Ulkopolitiikkaa viikonloppuna

Viime viikonloppu Kaivarin kulmilla oli hyvin hiljainen – kuka oli vaalikentillä, kuka koiranäyttelyssä ja kuka ulkomaanmatkoilla.
Yritin tavoitella sunnuntaina Kennelliiton johtoa, mutta yllättäen kävikin ilmi, että heitä oli Brysselissä ”keskustelemassa eurooppalaisista koira-asioista". Toivottavasti aurinko paistoi Grand Placen terasseilla ja simpukat maistuivat Chez Vincent’issa.
Omalta osaltani viikonloppu kului seuraten aina niin upeaa golfin Masters-turnausta Augustasta Georgiasta. Azaleat kukkivat ja väriloisto oli muutenkin huikaiseva, puhumattakaan jännittävästä viimeisestä kierroksesta sunnuntai-iltana. Sekaan mahtui myös NHL:n viimeisiä runkosarjan pelejä, ja ilokseni sain huomata, että New York Rangers eteni kuin etenekin pudotuspeleihin.

***
Edellisenä sunnuntaina sen sijaan järjestyi vakiosunnuntailounas – missäs muualla kuin kulmakunnan Sikalassa.
Keskustelu pyöri pitkälti arabimaailman myllerryksessä ja Lähi-idän ja Libyan tilanteessa. Sitä ihmeteltiin, miten Suomi oli kiireesti ehtinyt kieltäytyä osallistumasta YK:n mandaatilla toteutettuun Libya-operaation jo ennen kuin pyyntöä oli tullut.
Sen seurauksena Suomi ei saanut kutsua siihen pöytään, jossa koalitioon osallistuvien maiden ulkoministerit keskustelivat operaation toteutuksesta Lontoossa. Ruotsin Carl Bildt oli kyllä mukana, mutta ruotsalaiset ovat muutenkin aktiivisempia kansainvälisissä asioissa ja hyväksyvät myös sen vastuun, mikä yhteisistä hankkeista on kannettava. (Sivun mennen sanoen sama näyttää olevan suuntaus myös kansainvälisessä kennelpolitiikassa.)
Minusta tuntuu, että meidän korkeimman ulkopoliittisen johtomme suhtautumisessa on painolastia menneisyydestä, vaikka kaikki tietävät, että Euroopassa Libyan kaltaisen operaation sotilaallinen puoli voidaan hoitaa vain NATO:n kautta, sillä sillä on ainoana toimiva komento- ja viestintäjärjestelmä.
Tuolla lounaalla tuli mieleeni lähinnä kauhistusta lähentelevä asenne, kun olin viemässä nykyistä presidenttiä (silloista vasemmistolaista demarikansanedustajaa) ensimmäistä kertaa EU:n komission lounasvieraaksi ja – kauhistusten kauhistus – NATO:on. Toivottavasti nämä epäluulot hälvenevät ajan myötä!
Samoin lounaalla kerroin, miten tutunnäköisiä maisemia televisiouutisissa on näkynyt, kun olen käynyt useissa Italian (ja NATO:n) lentotukikohdissa, joista käsin lentokieltoalueen valvontaa hoidetaan. Tässä kuva visiitistä Avianon lentotukikohtaan Venetsian pohjoispuolella ajalta, jolloin NATO pommitti Bosniaa.

Lentotukikohdassa oli niin tutkakoneita, F-16-hävittäjiä kuin Hornetejakin, joiden hankkimista Suomen ilmavoimille Kennelliiton kunniajäsen, silloinen puolustusministeri Elisabeth Rehn oli valmistelemassa. Joku myyjäpuolen vääränleuka kyllä veisteli, että ”jos te haluatte puolustaa Suomea, ostatte Hornetit, mutta jos haluatte Karjalan takaisin, ostatte F-16-hävittäjät”. No, Hornetit hankittiin.
Vierelläni kuvassa poseeraa muuten USA:n armeijan eversti Jon Lentz, jonka perheestä tuli myöhemmin kasvattamani lhasa apson omistajia. Tuo lhasa apso, Ryder, päätyi lopulta Washingtoniin ja eli siellä pitkän ja hyvän elämän.