Postia Englannista

Postia toi mukavia uutisia Englannista: minut on valittu Englannin kennelklubin jäseneksi.
Tuon, vuonna 1873 perustetun maailman vanhimman kennelliiton suojelijana on kuningatar Elisabeth ja presidenttinä Kentin prinssi Michael.
Klubin päämaja taidegallerioineen ja ravintoloineen on Lontoon keskustassa Piccadillyllä.
Vaikka Englannin kennelklubi, The Kennel Club, rekisteröi vuosittain neljännesmiljoona koiraa, järjestää suuren Cruftsin koiranäyttelyn ja säätelee muutakin koiraharrastustoimintaa muiden kennelliittojen tapaan, se on myös yksityinen englantilainen klubi, jonka jäsenmäärä on rajattu. Sen jäseneksi ei voi itse pyrkiä, vaan jonkun jäsenen on esitettävä ja toisen jäsenen kannatettava uuden jäsenen valintaa.
Toukokuun lopussa kennelklubilla oli reilut 1200 jäsentä, joista viitisenkymmentä ulkomaista. Eniten ulkomaisia jäseniä on USA:sta (yhdeksän) ja toiseksi eniten Suomesta, nyt seitsemän.
Ensimmäisinä suomalaisina jäseniksi valittiin vuonna 1999 Kari Järvinen ja Rainer Vuorinen. Sen jälkeen seurasivat Hasse Lehtinen, Leena Harjapää, Annukka Paloheimo ja Elina Haapaniemi.
Kaikki erinomaisia edustamaan Suomea, ja oiva osoitus siitä, miten suomalaista kennelharrastusta ja Suomen Kennelliittoa arvostetaan paitsi tuossa järjestäytyneen koiraharrastuksen kehdossa myös muualla maailmassa.
Omalta osaltani olen mielissäni kennelklubin jäsenyydestä, sillä olen asunut aikanaan tovin Englannissa. Vuosien mittaan yhteydet Englantiin ovat säilyneet paitsi koiraharrastuksen merkeissä (edustaahan Kääpiökoirayhdistys monia englantilaisia rotuja) myös työn puolesta.
Tähän loppuun kuva parin vuoden takaa Englannin kennelklubin taidegalleriasta, jossa allekirjoitettiin kennelklubin ja Suomen, Ruotsin ja Norjan kennelliittojen välinen tuomarisopimus.
Vasemmalta kennelklubin varapuheenjohtaja Mike Townsend, blogisti, kennelklubin puheenjohtaja Ronnie Irving, Kennelliiton valtuuston varapuheenjohtaja Kari Järvinen, Norjan kennelliiton puheenjohtaja Nils-Erik Haagenrud ja Ruotsin kennelliiton puheenjohtaja Nils-Erik Åhmansson. (Photo: Courtesy of the Kennel Club) 

Maaseuturetki Hämeeseen

Vaikka Kaivarin kulmilla aurinko paistaa ja merituuli vilvoittaa mukavasti, ainakin kerran kesässä on hyvä käydä haistelemassa kesätunnelmia muuallakin.
Lauantaiaamuna olin ylhäällä jo niin varhain, etteivät makuuhuoneen ikkunan ulkopuolella öisin konserttiaan pitävät lokin poikaset olleet vielä kunnolla vaienneet.
Matkan päämääränä oli Hämeenkosken Jokelan kartano, jossa SKKY:n jäsenyhdistys Suomen Griffonyhdistys juhli 40-vuotista taivaltaan. Sekä meno- että paluumatkalla tuli hieman ylimääräistä sightseeing’iä, mutta perille päästiin ihan hyvissä ajoin.
Ei käynyt niin kuin joku vuosi sitten, kun olimme naapurin kanssa matkalla Savitaipaleelle tuomareiksi dalmatiankoirien erikoisnäyttelyyn. Naapuri ajoi ja minä olin kartanlukijan paikalla. Autossa ei ollut sen enempää karttaa kuin navigaattoriakaan, mutta sen verran tiesimme, että itään on suunnattava.
Ensin koukattiin Isonroban poliisiasemalla tekemässä ilmoitus holtittomasti ajaneesta taksikuskista ja sitten suunnattiin Porvooseen ja sieltä itään. Tuumittiin, että jossain vaiheessa tulee Savitaipaleen kyltti eteen. Ei tullut, vaan edessä oli kyltti ja käsi varoittamassa, että olimme tulossa valtakunnan rajalle.
Ei auttanut kuin nolona soittaa näyttelyn järjestäjille ja tunnustaa, että Venäjän rajalla oltiin, ja kysellä ajo-ohjeita. Näyttely alkoi myöhässä, kun tuomaritkin olivat myöhässä. Kotimatkalla naapuri yritti vielä väen väkisin ajaa Mäntyharjua kohti, ja kesti aikansa ennen kuin uskoi, että Mäntyharju on Mikkelin eikä Helsingin suunnassa. No, nähtiin maisemia.
Lauantain vastaisena yönä ja lauantaiaamuna Kaivarin kulmilla satoi. Varustauduin saappailla, sadetakilla, tikkitakilla ja vielä hyttysmyrkyllä. Perillä Hämeenkoskella vallitsi sää, jollaista tavataan sanoa hyväksi sääksi koirien kannalta: ei satanut, ei ollut hyttysiä, eikä ollut paahtavan kuumaakaan, vaan tikkitakillekin oli käyttöä.
Griffoneiden juhlanäyttelyyn oli ilmoittautunut 96 koiraa. Tunnelma oli hyvä, ja sitä täydensi näyttelyn jälkeen kartanon pihalla telttakatoksessa nautittu juhlaillallinen maljoineen kaikkineen. Saipa puheenjohtaja Ari Auvinen historiakatsauksensa jälkeen vielä runsaslukuisen illallisyleisön kohottamaan lasinsa ja esittämään kolminkertaiset hurraa-huudot juhlivalle yhdistykselle.
Ari kertoi, miten takavuosina (ennen maiden välisiä karanteenirajoja ja ylimääräisiä tuontimääräyksiä) Suomen ja Ruotsin griffonväki kokoontui maaotteluun Tukholman ja Helsingin kansainvälisiin näyttelyihin. Toivottavasti tämä perinne saataisiin elvytettyä nyt, kun koirien liikkuminen maiden välillä on jälleen helpottunut.
Päivä Hämeenkoskella oli mukava ja hyvähenkinen, eikä voi kuin toivoa, että Griffonyhdistyksen viime vuosien myllerrys kerran vuodessa tapahtuvine henkilövaihdoksineen on ohitettu ja yhdistys voi viettää tasaisen rauhallista keski-ikää.

Herrasmiessäännöt kunniaan

Herrasmiessäännöt tuntuvat unohtuvan alalla kuin alalla, kun tavoitteena on voitto mihin hintaan hyvänsä.
Pyöräilyssä Ranskan ympäriajon voitto ratkesi lauantain aika-ajossa päivää ennen seremoniallista viimeistä etappia Pariisin. Voittajaksi nousi espanjalainen Alberto Contador 39 sekunnin erolla ennen Luxemburgin Andy Schleckia.
Saa nähdä millaisen vastaanoton Contador saa Champs-Elyseella, sillä monet pyöräilyn herrasmiessääntöjä vaalivat eivät ole unohtaneet nuoren luxemburgilaisen menettäneen nuo 39 sekuntia pyöränsä teknisen ongelman vuoksi viime maanantaina, jolloin hän joutui luovuttamaan keltaisen johtajan paidan tilanteesta hyötyneelle espanjalaiselle.
Tourin kirjoittamattomien sääntöjen mukaan keltaista paitaa kunnioitetaan, ja sen haltijaa odotetaan herrasmiesmäisesti, mikäli tällä on teknisiä ongelmia kuten kumin puhkeaminen, pyörän rikkoutuminen, kaatuminen ruuhkassa tms.
Tässä tapauksessa Schleck oli mäkiosuudella jättänyt Contadorin hyvän matkaa taakseen, kun hänen pyöränsä ketju ponnahti pois paikoiltaan. Contador käytti tilannetta härskisti hyväkseen, kiri edelle ja otti kilpailun johdon.
Etapin maalin palkintopallilla keltaista paitaa noutanut Contador sai vastaansa aikamoisen buuausmyrskyn, sillä paikalla ollut ranskalaisyleisö halusi reilua peliä, olihan etapin tapahtumia voinut seurata maalipaikalla suorassa televisiolähetyksessä.
Asiantuntijat ja kommentaattorit taas muistelivat, miten edellisinä vuosina suuret mestarit olivat odottaneet vastaavissa tilanteissa pahimpia kanssakilpailijoitaan, ja Contadoria opetettiin, miten mestarin tulee olla mestaruuden arvoinen.

****
Koiraharrastusta ja etenkin koiranäyttelytoimintaa seuratessa tulee samalla tavalla mieleen, miten herrasmiessäännöt tuntuvat usein unohtuvan. Voittoja haalittaessa ei aina muisteta, että voiton on myös oltava (ja sen on nähtävä oltavan) voiton arvoinen, reilulla pelillä saavutettu.
Milloin on epäselvyyksiä koiran omistajasta, jos yksi omistajista sattuu olemaan tuomari, jonka koiraa ei voida esittää samassa näyttelyssä, jossa tuomari arvostelee. Tai jonkun näyttelyn silmäätekevän koira esitetään näyttelyssä, jossa tämä on järjestelyvastuussa, ja omistajatiedot muuttuvat näyttelyluetteloon painetuista siinä vaiheessa, kun tulokset julkistetaan ja koira on pärjännyt. (”Olipa hyvä, että koira tuli toiseksi ryhmässä eikä voittanut, koska silloin olisi tullut liian paljon puhetta…” ) Ei tullut mieleen, olisiko ollut fiksumpaa jättää koira kokonaan ilmoittamatta näyttelyyn.
Meillä on jo nyt melkoinen sääntöviidakko, ja mitä enemmän sääntöjä tehdään, sen enemmän nämä ”fiksut” löytävät porsaanreikiä. Ei kaikki ole sallittua, mitä säännöillä ei kielletä – ei ainakaan, jos ei mietitä vain, miten asiat ovat, vaan miltä ne ulkopuolisista näyttävät. Ja miten voitot saavutetaan.
Siksi olin hiljaisesti tyytyväinen tuosta ranskalaisyleisön buuauksesta.

Koiranelämää Provencessa

Ammattilaispyöräilyn vuoden päätapahtuma, Ranskan ympäriajo eli Le Tour de France, on nyt meneillään kolmatta ja viimeistä viikkoa.
Tämä värikäs näytelmä on houkutellut suuret ihmisjoukot reittien varteen, ja on siellä strategisissa paikoissa ollut myös suomalaisia heiluttamassa suurikokoisia Suomen lippuja.
Ne, jotka eivät ole päässeet paikan päälle, ovat voineet seurata iltapäivisin monen tunnin suoria lähetyksiä Eurosportilta.
Jos pelotonissa eli pääjoukossa ei tapahdu ihmeitä, aina voi tehdä siinä sivussa jotain muuta hyödyllistä. Silloin tällöin olen naureskellut, miten suomenkielinen selostaja Peter Selin pääsee vauhtiin ja kehittää uusia luovia ilmauksia (”Nämä kestävyysurheilun kuninkaat horjuvat ja huojuvat aivan täpöillä, ja joku kaatuu ja lentää pöpelikköön…”
Joku päivä sitten höristelin korviani, kun olin kuulevinani oman nimeni, mutta kysymyksessä olikin veli, jota Selin kehui erinomaisesta tiedottamisesta. Veli on vetänyt Suomen johtavaa pyöräilyseuraa TWD Länkeniä, jonka riveistä löytyvät myös johtavat suomalaiset ammattipyöräilijät kuten Sky Teamissa ajava Kjell Carlström ja Française des Jeux’n Jussi Veikkanen (joista kumpikaan ei valitettavasti ole mukana tämän vuoden ympäriajossa).
Matkan varrella on saanut myös rautaisannoksen ranskalaista ruokakulttuuria, kun Selin on kertonut paikallisista juustoista, viineistä ja ruokalajeista. Reseptejäkin on jaettu. Poika Christer on puolestaan antanut taustatietoa niin reitin varrella olevista historiallisista linnoista kuin laitumella olevista lehmistä ja hevosistakin.
Pyöräilijöiden siirtyessä kohti etelää maisemat ovat muuttuneet, ja hienoja ovat peltoaukeamat, joilla kasvaa sinisiä laventeleita tai keltaisia auringonkukkia.
Näiden maisemien innoittamana olen kaivanut kirjahyllystäni Peter Maylen Provence-aiheisia kirjoja, joita voi lukea toistamiseenkin.
Nyt luin uudestaan Maylen kirjan A Dog’s Life (suomeksi Piskinelämää), jossa karkeakarvainen ranskalainen metsästyskoira kertoo elämäntarinaansa epäonnistuneesta, paukkuarasta metsästyskoirasta isännän metsään hylkäämäksi kulkukoiraksi ja sitten englantilaisen pariskunnan adoptoimaksi kotikoiraksi.
Tuo kirja oli minulle lahja entiseltä USA:n suurlähettiläältä. Sain sen kiitokseksi tärkeän diplomaattisen tehtävän suorittamisesta. Olin menossa Australiaan ja sain tehtäväksi hankkia tämän kaverille presidentti Bill Clintonille Nicole Kidmanin elokuvavideoita.
Missio oli ilmeisesti sen verran tärkeä, että hädin tuskin olin päässyt perille, kun USA:n Sydneyn pääkonsuli jo soitteli ja tarjosi apuaan. Videot löytyivät, noudettiin Sydneyn Manlysta ja toimitettiin sitten Valkoiseen taloon.
Lahjakirja on viehättävä, eikä sen suomenkielinen nimi tee oikeutta koiralle, joka epämääräisestä taustastaan huolimatta näyttäisi olevan jalo ranskalainen ajokoira, mitä ilmeisimmin grand griffon vendéen.

Kuluttajansuojalainsäädäntö uusittavaksi?

Ei käy kateeksi uutistoimittajia, joiden pitäisi täyttää uutispalstat ihan oikeilla uutisilla nyt, kun suurin osa Suomesta on kesälomalla. Niin ovat poliitikotkin.
Hallituksesta taitaa olla paikalla Paavo Väyrynen, joka tietää, miten helppoa loma-aikaan on ylittää uutiskynnys heppoisemmallakin uutisella.
Lomalla ovat myös lehtien artikkelitoimittajat ja kolumnistit, ja siksi olen ollut näkevinäni lehdissä tavallista enemmän vierailevien kolumnistien puheenvuoroja.
Näihin kuuluu kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg, joka kirjoitti äskettäin Helsingin Sanomissa vuodesta 1978 voimassa olleen kuluttajansuojalain uudistamistarpeesta.
Ståhlbergin mukaan ”lakiin on sen säätämisen jälkeen tehty kymmeniä muutoksia, jotka ovat vaikeuttaneet lain soveltamista, ja lain epäjohdonmukaisuutta ovat omalta osaltaan lisänneet myös EU:n säännökset”.
Hän toteaa, että lain sääntely keskittyy lähinnä kauppaan, ja tässä ei taas huomioida hyödykkeiden erilaisuutta. ”Esimerkiksi auton ja koiranpennun virhettä arvioidaan samojen säännösten perusteella,” hän sanoo.
Tämä ongelma on tiedostettu jo pitkään koiran kasvattajien piirissä, sillä koirankauppatapauksia päätyy kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Onpa lautakunta käsitellyt myös ulkomailta kuten Kanadasta tehdyn valituksen, kun Suomesta sinne näyttelykoiraksi myyty koira ei osoittautunut ostajan mielestä hintansa väärtiksi.
Muistaakseni tässä tapauksessa lautakunta suositteli, että kasvattaja palauttaa osan kauppahinnasta ostajalle. Tehtiinkö näin, ei ole tiedossani.
Kuluttajariitalautakunta voi antaa suosituksia, ja jos elinkeinonharjoittaja ei noudata suosituksia, hän voi päätyä julkiselle mustalle listalle.
Onko sitten tavallinen harrastuksekseen koiria kasvattava elinkeinonharjoittaja? Kyllä on, jos hänellä on ollut kolmen edellisen vuoden aikana vähintään yksi pentue vuodessa tai hän on kasvattanut kuluvan tai edellisen vuoden aikana kaksi tai sitä useampia pentueita.
Ja voidaanko elävän olennon eli koiranpennun kauppaan soveltaa samoja kriteereitä kuin pesukoneen ostoon ja siihen liittyvään korvausvastuuseen? Useimmat koiran kasvattajat sanoisivat suoralta kädeltä, että ei voi.
Ståhlberg toteaa artikkelissaan, että kuluttajansuojalainsäädännön kokonaisuudistus on työläs hanke, mutta siihen on tartuttava, jotta laki on riittävän selkeä kaikkien osapuolten kannalta.
Olisiko tässä asia, jota me koiraharrastajat voisimme omalta osaltamme ajaa? Maaperä on otollinen nyt, kun poliitikot valmistautuvat eduskuntavaaleihin ja pyrkivät miellyttämään monenlaisia äänestäjäryhmiä.
PS. Ståhlbergin artikkelin voi lukea tästä linkistä.