Kirkkonummen retretti

Joskus saa kiittää onneaan, ettei ole luvannut mitään menoja. Kuten nyt sunnuntaina, kun pakkasen ja viiman keskellä voi käpertyä vällyihin, lukea hyvää kirjaa ja katsoa viime yön NHL:n matseja.
Perjantaina ja lauantaina eivät asiat olleetkaan niin hyvin, kun päädyin kahdeksi päiväksi Kirkkonummen perukoille metsän keskelle Aavarantaan Kennelliiton hallituksen retrettiin, jota myös toiminnansuunnittelupäiviksi kutsuttiin.
Siinä sitten kipiteltiin pytingistä toiseen lumituiskussa ja pakkasessa, kun palaverit ja ruokailut pidettiin eri rakennuksissa. Varoakin piti, että pysyi pystyssä, kun polut olivat jäisiä ja petollisen lumen peittämiä.
En ole tunnetusti tällaisten retrettien ystävä (kuka tänä päivänä lienee, paitsi ne, jotka ovat samaa mieltä entisen presidentin Manu Koiviston kanssa – hänhän jonkun virkamieslakon aikana muutti teatraalisesti pressanlinnasta Kalastajatorpalle tokaisten, että kyllä tämä aina kotiolot voittaa).
Näinä taloudellisesti epävarmoina aikoina monet yritykset viestivät säästäväisyydestään karsimalla erilaisia edustus- ja yritystoiminnan menojaan, ja aika monessa paikassa palaverit ja neuvottelut on pyritty järjestämään omissa tiloissa tehokkaalla asiaohjelmalla. Kun monet työntekijätkin mieluiten tekevät työnsä tehokkaasti ja nauttivat sitten ihan omasta vapaa-ajastaan.
Eipä silti, kyllä toiminnansuunnittelupäivillä asiaakin oli, vaikka konkreettisia aikatauluja ei löytykään lukkoon, ja olihan päivällisten menu ruokajuomineen suunniteltu huolella.
Puhuttiin mm. Kennelliiton sääntöuudistuksesta, ja mukana olivat nykyisen sääntötyöryhmän jäsenet Mika Leppinen, Ralf Lundell ja Lauri Tervonen.
Olen ollut mukana jollakin tavalla kahdessa edellisessä sääntöuudistuksessa, ensin 1990-luvulla Tervosen vetämässä organisaatiotoimikunnassa ja sitten muutama vuosi sitten vetämässä jonkin aikaa nykyistä laajempaa sääntötyöryhmää.
Edellisestä ponnistuksesta minulla oli tallella vielä muutamia ehdotuksia, joille aika ei ollut silloin kypsä, joten toivon, että nyt niitä saadaan aikaan.
Esimerkiksi vaalivaliokunnan aikaansaaminen niin, että ehdokasasettelu hallitukseen ja muihin virkoihin saadaan avoimemmaksi ja koko Kennelliiton tarpeita paremmin palvelevaksi.
Toinen tärkeä kysymys on demokratian toteutuminen näinkin isossa liitossa ja sen päätöksentekoelimissä, sillä nyt esimerkiksi rotujärjestöllä on yhtä suuri painoarvo (yksi ääni valtuustossa) riippumatta sen koosta tai sen edustamien rotujen lukumäärästä. Samoin alueellisten kennelpiirien edustajat saavat käyttöönsä yhtä monta ääntä riippumatta siitä, miten monta Kennelliiton jäsentä piirin alueella asuu.
Luulen, että nytkin tutkitaan niin sähköistä kuin postiäänestystäkin, joka viimemainittu on käytössä monissa järjestöissä, mutta josta on myös huonoja kokemuksia – vaikkapa Tanskasta, jossa sama puheenjohtaja on luotsannut järjestöä jo vuosikymmeniä, kun on rivijäsenille tuttu nimi.
Sellaista henkeä tuntuu myös olevan, että Kennelliiton valtuuston kokoa pitää pienentää, kun eiväthän ne valtuutetut mitään ymmärrä. Olisiko hyödyllisempää miettiä asiaa siltä kannalta, että uudet valtuutetut voivat oppia liiton päätöksentekoa ja tulla myös paremmin sitoutetuiksi liiton arvoihin ja päämääriin?
Tuon retretin aikana puhuttiin myös Kennelliiton ja rotukoirien (huonosta) julkisuuskuvasta, ja siinä hyvänä sparraajana oli Koiramme-lehden päätoimittaja Tapio Eerola. Aiheestakin voi kysyä, miksi me olemme aina puolustuskannalla ja miksi me emme saa tätä myönteistä sanomaamme esille – kun koiramäärä lisääntyy ja kaikesta kielteisestä julkisuudesta huolimatta koirat tänä päivänä ovat terveempiä ja usein elävät vielä paljon pitempään kuin joku vuosikymmen sitten.
Tämä imagon rakentaminen on sekin jännä juttu. Muotisloganeilla taiteilevat kuvittelevat, että riittää, kun on facebookissa ja tekee erilaisia taikatemppuja, mutta kyllä imagon tueksi tarvitaan ihan konkreettisia tekoja, hyviä uutisaiheita ja laadullista, oikeaa toimintaa.

***
Koiranäyttelyt laajana kansan harrastuksena ja laadukkaat suomalaiset koirat olivat näkyvästi esillä perjantaiaamuna Maikkarin eläkeläisille suunnatussa Studio 55-ohjelmassa, jossa Kari Järvinen oli haastateltavana. Hyvä ohjelma ja Sissi-chihuahua käyttäytyi kauniisti, vaikkakin feikkijalokivin koristellun kaulapannan olisi voinut jättää kotiin.
Sen sijaan ihmettelin taas ohjelman oheismateriaaliksi internetiin laitettuja ”asiantuntija-artikkeleita” sairaista koirista, vääristyneestä koiranjalostuksesta ja koiran valinnasta. Niissä professori Marjatta Snellman jälleen pyöritti vanhaa tuttua levyään. Olisikohan aihetta palkita professoria uudella huomionosoituksella? Antoivathan Kennelliitto ja Tapiola hänelle 3000 euroa koirien terveyden edistämisestä kohta sen jälkeen, kun hän oli mollannut rotukoirat iltapäivälehtien palstoilla!