SKKY:n vuosikokous pidettiin keskiviikkoiltana perinteistään rikkaalla Ostrobotnialla sen juhlakerroksessa.
Kokouspaikan historiasta kiinnostuneille kerrottakoon, että talon omistavat Pohjalaiset osakunnat. Niiden puuhamiehet päättivät vuonna 1903 hankkia osakuntia varten oman talon. Kansallismuseon ja Arkadianmäen kupeesta löytyi kaalimaana käytetty tontti, ja vuonna 1912 tontille kohosi W.G. Palmqvistin suunnittelema viisikerroksinen talo. Paria vuotta myöhemmin samassa paikassa perustettiin Jääkäriliike.
”Botta” on tullut tutuksi vuosien varrella monelle radio- ja televisiotoimittajalle, sillä Radio- ja Televisiotoimittajien Liitto on pitänyt jo vuosia liittokokouksiaan Bottalla. Kokousten jälkipuinnit on sitten hoidettu alakerran Manalassa, ja ovatpa jotkut eksyneet myös naapuriin jazzistaan kuuluisaan Storyvilleen, jossa on voinut pongata päivän eduskuntatyöt lopettaneita valtakunnan poliitikkoja.
Poliitikot tietävät (tai heidän pitäisi tietää), että demokratiassa politiikka on mahdollisen taidetta. Vaikka valistunut itsevaltius voi johtaa ainakin vallan käyttäjän kannalta ihanteelliseen lopputulokseen, demokraattinen päätöksenteko on aina kompromissien tekoa. Päämääriä ei saavuteta sanelu- tai pelottelupolitiikalla varsinkaan tänä päivänä, jolloin avoimuuden ja vaikuttamisen odotukset ovat entistä suuremmat.
Näitä mietteitä tuli mieleen kuunnellessa vuosikokouksen jälkeen paikalla olleiden jäsenyhdistystemme edustajien ja henkilöjäsenten mielipiteitä nyt lausunnolla olevasta Kennelliiton jalostusstrategiaesityksestä, joka näyttää saavan tyrmäävän vastaanoton.
Samansuuntaisia ovat olleet myös SKKY:lle jo tulleet yhdistysten lausunnot.
Kun politiikka (myös kennelpolitiikka) on mitä suurimmassa määrin myös mielikuvapolitiikkaa, miten sitten jo tapahtuneita PR-vahinkoja voi minimoida?
Mieleeni tulee esimerkki monen vuoden takaa Yhdysvalloista, jossa kulutustavarajätti Johnson & Johnson joutui kiusalliseen tilanteeseen, kun sen särkylääkepurkkien sisältöä oli päästy sormeilemaan kaupan hyllyllä. Vähättelyn sijasta yritys tuli heti julkisuuteen, pyysi kuluttajilta anteeksi ja veti koko lääke-erän markkinoilta. Tappiota tuli, mutta pitkän aikavälin tappiot olisivat olleet monta kertaa suuremmat ilman tuota toimenpidettä.
Itse SKKY:n nopsaan sujuneen vuosikokouksen päätöksistä voi lukea uutissivuilta.
torstai 25. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti