Pakkoeläkkeelle

Koiraihmisissä on monenlaisia värikkäitä persoonallisuuksia.
Kuten viikonvaihteessa soitellut, jo iäkkäämmänpuoleinen rouva, jolla oli venäjänvinttikoiria. Hänet näki usein minkkiturkin helmat liehuen ulkoiluttamassa koiriaan Kaivarissa. ”Isoille asioille” hän vei koiransa Tehtaankadulle Neuvostoliiton lähetystön eteen, eikä lähetystöä vartioinut poliisikaan voinut muuta kuin myötäillä rouvan ilmoittaessa, että koirat tulevat asioilleen kotimaansa kamaralle!
Sama rouva ja toinen minkkiturkkinen, ”Pullo-Iitana” tunnettu leidi kunnostautuivat aikanaan keräämällä suuren määrän tyhjiä pulloja Kalliossa ja lahjoittamalla rahat Elisabeth Rehnin presidentinvaalikampanjaan.
Nyt rouva soitteli ja muistutti, että yhteinen tuttavamme USA:ssa täyttää kohta 82 vuotta ja kehotti lähettämään pari pakettia Juhla-Mokkaa, syntymäpäiväsankari kun tykkää suomalaisesta kahvista, joka on meikäläisen makuun hieman mautonta ja latteaa.
Ikävuosistaan huolimatta tämä herra, ydinase- ja asevalvonta-asiantuntija, reissaa edelleen pääkaupungin Washingtonin ja Kalifornian Stanfordin yliopiston välillä puhumassa ja luennoimassa oman alansa kysymyksistä.

***
Tuli mieleen, että joillakin aloilla asiantuntemusta arvostetaan ikään katsomatta, mutta koiranäyttelyt ovat ilmeisesti liian tärkeitä ikääntyneille asiantuntijoille!
Viime keväänä nimittäin suomalaiset tuomarit saivat kirjeen, jossa kerrottiin tuomarioikeuksien lakkaavan 80 ikävuoden tultua täyteen.
Monelle ikäraja ei liene ongelma. Tuon päätöksenteon aikaan meillä oli tietääkseni pari 80 vuotta täyttänyttä tuomaria, jotka olivat jo käytännössä jääneet tyylikkäästi eläkkeelle eivätkä olleet vastaanottaneet tuomarikutsuja useampaan vuoteen.
Jotkut toiset ovat tuosta edessä häämöttävästä yläikärajasta närkästyneet. Joku kuuluu tokaisseen, että voivahan sitä sitten arvostella Englannissa. Valitettavasti sekään ei käy, kun Suomen Kennelliiton ja Englannin kennelklubin välisen tuomarisopimuksen mukaan Englanti hyväksyy vain tuomareita, joilla on voimassa olevat tuomarioikeudet.
Ruotsiin muutollakin on uhkailtu, ja sehän onnistuu, kun Ruotsissa ei vastaavaa yläikärajaa ole. Ja tässä tuo meidän yläikärajamme ongelma piileekin.
Me voimme tietenkin päättää omista ikärajoistamme, mutta samalla me asetamme omat tuomarimme eriarvoiseen asemaan muiden maiden tuomareiden kanssa. FCI:n sääntöjen mukaan nimittäin kukin FCI-maa hyväksyy toinen toistensa tuomarioikeudet.
Eli jos joku näyttelytoimikunta Suomessa sattuu kutsumaan 90-vuotiaan tuomarin jostakin toisesta maasta, Kennelliitto ei voi kieltäytyä hyväksymästä tällaista tuomaria rikkomatta FCI:n sääntöjä.
Koko ikärajakysymys olisi tietenkin voitu ja olisi pitänytkin ratkaista tekemällä asiaa koskeva aloite FCI:lle, istuuhan meillä edustaja FCI:n tuomaritoimikunnassa. Näin kaikki tuomarit, niin suomalaiset kuin ulkolaisetkin, olisivat samalla lähtöviivalla.
Kokonaan toinen asia on, kuinka moni veteraani-ikään ehtinyt tuomari haluaa enää edes seistä koko päivää sään armoilla kuraisella urheilukentällä. Hoksottimetkaan eivät ole aina iästä kiinni. Sen osoitti joku vuosi sitten erikoisnäyttelyssämme hyvin iäkäs englantilainen tuomari. Tietäen hänen ikänsä tarkistin englantilaisilta tuttavilta, pärjääkö hän matkustamisessa ja arvostelussa. Vastaus oli: ”She is a tough old boot” eli sitkeä kuin vanha saapas. Oikeassa oli: rouva oli valmis jo ennen nuorempia tuomareita, ja koirat olivat niin jämptisti järjestyksessä kuin pitikin!

Valtuustoaloite koirarekisteriohjeesta

Suomen Kääpiökoirayhdistys on tehnyt Kennelliiton marraskuussa kokoontuvalle valtuustolle aloitteen Koirarekisteriohjeen palauttamiseksi valtuuston hyväksymäksi Koirarekisteri- ja rotukirjasäännöksi.
Perusteluna esitykselle totesimme, että koirien rekisteröimistä koskevat määräykset koskettavat suurta joukkoa Kennelliiton jäseniä ja ovat yhtä tärkeitä kuin esimerkiksi näyttelysäännöt tai yksittäiset koesäännöt.
Nythän Koirarekisteriohje muuttuu niin nopeaa tahtia, etteivät kasvattajat ja tavalliset kuolevaiset tahdo pysyä perässä. Niin monimutkaisia tuon ohjeen määräykset ovat, että joskus saa tutkia oikein suurennuslasilla, mitä siinä vaaditaan.
Ihmekös sitten, että Kennelliiton hallitukselle tulee nippukaupalla poikkeuslupa-anomuksia, kun pentueen silloin, toisen tällöin teettävät harrastajakasvattajat eivät ole olleet selvillä ohjeen viimeisimmistä kiemuroista. Ei meikäläinenkään muista ulkomuistista, mitä kaikkea siinä vaaditaan.
Vielä vuoteen 1996 saakka Koirarekisteri- ja rotukirjasääntö oli niitä kaikkein tärkeimpiä kasvatustoimintaa sääteleviä asiakirjoja, ja niinpä sen hyväksyi Kennelliiton valtuusto, usein pitkän keskustelun jälkeen.
Ja kun sääntöä esitettiin muutettavaksi, se lähetettiin yleensä vielä rotujärjestöille lausunnolle ennen kuin lopullinen esitys tuotiin hyväksyttäväksi. Ajat ovat siitä muuttuneet, kun nyt tehdään paljon päätöksiä kuulematta ns. kenttää ja niitä, joita nuo määräykset koskevat.
Tuolloin 15 vuotta sitten Kennelliiton hallitus esitti, että se saisi valtuudet päättää koirien rekisteröintejä koskevista määräyksistä, kun eteen tuli kuulemma kiireellisiä päätöksiä vaativia tapauksia sen jälkeen, kun karanteeniraja oli poistunut ja Suomeen alkoi tulla tuontikoiria rabies-vapaiden alueiden kuten Pohjoismaiden ja Britannian ulkopuolelta.
Kiltisti valtuusto luopui päätösvallastaan meidän muutamien vastustuksesta huolimatta. Niin sitten on saatu aikaan monenmoista sotkua, kun ei ole aina oltu selvillä kansainvälisistä määräyksistä.
Eli kuten yhden kääpiökoirarodun edustaja totesi: se on arpapeliä, tuleeko koiralle punaiset vai siniset rekisterikirjat, kun yhdenkin ns. liitännäisrekisteriin kuuluvan uroksen jälkeläisistä puolet on hyväksytty FI-rekisteriin ja toinen puoli ER-liitännäisrekisteriin.
Lähtökohtana valtuustoaloitteelle olikin, että muutokset joudutaan pakostakin tekemään harkitummin ja sääntö on voimassa pitemmän ajan kuin ohje, kun asia joudutaan valmistelemaan valtuuston käsittelyyn.
Toivottavasti aloite saa vastakaikua myös muiden rotujärjestöjen keskuudessa.

Kansainvälisistä valionarvoista

Kun päätöksiä tehdään, aivan yhtä tärkeää kuin itse päätös on sen kirjaaminen täsmällisesti pöytäkirjaan, ettei tarvitse jälkeenpäin miettiä, mitä joskus on tullut päätettyä.
Jos meillä on ollut ongelmia tässä suhteessa, vielä suurempia nämä ongelmat taitavat olla kennelliittojen kansainvälisessä kattojärjestössä FCI:ssä, missä päätöksen ymmärtämistä vaikeuttaa vielä joskus kömpelö ja monitulkinnainen englannin kieli.
Sen pöytäkirjoja lukiessa saa usein arvailla, mitä päätöksessä on tarkoitettu, kun itse tekstissä asiaa ei ole ilmaistu täsmällisesti – siitäkin huolimatta, että lakituvassa FCI:n neljästä virallisesta kielestä pätee englanti.
Tästä on hyvänä esimerkkinä viime heinäkuussa pidetty FCI:n yleiskokous.
Kokouksessa mukana ollut Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja kertoi Koiramme-lehden puheenjohtajan palstallaan yleiskokouksen päättäneen, että ”Suomen, Ruotsin ja Norjan ehdotuksesta, että näiden maiden kansallisilta metsästyskoiraroduilta vaaditaan käyttötulos kansainvälisen valion arvoon. Suomalaisista roduista päätös koskee suomenajokoiraa, suomenpystykorvaa ja karjalankarhukoiraa, Suomessa asuva koira saavuttaa kansainvälisen muotovalion arvon vain, jos sillä on vaadittava käyttötulos.”
Minulle soitti heti kohta suomenajokoiraharrastaja, joka kysyi, mitä tämä päätös tarkoittaa, kun näiltä roduilta on tähänkin asti vaadittu käyttötulos täyteen kansainvälisen valion arvoon, joka nykyisin tunnetaan C.I.B.-lyhenteellä. Tarkoittaako se, että näiden rotujen koirat eivät enää voi saada kansainvälisen näyttelyvalion (CIE) titteliä?
Lupasin yrittää selvittää asiaa. FCI:n yleiskokouksen pöytäkirjassa on jäsenmaiden esitykset -otsikon alla asiana ”Ruotsi, Norja ja Suomi: CIE ”. Keskustelua kuvataan muutamalla rivillä ja päätöksessä todetaan: ”Lopulta päätös hyväksyttiin erittäin suurella ääntenenemmistöllä (1 ääni vastaan)”. Sanallakaan ei mainita, mitä esitys koski ja mitä päätettiin.
Lopulta sain ongittua esille liitteen, jossa tuo esitys oli, mutta eihän sitä ole missään julkaistu osana pöytäkirjaa. Esitys oli tuttua tekstiä, jonka olin laatinut jo muutama vuosi sitten näiden kolmen Pohjoismaan puolesta FCI:n hallitukselle.
Lyhykäisyydessään esitys ja sen hyväksyminen todellakin tarkoittaa, ettei Suomen, Ruotsin ja Norjan omiin kansallisiin metsästyskoirarotuihin kuuluva koira voi saavuttaa kansainvälisen näyttelyvalion arvoa, jos sen omistaja asuu jossakin näistä kolmesta maasta.
Eli suomalaisen omistama norjanharmaahirvikoira voi kerätä niin paljon CACIB:eja kuin haluaa, mutta sille ei myönnetä CIE-arvoa. Espanjassa tai Meksikossa asuvan omistajan koira saa, koska siellä ei järjestetä samanlaisia rodunomaisia käyttökokeita kuin meillä Pohjolassa.
Nyt tietenkin voisi kuvitella, että asiasta olisi jo tiedotettu selkeästi, ettei kukaan erehdy lähtemään turhaan hakemaan metsästyskoiralleen, vaikkapa suomenajokoiralle, CACIB:eja muualta Euroopasta, mutta tämä olisi kai liikaa toivottu!
Jos tämä kuulostaa sekavalta, yhtä sekavaa näyttää olevan tänä päivänä kansainvälisen valion arvon saavuttaminen koirille, joiden sukutaulussa on muita kuin FCI:n hyväksymään viralliseen rekisteriin kuuluvia koiria.
Koiranomistajia ei lohduta, jos suomalainen koira ei saa tuota tavoiteltua kansainvälistä titteliä, mutta sen Ruotsissa asuva pentuesisar saa. Ja siitä on syyttäminen vain meidän omaa rekisteröintijärjestelmäämme, jossa koiria on merkitty virallisen rekisterin lisäksi myös erikoisrekistereihin. Oma sotkumme, joka tulisi selvittää mitä pikimmin.

Syksyn merkit

Syksyn tietää tulleen, kun syysmyrsky paukuttaa kattoja ja katkoo puiden oksia – ja kun kalenteri alkaa täyttyä kokouksista ja palavereista.
***
Keskiviikkoilta kului Kasarmitorin laidalla Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen ensimmäisessä kokouksessa kesätauon jälkeen.
Esillä olleet asiat kirvoittivat keskustelua niin, että kotiin ehdin vasta vähän ennen kymmentä, vaikka kävelymatkaan ei mene kuin kymmenisen minuuttia.
Kokouksessa otettiin kantaa Kennelliiton jalostusstrategiaesityksen uusimpaan versioon. Maltillisempaan suuntaan se olikin muuttunut sen jälkeen, kun sitä työstämään nimettiin laaja-alainen työryhmä viime vuoden kevään äläkän jälkeen. Kääpiökoiraharrastajien edustajana työryhmässä on ollut Leena Parviainen.
Silti esityksessä on edelleenkin korjattavaa, eikä se välttämättä avaudu sille kuuluisalle Pihtiputaan mummolle (jota käskettiin pitää mielessä ennen vanhaan journalismin oppitunneilla, jotta sanoma menisi perille ja tulisi ymmärretyksi).
Esitys tuli lausunnolle kuten niin usein on tapana kesken lomakauden, ja lausunnonantoaika päättyy jo 30.9. SKKY päättikin esittää Kennelliitolle, että lausunnonantoaikaa pidennetään vuoden loppuun, jotta siihen ehditään saada jäsenyhdistysten kannanotot ja yhdistykset puolestaan voivat keskustella siitä jäsenkasvattajiensa kanssa syyskokouksissaan.
Strategiaesitys ja SKKY:n siihen tekemät alustavat korjaukset ja huomautukset julkaistaan lähipäivinä rotujärjestön internetin uutissivuilla.
***
Torstai-iltapäivällä suuntasin Espoon takametsiin Bodomin kartanoon, jossa pidettiin Kennelliiton hallituksen iltakoulu. Sen tarkoituksena oli muokata hallituksen marraskuun lopulla pidettävään valtuustoon esitettävää ensi vuoden toimintasuunnitelmaa ja talousarviota.
Sen verran pitkään siellä meni, että alkoi tulla nälkä ja vilu, kun nuo vanhat, pääasiassa kesäkäytössä olevat puutalot ovat näin syksyisin kosteita ja kolkkoja.
Pimeää ja sateista oli – aivan kuin samaan aikaan viime vuonna - kun odottelin kyytiä kotiin, minne ehdin vasta vähän ennen puoltayötä. Samalla mietin, että samat hommat voisi hoitaa vaikkapa toimiston kokoushuoneessa näiden eksoottisten kokouspaikkojen sijasta. Myös papereiden huolellinen etukäteisvalmistelu saattaisi lyhentää itse kokoukseen kuluvaa aikaa – ettei tarvitse miettiä, onko PKU Pohjoismaiden kennelunioni vai Pohjoismainen kennelunioni. (Virallisesti se on viimemainittu.)
***
Muutama viikko sitten kyselin Englannin kennelklubin hallituksen jäseneltä, miten usein he kokoontuvat ja miten pitkään heidän kokouksensa kestävät, meillä kun on tavanomaista, että hallituksen kokous saattaa kestää 8-10 tuntia. Paperiakin kertyy paljon: esimerkiksi elokuun kokoukseen oli luettavana parin kilon nippu.
Kennelklubin hallitus kuulemma kokoontuu kerran kuudessa viikossa, ja kokoukset kestävät 4-4,5 tuntia eli puolet meidän kokoustamisajastamme. Selitys nopsiin kokouksiin oli, että paljon työtä tehdään toimikunnissa, ja hallitukselle tulevat asiat on valmisteltu sen verran huolella, että niiden käsittely sujuu joustavasti ja jämäkästi.
Myös hallituksen (samoin kuin toimikuntien) jäsenten oletetaan tekevän kotiläksynsä eli lukevan kaikki asiakirjat ennen kokousta, jolloin vältytään aikaa vievältä asioiden suulliselta esittelyltä.
Kun on nähnyt Englannin kennelklubilta tulevia kokouspapereita vaikkapa hienosti painettuine nelivärisine toimintakertomuksineen ja muine raportteineen, joutuu toteamaan, että meillä sellaisesta voi vain uneksia.

Kaivopuiston ryhmäkilpailut videolla

Yorkshirenterrierien Markku Kelokari on kuvannut kaikki Kaivopuiston näyttelyn ryhmäkilpailut. Ne löytyvät Yorkshirenterrieri ry:n internetsivuilta osoitteesssa www.yorkshirenterrieri.fi Mukana on myös Leena Sarven ryhmäkilpailujen aikana tekemät haastattelut.