Kieltoja, kontrollia ja holhousta

Kennelliiton Koira-Expossakin muutama vuosi sitten puhunut Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen ruotii tuoreessa haastattelussaan suomalaisten vimmattua halua kieltää ja rajoittaa asioita.
Hän sanoo Nykypäivä-lehden haastattelussa suomalaisten olevan hirveitä valittamaan kaikesta.
Hänen mielestään suomalainen kontrollipolitiikka perustuu kommunitaristiseen eli yhteisöeettiseen ajatteluun, jonka mukaan me olemme kaikki samassa veneessä varjelemassa toisiamme pahalta.
Hän näkee kontrollipolitiikan ongelmaksi sen, että ongelmallisen vähemmistön takia maltillinen enemmistö joutuu kärsimään. Yleensä lait koskevat eniten niitä, jotka eivät niitä tarvitsisi, ja kontrolli kohdistuu pääasiassa niihin, jotka ovat jo kontrollissa, hän toteaa.
Kovin tutulta kuulostaa myös meidän aktiivikoiraharrastajien näkökulmasta, kun valmistaudumme Kennelliiton syksyn valtuuston kokoukseen säätämään näyttely- ja koesäännöistä ja muista toimintaamme ohjaavista määräyksistä.
Eikä näitä kaikkia sääntöjä, ohjeita ja määräyksiä edes valtuustoon asti tuoda, vaan niistä päätetään liiton hallituksessa - useimmiten asianomaisia eli rotujärjestöjä ja rotujen harrastajia kuulematta. Harva on se hallituksen kokous, josta ei jotain uusia määräyksiä tulisi - sitä tahtia, ettei tavallinen tallaaja tahdo perässä pysyä.
Hyvä esimerkki on Kennelliiton Koirarekisteriohje. Sitä muokattaessa on vuosien varrella tainnut unohtua, että Kennelliiton tärkeimpänä tehtävänä on puhdasrotuisten koirien rekisteröinti.
Jos koirien rekisteröinnistä tehdään liian monimutkaista, voi käydä niin kuin Tanskassa, missä puhdasrotuisten koirien rekisteröinnit ovat puolittuneet sitten 1980-luvun, vaikka koirien määrä ei ole laskenut.
Selityksenä pidetään rekisteröinti- ja terveysmääräysten ylenmääräistä tiukentamista niin, että monet kokevat puhdasrotuisten, rekisteröityjen koirien kasvattamisen liian rajoittavana.
Meillä tämä samanlainen kielto- ja kontrollipolitiikka on johtanut yhä lisääntyviin terveysrajoituksiin, joita säädettäessä ei ole aina mietitty, mihin rajoitukset lopulta johtavat - paitsi kielteiseen julkisuuteen, kun annetaan kuvaa ”sairaista” rotukoirista.
Professorin sanontaa lainatakseni me olemme varjelemassa toisiamme pahalta, kun rotujärjestöjen innokkaat nokkamiehet säätelevät uusia, rajoittavia PEVISA-määräyksiä. Mietitäänköhän, olisiko viisaampaa turvautua määräysten ja rajoitusten sijaan suosituksiin, joissa on harkittu tarkkaan, mitä vikoja ja sairauksia vastustetaan vapaaehtoisilla tarkastuksilla sen sijaan, että lihotettaisiin eläinlääkärien kukkaroa turhilla pakollisilla tutkimuksilla? Kasvattajahan loppujen lopuksi vastaa myymästään tavarasta, jollaiseksi koirakin lasketaan.
Kontrolli ja kiellot ulottuvat tänä päivänä läpi koko harrastuskentän siinä määrin, että joskus tuntuu kuin vapaaehtoiselle harrastamiselle ei enää olisi sijaa.
Professori Airaksisen sanoin: ”Pikkuasiat pitäisi jättää ihmisille itselleen”, minkä pitäisi päteä myös tähän harrastukseen. Ettei hukuta sääntöviidakkoon.

PS. Tuo professori Airaksisen Nykypäivä-lehden haastattelu on luettavissa lehden digiversiosta. Kielto- ja kontrollipolitiikasta kirjoitin laajemmin seuraavan SKKY:n lehden puheenjohtajan palstalla, joka on luettavissa SKKY:n sivuilta parin viikon kuluttua.