Kennelliitosta kyseltiin viime viikolla koiranäyttelytuomareilta, haluavatko he listautua nuorten koiranesittäjien junior handler –kilpailujen tuomareiksi.
Muistutin oitis ilmoittaneeni jo kohta tuomarikortin saatuani, etten arvostele junior handleria silloin enkä tulevaisuudessakaan. Mieltäni en ole muuttanut. Miksi?
Kahdesta syystä:
Ensinnäkään en ole koskaan ollut lapsi- tai nuorisoystävällinen henkilö.
Junior handler – kilpailussa minua riepovat nämä samaan muottiin aikuismaisiin jakkupukuihin pukeutuneet esittäjät (tyttöjähän he taitavat enimmäkseen olla), jotka esittävät koiria samanlaisin elkein. Ilkeämieliset voisivat sanoa, että esittävät enemmän itseään kuin koiria, kun eivät aina ymmärrä hyvän esittäjän olevan näkymättömän koiran ollessa etualalla.
En myöskään tiedä, miten moni on treenannut oman koiransa alusta asti, kun niin usein kysellään junior handleriin valmiiksi koulutettuja näyttelykoiria.
Oman lukunsa muodostavat tietenkin kiihkomieliset vanhemmat, joille nuoren voittaminen taitaa olla tärkeämpää kuin nuorelle itselleen. Tuttu ilmiö myös muualta, kuten juniorifutisvalmentajatuttu kerran valitteli: kyllä nuoret ovat kivoja, mutta ne vanhemmat, joille saisi antaa porttikiellon.
Vielä tärkeämpi syy kieltäytymiseen junior handler –tuomarin tehtävistä on, että mielestäni kilpailu ansaitsee sympaattisen, koirien esittämistä ymmärtävän asiantuntevan tuomarin, jolla on omaa asiaosaamista ja harrastusta myös tällä saralla. On kilpailun ja nuorten väheksymistä, jos tuomariksi valitaan joku koiramaailman tunnettu nimi tai muu julkisuuden henkilö.
Junior handler –tuomareiden koulutus onkin ajankohtainen asia, kun näissä kilpailuissa voi olla panoksena vaikkapa kilpailumatka Cruftsiin Englantiin ja Euroopan- tai Maailmanvoittajanäyttelyyn.
Nuorisotoiminnasta on puhuttu Kennelliiton tärkeänä painopistealueena jo vuosia. Tarkoituksena on tietenkin turvata harrastajakunnan jatkuvuutta. Tällä hankkeella on oma projektityöryhmänsä, joka on tutkinut nuorisotoiminnan kehittämistä jo toista vuotta matkustaen tutustumassa mm. Ruotsin ja meikäläisestä järjestörakenteesta poikkeavan Englannin nuorisotoimintaan. Tuloksia ja ehdotuksia odotellaan.
Nuorisojäsenten osuus kaikista Kennelliiton jäsenistä on ollut viime vuosina hiipumassa ja taitaa olla nyt kahdeksan prosentin luokkaa. Olisi mielenkiintoista tietää, miten moni alennetusta nuorisojäsenmaksusta nauttiva nuori siirtyy ikärajan täyttyessä tavalliseksi vuosijäseneksi – vai viekö opiskelu ja aikuistuminen pois koiraharrastuksesta, kunnes sitten perustetaan perhe ja hankitaan koira ja toivon mukaan tullaan takaisin toimintaan.
Yhtä mielenkiintoista olisi tietää, miten paljon rahaa satsataan nuorisotoiminnan henkilöstö- ja toimikuntien kokous- ja matkakuluihin, kursseihin, kesäleireihin jne. eli miten paljon kustannukset nuorisojäsentä kohti ovat.
Noiden kesäleirien kerrotaan olevan suosittuja, mutta miten monen kaupunkilaisnuoren saa houkuteltua telttailemaan itikoiden keskelle? Ainakaan meidän perheessä sinne ei olisi saanut osanottajaa kirveelläkään – kun oma hevonen ja kesäloman ratsastuskurssit houkuttelivat enemmän.
Kerran pari taisin saada tyttären koiranäyttelyyn hoitamaan koiria – huomatakseni sitten Messukeskuksen jälkeen Hufvudstadsbladetissa ison kuvan, jossa bassetit rötköttävät kopissaan ja tytär oli syventyneenä kirjaan. ”Det är slö att vara på hundutställning” luki otsikossa, kun tämä oli selvitellyt toimittajalle, miten tylsää hänellä ja koirilla oli.
Hevospuolelta oli opittu myös laiskojen koirien esittämisniksit, mutta kirveelläkään ei esittäjää löytynyt – kun koiraihmiset olivat kuulemma niin höperöä porukkaa!
Kun Kennelliitossa on puhuttu nuorisotoiminnasta, olen kysellyt, kuka meitä vanhoja hoitaa. Jos liiton jäsenen keskimääräinen jäsenyysaika on noin viisi vuotta, olisiko satsattava enemmän jäsenistön vaihtuvuuden vähentämiseen?
***
Vanhemmille taitaa tulla lisää nuorison roudaamista, sillä luin äsken Kennelliiton sivuilta liiton vuokraavan tytäryhtiöltään koulutustilaa Klaukkalasta. Yritin etsiä tietoa yleisistä kulkuyhteyksistä niin että niin nuoriso kuin me keskikaupungilla asuvat autottomatkin pääsisimme paikkaan kohtuukustannuksin, mutta eipä onnistanut. Kertokaa, jos tiedätte.
lauantai 4. elokuuta 2012
perjantai 3. elokuuta 2012
Meren tuoksua kaivaten
Joka kesä haistelen, milloin meri alkaa tuoksua mereltä.
Vaikka samanlaista huumaavaa meren ja hummereiden tuoksua meillä ei voi odottaa kuin jossain USA:n Marylandin itärannikolla (missä hummeritkin ovat sen hintaisia, että meikäläisetkin niitä voivat ostaa), ainakin tuota kesän tuoksua kaipaa. Mutta kun ei ole ollut kunnon helteitä ja nytkin sataa kaatamalla.
Meren tuoksua voi kuvitella siis kuvitella vaikkapa katsoessa olympiapurjehduksia. Samalla tulee kerrattua omia purjehdusmuistoja.
Purjehtiminen on liian hieno sana, kun takavuosina kiertelin viikonloppuisin turkkilais-amerikkalaisen arkkitehtituttavan kanssa Helsingin vesillä jollalla, joka ei ollut kyllä mikään olympialaisluokan paatti. Hänen vaimonsa ei nimittäin voinut purjehtia hänen kanssaan, kun tuli merisairaaksi jo Suomenlinnan lautalla.
Jollaa pidettiin Helsingin eteläsatamassa sijaitsevalla Blekholmenilla eli Valkosaarella olevalla Nyländska Jaktklubbenilla, joka on pursiseura eikä jahtiklubi.
Itsekin liityin klubiin jäseneksi. Se on tänä päivänä Suomen suurin purjehdusseura, perustettu vuonna 1861, jolloin keisari Aleksanteri II vahvisti klubin säännöt. Nykyinen paviljonki vihittiin käyttöönsä vuonna 1900. Klubi on myös Helsingin virallinen vierassatama, ja takavuosina mm. Ruotsin kuninkaalliset kuuluivat vakiovieraisiin.
Hyvän tuulen sattuessa läpsyttelimme jollalla Blekholmenilta Harmajan majakan ympäri ja joskus jopa Lauttasaaren länsikärkeen. Kun tukka oli märkänä venettä tasapainotettaessa ja menokin oli ollut reipasta, mikä sitten maistui paremmalta kuin kunnon pihvi joko NJK:n klubin ravintolassa tai Kellarikrouvissa.
Kertaakaan ei vene kaatunut, mutta tiukat oli paikat, kun sihteerin englantilainen, sporttisena itseään pitävä avomies halusi lähteä purjehtimaan töiden jälkeen. Niinhän siinä sitten kävi, että kun hädin tuskin pääsimme saaresta irti, Siljan lautta lähti Ruotsiin, eikä se pieniä paatteja väistellyt, joten rantaan melottiin tuulen puuttuessa, ja kun oli taas päästy väylän keskelle, Vikingin lautta läksi omasta laituristaan – ja taas melottiin. Oli ensimmäinen ja viimeinen purjehdusreissu tässä kokoonpanossa.
Puirjehduspartneri muutti takaisin USA:an ja minä jätin tämän harrastuksen. Sen jälkeen olen piipahtanut silloin tällöin drinkillä NJK:lla, jossa kesäravintolaa hoitaa nyt suuri helsinkiläinen ravintolaketju. Ruoka on hyvää (ja hinnatkin sen mukaiset). Joskus siellä on pidetty Kaivarin koiranäyttelyn illalliset, mutta useimmiten häävieraat ovat viikonloppulauantaisin kansoittaneet koko klubiravintolan. Mutta eipä hienompaa näkyä ole kuin Helsingin eteläsataman valot elokuun illassa – varsinkin, jos on nautittu rapuja ja snapseja.
***
Aktiivikoiraharrastajat ovat tänä viikonloppuna Kuopiossa kolmessa eri koiranäyttelyssä. Arvatkaapa mitä meikäläinen tekee? Yrittää sumplia Kaivopuiston koiranäyttelyn tuomareita ja koiria (joita on lähes 1300, eli erinomainen määrä), kun usealla tuomarilla on ylittynyt nyt hyvin ahtaaksi ja joustamattomaksi tehty koiramäärän raja. Siitä lisää myöhemmin.
Vaikka samanlaista huumaavaa meren ja hummereiden tuoksua meillä ei voi odottaa kuin jossain USA:n Marylandin itärannikolla (missä hummeritkin ovat sen hintaisia, että meikäläisetkin niitä voivat ostaa), ainakin tuota kesän tuoksua kaipaa. Mutta kun ei ole ollut kunnon helteitä ja nytkin sataa kaatamalla.
Meren tuoksua voi kuvitella siis kuvitella vaikkapa katsoessa olympiapurjehduksia. Samalla tulee kerrattua omia purjehdusmuistoja.
Purjehtiminen on liian hieno sana, kun takavuosina kiertelin viikonloppuisin turkkilais-amerikkalaisen arkkitehtituttavan kanssa Helsingin vesillä jollalla, joka ei ollut kyllä mikään olympialaisluokan paatti. Hänen vaimonsa ei nimittäin voinut purjehtia hänen kanssaan, kun tuli merisairaaksi jo Suomenlinnan lautalla.
Jollaa pidettiin Helsingin eteläsatamassa sijaitsevalla Blekholmenilla eli Valkosaarella olevalla Nyländska Jaktklubbenilla, joka on pursiseura eikä jahtiklubi.
Itsekin liityin klubiin jäseneksi. Se on tänä päivänä Suomen suurin purjehdusseura, perustettu vuonna 1861, jolloin keisari Aleksanteri II vahvisti klubin säännöt. Nykyinen paviljonki vihittiin käyttöönsä vuonna 1900. Klubi on myös Helsingin virallinen vierassatama, ja takavuosina mm. Ruotsin kuninkaalliset kuuluivat vakiovieraisiin.
Hyvän tuulen sattuessa läpsyttelimme jollalla Blekholmenilta Harmajan majakan ympäri ja joskus jopa Lauttasaaren länsikärkeen. Kun tukka oli märkänä venettä tasapainotettaessa ja menokin oli ollut reipasta, mikä sitten maistui paremmalta kuin kunnon pihvi joko NJK:n klubin ravintolassa tai Kellarikrouvissa.
Kertaakaan ei vene kaatunut, mutta tiukat oli paikat, kun sihteerin englantilainen, sporttisena itseään pitävä avomies halusi lähteä purjehtimaan töiden jälkeen. Niinhän siinä sitten kävi, että kun hädin tuskin pääsimme saaresta irti, Siljan lautta lähti Ruotsiin, eikä se pieniä paatteja väistellyt, joten rantaan melottiin tuulen puuttuessa, ja kun oli taas päästy väylän keskelle, Vikingin lautta läksi omasta laituristaan – ja taas melottiin. Oli ensimmäinen ja viimeinen purjehdusreissu tässä kokoonpanossa.
Puirjehduspartneri muutti takaisin USA:an ja minä jätin tämän harrastuksen. Sen jälkeen olen piipahtanut silloin tällöin drinkillä NJK:lla, jossa kesäravintolaa hoitaa nyt suuri helsinkiläinen ravintolaketju. Ruoka on hyvää (ja hinnatkin sen mukaiset). Joskus siellä on pidetty Kaivarin koiranäyttelyn illalliset, mutta useimmiten häävieraat ovat viikonloppulauantaisin kansoittaneet koko klubiravintolan. Mutta eipä hienompaa näkyä ole kuin Helsingin eteläsataman valot elokuun illassa – varsinkin, jos on nautittu rapuja ja snapseja.
***
Aktiivikoiraharrastajat ovat tänä viikonloppuna Kuopiossa kolmessa eri koiranäyttelyssä. Arvatkaapa mitä meikäläinen tekee? Yrittää sumplia Kaivopuiston koiranäyttelyn tuomareita ja koiria (joita on lähes 1300, eli erinomainen määrä), kun usealla tuomarilla on ylittynyt nyt hyvin ahtaaksi ja joustamattomaksi tehty koiramäärän raja. Siitä lisää myöhemmin.
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Surkeaa katsottavaa ja kuultavaa
Kyllä on surkeaa katsoa suomalaisten esityksiä Lontoon olympialaisissa – ja vielä surkeampaa on kuunnella selityksiä huonoille esityksille. Ihan vihaksi pistää.
Yksi ei ollut edes kiinnostunut omista pisteistään, kun hyvältä tuntui vaikkei menestystä tullut, mutta harjoitusta tuli – ja Rioon tähdätään.
Toiselle ei maistunut aamu-uinti ja tulos oli sen mukainen, vaikka huippu-urheilijat harvemmin kyselevät, mihin aikaan päivästä suoritus on tehtävä.
Yhdellä ja toisella ei ole ollut huippuvire kohdallaan, vaikka kuinka on paapottu ja herkistelty ulkomaisilla leireillä, mutta matkahan on ollut kiva.
Kaiken huippu taisi olla nuori, huulilävistyksillään ylpeilevä daami, joka mokasi oman suorituksensa unohtaessaan kellon käyvän, mikä suoraan sanottuna v-tutti, mutta kokemus oli hyvä ja hänkin on menossa Rioon.
Tenniksessä Jarkko Niemisellä oli taas pelivire kohdallaan ja halut huippujen kohtaamiseen kovat, mutta olihan Wimbledonin keskuskentällä pelattu toisen kierroksen ottelu Andy Murrayn kanssa varsinainen katastrofi – ottelu kesti vain tunnin, mutta kyllähän Nieminen heräsi kamppailemaan suomalaisella sisulla siinä vaiheessa, kun pelattiin ottelupalloa! Näin YLE:n selostaja hehkutti.
Samalla kerrattiin taas, miten Nieminen on voittanut huippuja kuten Andre Agassin Ranskan avoimissa jo usea vuosi sitten. Se unohdettiin mainita, ettei voitto tullut Niemisen ansioilla, vaan pahoista selkävaivoista kärsinyt Agassi ei halunnut tuottaa yleisölle pettymystä, vaan sinnitteli ottelun loppuun.
Onneksi ensimmäisen kierroksen ottelu pelattiin pienellä sivukentällä, jolle mahtui satakunta katsojaa. Siellä ei ollut televisiokameroista tietoakaan, joten suurempi yleisö edes nähnyt matsia.
Kun nämä huippuvireessä olevat herkistelijät selittelevät tekemisiään (ja milloin valitsijat järjestävät heille edes vähän PR-koulutusta?), muutamien lajien edustajat näyttävät olevan erillään koko sakista – purjehtijat, pyöräilijöistä Pia Sundstedt, joka teki maantiepyöräilyissä ammattilaisen työn, nuoret kouluratsastajat jne.
Kesälajeissa taitaa käydä samalla tavalla kuin hiihdon puolella, eli kuin huomaamatta harvinaisempien lajien edustajat kuten lumilautailijat ja kumparelaskijat tekevät omaa työtään ja menestyvätkin - eivätkä taida paljon piitata vanhoista liturgioista.
Toivottavasti huippu-urheilun tilaa pohtiva työryhmä mullistaa systeemin ja panostukset siirtyvät nuoriin lupauksiin, joiden koulutuksessa otetaan huomioon myös psykologinen puoli, koska pään tulee kestää ja itsetunnon olla kohdallaan, kun huipulle pyritään. Ja matkalla täytyy myös oppia, ettei julkisuudessa möläytellä ihan mitä sylki suuhun tuo.
***
Muistattehan olympialaisten ohella, että tänään on Kaivopuiston koiranäyttelyn viimeinen ilmoittautumispäivä. Myöhästyneitä ilmoittautumisia ei oteta vastaan oli selitykset mitkä tahansa, joten nyt on viime hetki toimia.
Yksi ei ollut edes kiinnostunut omista pisteistään, kun hyvältä tuntui vaikkei menestystä tullut, mutta harjoitusta tuli – ja Rioon tähdätään.
Toiselle ei maistunut aamu-uinti ja tulos oli sen mukainen, vaikka huippu-urheilijat harvemmin kyselevät, mihin aikaan päivästä suoritus on tehtävä.
Yhdellä ja toisella ei ole ollut huippuvire kohdallaan, vaikka kuinka on paapottu ja herkistelty ulkomaisilla leireillä, mutta matkahan on ollut kiva.
Kaiken huippu taisi olla nuori, huulilävistyksillään ylpeilevä daami, joka mokasi oman suorituksensa unohtaessaan kellon käyvän, mikä suoraan sanottuna v-tutti, mutta kokemus oli hyvä ja hänkin on menossa Rioon.
Tenniksessä Jarkko Niemisellä oli taas pelivire kohdallaan ja halut huippujen kohtaamiseen kovat, mutta olihan Wimbledonin keskuskentällä pelattu toisen kierroksen ottelu Andy Murrayn kanssa varsinainen katastrofi – ottelu kesti vain tunnin, mutta kyllähän Nieminen heräsi kamppailemaan suomalaisella sisulla siinä vaiheessa, kun pelattiin ottelupalloa! Näin YLE:n selostaja hehkutti.
Samalla kerrattiin taas, miten Nieminen on voittanut huippuja kuten Andre Agassin Ranskan avoimissa jo usea vuosi sitten. Se unohdettiin mainita, ettei voitto tullut Niemisen ansioilla, vaan pahoista selkävaivoista kärsinyt Agassi ei halunnut tuottaa yleisölle pettymystä, vaan sinnitteli ottelun loppuun.
Onneksi ensimmäisen kierroksen ottelu pelattiin pienellä sivukentällä, jolle mahtui satakunta katsojaa. Siellä ei ollut televisiokameroista tietoakaan, joten suurempi yleisö edes nähnyt matsia.
Kun nämä huippuvireessä olevat herkistelijät selittelevät tekemisiään (ja milloin valitsijat järjestävät heille edes vähän PR-koulutusta?), muutamien lajien edustajat näyttävät olevan erillään koko sakista – purjehtijat, pyöräilijöistä Pia Sundstedt, joka teki maantiepyöräilyissä ammattilaisen työn, nuoret kouluratsastajat jne.
Kesälajeissa taitaa käydä samalla tavalla kuin hiihdon puolella, eli kuin huomaamatta harvinaisempien lajien edustajat kuten lumilautailijat ja kumparelaskijat tekevät omaa työtään ja menestyvätkin - eivätkä taida paljon piitata vanhoista liturgioista.
Toivottavasti huippu-urheilun tilaa pohtiva työryhmä mullistaa systeemin ja panostukset siirtyvät nuoriin lupauksiin, joiden koulutuksessa otetaan huomioon myös psykologinen puoli, koska pään tulee kestää ja itsetunnon olla kohdallaan, kun huipulle pyritään. Ja matkalla täytyy myös oppia, ettei julkisuudessa möläytellä ihan mitä sylki suuhun tuo.
***
Muistattehan olympialaisten ohella, että tänään on Kaivopuiston koiranäyttelyn viimeinen ilmoittautumispäivä. Myöhästyneitä ilmoittautumisia ei oteta vastaan oli selitykset mitkä tahansa, joten nyt on viime hetki toimia.
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Upeat avajaiset
Kyllä oli upeat Lontoon kesäkisojen avajaiset eilen illalla!
Olin jo ehtinyt arvailla kyllästyväni olympialaisiin jo ennen kuin ne alkoivat, kun BBC lähetti olympia-aiheisia raportteja viikkokaupalla ympäri vuorokauden. Enkä ole koskaan pitänyt pompöösimäisistä, propagandaväritteisistä näytöksistä (vrt. Pekingin kesäkisat).
Nyt ajattelin katsoa, kun näytöksen ohjaajana oli Slummien miljonääristä Oscarilla palkittu Danny Boyle ja kun etukäteen oli veikkailtu, että avajaisnäytös vetäisi vertoja Sydneyn olympialaisten humoristiselle ja niin aussimaiselle ohjelmalle.
Ja vetihän se. Jopa australialaiset toimittajat joutuivat myöntämään, että Sydney jäi toiseksi.
Ohjelma oli nopeatempoinen, kun stadionilla käytiin läpi niin Britannian historia agraariyhteiskunnasta teollistuneeseen yhteiskuntaan kuin musiikki viimeisten 50 vuoden ajalta, kun briteillä riittää valovoimaisia tähtiä.
Saattoipa olla, että Britannian historiaan vähemmän perehtyneet eivät edes ehtineet huomata kaikkia historian käänteitä – ensimmäisen maailmansodan unikoista alkaen.
Britit osaavat seremonioiden järjestämisen ja monenlaiset pienet huomaavaisuudet. Esimerkiksi Olympialippua stadionille tuomaan oli valikoitu hieno joukko maailmanrauhaan vaikuttavia merkkihenkilöitä YK:n pääsihteeristä, Nobelin rauhanpalkinnon voittajista ja Lähi-idässä israelilaisten ja palestiinalaisten vastakohtaisuuksia musiikin avulla tasoittavasta Daniel Barenbeumista alkaen. Ja oli upeaa, että oman sanomansa toi myös Parkinsonin taudista kärsivä Muhammed Ali.
Syyriassa taistellaan, vaikka olympia-aatteeseen on alun perin kuulunut tulitauko niiden 16 päivän aikana, jolloin kisoja käydään. Kerrotaan, että tulitauko oli voimassa aikanaan Bosnian sodan aikana, jolloin Sarajevossa ei tapettu ihmisiä.
Tuossa avajaisnäytöksessä oli myös paljon minua viehättävää brittihuumoria ja itseironiaa.
Sitä huumoria näytti riittävän myös iäkkäältä kuningatar Elisabethilta, joka oli suostunut näyttelijäksi esiintymään James Bondin eli Daniel Craigin saattelemana helikopterimatkaan Buckinghamin palatsista Itä-Lontoossa olevalle tapahtumapaikalle.
Niin sitten kuningatar hyppäsi laskuvarjolla helikopterista James Bondin kanssa täpötäydelle stadionille ... paitsi, että kysymyksessä oli kuningattareksi pukeutunut miespuolinen tupla, joka kertoi tehneensä 4-5 harjoitushyppyä ennen varsinaista tapahtumaa. Puvun sovituksiin oli mennyt kuukausia, ja kuningattaren meikin teko vei 1,5 tuntia.
Luulenpa, etteivät palatsissa ja sen sisäpihalla tehdyt kuvaukset onnistuneet yhdellä otoksella, kun mukana juoksemassa palatsin käytävillä ja portaikossa nähtiin kuningattaren kaksi corgia. Uskollisten lemmikkien tapaan ne saattoivat kuningattaren matkaan ja jäivät orpoina rappusille odottamaan tämän paluuta.
Nyt sitten täytyy tutkailla, miltä kanavalta ne parhaat urheilutapahtumat näkee. YLE:n kanavilla esitetään tietenkin lajeja, joissa vähemmän menestystä lupaavat suomalaisurheilijat ovat mukana, ja ruotsalaiset näyttävät heille mielenkiintoisia lajeja (vaikka katsoinkin avajaiset Ruotsin SVT1-kanavalta, kun heidän selostajansa eivät olleet yhtä päällekäyviä kuin YLE:n selostajat). Maantiepyöräily lauantaina tuli YLE femmalta, mutta selostus oli onneton, ja niin oli tennisselostuskin – ja miesten otteluja Roger Federerin ja Andy Murrayn otteluista en ole vielä edes löytänyt. Ja sitten on vielä Eurosport, joka sekin esittää vähän eri lajeja, joten sukkulointia riittää.
Olin jo ehtinyt arvailla kyllästyväni olympialaisiin jo ennen kuin ne alkoivat, kun BBC lähetti olympia-aiheisia raportteja viikkokaupalla ympäri vuorokauden. Enkä ole koskaan pitänyt pompöösimäisistä, propagandaväritteisistä näytöksistä (vrt. Pekingin kesäkisat).
Nyt ajattelin katsoa, kun näytöksen ohjaajana oli Slummien miljonääristä Oscarilla palkittu Danny Boyle ja kun etukäteen oli veikkailtu, että avajaisnäytös vetäisi vertoja Sydneyn olympialaisten humoristiselle ja niin aussimaiselle ohjelmalle.
Ja vetihän se. Jopa australialaiset toimittajat joutuivat myöntämään, että Sydney jäi toiseksi.
Ohjelma oli nopeatempoinen, kun stadionilla käytiin läpi niin Britannian historia agraariyhteiskunnasta teollistuneeseen yhteiskuntaan kuin musiikki viimeisten 50 vuoden ajalta, kun briteillä riittää valovoimaisia tähtiä.
Saattoipa olla, että Britannian historiaan vähemmän perehtyneet eivät edes ehtineet huomata kaikkia historian käänteitä – ensimmäisen maailmansodan unikoista alkaen.
Britit osaavat seremonioiden järjestämisen ja monenlaiset pienet huomaavaisuudet. Esimerkiksi Olympialippua stadionille tuomaan oli valikoitu hieno joukko maailmanrauhaan vaikuttavia merkkihenkilöitä YK:n pääsihteeristä, Nobelin rauhanpalkinnon voittajista ja Lähi-idässä israelilaisten ja palestiinalaisten vastakohtaisuuksia musiikin avulla tasoittavasta Daniel Barenbeumista alkaen. Ja oli upeaa, että oman sanomansa toi myös Parkinsonin taudista kärsivä Muhammed Ali.
Syyriassa taistellaan, vaikka olympia-aatteeseen on alun perin kuulunut tulitauko niiden 16 päivän aikana, jolloin kisoja käydään. Kerrotaan, että tulitauko oli voimassa aikanaan Bosnian sodan aikana, jolloin Sarajevossa ei tapettu ihmisiä.
Tuossa avajaisnäytöksessä oli myös paljon minua viehättävää brittihuumoria ja itseironiaa.
Sitä huumoria näytti riittävän myös iäkkäältä kuningatar Elisabethilta, joka oli suostunut näyttelijäksi esiintymään James Bondin eli Daniel Craigin saattelemana helikopterimatkaan Buckinghamin palatsista Itä-Lontoossa olevalle tapahtumapaikalle.
Niin sitten kuningatar hyppäsi laskuvarjolla helikopterista James Bondin kanssa täpötäydelle stadionille ... paitsi, että kysymyksessä oli kuningattareksi pukeutunut miespuolinen tupla, joka kertoi tehneensä 4-5 harjoitushyppyä ennen varsinaista tapahtumaa. Puvun sovituksiin oli mennyt kuukausia, ja kuningattaren meikin teko vei 1,5 tuntia.
Luulenpa, etteivät palatsissa ja sen sisäpihalla tehdyt kuvaukset onnistuneet yhdellä otoksella, kun mukana juoksemassa palatsin käytävillä ja portaikossa nähtiin kuningattaren kaksi corgia. Uskollisten lemmikkien tapaan ne saattoivat kuningattaren matkaan ja jäivät orpoina rappusille odottamaan tämän paluuta.
Nyt sitten täytyy tutkailla, miltä kanavalta ne parhaat urheilutapahtumat näkee. YLE:n kanavilla esitetään tietenkin lajeja, joissa vähemmän menestystä lupaavat suomalaisurheilijat ovat mukana, ja ruotsalaiset näyttävät heille mielenkiintoisia lajeja (vaikka katsoinkin avajaiset Ruotsin SVT1-kanavalta, kun heidän selostajansa eivät olleet yhtä päällekäyviä kuin YLE:n selostajat). Maantiepyöräily lauantaina tuli YLE femmalta, mutta selostus oli onneton, ja niin oli tennisselostuskin – ja miesten otteluja Roger Federerin ja Andy Murrayn otteluista en ole vielä edes löytänyt. Ja sitten on vielä Eurosport, joka sekin esittää vähän eri lajeja, joten sukkulointia riittää.
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Kennelklubi ja Kennelliitto
Ritva Raidan poismenosta kertovaa uutista lukeneet ovat jääneet hämilleen, kun tekstissä puhuttiin sekä Kennelliitosta että Kennelklubista. Hänen kerrottiin myös saaneen kennelnimen ennen kuin hän liittyi Suomen Kennelliiton jäseneksi.
Selvyyden vuoksi tässä on paikallaan historian oppitunti.
Suomen ensimmäinen virallinen kennelliitto oli Finska Kennelklubben – Suomen Kenneklubi, jonka säännöt vahvisti Venäjän Suomen suurruhtinaskunnan senaatin talousosasto 31. lokakuuta 1889. Näin Finska Kennelklubbenista - Suomen Kennelklubista tuli Pohjoismaiden vanhin kennelliitto, sillä se ehdittiin perustaa hieman ennen Ruotsin kennelliittoa.
Uutisessa mainittu Kennelklubin Liitto-osasto syntyi vuonna 1921, kun aikalaistietojen mukaan ”kituvaa elämää” viettäneet Foksterrieriklubi, Poliisikoiraklubi ja ”luxus-koiria” edustanut Seurakoiraklubi päättivät yhdistyä yhdeksi Liitto-osastoksi.
Liitto-osasto piti ensimmäisen koiranäyttelynsä Kaivohuoneella Helsingissä vuonna 1922. Näyttelyitä järjestettiin myös Kaartin maneesissa ja myöhemmin vanhassa Messuhallissa.
Kennelklubi oli myös Suomen edustaja kansainvälisessä koiranjalostuksen kattojärjestössä FCI:ssä.
Suomen Kennelliitto perustettiin vuonna 1934. Sen perustajat kokivat Kennelklubin säännöiltään jäykäksi ja elitistiseksi. Myös kielipolitiikka näytti olevan mukana (kuten se näyttää olevan joskus vielä tänä päivänäkin, kun toista kotimaista kieltä karsastetaan ja pohjoismaiseen yhteistyöhön etenkin ruotsalaisten kanssa suhtaudutaan varauksella. Se alemmuudentunto, se alemmuudentunto!)
Kennelklubi ja Kennelliitto yhdistyivät nykyiseksi Suomen Kennelliitoksi vuonna 1962 – ilmeisen pitkällisten ja joskus riitaistenkin neuvottelujen jälkeen.
Monet vielä tänä päivänäkin harrastuksessa vaikuttavat merkkihenkilöt tulivat harrastukseen mukaan Kennelklubin kautta ja liittyivät jäseneksi Kennelliittoon vasta myöhemmin. Näin näyttää käyneen Ritvankin kohdalla.
Lisätietoja Kennelklubin ja Kennelliiton historiasta löytyy osoitteesta www.toydogs.net/tiedote/skl120.html
Selvyyden vuoksi tässä on paikallaan historian oppitunti.
Suomen ensimmäinen virallinen kennelliitto oli Finska Kennelklubben – Suomen Kenneklubi, jonka säännöt vahvisti Venäjän Suomen suurruhtinaskunnan senaatin talousosasto 31. lokakuuta 1889. Näin Finska Kennelklubbenista - Suomen Kennelklubista tuli Pohjoismaiden vanhin kennelliitto, sillä se ehdittiin perustaa hieman ennen Ruotsin kennelliittoa.
Uutisessa mainittu Kennelklubin Liitto-osasto syntyi vuonna 1921, kun aikalaistietojen mukaan ”kituvaa elämää” viettäneet Foksterrieriklubi, Poliisikoiraklubi ja ”luxus-koiria” edustanut Seurakoiraklubi päättivät yhdistyä yhdeksi Liitto-osastoksi.
Liitto-osasto piti ensimmäisen koiranäyttelynsä Kaivohuoneella Helsingissä vuonna 1922. Näyttelyitä järjestettiin myös Kaartin maneesissa ja myöhemmin vanhassa Messuhallissa.
Kennelklubi oli myös Suomen edustaja kansainvälisessä koiranjalostuksen kattojärjestössä FCI:ssä.
Suomen Kennelliitto perustettiin vuonna 1934. Sen perustajat kokivat Kennelklubin säännöiltään jäykäksi ja elitistiseksi. Myös kielipolitiikka näytti olevan mukana (kuten se näyttää olevan joskus vielä tänä päivänäkin, kun toista kotimaista kieltä karsastetaan ja pohjoismaiseen yhteistyöhön etenkin ruotsalaisten kanssa suhtaudutaan varauksella. Se alemmuudentunto, se alemmuudentunto!)
Kennelklubi ja Kennelliitto yhdistyivät nykyiseksi Suomen Kennelliitoksi vuonna 1962 – ilmeisen pitkällisten ja joskus riitaistenkin neuvottelujen jälkeen.
Monet vielä tänä päivänäkin harrastuksessa vaikuttavat merkkihenkilöt tulivat harrastukseen mukaan Kennelklubin kautta ja liittyivät jäseneksi Kennelliittoon vasta myöhemmin. Näin näyttää käyneen Ritvankin kohdalla.
Lisätietoja Kennelklubin ja Kennelliiton historiasta löytyy osoitteesta www.toydogs.net/tiedote/skl120.html
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
