Vaikka samanlaista huumaavaa meren ja hummereiden tuoksua meillä ei voi odottaa kuin jossain USA:n Marylandin itärannikolla (missä hummeritkin ovat sen hintaisia, että meikäläisetkin niitä voivat ostaa), ainakin tuota kesän tuoksua kaipaa. Mutta kun ei ole ollut kunnon helteitä ja nytkin sataa kaatamalla.
Meren tuoksua voi kuvitella siis kuvitella vaikkapa katsoessa olympiapurjehduksia. Samalla tulee kerrattua omia purjehdusmuistoja.
Purjehtiminen on liian hieno sana, kun takavuosina kiertelin viikonloppuisin turkkilais-amerikkalaisen arkkitehtituttavan kanssa Helsingin vesillä jollalla, joka ei ollut kyllä mikään olympialaisluokan paatti. Hänen vaimonsa ei nimittäin voinut purjehtia hänen kanssaan, kun tuli merisairaaksi jo Suomenlinnan lautalla.
Jollaa pidettiin Helsingin eteläsatamassa sijaitsevalla Blekholmenilla eli Valkosaarella olevalla Nyländska Jaktklubbenilla, joka on pursiseura eikä jahtiklubi.
Itsekin liityin klubiin jäseneksi. Se on tänä päivänä Suomen suurin purjehdusseura, perustettu vuonna 1861, jolloin keisari Aleksanteri II vahvisti klubin säännöt. Nykyinen paviljonki vihittiin käyttöönsä vuonna 1900. Klubi on myös Helsingin virallinen vierassatama, ja takavuosina mm. Ruotsin kuninkaalliset kuuluivat vakiovieraisiin.
Hyvän tuulen sattuessa läpsyttelimme jollalla Blekholmenilta Harmajan majakan ympäri ja joskus jopa Lauttasaaren länsikärkeen. Kun tukka oli märkänä venettä tasapainotettaessa ja menokin oli ollut reipasta, mikä sitten maistui paremmalta kuin kunnon pihvi joko NJK:n klubin ravintolassa tai Kellarikrouvissa.
Kertaakaan ei vene kaatunut, mutta tiukat oli paikat, kun sihteerin englantilainen, sporttisena itseään pitävä avomies halusi lähteä purjehtimaan töiden jälkeen. Niinhän siinä sitten kävi, että kun hädin tuskin pääsimme saaresta irti, Siljan lautta lähti Ruotsiin, eikä se pieniä paatteja väistellyt, joten rantaan melottiin tuulen puuttuessa, ja kun oli taas päästy väylän keskelle, Vikingin lautta läksi omasta laituristaan – ja taas melottiin. Oli ensimmäinen ja viimeinen purjehdusreissu tässä kokoonpanossa.
Puirjehduspartneri muutti takaisin USA:an ja minä jätin tämän harrastuksen. Sen jälkeen olen piipahtanut silloin tällöin drinkillä NJK:lla, jossa kesäravintolaa hoitaa nyt suuri helsinkiläinen ravintolaketju. Ruoka on hyvää (ja hinnatkin sen mukaiset). Joskus siellä on pidetty Kaivarin koiranäyttelyn illalliset, mutta useimmiten häävieraat ovat viikonloppulauantaisin kansoittaneet koko klubiravintolan. Mutta eipä hienompaa näkyä ole kuin Helsingin eteläsataman valot elokuun illassa – varsinkin, jos on nautittu rapuja ja snapseja.
***
Aktiivikoiraharrastajat ovat tänä viikonloppuna Kuopiossa kolmessa eri koiranäyttelyssä. Arvatkaapa mitä meikäläinen tekee? Yrittää sumplia Kaivopuiston koiranäyttelyn tuomareita ja koiria (joita on lähes 1300, eli erinomainen määrä), kun usealla tuomarilla on ylittynyt nyt hyvin ahtaaksi ja joustamattomaksi tehty koiramäärän raja. Siitä lisää myöhemmin.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti