Ehdin jo kehua, etteivät samat tuomarit arvostele samoja rotuja Helsingin MV-2014-näyttelyssä kuin muissa arvonäyttelyissä.
Korjaus tuli miltei saman tien, kun kerrottiin, että Suomessa viime arvonäyttelyissä on Unto Timonen ollut tuomarina rodulle Pohjoismaiden Voittaja –näyttelyssä, Euroopan Voittaja –näyttelyssä (lyhytkarvaiset) ja nyt tulevassa MV –näyttelyssä (pitkäkarvaiset), minkä lisäksi hän on arvostellut rotua vuoden aikana rotua muissa Suomen näyttelyissä. Unskia vastaan ei ole mitään, mutta olisi ollut hyvä saada vaihtelua, minulle vakuutettiin.
Selvä työvirhehän tässä on tainnut tapahtua, minkä ymmärtää kun tietää, miten paljon tuomareita ja rotuja palapelissä on – ja miten herkästi sitä palapeliä koottaessa tulee tiettyihin tuomareihin yhdistettyä tietyt rodut.
maanantai 15. lokakuuta 2012
perjantai 12. lokakuuta 2012
Kiitoksia jaossa
Joskus on paikallaan jakaa myös kiitoksia, kun on niiden aika ja paikka – vaikka silloin tällöin ollaan jostain asioista eri mieltäkin.
Nyt nimittäin Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni on kirjoittanut Koiramme-lehden puheenjohtajan palstallaan aiheesta, josta oli nyt aika muistuttaa eli Kennelliiton toiminnan tarkoituksesta jo siitä hetkestä, kun Finska Kennelklubben - Suomen Kennelklubi perustettiin vuonna1889 (muuten ensimmäisenä kennelliittona Pohjoismaissa).
Tuon ensimmäisen kennelklubin sääntöihin oli kirjattu, että perustajat pyrkivät edistämään nimenomaan puhdasrotuisten koirien jalostusta ja harrastusta mm. näyttelyiden ja metsästyksen avulla.
Kuten Helena toteaa palstallaan, jo alusta lähtien kiinnitettiin huomiota myös yleisiin koiran pitoa koskeviin asioihin kuten terveyteen, mutta hän korostaa miten tänä päivänäkin Kennelliiton sääntöjen mukaan liiton tarkoituksena on valtakunnallisena järjestönä edistää puhdasrotuisten, rekisteröityjen koirien kasvattamista ja käyttöä.
Tämä oli tarpeen sanoa tänä päivänä, kun meillä lehtien otsikoissa julistetaan ”risteytysten” erinomaisuutta ja siinä sivussa runtataan puhdasrotuiset rotukoirat maan rakoon. Taisipa joku keskustelupalstoilla todeta voivansa liittyä Kennelliittoon nyt, kun liitto ei muka aja enää rotukoirien asiaa!
Toki meistä kaikista on itsestään selvää, että Kennelliitto pyrkii rotukoirien edistämisen lisäksi edesauttamaan myös muita, yleisiä koiranpidon edellytyksiä riippumatta siitä, onko koira rotukoira vai sekarotuinen sekoitus, kunhan tuo ensisijainen tarkoitus muistetaan.
Eikä sanojen viilaaminen sääntöihin ole ollut kovin yksinkertainen asia: 1990-luvun puolessa välissä ollessani hallituksen nimittämässä, vuoden 1996 säännöt laatineessa organisaatiotoimikunnassa vietimme pitkät tovit käännellessämme sanamuotoja, joilla nuo ei-rekisteröidyt koirat saatiin sääntöjen tarkoituksen piiriin.
Nyt vain täytyy pitää tuo ensisijainen toiminnan tarkoitus kirkkaana mielessä, jotta erilaiset yksityisyrittäjät eivät omista lempihankkeistaan innostuneina sekoita julkisuudessa toimintamme päämääriä, eli pidetään viesti kirkkaana mielessä.
***
Eilen julkistetusta vuoden 2014 Helsingin Maailmannäyttelyn tuomarilistasta on kuulunut pääosin myönteisiä kommentteja, ja monet ovat todenneet listan olevan todellakin erilaisen verrattuna näihin FCI:n keskivertoarvonäyttelyihin.
Monet suomalaiset tuomarit lienevät pettyneitä, kun kutsua ei käynyt, mutta suomalaiset näytteilleasettajat ovat tyytyväisiä, kun tuomareina ei ole ”aina niitä yksiä samoja”. Monet ulkomaiset ”vakiotuomarit” lienevät yhtä pettyneitä, kun nimeään ei löydykään listasta.
Iloisesti yllättynyt oli Englannissa asuva australialainen ystävä, joka ihmetteli eilen illalla listan julkaisemisen jälkeen, miten meillä oli listalla uusia nimiä ja kasvattajatuomareita ja miten näyttelyymme kelpaa tuomareita myös USA:sta, Kanadasta, Englannista ja jopa Australiasta!
Kääpiökoirayhdistyksen rotujen osalta sanoisin, että listan kanssa voi elää: joillekin roduille oli poimittu tuomari meidän ehdotuksistamme, toisille ei.
Nyt nimittäin Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni on kirjoittanut Koiramme-lehden puheenjohtajan palstallaan aiheesta, josta oli nyt aika muistuttaa eli Kennelliiton toiminnan tarkoituksesta jo siitä hetkestä, kun Finska Kennelklubben - Suomen Kennelklubi perustettiin vuonna1889 (muuten ensimmäisenä kennelliittona Pohjoismaissa).
Tuon ensimmäisen kennelklubin sääntöihin oli kirjattu, että perustajat pyrkivät edistämään nimenomaan puhdasrotuisten koirien jalostusta ja harrastusta mm. näyttelyiden ja metsästyksen avulla.
Kuten Helena toteaa palstallaan, jo alusta lähtien kiinnitettiin huomiota myös yleisiin koiran pitoa koskeviin asioihin kuten terveyteen, mutta hän korostaa miten tänä päivänäkin Kennelliiton sääntöjen mukaan liiton tarkoituksena on valtakunnallisena järjestönä edistää puhdasrotuisten, rekisteröityjen koirien kasvattamista ja käyttöä.
Tämä oli tarpeen sanoa tänä päivänä, kun meillä lehtien otsikoissa julistetaan ”risteytysten” erinomaisuutta ja siinä sivussa runtataan puhdasrotuiset rotukoirat maan rakoon. Taisipa joku keskustelupalstoilla todeta voivansa liittyä Kennelliittoon nyt, kun liitto ei muka aja enää rotukoirien asiaa!
Toki meistä kaikista on itsestään selvää, että Kennelliitto pyrkii rotukoirien edistämisen lisäksi edesauttamaan myös muita, yleisiä koiranpidon edellytyksiä riippumatta siitä, onko koira rotukoira vai sekarotuinen sekoitus, kunhan tuo ensisijainen tarkoitus muistetaan.
Eikä sanojen viilaaminen sääntöihin ole ollut kovin yksinkertainen asia: 1990-luvun puolessa välissä ollessani hallituksen nimittämässä, vuoden 1996 säännöt laatineessa organisaatiotoimikunnassa vietimme pitkät tovit käännellessämme sanamuotoja, joilla nuo ei-rekisteröidyt koirat saatiin sääntöjen tarkoituksen piiriin.
Nyt vain täytyy pitää tuo ensisijainen toiminnan tarkoitus kirkkaana mielessä, jotta erilaiset yksityisyrittäjät eivät omista lempihankkeistaan innostuneina sekoita julkisuudessa toimintamme päämääriä, eli pidetään viesti kirkkaana mielessä.
***
Eilen julkistetusta vuoden 2014 Helsingin Maailmannäyttelyn tuomarilistasta on kuulunut pääosin myönteisiä kommentteja, ja monet ovat todenneet listan olevan todellakin erilaisen verrattuna näihin FCI:n keskivertoarvonäyttelyihin.
Monet suomalaiset tuomarit lienevät pettyneitä, kun kutsua ei käynyt, mutta suomalaiset näytteilleasettajat ovat tyytyväisiä, kun tuomareina ei ole ”aina niitä yksiä samoja”. Monet ulkomaiset ”vakiotuomarit” lienevät yhtä pettyneitä, kun nimeään ei löydykään listasta.
Iloisesti yllättynyt oli Englannissa asuva australialainen ystävä, joka ihmetteli eilen illalla listan julkaisemisen jälkeen, miten meillä oli listalla uusia nimiä ja kasvattajatuomareita ja miten näyttelyymme kelpaa tuomareita myös USA:sta, Kanadasta, Englannista ja jopa Australiasta!
Kääpiökoirayhdistyksen rotujen osalta sanoisin, että listan kanssa voi elää: joillekin roduille oli poimittu tuomari meidän ehdotuksistamme, toisille ei.
torstai 11. lokakuuta 2012
Erinomaista mainosta
Olipa erinomaista mainosta teini-ikäisten metsästäjien koiraharrastuksesta Maikkarin 45 minuuttia ohjelmassa keskiviikkoiltana.
Ohjelmassa kerrottiin, miten paljon metsästäjänkortteja nuoret ovat suorittaneet piikin ollessa 13-15-vuotiaiden kohdalla, ja siinä seurattiin kahta teini-ikäistä poikaa hirvimetsällä isänsä kanssa (ja taisi siellä lopulta olla koko perhe).
Kun toiselta pojalta kyseltiin tulevaisuuden suunnitelmia, hän sanoi aikovansa keskittyä koirapuoleen, eli sieltä on tulossa innokas harrastaja koe- ja toivottavasti myös näyttelypuolelle. Ihmekö tuo, kun siinä jaloissa pyöri norjanharmaahirvikoira.
Toiselta pojalta kyseltiin, mitä harrastus on hänelle antanut, ja hän kertoi miten luonnossa liikkuminen käy kyllä biologian oppitunnista. Mainitsi myös, miten sosiaaliset taidot kehittyvät, kun istuu tuntikaudet passissa tai kahvinuotion ääressä seurustelemassa aikuisten kanssa.
Olivat fiksuja kavereita. Toivottavasti nämä asuistaan ja eleistään huolestuneet junior handlerit näyttelypuolella miettivät yhtä fiksuja!
Ohjelmassa kerrottiin, miten paljon metsästäjänkortteja nuoret ovat suorittaneet piikin ollessa 13-15-vuotiaiden kohdalla, ja siinä seurattiin kahta teini-ikäistä poikaa hirvimetsällä isänsä kanssa (ja taisi siellä lopulta olla koko perhe).
Kun toiselta pojalta kyseltiin tulevaisuuden suunnitelmia, hän sanoi aikovansa keskittyä koirapuoleen, eli sieltä on tulossa innokas harrastaja koe- ja toivottavasti myös näyttelypuolelle. Ihmekö tuo, kun siinä jaloissa pyöri norjanharmaahirvikoira.
Toiselta pojalta kyseltiin, mitä harrastus on hänelle antanut, ja hän kertoi miten luonnossa liikkuminen käy kyllä biologian oppitunnista. Mainitsi myös, miten sosiaaliset taidot kehittyvät, kun istuu tuntikaudet passissa tai kahvinuotion ääressä seurustelemassa aikuisten kanssa.
Olivat fiksuja kavereita. Toivottavasti nämä asuistaan ja eleistään huolestuneet junior handlerit näyttelypuolella miettivät yhtä fiksuja!
maanantai 8. lokakuuta 2012
MV-2014-pippalot
Kylläpä tuli Kennelliitolta tyylikäs kutsukortti Vuoden 2014 Maailmannäyttelyn lähtölaukauksena järjestettäviin pippaloihin myöhemmin tällä viikolla!
Nyt ei tarvinnut napista amatöörimäisestä puuhastelusta, vaan kortissa näkyi ammattilaisten kädenjälki. Ainoa, minkä olisin muuttanut, oli tuo kortin takana oleva Kennelliiton vuoden 1998 MV-näyttelyyn tehty kissalogo, joka on pikku hiljaa hivuttautunut liiton logoksi, vaikka meillä on perinteinen hieno Jussi Mäntysen suunnittelema logokin kuvaamaan lähes 125-vuotista historiaamme.
Kutsu tuli kuulemma rotujärjestön edustajana, kun rotujärjestöille halutaan kertoa, ketä tuolla MV-näyttelyssä on tuomarina.
Tuomarilistaa en ole nähnyt, mutta siellä täällä on tiedetty kertoa, että eri tahoilla voi tulla sydämentykytyksiä, kun listalla onkin tehty ”sukupolvenvaihdos”, eivätkä meillä arvostele ne yhdet ja samat, jotka on totuttu näkemään FCI:n arvonäyttelyiden tuomareina – vaikka saattaisivat pitää itseään itseoikeutettuina.
Kun tieto MV-näyttelyn hyväksymisestä Helsinkiin tuli, ei ollut niinkään harvinaista, että ulkomaiset tuomarituttavat tulivat kyselemään, ketä kutsutaan ja kuka kutsuu. Sehän on jo tuttua, että tietää jo melkein etukäteen, kuka arvostelee rhodesiankoirat, kuka mäyräkoiria, kuka villakoiria, kun samalta listalta näyttävät tuomarit tulevan. Sitten vielä ihmetellään, miksei näihin näyttelyihin tule koiria!
Ei tule koiria, jos MV- ja EUV-näyttelyt ovat liian lähellä toisiaan samana kesänä, sillä tänä taloudellisen laantuman aikana moni laskee automatkan pituutta, hotellien hintoja ja suolaisia ilmoittautumismaksuja. Jos vielä rahat riittää, joku toinen voi harkita kaksi kertaa, lähteekö hakemaan saman tuomarin mielipidettä koirastaan vuodesta toiseen, etenkin kun nykyisin mielipide kutistuu pelkkään laatupalkintoon ja luokkasijoitukseen kirjallisten arvostelujen puuttuessa.
Romanian EUV-näyttely näytti televisiokuvan perusteella olevan hyvin itäeurooppalainen. Ensi vuonna tuo näyttely on Genevessä hyvien yhteyksien päässä, mutta tuomariluettelo on sitä samaa: FCI:n ja muiden maiden silmäätekeviä ja muita tärkeitä henkilöitä.
Toivottavasti nyt Norja vuonna 2015 ja juuri tänään Belgialle myönnetty vuoden 2016 EUV-näyttely yltävät parempaan. Ja toivottavasti meidän oma MV-näyttelymme ei tuota pettymystä.
Omalta rotujärjestöltäni lähti aikanaan Kennelliitolle 50 tuomarin toivomuslista. Kun rotuja on paljon ja kun vähintään 95 prosenttia osanottajista on Suomesta (sillä ei tänne kovin helppo ole edes tulla koiran kanssa, ellei matkusta Baltian ja Venäjän kautta, koska muualta jo laiva- ja lentopaikat ovat kortilla), ei ole mitään mieltä antaa arvostelutehtäviä niille samoille kotimaisille tuomareille, jotka ovat tuttuja muutenkin.
Katsotaan, mitä tuleman pitää.
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Viikonloppu uusiksi
Viikonlopun ja alkuviikon ohjelma meni uusiksi, ja kerrankin sain syyttää muita. Tarkoituksena oli seurata joka toinen vuosi pelattavaa golfin Ryder Cup’ia, joka on jokaisen amerikkalaisen ja eurooppalaisen ammattigolfinpelaajan uran kohokohta.
Tuo kolmipäiväinen turnaus pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1927 brittiläisten ja amerikkalaisten kesken. Nimensä se sai palkintopokaalin lahjoittajan Samuel Ryderin mukaan. Vuonna 1979 Euroopan joukkueeseen tulivat mukaan myös Brittien saarten ulkopuolelta muut eurooppalaiset pelaajat.
Viimeksi kaksi vuotta sitten turnaus pelattiin Newportin lähellä Celtic Manorin kentällä Walesissa, ja Eurooppa vei pokaalin kotiin. Tänä vuonna isännöintivuorossa olivat amerikkalaiset ja tapahtumapaikkana Medinah Country Club Chicagon kupeella.
Nelosen urheilukanavat mainostivat turnauksen suoria livelähetyksiä niin kaunopuheisesti, että hulppeaa ohjelmaa odotin. Mitä vielä! Meillä näkyvän Nelonen Pro-ykkösen suora lähetys huipentui 2. päivän 12 tunnin lähetykseen ja muita saikin seurata sitten päivän viiveellä. Harmitti, kuin uutisista oli kuullut monen eurooppalaispelaajan upeista urotöistä – ja sai nähdä niitä vasta maanantaina.
Jotta logiikka olisi ollut oikein kohdallaan, 2. päivän otteluita tuli sitten tiistaina! Tässä vaiheessa en enää tiedä, ketä syyttää televisiokatsojien kiusaamisesta, Nelosta vai meidän kaapeliverkossamme tarjottavia DNA:n palveluja, valinnanvara kun on rajattu kaapelipuolella yhteen palveluntarjoajaan ja katsojia kiusataan mielivaltaisella ohjelmakaaviolla.
Siitäkin huolimatta voi vain ihailla, miten jotkut pelaajat yltävät uskomattoman hienoihin saavutuksiin silloin, kun pitää – eurooppalaisista vaikkapa Ian Poulter, unohtamatta suosikkiani Espanjan Sergio Garciaa ja muita eurooppalaisia, jotka omistivat voittonsa viime vuonna aivokasvaimeen kuolleen legendaarisen Seve Ballesterosin muistolle.
Oolannin muisteloita
Monen vannoutuneen koiranäyttelyssä kävijän kalenterissa kesä- ja syyskauden päättää Eckerön näyttely Ahvenanmaalla, niin nytkin viime viikonloppuna.
Kun Oolantiin mennään, reissusta tulee tavanomaista koiranäyttelymatkaa isompi ponnistus, kun matkaa tehdään”mantereelta” laivalla, eikä aikatauluja ole tehty Maarianhaminan vaan matkan pääpisteen eli Tukholman mukaan.
Valopilkkuna ovat tietysti ostokset ja muu ohjelma, kun ehtii käydä katsomassa nähtävyyksiä ja shoppailla näyttelyä edeltävänä päivänä (ellei halua olla kolkuttelemassa näyttelypaikan ovea jo aamuyön tunteina). Ainakin Puppu Schauman ja Heidi Streng olivat menossa kauppaan, jonka jokaisessa tuotteessa on tarra: ”Jesus älskar dig”.
Ruotsalaisille Maarianhaminan ja nyttemmin Eckerön näyttely on myös vakiokäyntikohde, ja tänäkin vuonna tuloslistoilta löytyivät vanhat konkarit Nenne Runstenista ja Mikael Nilssonista alkaen.
Omat Oolannin käyntini ajoittuivat aikaan, jolloin näyttely pidettiin Maarianhaminassa. Monena vuonna olin kehätoimitsijana, ja monenlaista pikkujippoa järjestäjät olivat keksineetkin pitkämatkalaisten tuomarivieraiden iloksi. Kerrankin meidät lennätettiin paikalle Skärgårdsflygin yksityiskoneella, joka vesitasona laskeutui Kastelholman linnan raunioiden lähelle – suoraan laiturilla odottaville cocktailkutsuille!
Viikonlopun ohjelmaan kuului yleensä Ahvenanmaan kennelpiirin silloisen puheenjohtajan ja Kennelliiton hallituksen jäsenen Rainer Wasströmin isännöimä veneretki saaristoon, jonka yleensä kruunasi hyvä lounas paikallisessa pursiseurassa.
Kehätoimitsijavuosien jälkeen olin paikalla muutaman kerran näytteilleasettajanakin koiran kanssa. Tuolloin Rainer, pankinjohtaja kun oli, oli järjestänyt käyttööni hotelli Arkipelagin kupeessa olleen Suomen Yhdyspankin vierashuoneiston, jotta sai lhasa apsoaan rauhassa föönailla ja puunailla. Kannattikin, sillä yhtenä vuonna voitin jopa ryhmän luvalla sanottuna raakilemaisella junioriluokan uroksella.
Hauska sattuma sekin, että Kennelliiton hallituksen kokouksissa (siellä saunan kupeessa Kamreerintien yläkerran kokoushuoneessa), joissa jokaisella on erikseen tarkasti määritelty istumapaikka, olen perinyt Rainerin tuolin.
Sen tiedän tuolin selässä olevasta laatasta. Tuolissa on istunut seuraavana toinen ”syppiläinen”, eli Kennelliiton nykyinen kunniajäsen ja siviilissä Yhdyspankin kamreeri Gunnel Holm. Perinteet velvoittavat, olen tuuminut kysellessäni Kennelliiton rahojen ja rahankäytön perään.
Noista barokkityylisten tuolien selustoihin kiinnitetyistä laatoista on kiittäminen liiton hallitukseen ensimmäisenä naisena valittua Kirsti Bremeriä (ent. Wuorimaa), joka ideoi Kennelliiton 100-vuotisjuhlien kunniaksi myös komeat vitjat valtuuston puheenjohtajan kaulaan.
Vahinko vain, että nuo tuolien selkänojien kaiverrukset ovat jääneet päivittämättä enkä ole lainkaan varma, kuka Rainerin ja Nunnen jälkeen on "minun" tuoliani lämmittänyt. Nyt päivitys on korkea aika tehdä, ennen kuin unohtuu, sillä 125-vuotisjuhlat ovat tuota pikaa. Historiallisilla detaljeilla kun on taipumus unohtua, ellei niistä pidetä jonkinlaista kirjaa.
Tuo kolmipäiväinen turnaus pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1927 brittiläisten ja amerikkalaisten kesken. Nimensä se sai palkintopokaalin lahjoittajan Samuel Ryderin mukaan. Vuonna 1979 Euroopan joukkueeseen tulivat mukaan myös Brittien saarten ulkopuolelta muut eurooppalaiset pelaajat.
Viimeksi kaksi vuotta sitten turnaus pelattiin Newportin lähellä Celtic Manorin kentällä Walesissa, ja Eurooppa vei pokaalin kotiin. Tänä vuonna isännöintivuorossa olivat amerikkalaiset ja tapahtumapaikkana Medinah Country Club Chicagon kupeella.
Nelosen urheilukanavat mainostivat turnauksen suoria livelähetyksiä niin kaunopuheisesti, että hulppeaa ohjelmaa odotin. Mitä vielä! Meillä näkyvän Nelonen Pro-ykkösen suora lähetys huipentui 2. päivän 12 tunnin lähetykseen ja muita saikin seurata sitten päivän viiveellä. Harmitti, kuin uutisista oli kuullut monen eurooppalaispelaajan upeista urotöistä – ja sai nähdä niitä vasta maanantaina.
Jotta logiikka olisi ollut oikein kohdallaan, 2. päivän otteluita tuli sitten tiistaina! Tässä vaiheessa en enää tiedä, ketä syyttää televisiokatsojien kiusaamisesta, Nelosta vai meidän kaapeliverkossamme tarjottavia DNA:n palveluja, valinnanvara kun on rajattu kaapelipuolella yhteen palveluntarjoajaan ja katsojia kiusataan mielivaltaisella ohjelmakaaviolla.
Siitäkin huolimatta voi vain ihailla, miten jotkut pelaajat yltävät uskomattoman hienoihin saavutuksiin silloin, kun pitää – eurooppalaisista vaikkapa Ian Poulter, unohtamatta suosikkiani Espanjan Sergio Garciaa ja muita eurooppalaisia, jotka omistivat voittonsa viime vuonna aivokasvaimeen kuolleen legendaarisen Seve Ballesterosin muistolle.
Oolannin muisteloita
Monen vannoutuneen koiranäyttelyssä kävijän kalenterissa kesä- ja syyskauden päättää Eckerön näyttely Ahvenanmaalla, niin nytkin viime viikonloppuna.
Kun Oolantiin mennään, reissusta tulee tavanomaista koiranäyttelymatkaa isompi ponnistus, kun matkaa tehdään”mantereelta” laivalla, eikä aikatauluja ole tehty Maarianhaminan vaan matkan pääpisteen eli Tukholman mukaan.
Valopilkkuna ovat tietysti ostokset ja muu ohjelma, kun ehtii käydä katsomassa nähtävyyksiä ja shoppailla näyttelyä edeltävänä päivänä (ellei halua olla kolkuttelemassa näyttelypaikan ovea jo aamuyön tunteina). Ainakin Puppu Schauman ja Heidi Streng olivat menossa kauppaan, jonka jokaisessa tuotteessa on tarra: ”Jesus älskar dig”.
Ruotsalaisille Maarianhaminan ja nyttemmin Eckerön näyttely on myös vakiokäyntikohde, ja tänäkin vuonna tuloslistoilta löytyivät vanhat konkarit Nenne Runstenista ja Mikael Nilssonista alkaen.
Omat Oolannin käyntini ajoittuivat aikaan, jolloin näyttely pidettiin Maarianhaminassa. Monena vuonna olin kehätoimitsijana, ja monenlaista pikkujippoa järjestäjät olivat keksineetkin pitkämatkalaisten tuomarivieraiden iloksi. Kerrankin meidät lennätettiin paikalle Skärgårdsflygin yksityiskoneella, joka vesitasona laskeutui Kastelholman linnan raunioiden lähelle – suoraan laiturilla odottaville cocktailkutsuille!
Viikonlopun ohjelmaan kuului yleensä Ahvenanmaan kennelpiirin silloisen puheenjohtajan ja Kennelliiton hallituksen jäsenen Rainer Wasströmin isännöimä veneretki saaristoon, jonka yleensä kruunasi hyvä lounas paikallisessa pursiseurassa.
Kehätoimitsijavuosien jälkeen olin paikalla muutaman kerran näytteilleasettajanakin koiran kanssa. Tuolloin Rainer, pankinjohtaja kun oli, oli järjestänyt käyttööni hotelli Arkipelagin kupeessa olleen Suomen Yhdyspankin vierashuoneiston, jotta sai lhasa apsoaan rauhassa föönailla ja puunailla. Kannattikin, sillä yhtenä vuonna voitin jopa ryhmän luvalla sanottuna raakilemaisella junioriluokan uroksella.
Hauska sattuma sekin, että Kennelliiton hallituksen kokouksissa (siellä saunan kupeessa Kamreerintien yläkerran kokoushuoneessa), joissa jokaisella on erikseen tarkasti määritelty istumapaikka, olen perinyt Rainerin tuolin.
Sen tiedän tuolin selässä olevasta laatasta. Tuolissa on istunut seuraavana toinen ”syppiläinen”, eli Kennelliiton nykyinen kunniajäsen ja siviilissä Yhdyspankin kamreeri Gunnel Holm. Perinteet velvoittavat, olen tuuminut kysellessäni Kennelliiton rahojen ja rahankäytön perään.
Noista barokkityylisten tuolien selustoihin kiinnitetyistä laatoista on kiittäminen liiton hallitukseen ensimmäisenä naisena valittua Kirsti Bremeriä (ent. Wuorimaa), joka ideoi Kennelliiton 100-vuotisjuhlien kunniaksi myös komeat vitjat valtuuston puheenjohtajan kaulaan.
Vahinko vain, että nuo tuolien selkänojien kaiverrukset ovat jääneet päivittämättä enkä ole lainkaan varma, kuka Rainerin ja Nunnen jälkeen on "minun" tuoliani lämmittänyt. Nyt päivitys on korkea aika tehdä, ennen kuin unohtuu, sillä 125-vuotisjuhlat ovat tuota pikaa. Historiallisilla detaljeilla kun on taipumus unohtua, ellei niistä pidetä jonkinlaista kirjaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
