Kaivopuiston koiranäyttelyn tuloksia tarkastellessani huomasin, että näyttelyyn oli osallistunut koira, jonka ei olisi meidän omien sisäisten sääntöjen perusteella koskaan pitänyt siihen osallistua.
Kennelliiton näyttely-, jääviys- ja muita sääntöjä ei toki oltu rikottu, vaan tuon pentukoiran osallistuminen ja sen saamat tulokset olivat aivan sääntöjen mukaiset.
Meillä on rotujärjestön sisällä ollut jo vuosia oma, tiukempi sääntö, joka on julkaistu näyttelyn tietojen yhteydessä omilla sivuillamme sekä näyttelyluettelossa: näyttelytoimikunnan jäsenet ja heidän perheenjäsenensä eivät kilpaile omistamillaan koirilla meidän näyttelyssämme.
Säännön tarkoituksena on välttää edes antamasta kuvaa, että näyttelytoimikunnan jäsenet ovat valitsemassa omille ja perheenjäsentensä koirille sopivia tuomareita (olkoonkin, etteivät yksityiset jäsenet tuomarilistoja paljon sorkkimaan pääse). Eli tasainen pelikenttä kaikille.
Tällä nimenomaisella pennulla on kolme omistajaa, joista yhden omistajan äiti on näyttelytoimikunnan jäsen.
Miksi tätä ei huomattu? Luulen, että me näyttelytoimikunnassa olemme pitäneet asiaa niin itsestään selvänä, että emme ole huomanneet ottaa sitä erikseen kokouksissa esille, joten asia ei varmasti ole tullut ko. toimikunnan jäsenen mieleenkään, sillä hän on tullut toimikunnan jäseneksi vasta jokunen vuosi sitten (eikä hän esittänyt koiraa kehässä).
Alihankkijamme Showlink Oy ei ole välttämättä meidän säännöstämme tiennyt, ja, kuten sanottu, koiran ilmoittautuminen on Kennelliiton sääntöjen mukaista. Ilmoitettujen koirien sähköisiä tietoja tarkastettaessa taas käy ilmi, että koiran on ilmoittanut näyttelyyn yksi koiran omistajista, mutta kahden muun, mm. tämän perheenjäsenen, omistajatietoja ei tässä tiedostossa näy.
Minun olisi pitänyt huomata asia siinä vaiheessa, kun sijoittelin näyttelyn koiratietoja näyttelyluettelon sivuille sitä taitettaessa. Enpäs huomannut, ja moka oli minun. Kun luettelolla oli kiire kirjapainoon, en edes tutkinut yksittäisten koirien tietoja, vaan yritin varmistaa koirien kilpailunumeroista, että jokainen koira sivunvaihtovaiheessa tulee mukaan. Muistan kyllä vilkaisseeni tämän rodun pentujen osoitetietoja ja todenneeni, että Helsingin osoitteita ei ole.
Ei auta kuin esittää nöyrä anteeksipyyntö ja luvata, että skarpataan jatkossa.
Näyttelytoimikunnan jäsenten koirien osallistuminen näyttelyyn, jota he ovat järjestämässä, on aiheuttanut keskustelua vuodesta toiseen. Osallistumisen puolesta puhuu se, että pienemmissä rotujärjestöissä ne samat ihmiset, jotka kilpailevat koirillaan näyttelyissä, ovat myös niitä, jotka näyttelyn työt tekevät. Kunhan varmistetaan, etteivät nämä henkilöt esitä koiriaan kehässä, tai jos esittävät, eivät ole etukäteen tuomarin kanssa tekemisissä.
Isoissa näyttelyissä osallistumiskielto kyllä mielestäni puoltaa paikkaansa, sillä näyttelyssä riittää riittävästi tekemistä ilman, että pitää huolehtia omista rekuista ja jännätä niiden menestymisestä - varsinkin kun Suomessa riittää muita näyttelyitä, joissa koiransa kanssa kilpailla.
Tuomareidenkin kannalta on miellyttävämpi, jos näyttelytoimikunnan jäsenet pitävät koiransa kotona. Ei ole kovin hauska katsoa nyrpeää naamaa iltaruoalla, jos näyttelyn puheenjohtajan koirat ovat päivän aikana saaneet kehässä sinisiä tai keltaisia nauhoja. Tai kuunnella lentokentälle kuljettavan autokuskin narinaa tuomarista, joka ei mitään ymmärtänyt, kun heitti heidän koiransa ulos sinisellä nauhalla – ja sattuu itse olemaan se tuomari.
Eniten puhetta ja uskottavuuden menetystä tavallisten näytteilleasettajien keskuudessa aiheuttavat kuitenkin nämä tuomarikoiranomistajat, jotka keplottelevat koiriensa omistajuudella: koiran omistajat vaihtuvat näyttelystä toiseen riippuen siitä, toimiiko koiran omistaja tuomarina näyttelyssä vai ei ja saako koira jääviyssäännön mukaan osallistua näyttelyyn vai.
Näissä tapauksissa voisi valita aivan selkeästi, missä roolissa aikoo harrastuksessa toimia, tuomarina vai vuoden koira-pisteistä kilpailevana kilpailijana, jolla ei ole varaa olla poissa yhdestäkään isommasta näyttelystä.
Samoin voitaisiin miettiä, onko sääntöjen tiukentamisen paikka niin, että voidakseen kilpailla näyttelyssä koiran omistajatietojen pitää täsmätä ilmoittautumisen päättymisen aikaan Kennelliiton rekisteriin kirjattujen omistajatietojen kanssa, tai ainakin omistajamuutoksen pitää olla tuolloin vireillä.
Uskottavuudesta tässä kuitenkin on kyse.
tiistai 28. elokuuta 2012
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Väliaikatietoa Kaivarista
1300 häntää heiluu Kaivopuistossa, julisti Hufvudstadsbladet tänä aamuna otsikossaan Kaivopuiston koiranäyttelyn puffissa.
Ja mikäpä Kaivarissa on ollessa: ilmatieteen laitoksen mukaan näillä seuduilla on lämmintä yli 18 astetta, aurinko paistaa ja tuulikin puhaltaa vain neljän metrin nopeudella sekunnissa, ja sekin etelästä. Itse puistossa taitaa lämpötila olla vielä pari astetta korkeampi, ja joku jo väitti, että hiki tulee. Sadettakaan ei ole odotettavissa ennen kuin illalla.
En tiedä, mistä Kaivari on saanut sadenäyttelyn maineen. Joskus on tullut muutama pisara tai pieni kuuro. Ainoa oikea kaatosadenäyttely, jonka muistan, oli vuonna 2006, jolloin satoikin sitten kaatamalla aamusta iltaan, viemärit tukkeutuivat, ukkonen jyrisi ja salamoi ja trombi riepotteli Talin golfkentän hospitality-telttoja.
Meteliä näille kulmille tuntuu kuitenkin riittävän ilmassa hyrräävistä helikoptereista alkaen, sillä läheisellä Tähtitorninmäellä on meneillään Red Bullin mäkiautojen GP-kisa. Onneksi on mäki välissä.
Kaivarin tuloksiakin on jo saatavana osoitteessa www.toydogs.net > Tulokset.
Ja mikäpä Kaivarissa on ollessa: ilmatieteen laitoksen mukaan näillä seuduilla on lämmintä yli 18 astetta, aurinko paistaa ja tuulikin puhaltaa vain neljän metrin nopeudella sekunnissa, ja sekin etelästä. Itse puistossa taitaa lämpötila olla vielä pari astetta korkeampi, ja joku jo väitti, että hiki tulee. Sadettakaan ei ole odotettavissa ennen kuin illalla.
En tiedä, mistä Kaivari on saanut sadenäyttelyn maineen. Joskus on tullut muutama pisara tai pieni kuuro. Ainoa oikea kaatosadenäyttely, jonka muistan, oli vuonna 2006, jolloin satoikin sitten kaatamalla aamusta iltaan, viemärit tukkeutuivat, ukkonen jyrisi ja salamoi ja trombi riepotteli Talin golfkentän hospitality-telttoja.
Meteliä näille kulmille tuntuu kuitenkin riittävän ilmassa hyrräävistä helikoptereista alkaen, sillä läheisellä Tähtitorninmäellä on meneillään Red Bullin mäkiautojen GP-kisa. Onneksi on mäki välissä.
Kaivarin tuloksiakin on jo saatavana osoitteessa www.toydogs.net > Tulokset.
lauantai 25. elokuuta 2012
Ei ole työt titteleistä kiinni
Sota ei yhtä miestä tai naista kaipaa, sanotaan.
Eikä Kaivopuiston koiranäyttelyn puheenjohtajan tarvitse olla paikalla aamusta iltamyöhään, kun muutkin voivat hoitaa hommia. Näin tuumin, vaikka en yleensä kenenkään neuvoja kuuntele.
Nyt ajattelin, että voisi vähän varoa, sillä ääneni on takkuillut ja kähissyt jo pitemmän aikaa äänihuulen feelun takia saatuani jonkun pöpön, eikä vilustuminen ole kuulemma suotavaa.
Mutta mikäpä on delegoidessa, kun on osaava ja kokenut järjestelytoimikunta, jossa hommat hoituvat rautaisella rutiinilla, samalla pieniä uudistuksia kehittäen.
(Tämähän meillä yleensä näyttelyiden järjestämisessä on ongelma: toimikunnat vaihtuvat vuodesta toiseen, ja jokaisen pitää yrittää keksiä pyörä uudelleen ilman riittävää asiantuntemusta.)
Jos toimikunnan jäsenet ovat hermostuneet puheenjohtajan tehtävien jakeluun tai päällepäsmäämiseen, eivät ole ainakaan rohjenneet tuoda sitä julki, vaan ovat tunnollisesti raportoineet tehdyistä töistä.
Järjestelyjä tehtäessä tulee mieleen aikanaan oppimani periaate. Minulla oli pomona sittemmin USA:n Euroopan asioiden apulaisulkoministeriksi kohonnut Rozanne Ridgeway, jonka periaatteisiin kuului, että kun kokonaistavoite tiedettiin, sen jälkeen pidettiin huolta siitä, että jokainen yksityiskohta toimi vimpan päälle. Kun yksityiskohdat olivat kunnossa, kokonaisuuskin napsahti paikalleen.
Ne, jotka eivät hänen kanssaan pärjänneet, olivat sitä mieltä, että hän oli ”vaikea”; ne, jotka pärjäsivät, pitivät häntä ”vaativana”, ja ottivat opiksi. Ihmekö tuo, että hän ulkoasianhallinnon jätettyään siirtyi pörssiyhtiöiden hallitusammattilaiseksi ja oli monen tunnetun suuren yhtiön hallituksessa 3M:stä Boeingiin saakka.
Meilläkin on kymmeniä noita tilaisuuden onnistumiseen vaikuttavia yksityiskohtia viilailtu kohdalleen. Järjestelypäällikkö Hasse Heikkilä on soitellut ja raportoinut niin sähköasennuksista ja piuhoista kuin romppeiden kuljetusaikatauluista.
Toimistopäällikkö Maarit Nordström koukkasi vielä eilen illalla tätä kautta, toi näyttelyluetteloita ja antoi raporttia kehä- ja kehätoimitsijajärjestelyistä (suklaata on kuulemma kehiin luvassa).
Kertoi myös, että toimistossa Erja Kaartinen on varautunut lähettämään yksityisesti live-kuvaa näyttelypaikalta. Ehdotin, että kuvaa kaikki toimistoon tulevat rettelöitsijät ja riitapukarit, ja varsinkin ne, jotka yrittävät tunkea autollaan laittomasti puiston puolelle.
Hovieläinlääkärimme oli kysellyt, että kukahan hänen palkkionsa maksaa, johon Heidi Streng kertoi vastanneensa, että kolehtia kerätään. Tämän eläinlääkärinpalkkion olen nimittäin maksanut joka näyttelyssä heti aamusta omista rahoistani. Tuo palkkio oli markka-aikaan yksi kokonainen markka, eivätkä hilut kelvanneet. Kun siirryttiin euroon, muiden hintojen tavoin eläinlääkärin palkkio nousi kokonaiseen euroon. Kallista on…
Eilen tulivat myös ensimmäiset tuomarit, joista jotkut arvostelivat tänään Tervakosken kansainvälisessä näyttelyssä. Tuomareita briifaamaan suomalaisen arvostelusysteemin saloista olin värvännyt kansainvälisen kattojärjestömme FCI:n hallituksen jäsenen.
Lentokentällä olivat seisseet sievässä rivissä nimikylttien kanssa Tervakosken Tapio Eerola, Terrierijärjestön Eija Kemiläinen ja meidän Puppu Schauman (kun Leena Sarvi pyöri toisessa terminaalissa hakemassa sitä kautta tulevia tuomareita). Kaikki tulivat ajallaan, minkä nyt belgialaisen tuomarin matkatavarat olivat joko jääneet Brysselin kentälle tai lennätetty eksoottisempaan määränpäähän.
Tapsa muuten totesi jälkeenpäin, että kun on allrounder (=tuomari) saa kunnian seistä passissa lentokentällä ja kuskata porukkaa kovaa vauhtia hyvällä autolla. Lohduttelin häntä, etten ole allrounder, mutta silti olen tilaillut toaletteja ja liikennemerkkejä siirtokehotuksia varten, joten ei ne työt ole titteleistä kiinni- vaikka itse ei kaikkea tarvitse tehdäkään.
Nyt sitten jännätään, ehtiikö yön sadekuuro ohittaa Kaivarin ennen näyttelyn alkamista (ja yösade on aina tervetullut, sillä se karsii puiston juhlijoita), että edes osa näyttelyä saataisiin vietyä läpi poutasäässä.
***
Tässä muun ohella kiukuttelen NelonenPro:lle ja DNA:lle uskomattoman huonosta asiakaspalvelusta. Ohjelmatietojen mukaan USA:ssa parhaillaan meneillään oleva golfin nelipäiväinen Barclays Championship esitetään NelonenPro-ykkösellä kaikkina päivinä. Torstaina niitä pääsi seuraamaankin (ja kun pitää lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla, golfia katsoessani pesin samalla toistakymmentä pikku taulua. Niitä olisi vielä pestävänä.) Ykköskanavalta tuleekin nyt ihan jotain muuta beachvolleysta alkaen, ja golfit on siirretty Pro:n kakkoselle, jota taas DNA ei suvaitse kaapeliverkossaan näyttää.
Eikä Kaivopuiston koiranäyttelyn puheenjohtajan tarvitse olla paikalla aamusta iltamyöhään, kun muutkin voivat hoitaa hommia. Näin tuumin, vaikka en yleensä kenenkään neuvoja kuuntele.
Nyt ajattelin, että voisi vähän varoa, sillä ääneni on takkuillut ja kähissyt jo pitemmän aikaa äänihuulen feelun takia saatuani jonkun pöpön, eikä vilustuminen ole kuulemma suotavaa.
Mutta mikäpä on delegoidessa, kun on osaava ja kokenut järjestelytoimikunta, jossa hommat hoituvat rautaisella rutiinilla, samalla pieniä uudistuksia kehittäen.
(Tämähän meillä yleensä näyttelyiden järjestämisessä on ongelma: toimikunnat vaihtuvat vuodesta toiseen, ja jokaisen pitää yrittää keksiä pyörä uudelleen ilman riittävää asiantuntemusta.)
Jos toimikunnan jäsenet ovat hermostuneet puheenjohtajan tehtävien jakeluun tai päällepäsmäämiseen, eivät ole ainakaan rohjenneet tuoda sitä julki, vaan ovat tunnollisesti raportoineet tehdyistä töistä.
Järjestelyjä tehtäessä tulee mieleen aikanaan oppimani periaate. Minulla oli pomona sittemmin USA:n Euroopan asioiden apulaisulkoministeriksi kohonnut Rozanne Ridgeway, jonka periaatteisiin kuului, että kun kokonaistavoite tiedettiin, sen jälkeen pidettiin huolta siitä, että jokainen yksityiskohta toimi vimpan päälle. Kun yksityiskohdat olivat kunnossa, kokonaisuuskin napsahti paikalleen.
Ne, jotka eivät hänen kanssaan pärjänneet, olivat sitä mieltä, että hän oli ”vaikea”; ne, jotka pärjäsivät, pitivät häntä ”vaativana”, ja ottivat opiksi. Ihmekö tuo, että hän ulkoasianhallinnon jätettyään siirtyi pörssiyhtiöiden hallitusammattilaiseksi ja oli monen tunnetun suuren yhtiön hallituksessa 3M:stä Boeingiin saakka.
Meilläkin on kymmeniä noita tilaisuuden onnistumiseen vaikuttavia yksityiskohtia viilailtu kohdalleen. Järjestelypäällikkö Hasse Heikkilä on soitellut ja raportoinut niin sähköasennuksista ja piuhoista kuin romppeiden kuljetusaikatauluista.
Toimistopäällikkö Maarit Nordström koukkasi vielä eilen illalla tätä kautta, toi näyttelyluetteloita ja antoi raporttia kehä- ja kehätoimitsijajärjestelyistä (suklaata on kuulemma kehiin luvassa).
Kertoi myös, että toimistossa Erja Kaartinen on varautunut lähettämään yksityisesti live-kuvaa näyttelypaikalta. Ehdotin, että kuvaa kaikki toimistoon tulevat rettelöitsijät ja riitapukarit, ja varsinkin ne, jotka yrittävät tunkea autollaan laittomasti puiston puolelle.
Hovieläinlääkärimme oli kysellyt, että kukahan hänen palkkionsa maksaa, johon Heidi Streng kertoi vastanneensa, että kolehtia kerätään. Tämän eläinlääkärinpalkkion olen nimittäin maksanut joka näyttelyssä heti aamusta omista rahoistani. Tuo palkkio oli markka-aikaan yksi kokonainen markka, eivätkä hilut kelvanneet. Kun siirryttiin euroon, muiden hintojen tavoin eläinlääkärin palkkio nousi kokonaiseen euroon. Kallista on…
Eilen tulivat myös ensimmäiset tuomarit, joista jotkut arvostelivat tänään Tervakosken kansainvälisessä näyttelyssä. Tuomareita briifaamaan suomalaisen arvostelusysteemin saloista olin värvännyt kansainvälisen kattojärjestömme FCI:n hallituksen jäsenen.
Lentokentällä olivat seisseet sievässä rivissä nimikylttien kanssa Tervakosken Tapio Eerola, Terrierijärjestön Eija Kemiläinen ja meidän Puppu Schauman (kun Leena Sarvi pyöri toisessa terminaalissa hakemassa sitä kautta tulevia tuomareita). Kaikki tulivat ajallaan, minkä nyt belgialaisen tuomarin matkatavarat olivat joko jääneet Brysselin kentälle tai lennätetty eksoottisempaan määränpäähän.
Tapsa muuten totesi jälkeenpäin, että kun on allrounder (=tuomari) saa kunnian seistä passissa lentokentällä ja kuskata porukkaa kovaa vauhtia hyvällä autolla. Lohduttelin häntä, etten ole allrounder, mutta silti olen tilaillut toaletteja ja liikennemerkkejä siirtokehotuksia varten, joten ei ne työt ole titteleistä kiinni- vaikka itse ei kaikkea tarvitse tehdäkään.
Nyt sitten jännätään, ehtiikö yön sadekuuro ohittaa Kaivarin ennen näyttelyn alkamista (ja yösade on aina tervetullut, sillä se karsii puiston juhlijoita), että edes osa näyttelyä saataisiin vietyä läpi poutasäässä.
***
Tässä muun ohella kiukuttelen NelonenPro:lle ja DNA:lle uskomattoman huonosta asiakaspalvelusta. Ohjelmatietojen mukaan USA:ssa parhaillaan meneillään oleva golfin nelipäiväinen Barclays Championship esitetään NelonenPro-ykkösellä kaikkina päivinä. Torstaina niitä pääsi seuraamaankin (ja kun pitää lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla, golfia katsoessani pesin samalla toistakymmentä pikku taulua. Niitä olisi vielä pestävänä.) Ykköskanavalta tuleekin nyt ihan jotain muuta beachvolleysta alkaen, ja golfit on siirretty Pro:n kakkoselle, jota taas DNA ei suvaitse kaapeliverkossaan näyttää.
torstai 23. elokuuta 2012
Vempaimen vietävänä
”Mikä Kaivopuiston osoite on?” ”Kaivopuisto, Helsinki.” ”Mutta se oikea osoite?” ”Kelpaako Kaivopuisto, 01400 Helsinki?”
Navigaattoreiden avulla autollaan liikkuvathan ne siellä kyselevät. Kai puistolle jossain jonkinlainen katunumerokin on, mutta en ole ehtinyt tehdä niin paljon tutkivaa journalismia, että olisin maanmittauskartoista numeroa hakenut – kun puisto näkyy kartoilla niin isona vihreänä länttinä ja taitaa katujen varsissa opasteitakin olla. Puistossa olevalle soittoruokalalle (jota joskus on pidetty julkimoiden ykkösyökerhona) kyllä löytyy virallinen osoite, eli Iso Puistotie 1.
Navigaattori on varmaan hyvä vempain, mutta kyllä se usein harhaan vie. Monta kertaa olen neuvonut lähiympäristössä pyöriviä turistiautoilijoita, jotka ovat yrittäneet löytää paikallisia nähtävyyksiä – päätyäkseen korttelikaupalla harhaan.
Näin kaupungissa asuvana autottomana taksin käyttö tulee monta kertaa halvemmaksi ja kätevämmäksi kuin oman auton pito (etenkin, jos hyppää silloin tällöin ratikkaan), ja silloin nuo navigaattoreiden ja muiden reittiopasvempaimien ongelmat tulevat usein esille. Navigaattorihan ja taksin reitinohjaushan näyttää ohjaavan isommille väylille, missä menoa hidastavat monet liikennevalot ja muu liikenne.
Sitten ovat taksikuskit, joilta ei enää tänä päivänä taideta vaatia työvoimapulan takia samanlaista paikallistuntemuksen tutkintoa kuin aikaisemmin. Jotkut tunnustavat ihan suoraan, ettei heillä edes ole hajua meidän kulmakunnan kaduista. (Vasta äskettäin hermostuin pahanpäiväisesti ja vaadin kuljettajaa sammuttamaan mittarin, kun itsepäisesti yritti tehdä kilometrin matkasta viiden kilometrin keikkaa!)
Samalla tavalla kuin navigaattoreihin yksi ja toinen turvautuu tänä päivänä muihin vempaimiin, ja ne perustaidot ovat unohtua. Moniko osaa enää päässälaskua? Tai oikeinkirjoitusta, kun sanojenkäsittelyohjelmat korjaavat automaattisesti erikseen kirjoitetut yhdyssanat?
Näitä miettiessäni, kadulla autokyytiä odottaessani törmäsin Villakoirakerhon vanhaan rouvaan. Kyllä, rouvat ovat tulossa sunnuntaina Kaivopuistoon sopivilla eväillä varustettuina. Rouvista vanhin oli lähettänyt terveisiä ja käskenyt kertomaan, miten pettynyt hän oli, kun tuomari ei ole hänen ehdottamansa, joitakin vuosia sitten arvostellut englantilainen herrasmies - jos kilpaileva koira ei ollut kaksinen, silmä voi aina levätä herran komeassa ulkomuodossa, oli rouva tuuminut!
Tällä välin odottelen illaksi kunnon sadetta, sillä se jos mikä rauhoittaisi Taiteiden yön juhlijoita ja näitä pahimpia sikailijoita, joita jo alkuillasta liikuskeli Espan puiston tienoilla.
Navigaattoreiden avulla autollaan liikkuvathan ne siellä kyselevät. Kai puistolle jossain jonkinlainen katunumerokin on, mutta en ole ehtinyt tehdä niin paljon tutkivaa journalismia, että olisin maanmittauskartoista numeroa hakenut – kun puisto näkyy kartoilla niin isona vihreänä länttinä ja taitaa katujen varsissa opasteitakin olla. Puistossa olevalle soittoruokalalle (jota joskus on pidetty julkimoiden ykkösyökerhona) kyllä löytyy virallinen osoite, eli Iso Puistotie 1.
Navigaattori on varmaan hyvä vempain, mutta kyllä se usein harhaan vie. Monta kertaa olen neuvonut lähiympäristössä pyöriviä turistiautoilijoita, jotka ovat yrittäneet löytää paikallisia nähtävyyksiä – päätyäkseen korttelikaupalla harhaan.
Näin kaupungissa asuvana autottomana taksin käyttö tulee monta kertaa halvemmaksi ja kätevämmäksi kuin oman auton pito (etenkin, jos hyppää silloin tällöin ratikkaan), ja silloin nuo navigaattoreiden ja muiden reittiopasvempaimien ongelmat tulevat usein esille. Navigaattorihan ja taksin reitinohjaushan näyttää ohjaavan isommille väylille, missä menoa hidastavat monet liikennevalot ja muu liikenne.
Sitten ovat taksikuskit, joilta ei enää tänä päivänä taideta vaatia työvoimapulan takia samanlaista paikallistuntemuksen tutkintoa kuin aikaisemmin. Jotkut tunnustavat ihan suoraan, ettei heillä edes ole hajua meidän kulmakunnan kaduista. (Vasta äskettäin hermostuin pahanpäiväisesti ja vaadin kuljettajaa sammuttamaan mittarin, kun itsepäisesti yritti tehdä kilometrin matkasta viiden kilometrin keikkaa!)
Samalla tavalla kuin navigaattoreihin yksi ja toinen turvautuu tänä päivänä muihin vempaimiin, ja ne perustaidot ovat unohtua. Moniko osaa enää päässälaskua? Tai oikeinkirjoitusta, kun sanojenkäsittelyohjelmat korjaavat automaattisesti erikseen kirjoitetut yhdyssanat?
Näitä miettiessäni, kadulla autokyytiä odottaessani törmäsin Villakoirakerhon vanhaan rouvaan. Kyllä, rouvat ovat tulossa sunnuntaina Kaivopuistoon sopivilla eväillä varustettuina. Rouvista vanhin oli lähettänyt terveisiä ja käskenyt kertomaan, miten pettynyt hän oli, kun tuomari ei ole hänen ehdottamansa, joitakin vuosia sitten arvostellut englantilainen herrasmies - jos kilpaileva koira ei ollut kaksinen, silmä voi aina levätä herran komeassa ulkomuodossa, oli rouva tuuminut!
Tällä välin odottelen illaksi kunnon sadetta, sillä se jos mikä rauhoittaisi Taiteiden yön juhlijoita ja näitä pahimpia sikailijoita, joita jo alkuillasta liikuskeli Espan puiston tienoilla.
lauantai 18. elokuuta 2012
Samettisäätä ja silkkiä
Kyllä on ollut tänään ihan samettisen pehmyt kesäsää! Viimeisiä viedään, sanoisi pessimisti, sillä ensi viikolla viilenee ja kesä meni kuin huomaamatta.
Kesälauantait meidän kulmilla ovat hyvin rauhallisia: liikenne sujuu verkkaisesti, jalankulkijoita ei paljon näe ja katujen varsilta löytyy jopa parkkipaikkoja, kun paikalliset ovat lähteneet mökeilleen.
Frisöörin kanssa iltapäivällä ihmeteltiin, menevätkö ihmiset tänä päivänä vähemmän naimisiin, vai jättävätkö valokuvaukset amatööreille. Aiemmin tässä meidän kadunpätkällä oli nimittäin lauantai-iltapäivisin aikamoinen peltipurkkien kolina, kun Johanneksen kirkossa naimisiin menneet hääparit kävivät otattamassa hääkuviaan vastapäätä olevassa valokuvaamossa. Nyt on hiljentynyt.
Eilen oli kulman takana Tehtaankadulla vipinää, kun Venäjän lähetystön edessä protestoitiin Pussy Riot-tyttöbändin saamia kahden vuoden vankeusrangaistuksia.
En tiedä, kumpi oli suurempi synti, kirkossa järjestetty protesti vai Putinin arvosteleminen. Ainakaan ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja poliittisen opposition asema Venäjällä ei Putinin vallan aikana ole parantunut.
Eri asia on, onko kirkko tämäntapaisen protestin oikea pitopaikka. Kysymyksessä oli selvä ylilyönti, mutta annettakoon anteeksi, kun ”radikaali” musiikki ja kulttuuri on vielä Venäjällä uutta.
Muutoksia on näilläkin kulmilla. Olin ajatellut yhdistäväni frisöörikeikan kauppareissuun, kun vieressä on ollut pieni valintamyymälä. Aikanaan sitä piti Varubuden, mutta nyt siinä onkin Aitokauppa, joka myy luomua ja lähiruokaa.
Kierrä kaukaa, neuvottiin, sillä hinnat ovat suolaiset myös peruselintarvikkeissa (ja tällä en tarkoita Villakoirakerhon vanhojen rouvien Virosta hakemia peruselintarvikkeita eli tupakkaa ja viinaa, kuten rouvien seniori kerran asian ilmaisi.)
Eli siis toiseen kauppaan, mutta luomumansikoita sieltäkin joutui ostamaan, kun muuta ei ollut tarjolla. En ole luomun vastustaja, mutta makua ja näköä ruoalta haluaisin – ja kohtuuhintoja.
***
Ranskalaiset Hermèsin silkkihuivit ovat olleet olemassa jo 75 vuotta, kertoi iltapäivälehti.
Minua noissa upeissa huiveissa ovat ilahduttaneet koira- ja hevosaiheet.
Yhden, ranskalaisia ajokoirarotuja ja metsästysperinnettä esittelevän huivin sain lahjaksi kettuterrierimieheltä, jonka koiran Saksaan viennissä olin auttanut. Sitä huivia olen pitänyt niin paljon, että silkki on osin kulunut rikki, joten huivia saa sovitella kaulaansa hyvin tarkkaan, etteivät reiät näy.
Kerran sorruin itsekin Hermèsin huivin ostoon. Näyttelytoimikunta oli korvannut minulle ostamani lentolipun hinnan. Rahat eivät kuitenkaan kauan poltelleet kukkarossa kotimatkalla Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä, kun näin huivin, jossa oli valkoisella pohjalla kullankeltaisia vinttikoiria. Ostos ei ollut huono, kun siitä on ollut iloa monta vuotta.
Kesälauantait meidän kulmilla ovat hyvin rauhallisia: liikenne sujuu verkkaisesti, jalankulkijoita ei paljon näe ja katujen varsilta löytyy jopa parkkipaikkoja, kun paikalliset ovat lähteneet mökeilleen.
Frisöörin kanssa iltapäivällä ihmeteltiin, menevätkö ihmiset tänä päivänä vähemmän naimisiin, vai jättävätkö valokuvaukset amatööreille. Aiemmin tässä meidän kadunpätkällä oli nimittäin lauantai-iltapäivisin aikamoinen peltipurkkien kolina, kun Johanneksen kirkossa naimisiin menneet hääparit kävivät otattamassa hääkuviaan vastapäätä olevassa valokuvaamossa. Nyt on hiljentynyt.
Eilen oli kulman takana Tehtaankadulla vipinää, kun Venäjän lähetystön edessä protestoitiin Pussy Riot-tyttöbändin saamia kahden vuoden vankeusrangaistuksia.
En tiedä, kumpi oli suurempi synti, kirkossa järjestetty protesti vai Putinin arvosteleminen. Ainakaan ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja poliittisen opposition asema Venäjällä ei Putinin vallan aikana ole parantunut.
Eri asia on, onko kirkko tämäntapaisen protestin oikea pitopaikka. Kysymyksessä oli selvä ylilyönti, mutta annettakoon anteeksi, kun ”radikaali” musiikki ja kulttuuri on vielä Venäjällä uutta.
Muutoksia on näilläkin kulmilla. Olin ajatellut yhdistäväni frisöörikeikan kauppareissuun, kun vieressä on ollut pieni valintamyymälä. Aikanaan sitä piti Varubuden, mutta nyt siinä onkin Aitokauppa, joka myy luomua ja lähiruokaa.
Kierrä kaukaa, neuvottiin, sillä hinnat ovat suolaiset myös peruselintarvikkeissa (ja tällä en tarkoita Villakoirakerhon vanhojen rouvien Virosta hakemia peruselintarvikkeita eli tupakkaa ja viinaa, kuten rouvien seniori kerran asian ilmaisi.)
Eli siis toiseen kauppaan, mutta luomumansikoita sieltäkin joutui ostamaan, kun muuta ei ollut tarjolla. En ole luomun vastustaja, mutta makua ja näköä ruoalta haluaisin – ja kohtuuhintoja.
***
Ranskalaiset Hermèsin silkkihuivit ovat olleet olemassa jo 75 vuotta, kertoi iltapäivälehti.
Minua noissa upeissa huiveissa ovat ilahduttaneet koira- ja hevosaiheet.
Yhden, ranskalaisia ajokoirarotuja ja metsästysperinnettä esittelevän huivin sain lahjaksi kettuterrierimieheltä, jonka koiran Saksaan viennissä olin auttanut. Sitä huivia olen pitänyt niin paljon, että silkki on osin kulunut rikki, joten huivia saa sovitella kaulaansa hyvin tarkkaan, etteivät reiät näy.
Kerran sorruin itsekin Hermèsin huivin ostoon. Näyttelytoimikunta oli korvannut minulle ostamani lentolipun hinnan. Rahat eivät kuitenkaan kauan poltelleet kukkarossa kotimatkalla Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä, kun näin huivin, jossa oli valkoisella pohjalla kullankeltaisia vinttikoiria. Ostos ei ollut huono, kun siitä on ollut iloa monta vuotta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
