Lukuelämyksiä

Kerroin jokin aika sitten joululukemisiksi tilaamastani kirjapinosta. Nyt huomasin, että olisi pitänyt ottaa kirjat luettavaksi vähän eri järjestyksessä, sillä pinon pohjalla olleet Alexandra Fullerin kirjat Afrikasta olivat todella ihastuttavia lukuelämyksiä.
Fullerin lapsuudestaan Rhodesiassa (nykyisessä Zimbabwessa), Malawissa ja Sambiassa kertova kirja Don’t Let’s Go to the Dogs Tonight: An African Childhood on käännetty myös suomeksi nimellä Ei hunningolle tänään: Afrikkalainen lapsuuteni. Suomenkielinen painos on jo loppuunmyyty, mutta jos kirjastosta löytyy, kannattaa lainata, sillä niin värikkäitä perheen vaiheet ovat olleet.
Kirjan mottona oleva lausekin osoittaa mistä on kysymys, sillä se jatkuu: ”For Mother Will Be There” eli äiti on jo hunningolla…
Valkoisten rhodesialaisten asema pääministeri Ian Smithin antaman yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen aikaan ei ollut juhlaa, kun maassa puhkesi sisällissota. Kynnelle kykenevät valkoiset rhodesialaiset miehet komennettiin viikkokausiksi taistelemaan sissejä vastaan ja perheen naiset saivat selviytyä farmeillaan niin kuin parhaaksi näkivät.
Silti normaalielämää yritettiin jatkaa. Aika hurjalta kuulosti kertomus siitä, miten äiti vei perheen tytöt lasten naamiaiskutsuille maamiinojen varalta panssaripohjaisella maasturilla – tytöt takapenkillä ja äiti kuskina sylissään pari springerspanielia ja Uzi-konepistooli. Tai miten sissit kävivät yöllä silpomassa perheen rhodesiankoiran.
Monien muiden valkoisten perheiden tapaan Fulleritkin joutuivat jättämään itsenäistyneen Zimbabwen, kun diktaattori Robert Mugaben "sotaveteraanit" ovat vallanneet valkoisten omistamat maatilat, surmanneet joukoittain ihmisiä ja ajaneet maan talouden täydelliseen kaaokseen.

Toinen, vasta ilmestynyt kirja, Cocktail Hour under the Tree of Forgetfulness, kertoo Fullerin äidin Nicola Fullerin elämästä ensin lapsena Keniassa ja sitten oman perheensä kanssa näissä muissa Keski-Afrikan valtioissa niin, että hänellä oli tapana esitellä itsensä Keski-Afrikan Nicola Fulleriksi.
Hevoset ja koirat näyttelevät tärkeää osaa kirjassa, olihan hänen skottilainen Skyen saarelta kotoisin oleva esi-isänsä Majuri Allan MacDonald cairnterrierirodun kehittäjiä ja Britannian vuonna 1910 perustetun Cairnterrieriklubin ensimmäinen presidentti.
Cairneja ei Nicolan perheessä ollut, mutta oli siellä rhodesiankoiria, springerspanieleita, mäyräkoiria ja jackrusselinterriereitä (joista jokunen joutui kobran kuristamaksi aivan viime vuosina perheen maatilalla Sambesi-joen varrella).
Tuolla maatilalla on unohduksen puu, joka on näytellyt tärkeää osaa afrikkalaisessa kyläkulttuurissa. Sen juureen kokoonnutaan iltaisin sopimaan riidat ja unohtamaan menneet. Olisiko sellaiselle puulle käyttöä meilläkin?

***
Zimbabwen tilanne on aiheuttanut ongelmia myös meidän kennelharrastuksemme kansainväliselle kattojärjestölle FCI:lle ja Etelä-Afrikan kennelklubille. FCI:n sääntöjen mukaan koirat on rekisteröitävä siinä maassa, missä ne ovat syntyneet. Kun entinen Rhodesian kennelklubi ei voi enää toimia, eteläafrikkalaiset ovat rekisteröineet oman maansa ulkopuolella asuvien kasvattajien kasvattamia rotukoiria, mikä ei FCI:lle sovi.
Kun meidän kasvattajamme joskus tuskailevat ongelmiensa kanssa, olisi ehkä hyvä muistaa, millaisia oikeita vaikeuksia kasvattajilla monissa muissa maailmankolkissa on.