Onneksi oli itsenäisyyspäivä, jotta voi toipua rauhassa viikonlopun Messukeskuksen Voittaja-näyttelyistä, maanantai kun kului lähinnä puhelimessa kerrattaessa tuttujen kanssa näyttelypäivien tapahtumia.
Rankkaa oli varmasti niillä koirilla, koiranomistajilla, tuomareilla ja muulla henkilökunnalla, jotka olivat Messarissa kaksi pitkää päivää aikaisesta aamusta iltamyöhään – eikä kotimatka myrskyssä ja vesi- ja räntäsateessa varmasti ollut leikittelyä.
Täytyy tunnustaa, että itse luistin osasta viikonloppua. Kun oli edellisen viikonlopun kokoustamisen jälkeen pieni flunssanpoikanen, päätin laittautua lauantaina heti myöhään iltapäivällä syödyn lounaan jälkeen kotiin, ottaa päiväunet ja katsoa kaikessa rauhassa niin Downton Abbey’n SVT-ykköseltä kuin Kaliforniassa meneillään olleiden golfkisojen kolmannen kierroksen NelonenPro:lta.
Näin minulta jäi kokematta niin Helsinki-Voittajan ryhmäkilpailut kuin illan tuomari-illallinen, joka alkoi puoli kymmeneltä ja nukkumaan tuomarit lienevät päässeet vasta puolen yön tietämissä – aloittaakseen sitten arvostelut pahimmassa tapauksessa jo yhdeksältä tai kymmeneltä.
Näkemättä jäi myös sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon visiitti näyttelyyn. Kun kuulin tämän VIP-vieraan tulosta, en voinut kuin huomauttaa, että toivottavasti jättää levottoman pikkutyttönsä kotiin. Kyllä tyttö oli ollut mukana puuhaamassa, kertoo luotettava silminnäkijä, mutta estradille asti häntä ei ilmeisesti viety.
Koira-asiat eivät kai varsinaisesti kuulu sosiaali- ja terveysministerin toimenkuvaan, mutta koiranomistaja hän kuuluu olevan. Heitä on muitakin nykyisessä hallituksessa ja kerrotaan, että esim. peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson oli itsenäisyyspäivien juhlissa käsi paketissa, kun ”käsi osui pelästyneen koiran eteen”.
Kun kysymyksessä oli kaksi eri näyttelyä, näyttelyalue oli laaja. Liikkeellä oli päivää kohti noin 7000 koiraa, mutta rotukohtaisten koiramäärien perusteella näytti siltä kuin kasvattajat ja koiranomistajat olisivat ilmoittaneet molempiin näyttelyihin vain parhaat koiransa, eli siinä missä ennen ilmoitettiin neljä koiraa, nyt ilmoitettiin kaksi, kun ilmoittautumismaksut olivat kohtalaisen korkeat ja niiden päälle tulivat matkakustannusten lisäksi yöpymis- ja ruokailukustannukset.
Ja tietenkin asusteet maksavat, hieno kun pitää olla.
Muuan Kennelliiton valtuuston jäsen naureskelikin lauantaina, että jossain päin Suomea on tainnut olla punainen silkki tai silkkijäljitelmä alennusmyynnissä, kun niin monella koiran esittäjällä oli punainen silkkijakkupuku. On otettu oppia venäläisiltä handlereiltä, joita pyöri paikalla runsaasti ja kuulostikin siltä kuin kolmas kotimainen kieli oli yleisempi kuin se toinen virallinen kotimainen.
Näyttelyiden koosta johtuen ei siellä hevin tuttuihin törmännyt ellei trampannut ympäri laajaa aluetta. Eniten tuttuja taisi olla sunnuntaina mopsikehän laidalla: naapurimaan Ruotsin tuomareita jännäämässä ruotsalaisten koirien puolesta, seurapiirien puheenaiheena ollut uusin luxemburgilais-suomalainen lemmenpari ja Kennelliiton kunniajäseniä kuten Gunnel Holm, joka on ollut pitkään vannoutunut mopsiharrastaja, sekä snautsereistaan tuttu kunniajäsen Reijo Hagström, jonka perheeseen on nyt tullut mopsi.
Kehässä minua odotti myös iloinen yllätys:
Kukat olivat parilta kääpiökoirarodun kasvattajalta, jotka kiittivät vuoden aikana saamistaan neuvoista ja muusta avusta. Taka-ajatuksia heillä ei varmasti ollut, koska en ole arvostelemassa heidän rotuaan aikoihin.
Kauniit kukat lämmittivät varsinkin, kun saa usein harrastuksemme etablissemangin taholta kylmää kyytiä jopa niin, että joskus tulee mieleen viimeksi Auto- ja kuljetustyöläisten liitossa harjoitettu johtamistyyli tai Pennsylvanian amish-yhteisöjen eristyspolitiikka.
***
Ensilumi satoi Kaivarin kulmilla itsenäisyyspäivän aamuyön tunteina sulaakseen sitten muutama tunti myöhemmin.
Siksi käänsin kylkeäni aamulla, kun olisi pitänyt lähteä Tähtitorninmäelle seuraamaan Suomen lipun nostoa. Myöskin Kansallisteatterissa pidetyt itsenäisyysjuhlat jätin väliin.
Kynttilän kynttilää ei huushollista löytynyt, joten en seurannut vanhaa perinnettä kynttilän sytyttämisestä ikkunalaudalle itsenäisyyden julistamiseksi (mistä historiasta kirjoitin blogimerkinnässäni viime itsenäisyyspäivän aikoihin).
Totesin myös, että protesti Putinin hallintoa kohtaan näyttää nyt leviävän itse Venäjällä, jossa nuoret ovat protestoineet sunnuntain valtiopäivien eli duuman vaalien väärinkäytöksiä vastaan ”Putin ulos”-tunnuksin.
Lauantaina Messukeskuksessa jututin lounaalla venäläistä tuomaria, joka on ”siviilissä” yritysjohtaja. Hänen ennusteensa vaalien tuloksesta oli, että vuorotellen saadaan Putin ja vuorotellen Medvedev, eikä mikään muutu, kun korruptio kukoistaa ja kaikki vähänkin äveriäämmät venäläiset ovat muuttaneet Lontooseen asumaan.
Enteilisikö vaalien tulos ja mielenosoitukset sittenkin suunnan muutosta ja kansan heräämistä?
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
torstai 1. joulukuuta 2011
Liikennekaaosta Töölössä
Jokohan jouluruuhkat ovat alkaneet?
Siltä ainakin vaikutti keskiviikkoiltana Töölössä, kun yksi ja toinen yritti tulla Kääpiökoirayhdistyksen syyskokoukseen perinteiselle Bottalle eduskunnan kulmille.
Itse olin paikalla etuajassa, kun ruuhkista ei ollut jälkeäkään ja matka kesti hädin tuskin kymmenen minuuttia.
Yhdistyksen sihteeri Päivi Rantanen raportoi saavuttuaan Leena Parviaisen etsivän parkkipaikkaa. Leenan kommentit eivät kestä julkaisua – kun hän pääsi paikalle puolen tunnin kuluttua. Marja Törmä puolestaan kertoi tehneensä matkaa Kirkkonummelta 1,5 tuntia. Hän oli kaukoviisaasti päättänyt jättää autonsa Munkkiniemeen ja tulla loppumatkan nelosen ratikalla. Hieno idea, mutta matkalla oli vesijohto poikki eikä ratikkakaan kulkenut!
Viimeisimpänä paikalle rynni Puppu Schauman, joka ajoi ympäri lähikortteleita löytääkseen parkkipaikan. Eli väärässä olivat ne, jotka tiesivät parkkipaikan löytyvän 5-10 minuutin kortteliajon jälkeen, ellei sellaista Kansallismuseon kulmilta heti löydy.
Itse kokous saatiin sitten pidettyä ja kesti puolisen tuntia, kun mistään ei äänestetty. Eli turhaan menivät sihteerin hienot äänestysliput, mutta ovatpahan valmiina seuraavaan kertaan.
Sitä kyllä ihmeteltiin, miten passiivista porukka on, kun millekään yhdistykselle ei kelvannut ilmainen infopiste Messukeskuksen tulevan viikonlopun Voittaja-näyttelyissä. Lieneekö niin, että nyt kun järjestetään kaksi peräkkäistä näyttelyä, kenelläkään ei ole aikaa päivystää kopissa, vaan aika ja energia menee omien koirien esittämiseen ja oman rodun arvostelun seuraamiseen.
Messukeskuksen liikennejärjestelyt tuntuivat huolestuttavan monia, ja joku jo ihmetteli, miten näyttelyyn mennessä suurin huoli on liikenne, eikä suinkaan se, miten koirat pärjäävät.
Miten sinäkin olisit bassettejasi raijannut kolmosen ratikassa Messariin, kyseli Huvikummun Eija Koskelin. Vastauksena oli, että silloin kun minulla vielä basset houndeja oli, tilasin sovinnolla taksin, joka vei suoraan ovelle, vaikka tuolloin Messarissa näyttely oli kaksipäiväinen ja koiriakin taisi olla 2000-3000 eli reilusti alle puolet nykyisestä jaettuna kahdelle päivälle.
***
Räikeät joulumainokset kovine lead-valoineen ovat jo vallanneet katukuvan. Jokainen kaupungissa asuva tietää, että tästä lähtien ei ole asiaa omalla autolla keskustaan edes ruokaostoksille. Kadut ruuhkauttavat nämä fiksut jouluostoksilla kävijät, joiden on välttämättä päästävä omalla autolla kaupan ovelle ja jotka sitten kiertävät keskustaa omalla autolla ilmaisen parkkipaikan toivossa, aivan kuin sellaisia löytyisi!
Kun laskee parkkipaikkojen ja bensan hinnan, halvemmaksi tulisi, jos jättäisi autonsa vähän kauemmaksi ja käyttäisi vaikka taksia, niin ylelliseltä kuin se joistakin (autonomistajista) kuulostaa, mutta näinhän ei järjenjuoksu mene.

tiistai 29. marraskuuta 2011
Hanasaari-sukkulointia
Maanantaina oli olo kuin olisi lentänyt useamman kerran Atlantin yli – vaikka vain sukkuloin kolmena päivänä muutaman minuutin matkan Espoon Hanasaareen ja takaisin. Kolmipäiväinen kokousputki pitkine päivineen vei oman veronsa, ja kotiin palatessa sunnuntai-iltana oli jo nälkäkin, kun Hanasaaren Ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen keittiön tarjoilut eivät enää oikein maistuneet.
***
Perjantaina oli koko päivän pituinen Kennelliiton hallituksen kokous.
Eniten siellä taisi puhuttaa Showlink Oy:n yhtiön hallituksen päätös päättää Lohjalla olevan suuren, Areenan-nimellä tunnetun hallin vuokrasopimus ensi huhtikuun lopussa, koska sen pitäminen oli taloudellisesti kovin tappiollista. Päätökseen haettiin omistajien edustajien eli Kennelliiton hallituksen siunausta ja se saatiin.
Itse en edes ehtinyt käymään tuossa suuressa hallissa. Monien siellä tilaisuuksia järjestäneiden mukaan halli oli liian pieni suurille näyttelyille ja liian suuri pienemmille tapahtumille.
Kun tähän lisää hallin sijainnin ja oheispalvelujen puuttumisen, jo maalaisjärkikin sanoo, ettei Kennelliiton jäsenten voi odottaa rahoittavan hallia, joka seisoo tyhjillään toukokuun alusta syyskuun loppuun.
Hallipäätös tietenkin kirvoitti laajan keskustelun näyttelypaikka-, halli- ja harjoitustilakysymyksestä yleensä, kun jotkut haluaisivat isoa kennelkeskusta ja toiset hajauttaisivat näitä tiloja ympäri maata.
Oma käsitykseni on, että me koiraharrastajat emme ole useinkaan riittävän hyvässä yhteistyössä paikallisten kuntien ja kaupunkien kanssa, koska emme osaa ”myydä” omaa harrastustamme päättäjille.
Esityslistalla oli jälleen liuta kurinpitoasioita, joten nyt kolmivuotiskautensa aloittavalla kurinpitolautakunnalla riittänee töitä. Samoin jouduttiin käsittelemään mikrosirutusasioita, kun jotkut mikrosiruttajat eivät ole ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää, että koirien mikrosiruttaminen tapahtuu tiettyjen määräysten ja ohjeiden mukaan.
***
Lauantaina oli vuorossa Kennelliiton valtuuston jäsenille järjestetty valtuustoseminaari, joita on päätetty pitää kaksi kertaa vuodessa aiemman yhden sijasta.
Tässä valtuustoseminaarissa taisi puoluepolitiikka tulla ensimmäistä kertaa harrastukseen mukaan, kun päivän ensimmäiseksi puhujaksi oli kutsuttu kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö.
Yleensähän kenneltoiminta ja Kennelliitto on pyritty pitämään puoluepolitiikasta vapaana foorumina. Vaikka ministereitä on seminaareissa käynytkin, he ovat olleet paikalla yleensä virkansa puolesta.
Niinistö puhui sitten 10-15 minuuttia kauniisti koirista ja Kennelliitosta ennen kuin kiirehti jatkamaan kampanjakiertuettaan Munkkivuoren ostoskeskukseen ja pääkaupunkiseudulla oleviin kahviloihin.
Seminaarissa oli varattu Jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajalle Kirsi Sainiolle peräti kaksi tuntia aikaa vakuuttaa valtuuston jäsenille, miksi valtuusto ei saisi päättää koirien rekisteröintiä koskevista määräyksistä, vaikka viiriäiskoirien kokeista ja koiratanssisäännöistä päättääkin.
Opettajana ja rutinoituna luennoitsijana Kirsi tekikin sen niin taitavasti, että joku taisi jo kuvitella, että koirarekisterimääräysten laatiminen on verrattavissa aivokirurgiaan, eikä kasvattajien ja rotujärjestön edustajien tapaisilla tavallisilla tallaajilla olisi siinä prosessissa mitään annettavaa.
Myös FCI:ltä tuleviin määräyksiin tukeuduttiin perusteltaessa, miksi meidän omia sääntöjämme pitää voida muuttaa nopealla aikataululla. Se jätettiin sanomatta, että FCI:n päätösten toimeenpanossa on yleensä vuoden siirtymäaika, eikä ketään eroteta jäsenyydestä, vaikka siirtymäaika vähän venyisikin – kun FCI:llä on paljon suurempia ongelmia monien muiden jäsenmaidensa kanssa.
Päivän paras puhuja taisi kuitenkin olla varatuomari Janne Yli-Kauppila, joka toimi aikanaan pitkän kauden Kennelliiton kurinpitolautakunnan puheenjohtajana. Hän kertoi tuomioistuinten ratkaisuissa erilaisissa kurinpitoasioissa ja osasi vertailla meidän kurinpitomenettelyämme esimerkiksi Hippoksen tai jääkiekkoliigan kurinpitomenettelyihin.
Janne korosti myös jatkuvaa tarvetta Kennelliiton sääntöjen ja määräysten uudistamiseen ympäröivän maailman muuttuessa. Jannea ajattelin myöhemminkin lauantai-iltana seuratessani seuraavan päivän valtuustokokousta edeltänyttä lobbausta.
Kun pyysin häntä jokunen vuosi sitten Kennelliiton sääntötyöryhmään, hän oli heti valmis ja esitti sääntöihin lisättäväksi mm.vaalivaliokuntaa. Esitys ei mennyt sillä kertaa läpi, mutta uskoisin ajan olevan nyt kypsän, jotta voimme ilmoittaa ja julkistaa etukäteen niin puheenjohtajan kuin hallituksen jäsenten virkoihin pyrkivät ehdokkaat. Silloin valtuutetut voivat päättää itse saatavilla olevan tiedon perusteella, ketä äänestävät sen sijaan, että joutuvat tyytymään kulisseissa kuiskutteluun.
***
Sunnuntaina oli sitten syysvaltuuston kokous, joka venyi jo siitä syystä, että hallituksen ja kurinpitolautakunnan jäsenistä äänestettiin ja ääntenlasku vei oman aikansa.
Taisi muuten olla ensimmäinen kerta minun parikymmenvuotisen valtuustokauteni aikana, kun kolmannen hallituspaikan kohtalo ratkaistiin arvalla Arja Koskelon ja Marja Talvitien saatua yhtä paljon ääniä.
Kohtalokkaan arpalipun nosti uurnasta toinen entinen turkulainen, Johan Juslin, ja Arja Koskelon todettiin tulleen valituksi hallitukseen Lauri Rostedtin ja Jari Forsin ohella. Arpaonni suosi, mutta eikös urheilukilpailuissakin tapahdu, että kova tuloskunto tuo mukanaan myös onnenkantamoisia?
”Rutiinikoesääntöjen” lisäksi Kennelliiton talousarvio ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin ilman sen kummempia mutinoita. Ainoastaan toimintasuunnitelmaan tehtiin lisäys, jonka mukaan rotumääritelmätyöryhmä voi kyllä esittää uusille Suomeen tuotaville roduille suomenkieliset nimet, mutta Suomessa jo olevien rotujen rotunimiä voidaan muuttaa vain ko. rodun rotujärjestön suostumuksella. Toivottavasti tämä nyt riittää estämään uudet suomettamisyritykset.
Ehdotus koirarekisteriohjeen palauttamisesta valtuuston hyväksymäksi asiakirjaksi ei mennyt läpi, mutta tuumimme aloitteen saavuttaneen jo osin tavoitteensa, sillä kun tieto siitä tuli julki, Kennelliitossa alettiin suunnitella koirarekisteriremonttia ja sitä valmistelevassa työryhmässäkään ei tyydytty vain Jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajaan ja pariin toimiston virkailijaan, vaan työryhmään lisättiin muitakin jäseniä.
Ja kuten muuan valtuustoedustaja totesi: jos koirarekisteriohjeessa mennään mahdottomuuksiin, ainakin hallitus tietää valtuuston voivan ottaa asian uudestaan esille.
PS. Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni huomautti minulle, että en ole kertonut koko totuutta rotunimien suomentamisesta ja olin jättänyt edellisestä merkinnästäni pois edesmenneen Kennelliiton kunniapuheenjohtajan Jouko Yrjölän nimen. Niin teinkin, mutta sillä perusteella, että Jouko ei ollut enää keskuudessamme, kun viimeisimpiä ehdotuksia tehtiin.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Suomettumista läpi harmaan kiven
Englanninbassetti?
Biigeli?
Joskus päätöksenteko Kennelliitto-organisaatiossamme on sitten merkillistä: joissakin asioissa ei tapahdu edistystä vuodesta toiseen kauniista puheista, lupauksista ja päätöksistä huolimatta ja joissakin toisissa mennään itsepintaisesti vaikka läpi harmaan kiven – kentän vastustuksesta huolimatta.
Kuten nyt Suomessa jo vuosikymmeniä olleiden vanhojen rotujen rotunimien suomentamisessa. Tämähän on ollut liiton hallituksen puheenjohtajan Helena Sunin ja Paula Heikkinen-Lehkosen lempiprojekti.
Jos joku luuli viime vuonna, että useiden rotujärjestöjen vastustus saisi vastakaikua ja niitä, joita asia koskee, kuunneltaisiin, erehtyi pahan kerran.
Keväällä saimme lukea Keskisuomalainen-lehdestä, millaisia suomennosehdotuksia on tulossa. Meitä on valistettu, miten kaikilla linnuilla ja hyönteisillä on omat suomenkieliset nimensä, oli lajia sitten Suomessa tai ei. Selitä siinä sitten, ettei linnuilla ole rekisterikirjoja eivätkä itikat kilpaile paremmuudesta kansainvälisillä areenoilla.
Työ on edennyt virallisen esityksen asteelle, mutta se palautettiin näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan uudelleen valmisteltavaksi. Kyynikot lienevät sitä mieltä, että asia oli liian tulenarka päätettäväksi juuri ennen valtuuston vaalikokousta, kun tiedossa oli asianomaisten rotujen harrastajien vastustus.
Ja jos asiaa ei ole saatu eteenpäin virallisen päätöksentekojärjestelmän kautta, aina voi yrittää kiertotietä. Siksi basset hound-harrastajien riemastus oli melkoinen, kun heidän rotunsa uudessa rotumääritelmäsuomennoksessa rodun nimeksi oli keksitty englanninbassetti. Arvelivat, että beaglestä tehdään biigeli – beagle kun kuulemma on hyväksyttävä suomen kielen sana. Bassetti ei ole sellainen ollut.
Miksi jättää asia puolitiehen, kun basset hound voisi olla oikeakielisesti matalaraajainenajokoira ja beagle pienijäniskoira?
Listalla on myös rotunimiä, joilla ei ole mitään tekemistä rodun olemuksen tai käyttötarkoituksen kanssa, kun tryffelikoirasta väännetään väkisin vesikoiraa tai Madagaskarin puuvillakoirasta tulee tulearinkoira. Collie on jo skotlanninpaimenkoira, vaikka kansan suussa lassie taitaisi luonnistua paremmin.
Jo vuonna 1932 suomalaisissa näyttelyissä ensiesiintymisensä tehnyt japanese chin oli tuolloin japanese chin, kunnes siitä myöhemmin väännettiin japaninspanieli. 1980-luvulla rodun alkuperäinen nimi palautettiin, mutta nyt siitä ollaan tekemässä japaninkääpiökoiraa.
Muita vastaavia esimerkkejä alkuperältään ulkomaisista koiraroduista löytyy.
Sitten on beaglen ohella muitakin rotuja, joiden nimiä ei suomenneta. Miksi fieldspanieli ei ole peltospanieli?
Kysyttäessä, mitä brändin rakentaminen maksaa ja miten paljon ongelmia tämän suomettumisinnon seurauksena syntyy yhdistysten nimien ja logojen muuttamisesta alkaen, vastauksena on ollut, että eihän yhdistyksen nimeä tarvitse muuttaa. Kansainväliseen kanssakäymiseen liittyvistä ongelmista kukaan ei ole ollut edes tietääkseen.
Luulen monen olevan samaa mieltä kuin yhden nimimuutoksella uhatun rodun yhdistyksen puheenjohtaja, joka kyseli Keskisuomalaisen jutun luettuaan: ”Eikö Kennelliitolla ole parempaa tekemistä?”
Moni muu voisi kysyä samaa.
tiistai 22. marraskuuta 2011
Valelääkäreitä ja vääriä papereita
Viime viikkojen valelääkäriuutiset ovat osoittaneet, miten naiveja me suomalaiset voimme olla: kun pumaskassa on oikeannäköisiä leimoja, me hyväksymme paperit kuin paperit aitoina emmekä voi uskoa, että jossain näitä papereita voidaan väärentää ihan rahasta.
Anteeksiantamatonta tietysti on, että hyväuskoisuuteen on syyllistynyt viranomainen, jonka tehtävänä on valvoa lääkäreiden laillisuutta.
Onneksi me Kennelliitossa emme tällä kertaa torkkuneet, vaan Tampereen seudulla vaikuttanut valelääkäri oli jo ennen paljastumistaan ehtinyt saada Kennelliiton kurinpitolautakunnalta rekisteröintikiellon, mikä sekin tuli esille lehtien kertoessa valelääkärin edesottamuksista.
Jutuissa mainittiin lähteeksi Koiramme-lehti, joka julkaisee hallituksen päätöksellä kurinpitolautakunnan päätöksiä silloin, kun lisäseuraamukset ylittävät tietyn minimin. Tämä päätös oli tehty toukokuussa ja julkaistiin lehden syyskuun numerossa.
Onneksi tässä tapauksessa ostaja heräsi ja alkoi epäillä, ettei westie-pennun ikä pitänyt paikkaansa. Sittemmin DNA-polveutumismääritykset osoittivat, ettei pentu ollut se, minkä sen väitettiin olevan.
Muuten kyllä koiran ostajat ovat uskomattoman hyväuskoisia.
Kun kirjoitin jokin aika sitten Puolasta tuoduista yorkshirenterriereistä, joiden sukutaulussa oli silkkiterriereitä, asiasta nousi rodun piirissä aikamoinen äläkkä. Myös vanha sananlasku koirasta, joka älähtää, kun kalikka kalahtaa, näytti pitävän paikkansa.
Nyt on jo tiedetty, että kysymyksessä oli Puolassa tapahtunut "tietokonevirhe", joka korjataan tuota pikaa. Tuskinpa siellä kuitenkaan vaaditaan samanlaisia DNA-tutkimuksia kuin täällä vaadittaisiin vastaavissa tapauksissa.
Silti sopii kysyä:
- eikö koirien tuoja/tuojat tarkistaneet huolella koirien sukutauluja varsinkin, kun siellä oli Suomessa rekisteröity koira, jonka tiedot löytyvät Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä? Yksi vilkaisu olisi osoittanut koiran olevan silkkiterrierin.
- ja eikö koirien kasvattaja katsonut lainkaan koiriensa rekisteripapereita ja vientisukutauluja, vaan myi koiria virheellisine sukutauluineen niin Suomeen, Brasiliaan kuin muuallekin maailmaan?
Varovaisuus on paikallaan, sillä itäeurooppalaisten koirien sukutauluista on löydetty vuosien varrella monien tunnettujen kasvattajien valiokoiria, jotka eivät ole koskaan siellä päin käyneetkään.
Viimeisimmästä tapauksesta kuulin eilen, kun Kennelliiton rekisteristä löytyi Unkarista tuotu, unkarilaisen kasvattajan kennelnimellä oleva ranskanbulldoggi. Kuinka ollakaan, googlettamalla löytyi myös samanniminen, Unkarista tuotu, mutta Tampereen seudulta ostettu coton de tuléar-pentu!
***
Tuo Kennelliiton jalostustietojärjestelmä on erinomainen apuväline myös pennun ostajien kannalta. Sieltä löytyy kasvattajan kasvattamat pentueet, niiden terveystutkimus-, näyttely- ja koetulokset ja kennelnimeä klikkaamalla löytää myös, miten monta rotua kukin kasvattaja kasvattaa.
Jos pentutuotanto on mittava, terveystutkimuksia ei ole tehty eikä koiria ole käytetty näyttelyssä ja jos vielä kennelissä on monta ”myyvää” rotua, kannattaa olla varovainen.
Mutta miten tätä jalostustietojärjestelmää saataisiin paremmin pennun ostajien tietoon? Olisi mainoskampanjan paikka.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)