Cruftsia kotisohvalta

Cruftsin nelipäiväisestä näyttelystä viime viikonvaihteessa oli tullut kokoaikalippua ja kahvikuponkia, mutta Birminghamin sijaan katsoin parhaimmaksi seurata näyttelyn tulospalvelua ja ryhmäkilpailuja kotisohvalta internetin kautta.
Internetin suorat lähetykset pelasivat suhteellisen hyvin, joskin palvelimella taisi olla ruuhkaa, kun kuva tökki aika ajoin – yleensä silloin, kun olisi halunnut nähdä jonkun tietyn koiran liikkeet tarkemmin.
Kun tuo maailman suurin koiranäyttely muutti Lontoosta Birminghamiin, monet brittiharrastajat olivat tyytyväisiä: Olympian ja sittemmin Earl’s Courtin ahtauden sijaan käytettävissä oli suuri messukeskus ja samalla vältettiin Lontoon liikenneruuhkat ja kalliit hotellien hinnat.
Meille turisteille Crufts Lontoossa oli ihanteellinen – varsinkin kun se pidettiin helmikuussa parhaan alennusmyyntisesongin aikaan. Jonkun kerran Cruftsiin mentiin Etelä-Suomen Spanielikerhon järjestämällä tilauslennolla, ja kotimatkalla oli sitten hyvä vertailla sekä alennusmyyntiostoksia että Englannista ostettuja koiria. Ja joillakin meistä oli kassikaupalla shampoota, hammastahnaa ja muita toalettitarvikkeita, kun Bootsin hinnat olivat niin paljon meikäläisiä halvempia…
Samalla matkalla voi myös käydä teatterissa ja taidegallerioissa. Yhtenä vuonna joku tuttava raijasi minut katsomaan suosittua musikaalia, ja toisena vuonna muistan käyneeni Royal Academy’ssa katsomassa amerikkalaisen Robert Motherwellin retrospektiivista näyttelyä. Vakio-ohjelmaan kuului myös käynti Royal Academya vastapäätä Piccadillyllä olevaan, 1700-luvun lopulla perustettuun Hatchardsin kirjakauppaan. Ja nyt ovensa sulkeneessa legendaarisessa Café Royalissakin ehdin piipahtaa lounaalla.
Riehakkaat (ja rahakkaat) amerikkalaiset koiraharrastajat olivat hekin oma lukunsa Cruftsissa Lontoossa. Oli lounaita ja päivällisiä (joista mainittakoon vaikkapa Gilbert Kahnin isännöimät päivälliset ulkomaisille koiratuttaville Claridge’s-hotellissa) ja huutokauppareissuja, kun monet lontoolaiset galleriat järjestivät Cruftsin aikaan koira-aiheisten taideteosten huutokauppoja ja näyttelyitä.
Makaabereimpia ostoksia lienee ollut täytetty chihuahua, jonka amerikkalainen samojedikasvattaja huusi huutokaupasta lahjoitettavaksi kalifornialaiselle silkkiterrieriharrastajalle Santa Barbaran näyttelyn yhteydessä pidettävillä syntymäpäiväjuhlilla.
Meno ei taida olla tänä päivänä yhtä värikästä, vaikkakin oman lisänsä Cruftsiin ovat tuoneet ulkomaiset näytteilleasettajat. Joissakin ryhmissä kuten terrieriryhmässä ulkomaalaisten ROP-voittajien osuus oli silmiinpistävän suuri. Joitakin Suomessa kasvatettuja ja ulkomaisessa omistuksessa olevia koiria ryhmissä näkyi, mutta muuten suomalaisten menestys ei tainnut olla aivan niin häikäisevää kuin olisi odottanut, vaikka varasertitkin olivat varmaan mieluisia kotiin tuomisia.
Parhaiten pärjännyt suomalainen oli Ilpo Ojala (punaisessa takissa, kuinkas muuten), jonka löwchen Pertti sijoittui ryhmäkakkoseksi. Muutenkin kääpiökoiraryhmä oli pohjoismainen voimannäytös: neljästä sijoittuneesta kolme oli Pohjoismaista, löwchen Suomesta, mopsi Norjasta ja pomeranian Tanskasta. Hienoa!