto tuli, jos koiralla oli sukutaulussaan kolmessa polvessa yksikin Kennelliitosta kurinpitolautakunnan päätöksellä erotetun ja yli 10 vuoden rekisteröintikiellon saaneen kasvattajan kasvattama koira.
”Porkkanana” tarjottiin mahdollisuutta siirtää koirat jalostuskäytön piiriin, mikäli kasvattajat ja koiranomistajat teettävät koirilleen (ja mahdollisesti niiden isovanhemmille) DNA-polveutumistutkimukset.
Jouduin olemaan tuosta hallituksen kokouksesta poissa ylitsepääsemättömän esteen vuoksi. Läsnäoloni olisi tuskin auttanut, sillä ilmassa tuntui olevan samanlainen uho kuin aikanaan Veikko Vennamon johtamalla SMP:llä, eli ”rosvot kiinni”.
Toki esitin etukäteen hallituksen jäsenille omat varaukseni esitykseen. Totesin, että jos esitys hyväksytään, meiltä poistuu rodusta jalostuskäytön piiristä lukemattomia korkeatasoisia koiria, joiden sukutaulussa sattuu olemaan esim. 3. polvessa ko. kasvattajan kasvattama koira. Joukossa on muotovalioita ja jokunen kansainvälinen valio.
Korostin, että päätös pelkän epäilyn (ei pätevän näytön) perusteella koskettaa mahdollisesti kymmeniä muita hyvässä uskossa ja vilpittömästi toimineita kasvattajia, joille syntyy korvausvelvollisuus, kun heidän myymänsä koirat siirretäänkin EJ-rekisteriin. Oikeusvaltiossahan ollaan syyttömiä, kunnes on syylliseksi todettu. Varoittelin myös mahdollisista oikeustoimista Kennelliittoa vastaan.
Kyselin myös, kuka maksaa polveutumistutkimusten kustannukset. Periaatehan on ollut, että Kennelliitto maksaa tutkimuksen kustannukset, jos se on väärässä; kasvattaja maksaa kustannukset, mikäli hän on väärässä ja sukutaulu on virheellinen.
Samoin ihmettelin, mitä tapahtuu vientisukutaulujen osalta. Peruutetaanko ne, kun useimmissa maissa ei ole Suomen kaltaista EJ-rekisteriä? Meillähän on parhaiden cotonien taso ollut maailmanlaajuisesti huippuluokkaa ja meiltä on viety koiria ympäri maailmaa. Onko viisasta, että päätöksellä tahrataan useiden muiden suomalaisten kasvattajien maine, jotka ovat vilpittömästi ja hyvässä uskossa kasvattaneet pentuja ja vieneet niitä ulkomaille?
Oma esitykseni oli, että kaikki Kennelliiton omistajarekisteriin merkityt koirat, jotka olivat sotkun aikaansaaneen kasvattajan omistuksessa asian vireilletulopäivänä heinäkuussa 2009, jolloin Suomen Kääpiökoirayhdistys teki Kennelliitolle ilmoitukset väärän nartun ja väärän uroksen nimiin merkityistä pentueista, siirretään EJ-rekisteriin, jolloin niitä ei voida käyttää jalostukseen, vaikka kasvattaja olisi siirtänyt niitä tämän jälkeen sukulaistensa omistukseen.
Samoin esitin, että nimeltä mainitut, yksilöidyt koirat ja niiden jälkeläiset, joiden osalta ei ole tehty Kennelliiton vaatimaa polveutumismääritystä tai joiden polveutumismääritystä ja näytteenottoa ei ole tehty Kennelliiton vaatimusten mukaisesti siirretään EJ-rekisteriin tai poistetaan rekisteristä, mutta huomautin, että Kennelliitolla pitää olla selvä näyttö siitä, ettei koiran sukutaulu ei pidä paikkaansa. Pelkkä epäily tai huhu ei riitä, eikä myöskään summamutikassa tapahtunut koirien siirto yksilöimättä, mistä koirasta on kyse.
Toivoin, että tässä asiassa käytetään tervettä jälkeä ja kypsää harkintaa, sillä sama voi toistua jossakin toisessa rodussa.
Nyt kuitenkin päätös on tehty ja on saatu isot otsikot, miten noin 700 koiran sukutaulut eivät pidä paikkaansa, vaikka polveutumis- ja muiden tutkimusten jälkeen sotku koskenee vain murto-osaa näistä koirista.
Samalla on leimattu ulkomaita myöten koko joukko hyvässä uskossa ja rehellisesti toimineita kasvattajia, joista jotkut saivat tiedon koiriensa ja kasvattiensa joutumisesta kyseisen siirron piiriin Kennelliiton internetsivuilta jo ennen kuin tieto ehti tavoittaa heitä kirjeitse.
Toimintaohjeet ovat aiheuttaneet sekaannusta, eikä myöskään ole selvää, kuka viulut maksaa ja korvataanko uusien DNA-tutkimusten kulut kasvattajille ja koiranomistajille yhdenvertaisesti. Tieto päätöksestä levisi luonnollisesti kulovalkean tavoin ja on ollut aiheena rodun keskustelupalstoilla ympäri maailmaa. Kuka korvaa tämän vahingon suomalaisten kasvattajien toiminnalle ja suomalaiselle kennelharrastukselle yleensä?
Entäpä mitä tapahtuu, jos jossakin toisessa rodussa huomataan yhden kasvattajan toimineen epärehellisesti ja aletaan samalla periaatteella siirtää koiria EJ-rekisteriin vain sillä perusteella, että joku onneton kasvattaja on käyttänyt tuon kasvattajan koiria jalostukseen?

SKKY ja Finnzymes-sopimus
Coton de tuléarien rotujärjestöä eli Suomen Kääpiökoirayhdistystä ei kuultu tuon päätöksen valmistelussa eikä toimeenpanon suunnittelussa. Asia tulee luonnollisesti rotujärjestön hallituksen käsittelyyn, kunhan saamme Kennelliitosta päätöstä koskevan pöytäkirjaotteen.
Ainoa, mitä tässä tilanteessa voitiin tehdä kasvattajien ja koiranomistajien auttamiseksi, oli neuvotella lisäalennukset DNA-tunniste- ja polveutumismääritysten hintoihin. Jäsenalennuksesta ja SKKY:n sopimuksesta Finnzymes Oy:n kanssa löytyy lisätietoja rotujärjestön internetsivuilta.

Luontoa kaupungissa

2011-04-24T21:44:00.001+03:00

Harvemmin kotikaupungissaan käppäilee kamera kainalossa kuin turisti ikään, mutta nyt olisi pitänyt.
Nimittäin Helsingin keskustassa Ylioppilastalon edessä oli äsken joukko ihmisiä, paikallisia ja turisteja, tuijottelemassa yläilmoihin Mannerheimintien toiselle puolelle Forumin kortteliin. Minäkin pysähdyin ihmettelemään, ja kukas muu siellä istui Hufvudstadsbladetin talon yläkerrosten tasanteella kuin paikallinen kuuluisuus.
Sieltä tämä nähtävyys, huuhkaja, tarkkaili pääkadun liikennettä upeita sulkiaan pöyhistellen ja välillä siipiään levitellen. Ja mikäs oli istuskellessa, kun sää oli keväisen lämmin ja aurinko oli vasta laskemassa länteen.
Tämä huuhkaja on saanut viime viikkoina lehdissä paljon palstatilaa, sillä sillä on ollut pesä Forumin korttelissa ja pesässä kolme poikasta. Nyt nämä poikaset ovat tehneet ensimmäisiä lentoharjoituksiaan, jotka eivät ole aina päättyneet onnellisesti. Toinen poikanen putosi kadulle raitiovaunukiskoille, josta Pelastuslaitoksen pojat kävivät poimimassa sen ja nostivat pesään. Toinen taas putosi neonkyltin päälle, noukittiin jälleen talteen ja vietiin pesään turvaan.
(Meillähän on Pelastuslaitoksella aivan oma eläinpelastusyksikkö, Pulu-1, joka hoitelee kaupungin eläinpelastustehtävät asiantuntemuksella. Kaivopuiston näyttelyssäkin Pulun pojat ovat olleet esittelemässä toimintaansa ja hoitelemassa ensiapua.)
Ei tuo huuhkaja aivan vaaraton ole kaupungin nelijalkaisille. Muutama päivä sitten kerrottiin, miten se syöksyi läheisellä Narikkatorilla omistajansa kanssa liikkuneen mittelspitzin kimppuun hakien ilmeisesti saalista poikastensa ruokkimiseksi. Koiralle ei onneksi käynyt kuinkaan.
Kaivarin näyttelytiimin Puppu Schauman on hänkin kertonut, miten perheen chihuahuat ovat olleet tarkassa vartioinnissa kotipihalla Helsingin Jollaksessa ulkoillessaan, etteivät lähiseudun huuhkajat käy kimppuun…
Tuota Forumin huuhkajaa ei kuitenkaan pidä sekoittaa vielä kuuluisampaan lajitoveriinsa eli Töölössä Olympiastadionin tienoilla asustavaan Bubiin, josta on tullut jalkapallojoukkueen maskotti, onhan se pelotellut vierailevia jalkapallojoukkueita.
Töölön puistoissa ja muualla kaupungin alueella asustelee myös kiusaksi asti kaneja. Meidän kulmilla taas on nähty rusakoita, ja niitä on iltahämärissä myös Kaivarissa ja Merisataman rannassa, joten ei meiltä luontoa puutu.
Ja tuolla Merisataman rannassa oli tänäänkin hieno kävellä: aurinko paistoi ja tuntui kuin olisi lopultakin toivoa kevään tulosta, vaikka meri onkin vielä kylmä. Huomiseksi on luvattu vielä parempaa säätä, joten eivätköhän askeleet vie jälleen päiväkahville siihen suuntaan!

Tuloskierros

2011-04-19T02:26:00.001+03:00

Vaalit tulivat ja menivät. Kansa on puhunut ja pulinat pois, kuten Johannes Virolainen aikanaan tokaisi.
Silti monelle tulos tuli shokkina, kun oli jo ehditty tuudittautua ajatukseen, että Suomi on EU-jäsenyyden myötä avautunut ja kansainvälistynyt, ja asenteet ovat pikku hiljaa muuttuneet suvaitsevammiksi. Jo vaalikampanjan aikana ilmenneet ylilyönnit kuitenkin antoivat aiheen olettaa, että asenneilmasto ja otteet sen mukana ovat koventuneet. Tuskin lopputulos kuitenkaan on niin hälyttävä kuin mitä monet ulkomaiset tiedotusvälineet ovat ehtineet ounastella.
Joku ehti jo kommentoida, että muu Suomi muistutti vaaleilla, että Kehä III:n ulkopuolellakin on elämää.
Siksi kävinkin katsomassa tarkemmin, miten omalla äänestysalueellani oli äänestetty, ja miten poikettiin valtakunnasta keskimäärin.
Äänestysprosentti oli 83,7, mikä on reilusti keskiarvon yläpuolella, vaikka joku alue Helsingissä pani vieläkin paremmaksi.
Suurimmat puolueet olivat kokoomus (37,3%), vihreät (21,4%) ja ruotsalaiset (15,8%). Vasemmistoliitto kiri demareiden ohi 0,1 prosenttiyksiköllä kahdeksaan prosenttiin, persut saivat 4,7% ja keskusta 3,0%.
Kymmenen kärkikin oli hieman erilainen kuin joillakin toisilla äänestysalueilla, eli: Ben Zyskowics ja Jan Vapaavuori (kok), Pekka Haavisto (vihr), Jörn Donner (rkp), Paavo Arhinmäki (vas), Osmo Soininvaara (vihr), Astrid Thors ja Marcus Rantala (rkp), Lasse Männistö ja Jaana Pelkonen (kok). Istuva pääministeri Mari Kiviniemi löytyi sijalta 19, eli ainakaan näillä kulmilla HIFK:n paidan pukeminen ylle ei auttanut.

***
Maanantai-iltana voitiin sitten jännittää jääkiekon SM-finaaleja, kun mestaruus oli katkolla HIFK:lle Espoossa pelatussa neljännessä pelissä. Tulihan se mestaruus, nyt ensimmäistä kertaa 13 vuoteen, ja tunnelma Espoon jäähallissa oli niin punainen, että olisi luullut kotihallissa pelattavan! Havis Amandakin sai Hifkin paidan päälleen, ja tiistaina on kuulemma ne oikeat mestaruusjuhlat. Mahtaa olla menoa kaupungilla.

Vaaliuurnille

2011-04-17T03:40:00.001+03:00

Tänään on sitten se päivä, jolloin jokaisen kunnon kansalaisen on suunnistettava vaaliuurnille.
Itse ajattelin käydä äänestämässä iltapäiväkävelyllä samalla reissulla, kun piipahdan tekemässä ruokaostoksia Stokkalla. Meillähän Ullanlinnan äänestyspaikka muuttui tänä vuonna tuosta kulman takaa Tehtaankadun koululta vähän pitemmän kävelymatkan päähän Norssiin.
Ennakkoon olen äänestänyt muistaakseni vain kerran - silloinkin vain, kun satuin olemaan äänestyspäivänä Ranskassa. Ne oli ne vaalit, joista tuli Ranskaan asti kesken päivällisen tekstiviestiä Tony Halmeen äänivyörystä.
En ole jättänyt äänestämistä vaalipäivään siksi, etten tietäisi, ketä äänestää, vaan siksi, että haluan haistella tunnelmia ja katsoa, miten vilkasta on. (Unettavinta taisi olla joku kesä sitten Euroopan Parlamentin vaaleissa, jolloin vaaliuurnilla kävi väkeä todella verkkaan.)
Huvikseni kokeilin kuitenkin Hesarin vaalikoneesta, kuka ehdokas minulle sopisi. Neljänä ensimmäisenä tarjottiin Ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokkaita, joista nuorin oli 18-vuotias, ja viidentenä henkilöä, jota aion todellisuudessa äänestää.
Kun en ole koskaan halunnut kuulua nukkuvien puolueeseen, marssin kerran hamassa muinaisuudessa kahden bassettini kanssa vaaliuurnille ja piirsin äänestyslippuun Aku Ankan nimen. Kysymyksessä olivat presidentinvaalit, joissa ei ollut valinnanvaraa, joten ajattelin protestoida.
En tiedä, miten ympäri maata suhtaudutaan koirien tuomiseen äänestyspaikoille. Monet vaalit kävin äänestämässä ulkoiluttaessani sunnuntaiaamuna koiriani, kunnes sitten pari vaalia sitten minulta yritettiin estää sisäänpääsy – äänestyspaikka kun oli voimistelusali ja joku innokas vaalivirkailija oli keksinyt, että koululaiset voivat saada allergiaoireita. Sitä ei ollut miettinyt, miten paljon eläinten karvoja, hilsettä ja muita allergian aiheuttajia äänestäjät vaatteissaan tuovat. Tästä on tehty oikein tutkimus, ja siksi Helsingin kaupunki kelpuuttaa koirat kaupungin busseihin ja ratikoihin, ja vielä ilmaiseksi.
Protestoinnin jälkeen sain täyttää kansalaisvelvollisuuteni, koirat mukanani.
Nyt sunnuntai-iltana sitten seurataan vaalitulosta. Luojan kiitos lätkäfinaali on katkolla HIFK:lle vasta maanantai-iltana eikä sunnuntaina, koska silloin olisi ollut sukkuloimista televisiokanavien välillä. Eikä koskaan tiedä, vaikka innostuisin lähtemään vaalivalvojaisiin Pankkisalille tuohon vähän matkan päähän Unioninkadulle.
Päivän aikana ajattelin vielä osallistua Hesarin Unto Hämäläisen Perässähiihtäjän blogin vaaliveikkaukseen.

Ulkopolitiikkaa viikonloppuna

2011-04-11T20:52:00.005+03:00

Viime viikonloppu Kaivarin kulmilla oli hyvin hiljainen – kuka oli vaalikentillä, kuka koiranäyttelyssä ja kuka ulkomaanmatkoilla.
Yritin tavoitella sunnuntaina Kennelliiton johtoa, mutta yllättäen kävikin ilmi, että heitä oli Brysselissä ”keskustelemassa eurooppalaisista koira-asioista". Toivottavasti aurinko paistoi Grand Placen terasseilla ja simpukat maistuivat Chez Vincent’issa.
Omalta osaltani viikonloppu kului seuraten aina niin upeaa golfin Masters-turnausta Augustasta Georgiasta. Azaleat kukkivat ja väriloisto oli muutenkin huikaiseva, puhumattakaan jännittävästä viimeisestä kierroksesta sunnuntai-iltana. Sekaan mahtui myös NHL:n viimeisiä runkosarjan pelejä, ja ilokseni sain huomata, että New York Rangers eteni kuin etenekin pudotuspeleihin.

***
Edellisenä sunnuntaina sen sijaan järjestyi vakiosunnuntailounas – missäs muualla kuin kulmakunnan Sikalassa.
Keskustelu pyöri pitkälti arabimaailman myllerryksessä ja Lähi-idän ja Libyan tilanteessa. Sitä ihmeteltiin, miten Suomi oli kiireesti ehtinyt kieltäytyä osallistumasta YK:n mandaatilla toteutettuun Libya-operaation jo ennen kuin pyyntöä oli tullut.
Sen seurauksena Suomi ei saanut kutsua siihen pöytään, jossa koalitioon osallistuvien maiden ulkoministerit keskustelivat operaation toteutuksesta Lontoossa. Ruotsin Carl Bildt oli kyllä mukana, mutta ruotsalaiset ovat muutenkin aktiivisempia kansainvälisissä asioissa ja hyväksyvät myös sen vastuun, mikä yhteisistä hankkeista on kannettava. (Sivun mennen sanoen sama näyttää olevan suuntaus myös kansainvälisessä kennelpolitiikassa.)
Minusta tuntuu, että meidän korkeimman ulkopoliittisen johtomme suhtautumisessa on painolastia menneisyydestä, vaikka kaikki tietävät, että Euroopassa Libyan kaltaisen operaation sotilaallinen puoli voidaan hoitaa vain NATO:n kautta, sillä sillä on ainoana toimiva komento- ja viestintäjärjestelmä.
Tuolla lounaalla tuli mieleeni lähinnä kauhistusta lähentelevä asenne, kun olin viemässä nykyistä presidenttiä (silloista vasemmistolaista demarikansanedustajaa) ensimmäistä kertaa EU:n komission lounasvieraaksi ja – kauhistusten kauhistus – NATO:on. Toivottavasti nämä epäluulot hälvenevät ajan myötä!
Samoin lounaalla kerroin, miten tutunnäköisiä maisemia televisiouutisissa on näkynyt, kun olen käynyt useissa Italian (ja NATO:n) lentotukikohdissa, joista käsin lentokieltoalueen valvontaa hoidetaan. Tässä kuva visiitistä Avianon lentotukikohtaan Venetsian pohjoispuolella ajalta, jolloin NATO pommitti Bosniaa.

Lentotukikohdassa oli niin tutkakoneita, F-16-hävittäjiä kuin Hornetejakin, joiden hankkimista Suomen ilmavoimille Kennelliiton kunniajäsen, silloinen puolustusministeri Elisabeth Rehn oli valmistelemassa. Joku myyjäpuolen vääränleuka kyllä veisteli, että ”jos te haluatte puolustaa Suomea, ostatte Hornetit, mutta jos haluatte Karjalan takaisin, ostatte F-16-hävittäjät”. No, Hornetit hankittiin.
Vierelläni kuvassa poseeraa muuten USA:n armeijan eversti Jon Lentz, jonka perheestä tuli myöhemmin kasvattamani lhasa apson omistajia. Tuo lhasa apso, Ryder, päätyi lopulta Washingtoniin ja eli siellä pitkän ja hyvän elämän.

Kesällä Kaivariin

2011-04-05T20:48:00.000+03:00

Helsingin kaupungin rakennusvirastolta tuli tänään ihan virallinen päätös, jolla Helsingin sydämessä meren äärellä oleva Kaivopuisto vuokrataan Kääpiökoirayhdistyksen elokuun viimeisen sunnuntain erkkarille jo 11. kertaa.
Vuonna 2009 olimme Kaivarin remontin vuoksi evakossa Kansallisoopperan ja Finlandia-talon välimaastossa ydinkeskustassa Hesperian puistossa, mutta viime vuonna palattiin entistä ehompaan Kaivariin.
Kaupungin päätöksenteossa on oma byrokratiansa, mutta kaupungin virkamiesten suhtautuminen meidän yhdistykseemme ja koiriin yleensä on ollut upeaa. Me olemme puolestamme saaneet kiitosta, koska Kaivari on aina jätetty samanlaiseen kuntoon kuin missä sen saimme – kiitos kaikkien niiden koiranomistajien ja näyttelyvieraiden, jotka ovat huolehtineet puiston siisteydestä.
Toivottavasti tänä vuonna skarpataan entisestäänkin, sillä viime vuonna joidenkin piknikeillään olleiden telttojen jäljiltä jäi aikamoinen sotku. Jos on ”maksava asiakas”, se ei suinkaan tarkoita, että halpoihin ilmoittautumismaksuihin voidaan sisällyttää siivouskuluja, eikä rakkaudesta harrastukseen työskentelevien vapaaehtoisten voi olettaa korjaavan näiden ”asiakkaiden” jälkiä.
Nyt kun virallinen päätös on tullut ja voidaan julkistaa, näyttelyn tiedot ilmestyvät internetiin parin päivän kuluessa osoitteeseen www.toydogs.net ja netti-ilmoittautuminen voidaan avata. Tuomariluettelohan on ollut nähtävinä jo jonkin aikaa – eikä siinä pitäisi olla häpeämistä, sillä niin monelle rodulle on varattu kääpiökoiriin erikoistuneet tuomarit, joista osaa nähdään jo lauantaina Tervakosken kansainvälisessä näyttelyssä.
Joten tervetuloa Kaivariin 28.8.2011!

***
Jääkiekkorintamalta tuli tänä iltana hienoja uutisia ainakin hesalaisten kannalta, kun HIFK eteni lätkän SM-liigan finaaleihin. HIFK on aidosti cool joukkue, jonka peliä on ilo katsoa! Vauhtiakin otteluissa on ollut, ettei ole tarvinnut siunailla, miksi meillä isommissa kaukaloissa peli vaikuttaa niin paljon tahmeammalta kuin NHL-kaukaloissa (missä sikäläinen suosikkijoukkueeni, New Yorkin Madison Square Gardenissa kotipesäänsä pitävä New York Rangers näyttäisi myös etenevän playoffseihin.)
Tässä kohtaa pitää kuitenkin moittia paikallista kaapelikanavaa ja Nelosen uudelleen järjestettyjä urheilukanavia, sillä koskaan ei tiedä, lähetetäänkö NHL-ottelu Sport Pro – ykkösellä vai sillä toisella kanavalla, joka ei kaapeliverkossa näy.
Torstaina on alkamassa golfin legendaarinen Masters-turnaus Augustasta, ja nyt odottelen, näytetäänkö kunkin kierroksen loppuhuipentuma, vai katkeaako lähetys kesken – ja näytetäänkö kunkin päivän kierros niin kuin on luvattu.

Japanin hylätyt koirat

2011-04-04T00:01:00.000+03:00

Monet ovat varmaan jo turtuneet järkyttäviin kuviin Japanin maanjäristyksestä ja tsunamista sekä tilapäismajoitukseen joutuneista, kodittomista ja Fukushiman ydinvoimalan vaaravyöhykkeeltä evakuoiduista ihmisistä. Sitä paitsi Japanin tuho on jo siirtynyt etusivujen otsikoista, kun nyt seurataan Libyan ja Syyrian tilannetta Norsunluurannikon sisällissodan ohella.
Silti Japanista on tullut hellyttäviäkin uutisia, kuten muutama päivä sitten helikopterilla pelastetusta koirasta, joka löydettiin merellä ajelehtivan tsunamin tuhoaman talon katolta kolme viikkoa tapahtuneen jälkeen.
Koira, jonka rotu ei ollut tunnistettavissa, sai ensiapua ja kiitokseksi nuoli pelastajaansa kasvoihin.
Hätämajoitukseen ilmeisesti sai tuoda myös koiria, sillä mm. BBC näytti, miten ydinvoimalan vaara-alueelta evakuoidut ihmiset ja heidän tavaransa (myös kuljetuslaatikoissa olevat pienet koirat) tarkastettiin säteilymittareilla.
Isompien koirien kanssa tilanne on lohduton. Viime viikolla ranskalaisen Agence France Press-uutistoimiston toimittaja ja kuvaaja uhmasivat vaara-aluetta ja kävivät tekemässä reportaashia vanhuksista, jotka kieltäytyivät lähtemästä kodeistaan säteilyvaarasta huolimatta.
Ensimmäisenä heitä vastaan autiolla tiellä tuli kolme isokokoista koiraa, jotka niiden omistajat olivat joutuneet hylkäämään. Varsinkin yksi näistä koirista, vanha tiibetinmastiffi, oli lohduton näky.
Useissa luonnonmullituksiin varautuneissa maissa paikalliset eläinsuojeluyhdistykset ja kennelklubit ovat varautuneet huolehtimaan myös lemmikkieläimistä katastrofin uhatessa. Näin esimerkiksi Australian tulvien aikana tai hirmumyrsky Katrinan iskiessä USA:n etelän rannikkovaltioihin.
Myös japanilaiset eläinsuojeluyhdistykset ja Japanin kennelklubi tekevät varmasti parhaansa ylitsevoimaisessa tilanteessa, joten ei ihme, että tämän viikonlopun suuri kansainvälinen koiranäyttely peruutettiin, kun isommat asiat ajavat harrastusten ohi.
Muuten, mitähän meillä tapahtuisi, jos väestöä jouduttaisiin ohjaamaan väestönsuojiin? Miten moni koiranomistaja olisi valmis jättämään lemmikkinsä oman onnensa nojaan, lemmikkieläimiä kun ei tietääkseni saa viedä väestönsuojiin? Ratkaisu olisi varmasti sydäntä särkevä.

Vaalikuumetta

2011-03-30T21:11:00.001+03:00

Eduskuntavaalien mainokset ilmestyivät tänään katukuviin. Kevättä kohti mentäessä vaalikuumetta on ollut ilmassa muuallakin kuin valtakunnanpolitiikassa.
Kansainvälisessä jalkapalloliitossa FIFA:ssa käydään puheenjohtajakampanjaa ennen kesäkuun vaalikokousta, kun vuodesta 1998 liittoa johtanut Sepp Blatter on saanut haastajakseen quatarilaisen Aasian jalkopalloliiton puheenjohtajan. Haastaja peräänkuuluttaa avoimuutta ja lähinäkyvyyttä päätöksentekoon ja luopumista yksinvallasta – eli samoja asioita, joita eri arabimaiden kadulla protestoineet väkijoukot ovat peräänkuuluttaneet parin viime kuukauden aikana.
Kansainvälisessä koiranjalostusjärjestössä eli kattojärjestössämme FCI:ssä käydään sielläkin jo kulissientakaista kampanjaa kesällä Pariisin yleiskokouksessa täytettävistä neljästä hallituspaikasta. Tietääkseni nykyisistä istuvista hallituksen jäsenistä ehdolla ovat Puerto Ricon Rafael de Santiago (FCI:n hallituksessa vuodesta 1999), Slovakian Stefan Stefik (hallituksessa samoin vuodesta 1999) ja Suomen Kari Järvinen (vuodesta 1995).
Uusina FCI:n hallitukseen pyrkivät Alankomaiden Gerald Jipping, Irlannin Sean Delmar, Slovenian Stefan Sinko ja Saksan kennelliiton VDH:n suhteellisen tuore puheenjohtaja Peter Friedrich, jota kaavaillaan kesken kauden eronneen Christofer Habigin tilalle.
Entisinä jatkavat Sveitsin Hans Muller, joka on ollut FCI:n hallituksessa vuodesta 1983, Unkarin Tamas Jakkel (vuodesta 2009), Etelä-Amerikan maita edustava Miguel-Angel Martinez (vuodesta 1995), Euroopan maita edustava Tanskan Jörgen Hindse (vuodesta 1991) ja Aasian maita edustava Japanin Takemi Nagamura (vuodesta 2006).
Puheenjohtajakaavailuissa on arveltu, että Muller jatkaa vielä yhden kauden, kun sopivaa seuraajaakaan ei näyttäisi olevan näköpiirissä perintöprinssinä valitun Habigin jätettyjä FCI:n hallituksen.
Toisin sanoen näyttää siltä kuin FCI jatkaisi vanhojen herrojen kerhona – naisiahan sinne ei ole kelpuutettu Carla Molinarin jälkeen. Ja kun FCI:n säännöissä ei toimikausia ole rajoitettu, herrat istuvat vuodesta toiseen. Voi toki kysyä, miten paljon virtaa ja uudistuskykyä riittää, jos on palvellut jo 20 vuotta!

***
Meidän omissa eduskuntavaaleissamme vaalikampanjat alkavat viimeinkin tiivistyä. Meille rivikansalaisille olisi tarjolla monenlaisia tehtäviä kahvinkaadosta esitteiden jakoon.
Itse olin päättänyt syksyllä olla kerrankin aktiivinen ja tulin siihen tulokseen, että vaalilautakunnassa voisi toimia, ettei ole aina sivusta katsova tarkkailija. Aikailin kuitenkin sen verran ilmoittautumisessa, että paikkoja oli tarjolla enää itä-Helsingissä, joten luovuin suosiolla aikeesta.
Kaivarin kulmilla Ullanlinnan äänestysalueella on perinteisesti äänestetty tuossa kulman takana Tehtaankadun koululla, mutta nyt äänestyslipusta kävikin ilmi, että matka on hieman pitempi Norssiin Ratakadulle. Kävelylenkillä sekin luontuu.
Ullanlinnan poliittinen väri on ollut sininen. Ainoan poikkeuksen muodostivat vuoden 2003 eduskuntavaalit, jolloin väri vaihtui hennon vaaleanpunaiseksi. Selityskin oli yksinkertainen: porukka äänesti Paavo Lipposta estääkseen Keskustan Anneli Jäätteenmäen pääsyn pääministeriksi. Ei onnistunut, tunnetuin seurauksin.
Mikä tulos lieneekään, se lienee kuitenkin varmaa, että Kaivarin kulmilla äänestysprosentti on perinteiseen tapaan korkea, joten ainakin väki täyttää kansalaisvelvollisuutensa.

Kirjoja odotellen

2011-03-20T20:11:00.001+02:00

Ehdin jo tuskailla uusimman kirjapaketin viipymistä – kunnes hoksasin, että oma vika. Olin laittanut samaan tilaukseen ennakkotilauksen Colm Tóibínin uudesta novellikokoelmasta The Empty Family, joten tilaus odotteli sen ilmestymistä.
Dublinissa ja New Yorkissa asuva Tóibín ei taida olla kovin tuttu suomenkieliselle lukijakunnalle, mutta asia korjautunee piakkoin, kun hänen romaaninsa Brooklyn ilmestyy suomeksi. Se on hienosti kirjoitettu New Yorkiin monen muun irlantilaisen tapaan siirtolaiseksi muuttaneen nuoren tytön tarina. Suosittelen.
Muita paketissa olleita kirjoja ovat Dave Eggersin palkittu Zeitoun, kertomus yhden perheen kohtaloista New Orleansissa ennen ja jälkeen hirmumyrky Katrinan ja Christina Asquith’in kirja Sisters at War, jossa kuvataan kahden irakilaisen naisen selviytymistä sota-ajan Irakissa USA:n johtaman liittoutuman maihinnousun jälkeen.
Ensimmäisenä taidan kuitenkin tarttua Devonshiren herttuattaren Deborah Mitfordin muistelmateokseen Wait for Me! Herttuatar kuuluu värikkääseen Mitfordin sisarussarjaan, joista yksi, Diana, oli naimisissa sodanajan natsisympatioistaan tunnetun Sir Oswald Mosleyn kanssa. Kirja vilisee tunnettuja hahmoja poliitikoista kuninkaallisiin, joten odotan sen olevan viihdyttävää lukemista.

***
Kirjoista puheen ollen: blogin vakituinen lukija pyysi minua tarkistamaan seuraavan kerran kulmakunnan kulttuurikuppilassa Sikalassa eli Sea Horse’ssa käydessäni, onko Sikalan historiasta kertovaa kirjaa saatavana.
Tehtävä tuli suoritettua, kun piipahdin äskettäin lounaalla Sikalassa. Tuore silakka oli loppu, mutta vorsmack, pariloitu maksa ja juustokakku maistuivat, ja niin maistui viinikin, joten lounas venyi lähes viisituntiseksi. (Mikäs oli nautiskellessa, kun seurueen herrasmies huolehti laskusta!)
Ja vastaus on, että Lamppu Laamasen kirjoittamaa Ravintola Sea Horse – lyhyt oppimäärä – kirjaa on saatavana sekä Sikalasta että Akateemisesta kirjakaupasta. Sikalassa ostettuna on kuulemma hieman halvempi.

Cruftsia kotisohvalta

2011-03-15T02:07:00.000+02:00

Cruftsin nelipäiväisestä näyttelystä viime viikonvaihteessa oli tullut kokoaikalippua ja kahvikuponkia, mutta Birminghamin sijaan katsoin parhaimmaksi seurata näyttelyn tulospalvelua ja ryhmäkilpailuja kotisohvalta internetin kautta.
Internetin suorat lähetykset pelasivat suhteellisen hyvin, joskin palvelimella taisi olla ruuhkaa, kun kuva tökki aika ajoin – yleensä silloin, kun olisi halunnut nähdä jonkun tietyn koiran liikkeet tarkemmin.
Kun tuo maailman suurin koiranäyttely muutti Lontoosta Birminghamiin, monet brittiharrastajat olivat tyytyväisiä: Olympian ja sittemmin Earl’s Courtin ahtauden sijaan käytettävissä oli suuri messukeskus ja samalla vältettiin Lontoon liikenneruuhkat ja kalliit hotellien hinnat.
Meille turisteille Crufts Lontoossa oli ihanteellinen – varsinkin kun se pidettiin helmikuussa parhaan alennusmyyntisesongin aikaan. Jonkun kerran Cruftsiin mentiin Etelä-Suomen Spanielikerhon järjestämällä tilauslennolla, ja kotimatkalla oli sitten hyvä vertailla sekä alennusmyyntiostoksia että Englannista ostettuja koiria. Ja joillakin meistä oli kassikaupalla shampoota, hammastahnaa ja muita toalettitarvikkeita, kun Bootsin hinnat olivat niin paljon meikäläisiä halvempia…
Samalla matkalla voi myös käydä teatterissa ja taidegallerioissa. Yhtenä vuonna joku tuttava raijasi minut katsomaan suosittua musikaalia, ja toisena vuonna muistan käyneeni Royal Academy’ssa katsomassa amerikkalaisen Robert Motherwellin retrospektiivista näyttelyä. Vakio-ohjelmaan kuului myös käynti Royal Academya vastapäätä Piccadillyllä olevaan, 1700-luvun lopulla perustettuun Hatchardsin kirjakauppaan. Ja nyt ovensa sulkeneessa legendaarisessa Café Royalissakin ehdin piipahtaa lounaalla.
Riehakkaat (ja rahakkaat) amerikkalaiset koiraharrastajat olivat hekin oma lukunsa Cruftsissa Lontoossa. Oli lounaita ja päivällisiä (joista mainittakoon vaikkapa Gilbert Kahnin isännöimät päivälliset ulkomaisille koiratuttaville Claridge’s-hotellissa) ja huutokauppareissuja, kun monet lontoolaiset galleriat järjestivät Cruftsin aikaan koira-aiheisten taideteosten huutokauppoja ja näyttelyitä.
Makaabereimpia ostoksia lienee ollut täytetty chihuahua, jonka amerikkalainen samojedikasvattaja huusi huutokaupasta lahjoitettavaksi kalifornialaiselle silkkiterrieriharrastajalle Santa Barbaran näyttelyn yhteydessä pidettävillä syntymäpäiväjuhlilla.
Meno ei taida olla tänä päivänä yhtä värikästä, vaikkakin oman lisänsä Cruftsiin ovat tuoneet ulkomaiset näytteilleasettajat. Joissakin ryhmissä kuten terrieriryhmässä ulkomaalaisten ROP-voittajien osuus oli silmiinpistävän suuri. Joitakin Suomessa kasvatettuja ja ulkomaisessa omistuksessa olevia koiria ryhmissä näkyi, mutta muuten suomalaisten menestys ei tainnut olla aivan niin häikäisevää kuin olisi odottanut, vaikka varasertitkin olivat varmaan mieluisia kotiin tuomisia.
Parhaiten pärjännyt suomalainen oli Ilpo Ojala (punaisessa takissa, kuinkas muuten), jonka löwchen Pertti sijoittui ryhmäkakkoseksi. Muutenkin kääpiökoiraryhmä oli pohjoismainen voimannäytös: neljästä sijoittuneesta kolme oli Pohjoismaista, löwchen Suomesta, mopsi Norjasta ja pomeranian Tanskasta. Hienoa!

Muistoja Jouko Yrjölästä

2011-03-11T19:17:00.000+02:00

Harrastuksemme menetti hienon ihmisen, kun Kennelliiton kunniapuheenjohtaja Jouko Yrjölä kuoli viime viikonvaihteessa.
Kennelliitto on julkaissut asiasta internetsivuillaan virallisen uutisen ja kertonut siinä lyhyesti ”J.A.U”:n pitkästä ja ansiokkaasta toiminnasta liiton johtotehtävissä. En kuitenkaan malta olla lisäämättä henkilökohtaisia muistojani hänestä.
Tutustuin Joukoon lähemmin 1980-luvun alkupuolella, kun hän ja eduskunnan puhemiehen (ja Rottweileryhdistyksen pitkäaikainen) sihteeri Elvi Tikka olivat julkaisseet omaa rotuaan esittelevän kirjan ”Ystäväni rottweiler”. Amerikkalainen kustantaja kiinnostui kirjasta. Jouko kääntyi puoleeni ja pyysi minua tekemään kirjasta englanninkielisen käännöksen. Yhteistyö toimi hyvin ja kirja julkaistiin USA:ssa nimellä ”Our Friend the Rottweiler” vuonna 1985.
Jouko oli tuottelias ja pohdiskeleva kirjoittaja, joka ei epäröinyt esittää valtavirrasta poikkeaviakin mielipiteitä. Olin hyvin imarreltu, kun hän jonkun kerran lainasi minun esittämiäni käsityksiä ja nimitti minua ”suomalaisen kennelmaailman tunnetuimmaksi dissidentiksi”. Aina emme olleet samaa mieltä, mutta usein kuitenkin.
Kennelliiton hallituksessa ja sittemmin sen puheenjohtajana hän osoitti avarakatseista johtajuutta. Hänelle Kennelliitto ei ollut minä eikä kaikkia, jotka sattuivat olemaan jostain asiasta eri mieltä, leimattu heti polttoraudalla Kennelliitto-vastaisiksi.
Kennelliiton kunniapuheenjohtajana hän käytti vanhemman valtiomiehen oikeutta ojentaa ja ohjata oikealle tielle, vaikkakin hän teki sen niin hienovaraisesti ja vertauksin, etteivät kaikki aina tainneet ymmärtää, mikä sanoman osoite oli.
Hyvä esimerkki oli hänen viimeiseksi jäänyt valtuustolle pitämänsä puhe viime vuoden keväällä, jolloin hän jalostusstrategiaesityksen aiheuttaman myllerryksen jälkeen kertoi lapsenlapsestaan, joka lupasi päästää toisen lapsen hiekkalaatikolleen leikkimään – ”niin kauan kuin leikit niitä leikkejä, joita minä määrään!”
Suomen Kennelliiton asema kansainvälisessä harrastuskentässä oli hänelle tärkeä, ja hän oli Pohjoismaisen yhteistyön kannattaja. Kerran jos toisenkin hän korosti tämän päivän päättäjillemme, miten tärkeää vuodesta toiseen jatkuva, johdonmukainen työ kansainvälisen asemamme varmistamiseksi on. Siksi olikin hienoa, että Suomelle myönnettiin ensimmäisen kerran Maailman Voittaja-näyttelyn järjestämisen juuri Joukon puheenjohtajakaudella.
Koko harrastuksemme on köyhä ilman Joukon kaltaisia, avarakatseisia ja eteenpäin katsovia, ilman omia henkilökohtaisia valtapyrkimyksiä toimivia henkilöitä.

***
Onnittelut Gunnel Holmille, joka on valittu Suomen Koirankasvattajat ry:n äänestyksessä vuoden tuomariksi. Aina vaatimaton Nunne ei ole puhunut huomionosoituksesta mitään, vaan sain lukea asiasta Helsingin Seudun Kennelpiirin tiedotteesta. Siinä kerrottiin valinnan julkistamisesta Champion of Champions – gaalan yhteydessä. Perusteluna todettiin, että hän on arvostettu pitkän linjan ulkomuototuomari, joka aina hoitaa arvostelutehtävänsä tyylikkäästi.

Fyrkka on styrkkaa

2011-03-08T00:31:00.000+02:00

Taisi olla ensimmäinen kerta Kääpiökoirayhdistyksen pitkäaikaisen puheenjohtajuuteni aikana, kun joudun jättämään SKKY:n toissaviikkoisen hallituksen kokouksen väliin.
Jonkun kerran olen toki itsekkäästi siirtänyt kokousta, kun samalle päivälle on ilmaantunut muita menoja. Viimeksi näin kävi tammikuussa, kun suunnitellulle kokouspäivälle osuivat ulkoministerin vaalipippalot.
Nyt jouduin toteamaan, että vaikka koira-asiat ovat joidenkin mielestä elämääkin suurempia, jotkut asiat menevät niidenkin edelle. Sitä paitsi, kun meillä on osaava hallitus, ei siellä välttämättä puheenjohtajaa joka asian hoitamiseen kaivata.
Asialistalla olivat vuosikokousasiat, jotta tilit ehditään tarkastaa ja muut asiakirjat saadaan valmiiksi vuosikokoukseen mennessä. Rahojen osalta olikin hyviä uutisia, sillä rahastonhoitaja raportoi viime vuoden erinomaisesta taloudellisesta tuloksesta – siitäkin huolimatta, että vuosijäsenen jäsenmaksu on ollut vaatimattomat 15 euroa ja erikoisnäyttelynkin ilmoittautumismaksu oli halvimmillaan 17 euroa.
Kun talous on vakaa, silloin ei tarvitse käydä koko ajan jäsenten kukkarolla ja on hieman rahaa pahan päivän varallekin, eli fyrkka on styrkkaa, kuten joku totesi. Jäsenmaksuihin ja näyttelyn ilmoittautumismaksuihinkaan ei ole tarvetta tehdä korotuksia. Esimerkiksi tänä vuonna pörssiosakkeista saamamme osinkotulot kohosivat lähes 30 prosenttia edellisvuodesta, vaikka osakemarkkinoilla ei tullutkaan sellaista osinkoilottelua, jota jotkut olivat ennustaneet.
SKKY:n taseen loppusumma on sekin noussut hyvää vauhtia kaksinkertaistuen reilussa viidessä vuodessa.
SKKY taitaa muuten olla ainut koirayhdistys, joka julkaisee vuosittain tuloslaskelmansa ja taseensa paitsi jäsenlehdessä myös internetissä, missä niitä voi tarkastella viimeisten 10 vuoden ajalta, kun mielestämme niissä ei ole mitään salattavaa.
Tuota samaa avoimuutta olen peräänkuuluttanut jo vuosia kattojärjestöltämme Kennelliitolta, mutta jostain syystä esitykset eivät ole saaneet vastakaikua, vaikka avoimuuden pitäisi olla päivän sana. Mallia voisi ottaa vaikka Suomen Hippos ry:ltä, jonka sivuilta löytyy vuosikertomus ja tilinpäätöstiedot sekä Hippos ry:n, sen yhtiöiden ja konsernin osalta.
PS. Rahoista puheen ollen: joku viisas totesi, että elämässä parhaat asiat ovat ilmaisia, mutta miksi ihmeessä toiseksi parhaat ovat niin himskatin kalliita!

Arvot päälaellaan

2011-02-19T01:04:00.002+02:00

Minulla on ollut vuosia olohuoneen seinällä kolme Raimo Kanervan (1941-1999) koira-aiheista serigrafiaa, joihin ihastuin käydessäni hänen Tampereen ateljeessaan. Kanervahan kuvasi mielellään myös eläimiä, ja hänellä oli oma omalaatuinen huumorin- ja ironiantajunsa.
Kaikissa kolmessa työssä on oma sanomansa. Koiraharrastaja-aktiivien kannalta se kärjekkäin sanoma on ”Champion”-nimisessä työssä, joka esittää pulleaa kelta-valkoista beagleä seisomassa kahdella jalalla englantilaisista herraklubeista tutussa, topatussa Chesterfield-tyylisessä nahkanojatuolissa.
Koiralla on pipo päässä ja takki päällä, ja rautaristin näköiset prenikat kainalossa. Sen kuono ja etutassut ovat siteissä. Kanerva selitti saaneensa ajatuksen koiraharrastajista, jotka kilpailivat koirineen prenikoista ja mitaleista vaikka tassut verillä.
Tällainen ajatus ei tunnu kovinkaan vieraalta, kun seuraa, miten koirien kanssa kilpaillaan viikonlopusta toiseen (ja joskus useammassakin näyttelyssä samana viikonloppuna ja joskus vuodesta toiseen) erilaisista vuoden koira-pisteistä.
Joku jo väläytteli, että nämä kilpailut voisi kieltää lailla, sillä niin paljon eripuraa ne aiheuttavat eri rotujen harrastajien keskuudessa – eivätkä niissä välttämättä tule esille rodun parhaat koirat, kun kaikilla ei ole aikaa, varaa eikä aina mielenkiintoakaan reissata maata ristiin rastiin.
Amerikkalaistunut ruotsalainen Bo Bengtson arvioi juuri ilmestyneessä Hundsport-lehdessä, että USA:n vuoden koira-kilpailun kärkisijoja tavoittelevan koiran näyttelykampanja maksaa ehkäpä 100000 dollaria vuodessa. Aika nippu euroja meilläkin kuluu matkoihin, ilmoittautumismaksuihin, hotelleihin ja muihin kuluihin, jos aikoo tosissaan kilpailla näistä tärkeistä pisteistä.
Joskus kuitenkin miettii, ovatko arvot keikahtaneet päälaelleen, sillä niin verisen tärkeää kilpailu ja siinä saavutetut voitot näyttävät olevan. Toki näyttelysääntöjen mukaan koirien hyvinvoinnin tulee olla etusijalla, mutta onko aina näin?
Menneellä viikolla on kohistu tapauksesta, jossa yli-innokas kasvattaja toi järjestelytoimikunnan tietämättä Champion of Champions- gaalaan viimeisillään kantavana olevan nartun, joka sitten synnytti tapahtumapaikalla, kun piti osallistua parhaan veteraanin kilpailuun toisella koiralla.
Panin tyytyväisenä merkille järjestelytoimikunnan puheenjohtajan Tapani Turusen asiasta nopeasti julkaiseman tiedotteen, jossa kerrottiin faktat ja todettiin järjestäjien informoineen asiasta Kennelliittoa ja eläinsuojeluviranomaisia. Näin asia tulee käsiteltyä asianmukaisessa järjestyksessä, mutta sanktioita ei määrätä yhdessä yössä puskatuomioistuimessa, oikeusvaltiossa kun eletään.
Silti tapauksen pitäisi antaa ajattelemisen aihetta kaikille aktiiviharrastajille, joiden tulisi olla esimerkkinä koiranhoidossa ja –pidossa sekä uusille tulokkaille että suurelle yleisölle.

Suruviesti Ruotsista

2011-02-13T17:51:00.000+02:00

Kirjoitin edellisessä merkinnässäni yhden aikakauden päättymisestä kennelharrastuksessamme.
Tämä tunne vahvistui, kun kuulin Ruotsista surullisen uutisen suomalaisen cockerspanieli- ja papillonkasvattajan ja ulkomuototuomarin Siv Lundgrenin kuolemasta.
Siffen on tuntematon monille tämän päivän koiraharrastajille, sillä hän muutti joskus 1980-luvun lopulla Ruotsiin ja sittemmin tyttärensä Marian kanssa USA:an. Kymmenkunta vuotta sitten hän ”ilmoittautui” asetuttuaan asumaan Espooseen, mutta jo tuolloin hän oli jättänyt aktiivin kasvatustyön ja ulkomuototuomarin tehtävät. Viime vuodet hän on asunut Ruotsissa, missä Mariakin asuu.
Siffenin Finnwin-papillonit saavuttivat paljon menestystä 1980-luvulla. Usein esittäjänä oli Maria, jonka muistan pienenä, punatukkaisena ja pisamanaamaisena tyttönä. Kantakoirat oli tuotu parhaista kenneleistä, mm. Siv Roosilta Ruotsista.
Tulimme tutuiksi edesmenneen Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistyksen hallituksessa, jossa oli mukana monia sen ajan kovia nimiä: Hasse Lehtinen, Kari Järvinen, Reijo Hagström, Vihtori Hakiainen (kaikki Kennelliiton kunniajäseniä) sekä sellaiset voimahahmot kuten Bessie Ahonius ja Lövkullan kreivittärenä tunnettu Marjatta Heinonen. Kyllä siinä seurassa meikäläinen tunsi itsensä nöyräksi ja tietämättömäksi pikkutytöksi!
Siffen veti monta vuotta myös SSKY:n alaista perhoskoira-alajaostoa, josta tuli myöhemmin Suomen Papillon- ja Phalèneyhdistys. Tehtävään tarvittiin napakkaa otetta, sillä rodussa oli tuolloin varsinaista pentutehtailua, ja sitähän Siffenillä riitti, sillä hän ei suinkaan pelännyt mielipiteidensä esittämistä eikä tyytynyt myötäilemään tai mielistelemään.
Näitä kennelmaailman suuria persoonallisuuksia jää kaipaamaan.

Arabimaailman myllerrys

Viime viikkoina arabimaailmassa on ollut meneillään poliittinen myllerrys, joka on verrattavissa Berliinin muurin sortumiseen Euroopassa. Kansainväliset uutiskanavat ovat lähettäneet Kairon Tahrir-aukiolta miltei taukoamatta suoraa lähetystä, ja asiantuntijat eri puolilta maailmaa ovat esittäneet omia analyysejaan ja ennusteitaan.
Näitä analyyseja olen jäänyt kaipaamaan meidän omilta sähköisiltä medioiltamme, joiden raportointi on ollut melko niukkaa. Ehkä hyökyaallon vaikutuksia ei ole osattu ennakoida. Eipä silti, muistelen pääministeri Holkerin todenneen International Herald Tribunelle Berliinin muurin sortumisen jälkeen, ettei tapahtuma muuta perusasetelmia Euroopassa!
Samoihin aikoihin minulla on ollut iltalukemisina somalialaissyntyisen Ayaan Hirsi Alin kirja ”From Islam to America”. Hän kertoo kirjassa suvustaan ja omasta klaanistaan sekä vaiheistaan sen jälkeen, kun hän pakeni isänsä järjestämää pakkoavioliittoa Hollantiin. Siellä hän irtautui islamin ja heimoyhteiskunnan kahleista, suoritti loppututkinnon Leidenin yliopistossa ja valittiin Hollannin parlamenttiin liberaalipuolueen edustajana.
Matka jatkui USA:an, missä hän sanoutui irti islamista New Yorkin vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen ja missä hän on luennoinut ahkeraan esittäen kriittisiä puheenvuoroja islaminuskosta ja erityisesti naisten asemasta. Hänen esiintymisensä on johtanut tappouhkauksiin, joten hän joutuu elämään turvamiesten ympäröimänä vuorokauden ympäri.
Hirsi Alin kirja herättää paljon ajatuksia siirtolaisten sopeuttamisesta meidän länsimaiseen kulttuuriimme. Siksi olisi paikallaan, että myös meidän siirtolaistemme kotouttamisesta vastaavat viranomaiset tutustuisivat näihin ajatuksiin.

Koiraväkeä KoiraExpossa

2011-02-08T02:07:00.000+02:00

Yli 300 kennelorganisaation aktivistia oli ilmoittautunut viikonlopussa järjestettyyn ns. KoiraExpoon, joka pidettiin tällä kertaa Helsinki-Vantaan lentokentän liepeillä Rantasipi Congress Centerissä.
Ohjelmassa oli paljon valinnanvaraa: luentoja yhdistyslaista ja –säännöistä, jalostuksesta, näyttelyiden järjestämisestä, yleishyödyllisten yhdistysten verotuksesta, Kennelliiton paperisodasta jne.
Kun joka paikkaan ei ehtinyt, monien yhdistysten edustajat jakoivat luentoja keskenään niin, että saivat kattavan kuvan kaikesta, mitä puhuttiin. Kääpiökoirayhdistyskin oli maksanut tilaisuuteen toistakymmentä osanottajaa jäsenyhdistystensä ja alajaostojensa keskuudesta.
Kun luennot oli hajautettu eri kokoushuoneisiin ja niiden kestot vaihtelivat, koko väkimäärää ei edes tavannut yhdellä kertaa – ja illan cocktailbuffetissa oli sen verran tungosta, ettei läheskään kaikkia tuttuja päässyt edes tervehtimään (ja kun olkapää ja selkä oireilivat, meikäläinenkin haki istumapaikan).
Tupakkasalongissa ja käytäväkeskusteluissa saadun palautteen mukaan useamman kerran mukana olleet olivat sitä mieltä, että ohjelmaa voisi hieman vaihdella vuodesta toiseen. Ensikertalaiset taas olivat sitä mieltä, että kaikkien yhdistysten jäsenten hallitusten pitäisi osallistua tämäntapaiseen koulutustilaisuuteen.
Kennelliitto oli kutsunut lauantaipäiväksi paikalle myös liiton kunniajäsenet, joille tarjottiin erillinen lounas. Useita harrastuksen veteraaneja olikin läsnä. Lounas oli hyvä, mutta ilmapiiri hieman alakuloinen: jälleen päättyi kennelharrastuksessa yksi aikakausi, kun viime vuonna 80 vuotta täyttänyt Ritva Raita kukitettiin hänelle myönnetyn emerita-tuomariarvon vuoksi. Ritva ehti arvostella koiria ympäri maailmaa lähes 60 vuotta (virallisen tuomarilistan mukaan hän sai arvosteluoikeutensa vuonna 1955).
Tuomaritehtävät jättävien veteraanien keskuudessa tuo kunniatuomarin eli emeritus- ja emerita-tuomarin arvo on herättänyt ristiriitaisia tunteita. Jotkut pitävät sitä hienona eleenä eläkkeelle siirtyessään, kun taas toiset eivät halua arvoa suurin surminkaan, vaan mieluummin pitävät tuomarikorttinsa, mutta eivät ota vastaan kutsuja, kun ovat katsoneet, että se aikakausi on ohi.

***
Tuolla salongin puolella kuulin nuorelta ajokoirakaverilta karmivasta tapauksesta. Ajokoira oli metsästysretkellä jäänyt auton alle ja vietiin eläinlääkärille lopetettavaksi, koska sen lantio oli vaurioitunut niin pahasti, ettei paranemismahdollisuuksia ollut. Koiralle annettiin viimeinen piikki, jonka jälkeen omistaja laittoi koiran auton takakonttiin haudatakseen sen omille mailleen. Automatkalla takakontista alkoi kuulua kolinaa ja kauhistuksen kauhistus, koira olikin vielä elossa ja jouduttiin sitten lopettamaan uudestaan. Uskomatonta huolimattomuutta eläinlääkäriltä.

***
Emeritus- ja emerita-arvoihin liittyen: Kennelliiton hallitus käsittelee kerran vuodessa ansiomerkkianomukset, ja ne olivat myös esityslistalla viime torstain pitkässä hallituksen kokouksessa.
En varmaan osaa suhtautua arvomerkkeihin riittävällä kunnioituksella, kun en ole koskaan välittänyt prenikoista ja ainoa saamani kunniamerkki on Suomen Bassetkerhon kultainen ansiomerkki, joka sekin tuli tietämättäni, enkä kehdannut sitä palauttaa, kun olin jo aikaisemmin kieltäytynyt rotujärjestön kunniajäsenyydestä. Perusteluni kieltäytymiselle oli, että en ollut vielä mielestäni haudan partaalla enkä niin seniili, että pitäisi kutsua kunniajäseneksi, ettei aiheuta hämminkiä!
Ehdokkaiden listaa läpikäydessä tuli mieleeni, miten moni ”maan hiljainen” jää ilman kunniamerkkejä, kun he eivät pidä meteliä itsestään. Tai kumpi on arvokkaampaa, työ Kennelliiton, kennelpiirien ja rotujärjestöjen päättävissä elimissä vai pitkäjänteinen työ rodun kasvatuksessa, kun ilman kasvattajia ei ole uusia jäseniä eikä uusia harrastajia.
Samassa kokouksessa oli myös käsiteltävänä pitkä lista syntymäpäiväsankareita. Siinä sitten mietittiin, kenelle lähetetään sähke, kenelle kukkia ja kenelle viedään Aalto-vati tai muu lahjaesine ja kuka vie.
Osallistuin tähänkin keskusteluun mielestäni ihan asiallisesti, vaikka en ole koskaan syntymäpäiviä viettänyt enkä normaalielämässä syntymäpäiväjuhlilla kiertänyt. Mutta tämä on kai perisuomalainen tapa, johon on myönnyttävä!

Kamreerintielle kysyntää

2011-01-27T22:09:00.003+02:00

SKKY:n hallitus piti vuoden ensimmäisen kokouksensa keskiviikkoiltana tutussa kokouspaikassa Kasarmitorin laidalla.
Rutiininomaisten järjestäytymiskokousasioiden lisäksi kokouksessa mietittiin myös vastausta Kennelliitolta tulleeseen kyselyyn harrastuspaikkojen tarpeesta nyt ja tulevaisuudessa.
Totesimme, että näyttelypaikaksi tarvitsemme noin 18 kehää ja näyttelyn oheispalveluja varten olevan alueen Helsingistä. Neliömetritarpeen laskemiseen kenenkään laskupää ei riittänyt. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että ”erkkarimme” pidetään edelleenkin kesällä ulkoilmanäyttelynä.
Samoin olimme yhtä mieltä siitä, että Helsingissä hyvien julkisten kulkuyhteyksien ulottuvilla tarvitaan riittävä sisätila omiin ja jäsenyhdistystemme koulutuksiin, kokouksiin ja kerhoiltoihin.
Samalla päätettiin esittää, että Kennelliiton toimiston yhteydessä Kamreerintiellä oleva, alun perin koulutus- ja kokoustilaksi suunniteltu ja remontoitu tila palautetaan alkuperäiseen käyttöönsä.
Tuossa tilassa järjestettiin tuomarikoulutuksia, keskikokoisten ja pienten koirien treenejä ja yhdistysten kokouksia vuosien ajan, kunnes se yhtäkkiä siirrettiin Kennelliiton omistaman yhtiön toimistokäyttöön. Koulutus- ja kokoustilaa oli tarjolla ensin Tuusulassa ja nyttemmin metsän keskellä Lohjalla. Sinne meikäläinenkin joutuisi kävelemään bussipysäkiltä pimeää metsätietä parin kilometrin verran, mikä ei talven pimeydessä ja tuiskussa houkuttele.
Eipä silti, kuulin juuri eilen yhdestä innokkaasta koiraharrastajasta, joka oli ensin lentänyt Kemistä Lohjalla pidettävää iltatilaisuutta varten ja suhannut sitten taksilla lentoasemalta Lohjalle. Kyllä tulee harrastukselle hintaa!
En ole aivan selvillä, missä käytössä Kamreerintien koulutustila nyt on.
Meidän hallituksessamme olevat jäsenyhdistysten edustajat olivat ehdottomasti sitä mieltä, että tila on palautettava alkuperäiseen käyttöönsä, koska sellaisten kokous- ja koulutustilojen saanti, joihin saa viedä koiria ja joihin pienillä yhdistyksillä on varaa, on kiven alla ainakin täällä pääkaupunkiseudulla.
Ja niin uskomattomalta kuin se saattaa kuulostaakin niiden korvissa, jotka tekevät jokaisen maitokauppareissunsa autolla, tänä päivänä monet käyttävät edelleen julkista liikennettä jo ympäristösyistä. Eivätkä vanhemmatkaan aina ehdi roudaamaan nuorisoa harrastuksiin omilla autoillaan.
PS. Onnittelut SKKY:n hallituksen jäsenelle YT Kivisaarelle, joka valittiin eilen kotikuntansa eli Nurmijärven kunnanhallitukseen.

Silminnäkijän pentutehtailua

2011-01-25T20:24:00.000+02:00

Toivottavasti halpaa ja suloista koiranpentua havittelevat näkivät eilisen illan YLE:n kakkosen silminnäkijän ohjelman ja ne olot, joista meille pentuja kaupataan.
Tuskinpa fabriikille tapahtuu yhtään mitään, vaikka sille kuullun mukaan on annettu kuukausi aikaa hoitaa asiansa kuntoon. Tehtailu siirtyy toisiin tiloihin: ostajia löytyy ja pentutrokarit käärivät isot rahat.
Ohjelmassa annettiin ymmärtää, että näitä halpatuontipentuja (jotka eivät käytännössä ole niin halpoja kuin kuvitellaan, kun pentu saatetaan joutua lopettamaan kohta Suomeen tulon jälkeen tai sitä joudutaan käyttämään toistuvasti eläinlääkärissä) tulee Viron kautta Baltian ja Venäjän pentutehtailta.
Tiedot olivat vanhentuneita, sillä miltei yhtä paljon pentuja tulee muualta Itä-Euroopasta, erityisesti Unkarista ja Tshekistä. Unkarilaisia ”paperillisia” pentuja kuljetetaan pakettiautoilla myyntiin ympäri Eurooppaa.
Olemme kampanjoineet jo vuosia pentujen halpatuontia vastaan. Ihmettelen edelleenkin, miten kuluttajat käyttävät paljon enemmän harkintaa pesukoneen tai taulutelevision kuin koiran pennun ostoon ymmärtämättä, että pesukoneellakin on takuu, mutta halpatuontipentujen välittäjiä ei saada vastuuseen.
Vastikään Ruotsissa tuomioistuin tuomitsi kaksi ruotsalaista naista yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen osallisuudesta törkeään koirien salakuljetukseen. Puolalainen mies tuomittiin kymmenen kuukauden vankeuteen törkeästä koirien salakuljetuksesta ja eläinsuojelurikoksesta. Mies pysäytettiin viime vuonna kesäkuussa, kun hänellä oli autossaan banaanilaatikoihin pakattuina 22 pentua. Oikeuden mielestä kysymyksessä oli salakuljetusliiga, joka oli kolmen vuoden ajan salakuljettanut järjestelmällisesti koiria Ruotsiin.
Meillä valvonta on hankalaa, ja oikeastaan ainoa tepsivä keino on, etteivät ostajat osta näitä halpatuontipentuja – edes säälistä.

Marimekko sittenkin Strindbergin tilalle

2011-01-25T20:23:00.000+02:00

Kauppalehti kertoo tänään Marimekon avaavan ”lippulaivamyymälän” Marikulman Espalle Strindbergin kahvilan entisiin tiloihin. Kuulemma Marimekon entinen omistaja Kirsti Paakkanenkin saattaisi olla tulossa juhlistamaan avajaisia.
Kesällä, kun syntyi kansanliike Strindbergin puolesta, kiinteistön omistajan kerrottiin havittelevan tilalle kansainvälisen tason luksusmyymälää.
Ei näköjään löytynyt luksusmyymälää, sillä Marimekon tuotteita ei parhaalla tahdollakaan voi pitää luksuksena - niin huonosti istuvia, kömpelöitä ja räikeydessään tyylittömiä sen asut ovat. Sellaisen pukee päälleen, jos haluaa näyttää aitan polulla astelevalta emännältä…

Rekisteröinnit 2010 – karmeaa luettavaa

2011-01-24T02:35:00.003+02:00

Viime viikolla julkaistut tiedot vuonna 2010 Kennelliiton koirarekisteriin rekisteröidyistä koirista osoittavat jälleen, että Suomen Kääpiökoirayhdistys on vahvistanut asemaansa rekisteröinneiltään suurimpana Kennelliiton jäsenjärjestönä.
SKKY:n rotujen rekisteröinnit kasvoivat viime vuonna edellisvuotta maltillisemmin, eli lähes neljä prosenttia, mutta Kennelliiton kaikista rekisteröinneistä niiden osuus oli yli kahdeksan prosenttia, eli aika isoja maksumiehiä rotujemme harrastajat ovat – varsinkin, kun lähes kaikki maksavat liiton jäsenmaksun ja tyyriitä kennelnimiäkin anottiin taas viime vuonna roppakaupalla.
Päivittäessäni rekisteröintitietoja internetiin huomasin ilokseni, että monen vanhan ja vakiintuneen rodun rekisteröinnit ovat hieman kasvaneet. Toivottavasti koiranostajatkin huomaavat, että kannattaa ehkä katsoa näitä rotuja tämän hetken muotirotujen sijasta.
Karmeaa luettavaa näistä tilastoista myös löytyy. Yli 25 prosentin lisäys rodun rekisteröinteihin ei voi olla terve ilmiö.
Ranskanbulldogit ovat varsinainen murheenkryyni. Rotua rekisteröitiin vielä vuonna 2000 vaivaiset 69 kappaletta. Viime vuonna rekisteröinnit kohosivat jo 556 koiraan.
Eikä siinä kaikki. Näistä 556 koirasta peräti neljännes eli 140 koiraa oli tuontikoiria. Eivätkä nämä tuontikoirat ole lähtöisin vanhoista kennelmaista, joissa on kiinnitetty huomiota myös koiran terveyteen, rodunomaisuuteen ja hyvään luonteeseen.
Valtaosa tuontikoirista näyttää olevan lähtöisin Baltian ja Itä-Euroopan pentutehtailta, ja usein samasta pentueesta tai saman nartun jälkeläisiä on tuotu useita kappaleita. Mitenkähän moni pennun ostaja on käynyt paikan päällä tutustumassa olosuhteisiin ja koiriensa esivanhempiin – etenkin, kun sukutauluissa näyttää olevan paljon aukkoja?
Jos samalta urokselta on tuotu 31 jälkeläistä, tuskin on kysymys mistään suunnitelmallisesta jalostusmateriaalin tuonnista. Kun tilanne on ollut sama jo usean vuoden ajan, rodun kannasta aika suuri osa on näiden fabriikkien koirien varassa.
Me olemme käyneet jo vuosien ajan kampanjaa paperittomien koirien halpatuontia vastaan, mutta joskus tuntuu siltä, että sekin on pienempi paha kuin nämä ”rekisteröidyt” pentutehtailta tuodut koirat.
Kun niistä sikäläiset kasvattajat ovat käärineet hyvät voitot ja meikäläinen koiran ostaja tietää tienaavansa suuren kysynnän takia pennuista 1500-1800 euroa ja ylikin, kiusaus käyttää näitä koiria jalostukseen on suuri.
Siinä ei sitten mietitä, kulkeeko hengitys vai lonksahtevatko polvet, sillä ainahan niitä voi leikkauttaa, vaikka kahteen kertaan, jos vika ei kerralla korjaannu. Eli ainakin eläinlääkäreillä riittää asiakkaita, ja me kaikenlaisten Jalostuksen tavoiteohjelmien ja terveysvaatimusten kanssa painiskelevat joudumme miettimään, ovatko ponnistukset menneet hukkaan.

Guggenheim-museo Helsinkiin?

2011-01-20T00:18:00.001+02:00

Olipa hieno uutinen, että Solomon R. Guggenheimin säätiö ja Helsingin kaupunki alkavat selvittämään Guggenheim-museon perustamista Helsinkiin!
Tietenkin joku sanoo heti, että ne rahat voisi käyttää paremminkin, vaikka terveydenhoitoon ja sosiaalihuollon palveluihin. Tähän sanoisin, ettei ainakaan meidän kulmilla voi valittaa julkisesta terveydenhuollosta – mieleisensä lääkärin saa valita, yleensä lääkäriin pääsee jo seuraavana päivänä ja labra-yms. kokeet hoituvat kätevästi kulman takana olevalla Kirralla eli Kirurgin sairaalassa. Ja jos erikoislääkärin palveluja tarvitsee, toisen kulman takana on yksityinen Eiran sairaala.
Vaikka Helsingissä on taloudessa tiukkaa, satsaus museohankkeeseen on varmasti viisas teko, joka maksaa kustannukset takaisin monin kerroin.
Guggenheim-säätiön kiinnostus Helsinkiin on sulka Suomen ja sen pääkaupungin hattuun. Oman panoksensa hankkeeseen lienee tuonut suomalainen Carl Gustaf Ehrnrooth, joka on istunut säätiön hallituksessa jo pari vuotta. Seikka, joka ei taida olla kovin monen taidepiirien ulkopuolisen tiedossa.
New Yorkin kävijöille Frank Lloyd Wrightin suunnittelema Guggenheim-museo on varmaankin tuttu. Euroopassa säätiön museoita on Bilbaossa Espanjan baskimaalla, Venetsiassa ja Berliinissä.
Venetsian museolla on mielenkiintoinen historia myös koiraharrastajien kannalta. Museo ja sen kokoelmathan sijaitsevat Grand Canalin varrella olevassa 1700-luvun Palazzo Venier dei Leonin palatsissa, jossa Guggenheim-suvun perillinen, taidemesenaatti Peggy Guggenheim asui 30 vuotta. Hän osti palatsin palattuaan Eurooppaan toisen maailmansodan jälkeen ja asui siellä kuolemaansa saakka.
Peggy Guggenheimin tuhkat on siroteltu palatsin puutarhaan, missä on myös hänen miehensä, surrealisti Max Ernstin taideteoksia. Siellä on myös muistolaatat 14 lhasa apsolle, jotka on haudattu puutarhaan. Peggy oli intohimoinen lhasa apso-harrastaja. Hän myös kasvatti rotua ja toi koiria mm. Englannista. Pennut lahjoitettiin yleensä tuttaville lemmikeiksi. Viimeisinä vuosinaan hän kyllä risteytti jonkun lhasa apsonsa pekingeesin kanssa valittaen, että ei löytänyt lhasa-urosta nartulleen.
Bilbaossa maailmankuulun amerikkalaisen arkkitehdin Frank Gehryn suunnittelema Guggenheim-museo oli varsinainen piristysruiske pienelle taantuvalle teollisuuskaupungille. Kaupunki on sen verran pieni, että sen keskusta-alueet voi kiertää jalkaisinkin. Turvallistakin siellä on nykyisin, kun baskiseparatistien liike on kuivumassa kokoon (ja ainoastaan meikäläinen hätkähtää kuullessaan laukausta muistuttavan pamahduksen!)
Varsinkin kesäisin Bilbaon kaduilla näkee paljon turisteja. Heidän kohteenaan on tietenkin tuo Guggenheim-museo, jonka terassilla olen museokäynnin jälkeen lounastanut useamman kerran ja nauttinut auringosta.
Bilbaon museota vartioi sen edessä oleva 12 metriä korkea Jeff Koonsin ruostumattomasta teräksestä, mullasta ja erivärisistä kukista tekemä veistos, jota espanjalaiset kutsuvat nimellä ”pupi”. Oikea nimi on ”Puppy”, ja kysymyksessä on värikäs valkoinen länsiylämaanterrieri.
Jos ja kun Helsingin museohanke toteutuu, toivoisin, että sen suunnittelusta vastaisi Frank Gehry, jolle Helsinki on tuttu paikka.
Ja jos minulta kysyttäisiin museon sijaintipaikkaa, ehdottaisin sitä kauppatorin laidalle vaikkapa näkymää rumentavan Stora Enson pääkonttorin paikalle. Jotkut pitänevät tätä pyhäinhäväistyksenä, kun kysymyksessä on Alvar Aallon luomus… mutta kun rakennuslupa tuli, presidenttinä oli Kekkonen ja Stora Enson pääjohtajana Kekkosen kaveri Olavi J. Mattila. Tänä päivänä tuo lupa tuskin heltiäisi.

Tulvia ja tennistä

2011-01-18T17:09:00.001+02:00

On se hyvä, että joku muukin on höynähtänyt seuraamaan tennistä.
Eilen soitti naispuolinen tuomarikollega länsirannikolta ja kysyi: ”Milläs kortilla sää oot katsonu Wimbledonia? Saako sellaisen Ärrältä, kun haluun nähdä Australian avoimet?”
Selitin, että Eurosport ykköseltä ja kakkoselta sitä tennistä tulee nyt kaksi viikkoa aamuyöstä kahdesta alkaen myöhään iltapäivään, ja Eurosport esittää kaikki Grand Slamit Wimbledonia lukuun ottamatta (ja Wimbledoniin taas tarvitsin eri ohjelmapalvelun).
Kun oli antennitalous, en osannutkaan neuvoa, millainen ohjelmakortti Eurosportin katsomiseen tarvitaan, kun itsellä on kaapelitelevision tärkeimmät uutiskanavat ja urheilut sisältävä ohjelmapaketti. Toivottavasti ongelma on ratkennut.
Eilen oli tosiaankin Australian avoimien ensimmäinen pelipäivä. Aikataulun kanssa on jonkin verran ongelmia, kun aikaero Melbourneen on yhdeksän tuntia. Valvooko aamuyöstä, vai meneekö sovinnolla nukkumaan ja katsoo aamupäivällä siellä pelattavat iltaottelut?
Joku vuosi sitten näitä ongelmia ei ollut, kun olin ajoittanut leikkauksesta toipumisen Australian avoimien aikaan. Siinä sitten makasin sohvalla muutamia vuorokausia jääpussit naamalla, nukuin muutaman tunnin tylsien ottelujen aikana ja heräilin taas, kun tapahtui…
Tänä vuonna miesten puolella odotetaan taas Roger Federerin ja Rafael Nadalin kaksintaistelua. Silti täytyy sanoa, että viime vuosien parhaat ottelut olivat vuonna 2005 kun sellaiset värikkäät hahmot kuten Marat Safin ja Andre Agassi olivat vielä mukana. Safin päihitti niin Federerin kuin Agassinkin jännittävissä viiden erän otteluissa ja kukisti vielä Australian ylpeyden Leyton Hewittin loppuottelussa…

***
Melbournen lähiseudulla Victorian osavaltiossa ovat tuhannet ihmiset joutuneet lähtemään kodeistaan tulvien takia. Katastrofi ei ole kuitenkaan yhtä laaja kuin Queenslandissa, missä Ranskan ja Saksan kokoinen alue oli tulvavesien peitossa.
Vaikka australialaiset ottavat elämän rennosti, ”no worries mate” – asenne on saanut väistyä, kun tulvien massiivisia tuhoja korjataan.
Australialaiset salukiharrastajat lähettivät sähköpostia virtuaalisesta koiranäyttelystä, jolla kerätään varoja kodittomiksi joutuneiden koiraharrastajien auttamiseksi. Lisätietoja näyttelystä saa tästä osoitteesta. Ilmoittautua voi internetin kautta, ja ilmoittautumismaksun (10 Australian dollaria eli 7,50 euroa per luokka per koira) voi maksaa luottokortilla. Luokkia on useita, kuten autuaammille metsästysmaille siirtyneille koirille tarkoitettu sateenkaariluokka (Rainbow Class). Kannattaa osallistua hyvän asian puolesta.
Itse jo olen korjaillut edesmenneiden koirieni partakarvoja, jotta saan näyttelyyn edustavia kuvia - kun näyttelyssä ei ole dopingsääntöjä…

FCI ja Kiina

2011-01-12T22:06:00.001+02:00

Vanhuus ei tule yksin, sanotaan. Ei näköjään, sillä olkapään rasitusvamma on rajoittanut koneen ääressä tehtäviä kirjoitus- ja muita töitä, joten aikaa on kulutettu muissa toimissa.
Ulkoileminen ei ole herkkua, kun jalkakäytävillä on välistä sulaa, välistä petollista mustaa jäätä ja välistä kuhmuraista lunta. Samaan aikaan pitäisi katsoa jalkojaan ja vilkuilla taivaalle, ettei katolta tule jää- ja lumikimpaleita niskaan. Ja sitten törmääkin puomiin, joten joutuu siirtymään sohjoiselle ajotielle autojen sekaan.
Kun on ollut hyvä tekosyy luistaa, olen todennut, että sohvallakin voi löhöä katsoen NHL-matseja Nelosen Pro 1:llä. (Sivun mennen sanoen: nämä televisiokanavat vaihtavat nimiään ja niiden ohjelmat ohjelmapaikkojaan yhtä usein kuin Stockmannin tavaratalo osastojensa sijaintia. Siinä sitten pieni ihminen poukkoilee hyllyjen välissä hakemassa ruokatarvikkeita, jotka eivät enää ole siellä missä olivat ennen. Suunnittele siinä sitten logistiikkaa säästääksesi muutaman askeleen!)

***
Myös kirjoja ja lehtiä on tullut luettua – kuten nyt viimeistä kertaa nykymuodossaan ilmestynyttä kennelliittojen kansainvälisen kattojärjestön FCI:n lehteä.
Lehteä ei tule ikävä, sillä niin kapulakielinen se on ollut, kun kaikki alun alkaenkin pompöösit tekstit on käännetty moneen kertaan FCI:n virallisille kielille englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja espanjaksi.
Viime vuosina lehdessä on julkaistu myös FCI:n hallituksen päätöksiä. Aina niistä ei edes ota selvää, joskus kuitenkin. Kuten nyt, kun FCI:n hallituksen kerrottiin päättäneen tukea Kiinan kennelunionin (China Kennel Union CKU) liitännäisjäsenyyttä FCI:n yleiskokouksessa, kun asia tulee ratkaistavaksi liiton yleiskokouksessa kesällä Pariisissa.
Päätös kuulostaa hätiköidyltä monestakin syystä. Ensinnäkin Kiinan eläinsuojelunormit ja lainsäädäntö ovat kaukana länsimaisesta, kasvatetaanhan siellä koiria turkiksiksi ja koiran pitoa esimerkiksi pääkaupungissa on rajoitettu hyvin kovalla kädellä.
Toiseksi Kiinassa ei ole yhtenäistä kennelliittoa, vaan useita kilpailevia yrityksiä, joista tämä CKU on yksi. Se on ollut alun perin saksanpaimenkoiraharrastajien liitto, mutta rahaa sillä on ollut, kun liitolla on ollut jo vuosikausia hienoja nelivärimainoksia FCI:n lehdessä. Myös parin sadan koiran näyttelyitä se on järjestänyt.
”Asiasta perillä olevien lähteiden mukaan” sen taustavaikuttajana on kiinalainen miljonääri. Ilmeisesti se on myös saanut siunauksen Kiinan kommunistiselta puolueelta, koska FCI:n johtajat kuvattiin kumppanuussopimuksen allekirjoittamismatkalla Pekingin valtion vierastalossa.
Samojen lähteiden mukaan toinen miljonääri pyörittää omaa kennelliittoa, jolla on yhteistyösopimus USA:n kennelklubin AKC:n kanssa niin, että se ostaa rekisteröinti- ja tulosten tallennuspalvelut AKC:ltä. Se järjestää myös näyttelyitä, mutta niihin FCI-tuomareilla ei ole asiaa.
FCI:n ja CKU:n välisestä sopimuksesta tai mahdollisen liitännäisjäsenyyden ehdoista ei ole tietoa. Itseäni huolettaa alkuperältään kiinalaisiksi mainittujen rotujen rotumääritelmien kohtalo, sillä näiden rotujen vastuumaa on Iso-Britannia. Sen mukaisesti myös brittirotumääritelmät ovat käytössä myös FCI:ssä.
Mitä tapahtuu, jos CKU alkaa omimaan näiden rotujen rotumääritelmäoikeudet ja muuttamaan vaikkapa laittomasti Kiinaan liitetyn Tiibetin rotujen rotumääritelmiä? Tuskinpa tämä on hyvä asia.

Vuotta vanhempi eikä penniäkään rikkaampi

2011-01-02T20:32:00.001+02:00

Vuoden vaihtuessa tulee mieleen vanha sanonta: ”A year older and not a penny richer…” eli vuotta vanhempi eikä penniäkään rikkaampi.
Vuoden vaihde sujui pääkaupungissa rauhallisesti: kylmää oli, ja uudenvuoden yön ilotulituskin oli tavallista vaisumpi. Kaupungin kerrotaan käyttäneen ilotulitukseen 12000 euroa, joten ei ihme, että lopputulos kalpeni maailman suurkaupunkien kuten Sydneyn sataman, Lontoon, Berliinin Brandenburgin portin tai New Yorkin Times Squaren uudenvuoden juhlallisuuksien rinnalla.
Myöskin paukuttelu oli tavallista vaisumpaa ja loppui hyvissä ajoin aamuyöllä. Hyvä niin, sillä ainakin monet koiranomistajat olivat tyytyväisiä.
Omista koiristani aikanaan bassetit eivät lotkauttaneet korvaansa, vaikka vieressä paukkui. Lhasa apsoista taas vanha herra Boomer tapasi juosta ympäri huushollia yrittäen ottaa kiinni välkkyviä valoja. Sen tytär Brenda puolestaan tärisi koko yön ensimmäisestä paukahduksesta alkaen. Sille oli tullut paukkukammo vuosia aikaisemmin vappuna, kun pikkupojat räjäyttivät paukkuraketin sen nenän edessä. Siitä lähtien Brendalle tuli aina kiire kotiin, kun vaikkapa kuuli ”rantapyssyn” harjoitusammuntoja kaukaa mereltä. Sen isoäiti puolestaan laittautui ilotulitusten ja ukkosten aikaan kiireellä omaan kuljetuslaatikkoonsa turvaan.
Vaikka tänä vuonna henkilövahinkojen ja –vaurioiden kerrottiin jääneen edellisvuosia vähemmiksi, olen edelleenkin sitä mieltä, että yksityishenkilöiden ilotulitukset taajama-alueilla tulisi kieltää lailla. Norjassa näin tehtiin pari vuotta sitten, eikä kenelläkään liene ollut valittamista.
***
Uudenvuoden päivän ohjelma meni uusiksi Pittsburghin sateen takia. Olin nimittäin varautunut katsomaan NHL:n ”talviklassikon”, ulkoilmassa pelatun Washington Capitalsin ja parin vuoden takaisen Stanley Cupin voittajan Pittsburgh Penguinsin välillä. Sen piti alkaa Suomen aikaa kahdeksalta illalla, mutta sateen takia ottelun alkua siirrettiin myöhempään iltaan, joten tosi toimiin päästiin vasta kello kolmelta yöllä.
Ottelua oli mainostettu etukäteen joukkueiden kapteenien, Capitalsin Alex Ovetshkinin ja pingviinien Sidney Crosbyn kaksintaisteluna, mutta eihän siitä oikeaa mittelöä tullut, kun kumpikaan ei onnistunut maalinteossa. Katsomossa oli 70000 henkeä seuraamassa, miten vesisateessa kiekko liukui vesiliirussa pehmeällä jäällä ja kotijoukkue hävisi 1-3. Olisi voinut säästää katsomisen sunnuntain uusintaan, ettei olisi jäänyt yöunet väliin…

Kluuvikadun Maximissa

2010-12-28T19:31:00.000+02:00

Joululoman elokuvatarjontaa täällä pääkaupungissa ei voi luonnehtia kuin sanomalla, että aneemista, aneemista… Valinnanvarassa ei ole kehumista, kun tämän vuoden monet mielenkiintoiset elokuvat vielä odottavat tuloaan Suomen elokuvateattereihin.
Paremman puutteessa kävin katsomassa Woody Allenin Lontoossa filmatun komedian You Will Meet a Tall Dark Stranger. Elokuvassa on tunnettua näyttelijäkaartia ja niin höpsöjä hahmoja kuin vain Englannista voi löytää, mutta se ei vetänyt läheskään vertoja Allenin parin vuoden takaiselle Vicky Cristina Barcelonalle.
Elokuvan valintaan vaikutti osaltaan se, että se esitettiin charmikkaassa Kluuvikadun Maximissa ja sen kakkossalissa, joka on entisöity alkuperäiseen asuunsa: iso, korkea sali, kristallilamput ja kullatut korkokuvat seinillä. Varsinkin pieneltä parvekkeelta on hyvät näkymät, eikä siellä tule samanlaista klaustrofobista tunnelmaa kuin monissa uudemmissa, pienissä elokuvateattereissa (popcorn kyllä haisee, mutta se ei ole teatterin vika).
Maxim on vanhin vielä toiminnassa oleva elokuvateatteri, joka aloitti aikanaan toimintansa vuonna 1909 Olympian nimellä. Välillä se oli Piccadilly, mutta on ollut 1930-luvulta lähtien Maxim. Ja vieressä on Fasun kahvila, jossa voi pistäytyä lasillisella ennen tai jälkeen elokuvan.
Suosittelen, jos haluaa hieman erilaista elokuvakokemusta.

Season's Greetings

2010-12-24T02:43:00.003+02:00

Joulukaaosta

2010-12-22T00:26:00.001+02:00

Viime joulun alla monet kotiin joulun viettoon lentämällä palaavat suomalaiset ja muut talvilomalaiset huomasivat matkatavaroidensa jääneen matkan varrelle Helsinki-Vantaan lentokentän matkatavarasotkujen takia. Siinä oli laiha lohtu, että Finnair kuljetteli laukkuja taksilla pitkin Lappia ja Pohjois-Norjaa, jos joululahjat eivät ehtineetkään aatoksi – eikä hiihtovarusteiden puutteessa ulos voinut mennä päiväkausiin.
Nyt sitten sää on sotkenut monen joululomalaisen suunnitelmat. Esimakua saatiin jo Messukeskuksen näyttelyiden alla, kun Saksan lentokenttiä jouduttiin sulkemaan. Sinne juuttui myös näyttelyyn tulossa ollut Slovenian kennelklubin puheenjohtaja ja maan parlamentin puhemies, joka joutui perumaan sovitun tapaamisen suomalaisen kollegansa Sauli Niinistön kanssa. Koiranäyttelyyn sen sijaan ehti.
Nyt lomakansa on odotellut päiväkaupalla lentojaan monilla Länsi-Euroopan lentokentillä, ja kärsivällisyys alkaa olla koetuksella. Tänään tilanne Englannissa on aivan toinen kuin silloin kun itse asustin Lontoossa. Tuolloin lunta tuli muutaman kerran talvessa, mutta yleensä se oli sulanut pois jo seuraavaan aamuun mennessä.
Nyt Englannissa on kylmin joulukuu sataan vuoteen. Ei ihme, että Heathrow’n lentokenttä Lontoossa on ollut jumissa jo useita päiviä. Kaikilla ei ole samanlainen tuuri kuin tuttavalla, joka sai pari ylimääräistä ostospäivää ja odotti lentokentän sijasta hotellissa kotimatkan järjestymistä.
Suomessa asuva amerikkalainen ystävä sen sijaan tuskaili viime yönä pakkaamisen ja lentojensa kanssa. Hän käy joka vuosi jouluna San Franciscossa sukulaistensa luona. Aiemmin hän on siunaillut koneen vaihtojen hankaluutta Heathrow’ssa tai New Yorkissa, kun lennot ovat olleet myöhässä ja tungosta joka paikassa.
Viime vuonna sain hänet vakuuttumaan, että kannattaa lentää Münchenin kautta, koska lentokenttä on toimiva eikä liian iso ja koneen vaihdot sujuvia. Onnekseen hän oli valinnut tänä vuonna saman reitin, joten matkaan pääsi ja perillekin. Auringosta on turha haaveilla, kun Länsirannikolla on sadealue, mutta lämpötila on sentään toistakymmentä astetta.
Täällä kotona joulu aiheuttaa monenlaista ongelmaa meikäläisellekin, joka ei vietä joulua. On puuroutunutta liikennettä ja kaupat täynnä väkeä, joten jonottaa saa. Suurin koettelemus on edessä torstaina, kun täytyy kerätä taistelumieltä selvitäkseen ruokaostoksista lähikaupassa Stockmannilla, jossa pyhien aattoina tuntuu olevan puoli kaupunkia.
Suomi on muutenkin sulkeutumassa jouluksi. Yritin tehdä keskiviikoksi lounasvarausta, mutta kävi ilmi, että suuri osa ravintoloista G.W. Sundmansista alkaen sulkee ovensa jo keskiviikkona alkuiltapäivästä. Jopa naapurin Sikala ilmoitti sulkevansa aikaisemmin ja tarjoavansa vakiolounaan sijasta ”rääppiäisiä” eli joulumenun rippeitä ennen kuin sulkee ovensa ensi viikkoon.
Sääliksi käy joulun viettoon tulleita turisteja, kun kaupunki on kiinni. Onneksi sentään elokuvateatterit ja kuntosali ovat auki, eikä tungosta liene kummassakaan. Ylellisyyttä sekin on.

Ohi ovat…

2010-12-20T00:44:00.002+02:00

… tämän vuoden koiraharrastusta koskevat kokoukset – luojan kiitos!
Itse olisin ollut valmis siirtymään muihin harrastuksiin jo viikonlopun Messukeskuksen näyttelyiden jälkeen, mutta torstaina oli vielä pitkä kokouspäivä Kennelliitossa, kun ”vanha” hallitus kokoontui vuoden viimeiseen kokoukseensa ja uusi, ensi vuoden alusta aloittava hallitus piti järjestäytymiskokouksensa. Ihan reilunpituinen työpäivä siitä tuli.
Vanhassa hallituksessa oli jälleen paksu nippu paperia luettavana ja paljon pelkkiä rutiiniasioita alkaen poikkeuslupa-anomuksista, kun kasvattajat eivät muista tarkistaa, että pentueen vanhempien terveystarkastukset on tehty ennen astutusta eikä sen jälkeen.
Ja jälleen oli kurinpitoasioita ja viranomaispäätöksiä eläinsuojelurikoksista ja –rikkomuksista sekä eläinten huostaanotosta. Ne eivät ole mukavaa luettavaa.
Kokouksen lomassa nyt viimeistä kertaa vuosikymmenien jälkeen hallituksen kokouksessa läsnä ollut naapuri Kari Järvinen piti puheen muistellen aloittaneensa hallituksessa kenraali Olli Korhosen aikana. Nyt viime vuosina hän on ollut läsnä Kennelliiton valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan ominaisuudessa. Hän toki jatkaa Voittaja-näyttelyiden ja vuoden 2014 Maailmannäyttelyn toimikunnan puheenjohtajana sekä Kennelliiton museo- ja kirjastohankkeessa.
Jäähyväislahjaksi hän lahjoitti Kennelliiton tulevalle koiramuseolle aikanaan Tukholmasta Bukowskin huutokaupasta hankkimansa, Han-dynastian aikuisen noin 2300 vuotta vanhan terrakottakoiran.
Hieno lahjoitus, jollaisia ei ole joka maan Kennelliitossa. Yritin ottaa selvää, minkä verran näitä terrakottakoiria maailmalla on ja sain arvioksi viitisenkymmentä. Viime vuonna yksi koira oli huutokaupattavana Hongkongissa, mutta lopullista kauppahintaa en tiedä.
Naapurustossa olevan antiikkikaupan omistajalla sellainen on ollut jo toistakymmentä vuotta, ja silloin tällöin koira on nähtävänä liikkeen ikkunassa. Se on samankokoinen kuin nyt Kennelliiton lahjaksi saama koira, mutta sen rakenne on hieman erilainen, eli etu- ja takakulmaukset ovat niukemmat, mutta hyvin sen voi kuvitella kiinalaisten koirarotujen esi-isäksi.
Kokouksen välillä poikettiin myös katsomaan orastavaa kirjastoa, johon jo pari vuotta varastolaatikoissa olleita Kennelliiton kirjaston kirjoja on alettu purkaa varastohyllyihin ja luetteloida. Toivottavasti pian saadaan oikeat hyllyt ja vanhoille, 1800-luvun loppupuolelta olevien ensimmäisten koiranäyttelyiden luetteloille ja muille arvokirjoille vitriinit, joissa ne ovat turvassa pölyltä ja rasvaisilta sormilta.

***
Uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin toimikuntien ja työryhmien puheenjohtajat ja osa jäsenistä.
”Valita” on ehkä väärä sana, sillä kysymyksessä olivat pikemminkin ilmoitusasiat, jotka kirjattiin pöytäkirjaan, sillä valinnat oli ”sovittu”, kuten asia ilmaistiin.
Kennelliiton hallituksessahan on ollut tapana, että toimikuntien puheenjohtajat valitsevat toimikuntien jäsenet, ja harvemmin niihin halutaan tai voidaan hallituksessa puuttua.
Tulevaisuudessa olisi kenties paikallaan käydä ihan kokonaisvaltainen keskustelu niin toimikuntien puheenjohtajista kuin niiden jäsenistäkin, jotta työt voidaan jakaa tehokkaammin ottaen huomioon eri hallituksen jäsenten osaaminen, ja huolehtia siitä, että toimikuntien jäsenyydet jakautuvat mahdollisimman laajalle eivätkä samat henkilöt istu useassa toimikunnassa tai työryhmässä.
Toimikunnan puheenjohtajan kannalta on tietenkin helppoa, jos hän voi valita toimikuntiinsa sopivat jäsenet, mutta lopputuloksen kannalta saattaa olla parempi, jos toimikuntiin ja työryhmiin tulee myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole mukautuvaisia ja joilla on erilaisia mielipiteitä, sillä sitä kautta parhaat kompromissit saavutetaan.
Naapurimaassamme päätettiin joku vuosi sitten, että toimikuntien puheenjohtajuuksia kierrätetään säännöllisin väliajoin. Silloin kenellekään ei muodostu omaa puolustettavaa reviiriä, ja toimikuntien työhön saadaan myös uutta näkemystä.

***
Tämäkään hallituksen kokous ei sujunut ilman, että viestintä ja tämä blogi eivät olisi joutuneet käsittelyyn.
Joku ilmoitti, ettei hän enää edes suostu lukemaan tätä blogia, kun täällä esitetään vääristeltyä ja virheellistä tietoa. Joku toinen taas toisteli totuutena sanomisiani, joita en ole koskaan sanonut. Eli ehkä kannattaisi sittenkin lukea tekstit ihan tarkkaan ilman ennakkoasenteita – ettei tule huomaamattaan itse levitettyä virheellistä tietoa.
Kun emme elä Valkovenäjällä (Euroopan viimeisessä diktatuurissa, jossa presidentinvaalien jälkeen odotettavissa olevien mielenosoitusten vaikeuttamiseksi pääkaupungin Minskin pääaukiolle on jäädytetty luistinrata!), keskustelu yleisistä asioista on edelleenkin sallittua, ja sen pitääkin olla.

Sissi-chihuahua kylässä

Tuskin olin ehtinyt kotiin torstai-iltana, kun naapuri jo kolkutteli alaovella kainalossaan viime viikonloppuna Italiasta saamansa Empressa Elisabeth eli Sissi.
Sissi on kolme kuukautta vanha chihuahua-tyttö, nätti kuin mikä. Kun chihuahuan pitää olla luonteeltaan kuin pikku-Napoleon, tämä oli juuri sitä: tutki häntä pystyssä koko huushollin, kierteli kirjahyllyt, haisteli nurkissa olevat villakoirat ja pureskeli Messukeskuksessa tuomarilahjaksi saamani Skandinavian vinttikoiria esittelevän vuosikirjan kulmat.
Ja kun aikansa oli touhunnut, halusi syliini ja nukahti saman tien. Naapurin mielestä se oli selvä osoitus, että Sissi tiesi, kuka on Kääpiökoirayhdistyksen puheenjohtaja.
Silti en voi kuvitella itseäni ulkoiluttamassa pientä chihuahuaa, vaikka kuinka nättiä, kun olen tottunut reilumman kokoisiin, ronskimpiin koiriin. En varsinkaan, jos sillä on Kaliforniasta ostetut, jalokivin somistetut kaulapannat ja hihnat, Burberryn takki ja Louis Vuittonin töppöset… Mutta näin käy, kun aikuiset ihmiset hurahtavat pikkukoiriin.

Joulukokous Etelärannassa

2010-12-15T02:44:00.001+02:00

Viimeinkin Helsingin eteläisissä kaupunginosissa on pantu hösseliksi!
Kun lähdin illansuussa SKKY:n hallituksen kokoukseen Etelärantaan ykkösen ratikalla, joka kulmalla oli kauhakuormureita ja kuorma-autoja siivoamassa pois pahimpia lumikasoja katujen varsilta. Aiemmin päivällä pudotettiin lunta lähitalojen katoilta – mitä ei ole vähään aikaan nähty joulukuussa näillä kulmilla.
Flunssapöpöt olivat karsineet kokouksen osanottajien rivejä: yksi oli puhekiellossa, toinen flunssakuumeessa ja kolmas nyrjäyttänyt nilkkansa. Ja yhdellä oli oman kuntansa sosiaalilautakunnan kokous. Onneksi oltiin kuitenkin päätösvaltaisia.
Ja onneksi oli päätetty pitää hallituksen kokous vielä joulukuussa, koska asialistalle tuli vielä viime hetken asioita, jotka olisivat vaatineet kokoontumista joululoman aikana. Kennelliitolta tuli nimittäin eilen lausuntopyyntö päivitetystä koirien vakuutusarvotaulukosta, ja lausuntoa haluttiin vielä ennen vuoden loppua.
SKKY:n monien rotujen osalta ehdotettu taulukko ei käy aivan sellaisenaan, sillä meiltä annettavat vakuutusarvolausunnot perustuvat useampiin kriteereihin riippuen siitä, onko koiran vanhemmille tehty terveystutkimukset ja onko niillä näyttelytulokset. Myös DNA-polveutumisvarmistus lisää koiran arvoa. Samoin meillä on oltu sitä mieltä, että koiran saavuttama Iso-Britannian tai USA:n muotovalion arvo on yhtä arvokas kuin FCI:n kansainvälisen valion arvo. Siksi olemme tähän saakka antaneet suoraan vakuutusarvolausunnot vakuutusyhtiöille, ja toivomme voivamme jatkaa samaa käytäntöä.
”Isoista” asioista listalla oli myös Suomen Affenpinserit ry:n pyytämä periaatepäätös siitä, hyväksymmekö apinapinserit rotujärjestömme alaisuuteen ja yhdistyksen jäsenyhdistykseksemme, kun rotu jää ilman omaa rotujärjestöä vuoden 2012 alusta Snautseri- ja Pinserikeskusjärjestön lakkauttaessa toimintansa, kun sen isommat rodut ilmeisesti päätyvät omiksi rotujärjestöikseen.
Vastaus oli myönteinen, kun todettiin, että apinapinserit (jotka ennen tunnettiin affenpinsereinä) ovat FCI:n ulkopuolella olevissa suurissa kennelmaissa kääpiökoirarotu – samaan tapaan kuin esimerkiksi pomeranian, englanninkääpiöterrieri ja yorkshirenterrieri.
Raha-asioitakin käsiteltiin, kun olemme uusineet vuosisopimuksen Lemmikkipalstoilla olevasta, koiranostajille suunnatusta mainoksesta ja lisäksi hyväksyttävänä oli isompi lasku, kun olemme maksaneet toistakymmentä jäsenyhdistystemme ja alajaostojemme edustajaa Kennelliiton helmikuussa järjestämään ns. Koira-Expoon.
Kun tämä oli vuoden viimeinen kokous, siinä törsättiinkin: jälkiruoaksi söimme herkullista creme brûlée’ta ja punaherukkasorbettia. Toivottavasti tilintarkastajillakin on joulumieltä!
PS. Viikonloppuna jäi uutisseuranta vähille. Siksi huomasin vasta sunnuntai-iltana, että Tukholmassa Drottningsgatanin kulmilla oli tapahtunut terrori-isku, joka olisi voinut olla seurauksiltaan kammottava. Myöskään kansankodissa (tai meillä) ei voida tuudittautua ajatukseen, ettei täällä tapahdu samanlaisia kauheuksia. Ja nyt tiistain aikana kansainväliset uutiskanavat ovat kertoneet USA:n diplomatian jättiläisen Richard Holbrooke'n kuolemasta ja elämäntyöstä. Hän ei miellyttänyt kaikkia, mutta sai paljon aikaan, vaikka ei ollut yes-ihminen.

Stailattua värimaisemaa Messarissa

2010-12-14T03:26:00.002+02:00

Aina sitä oppii jotain uutta, meikäläinenkin.
Viime aikoina niin sanottu stailistien ammattikunta on levittäytynyt alalle kuin alalle. Ruokastailistit miettivät, millainen kiemura suklaakastikkeella laitetaan jälkiruokalautaselle, ja mihin kohtaan puuterisokerilla kuorrutettu vadelma tökätään. Hiusstailistit miettivät, millaisia värisävyjä tukkaan laitetaan, oli sitten kysymyksessä herrojen parturointi tai rouvien frisyyri.
Muotistailistit ovat sitten aivan oma lukunsa, kun he sanelevat, minkälaisia rättejä milloinkin päällemme puemme.
Frisöörillä saa rautaisannoksen naistenlehtien trendijuttuja, kun nykyinen on edellistä hieman hitaampi ja tarjoaa vain naistenlehtiä, kun edellisellä oli jopa Kauppalehti luettavana. Nyt viime viikolla frisöörillä opin, että 84-vuotias ikinuori Aira Samulin stailaa itse omat asunsa. Hienoa, ettei hänen tarvitse tuhlata rahaa ulkopuolisiin palveluihin!
Ennen viikonlopun mammuttimaisia Messukeskuksen koiranäyttelyjä minua valistettiin, miten koiranäyttelyihin tulijat – koiranesittäjät, turistit ja tuomaritkin – olivat suunnitelleet jo viikkokaupalla asujensa värimaailmaa…niin kauniit herrat kuin vaatimattomammat daamitkin.
Mitä tähän mielestään normaalilla maalaisjärjellä varustettu bloggaaja voi sanoa, kun oma aika, mielenkiinto ja rahat eivät riitä meikkitaiteilijoiden tai kampaajien palveluihin – stailisteistä puhumattakaan?
Kun koiranäyttelyihinkin pukee päällensä, mitä vaatekaapista sattuu löytymään, kunhan on suhteellisen asiallista ja siistiä, siinä luulossa, että kaikella on aikansa ja paikkansa.
Kun olin nyt oppinut stailatun värimaailman tärkeyden, toki katselin sillä silmällä ympärilleni Messukeskuksessa. Ja totta on, olihan siellä koiranesittäjää monenlaisessa tyllillä vuoratussa rimpsuhameessa korkokengissä sipsuttamassa vaikkapa perinteisen metsästys- ja käyttökoirarodun esittäjänä. Oli mustaa, valkoista ja pinkkiä, ja oli kiharoita ja strasseilla somistettuja asuja, joita perinteisen protokollan mukaan laitetaan päälle cocktailkutsuille tai yökerhoon, ei koiranäyttelyyn.
Tuomarina olen joskus keskeyttänyt arvostelun mutaisella raviradalla kaatosateessa kehoittaen koirien esittäjiä hakemaan sadetakit päälleen, kun olen kuvitellut, ettei kukaan halua kastella cocktailasujaan – usein huonolla menestyksellä. Täytyyhän koiraa esittäessä olla hienoja, satoi tai paistoi.
Kuka tämän ”glamourin” lienee tuonut suomalaisiin koiranäyttelyihin? Mallia on tietysti haettu USA:sta, jossa naishandlerit pukeutuvat yleensä asialliseen mekkoon tai jakkupukuun sekä matalakorkoisiin kenkiin ja mieshandlereillä on puvun takki ja solmio.
Jostain syystä täällä ammutaan yli, oli sitten kysymyksessä koiran kunnostaminen näyttelyyn tai esittäjien asut. Venäläiset ns. ammattihandlerit ovat omaksuneet liioitellun tyylin hienoine esiintymisasuineen ja kullanvärisine ballerinatossuineen. Vahinko vain, että myös suomalaiset ovat katsoneet aiheelliseksi matkia samaa tyyliä.
Ja vahinko, etteivät koirat ole aina samanlaisessa kunnossa tai yhtä hienoja kuin esittäjänsä, mutta taitaa olla niin, että koirat ja niiden arvostelu ovat koiranäyttelyissä toisarvoinen asia näillä turhuuden markkinoilla.
Olisikos jo aika palata perusasioihin?

Vilu ja talkkareita ikävä

2010-12-08T23:19:00.001+02:00

Nyt tulee mieleen Lontoon ajat, kun tuntuu, että ulkona on lämpimämpää kuin sisällä! Siellä oli huterat yksinkertaiset ikkunat ja lämpötilan laskiessa talvella ulkona nollan kieppeille kysyi todellista urheilumieltä kipaista kolmannen kerroksen makuuhuoneesta toiseen kerrokseen kylpyhuoneeseen aamusuihkulle.
Meidän kulmilla hajosi nimittäin kaukolämpöputki aamupäivällä. Sen seurauksena patterit kylmenivät ja hanoista tulee vain kylmää vettä. Iltapäivällä kerrottiin, että Helsingin Energia korjaa putkea, mutta kauan se on kestänyt…

Kun normaalisti tähän aikaan vuodesta on harmaata ja vettä sataa, nyt on Kaivarin kulmilla oikea talvi kuten yllä olevasta, takapihalta päivällä nappaamastani kuvasta näkyy. Lunta on puolisen metriä.
Tilanne Ullanlinnan kaduilla on sama kuin viime vuonna tammi-helmikuussa: kadut ovat perunapeltoa, parkkipaikat ovat peittyneet lumikasoihin, eikä aina edes tiedä, onko kasan alla autoa vai ei.
Kun ennen lumiaurat olivat liikkeellä jo aamuyöstä, nyt niitä ei ole näkynyt pienemmillä kaduilla juuri lainkaan. Ja kun taloyhtiöissä oli ennen talonmiehet, jotka puhdistivat niin jalkakäytävät kuin talon edessä olevan katuosuudenkin, nyt huoltoyhtiöt hoitavat homman, miten hoitavat.
Talkkareita on muutenkin ikävä, sillä he hoitivat monenlaiset pienet hommat, kun heihin piti yllä hyviä suhteita ja muisti jouluna konjakkipullolla tai muulla sopivalla lahjalla.
Jossain New Yorkissa tulee muutaman kerran talvessa lunta, mutta jo seuraavana aamuna lumi on kärrätty pois kaduilta. Ehkäpä meillä talvi on sittenkin niin odottamaton ilmiö, ettei siihen osata tai haluta varautua, vai onko kysymys yleisestä välinpitämättömyydestä?
Messukeskukseen viikonloppuna tulijoiden onkin parasta varautua allaolevan kaltaisiin näkymiin ja varata paljon, paljon aikaa. Ja lentämällähän tänne taitaa olla turha yrittää, kun Finnairin ammattiliitot ovat ilmeisesti päättäneet ajaa yhtiön sellaiseen tilaan, että se on piankin joko brittien tai jonkun muun ostettavissa.

Itsenäisyyspäivän odotusta

2010-12-04T01:34:00.002+02:00

Muotitaiteilija Jukka Rintalan studion ovet tuossa kulman takana Tehtaankadulla lienevät käyneet ahkeraan, kun valtakunnan etablissemangin daamit ovat käyneet sovittamassa iltapukujaan linnan itsenäisyysjuhlia varten.
Onneksi ei ole sellaisia murheita. Kerran sain kutsun linnaan silloisen aviomiehen siivellä, mutta ”itseellisenä” ei ole kutsuja kuulunut, kun en ole tärkeä henkilö. Kutsu tuli sen sijaan itsenäisyyspäivän juhlaan Kansallisteatteriin, mutta sinne mentäessä ei tarvitse hepeneistä hermoilla, kun juhla on iltapäivällä.
Itsenäisyyspäivän kynttilät sen sijaan pitää vielä hankkia, koska perinteitä on hyvä ylläpitää. Ajatus kynttilöiden polttamisesta ikkunalla hiljaisen itsenäisyysjulistuksen viestittämiseksi viehättää – samalla tavalla kuin ajatus hiljaisesta vastarinnasta, joskaan tänä päivänä ei ole niin kovin paljon vastustamista.
Toista oli ennen. Tutkin aikanaan tätä kynttiläperinnettä, kun kirjoitin viikottaista ulkomaisille kuuntelijoille tarkoitettua ohjelmasarjaa Suomen sodan jälkeisistä vaaran vuosista.
Historian kirjoista sain selville, että kahta kynttilää ikkunalla poltettiin usein Ruotsin vallan aikana kuninkaan syntymäpäivänä ja muina juhlapäivinä.
Venäjän vallan aikana sortovuosina monet sytyttivät kynttilät ikkunalaudalle helmikuun 5. päivänä, Maamme-laulun sanoittajan J.L. Runebergin syntymäpäivänä.
Toisen maailmansodan jälkeen itsenäisyyspäivän kynttilät olivat hiljainen, mutta sitäkin vaikuttavampi vastalause syyskuussa 1944 välirauhan jälkeen Suomeen majoittuneelle liittoutuneiden valvontakomissiolle, joka piti päämajaansa hotelli Tornissa Helsingin keskustassa ja viipyi Suomessa Pariisin rauhansopimuksen ratifioimiseen saakka vuoteen 1947.
Suurin osa valvontakomission jäsenistä oli Neuvostoliitosta, ja sen puheenjohtajana oli Stalinin luottomies, Andrei Zdanov. Komission muutama brittijäsen majoittui yksityismajoitukseen meidän kulmille Eiraan ja Ullanlinnaan, mutta neuvostoliittolaiset eivät voineet asustaa omassa lähetystössään, kun olivat pommittaneet sen sodan aikana maan tasalle!
Pelätty valvontakomissio puuttui melkein joka asiaan. Suomalaisia valtiojohtajia vietiin sotasyyllisyysoikeuteen, monet suomalaiset upseerit joutuivat pakenemaan Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin, USA:n Euroopalle tarjoamasta Marshall-avusta jouduttiin kieltäytymään, ja venäläissyntyisiä emigrantteja (kuten SKKY:n edesmenneen kunniajäsenen Irina Björkelundin mies Boris) toimitettiin Neuvostoliiton gulagiin vangeiksi.
Suomalaiset joutuivat vastaamaan myös siitä, että teekkarit olivat innostuneet vappuyönä pommittamaan hotelli Tornia kananmunilla. Perimätiedon mukaan ketään ei saatu kiinni, kun Ressun opiskelijapojat olivat värjänneet läheisen puiston pulut punaisiksi – mistä siitäkin valitettiin Suomen hallitukselle!
Kun valvontakomissio poistui Suomesta, hävitys hotelli Tornissa oli totaalinen: huoneista oli viety kaikki irtaimisto vessanpönttöjä myöten ja jäljellä oleva irtaimisto oli sotkettu ja tuhottu perin pohjin.
Nyt Venäjällä on kulman takana pramea, stalinistityylin mahtipontinen lähetystörakennus, joka valmistui vuonna 1952 osana sotakorvauksia.
Protestit sen edessä eivät kuitenkaan ole loppuneet. Vielä 1990-luvulla viedessäni koiriani Kaivopuistoon lenkille sunnuntai-iltapäivisin panin merkille säässä kuin säässä lähetystön edessä seisoneen vanhan naisen, joka piti kädessään kuvallista kylttiä. Ilmeisesti kysymyksessä oli gulagiin lähetetty sukulainen.
Viikko sitten lauantaina lähetystön edessä oli joukko asuntokaupoissa petettyjä pietarilaisia, jotka eivät olleet saaneet mielenosoituslupaa kotikaupungissaan. Helsingissä lupa heltisi saman tien.
Ulkomaisille, Suomen historiasta kiinnostuneille vieraille olen aina muistanut kertoa, miten Suomi on käynyt 42 sotaa Venäjää ja Neuvostoliittoa vastaan ja hävinnyt ne kaikki, mutta silti säilyttänyt itsenäisyytensä. Lieneekö niin, että olemme halutessamme hyvin hankalia alamaisia.
Ettei historia toistuisi, on hyvä sytyttää itsenäisyyspäivän kynttilät.

Sieniviljelyä ja muuta

2010-12-01T16:15:00.000+02:00

”Sometimes I feel like a mushroom; I am kept in the dark and fed shit.” (Joskus tunnen olevani kuin herkkusieni – pidetään pimennossa ja ruokitaan p****lla.)
Tällainen kyltti oli joku vuosi sitten kollegan työhuoneen seinällä Washingtonissa, missä olin tilapäiskomennuksella satelliittitelevisio-ohjelmia tuottavassa palvelussa.
Kyltti tuli elävästi mieleeni, kun luin perjantai-iltana Kennelliiton tiedotetta, jonka mukaan liiton 100% omistaman yhtiön toimitusjohtaja ja varatoimitusjohtaja olivat eronneet ja yhtiön hallitus oli nimennyt heidän tehtäviinsä Kennelliiton toiminnanjohtajan ja yhden osastopäällikön.
Nyt jouduin kertomaan kyselijöille, että ei, asiaa ei oltu käsitelty lainkaan Kennelliiton hallituksessa. Minkä tahansa osakeyhtiön hallitus voi tietenkin nimittää yhtiön sisäisiin tehtäviin ketä haluaa, mutta Kennelliiton hallitus vastaa omistajaohjauksesta liiton omistamissa yhtiöissä. Samoin se nimittää toiminnanjohtajan ja osastopäällikkötasoiset virkailijat ja luonnollisesti hyväksyy myös heidän sivutoimensa ja siirtonsa muihin tehtäviin.
Jään odottamaan, mitä seuraavaksi kuuluu…

***
Onneksi ei ole matkasuunnitelmia viikonlopuksi, sillä lentoemäntien ja stuerttien lakko näyttää sotkevan lentoliikennettä perusteellisesti.
Ilmeisesti Finnairin uusi pomo on törmännyt samaan ilmiöön kuin edeltäjänsä, joka tokaisi kiperässä tilanteessa työntekijöiden luulevan, että yhtiö on työntekijöitä varten eivätkä työntekijät asiakkaita varten. Tiistaina hän vihjailikin tulosvaroituksen antamisen yhteydessä, että kansallinen lentoyhtiömme saattaa siirtää joidenkin palveluiden tuottamisen ulkomaille halvemman kustannustason maihin.
Maanantaina brittimedia kertoi British Airways- ja Iberia- lentoyhtiöiden fuusiosta. Samassa yhteydessä muuan lentoliikenteen asiantuntija esitti, ettei fuusio jää viimeiseksi, vaan British Airways’in ostoslistalla ovat seuraavina portugalilainen TAP, suomalainen Finnair ja brittiläinen BMI. Suomessa tästä mahdollisuudesta ei ole paljon puhuttu.

***
Tiistaina oli tuuria. Satuin olemaan kotona, kun postinkantaja soitti ovikelloa ja toi kirjapaketin, joka ei ollut niin iso, että sen olisi joutunut noutamaan pakkasessa ja viimassa Kasarmitorin postista (kun Kaivarin oma posti suljettiin jo vuosia sitten).
Paketissa oli Ayaan Hirsi Alin kirja ”From Islam to America; A Personal Journey through the Clash of Civilizations”. Hän on syntyjään somali, mutta joutui maanpakoon jo lapsena Saudi-Arabiaan, Etiopiaan ja Keniaan ja päätyi sitten monien vaiheiden jälkeen Yhdysvaltoihin. Hän on julkaissut aikaisemmin kaksi bestseller-listoille yltänyttä kirjaa ja toimii tutkijana American Enterprise Institute’ssa.
Toinen kirja on Douglas Rogers’in ”The Last Resort; A Memoir of Zimbabwe”. Kirjassa Rogers kertoo vanhemmistaan, valkoihoisista maanviljelijöistä, jotka kamppailivat säilyttääkseen maatilansa Robert Mugaben hirmuhallinnon Zimbabwessa, missä lähes kaikki valkoiset maatilalliset on joko surmattu tai ajettu väkivalloin maatiloiltaan maanpakoon sillä seurauksella, että maan talous on romahtanut ja ruoasta on pulaa.
Kolmantena paketissa oli amerikkalaisen tennispelaajan James Blaken ”Breaking Back”, kertomus siitä, miten Blake palasi huipputennikseen murrettuaan niskanikamansa ja kärsittyään kuukausia zoster-viruksesta. Tämäkin kirja ylsi New York Timesin bestseller-listalle.
Nyt on sitten riittävästi lukemista viikonlopuksi - jos sään takia on parempi käpertyä sisätiloihin.

Arktista Arkadianmäen kupeessa

2010-11-27T01:13:00.000+02:00

Jos on ollut Kaivarin kulmilla hyytävän kylmää, sitä se oli torstai-iltana Arkadianmäen kupeessakin: pakkasta kymmenkunta astetta ja kostea, läpitunkeva tuuli, eli tyypillinen alkutalven sää, jonka rinnalla Kajaanin tammikuun pakkasetkin tuntuvat miltei siedettäviltä.
Liikkeelle oli kuitenkin lähdettävä, sillä torstai-iltana oli Kääpiökoirayhdistyksen syyskokous. Se pidettiin perinteisellä Ostrobotnialla Jääkärihuoneessa, jossa on aikanaan perustettu jääkäriliike. Siksi huoneesta löytyy myös paljon jääkäriliikkeen historiaa maalauksissa, reliefeissä ja veistoksissa.
Syyskokous sujui yksimielisesti, nopsaan ja rauhallisesti, oltiinhan ”oman väen” kesken. Kennelliiton vippejä ei kokouksessa näkynyt, sillä heillä taisi olla kiireitä toisaalla päätellen nyt perjantaina parilta Kennelliiton jäseneltä saamastani puhelusta.
Viime syksynähän kokoukseen saapui Kennelliiton hallituksen varapuheenjohtaja mukanaan taustajoukkoja, joiden piti panna rotujärjestön hallinto uuteen uskoon. Keikaus ei onnistunut, joten suurin uho taisi kadota yhtä nopeasti kuin se syntyikin.
Mukana sekä ennen syyskokousta pidetyssä hallituksen kokouksessa että itse syyskokouksessa oli monia, jotka olivat olleet mukana viime viikonlopun Kennelliiton kokouksissa ja jotka ihmettelivät kokousmeininkiä.
Paikalla oli myös Kennelliiton yleiskokouksen ”äänikuningatar”, eli suurimmalla äänimäärällä ns. vapailta listoilta liiton valtuustoon seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittu Leena Parviainen. Samoin paikalla oli Havannalaisten Marjo Heikka, joka saa nyt istua kolme vuotta valtuustossa ilman äänioikeutta sen jälkeen, kun Havannalaiset ry oli saanut yleiskokousta edeltävänä päivänä rotujärjestöoikeudet. Vaikka Marjolla ei ole äänioikeutta, hänellä on toki puheoikeus, ja jos häntä yhtään tunnen monen vuoden takaa, ei hän myöskään jätä puheoikeuttaan käyttämättä.
Kylmän talven keskellä sydäntä lämmittivät Marjon tuomat Havannalaiset ry:n kiitoskukat, joilla yhdistys halusi kiittää meitä monivuotisesta hyvästä yhteistyöstä. Uskon, että sama yhteistyö jatkuu myös Havannalaisten itsenäistymisen jälkeen.
PS. Nyt perjantaina oli niin kylmä, etten edes uskaltautunut kuntosalille, mutta lauantaina on yritettävä – kunhan löydän kunnon talvikamppeet vaatehuoneen perältä, sillä säätiedotus lupaa yhä kamalampaa säätä!

Järjestödemokratiaa Kennelliiton tapaan

2010-11-23T02:14:00.002+02:00

Talvi tuli toden teolla Kaivarin kulmille viime viikonloppuna: lunta, tuulta ja kylmää. Se tuli kuin huomaamatta, sillä olin harjoittamassa kolmen päivän ajan järjestödemokratiaa Kennelliiton tapaan Espoon Hanasaaressa. Lähtö oli aamulla aamuhämärissä, ja kotiin ehdin vasta iltapimeällä.
Tuo ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, jonka vihkivät aikaan presidentti Kekkonen ja Ruotsin kuningas, on erinomainen kokouspaikka. Siellä yöpyneet ja sen ruokapalveluista riippuvaiset valittivat kuitenkin, että parin päivän ruokailujen jälkeen ei voinut kuin todeta, että kysymyksessä ei ole ravintolapalveluiltaan mikään gourmet-paikka, kun samoja buffet-ruokia tarjottiin päivästä toiseen ja sunnuntain aamiaisellekin oli kerätty edellispäivien jämät.

Perjantaina kului koko päivä Kennelliiton hallituksen kokouksessa. Ei mitään uutta auringon alla, sanoisin, sillä paperia oli taas kilokaupalla ja esityslista suurimmaksi osaksi täynnä rutiiniasioita, joista riittää keskusteltavaa koko päiväksi. Joskus kyllä miettii, ovatko kaikki esille otettavat asiat suuren, yli 140 000 jäsenen liiton ja noin 10 miljoonan euron vuosittaista liikevaihtoa pyörittävän konsernin hallituksen käsittelyn arvoisia, kun erilaisten hiekkalaatikkoleikkien ohella olettaisi hallituksella olevan isompiakin asioita käsiteltävänä.
Toisaalta, jos lista on täynnä ja aika saadaan täytettyä, nuo isot asiat voidaankin sitten päättää jossain muualla.

Lauantaina oli vuorossa Kennelliiton ”vanhan” valtuuston kolmivuotiskauden viimeinen kokous. Sille näytti olleen tarkkaan puheenvuoroista alkaen valmisteltu koreografia, ja niinhän siinä kävi, että niihin kaikkein tärkeimpiin asioihin kuten liiton talousarvioon päästiin pureutumaan vasta 6-7 tunnin kokoustamisen jälkeen.
Korjattua talousarviota ei esitetty, vaikkakin jo Kennelliiton rekisteröintimaksuja päätettäessä kävi selväksi, että tulopuolelta putoaa pois noin 80 000 euron tulot. Valtuusto nimittäin hyväksyi äänin 76-21 esitykseni, jonka mukaan toimitusmaksut sisältyvät rekisteröintimaksuun. Näin joko pentueen tai vain yhden tuontikoiran rekisteröivä säästää nykyisen 7,20 euron ”toimitusmaksun”, joka on useimmissa tapauksissa ylittänyt rekisteritodistusten postimaksun ja joka on aiheuttanut paljon närää kasvattajien keskuudessa. Toivottavasti nyt ei keksitä jollain muulla nimikkeellä olevaa maksua, joka lisätään rekisteröintimaksuihin. Kennelliiton toimintaan tuolla päätöksellä ei liene vaikutusta, kun menopuolella riittää varmasti karsittavaa.
Kokouksen loppupuolella sentään saatiin aikaan vähän keskustelua, kun valtuustolle oli lähetetty väärä paperi liitteeksi uusiin ajokoesääntöihin.
Nolointa koko kokouksessa oli Kennelliiton kunniajäseniksi esitettyjen henkilöiden kohtelu. Näiden nimet olivat aikaisemmasta poiketen livahtaneet itse esityslistaan, joten kaikki ne, joilla oli jotain hampaankolossa ehdotettuja kunniajäseniä vastaan, voivat jo etukäteen varustautua vastustamaan ehdokkuutta. Myöskään kunniajäsenten esittelyyn ei oltu varauduttu.
Nyt sitten kävi niin, että yksi valtuustoedustaja ilmoitti vastustavansa yhden ehdotetun henkilön kutsumista kunniajäseneksi, mikä riitti kaatamaan hankkeen.
Itse en voi ymmärtää, miten vanhat kaunat ja erimielisyydet voidaan vetää esille, kun kysymyksessä on kuitenkin rotujärjestön ehdottama, vuosikymmenet harrastuksessa aktiivisesti toiminut ja nyt jo aktiivipalveluksen jättänyt Kennelliiton jäsen.

Sunnuntaina oli vuorossa Kennelliiton joka kolmas vuosi pidettävä yleiskokous. Paikalla oli jäsenyhdistysten edustajia, Kennelliiton kunniajäseniä ja myös uudempia jäseniä, jotka tulivat katsomaan, miten järjestödemokratia toimii ja saamaan vastauksia heitä askarruttaneisiin kysymyksiin.
Moni tuli kertomaan minulle, miten pettyneitä he olivat. Aamulla tarjottiin kuppi kahvia ja piparkakku näille pitkämatkalaisillekin, ja itse kokouksessa he saivat todeta, että suurin osa valtuuston jäsenistä on jo valittu kennelpiirien ja rotujärjestöjen kokouksissa, joten valinta yleiskokouksessa oli pelkkä muodollisuus. (Ja jos joku kysyy minulta, ketä valittiin, en voi vastata, koska ehdokaslistaa ei jaettu kokousosanottajille, vaan se vilautettiin seinälle heijastettuna niin nopeasti, ettei kukaan ehtinyt tehdä muistiinpanoja.)
Yleiskokousedustajien tehtäväksi jäikin sitten vain valita 12 edustajaa valtuustoon ns. vapailta listoilta. Sitten odoteltiin, että ääntenlaskijat saavat työnsä valmiiksi. Odotusajaksi ei oltu järjestetty ohjelmaa, vaikka paikalla olijoilla olisi ollut varmasti halua kuulla Kennelliiton ajankohtaisista asioista ja mahdollisesti esittää kysymyksiäkin. Pettyneitä osanottajia oli enemmänkin.

Sunnuntain viimeinen ohjelmanumero oli uuden valtuuston järjestäytymiskokous. Nyt oli sitten päätetty poiketa traditiosta, eli kokousta ei avannutkaan perinteiseen tapaan valtuuston ikäpresidentti, eli pisimpään valtuuston jäsenenä ollut edustaja, vaan Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja. Asiasta oli väännetty kättä jo edellisestä illasta alkaen, joten tärkeä oli tämäkin asia!
Valtuuston ikäpresidentin, eli 35 vuotta valtuuston jäsenenä olleen Kari Järvisen annettiin kuitenkin sanoa omalta paikaltaan pari sanaa. Hän ilmoitti, ettei ollut enää käytettävissä valtuuston puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana, joten rivakasti Seppo Lahtelan johdolla edennyt kokous valitsi puheenjohtajana jatkamaan Eeva Anttisen ja uudeksi varapuheenjohtajaksi Kennelliiton entisen lakimiehen ja nykyisen eläinlääkäriliiton toiminnanjohtajan Mika Leppisen, joka on myös Kennelliiton kurinpitolautakunnan jäsen.

***
Kun kokousputki päättyi, totesin, että oli nälkä ja vilu ja suuntasin paikalliseen Sikalaan syömään myöhäistä lounasta. Jälkeenpäin huomasin, että Espanjasta oli yritetty soittaa ja kysellä, miten kokousviikonloppu meni. Väsyneenä en jaksanut kuin katsoa Nelonen Sport Pro:lta, miten Detroit Red Wings päihitti Calgaryn jatkoajalla.
Nyt maanantai on sujunut puoliteholla. Äsken katsoin, miten Rafa Nadal päihitti Andy Roddickin Lontoon O2Areenalla ATP World Tour- finaaleissa, joihin yritin jo kesällä saada lippuja, mutta ne olivat loppuunmyydyt loppuviikon osalta. Ensimmäisiin otteluihinhan en olisi ehtinyt noiden Kennelliiton kokousten takia.