Kansainvälisistä valionarvoista

Kun päätöksiä tehdään, aivan yhtä tärkeää kuin itse päätös on sen kirjaaminen täsmällisesti pöytäkirjaan, ettei tarvitse jälkeenpäin miettiä, mitä joskus on tullut päätettyä.
Jos meillä on ollut ongelmia tässä suhteessa, vielä suurempia nämä ongelmat taitavat olla kennelliittojen kansainvälisessä kattojärjestössä FCI:ssä, missä päätöksen ymmärtämistä vaikeuttaa vielä joskus kömpelö ja monitulkinnainen englannin kieli.
Sen pöytäkirjoja lukiessa saa usein arvailla, mitä päätöksessä on tarkoitettu, kun itse tekstissä asiaa ei ole ilmaistu täsmällisesti – siitäkin huolimatta, että lakituvassa FCI:n neljästä virallisesta kielestä pätee englanti.
Tästä on hyvänä esimerkkinä viime heinäkuussa pidetty FCI:n yleiskokous.
Kokouksessa mukana ollut Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja kertoi Koiramme-lehden puheenjohtajan palstallaan yleiskokouksen päättäneen, että ”Suomen, Ruotsin ja Norjan ehdotuksesta, että näiden maiden kansallisilta metsästyskoiraroduilta vaaditaan käyttötulos kansainvälisen valion arvoon. Suomalaisista roduista päätös koskee suomenajokoiraa, suomenpystykorvaa ja karjalankarhukoiraa, Suomessa asuva koira saavuttaa kansainvälisen muotovalion arvon vain, jos sillä on vaadittava käyttötulos.”
Minulle soitti heti kohta suomenajokoiraharrastaja, joka kysyi, mitä tämä päätös tarkoittaa, kun näiltä roduilta on tähänkin asti vaadittu käyttötulos täyteen kansainvälisen valion arvoon, joka nykyisin tunnetaan C.I.B.-lyhenteellä. Tarkoittaako se, että näiden rotujen koirat eivät enää voi saada kansainvälisen näyttelyvalion (CIE) titteliä?
Lupasin yrittää selvittää asiaa. FCI:n yleiskokouksen pöytäkirjassa on jäsenmaiden esitykset -otsikon alla asiana ”Ruotsi, Norja ja Suomi: CIE ”. Keskustelua kuvataan muutamalla rivillä ja päätöksessä todetaan: ”Lopulta päätös hyväksyttiin erittäin suurella ääntenenemmistöllä (1 ääni vastaan)”. Sanallakaan ei mainita, mitä esitys koski ja mitä päätettiin.
Lopulta sain ongittua esille liitteen, jossa tuo esitys oli, mutta eihän sitä ole missään julkaistu osana pöytäkirjaa. Esitys oli tuttua tekstiä, jonka olin laatinut jo muutama vuosi sitten näiden kolmen Pohjoismaan puolesta FCI:n hallitukselle.
Lyhykäisyydessään esitys ja sen hyväksyminen todellakin tarkoittaa, ettei Suomen, Ruotsin ja Norjan omiin kansallisiin metsästyskoirarotuihin kuuluva koira voi saavuttaa kansainvälisen näyttelyvalion arvoa, jos sen omistaja asuu jossakin näistä kolmesta maasta.
Eli suomalaisen omistama norjanharmaahirvikoira voi kerätä niin paljon CACIB:eja kuin haluaa, mutta sille ei myönnetä CIE-arvoa. Espanjassa tai Meksikossa asuvan omistajan koira saa, koska siellä ei järjestetä samanlaisia rodunomaisia käyttökokeita kuin meillä Pohjolassa.
Nyt tietenkin voisi kuvitella, että asiasta olisi jo tiedotettu selkeästi, ettei kukaan erehdy lähtemään turhaan hakemaan metsästyskoiralleen, vaikkapa suomenajokoiralle, CACIB:eja muualta Euroopasta, mutta tämä olisi kai liikaa toivottu!
Jos tämä kuulostaa sekavalta, yhtä sekavaa näyttää olevan tänä päivänä kansainvälisen valion arvon saavuttaminen koirille, joiden sukutaulussa on muita kuin FCI:n hyväksymään viralliseen rekisteriin kuuluvia koiria.
Koiranomistajia ei lohduta, jos suomalainen koira ei saa tuota tavoiteltua kansainvälistä titteliä, mutta sen Ruotsissa asuva pentuesisar saa. Ja siitä on syyttäminen vain meidän omaa rekisteröintijärjestelmäämme, jossa koiria on merkitty virallisen rekisterin lisäksi myös erikoisrekistereihin. Oma sotkumme, joka tulisi selvittää mitä pikimmin.