Tuomarikoulutusta ja televisioväittelyä

Vapun aatonaatto eli torstai-ilta kului tuomarikoulutuksissa.
SKKY:n tuomarikoulutustoimikunnan herrat olivat molemmat taloyhtiöidensä yhtiökokouksessa, joten homma jäi minun harteilleni.
Tällä kertaa olivat vuorossa englanninkääpiöterrierit eli ETT:t ja yorkshirenterrierit. Molemmat ovat rotujensa kotimaassa Englannissa kääpiökoirarotuja, mutta FCI-maissa ne on jostain syystä sijoitettu terrieriryhmään, vaikka aitoja kääpiökoiria ovatkin.
Englanninkääpiöterriereissä tuomarioikeudet saa ilman arvostelukoetta pelkkää penkkiä kuluttamalla. Siitä syystä rodun alajaosto oli järjestänyt paikalle huiman määrän koiria – 14 kappaletta, koiria joka lähtöön.
Nyt mukana koulutettavien joukossa oli myös kaksi viime tuomarikurssilta valmistunutta uutta tuomaria, jotka saavat ETT:n arvosteluoikeudet heti, kun heidät on hyväksytty omissa roduissaan. Säännöt ovat muuttuneet niin moneen kertaan siitä, kun itse valmistuin koiranäyttelytuomariksi, ettei perässä tahdo pysyä!
Myös yorkshirenterriereissä oli monta koiraa paikalla havaintomateriaalina. Osanottajille näytettiin mm. Suomen näyttelyssä kuvattu videopätkä, jossa hylkäävän virheen eli luppakorvat omaava koira pokkaa luokkavoiton ja tittelin. Yorkshirenterrierithän on rotu, jossa tuomareiden on oltava tarkkana, koska näytteilleasettajat yrittävät kaikkia konnankoukkuja turkkien värjäämisestä, karvojen tuperaamisesta ja monimutkaisista tukkalaitteista alkaen.
Tilaisuuden jälkeen ynnäsin osanottajien matkakuluja ja totesin, että kalliiksi tuli, mutta toivottavasti oli sen arvoista.
Torstai-ilta ei päättynyt vielä omiin koulutuksiimme, sillä olin lupautunut olemaan paikalla vielä, kun monivuotinen yhteistyökumppanimme Suomen Pekingeesikerho järjesti samassa paikassa oman tuomarikoulutuksensa.
Ehdin kuitenkin kotiin seuraamaan BBC:n suorana lähettämää Britannian puoluejohtajien kolmatta televisioväittelyä. Näytti siltä kuin konservatiivien David Cameron olisi ollut vahvimmilla. Istuva pääministeri Gordon Brown ei sen sijaan vakuuttanut, ja labourin kannatus näyttäisi olevan lipumassa jopa liberaalidemokraattien taakse. Viimemainitut ovat saaneet puoluejohtajansa Nick Cleggin televisioesiintymisistä ylimääräistä nostetta, mutta kun Britanniassa ei ole käytössä suhteellinen vaalitapa, puolue tuskin yltää parlamentin suurimmaksi puoleeksi.
Keskiviikkona raivokohtauksistaan tunnettu Brown aiheutti aikamoisen myrskyn, kun hän unohti mikrofonin olevan päällä ja haukkui eläkeläisikäisen labour-puolueen naispuolisen äänestäjän, jolle oli juuri maireana makeillut.
Ensi viikon torstain vaaleista tulee jännittävät, joten ainakin meikäläinen on tiiviisti television ääressä.

Gilbert S. Kahn 1928-2010

AKC Gazette -lehti toi ikäviä uutisia: intohimoinen amerikkalainen kääpiökoiraharrastaja ja –tuomari, taidemesenaatti ja Yhdysvaltain kennelklubin AKC:n koiramuseon hallituksen puheenjohtaja Gilbert Kahn oli kuollut äkillisesti kotonaan Floridassa helmikuun lopulla.
Gilbert harrasti elämänsä aikana mm. norwichinterriereitä, griffoneita, japanese chinejä, shih tzuja ja cavalierkingcharlesinspanieleita. Hänen chininsä ja shih tzunsa keräsivät USA:ssa lukuisia ryhmä- ja BIS-voittoja.
Tuomaritehtävissä hän oli viimeksi Suomessa Kääpiökoirayhdistyksen Kaivopuiston näyttelyssä vuonna 2001.
Gilbert oli koulutukseltaan sisustusarkkitehti. Hän oli isoisänsä perustaman mediaimperiumin perillisiä ja omisti koirien lisäksi suurimman osan elämästään hyväntekeväisyydelle. Hän ehti toimia mm. New Yorkin Metropolitan-oopperan ja Newportin taidemuseon hallituksissa. Hän oli myös Pennsylvanian yliopiston eläinlääketieteellisen korkeakoulun hallintoneuvostossa, ja hän lahjoitti yliopistolle eläinlääketieteen professuurin ja tuki sen genetiikan tutkimusta.
Valtavasta omaisuudestaan huolimatta Gilbert oli monella tapaa vaatimaton ja tuli toimeen hyvinkin erilaisista olosuhteista lähtöisin olevien ihmisten kanssa, vaikka joskus me tavalliset kuolevaiset hämmästelimme, miten erilaisia monimiljonäärien huolet olivat.
Tutustuin häneen USA:ssa joskus 1980-luvulla, ja sen jälkeen tapasimme milloin Englannissa Cruftsin näyttelyssä (kun näyttely pidettiin vielä Lontoossa ja Gilbert kutsui tuttaviaan päivälliselle Claridge’s-hotelliin), milloin Westminsterin näyttelyssä New Yorkissa tai täällä Suomessa.
Hänen ensimmäisen Suomen matkansa joskus 1980-luvun lopulla muistan kuin eilisen päivän. Hän oli pitkällä Euroopan ja Aasian matkalla, ja matkatavaramäärä oli melkoinen. Olimme menossa lentämällä koiranäyttelyyn Maarianhaminaan, jonne lennettiin pienillä potkurikoneilla. Helsingissä hotellista lähdettäessä matkatavaroille jouduttiin ottamaan ylimääräinen taksi. Lentokentällä kaikki sujui hyvin, kunnes portilla meille ilmoitettiin, että joudumme odottamaan iltapäivälentoa, koska lentokoneessa oli ylipainoa matkatavaran vuoksi. Kun pääsimme viimein perille, Maarianhaminan lentokentällä odotti juhlallinen rivi matkalaukkuja…
Viimeksi muutama vuosi sitten Westminsterin näyttelyssä Madison Square Gardenissa minulta jäi monen rodun seuraaminen väliin, kun Gilbert oli järjestänyt lounaan, kehänlaitapaikat shih tzu-kehän laidalle ja vierailun Pennsylvanian yliopiston aitioon nauttimaan virvokkeita ja tapaamaan legendaarista Josephine Deubleria, eläinlääketieteellisen tiedekunnan kunniadekaania, joka oli ensimmäinen USA:ssa valmistunut naiseläinlääkäri.
Siellä minulle esiteltiin myös tiedekunnan genetiikan tutkimuksen johtaja ja tutkijoita – ja sain kerrankin olla ylpeä, kun he tiesivät heti, että meillä Suomessa oli Leena Peltonen-Palotien kaltainen genetiikan tutkija.
Gilbert tuli myös Helsingin Maailmanvoittaja-näyttelyyn vuonna 1998 mukanaan useita koiria, esittäjiä ja avustajia. Messukeskuksen viereiseen Holiday Inniin oli varattu liuta huoneita ja autotalliin vuokrattu pari autoa. Koirat eivät voittaneet (hyvin amerikkalaistyylinen shih tzu taisi saada kakkosen). Matka oli kuitenkin onnistunut, ja Gilbert kehui ylpeänä, ettei hän edes tarvinnut vuokraamiaan autoja, kun hän matkusti liikennelaitoksen sarjalipulla raitiovaunussa. Kun vilkaisin lippua, kävi ilmi, että hän ei ollut leimannut lippua, vaan oli matkustanut pommilla koko viikon!
Gilbertillä oli tapana tulla kesäisin Eurooppaan ja viettää viikko tai pari Lontoosta käsin risteilyllä. Useat risteilyt olivat Itämeren risteilyjä Helsingin pysähdyksineen, jolloin sihteeri lähetti kutsun lounaalle ja pyysi varaamaan pöydän hyvästä ravintolasta. Yhtenä vuonna toivomuslistalla oli Palace-hotellin Gourmet-ravintola. Siellä viereisten pöytien liituraitaiset businessmiehet höristelivät korviaan, kun Gilbert selosti, kuka hänen koiristaan oli astunut kenen…
Viimeinen risteilylounas oli pari-kolme vuotta sitten Katajanokan Kasinon aurinkoisella terassilla, jossa lounas venyi tavan mukaan useaksi tunniksi, kun käytiin läpi koirien näyttelysaavutuksia ja kerrattiin kaikkien tuttujen tekemiset. Innostus ei ollut laantunut, ja yhtä innokkaasti hän oli ollut vielä helmikuun alussa Westminsterin näyttelyssä.
Suurta persoonallisuutta jää kaipaamaan.

Louvren koirat ja muita kirjoja

Kaivarin kulmilla oli tänään iltapäivällä tuulisen koleaa, koska merivesi on vielä kylmää. Olympiaterminaalin lämpömittari näytti kuitenkin auringossa 21 astetta. Kasarmitorilla Pääesikunnan kulmilla monet istuivat jo ulkona auringossa, kun itse raijasin isoa roskapussin kokoista plastiksäkkiä – viimeisintä kirjalähetystä, joka olisi mahtunut pienempäänkin pakettiin. On kuulemma halvempaa lähettää säkissä kuin pakettina.
Pussista löytyi Louvren museon tuottama 80-sivuinen ”Dogs in the Louvre”, jonka ovat toimittaneet François Nourissier ja Elisabeth Foucart-Walter. Kirjassa on kuvasuurennoksia vanhoissa maalauksissa ja veistoksissa esiintyvistä koirista. Useimmat koirat ovat erilaisia vinttikoiria ja ajokoiria, joiden perinne Ranskassa on erityisen pitkä ja ansiokas. Seurakoirista mukana on kääpiöspanieleita tai bichon-rotuisia koiria kuten 1500-luvun maalauksessa oleva mustavalkoinen ”Bolognan bichon”. Viehättävä kirjanen.
Olin tilannut myös Paula Byrnen kirjoittaman elämäkerran ”Mad World: Evelyn Waugh and the Secrets of Brideshead”. Evelyn Waugh oli värikäs lehtimies ja kirjailija, jonka meillä tunnetuin teos lienee "Mennyt maailma" (Brideshead Revisited). Useimmat lienevät nähneet joko 1980-luvulla tuotetun televisioversion tai nyt pari vuotta sitten ilmestyneen DVD:n, elleivät ole lukeneet itse kirjaa.
Evelyn Waugh’n ihailijana nimesin parikymmentä vuotta sitten lhasa apso-pentueeni Menneen maailman hahmojen mukaan.
Kuten kirjassakin Sebastian Flyte kuoli nuorena. Charles Ryder esiintyi muutaman kerran täällä näyttelyissä, mutta matkasi sitten diplomaattiperheensä mukana USA:an ja kuoli muutama vuosi sitten Washingtonissa, taisi olla 15-vuotias.
Pentueen kolmas Julia Flyte oli topakka koira, joka viimeisillään kantavana syöksyi lenkkipolun viereiseen ojaan ja oli täyttä vauhtia tappamassa ojassa oleillutta mäyrää ennen kuin omistaja sai rouvaa niskasta kiinni ja kiskottua sen ojasta. Arveli, että toiseksi olisi jäänyt.
Fiksu koira Flyte myös oli: kun synnytyksen aika tuli, se odotti kaikessa rauhassa sunnuntaiaamuna, että heräisin, ennen kuin aloitti synnytyksen! Julian lapset nimettiin sitten Waugh’n ”Kourallinen tomua” (A Handful of Dust) -romaanin henkilöiden mukaan.
Ja sitten vielä paketista oli Christopher Tennantin ”The Official Filthy Rich Handbook”, jossa annetaan vinkkejä siitä, miten maailman loput 0.001% elävät ja olevat – jos vaikka sattuisi tulemaan lottovoitto. Ja Andre Agassin omaelämäkerta, joka aiheutti paljastuksillaan isoja otsikoita muutama kuukausi sitten.

Jääkiekkofinaaleja

Jääkiekossa suosikkiseurani ovat täällä kotona HIFK ja NHL:ssä Madison Square Gardenissa kotipelejään pelaava New York Rangers. Molemmilla on vahva brändi, molemmat ovat aidosti cool, eikä kumpaakaan voi väittää tylsäksi.
Valitettavasti HIFK:n pelit tyssäsivät nopeasti, eikä Rangers päässyt edes Stanley Cupin pudotuspeleihin.
Nyt jäin kuitenkin koukkuun seuraamaan finaaleja, joissa ovat vastakkain TPS Suomen Turusta ja Hämeenlinnan Pallokerho.
HPK on tylsääkin tylsempi joukkue – yhtä hajuton ja mauton kuin esimerkiksi Tappara.
Mutta tämä tuntuu olevan päivän sana: täytyy olla hajuton ja mauton, mukautua joukkoon ja myötäillä muiden mielipiteitä. Silloin pärjää ja on hyvä joukkuepelaaja. Jotkut kutsuvat tätä "dumb down"-efektiksi.
Ei kuitenkaan jääkiekossa, luojan kiitos. Sen on TPS osoittanut ennakkoluulottomuudellaan, ja sen osoitti Ilari Filppula sunnuntai-illan ratkaisumaalillaan.
Valtteri-veljen Detroit Red Wingsille ei käynyt viime yönä yhtä hyvin. Tuli rökäletappio Phoenixin kojooteille, joita ei ole edes pidetty oikeana jääkiekkoseurana, ja niin kierros etenee ratkaisevaan seitsemänteen otteluun.
Kotona Red Wings pelaa Detroitin keskustassa olevalla Joe Louis Arenalla. Samaan rakennuskompleksiin kuuluu myös Cobo Arena. Siellä pidetään vuosittain maaliskuussa Detroitin Kennel Clubin kaksipäiväinen koiranäyttely, jossa koirat ovat yleisön nähtävänä koko päivän (kuten meilläkin ennen vanhaan).
Muutaman kerran Detroitissa käyneenä voin sanoa, ettei käy Valtteria kateeksi. Detroit on rähjäinen ja keskusta miltei autioitunutta slummia, mutta onneksi Kanadan Windsor on muutaman minuutin matkan päässä joen toisella puolella, ja kuka vain voi, asuu autokaupungin ulkopuolella.
Omaan lätkäfinaalisarjaamme palatakseni: Tepsin valmentajasta Suikkasesta taitaa tulla kulttihahmo, niin värikkäitä hänen kommenttinsa ovat. Muualla maailmassa hänen televisiossa esittämänsä lausunnot lähetettäisiin todennäköisesti pienellä viiveellä, jotta joka kolmas sana saataisiin korvattua piippauksella.
Parkanon paronin tyyli ei onneksi näytä tarttuneen Tepsin poikiin, sillä niin huoliteltuja ja siistejä heidän kommenttinsa ovat. Taitaa olla mediakonsultit asialla, kun voi arvata etukäteen, mitä pojat sanovat. Hyvä niin, kunhan ei olla turhan varovaisia, mauttomia ja hajuttomia.

Kaivarisuunnitelmia

SKKY:n erikoisnäyttelystä Kaivopuistossa 29.8.2010 on tulossa tavallista värikkäämpi tapahtuma, kun Helsingin kaupunki järjestää samassa yhteydessä nyt remontoidun Kaivarin puistokujan avajaiset.
Olin aamupäivän neuvottelemassa yhteistyökuvioista sen jälkeen, kun kaupungin edustajat olivat olleet yhteydessä ja ehdottaneet yhteistyötä.
Palaverin perusteella voin luvata, että kaikenlaista jännää on odotettavissa: puiston historiaan kuuluvia hahmoja oman aikakautensa asuissa puiston perustajasta kauppaneuvos Henrik Borgströmistä, Aurora Karamzinista ja Venäjän tsaarista alkaen. Saattaapa olla mahdollista, että puistosta käyskentelee arvovieraiden lisäksi myös luuttua soittava trubaduuri, kävijöitä valokuvaa vanhan hyvän ajan valokuvaaja ja kakkuakin yritetään järjestää juhlien kunniaksi.
Kun koirat olivat olennainen osa puistossa ja sen kylpylässä suurruhtinaskunnan aikana vierailleiden venäläisten aristokraattien elämää, eiköhän puistoon järjestetä myös aristokraattisia koiriaan taluttelevia vieraita historiallisissa asuissa.
Helsingin Pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikkö Pulu-1:n pojat ovat jo lupailleet järjestää paikalle vanhan paloauton, ja uskonpa, että kirjallista työmääräystään odottava hovieläinlääkärimmekin löytää vanhan hyvän ajan eläinlääkärin työtakin.
Hasse Lehtinen on jo luvannut kaivaa esille golfhousunsa, joissa hän 1940-luvulla patsasteli puistossa ja harjoitteli koirien esittämistä.
Nyt pidetyssä palaverissa koordinoimme tapahtuma-aikoja ja –paikkoja niin, että sovimme kaikki sulassa sovussa palaamaan kotiin Kaivariin viime vuoden Hesperian puiston evakkoretken jälkeen. Omalta osaltani voin sanoa, että on todella hienoa, miten hyvin yhteistyö pelaa ja miten hyvin pääkaupungin päättäjät suhtautuvat meihin kääpiökoiraharrastajiin.
Eli nyt vain suunnitteleman piknikkejä ja miettimään vanhoja asusteita!
Lisätietoja näyttelystä Suomen Kääpiökoirayhdistyksen sivuilta.

Rotujärjestön hallituksen kokous

Kevätflunssa harvensi rivejä SKKY:n hallituksen kokouksessa keskiviikkoiltana, mutta monenlaisista asioista pystyttiin päättämään, kun oltiin kuitenkin päätösvaltaisia.
Uusia jäseniä hyväksyttiin tavallista enemmän. Näytti siltä kuin omaan rotuyhdistykseensä tyytymättömiä suositun rodun harrastajia oli nyt tulossa meille jäseneksi. Toivottavasti he muistavat, että jos ei ole tyytyväinen oman yhdistyksen toimintaan, eroaminen ei hyödytä mitään. Jos haluaa vaikuttaa oman yhdistyksensä toimintaan, ainoa tapa on pysyä jäsenenä ja osallistua yhdistyskokouksiin ja niiden päätöksentekoon.
SKKY:n kokoisessa rotujärjestössä kertyy paljon paperia. Tärkeät paperit perustamiskirjoista, tilinpäätöksistä ja tasekirjoista alkaen on tallennettu jo vuosia pankin tallelokeroon. Nyt tehtiin vuosisopimus lämpimän varastotilan vuokraamisesta, jotta muitakaan papereita ei tarvitse säilytellä hallituksen jäsenten komeroissa.
Eilisessä kokouksessa varmistuivat myös rotujärjestön edustajat Kennelliiton valtuuston ensi marraskuussa alkavalla toimikaudella. Vuosikokous oli aiemmin valinnut minut jatkamaan varsinaisena jäsenenä.
Varajäseneksi valittiin Marja Törmä sillä edellytyksellä, ettei hän jatka Suomen Samojedinkoirayhdistyksen varsinaisena valtuustoedustajana, ja hänen ”varamiehekseen” valittiin Yrjötapio Kivisaari. Kun Marjalle tuli jatkopesti sammareiden edustajana, SKKY:n varajäseneksi varmistui Yt. Kivisaari, joka on ollut pitkään mukana kenneltoiminnassa ja vaikuttaa myös kunnallis- ja valtakunnanpolitiikassa.
Tuomarikoulutusasiat olivat tavanomaiseen tapaan esillä kokouksessa. Nyt uutena asiana olivat Virosta tulleet yhteydenotot, kun meiltä on pyydetty apua heidän tuomareidensa kouluttamisessa. Olemmekin jo toimittaneet kirjallista materiaalia mm. ensi viikonloppuna Virossa järjestettävää saksanpystykorvien tuomarineuvottelua varten.
Tähän suhtauduttiin myönteisesti, sillä hyöty on molemminpuolinen, kun suomalaiset koirat kilpailevat Baltian maissa ja virolaiset tuomarit arvostelevat meidän näyttelyissämme.
Lisäksi kokouksessa koottiin yhteen jäsenyhdistysten Kennelliiton ehdotetusta jalostusstrategiasta antamat lausunnot, jotka toimitetaan edelleen Kennelliittoon. Kannanotto on luettavissa SKKY:n uutissivuilta.

Viikonlopun junamatkailua

Viikonlopun matkasta Vaasaan tuli lentorajoitusten vuoksi suunniteltua monimutkaisempi, kun jouduin turvautumaan junaan lentojen sijasta.
Onneksi ostin oman junalippuni kaukoviisaasti torstaina heti, kun kuulin BBC:stä Britannian lentokenttien sulkemisesta, ja ehdinkin ennen VR:n internetpalvelimen kaatumista.
Menomatkalla omassa vaunuosastossani oli vain muutama matkustaja. Lukurauhaa häiritsi vain koirat harrastuksekseen ilmoittavan peruspalveluministerin kärsimätön pikkutyttö, jolle istuminen hiljaa junassa oli liikaa.
En pyrkinyt puhuttelemaan ministeriä hänen koiristaan. Sen sijaan törmäsin ravintolavaunussa samassa osastossa matkaa tehneisiin vaasalaisiin, jotka olivat palaamassa Helsingistä kokouksesta junalla lennon peruunnuttua. Kaikki kolme olivat kissaihmisiä, mutta se ei juttua haitannut.
Toinen herroista oli hyvän ruoan ystävä ja keräsi reseptejä. Jouduin tunnustamaan, että en hallitse huushollihommia, ja jos joudun pakon edessä laittamaan kunnon ruokaa, turvaudun ensimmäiseksi Elizabeth Davidin tai Robert Carrierin kokkikirjoihin.
Ulkomuistista muistin ainoastaan klassisen Quiche lorrainen reseptin (joka ei sisällä juustoa, kuten usein virheellisesti luullaan, varsinkin Amerikoissa). Viiniksi suosittelin hyvää St. Emilionia, ja kehuin äskettäin maistamaani vuoden 1998 grand cru’ta.
Ilmeisesti tämä tepsi, koska minulle tarjottiin firmassa Goebbelsin eli propagandapäällikön virkaa, jonka virallinen titteli oli kuulemma markkinointipäällikkö. Kiitin kunniasta, mutta ilmoitin jättäväni tällä kertaa väliin.
Paluumatka Vaasasta sunnuntai-iltana oli monimutkaisempi. Ensin matkasin taajamajunaksi kutsutulla paikallisjunalla Seinäjoelle. Juna oli sen verran hidas, että ehti katsoa maisemia: luhistuneita latoja, tulvaveden huuhtelemia peltoja, ja näinpä pelloilla joutsenparven sekä kaksi kurkipariskuntaakin.
Seinäjoella puhalsi lakeuden halki purevan kylmä tuuli. Siinä ei voinut miettiä, miten lääkäri oli pari päivää aikaisemmin varoittanut kylmettymisestä, kun Oulusta Helsinkiin menevä Intercity-juna oli reilusti myöhässä – kuulemma radan routavaurioiden vuoksi, vaikka joku vääräleuka epäili asialla olleen VR:n perusteita kaivavien myyrien.
Vaunuosastossani oli nyt huomattavasti menomatkaa tiiviimpi tunnelma, sillä Lapissa hiihtämässä olleet liikemiehet olivat joutuneet turvautumaan junaan lentojen sijasta.
Juna teki ylimääräisiä pysähdyksiä, ja niin pysähdyttiin myös Dixissä eli Tikkurilassa, missä nämä lomailijat taiteilivat alakertaan suksipakettiensa kanssa päästäkseen lentokentälle, minne olivat jättäneet autonsa parkkiin lomalle lähtiessä.
Nälkä ehti matkalla tulla, mutta ravintolavaunusta löytyi vain pari reissumiestä. Meno oli sellaista, että pakenin kiireen vilkkaa humalaisten örinöistä takaisin omaan vaunuosastoon. Kotona olin hieman ennen puoltayötä, ja nyt mietin, tuliko uusi flunssa.
Viikonlopun koiranäyttely Vaasan Botnia -hallissa oli hyvin järjestetty ja kaikki pelasi siitäkin huolimatta, että ulkomaiset tuomarit virolaisia lukuun ottamatta joutuivat peruuttamaan tulonsa. Niin sitten näyttely vietiin läpi pääasiassa kotimaisin voimin.
Sunnuntaiaamuna monilla oli hankala matka Vaasaan, sillä yön ja aamun aikana satoi lunta, mutta pienet vastoinkäymisethän eivät koiraharrastajien matkaa keskeytä, mikä on tullut moneen kertaan todistettua.
Omalta osaltani totesin, että viikonlopun jälkeen on hyvä palata normaaliin päiväjärjestykseen eikä tarvitse ensi viikonloppuna miettiä, miten matkojaan järjestäisi.

Uusia tuulia FCI:ssä

Kansainvälisen koiranjalostusliiton ja meidän kattojärjestömme FCI:n lehti ei ole yleensä tarjonnut kovin mielenkiintoista luettavaa, ja sekin vähä, mitä on ollut, on ollut varsinaista kapulakieltä.
Juuri ilmestynyt uusin numero tekee virkistävän poikkeuksen ja antaa aiheen olettaa, että uudet tuulet alkavat puhaltaa myös vanhoillisessa FCI:ssä.
Lehden kanteen on valittu ikääntyvä ranskalainen elokuvaidoli Jean-Paul Belmondo yorkshirenterrierinsä kanssa.
Sisäsivuilta löytyy sujuvalla englannilla kirjoitettu FCI:n uuden varapuheenjohtajan, saksalaisen Christofer Habigin haastattelu.
Habigilla on pitkä ura viestintään, edunvalvontaan ja suhdetoimintaan liittyvissä tehtävissä (ja olimmepa joskus ammoisina aikoina saman työnantajan palveluksessa.) Nykyisin hän on suuren saksalaisen, globaalisti toimivan pankin sponsorisuhteista vastaava varapresidentti.
Ennen FCI:n hallitukseen valintaansa Habig oli kolmivuotiskauden Saksan kennelliiton VDH:n puheenjohtajana ja uudisti sen organisaation ja toimintatavat.
FCI:n lehdessä hän kartoittaa nyt näkemyksiään FCI:n ja järjestäytyneen koiraharrastuksen roolista.Monet teesit eivät tulleet yllätyksinä, sillä muistan puhuneeni pitkään hänen kanssaan samoista asioista jo useita vuosia sitten.
Habig korostaa FCI- ja rotukoirabrändin vahvistamisen tärkeyttä, vuorovaikutteisuutta ja vastavuoroisuutta. Hän ottaa kantaa myös eri maissa meneillään olevaan, rotukoirien terveyttä koskevaan keskusteluun ja toteaa, että julkinen keskustelu aiheesta ei ole aina totuudenmukaista. Hän mainitsee esimerkkinä englanninbulldogin ja toteaa, että tuomarin näkökulmasta rotu ei ole ollut koskaan niin terve kuin se on nyt!
Meilläkin käytävän keskustelun mausteeksi haluan lainata otteen Habigin haastattelusta.Häneltä kysyttiin, mikä hänen kokemuksensa mukaan toimii ja mikä ei, jos jossain maassa tarvitaan muutosta terveysasioissa. Näin hän vastasi:
”En usko minkäänlaisiin ylhäältä saneltuihin uudelleenkoulutusohjelmiin. Ne eivät toimi demokraattisesti johdetuissa kennelliitoissa. Toiseksi emme saisi koskaan antaa meidän harrastuksemme selkärankana olevien laatukasvattajien sekoittua pentutehtailijoihin. Jos otamme molempien rahat, emme pysty erottelemaan näitä kahta julkisessa keskustelussa. Jos kieltäytyy rekisteröimästä valvomattomien kasvattajien pentuja, silloin voi olla luottavainen, että oma järjestelmä toimii roolimallina. Kolmanneksi rotujärjestöille pitää antaa se elintärkeä rooli, jonka ne ansaitsevat. Ne ovat asiantuntijoita. ”Yleismiehet” kennelliittojen hallituksissa ovat vääriä henkilöitä tekemään rotukohtaisia päätöksiä. Muutosten tulisi olla aina yhteisten ponnistelujen tuloksia, ja niiden tulisi perustua yhteiseen analyysiin olemassa olevasta tilanteesta.”
Asiantuntevaa tekstiä arvovaltaiselta taholta.

PS. Ne, jotka seuraavat muutakin kuin koira-asioita, ovat varmasti kiinnostuneita Britannian toukokuun 6. päivänä pidettävistä parlamenttivaaleista. Nyt ensimmäistä kertaa kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat (työväenpuolueen Gordon Brown, konservatiivien David Cameron ja liberaalidemokraattien Nick Clegg) kohtaavat kolmessa suorana lähetyksenä lähetettävässä televisioväittelyssä, joista ensimmäinen on luvassa huomenillalla klo 22.30 Suomen aikaa. Brittifanina odotan suurella mielenkiinnolla BBC:n suoraa lähetystä…

Tuomarikoulutusta ja golfia

SKKY on aloittanut taas tuomarikoulutusten sarjan, joten keskiviikkoiltana olimme naapurin kanssa Pasilassa kouluttamassa tulevia ulkomuototuomareita griffoneissa, ranskanbulldogeissa ja bostoninterriereissä.
Koiria oli jälleen tuotu paikalle ympäri etelä-Suomea, jotta osanottajat voisivat itsekin katsoa hyviä rotunsa edustajia ja vertailla niitä toisiinsa. Koulutettavia oli jälleen tusinan verran – osa uusia, osa kertaamassa vanhaa. Osa osallistuu innokkaasti keskusteluihin ja esittää kysymyksiä, mutta joukkoon mahtuu aina jokunen, joka antaa ymmärtää, että hän osaa jo…
Sunnuntaina olimme sitten Hasse Lehtisen kanssa useamman tunnin testaamassa uusia tuomaritoivoja näiden tiedoista saksanpystykorvissa. Vaikka näillä ns. saksalaisilla roduilla on yhteinen rotumääritelmä, rotuihin sisältyy kaksi alkuperältään ei-saksalaista rotua, pomeranian ja keeshond, joten kustakin variaatiosta paikalla oli useita koiria.
Kaikki kokelaat selvittivät arvostelukokeen, joten saimme kolme uutta ulkomuototuomaria, joista kaksi, Jussi Liimatainen ja Esa Ruotsalainen, ovat lähtöisin SKKY:stä. Kolmas, Kirsi Honkanen, harrastaa hänkin klein- ja mittelspitzejä. Neljäs hyväksytty oli ns. näytön antanut Juha Putkonen.

Tuon tilaisuuden myötä olin ensimmäistä kertaa Kennelliiton omistaman Show Media-yhtiön vuokratiloissa Lohjalla, mistä ulkopuoliset voivat vuokrata tiloja omiin tilaisuuksiinsa. Vuokra kuulosti kovalta paikan sijainti huomioon ottaen, mutta meidän pitäisi säästyä ylimääräisistä siivouslaskuista, kun pojat imuroivat kiltisti matot tilaisuuden päätteeksi.
Matka tuonne Lohjan perukoille on näin Kaivarin kulmilta katsottuna pitkä ja hankala, jos ei halua lisätä tarpeettomasti ympäristöpäästöjä ja haluaa käyttää julkisia kulkuneuvoja. Tällä kertaa olimme tehneet treffit tilaisuudessa valvojana olleen Nunne Holmin kanssa Lauttasaareen, joten sain kyydin ja säästyin parin kilometrin kävelyltä bussipysäkiltä.
Nunne hoiteli myös suvereenisti tilaisuuden nuorimman osanottajan, kun äiti esitti kehässä keeshondia.
Sunnuntaina ehdin sopivasti kotiin katsomaan Paris-Roubaux- pyöräilykilpailun loppuhuipennuksen viime aikoina kovassa kunnossa olleen Sveitsin Fabian Cancellaran ottaessa ylivoimaisen voiton.
Myöhäisillan tunteina oli vuorossa golfin U.S. Masters, jota on voinut seurata suorana lähetyksenä Nelosen Sport Pro’lla torstai-illasta lähtien. Jännittävän pelin lisäksi silmä lepää Augusta National -golfklubin hienoissa maisemissa, vaikka näytti kuin kevät olisi sielläkin myöhässä, sillä azaleat ja magnoliat eivät tarjonneet aivan samanlaista väriloistoa kuin aikaisempina vuosina.
Tämänvuotisen Mastersin vihreän voittajan takin puki päälleen jo kolmatta kertaa viime vuosien suosikkigolfareihini kuulunut Phil Mickelson, jonka peliä on aina jännittävää seurata: hän ei varmistele, vaan lyö täysillä mahdottomiltakin näyttäviä lyöntejä.
Lauantai-iltana hän teki peräkkäisillä rei’illä eaglet. Sunnuntain alkurei’illä hänellä oli epäonnea, kun birdie-putin puttausvaiheessa pallon jo ollessa liikkeellä reikää kohti sen tielle lensi oksanpätkä, josta pallo pomppasi sivuun. Puntit tasaantuivat 13. reiällä, jonne tultaessa hän löi puiden välistä niin uskomattoman lyönnin, että sitä varmasti näytetään moneen kertaan vielä jälkeen päin.
U.S. Masters on hieno turnaus ja klubilla hieno historia klubin edesmenneen jäsenen, kenraali ja presidentti Eisenhowerin mukaan nimetystä vesiesteestä lähtien. Ainoa asia, joka minua kaihertaa, on, että klubi ei vielä tänä päivänäkään hyväksy naisia jäseneksi. Kuvia ja tuloksia Mastersista voi katsoa tästä linkistä.

Muistoja Kaivarin kulmilta

Huvikummun Eija Koskelin kertoi lukeneensa tätä blogia ja sen olleen niin ”kotosta”. Julkaisen Eijan luvalla hänen lapsuuden muistojaan Kaivarin kulmilta muidenkin iloksi. Näin Eija kertoi:

”Muistan kun isän setteriuros karkasi multa ryssänlähetystön pihalle (oli semmonen juniori ja kaponen uros joka mahtu hyvin niistä terästankojen välistä) ja painatti siellä pitkin tulppaanipenkkejä oravien ja lintujen perässä kurkku ja häntä suorana. Me asuttiin sillon Vuorimiehenkatu 7:ssä, joten Tomin karkailu ei ollut ainutkertaista. Monesti olin ihan varma että ne ampuu sen...ja pelkäsin että sitten faija ampuu mut. Se oli mettämies...
Ja - olen syntynyt siellä vanhassa kätilöopiston puutalossa. Ennen kansakouluikään tuloa (muutimme sitten Pietarinkadulle) rosvosimme vielä likkakaverin kanssa kadunkulmassa olleen jätskikojun. Siihen aikaanhan vaan vedettiin pressut päälle. Kaivettiin käsin jätskiä säiliön pohjilta ja jäätiin verekseltään kiinni siitä tiskin päältä istuksimasta. Joku oli tuntenut meidät ja soitti mutsille ja faijalle. Arvaa tuliko selkäsauna? Tuli. Vanhemmat joutu maksamaan koko kojun jätskit. Kun ne säiliöthän piti kuulemma heittää pois...
Viimenen talvi Vuorimiehenkadulla päätty meikäläiseltä Kirurgin sairaalaan. Likkakaveri mottas mua lumilapiolla (ja siihen aikaanhan ne oli vaneria joissa metallireuna!) kulmaan ja verta tuli kun esteristä. Olin kuulemma uhitellut ettei se uskalla lyödä. Mutta uskalsi vaan. Mutsi sattu just sillon katsomaan seitsemännen kerroksen kotiparvekkeelta ja meinas tulla alas samantien. Onneks se kuitenkin käytti hissiä. Ja Koskeliinia vietiin taksilla Kirralle. Myöhemmin likkakaveri tuli mutsinsa kanssa anteekspyynnölle ja me oltiin taas kavereita...!”

Lisättäköön tähän, että Eijan ura griffoneiden parissa urkeni Pietarinkadun yleisestä saunasta, missä hän ostaa pamautti ensimmäisen rihvelinsä. Tämä on todistettu Helsingin Sanomien palstoilla, kun muutama vuosi sitten Hesarin kaupunkitoimituksen toimittaja Kari Räisänen tuli Moksu-cavalierinsa kanssa tekemään juttua meidän Kaivarin näyttelystämme.
Hän tarvitsi sanavalmiin haastateltavan, joten usutin hänet Eijan kimppuun. Tiesin, että sieltä tulee otsikoihin sopivaa tavaraa, ja etusivullehan päästiin. Ja kun hän halusi malliksi oikean koiratuomarin arvostelun Moksusta, ohjasin hänet naapurin kehään. Naapuri keskeytti arvostelunsa ja supliikkimiehenä antoi lehteen painettavaksi sopivan arvostelun Moksusta.
Omat koirani tapasivat Moksua täällä Kaivarin kulmilla, ja hyvin tultiin juttuun. 14-vuotiaaksi eläneen stadilaiskoira Moksun tarina löytyy Helsingin Sanomien arkistosta. Kannattaa lukea.

Hachiko-koiran tarina

Hachiko-akitan tarina (Hachiko: A Dog’s Story, suomeksi otsikolla Hachiko – Tarina uskollisuudesta) oli niin viehättävä ja liikuttavakin elokuva kuin voi odottaa.
Elokuva perustuu tositapahtumiin. Japanissa vuonna 1924 syntynyt Hachi (pentueen kahdeksas pentu) odotti säännöllisesti työstä palaavaa professori-isäntäänsä Tokion Shibuyan rautatieasemalla. Kun isäntä kuoli töissä sydänkohtaukseen eikä tullutkaan kotiin, koira palasi uskollisesti asemalle joka ilta kuolemaansa asti vuoteen 1935.
Kun koiran tarina levisi, sille pystytettiin rautatieasemalle patsas, ja yksi aseman uloskäynneistä nimettiin sen mukaan.
Hachikon tarinasta on tehty Japanissa elokuva 1980-luvulla. Nyt viime vuonna valmistunut ja pääsiäisenä meillä ensi-iltansa saanut, Lasse Hallströmin ohjaama amerikkalainen elokuvaversio sijoittuu Rhode Islandilla olevaan, hyvin tyypilliseen amerikkalaiseen pikkukaupunkiin. Pääosissa ovat Richard Gere ja Joan Allen – sekä tietenkin akita, jonka roolissa pentuna näyttäisi olevan shiba inu. Useimmilta katsojilta taisi silmät kostua siinä vaiheessa, kun vanha akita asettui viimeistä kertaa omalle paikalleen rautatieaseman eteen odottamaan isäntäänsä.
Muita Hachikon tavoin uskollisuudestaan kuuluisia koiria on mm. Greyfriars Bobby, skyenterrieri, jonka kerrotaan vartioineen isäntänsä hautaa 14 vuoden ajan 1800-luvulla Edinburghissa. Koiralle on sittemmin pystytetty Skotlannin pääkaupunkiin patsas.
Kettuterrieriharrastajalle on varmasti tuttu kertomus vuonna 1910 kuolleen Britannian kuninkaan Edward VII:n kettuterrieristä Caesar of Notts’ista, joka seurasi isäntäänsä hautajaissaattueessa. Koiran surun on ikuistanut kuuluisa koiramuotokuvamaalari Maud Earl maalaukseen ”Silent Sorrow”, joka on nykyisin USA:n kennelklubin AKC:n taidekokoelmissa.
Kuninkaan elinaikana Caesar seurasi isäntäänsä kaikkialle – myös ulkomaanmatkoille, joilta se palasi ilman karanteenia, koska kuninkaan mielestä hän voi rikkoa lakeja, jos hän kerran niitä vahvistikin.
Caesar ei toki ollut kuninkaan tai hänen tanskalaissyntyisen kuningattarensa Aleksandran ainoa koira: kuningaspari kasvatti mm. basset houndeja, clumberspanieleita, chowchoweja ja ranskanbulldoggeja Sandringham-kennelissään. (Bassetpiireissä kerrotaankin perimätietona, että aina kun englantilaissukuisista basseteista on syntynyt spanielihapsuisia, pitkäkarvaisia pentuja, syy löytyy Sandringhamista, jossa bassetit ja clumberit olivat jossain vaiheessa sekoittuneet. Nimimerkki omakohtaista kokemusta on.)

Merlepommit pannaan

Saksasta tuli tieto, että saksanpystykorvien rotujärjestö, Deutsche Spitze-klubi, on hyväksynyt yleiskokouksessaan SKKY:n esityksen näiden rotujen rotumääritelmän muuttamisesta. Rotumääritelmään lisätään hylkääviin virheisiin merle-väri.
Rotumääritelmän muutos menee seuraavaksi Saksan kennelliiton VDH:n kautta FCI:n rotumääritelmätoimikunnan ja sitten FCI:n hallituksen käsittelyyn. Voimaantulo riippuu siitä, ehtiikö muutos FCI:n rotumääritelmätoimikunnan parin viikon päästä pidettävään kokoukseen, vai siirtyykö seuraavaan, sillä toimikunta kokoontuu kerran, pari vuodessa.
Esitimme merle-värin lisäämistä hylkääviin virheisiin, koska meilläkin on jo kaupiteltu ”ensimmäisenä Euroopassa” merlevärisiä pomeranianeja. Koirat ovat USA:sta lähtöisin olevia ns. ”designer dog”-koiria, jotka eivät ole taustaltaan puhdasrotuisia pomeranianeja, koska merle ei ole rotuun kuuluva väri.
Aiemmin täällä kaupiteltiin kovasta hinnasta merlevärisiä chihuahuaoita vedoten ostajiin juuri tuolla värin harvinaisuudella – vaikka se ei chihuahuan väri ollutkaan. Joissakin Euroopan maissa merle-chihuahuoita ei rekisteröity tai niitä ei saanut käyttää jalostukseen. Meilläkin merle-merle-yhdistelmät rodusta riippumatta ovat kiellettyjä värin tuomien terveysongelmien vuoksi.
Chihuahualla merle-väri lisättiin hylkääviin virheisiin jokin aika sitten rodun kotimaan Meksikon aloitteesta.
Kun kauppiaat haluavat rahastaa ja ostajat haluavat harvinaisuuksia, näitä räätälöityjä ”rotuja” on kehitetty lisää. On mustavalkoisia harlekiinivillakoiria, ja USA:ssa ja joissakin Euroopan maissakin on ollut kaupan erikoisuutena sini-valkoisia yorkshirenterriereitä, joissa valkoinen väri on korvannut rodulle ominaisen kullanruskean tan-värin.
USA:n kennelklubi on jo lisännyt värejä koskevan maininnan yorkkien rotumääritelmän hylkääviin virheisiin. FCI:ssä (ja siten Suomessa) on käytössä rodun alkuperämaan eli Britannian rotumääritelmä, jossa ei listata hylkääviä virheitä, vaan todetaan, että virheestä on rangaistava sen vakavuuden mukaan. Ja virheellinen väri on ainakin minun kirjoissani aina hylkäävä virhe.
Saksan päätös pomeranianin osalta on enemmän kuin tervetullut, ja jälleen kerran osoitus siitä, mitä hyvillä kansainvälisillä suhteilla ja kansainvälisellä yhteistyöllä saadaan aikaan.

Pääsiäinen pääkaupungissa

Jos ei ole pääsiäispyhinä koiranäyttelyssä eikä välitä hiihtolomasta Lapin ökykelohonkahuviloissa, kaupungissa on tänä päivänä paljon tekemistä myös juhlapyhinä.
Lappu on luukulla yhä harvemmissa paikoissa, ja ihmisiäkin on liikkeellä vuosi vuodelta enemmän, vaikka meidän Kaivarin kulmilla on edelleenkin tavallista hiljaisempaa.
Pitkänäperjantaina kaupat olivat kiinni, mutta kuntosali oli auki yhteentoista illalla, nuorisoa lappoi keilahalliin, monet ravintolat kulmakunnan Sikalasta alkaen olivat auki, ja elokuvateattereissa pyöri mielenkiintoisia elokuvia.
Lauantai-iltana olimme katsomassa Jason Reitmanin ohjaamaa elokuvaa ”Up in the Air”, jossa George Clooneyn esittämä ”urasuunnittelukonsultti” matkustaa ympäri maata antamassa potkuja työntekijöille, kun yritysten johtajilla ei ole selkärankaa hoitaa näitä ikäviä töitä itse – vaikka heille ei makseta kunnon palkkaa vain siitä, että he poimivat rusinat pullasta.
Samalla urakonsultti kerää lentoyhtiöiden ja hotellien bonuspisteitä päästäkseen sellaiseen palvelutasoon, jota lentomatkustaminen joskus tarjosi…
Muistan hyvin sen ajan, kun työmatkoilla sai automaattisesti siirron turistiluokasta businekseen ja joskus Atlantia ylitettäessä jopa ensimmäiseen luokkaan, ja matkustamisessa oli joskus jopa glamouria.
Nyt ovat ensimmäiset luokat kadonneet useimmilta lennoilta, ja lennoilla tarjotaan harvemmin mitään kunnollista syötävää, ellei ole itse valmis maksamaan kuivuneista sämpylöistä ja muusta roskaruoasta tai pysty vaikuttamaan lentoyhtiön valintaan.
Mikä onkaan hohdokkaampaa kuin tulla koiranäyttelyn jälkeen sunnuntai-iltana lentokentälle likaisena ja nuhruisena (ja joskus litimärkänä) ja ennen kaikkea nälkäisenä!
Elokuva oli joka tapauksessa katsomisen arvoinen. Toisena pääsiäispäivänä on sitten vuorossa ”Hachiko – Tarina uskollisuudesta”, joka perustuu tositarinaan japanilaisesta akitasta.
PS. Satuitteko katsomaan, miten Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen jäsen Leena Parviainen puhui järkeviä pitkänäperjantaina Nelosen uutisissa?