Hurjaa menoa Balkanilla

Ai että suomalaiset ovat kansainvälisiä kiertäessään koirienssa kanssa ulkomaannäyttelyitä ja kerätessään valionarvoja.
Näistä matkalaisten edesottamuksista saa lukea joka toisesta yhdistyksen lehdestä. Moni ei kuitenkaan pysty parempaan kuin äskettäin ilmestynyt kiinanharjakoirien Harjakoira-lehti, jossa kerrottiin 11 päivän matkasta Itä-Euroopan halki Montenegron näyttelyihin.
Niille, jotka eivät kovin paljon Montenegrosta tiedä, kerrottakoon, että tuo Balkanin maa on FCI:n ns. sopimuskumppani, jolla on jo ehtinyt olla monenlaisia vaikeuksia kattojärjestönsä kanssa, joten yhdessä vaiheessa sen rekisteröimiä koiria ja sukutauluja tai sen tuomareita ei FCI:ssä hyväksytty.
Pitkä on matka Montenegroon, mutta kuka voi vastustaa kiusausta: tarjolla on kaksi Montenegron CACIB:ia ja vielä samassa paikassa samaan putkeen kaksi Montenegron, kaksi Moldovan, kaksi Makedonian, kaksi Azerbaijanin ja kaksi ”Cypruksen” eli Kyproksen serttinäyttelyä.
Jos kansallista valionarvoa haki, voi lohduttautua sillä, että valionarvoon tarvittiin vain kaksi luokkaserttiä (ja eihän luokassa tarvitse olla kanssakilpailijoita), ja näyttelyistä oli toinen aamupäivällä ja toinen iltapäivällä.
Matkakin sujui hyvin, kun virolainen bussi haki Helsingistä Länsisatamasta, ja niin kävi maksaminenkin: matkan hinta oli 950 euroa, minkä lisäksi yhden koiran ilmoittautuminen näihin näyttelyihin maksoi 300 euroa ja valionarvovahvistuksista piti olla mukana lähes 200 euroa käteistä per koira. Nämä vahvistukset piti maksaa paikan päällä saadakseen tuon tavoitellun tittelin, koska niitä ei vahvistettaisi jälkikäteen kuten kennelliitot normaalisti tekevät. Asiaa oli selitetty kertomalla, että näyttelyt olivat erikoistapauksia, eivätkä sertit jäisi ”roikkumaan” (ilmeisesti niin kuin Pohjoismassa tehdään junioriluokassa saatujen serttien tapaan niiden odottaessa koiran kahden vuoden ikää ja valioitumista kotimaassa).
Kun bussissa oli 36 koiraa eli käteistä rahaa pelkät ilmoittautumismaksut ja valionarvomaksut yhteenlaskettuina, summaksi tulee 18000 euron kieppeillä liikkuva summa. Tähän vielä muu matkakassa päälle ja ohjeet ottaa rahat mukaan pienenä rahana käteisenä, joten olisi ollut varkaille oiva kohde. Kyynikko kyllä kyselisi, mihin taskuun nuo ilmoittautumismaksut ja valionarvovahvistusmaksut menivät…
Itse matkan hintaa ihmettelevät voivat miettiä, mitä tuolla 950 euron matkarahalla sai: monen päivän bussikyydin ja perillä hotellin, jonka lakanat olivat talven jäljiltä kosteat, vettä tuli silloin kuin tuli, ilmastointia ei ollut, vaikka ulkona oli kova kesähelle, eikä ravintolapalveluissakaan tainnut olla kehumista.
Mutta olipahan näyttelyt ja serttejä ja titteleitä jaossa niin että matkakertomuksen kirjoittajan mukaan bussilastillinen sai 40 mahdollista luokkasertistä 38, 10 näyttelystä kahdeksan ROP-junnua ja kuusi Rotunsa Parasta. Montenegron ja Kyproksen valiosta tuli samalla Välimeren valioita ja Montenegron ja Makedonian valioista Balkanin valioita. Mutta voi voi – kun Suomen Kennelliitto ei vahvista näitä viimemainittuja valiotitteleitä! Aina voi kuitenkin iloita, että nyt tuli ensimmäiset Azerbaijanin tittelit Suomeen!
Tuomarit näyttivät olleen paikallisia montenegrolaisia asiantuntijoita lukuun ottamatta meilläkin jossain vaiheessa tiheään pyörinyttä Dennis Kuzeljia, jonka kotipaikka on vaihtunut Bulgarian kautta Kyprokseen sen jälkeen, kun kotimaa Slovenia poisti hänen tuomarioikeutensa.
Entäpä koirat sitten, joita pyöriteltiin tuolla bussissa ja näyttelypaikalla 11 päivää helteisissä olosuhteissa ja juoksutettiin näyttelystä toiseen (puhumattakaan jokailtaisista tai -öisistä pesuista ja föönauksista)?
Monet olivat jo päivän toisessa näyttelyssä väsyneitä, eikä häntä enää kehässä noussut, joten piti harkita, meneekö ryhmäkilpailuihin vai ei. Matkalla mukaan tullut tshekkiläinen koira tosin ei ollut kunnossa edes menomatkalla ja sitten kävikin ilmi, että koiran punkkien seassa oli tappavaa babesioosia levittävä ruskeapunkki, jolle ei meillä Suomessa edes löydy lääkettä kaikilta eläinlääkäreiltä. Sama tauti, jonka jäljiltä suomalaisia Bukarestin kävijöitä hoidettiin. Tämä koira saatiin kuitenkin paluumatkalla nesteytettyä ja lääkittyä, joten se säilyi hengissä.
Jokainen saa tuhlata rahansa niin kuin haluaa ja pettää itseään kaiken maailman valionarvotitteleillä, mutta mitäs nuo tittelit kertovat koiran todellisesta arvosta, kun valion arvoilla ja valion arvoilla on eronsa - tai on ollut, kun on oltu sitä mieltä, että kunnon kilpailussa saavutettu sertti ja joku SE- tai DK-valionarvo on ollut se "oikea" valionarvo verrattuna näihin titteleihin, joiden maatunnuksia saa hakea ISO-standardilistoilta?
Mitä sanoo FCI, jonka näyttely- ja valionarvosäännöt koskevat vain kansainvälisiä titteleitä, kun kukaan ei ole edes kuvitellut, että kansallisia serttejä jaettaisiin jossain toisessa maassa. Miten olisi, jos mekin Pohjoismaissa alkaisimme jakaa toistemme serttejä yhdessä maassa pidetyissä näyttelyissä? Jos oikein yrittäisi, saattaisi mahtua viisi näyttelyä samaan viikonloppuun, ja pian ei tarvitsisi lähteä kotoa yhtään mihinkään, kun sertit tulisivat kotipihaan.
Vielä isompi kysymys on, mitä sanovat eläinsuojelijat ja mitä sanoo kuka tahansa koiransa hyvinvoinnista välittävä koiran omistaja tällaisesta touhusta. Meikäläinen voi jo matkaohjelman nähtyään ilmoittaa, ettei lähde suurin surminkaan tuollaiselle 11 päivän retkelle, mutta koirat tulevat kiltisti mukana, kun häkkiin pakataan ja matkaan lähdetään.
Nyt on itsetutkiskelun ja valistuksen paikka – mitä nopeammin, sen parempi, jotta myös harrastuksen uudet tulijat pysähtyisivät miettimään, mikä on itsepetosta ja mikä ei, ja millaisen julkikuvan toimemme antavat ulkopuolisille.

Koiravahti kotona

Tällä palstalla on tullut naristua vähän väliä palveluiden laadusta, asiakaspalvelussa ja suomalaisessa palvelualttiudessa kun ei yleensä ole kehumista. Samoin tapanani on hermostua, jos sähkö- tai etanapostissa tulee pyytämättä mainospostia.
Joskus kuitenkin tarjotaan palveluja, joista voi olla hyötyä – kuten nyt puhelinlaskun mukana tullut tarjous palvelusta, josta pitäisi olla työssäkäyville koiranomistajille iloa. Kysymyksessä on kotivahti, joka näyttää, mitä kodissa tapahtuu sillä välin, kun koiran omistaja on poissa, eli se välittää reaaliaikaista kuvaa kotoa älypuhelimeen ja tablettiin haluttaessa 24 tuntia vuorokaudessa.
Palveluun sisältyy langaton pöydälle tai seinälle asennettava kamera. Lisävarusteina tarvitaan WLAN-internetyhteys kotoa ja mobiililaajakaista älypuhelimeen. Eikä hintakaan ollut paha, alle 10 euroa kuukaudessa.
Kotivahtia mainostava televisiojulkkis kertoi mainoksessa saaneensa selville, mitä hänen rhodesiankoiransa puuhasi hänen poissa ollessaan. Koira odotti aamulla, että alaovi sulkeutui, minkä jälkeen se siirtyi sujuvasti nukkumaan kielletylle sohvalle. Siinä selitys sohvalle kertyneille koiran karvoille. Päivällä se availi ovia ja kävi tutkimassa roskapussit. Ja illansuussa se laittautui eteisen lattialle noin 15 minuuttia ennen omistajan laskettua kotiinpaluuaikaa, eli ajastin oli kunnossa.
Nuo eteisessä kotiinpaluuta odottavat koirat ovat varmaan tuttu monelle, joten ei kannata ihmetellä, jos tulee kotiin etuajassa ja koirat heräilevät pöllämystyneinä ihmetellen kotiintuloaikaa.
Kamerakuva huushollista on erinomainen uudistus. Ennen joutui turvautumaan nyt jo antiikkivempeleisiin kuuluvaan telefaxiin. Minulla oli telefaxissa huoneäänen kuuntelumahdollisuus, joten opettaessani kiljuvaa basset houndia pitämään suutaan kiinni tapanani oli avata töissä yksi puhelinlinja kotiin ja kuunnella aika ajoin, kuuluiko sieltä klassista musiikkia vai koiran kiljuntaa. Kyllä bassetti ihmetteli, kun kuuli minun huutavan, että suu kiinni!
Silloin ei ollut ongelmaa puhelinlaskustakaan, sillä silloinen Helsingin Puhelin laskutti pääkaupunkiseudun puheluista vain kertamaksun, eli ei ollut väliä, puhuiko minuutin vai 20 tuntia. Ovat ajat siitä muuttuneet…

Korjaus edelliseen

Ehdin jo kehua, etteivät samat tuomarit arvostele samoja rotuja Helsingin MV-2014-näyttelyssä kuin muissa arvonäyttelyissä.
Korjaus tuli miltei saman tien, kun kerrottiin, että Suomessa viime arvonäyttelyissä on Unto Timonen ollut tuomarina rodulle Pohjoismaiden Voittaja –näyttelyssä, Euroopan Voittaja –näyttelyssä (lyhytkarvaiset) ja nyt tulevassa MV –näyttelyssä (pitkäkarvaiset), minkä lisäksi hän on arvostellut rotua vuoden aikana rotua muissa Suomen näyttelyissä. Unskia vastaan ei ole mitään, mutta olisi ollut hyvä saada vaihtelua, minulle vakuutettiin.
Selvä työvirhehän tässä on tainnut tapahtua, minkä ymmärtää kun tietää, miten paljon tuomareita ja rotuja palapelissä on – ja miten herkästi sitä palapeliä koottaessa tulee tiettyihin tuomareihin yhdistettyä tietyt rodut.

Kiitoksia jaossa

Joskus on paikallaan jakaa myös kiitoksia, kun on niiden aika ja paikka – vaikka silloin tällöin ollaan jostain asioista eri mieltäkin.
Nyt nimittäin Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni on kirjoittanut Koiramme-lehden puheenjohtajan palstallaan aiheesta, josta oli nyt aika muistuttaa eli Kennelliiton toiminnan tarkoituksesta jo siitä hetkestä, kun Finska Kennelklubben - Suomen Kennelklubi perustettiin vuonna1889 (muuten ensimmäisenä kennelliittona Pohjoismaissa).
Tuon ensimmäisen kennelklubin sääntöihin oli kirjattu, että perustajat pyrkivät edistämään nimenomaan puhdasrotuisten koirien jalostusta ja harrastusta mm. näyttelyiden ja metsästyksen avulla.
Kuten Helena toteaa palstallaan, jo alusta lähtien kiinnitettiin huomiota myös yleisiin koiran pitoa koskeviin asioihin kuten terveyteen, mutta hän korostaa miten tänä päivänäkin Kennelliiton sääntöjen mukaan liiton tarkoituksena on valtakunnallisena järjestönä edistää puhdasrotuisten, rekisteröityjen koirien kasvattamista ja käyttöä.
Tämä oli tarpeen sanoa tänä päivänä, kun meillä lehtien otsikoissa julistetaan ”risteytysten” erinomaisuutta ja siinä sivussa runtataan puhdasrotuiset rotukoirat maan rakoon. Taisipa joku keskustelupalstoilla todeta voivansa liittyä Kennelliittoon nyt, kun liitto ei muka aja enää rotukoirien asiaa!
Toki meistä kaikista on itsestään selvää, että Kennelliitto pyrkii rotukoirien edistämisen lisäksi edesauttamaan myös muita, yleisiä koiranpidon edellytyksiä riippumatta siitä, onko koira rotukoira vai sekarotuinen sekoitus, kunhan tuo ensisijainen tarkoitus muistetaan.
Eikä sanojen viilaaminen sääntöihin ole ollut kovin yksinkertainen asia: 1990-luvun puolessa välissä ollessani hallituksen nimittämässä, vuoden 1996 säännöt laatineessa organisaatiotoimikunnassa vietimme pitkät tovit käännellessämme sanamuotoja, joilla nuo ei-rekisteröidyt koirat saatiin sääntöjen tarkoituksen piiriin.
Nyt vain täytyy pitää tuo ensisijainen toiminnan tarkoitus kirkkaana mielessä, jotta erilaiset yksityisyrittäjät eivät omista lempihankkeistaan innostuneina sekoita julkisuudessa toimintamme päämääriä, eli pidetään viesti kirkkaana mielessä.

***
Eilen julkistetusta vuoden 2014 Helsingin Maailmannäyttelyn tuomarilistasta on kuulunut pääosin myönteisiä kommentteja, ja monet ovat todenneet listan olevan todellakin erilaisen verrattuna näihin FCI:n keskivertoarvonäyttelyihin.
Monet suomalaiset tuomarit lienevät pettyneitä, kun kutsua ei käynyt, mutta suomalaiset näytteilleasettajat ovat tyytyväisiä, kun tuomareina ei ole ”aina niitä yksiä samoja”. Monet ulkomaiset ”vakiotuomarit” lienevät yhtä pettyneitä, kun nimeään ei löydykään listasta.
Iloisesti yllättynyt oli Englannissa asuva australialainen ystävä, joka ihmetteli eilen illalla listan julkaisemisen jälkeen, miten meillä oli listalla uusia nimiä ja kasvattajatuomareita ja miten näyttelyymme kelpaa tuomareita myös USA:sta, Kanadasta, Englannista ja jopa Australiasta!
Kääpiökoirayhdistyksen rotujen osalta sanoisin, että listan kanssa voi elää: joillekin roduille oli poimittu tuomari meidän ehdotuksistamme, toisille ei.

Erinomaista mainosta

Olipa erinomaista mainosta teini-ikäisten metsästäjien koiraharrastuksesta Maikkarin 45 minuuttia ohjelmassa keskiviikkoiltana.
Ohjelmassa kerrottiin, miten paljon metsästäjänkortteja nuoret ovat suorittaneet piikin ollessa 13-15-vuotiaiden kohdalla, ja siinä seurattiin kahta teini-ikäistä poikaa hirvimetsällä isänsä kanssa (ja taisi siellä lopulta olla koko perhe).
Kun toiselta pojalta kyseltiin tulevaisuuden suunnitelmia, hän sanoi aikovansa keskittyä koirapuoleen, eli sieltä on tulossa innokas harrastaja koe- ja toivottavasti myös näyttelypuolelle. Ihmekö tuo, kun siinä jaloissa pyöri norjanharmaahirvikoira.
Toiselta pojalta kyseltiin, mitä harrastus on hänelle antanut, ja hän kertoi miten luonnossa liikkuminen käy kyllä biologian oppitunnista. Mainitsi myös, miten sosiaaliset taidot kehittyvät, kun istuu tuntikaudet passissa tai kahvinuotion ääressä seurustelemassa aikuisten kanssa.
Olivat fiksuja kavereita. Toivottavasti nämä asuistaan ja eleistään huolestuneet junior handlerit näyttelypuolella miettivät yhtä fiksuja!