Vastakohtien Venäjä

Olin viikonvaihteessa käymässä Venäjällä ensimmäistä kertaa elämässäni. Muutaman päivän kokemus Moskovassa vahvisti suurelta osalta ennakkokäsityksiäni, jotka perustuivat perheen piirissä sukupolvelta toiselle siirtyneeseen suusanalliseen historiaan sekä maailmanpolitiikan harrastamiseen.
Olen myös seurannut sivusta vuosikausia parin sadan metrin päässä olevan Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän massiivisen lähetystön ja sen virallisten edustajien toimia.
Neuvostoaikana lähetystöä vartioivat ulkopuolella suomalaiset poliisit, kunnes kommunistivallan kaaduttua lähetystön parin asuntolan asukkaita koirineen alkoi näkyä myös naapurustossa. Nythän venäjästä on tullut lähes kolmas kotimainen kieli Helsingin keskustan tavarataloissa erityisesti joulun ja uuden vuoden aikaan.
Helsingin kaupungin aikanaan Neuvostoliitolle myymältä kätilöopiston tontiltakin ovat siellä varastoidut Ladat kadonneet jo aika päiviä, ja niin on myös kadonnut vuosia lähetystön ulkopuolella sunnuntai-iltapäivisin päivystänyt mielenosoittaja, vanha, venäjänkielistä kylttiä kantanut nainen.
Neuvostoaikana jonotin nöyränä konsulaatissa viisumia meksikolaisille vieraille, ja viisumin saanti varmistui vasta pari tuntia ennen Leningradin risteilylaivan lähtöä. Nyt katsoin viisaimmaksi järjestää viisumin matkatoimiston kautta, ja järjestyihän se, joskaan ei vieressä olevasta lähetystöstä vaan Turusta, koska passi oli kulunut ja hiirenkorvilla.
Viikonlopun kokemukset voi summata toteamalla, että Venäjä on edelleenkin suurten vastakohtien maa: yhdistelmä vanhaa ja uutta.
Perjantai-iltana ohjelmassa oli upeasti uusitussa Stanislavski-Nemirovitsh-Dantshenkon musiikkiteatterissa Aleksandr Ostrovskin satuun ja Pjotr Tshaikovskin musiikkiin perustuva baletti Lumikki (The Snow Maiden), jonka koreografia on Vladimir Burmeisterin. Esitys oli hieno, eikä väliajalla nautittu samppanjakaan ollut pahitteeksi. Sen sijaan kylmä tuli värjötellessä ulkona paluukyytiä odottaessa, sillä liikenne oli kuin pahimpaan ruuhka-aikaan, kun kaikki näyttivät olevan omilla autoillaan liikkeellä.
Myös lauantai-iltana seurasi välähdys Moskovasta, joka on tuskin jokaisen venäläisen ulottuvilla: ylellinen illallinen hienosti entisöidyn ”Yar”-ravintolan peilisalissa. Vilaus muusta asiakaskunnasta osoitti, että paikka oli kaupungin menestyvien ja muodikkaiden suosiossa.
Maanantaiaamuna ennen lentokentälle lähtöä BBC:n World Service raportoi Moskovan keskustassa tapahtuneista itsemurhapommi-iskuista. Perillä lentokentällä Finnairin käyttämän nuhruisen vanhan terminaalin upottavin valkoisin sohvin kalustetussa business loungessa hiljaisia ja järkyttyneitä ihmisiä kerääntyi television ääreen, kun Venäjän televisio välitti ensimmäiset kuvat pommi-iskuista.
Kotona selvisi, että iskuissa oli kuollut nelisenkymmentä ihmistä ja lukuisia loukkaantunut. Eli Venäjä maksaa kovaa hintaa suurvaltapolitiikastaan, olivat iskun tekijät sitten Tshetsheniasta tai muualta maan levottomilta äärialueilta.

Mahdollisen taidetta

SKKY:n vuosikokous pidettiin keskiviikkoiltana perinteistään rikkaalla Ostrobotnialla sen juhlakerroksessa.
Kokouspaikan historiasta kiinnostuneille kerrottakoon, että talon omistavat Pohjalaiset osakunnat. Niiden puuhamiehet päättivät vuonna 1903 hankkia osakuntia varten oman talon. Kansallismuseon ja Arkadianmäen kupeesta löytyi kaalimaana käytetty tontti, ja vuonna 1912 tontille kohosi W.G. Palmqvistin suunnittelema viisikerroksinen talo. Paria vuotta myöhemmin samassa paikassa perustettiin Jääkäriliike.
”Botta” on tullut tutuksi vuosien varrella monelle radio- ja televisiotoimittajalle, sillä Radio- ja Televisiotoimittajien Liitto on pitänyt jo vuosia liittokokouksiaan Bottalla. Kokousten jälkipuinnit on sitten hoidettu alakerran Manalassa, ja ovatpa jotkut eksyneet myös naapuriin jazzistaan kuuluisaan Storyvilleen, jossa on voinut pongata päivän eduskuntatyöt lopettaneita valtakunnan poliitikkoja.
Poliitikot tietävät (tai heidän pitäisi tietää), että demokratiassa politiikka on mahdollisen taidetta. Vaikka valistunut itsevaltius voi johtaa ainakin vallan käyttäjän kannalta ihanteelliseen lopputulokseen, demokraattinen päätöksenteko on aina kompromissien tekoa. Päämääriä ei saavuteta sanelu- tai pelottelupolitiikalla varsinkaan tänä päivänä, jolloin avoimuuden ja vaikuttamisen odotukset ovat entistä suuremmat.
Näitä mietteitä tuli mieleen kuunnellessa vuosikokouksen jälkeen paikalla olleiden jäsenyhdistystemme edustajien ja henkilöjäsenten mielipiteitä nyt lausunnolla olevasta Kennelliiton jalostusstrategiaesityksestä, joka näyttää saavan tyrmäävän vastaanoton.
Samansuuntaisia ovat olleet myös SKKY:lle jo tulleet yhdistysten lausunnot.
Kun politiikka (myös kennelpolitiikka) on mitä suurimmassa määrin myös mielikuvapolitiikkaa, miten sitten jo tapahtuneita PR-vahinkoja voi minimoida?
Mieleeni tulee esimerkki monen vuoden takaa Yhdysvalloista, jossa kulutustavarajätti Johnson & Johnson joutui kiusalliseen tilanteeseen, kun sen särkylääkepurkkien sisältöä oli päästy sormeilemaan kaupan hyllyllä. Vähättelyn sijasta yritys tuli heti julkisuuteen, pyysi kuluttajilta anteeksi ja veti koko lääke-erän markkinoilta. Tappiota tuli, mutta pitkän aikavälin tappiot olisivat olleet monta kertaa suuremmat ilman tuota toimenpidettä.
Itse SKKY:n nopsaan sujuneen vuosikokouksen päätöksistä voi lukea uutissivuilta.

Koiranäyttelyväki liikkeellä

Koiranäyttelyväki oli taas menneenä viikonloppuna liikkeellä sankoin joukoin. Suurin osa suuntasi Tampereelle kaksipäiväiseen kansainväliseen näyttelyyn. Tampere-hallissa on hyvät näyttelytilat, ja tuomarilistakin oli kansainvälinen Uruguayta ja Brasiliaa myöten, eurooppalaisista ja erityisesti pohjoismaisista kollegoista puhumattakaan.
Sille ei kukaan mahtanut mitään, että vettä tuli taivaalta niin perjantai-iltana kuin koko lauantaipäivänkin, ja Helsingin horisontista katsottuna matalat lumikinokset hupenivat nopeaa tahtia. Koirien saaminen kuivana halliin oli tietysti toinen juttu.
Oma visiittini jäi lyhyeksi, sillä perjantai-iltana VR:n pendolino oli tapansa mukaan jo lähtiessä myöhässä ja perillä vielä vähän enemmän. Lauantaina oltiin sentään täällä päässä aikataulussa, ja matka oli niin nopea, että mietti, miksi joku viitsii tätä väliä edes autolla ajaa.
Tiukan aikataulun vuoksi minulta jäi lauantaina ryhmäkilpailut katsomatta, mutta tulosten perusteella ainakin 9. ryhmissä oli uusia voittajia, joten eivät näyttelyt monotonisiksi käy, kun ”ne yhdet ja samat” eivät aina voita.
Tuomareita tuntuivat puhuttavan eri maissa koirien arvosteluun lanseeratut ”terveysnormit”, joilla ilmeisesti pyritään taittamaan kärkeä ulkopuolisten joskus sensaatiohakuiseltakin arvostelulta. Meillä nämä asiat on huomioitu niin kauan kuin minä muistan, joten tässä ei pitäisi olla ongelmaa.
Joissakin muissa maissa on taas vältetty rotukohtaisten ongelmalistojen laatimista, koska on katsottu tärkeämmäksi lisätä yleistä tietämystä terveysongelmista ja niiden havaitsemisesta sen sijaan, että osoiteltaisiin joitakin rotuja sormella.
Pystykorvaväki puolestaan kerääntyi viime viikonvaihteessa Kokkolaan, josta tulleiden raporttien mukaan paikalla oli monta kaunista kotimaisen rodun edustajaa ja sääkin oli erinomainen: aurinko paistoi, eikä liika pakkanen vaivannut – vaikka kovin palelevaiselta naapuri kuvissa näyttikin.
PS. Tenniksen ystäville uutinen, joka jakaa mielipiteet kahtia: Ranskan avoimien järjestäjät harkitsevat muuttoa Pariisin historialliselta Roland Garrosilta laitakaupungille, koska tuon toukokuun lopulla tiilimurskalla pidettävän kisan infrastruktuuria ei pystytä tilan puutteen takia kehittämään samalla tavalla kuin Australian ja USA:n avoimissa tai Wimbledonissa. Olisipa se sääli!

Hallituksen iltakoulu

Nyt on meneillään varsinainen yhtiökokousten suma: torstaina oli Elisa ja Outotec, ja ensi viikolla näyttää kuin tahti kiihtyisi, sillä listalta löytyy Fortumia, Orionia, F-Securea…
Siinä onkin piensijoittajilla tekemistä, jos mielivät ehtiä yhtiökokouksesta toiseen vertailemaan tarjoiluja.
Tätä edelsi helmikuun tilinpäätössuma, kun yhtiöt julkistivat viime vuoden tuloksensa ja päättivät osingoista.
Ja vuosikertomuksia on työstetty ja painettu kiivasta tahtia, joskin nykyisin näyttää olevan suuntauksena, ettei noita hienoja eepoksia lähetetä automaattisesti kaikkein pienimpien osakepottien omistajille.
Myös rotujärjestöissä ja monissa muissa yhdistyksissä samoin kuin Kennelliitossa on ollut vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen työstämisen aika. Rotujärjestöissä aikataulu on ollut suhteellisen kireä, kun useimmat vuosikokoukset pidetään helmi-maaliskuussa. Kääpiökoirayhdistyksenkin toimintakertomus lyötiin lukkoon helmikuussa ja on jo ollut yhdistyksen sivuilla jäsenten luettavana ennen vuosikokousta.
Kennelliiton aikataulu on yrityksiä ja monia yhdistyksiä verkkaisempi, koska Kennelliiton omistajien eli jäsenten edustajat kokoontuvat omaan ”yhtiökokoukseensa” eli valtuuston kokoukseen vasta toukokuun lopulla.
Kennelliiton hallitus ei selviä toimintakertomusesityksensä hyväksymisestä pelkällä nuijankoputuksella, vaan nytkin kokoonnuttiin keskiviikkoiltana muutaman tunnin ”iltakouluun” muokkaamaan toimintakertomusta ennen kuin hallitus hyväksyy sen virallisesti huhtikuun kokouksessaan. Epäilemättä valtuusto vielä haluaa sanoa oman sanottavansa ennen kuin toimintakertomus on lopullisesti hyväksytty.
Tällä kertaa ”iltakoulu” pidettiin tutuissa tiloissa Espoon keskuksessa, ja onni oli, että kokous oli keskiviikkona eikä torstai-iltana, sillä nyt pääkaupunkiseudulla on ollut aikamoinen liikennekaaos, eikä lumentulolle näytä olevan loppua. Olisiko liika joskus liikaa – sillä kohta huomataan, etteivät lumikinokset ehdi sulaa ennen kuin uusi talvi saapuu!

Kuukauden kirjalähetys

Kauan odotettu kuukauden kirjalähetys saapui viimeinkin. Viiveestä oli varoitettu, koska muutama viikko sitten USA:n itärannikolla tuivertaneet lumimyrskyt haittasivat postin kulkua.
Mitä sitten paketissa oli?
Ensinnäkin Kati Martonin jo vuonna 1982 ilmestynyt ja vuonna 1995 uusittuna painoksena julkaistu elämäkerta ruotsalaisesta diplomaatista Raoul Wallenbergistä, joka pelasti toisen maailmansodan aikana Budapestissa 100000 juutalaista natsien keskitysleireiltä ja katosi sitten itse Neuvostoliiton gulagiin.
Kirjan alussa Kati Marton ihmettelee, miksi Wallenbergien suvun päämies, Marcus Wallenberg, ei pyytänyt hyvää ystäväänsä Urho Kekkosta ottamaan esille Raoul Wallenbergin tapausta kaverinsa Neuvostoliiton päämiehen Leonid Brezhnevin kanssa… Taisi olla suomettumisesta kyse tässäkin.
Toiseksi The New Yorker –lehden reportterin Peter Hesslerin kirja ”Country Driving; A Journey through China from Farm to Factory”, jossa hän kertoo seitsemän vuoden aikana 10000 kilometrin automatkoistaan Kiinassa. Niille, jotka nauttivat hyvästä kirjoittamisesta, New Yorker on ”must”.
Ja kolmanneksi Lynne Olsonin kirja ”Citizens of London” amerikkalaisista, jotka olivat Britannian rinnalla taivuttelemassa Yhdysvaltoja liittymään toiseen maailmansotaan natsi-Saksaa vastaan. Päähenkilöinä ovat Yhdysvaltain Lontoon suurlähettiläs John Gilbert Winant, presidentti Rooseveltin Lend-Lease-ohjelmaa Lontoossa ohjaillut monimiljonääri Averell Harriman ja CBS-yhtiön Euroopan kirjeenvaihtaja Edward R. Murrow (josta George Clooney teki muutama vuosi sitten elokuvan otsikolla ”Good Night and Good Luck” ja jonka presidentti Kennedy nimitti johtamaan U.S. Information Agencya, samaa virastoa, jonka palkkalistoilla olin myöhemmin itse parikymmentä vuotta).
Kirjassa on tietysti tärkeässä osassa Britannian pääministeri Winston Churchill, jolle ei ollut outoa ottaa vastaan ministereitä ja muita tärkeitä vieraita makuuhuoneessaan. Hänen toimistonsa oli usein hänen sänkynsä, jossa hän istui viskilasi kädessään, kanarialintu päänsä päällä ja keskikokoinen musta villakoiransa Rufus vierellään.
Tietenkin kirjassa sivutaan myös kenraali Dwight Eisenhoweria, joka johti liittoutuneiden maihinnousua Euroopassa. Hänkin oli koiraihminen. Hänellä oli bokseri, joka joutui viettämään Englantiin tullessaan kuuden kuukauden karanteenin Lontoon eteläpuolella Hackbridgen karanteenikennelissä – samassa, jossa minunkin villakoirani kärsi karanteeninsa muutama vuosikymmen myöhemmin muuttaessani Englantiin. Ja tietenkin kennelin johto muisti mainita tästä kuuluisasta asiakkaasta…
Eli mielenkiintoisia lukuhetkiä on odotettavissa.