Hanasaari-sukkulointia

Maanantaina oli olo kuin olisi lentänyt useamman kerran Atlantin yli – vaikka vain sukkuloin kolmena päivänä muutaman minuutin matkan Espoon Hanasaareen ja takaisin. Kolmipäiväinen kokousputki pitkine päivineen vei oman veronsa, ja kotiin palatessa sunnuntai-iltana oli jo nälkäkin, kun Hanasaaren Ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen keittiön tarjoilut eivät enää oikein maistuneet.

***
Perjantaina oli koko päivän pituinen Kennelliiton hallituksen kokous.
Eniten siellä taisi puhuttaa Showlink Oy:n yhtiön hallituksen päätös päättää Lohjalla olevan suuren, Areenan-nimellä tunnetun hallin vuokrasopimus ensi huhtikuun lopussa, koska sen pitäminen oli taloudellisesti kovin tappiollista. Päätökseen haettiin omistajien edustajien eli Kennelliiton hallituksen siunausta ja se saatiin.
Itse en edes ehtinyt käymään tuossa suuressa hallissa. Monien siellä tilaisuuksia järjestäneiden mukaan halli oli liian pieni suurille näyttelyille ja liian suuri pienemmille tapahtumille.
Kun tähän lisää hallin sijainnin ja oheispalvelujen puuttumisen, jo maalaisjärkikin sanoo, ettei Kennelliiton jäsenten voi odottaa rahoittavan hallia, joka seisoo tyhjillään toukokuun alusta syyskuun loppuun.
Hallipäätös tietenkin kirvoitti laajan keskustelun näyttelypaikka-, halli- ja harjoitustilakysymyksestä yleensä, kun jotkut haluaisivat isoa kennelkeskusta ja toiset hajauttaisivat näitä tiloja ympäri maata.
Oma käsitykseni on, että me koiraharrastajat emme ole useinkaan riittävän hyvässä yhteistyössä paikallisten kuntien ja kaupunkien kanssa, koska emme osaa ”myydä” omaa harrastustamme päättäjille.
Esityslistalla oli jälleen liuta kurinpitoasioita, joten nyt kolmivuotiskautensa aloittavalla kurinpitolautakunnalla riittänee töitä. Samoin jouduttiin käsittelemään mikrosirutusasioita, kun jotkut mikrosiruttajat eivät ole ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää, että koirien mikrosiruttaminen tapahtuu tiettyjen määräysten ja ohjeiden mukaan.

***
Lauantaina oli vuorossa Kennelliiton valtuuston jäsenille järjestetty valtuustoseminaari, joita on päätetty pitää kaksi kertaa vuodessa aiemman yhden sijasta.
Tässä valtuustoseminaarissa taisi puoluepolitiikka tulla ensimmäistä kertaa harrastukseen mukaan, kun päivän ensimmäiseksi puhujaksi oli kutsuttu kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö.
Yleensähän kenneltoiminta ja Kennelliitto on pyritty pitämään puoluepolitiikasta vapaana foorumina. Vaikka ministereitä on seminaareissa käynytkin, he ovat olleet paikalla yleensä virkansa puolesta.
Niinistö puhui sitten 10-15 minuuttia kauniisti koirista ja Kennelliitosta ennen kuin kiirehti jatkamaan kampanjakiertuettaan Munkkivuoren ostoskeskukseen ja pääkaupunkiseudulla oleviin kahviloihin.
Seminaarissa oli varattu Jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajalle Kirsi Sainiolle peräti kaksi tuntia aikaa vakuuttaa valtuuston jäsenille, miksi valtuusto ei saisi päättää koirien rekisteröintiä koskevista määräyksistä, vaikka viiriäiskoirien kokeista ja koiratanssisäännöistä päättääkin.
Opettajana ja rutinoituna luennoitsijana Kirsi tekikin sen niin taitavasti, että joku taisi jo kuvitella, että koirarekisterimääräysten laatiminen on verrattavissa aivokirurgiaan, eikä kasvattajien ja rotujärjestön edustajien tapaisilla tavallisilla tallaajilla olisi siinä prosessissa mitään annettavaa.
Myös FCI:ltä tuleviin määräyksiin tukeuduttiin perusteltaessa, miksi meidän omia sääntöjämme pitää voida muuttaa nopealla aikataululla. Se jätettiin sanomatta, että FCI:n päätösten toimeenpanossa on yleensä vuoden siirtymäaika, eikä ketään eroteta jäsenyydestä, vaikka siirtymäaika vähän venyisikin – kun FCI:llä on paljon suurempia ongelmia monien muiden jäsenmaidensa kanssa.
Päivän paras puhuja taisi kuitenkin olla varatuomari Janne Yli-Kauppila, joka toimi aikanaan pitkän kauden Kennelliiton kurinpitolautakunnan puheenjohtajana. Hän kertoi tuomioistuinten ratkaisuissa erilaisissa kurinpitoasioissa ja osasi vertailla meidän kurinpitomenettelyämme esimerkiksi Hippoksen tai jääkiekkoliigan kurinpitomenettelyihin.
Janne korosti myös jatkuvaa tarvetta Kennelliiton sääntöjen ja määräysten uudistamiseen ympäröivän maailman muuttuessa. Jannea ajattelin myöhemminkin lauantai-iltana seuratessani seuraavan päivän valtuustokokousta edeltänyttä lobbausta.
Kun pyysin häntä jokunen vuosi sitten Kennelliiton sääntötyöryhmään, hän oli heti valmis ja esitti sääntöihin lisättäväksi mm.vaalivaliokuntaa. Esitys ei mennyt sillä kertaa läpi, mutta uskoisin ajan olevan nyt kypsän, jotta voimme ilmoittaa ja julkistaa etukäteen niin puheenjohtajan kuin hallituksen jäsenten virkoihin pyrkivät ehdokkaat. Silloin valtuutetut voivat päättää itse saatavilla olevan tiedon perusteella, ketä äänestävät sen sijaan, että joutuvat tyytymään kulisseissa kuiskutteluun.

***
Sunnuntaina oli sitten syysvaltuuston kokous, joka venyi jo siitä syystä, että hallituksen ja kurinpitolautakunnan jäsenistä äänestettiin ja ääntenlasku vei oman aikansa.
Taisi muuten olla ensimmäinen kerta minun parikymmenvuotisen valtuustokauteni aikana, kun kolmannen hallituspaikan kohtalo ratkaistiin arvalla Arja Koskelon ja Marja Talvitien saatua yhtä paljon ääniä.
Kohtalokkaan arpalipun nosti uurnasta toinen entinen turkulainen, Johan Juslin, ja Arja Koskelon todettiin tulleen valituksi hallitukseen Lauri Rostedtin ja Jari Forsin ohella. Arpaonni suosi, mutta eikös urheilukilpailuissakin tapahdu, että kova tuloskunto tuo mukanaan myös onnenkantamoisia?
”Rutiinikoesääntöjen” lisäksi Kennelliiton talousarvio ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin ilman sen kummempia mutinoita. Ainoastaan toimintasuunnitelmaan tehtiin lisäys, jonka mukaan rotumääritelmätyöryhmä voi kyllä esittää uusille Suomeen tuotaville roduille suomenkieliset nimet, mutta Suomessa jo olevien rotujen rotunimiä voidaan muuttaa vain ko. rodun rotujärjestön suostumuksella. Toivottavasti tämä nyt riittää estämään uudet suomettamisyritykset.
Ehdotus koirarekisteriohjeen palauttamisesta valtuuston hyväksymäksi asiakirjaksi ei mennyt läpi, mutta tuumimme aloitteen saavuttaneen jo osin tavoitteensa, sillä kun tieto siitä tuli julki, Kennelliitossa alettiin suunnitella koirarekisteriremonttia ja sitä valmistelevassa työryhmässäkään ei tyydytty vain Jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajaan ja pariin toimiston virkailijaan, vaan työryhmään lisättiin muitakin jäseniä.
Ja kuten muuan valtuustoedustaja totesi: jos koirarekisteriohjeessa mennään mahdottomuuksiin, ainakin hallitus tietää valtuuston voivan ottaa asian uudestaan esille.

PS. Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni huomautti minulle, että en ole kertonut koko totuutta rotunimien suomentamisesta ja olin jättänyt edellisestä merkinnästäni pois edesmenneen Kennelliiton kunniapuheenjohtajan Jouko Yrjölän nimen. Niin teinkin, mutta sillä perusteella, että Jouko ei ollut enää keskuudessamme, kun viimeisimpiä ehdotuksia tehtiin.

Suomettumista läpi harmaan kiven

Englanninbassetti?

Biigeli?

Joskus päätöksenteko Kennelliitto-organisaatiossamme on sitten merkillistä: joissakin asioissa ei tapahdu edistystä vuodesta toiseen kauniista puheista, lupauksista ja päätöksistä huolimatta ja joissakin toisissa mennään itsepintaisesti vaikka läpi harmaan kiven – kentän vastustuksesta huolimatta.
Kuten nyt Suomessa jo vuosikymmeniä olleiden vanhojen rotujen rotunimien suomentamisessa. Tämähän on ollut liiton hallituksen puheenjohtajan Helena Sunin ja Paula Heikkinen-Lehkosen lempiprojekti.
Jos joku luuli viime vuonna, että useiden rotujärjestöjen vastustus saisi vastakaikua ja niitä, joita asia koskee, kuunneltaisiin, erehtyi pahan kerran.
Keväällä saimme lukea Keskisuomalainen-lehdestä, millaisia suomennosehdotuksia on tulossa. Meitä on valistettu, miten kaikilla linnuilla ja hyönteisillä on omat suomenkieliset nimensä, oli lajia sitten Suomessa tai ei. Selitä siinä sitten, ettei linnuilla ole rekisterikirjoja eivätkä itikat kilpaile paremmuudesta kansainvälisillä areenoilla.
Työ on edennyt virallisen esityksen asteelle, mutta se palautettiin näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan uudelleen valmisteltavaksi. Kyynikot lienevät sitä mieltä, että asia oli liian tulenarka päätettäväksi juuri ennen valtuuston vaalikokousta, kun tiedossa oli asianomaisten rotujen harrastajien vastustus.
Ja jos asiaa ei ole saatu eteenpäin virallisen päätöksentekojärjestelmän kautta, aina voi yrittää kiertotietä. Siksi basset hound-harrastajien riemastus oli melkoinen, kun heidän rotunsa uudessa rotumääritelmäsuomennoksessa rodun nimeksi oli keksitty englanninbassetti. Arvelivat, että beaglestä tehdään biigeli – beagle kun kuulemma on hyväksyttävä suomen kielen sana. Bassetti ei ole sellainen ollut.
Miksi jättää asia puolitiehen, kun basset hound voisi olla oikeakielisesti matalaraajainenajokoira ja beagle pienijäniskoira?
Listalla on myös rotunimiä, joilla ei ole mitään tekemistä rodun olemuksen tai käyttötarkoituksen kanssa, kun tryffelikoirasta väännetään väkisin vesikoiraa tai Madagaskarin puuvillakoirasta tulee tulearinkoira. Collie on jo skotlanninpaimenkoira, vaikka kansan suussa lassie taitaisi luonnistua paremmin.
Jo vuonna 1932 suomalaisissa näyttelyissä ensiesiintymisensä tehnyt japanese chin oli tuolloin japanese chin, kunnes siitä myöhemmin väännettiin japaninspanieli. 1980-luvulla rodun alkuperäinen nimi palautettiin, mutta nyt siitä ollaan tekemässä japaninkääpiökoiraa.
Muita vastaavia esimerkkejä alkuperältään ulkomaisista koiraroduista löytyy.
Sitten on beaglen ohella muitakin rotuja, joiden nimiä ei suomenneta. Miksi fieldspanieli ei ole peltospanieli?
Kysyttäessä, mitä brändin rakentaminen maksaa ja miten paljon ongelmia tämän suomettumisinnon seurauksena syntyy yhdistysten nimien ja logojen muuttamisesta alkaen, vastauksena on ollut, että eihän yhdistyksen nimeä tarvitse muuttaa. Kansainväliseen kanssakäymiseen liittyvistä ongelmista kukaan ei ole ollut edes tietääkseen.
Luulen monen olevan samaa mieltä kuin yhden nimimuutoksella uhatun rodun yhdistyksen puheenjohtaja, joka kyseli Keskisuomalaisen jutun luettuaan: ”Eikö Kennelliitolla ole parempaa tekemistä?”
Moni muu voisi kysyä samaa.

Valelääkäreitä ja vääriä papereita

Viime viikkojen valelääkäriuutiset ovat osoittaneet, miten naiveja me suomalaiset voimme olla: kun pumaskassa on oikeannäköisiä leimoja, me hyväksymme paperit kuin paperit aitoina emmekä voi uskoa, että jossain näitä papereita voidaan väärentää ihan rahasta.
Anteeksiantamatonta tietysti on, että hyväuskoisuuteen on syyllistynyt viranomainen, jonka tehtävänä on valvoa lääkäreiden laillisuutta.
Onneksi me Kennelliitossa emme tällä kertaa torkkuneet, vaan Tampereen seudulla vaikuttanut valelääkäri oli jo ennen paljastumistaan ehtinyt saada Kennelliiton kurinpitolautakunnalta rekisteröintikiellon, mikä sekin tuli esille lehtien kertoessa valelääkärin edesottamuksista.
Jutuissa mainittiin lähteeksi Koiramme-lehti, joka julkaisee hallituksen päätöksellä kurinpitolautakunnan päätöksiä silloin, kun lisäseuraamukset ylittävät tietyn minimin. Tämä päätös oli tehty toukokuussa ja julkaistiin lehden syyskuun numerossa.
Onneksi tässä tapauksessa ostaja heräsi ja alkoi epäillä, ettei westie-pennun ikä pitänyt paikkaansa. Sittemmin DNA-polveutumismääritykset osoittivat, ettei pentu ollut se, minkä sen väitettiin olevan.
Muuten kyllä koiran ostajat ovat uskomattoman hyväuskoisia.
Kun kirjoitin jokin aika sitten Puolasta tuoduista yorkshirenterriereistä, joiden sukutaulussa oli silkkiterriereitä, asiasta nousi rodun piirissä aikamoinen äläkkä.  Myös vanha sananlasku koirasta, joka älähtää, kun kalikka kalahtaa, näytti pitävän paikkansa.
Nyt on jo tiedetty, että kysymyksessä oli Puolassa tapahtunut "tietokonevirhe", joka korjataan tuota pikaa. Tuskinpa siellä kuitenkaan vaaditaan samanlaisia DNA-tutkimuksia kuin täällä vaadittaisiin vastaavissa tapauksissa.
Silti sopii kysyä:
- eikö koirien tuoja/tuojat tarkistaneet huolella koirien sukutauluja varsinkin, kun siellä oli Suomessa rekisteröity koira, jonka tiedot löytyvät Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä? Yksi vilkaisu olisi osoittanut koiran olevan silkkiterrierin.
- ja eikö koirien kasvattaja katsonut lainkaan koiriensa rekisteripapereita ja vientisukutauluja, vaan myi koiria virheellisine sukutauluineen niin Suomeen, Brasiliaan kuin muuallekin maailmaan?
Varovaisuus on paikallaan, sillä itäeurooppalaisten koirien sukutauluista on löydetty vuosien varrella monien tunnettujen kasvattajien valiokoiria, jotka eivät ole koskaan siellä päin käyneetkään.
Viimeisimmästä tapauksesta kuulin eilen, kun Kennelliiton rekisteristä löytyi Unkarista tuotu, unkarilaisen kasvattajan kennelnimellä oleva ranskanbulldoggi. Kuinka ollakaan, googlettamalla löytyi myös samanniminen, Unkarista tuotu, mutta Tampereen seudulta ostettu coton de tuléar-pentu!


***
Tuo Kennelliiton jalostustietojärjestelmä on erinomainen apuväline myös pennun ostajien kannalta. Sieltä löytyy kasvattajan kasvattamat pentueet, niiden terveystutkimus-, näyttely- ja koetulokset ja kennelnimeä klikkaamalla löytää myös, miten monta rotua kukin kasvattaja kasvattaa.
Jos pentutuotanto on mittava, terveystutkimuksia ei ole tehty eikä koiria ole käytetty näyttelyssä ja jos vielä kennelissä on monta ”myyvää” rotua, kannattaa olla varovainen.
Mutta miten tätä jalostustietojärjestelmää saataisiin paremmin pennun ostajien tietoon? Olisi mainoskampanjan paikka.

Tuomarikoulutusta ja vaalikuumetta

Tällä ja viime viikolla useampi ilta on kulunut Kääpiökoirayhdistyksen tuomarikoulutuksissa.

Niissä ja niiden valmisteluissa menee aina oma aikansa, sillä vaikka koulutusmateriaali on pääosin valmiina, aina huomaa viime tipassa, ettei jotain artikkelia tai esitettä olekaan jäljellä riittävästi, joten siinä sitten tulostellaan ja juostaan välillä MultiPrintissä teettämässä lisäkopioita.

Nyt on onneksi saatu kaikki rotumääritelmävideot konvertoitua DVD:lle kiitos Markku Kelokarin, joten ei enää tarvitse hakea vanhaa tekniikkaa, videonauhurit kun ovat joutuneet romukoppaan jo aikoja sitten. Apua löytyy myös koneiden käytössä, kahvinkeitossa ja muussa tarjoilussa.

Koiriaan koulutukseen tuoneista kokeneista kasvattajista on myös suuri apu, eikä tarvitse itse paasata kaikkitietävän asiantuntijan elkein. Sellaisia pitkän linjan kasvattajia kuten Paula Kangassalo, Eija Koskelin ja Marja Kurittu, jotka kaikki ovat omistautuneet jo vuosikymmenien ajan omien rotujensa vaalimiseen.

Myös Koiramme-lehden Vuoden Koira-kilpailun voiton varmistanut lhasa apso Ross oli paikalla tuomarikokelaiden kopeloitavana. Katselin sivusta ja mietin mielessäni, että onpa vahvahermoinen koira, kun ei ollut moksiskaan, vaikka yhtä aikaa useampi koulutettava sitä kopeloi – ja sotki turkkia, turkkikoirien käsittely kun ei kaikilta oikein luonnu.

Koulutettavista taisi olla pitkämatkalaisin Viron kennelliiton valtuuston varapuheenjohtaja Maret Kärdi, joka on ennenkin osallistunut meidän tuomarikoulutuksiimme.

Siinä sivussa kuuli osanottajien kommentteja meidän nykyisestä tuomarikoulutusjärjestelmästämme ja sen tuloksista. Kauhisteltiin, kun jotkut uudet tuomarit laskevat pekingeesin hampaita, vääntävät mopsien suita auki vaikka purennan voisi tarkistaa helpomminkin tai heittävät ulos kehästä rotumääritelmän mitoissa olevia koiria, kun niiden pitäisi olla isompia ja ronskimpia, eli sellaisia, joita ei haluta.

Samoin nykyinen näyttö- ja koearvostelujärjestelmä tuntuu aiheuttavan keskustelua, kun kukaan ei enää oikein tiedä, missä mennään. Siitä ollaan kyllä yhtä mieltä, että kiire on kaikilla uusien laajennus- ja arvosteluoikeuksien haalimisessa. Olisikohan aiheellista tehdä koko järjestelmän remontti, jotta taattaisiin suomalaisten ulkomuototuomarien työn laatu jatkossakin?

Seuraavassa kuvakokoelma koulutustilaisuuksista.

 Myös puhelimet ovat soineet, kun kennelväki valmistautuu marraskuun lopun Kennelliiton valtuuston kokoukseen ja siellä tehtäviin henkilövalintoihin.

Junttakokouksia on pidetty, mutta tulokset kuulostavat laihoilta, eli kukaan ei ota julkisesti kantaa ehdokkaisiin (varsinkin jos ehdokkaat itse ovat paikalla), joten ilmeisesti vaalityötä tehdään ja on tehty jo pitemmän aikaa kulissien takana.

Milloinkahan saadaan aikaan sääntömuutos, jolloin hallitusehdokkaat voitaisiin julkistaa hyvissä ajoin ennen kokousta ja ehdokkaat itse voisivat kertoa taustoistaan sekä tavoitteistaan, mikäli heidät valitaan osallistumaan nyt jo 140000 jäsenisen liiton johtamiseen?

Ehkä silloin voitaisiin varmistaa, että liiton hallitus edustaa riittävän laaja-alaisesti kaikkia harrastajatasoja ja erilaista asiantuntemusta, ja myös hallitusta voidaan uudistaa, koska selväähän on, etteivät vuodesta toiseen samoilla palleilla istuvat hallituksen jäsenet ja toimikuntien puheenjohtajat välttämättä näe oman ”reviirinsä” uudistustarpeita.

Professori kiittää

Emeritus professori Marjatta Snellman (entinen Kärkkäinen), jota on myös koiranjalostuksen asiantuntijaksi kutsuttu, kiitti muutama viikko sitten omalla tavallaan koiraharrastajia ja Kennelliiton jäseniä kunniajäsenyydestään, matka-apurahastaan ja muista saamistaan huomionosoituksista.

Nyt hän esiintyi julkisuudessa vanhan keppihevosensa eli ”sairaiden” koirarotujen ja koiranjalostuksella syntyneiden ”hirviöiden” turvin. Säälinsä saivat myös eläinlääkärit, jotka näitä ovat pakotettuja hoitamaan.

Hurjiltahan iltapäivälehden värikuvat näyttivät. Sanoman levittämistä ei häirinnyt lainkaan tieto siitä, että kuvat olivat ulkomaisesta kuvatoimistosta, joka oli mitä ilmeisimmin käyttänyt lähteenä USA:ssa järjestettävää maailman rumimman koiran kilpailua.

Näin arvovaltaisen professorin sanomisten tieteellistä pohjaa ei saisi kyseenalaistaa, siitä minua muistutettiin muutama vuosi sitten ihmetellessäni hurskastelua, kun professori puhui YLE:n m.o.t.-ohjelmassa näistä samoista teemoista, mutta ei muistanut mainita, miten hän oli itse istunut vuosikausia Kennelliiton Jalostustieteellisessä toimikunnassa vaikuttamassa näidenkin silmätikkuna olevien rotujen jalostuksen ohjaukseen.

Listalla näyttävät olevan edelleenkin samat rodut, joista hän on puhunut vuosikausia. Uutena on cavalierkingcharlesinspanieli, jolle on keksitty syringomyelia niin, että koirat huutavat ja kirkuvat tuskissaan.  Kun toimittajat yleensä oikovat polkuja, nyt todettiin kansainvälisen tutkimuksen mukaan joka toisen cavalierin kärsivän tästä sairaudesta.

Kukaan ei tietenkään kysynyt, miten monta koiraa oli tutkittu populaatioltaan hyvin suuressa ja suositussa rodussa. Eihän Suomessakaan kuvauksia voi tehdä kuin parissa paikassa Etelä-Suomessa, ja monissa muissa maissa ei lainkaan.

Mitenkähän monilla näistä arvovaltaisesti lausutuilla mielipiteillä on tieteellinen todellisuuspohja, ja miten monet ovat jäänteitä vanhoista päähänpinttymistä?

Tästä keskusteltiin taas viikolla, kun olin järjestämässä ulkomuototuomareiden koulutusta näissä lyhytkuonoisissa, suurisilmäisissä, professorin silmätikkuina olevissa roduissa, eli japanese chineissä, griffoneissa ja kingcharlesinspanieleissa. Kaikki ovat vanhoja ja pitkäikäisiä rotuja, joiden piirissä vuosikymmeniä toimineet kasvattajat sanovat kuuntelevansa ihmeissään näitä kauhutarinoita, joista he eivät tunnista omia rotujaan.

Missä ovat ne kaikki kuorsaavat ja korisevat koirat, joilla on vaikeuksia hengittää? Entä ne koirat, joilta silmät putoavat päästä, kuten professori on varoittanut?

Toki yksi kasvattaja tiesi kertoa kingcallesta, jonka silmä vaurioitui – kun koira törmäsi leikin tiimellyksessä orapihlaja-aitaan ja piikki osui silmään. Se olisi voinut käydä myös näiden ”kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen” apostolien suosimille sekarotuisillekin!

Itse muistan edesmenneen tohtori Pekka Jäppisen kertoneen ainoasta tietämästään tapauksesta, jossa chinin silmä pullahti ulos. Tapahtumien kulku oli seuraavanlainen: iäkäs, melko tukeva vanha rouva meni marjametsään chini korissa kainalossa. Hän laittoi chinin koreineen mättäälle, kumartui poimimaan marjoja ja kompastui kaatuen koiransa päälle.  Rouvalle ei käynyt kuinkaan, mutta koiraa odotti eläinlääkärireissu.

Joka tapauksessa lehdistöltä on lupa odottaa lähdekritiikkiä näitä tarinoita julkaistaessa, mutta niin myös ”koiranjalostuksen asiantuntijoilta”.