Ihmettelin pari merkintää sitten, mistä ihmeestä meille Tshekin tasavallasta tuotujen koirien vanhemmille oli hankittu Surinamen valionarvot. Arvelin, että tshekkejä on höynäytetty tekaistuilla valionarvoilla.
Nyt on käynyt ilmi, että me itse olemme tulleet höynäytetyiksi. Näitä Surinamen valioita löytyy nimittäin muidenkin rotujen itä-Euroopasta tuotujen koirien vanhempien sukutauluista. Ne esiintyvät meidän jalostustietojärjestelmässämme ns. sukupuukoirina.
Blogin ahkerat lukijat ovat tehneet omia tutkimuksiaan ja todenneet, että SR-tunnus koiran valionarvon kohdalla tarkoittaakin Slovakiaa eli Slovenská republika’a eikä suinkaan Surinamea, joten valion arvon myöntänyt maa on tulkittu väärin.
Luulen selityksen olevan seuraavan: meillä siirryttiin vuoden 2009 alusta käyttämään FCI:n suosituksesta ISO-3166-standardin mukaisia kaksikirjaimisia maatunnuksia, mutta joillakin mailla on vielä käytössä omat vanhat tunnuksensa, ja ne löytyvät tätä vanhempien koirien sukutauluista. Slovakian tunnushan olisi SK. Surinamen tunnus on SR.
Vielä isompia mokia saattaa syntyä tietojen tallennuksen aikana tapahtuneista lyöntivirheistä, jos Baltian pentutehtaalta tuodun ranskanbulldoggipennun isästä tuleekin Bulgarian (BG) valion sijasta Iso-Britannian (GB) valio!
Mahtavat pennunostajat olla tyytyväisiä, kun isä on niin hienosti menestynyt koira, sillä harvemmin ulkomaisista, varsinkin näillä sukutauluilla varustetuista koirista tulee Englannin valioita.
Nyt yritän keksiä, miten Slovakian rekisteriin merkitty tuontikoira on voitu tuoda meille ”Etelä-Georgiasta ja eteläisiltä Sandwichin saarilta”, kun noista subantarktisista eteläisellä Atlantilla sijaitsevista saarista viimemainitut ovat asumattomia ja ensin mainitullakin sijaitsee tietääkseni vain brittiläisten tiedemiesten miehittämä tutkimusasema.
Vaalivalvojaisia
Kerrankin sattui hyvin: kaapelikanavat ovat tarjonneet tänä viikonloppuna tukun ilmaisia kanavia. Niin voin seurata Ruotsin vaalivalvojaisia suoraan Ruotsin televisiosta SVT:stä.
Kun vaaleista ennustetaan tiukkaa kisaa hallitsevan koalition ja demareiden johtaman vasemmistovihreän allianssin kanssa, valvojaiset saattavat venyä.
Valmistauduin niihin kiertämällä lenkin Kaivarin rannassa, kun pilviin tuli rako ja aurinko paistoi. Tuultakaan ei ollut kuin nimeksi. Nurmikko ja puut olivat edelleen kesäisen vihreitä, vaikka pihlajanmarjat punersivatkin.
Kaivarin kulmilla olivat kahden koiran omistajat liikkeellä. Panin ohikulkiessani merkille kaksi vanhaa norwichinterrieriä, kaksi bichon frisétä, kaksi cockerspanielia, kaksi labradorinnoutajaa ja kolme kotikutoista mäyräkoiraa. Muitakin koiria oli liikkeellä: basset fauve de Bretagne, havannankoira, kääpiöpinseri, valkoinen keskikokoinen villakoira, musta isovillakoira, saksanpaimenkoirapentu ja sekoitus, jonka rodusta en saanut selvää. Kulmakunnan vakioterrierit sen sijaan näyttivät pysyttelevän kotona.
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
lauantai 18. syyskuuta 2010
Hallituksen iltakoulu
Kennelliiton hallitus kokoontui torstai-iltana ns. iltakouluun, jossa asialistalla olivat muutaman rutiiniasian lisäksi valtuustolle marraskuussa esitettävän ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion valmistelu.
Iltakoulu pidettiin Espoossa Bodom- järven rannalla sijaitsevan Master Golf Coursen omistamassa, 1700-luvulta peräisin olevassa, klubitalon virkaa toimittavassa Bodomin kartanossa.
Edellisen kerran olimme samassa paikassa talvella, jolloin näkymä oli lohduton: lunta, pimeää ja kylmää. Ihmettelin tuolloin, miksi meitä pitää raijata muualle, kun Espoossa Kennelliiton toimistossa on riittävät kokoustilat ja kun kokouksissa on kuitenkin tarkoitus tehdä töitä.
En ole muuttanut mieltäni, mutta täytyy tunnustaa, että Bodomin kartano vanhoine puineen ja vehreine golfkenttineen näytti nyt paljon paremmalta torstai-iltapäivän auringonpaisteessa. Golfareita oli liikkeellä runsaasti, sillä tunnetusti golfin pelaajat ovat golfkentällä keväällä heti, kun lumet ovat sulaneet, ja pois he lähtevät vasta, kun kentät suljetaan talvikaudeksi.
Kennelliiton edesmennyt kunniajäsen Anja Toivanen tokaisikin kerran, että kun mies pelaa golfia, ei tarvitse koskaan pelätä hänen eksymistään harharetkille, koska golfkentällä hän kuitenkin on aamusta iltaan.
Illalla pois lähtiessä oli jo pimeää ja satoi kaatamalla. Sitä ennen oli käyty läpi toimintasuunnitelma ja talousarvio, joiden pitäisi kulkea käsi kädessä. Talousarviohan on toteutuneeseen tilanteeseen perustuva paras arvio ensi vuodesta. Tuloista pääosan muodostavat jäsenmaksut on määrätty jo viime keväänä, mikä helpottaa talousarvion tekoa, ja rekisteröintimaksuista päätetään marraskuussa talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Toimintasuunnitelmaan kertyy Kennelliiton kokoisessa organisaatiossa paljon tekstiä jo normaalirutiineista toimikuntineen ja työryhmineen, ja jos oltaisiin vähään tyytyväisiä, koko vuosi pyörisi samalla rutiinilla. Siksi on erityisen tärkeää määritellä tärkeimmät tavoitteet ja tehtävät, jotka aiotaan suorittaa tulevan toimintavuoden aikana.
Seuraavan kerran Kennelliiton hallitus kokoontuu lokakuussa, jolloin sekä toimintasuunnitelma- että talousarvioesitykset lyödään lukkoon. Marraskuun valtuusto sitten päättää niiden lopullisesta sisällöstä.
Iltakoulu pidettiin Espoossa Bodom- järven rannalla sijaitsevan Master Golf Coursen omistamassa, 1700-luvulta peräisin olevassa, klubitalon virkaa toimittavassa Bodomin kartanossa.
Edellisen kerran olimme samassa paikassa talvella, jolloin näkymä oli lohduton: lunta, pimeää ja kylmää. Ihmettelin tuolloin, miksi meitä pitää raijata muualle, kun Espoossa Kennelliiton toimistossa on riittävät kokoustilat ja kun kokouksissa on kuitenkin tarkoitus tehdä töitä.
En ole muuttanut mieltäni, mutta täytyy tunnustaa, että Bodomin kartano vanhoine puineen ja vehreine golfkenttineen näytti nyt paljon paremmalta torstai-iltapäivän auringonpaisteessa. Golfareita oli liikkeellä runsaasti, sillä tunnetusti golfin pelaajat ovat golfkentällä keväällä heti, kun lumet ovat sulaneet, ja pois he lähtevät vasta, kun kentät suljetaan talvikaudeksi.
Kennelliiton edesmennyt kunniajäsen Anja Toivanen tokaisikin kerran, että kun mies pelaa golfia, ei tarvitse koskaan pelätä hänen eksymistään harharetkille, koska golfkentällä hän kuitenkin on aamusta iltaan.
Illalla pois lähtiessä oli jo pimeää ja satoi kaatamalla. Sitä ennen oli käyty läpi toimintasuunnitelma ja talousarvio, joiden pitäisi kulkea käsi kädessä. Talousarviohan on toteutuneeseen tilanteeseen perustuva paras arvio ensi vuodesta. Tuloista pääosan muodostavat jäsenmaksut on määrätty jo viime keväänä, mikä helpottaa talousarvion tekoa, ja rekisteröintimaksuista päätetään marraskuussa talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Toimintasuunnitelmaan kertyy Kennelliiton kokoisessa organisaatiossa paljon tekstiä jo normaalirutiineista toimikuntineen ja työryhmineen, ja jos oltaisiin vähään tyytyväisiä, koko vuosi pyörisi samalla rutiinilla. Siksi on erityisen tärkeää määritellä tärkeimmät tavoitteet ja tehtävät, jotka aiotaan suorittaa tulevan toimintavuoden aikana.
Seuraavan kerran Kennelliiton hallitus kokoontuu lokakuussa, jolloin sekä toimintasuunnitelma- että talousarvioesitykset lyödään lukkoon. Marraskuun valtuusto sitten päättää niiden lopullisesta sisällöstä.
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Surinamen valiot
Bichon frisé-lehti pyysi minulta artikkelia itätuontikoirista, koska olen varoitellut tästä halpatuonnista ja koska heilläkin on vitsauksena Tshekin tasavallasta tulevien koirien suuri määrä muihin tuontikoiriin verrattuna.
Artikkelia varten vilkaisin Kennelliiton jalostustietojärjestelmää, joka on erinomainen apu niin rotuyhdistyksille, kasvattajille kuin pennun ostoa harkitseville.
Tilanne bichon frisén osalta tuntuu olevan sama kuin joissakin muissakin hyvin kaupaksi käyvissä roduissa: koiria tuodaan miettimättä lainkaan, onko niistä jotain hyötyä rodun jalostuksessa. Pentuja tulee samoilta ”kasvattajilta”, samoista yhdistelmistä ja samoista linjoista, usein useampi pentu samasta pentueesta.
Monilla viiden polven sukutaulussa on suuria aukkoja, kun kaikkia esi-isiä ei tunneta. Toisilla taas on todella korkeat sukusiitosprosentit: yli seitsemän prosenttia, 12,50 prosenttia ja joillakin jopa 16,60 prosenttia (ja me täällä mietitään, millaisia rajoituksia meidän maltilliseen linjasiitokseemme pitäisi asettaa!)
Onko mitään järkeä tuoda Suomeen esimerkiksi 33 saman uroksen jälkeläistä? Tai useampia saman nartun jälkeläisiä?
Ei tietenkään, mutta pentutehtaissa tuotetuista koirista näyttää tulleen menestyvä vientibusiness joissakin Itä-Euroopan maissa, erityisesti Tshekissä ja Unkarissa. Tämä on sitä yritteliäisyyttä, joka on syntynyt Itä-Euroopan maiden ovien avautumisen jälkeen 1990-luvulla (sitä ennenhän nämä maat olivat käytännössä suljettuja myös koirien osalta, eli tuonteja lännestä ei tullut, eikä sieltä mitään viety vientiin, kun kukaan ei ollut valmis maksamaan kovaa valuuttaa sikäläisistä koirista).
Nyt espanjalaiset valittavat trokareiden tuovan maahan pakettiautoilla pentukuormia, ja Unkarin kennelklubin paperit on kaikilla, myös niillä, jotka kuolevat matkalla. Tilanne on sama muuallakin Euroopassa.
Tuskin yksittäinen suomalainen koiranostaja osaa kääntyä tshekkiläisten tehtailijoiden puoleen, joten eivätköhän jonkin sortin trokarit ole asialla.
Lisäksi tshekkiläiset ovat meikäläisten kasvattajien kertoman mukaan hyvin aktiivisia kauppamiehiä: kysyvät ostaakseen suomalaiselta kasvattajalta yhden koiran ja lupaavat maksuksi kolme pentua. Jotkut ovat ilmeisesti erehtyneet lähettämään sinne pennun, mutta ovatkohan he miettineet millaisiin olosuhteisiin pentu menee? Ja voivatko he myydä täällä hyvällä omallatunnolla sieltä vaihtokauppana saatuja pentuja?
Bichon frisé- rodun tuonneissa kiinnitti huomiotani noiden 33 tuontikoiran isän hienot tittelit: se oli Surinamen valio ja Surinamen juniorivalio. Myös jonkun tuontikoiran emä oli Surinamen juniorivalio.
Missä sellainen Suriname on? Itsekin varmistin vielä virallisista lähteistä, että Suriname on Etelä-Amerikan pohjoisosassa oleva mantereen pienin valtio, entinen Alankomaiden siirtomaa. Maa on pääasiassa sademetsää ja asutus on lähinnä kapealla Atlantin valtameren rantakaistaleella. Asukkaita on vähemmän kuin Helsingissä.
Suriname ei ole FCI:n varsinainen tai liitännäisjäsen, eikä sillä ole minkäänlaista sopimusta FCI:n kanssa. Mikäli maassa järjestetään koiranäyttelyitä, ne eivät ole minkään kansainvälisen kenneljärjestön hyväksymiä, joten sen valionarvotitteleilläkään ei ole mitään arvoa. Nähtävästi tshekkiläiset kasvattajat ovat onnistuneet höynäyttämään Tshekin kennelklubia, ja myyjät puolestaan höynäyttämään pennun ostajia. Meidän koirarekisteritietoihimme näitä titteleitä ei pitäisi hyväksyä.
Muuan paljon Itä-Euroopan näyttelyissä käyvä kasvattajatuttava ei ollut lainkaan yllättynyt kuullessaan näistä titteleistä, kun rahalla saa ja hevosella pääsee. Eli ainakin yhdessä Itä-Euroopan köyhimpiin kuuluvassa maassa on hänen kuulemansa mukaan valionarvoja saanut ilman, että on tarvinnut edes käyttää koiraansa siellä näyttelyssä: lähetät 50 euroa ja kopion sukutaulusta, ja valionarvotodistus tulee postissa.
Milloinkahan nigerialaiset pankkihuijarit keksivät tämän rahastuskeinon?
Artikkelia varten vilkaisin Kennelliiton jalostustietojärjestelmää, joka on erinomainen apu niin rotuyhdistyksille, kasvattajille kuin pennun ostoa harkitseville.
Tilanne bichon frisén osalta tuntuu olevan sama kuin joissakin muissakin hyvin kaupaksi käyvissä roduissa: koiria tuodaan miettimättä lainkaan, onko niistä jotain hyötyä rodun jalostuksessa. Pentuja tulee samoilta ”kasvattajilta”, samoista yhdistelmistä ja samoista linjoista, usein useampi pentu samasta pentueesta.
Monilla viiden polven sukutaulussa on suuria aukkoja, kun kaikkia esi-isiä ei tunneta. Toisilla taas on todella korkeat sukusiitosprosentit: yli seitsemän prosenttia, 12,50 prosenttia ja joillakin jopa 16,60 prosenttia (ja me täällä mietitään, millaisia rajoituksia meidän maltilliseen linjasiitokseemme pitäisi asettaa!)
Onko mitään järkeä tuoda Suomeen esimerkiksi 33 saman uroksen jälkeläistä? Tai useampia saman nartun jälkeläisiä?
Ei tietenkään, mutta pentutehtaissa tuotetuista koirista näyttää tulleen menestyvä vientibusiness joissakin Itä-Euroopan maissa, erityisesti Tshekissä ja Unkarissa. Tämä on sitä yritteliäisyyttä, joka on syntynyt Itä-Euroopan maiden ovien avautumisen jälkeen 1990-luvulla (sitä ennenhän nämä maat olivat käytännössä suljettuja myös koirien osalta, eli tuonteja lännestä ei tullut, eikä sieltä mitään viety vientiin, kun kukaan ei ollut valmis maksamaan kovaa valuuttaa sikäläisistä koirista).
Nyt espanjalaiset valittavat trokareiden tuovan maahan pakettiautoilla pentukuormia, ja Unkarin kennelklubin paperit on kaikilla, myös niillä, jotka kuolevat matkalla. Tilanne on sama muuallakin Euroopassa.
Tuskin yksittäinen suomalainen koiranostaja osaa kääntyä tshekkiläisten tehtailijoiden puoleen, joten eivätköhän jonkin sortin trokarit ole asialla.
Lisäksi tshekkiläiset ovat meikäläisten kasvattajien kertoman mukaan hyvin aktiivisia kauppamiehiä: kysyvät ostaakseen suomalaiselta kasvattajalta yhden koiran ja lupaavat maksuksi kolme pentua. Jotkut ovat ilmeisesti erehtyneet lähettämään sinne pennun, mutta ovatkohan he miettineet millaisiin olosuhteisiin pentu menee? Ja voivatko he myydä täällä hyvällä omallatunnolla sieltä vaihtokauppana saatuja pentuja?
Bichon frisé- rodun tuonneissa kiinnitti huomiotani noiden 33 tuontikoiran isän hienot tittelit: se oli Surinamen valio ja Surinamen juniorivalio. Myös jonkun tuontikoiran emä oli Surinamen juniorivalio.
Missä sellainen Suriname on? Itsekin varmistin vielä virallisista lähteistä, että Suriname on Etelä-Amerikan pohjoisosassa oleva mantereen pienin valtio, entinen Alankomaiden siirtomaa. Maa on pääasiassa sademetsää ja asutus on lähinnä kapealla Atlantin valtameren rantakaistaleella. Asukkaita on vähemmän kuin Helsingissä.
Suriname ei ole FCI:n varsinainen tai liitännäisjäsen, eikä sillä ole minkäänlaista sopimusta FCI:n kanssa. Mikäli maassa järjestetään koiranäyttelyitä, ne eivät ole minkään kansainvälisen kenneljärjestön hyväksymiä, joten sen valionarvotitteleilläkään ei ole mitään arvoa. Nähtävästi tshekkiläiset kasvattajat ovat onnistuneet höynäyttämään Tshekin kennelklubia, ja myyjät puolestaan höynäyttämään pennun ostajia. Meidän koirarekisteritietoihimme näitä titteleitä ei pitäisi hyväksyä.
Muuan paljon Itä-Euroopan näyttelyissä käyvä kasvattajatuttava ei ollut lainkaan yllättynyt kuullessaan näistä titteleistä, kun rahalla saa ja hevosella pääsee. Eli ainakin yhdessä Itä-Euroopan köyhimpiin kuuluvassa maassa on hänen kuulemansa mukaan valionarvoja saanut ilman, että on tarvinnut edes käyttää koiraansa siellä näyttelyssä: lähetät 50 euroa ja kopion sukutaulusta, ja valionarvotodistus tulee postissa.
Milloinkahan nigerialaiset pankkihuijarit keksivät tämän rahastuskeinon?
lauantai 11. syyskuuta 2010
WTC:n terrori-iskujen vuosipäivän muistoja
New Yorkin tenniskeskuksen katsomon yllä liehuu tänään tähtilippu puolitangossa, ja kansainväliset uutiskanavat ovat välittäneet World Trade Centerin terrori-iskujen 9. vuotispäivän muistotilaisuuksia suorina lähetyksinä.
Washingtonissa presidentti Obama puhui puolustusministeriössä järjestetyssä tilaisuudessa ja New Yorkissa ”Ground Zero’n” läheisyydessä omaiset ovat edellisvuosien tapaan lukeneet iskuissa menettämiensä läheistensä nimiä.
Traumaattiset uutistapahtumat tuovat pintaan muistoja: missä minä olin silloin, kun…
Itse istuin syyskuun 11. päivänä yhdeksän vuotta sitten kaikessa rauhassa työpöytäni ääressä Yleisradion Isossa Pajassa, kun kuvaruutuun ilmestyi vähän ennen neljää iltapäivällä uutistoimiston hälytys: lentokone on törmännyt World Trade Centeriin.
Käänsin saman tien televisioni kanavan CNN:lle, ja näppäilin esille kansainvälisten uutistoimistojen palvelut. Tiesin, että pitkä ilta oli tulossa, mutta en tuolloin vielä aavistanut, miten pitkä.
Muutaman tunnin sisällä koko kauheus alkoi valjeta. Ajatukset tuttavista New Yorkissa ja Washingtonissa, missä jossain vaiheessa ilmoitettiin ulkoministeriön evakuoinnista ja puolustusministeriöön törmänneestä lentokoneesta, piti siirtää sivuun ja pää pitää kylmänä, koska työt oli tehtävä eli raportoitava kansainväliseen uutisjakeluun Suomen reaktioista.
Yhden pätkätoimittajatytön lähetin kotiin, kun työnteosta ei tullut mitään, sillä hän itki hysteerisesti, kun ei ollut saanut puhelinyhteyttä New Jerseyn puolella asuviin vanhempiinsa. Toimitukseen soittavia ja lisätietoja kaipaavia ulkomaalaisia ei myöskään rauhoittanut, kun puhelimeen vastattiin itkuisella äänellä.
Siinä illan aikana ihmettelimme myös Suomen viranomaisten reagointia: Helsinki-Vantaan lentokentälle lähetettiin kriisiapua pappeineen, Punaisen Ristin työntekijöineen ja muine sielunhoitajineen – koska Finnairin New Yorkiin matkalla ollut lentokone joutui kääntymään takaisin!
En ymmärtänyt tuolloin, miten pilalle mennyt turistimatka vaati kriisiapua, vaikka sitähän meillä näyttää olevan tapana antaa joka käänteessä niillekin, joita katastrofi ei suoranaisesti kosketa.
Muutamaa viikkoa myöhemmin olin jälleen töissä, kun tapahtui toinen, vielä lähempää liipannut onnettomuus. SAS:in Milanosta Tukholmaan maanantaiaamuna matkalla ollut kone törmäsi kiitoradalla pienkoneeseen, syttyi palamaan ja kaikki matkustajat saivat surmansa.
Koiraharrastajana ymmärsin heti, että viikonloppuna oli ollut Milanon lähellä Bellaggion koiranäyttely. Myöhemmin illalla uutistoimistot levittivät matkustajalistaa, ja se oli karmeaa luettavaa: listalla oli mm. tunnettu ruotsalainen koiranäyttelytuomari ja tuttu mopsiharrastaja, palaamassa kotiin näyttelystä.
Illalla kotona kuulin ruotsalaisesta tuttavasta, joka oli hänkin ollut tuomarina Bellaggion näyttelyssä ja oli tulossa kotiin samalla koneella. Kone oli kuitenkin ylibuukattu, joten hänet siirrettiin seuraavalle lennolle. Vähästä on ihmisen elämä kiinni.
Kun näitä tapahtumia ajattelee, miettii, millaisessa tärkeysjärjestyksessä meillä asiat ovat.
Washingtonissa presidentti Obama puhui puolustusministeriössä järjestetyssä tilaisuudessa ja New Yorkissa ”Ground Zero’n” läheisyydessä omaiset ovat edellisvuosien tapaan lukeneet iskuissa menettämiensä läheistensä nimiä.
Traumaattiset uutistapahtumat tuovat pintaan muistoja: missä minä olin silloin, kun…
Itse istuin syyskuun 11. päivänä yhdeksän vuotta sitten kaikessa rauhassa työpöytäni ääressä Yleisradion Isossa Pajassa, kun kuvaruutuun ilmestyi vähän ennen neljää iltapäivällä uutistoimiston hälytys: lentokone on törmännyt World Trade Centeriin.
Käänsin saman tien televisioni kanavan CNN:lle, ja näppäilin esille kansainvälisten uutistoimistojen palvelut. Tiesin, että pitkä ilta oli tulossa, mutta en tuolloin vielä aavistanut, miten pitkä.
Muutaman tunnin sisällä koko kauheus alkoi valjeta. Ajatukset tuttavista New Yorkissa ja Washingtonissa, missä jossain vaiheessa ilmoitettiin ulkoministeriön evakuoinnista ja puolustusministeriöön törmänneestä lentokoneesta, piti siirtää sivuun ja pää pitää kylmänä, koska työt oli tehtävä eli raportoitava kansainväliseen uutisjakeluun Suomen reaktioista.
Yhden pätkätoimittajatytön lähetin kotiin, kun työnteosta ei tullut mitään, sillä hän itki hysteerisesti, kun ei ollut saanut puhelinyhteyttä New Jerseyn puolella asuviin vanhempiinsa. Toimitukseen soittavia ja lisätietoja kaipaavia ulkomaalaisia ei myöskään rauhoittanut, kun puhelimeen vastattiin itkuisella äänellä.
Siinä illan aikana ihmettelimme myös Suomen viranomaisten reagointia: Helsinki-Vantaan lentokentälle lähetettiin kriisiapua pappeineen, Punaisen Ristin työntekijöineen ja muine sielunhoitajineen – koska Finnairin New Yorkiin matkalla ollut lentokone joutui kääntymään takaisin!
En ymmärtänyt tuolloin, miten pilalle mennyt turistimatka vaati kriisiapua, vaikka sitähän meillä näyttää olevan tapana antaa joka käänteessä niillekin, joita katastrofi ei suoranaisesti kosketa.
Muutamaa viikkoa myöhemmin olin jälleen töissä, kun tapahtui toinen, vielä lähempää liipannut onnettomuus. SAS:in Milanosta Tukholmaan maanantaiaamuna matkalla ollut kone törmäsi kiitoradalla pienkoneeseen, syttyi palamaan ja kaikki matkustajat saivat surmansa.
Koiraharrastajana ymmärsin heti, että viikonloppuna oli ollut Milanon lähellä Bellaggion koiranäyttely. Myöhemmin illalla uutistoimistot levittivät matkustajalistaa, ja se oli karmeaa luettavaa: listalla oli mm. tunnettu ruotsalainen koiranäyttelytuomari ja tuttu mopsiharrastaja, palaamassa kotiin näyttelystä.
Illalla kotona kuulin ruotsalaisesta tuttavasta, joka oli hänkin ollut tuomarina Bellaggion näyttelyssä ja oli tulossa kotiin samalla koneella. Kone oli kuitenkin ylibuukattu, joten hänet siirrettiin seuraavalle lennolle. Vähästä on ihmisen elämä kiinni.
Kun näitä tapahtumia ajattelee, miettii, millaisessa tärkeysjärjestyksessä meillä asiat ovat.
Pikinokka Piitu lintumetsällä
Kymmenen pistettä Suomen Pystykorvajärjestölle ja suomenpystykorvaharrastajille eilen illalla YLE:n televisiouutisten päälähetyksessä olleesta uutisjutusta, jossa kerrottiin ohimennen kanalintumetsästyksen alkamisesta.
Juttu olisi voinut olla vaikka maksettu mainos. Me maallikot näimme suomenpystykorvan ja sen isännän työskentelyä metsässä, kuulimme siinä sivussa rodun historiaa ja opimme, mitä koiran erilainen haukku merkitsee.
Kuvaus oli kuin stailistin suunnittelema keltavahveroineen ja samanvärisine, syysmetsään sopivine koirineen. Kun lintu jäi saamatta, viherpiiperötkään eivät voineet hermostua varsinkin, kun isäntä kertoi keräävänsä metsäretkillä koiransa kanssa myös sieniä.
Luulenpa, että Pystykorvajärjestön eläkkeelle jäänyt puheenjohtaja ja intohimoinen suomenpystykorvamies Antti Aarnio hykerteli tyytyväisenä.
Nyt jo Kennelliiton valtuuston jättänyt Antti on aina huolehtinut, ettei suomenpystykorvaa, ”kansallisaarrettamme”, kuten hän rotua kutsuu, unohdeta.
Niinpä kävimme aikanaan pitkät keskustelut aiheesta muokatessamme Kennelliiton nykyisten sääntöjen toiminnan tarkoitus –pykälää. Yhteisymmärrys löytyi keskustelujen jälkeen niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, joskus huumorilla höystettynä.
Kuten kerran, kun olimme menossa valtuuston kokouksen väliajalta kokoussaliin ja käsittelyyn oli tulossa meidän ”puudelirouvien” kannalta tärkeä asia. Muistutin Anttia, että nyt pitäisi tukea meidän aloitettamme. Antti lupasi – jos lupaan vastavuoroisesti tukea kotimaisten rotujen asiaa. Niin lupasin, ja Antti käytti valtuustossa kannatuspuheenvuoron, jossa kertoi tehneensä minun kanssani kaupat ja kannattavansa aloitetta.
Tästäkös tosikot hermostuivat, ja seuraavaksi kuulin, miten kauppojani oli paheksuttu. Kuten olen sanonut ennenkin, nämä koira-asiat ja varsinkin kennelpolitiikka ovat niin vakavia asioita, ettei niihin saa leikkimieltä tai huumoria sotkea.
***
Tenniksen Yhdysvaltain avoimet mestaruuskisat ovat loppusuoralla. Onneksi, sillä ne ovat sekoittaneet aikatauluani, kun aikaero New Yorkiin on seitsemän tuntia ja otteluita on pelattu myös illalla sikäläistä aikaa.
Nyt perjantai-iltana naisten semifinaalit olivat ns. päiväotteluita, vaikka loppuivatkin vasta vähän ennen kahta aamuyöllä. Onneksi nämä kirkujat kuten Maria Sharapova ja Venus Williams eivät edenneet loppuotteluun, vaan siinä pelaavat viimevuotinen mestari Kim Clijsters ja Venäjän Vera Zvonareva.
Miesten semifinaalit pelataan lauantaina seitsemältä illalla Suomen aikaa, joten lauantai-ilta kuluu tenniksen parissa. Oma veikkaukseni on, että miesten finaaliin etenevät Rafael Nadal ja Roger Federer.
Juttu olisi voinut olla vaikka maksettu mainos. Me maallikot näimme suomenpystykorvan ja sen isännän työskentelyä metsässä, kuulimme siinä sivussa rodun historiaa ja opimme, mitä koiran erilainen haukku merkitsee.
Kuvaus oli kuin stailistin suunnittelema keltavahveroineen ja samanvärisine, syysmetsään sopivine koirineen. Kun lintu jäi saamatta, viherpiiperötkään eivät voineet hermostua varsinkin, kun isäntä kertoi keräävänsä metsäretkillä koiransa kanssa myös sieniä.
Luulenpa, että Pystykorvajärjestön eläkkeelle jäänyt puheenjohtaja ja intohimoinen suomenpystykorvamies Antti Aarnio hykerteli tyytyväisenä.
Nyt jo Kennelliiton valtuuston jättänyt Antti on aina huolehtinut, ettei suomenpystykorvaa, ”kansallisaarrettamme”, kuten hän rotua kutsuu, unohdeta.
Niinpä kävimme aikanaan pitkät keskustelut aiheesta muokatessamme Kennelliiton nykyisten sääntöjen toiminnan tarkoitus –pykälää. Yhteisymmärrys löytyi keskustelujen jälkeen niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, joskus huumorilla höystettynä.
Kuten kerran, kun olimme menossa valtuuston kokouksen väliajalta kokoussaliin ja käsittelyyn oli tulossa meidän ”puudelirouvien” kannalta tärkeä asia. Muistutin Anttia, että nyt pitäisi tukea meidän aloitettamme. Antti lupasi – jos lupaan vastavuoroisesti tukea kotimaisten rotujen asiaa. Niin lupasin, ja Antti käytti valtuustossa kannatuspuheenvuoron, jossa kertoi tehneensä minun kanssani kaupat ja kannattavansa aloitetta.
Tästäkös tosikot hermostuivat, ja seuraavaksi kuulin, miten kauppojani oli paheksuttu. Kuten olen sanonut ennenkin, nämä koira-asiat ja varsinkin kennelpolitiikka ovat niin vakavia asioita, ettei niihin saa leikkimieltä tai huumoria sotkea.
***
Tenniksen Yhdysvaltain avoimet mestaruuskisat ovat loppusuoralla. Onneksi, sillä ne ovat sekoittaneet aikatauluani, kun aikaero New Yorkiin on seitsemän tuntia ja otteluita on pelattu myös illalla sikäläistä aikaa.
Nyt perjantai-iltana naisten semifinaalit olivat ns. päiväotteluita, vaikka loppuivatkin vasta vähän ennen kahta aamuyöllä. Onneksi nämä kirkujat kuten Maria Sharapova ja Venus Williams eivät edenneet loppuotteluun, vaan siinä pelaavat viimevuotinen mestari Kim Clijsters ja Venäjän Vera Zvonareva.
Miesten semifinaalit pelataan lauantaina seitsemältä illalla Suomen aikaa, joten lauantai-ilta kuluu tenniksen parissa. Oma veikkaukseni on, että miesten finaaliin etenevät Rafael Nadal ja Roger Federer.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
