Schipperkekerhon kasvattajapäivä

Viikonloppu hujahti kuin huomaamatta, vaikka ehdin katsoa televisiosta vähän golfia ja suosikkijoukkueeni New York Rangersin ottelun Anaheimin ankkoja vastaan Tukholmassa. Rangers hävisi rankkareilla – sääli.
Sunnuntaina illansuussa päätin piipahtaa Stokkalla viikon ruokaostoksilla, mutta olin unohtanut Hullujen päivien olevan vielä täydessä käynnissä, joten äkkiä sieltä ei selvinnyt. Taisi olla puoli kaupunkia ostoksilla.
Lauantai-iltapäivä kului Munkkivuoressa Schipperkekerhon kasvattajapäivillä, jonne olin lupautunut puhumaan kasvattajien asema suhteessa rotujärjestöön ja Kennelliittoon.
Vapaamuotoisen keskustelun myötä kävimme läpi ensin kasvattajia elinkeinonharjoittajina kuluttajariitalautakunnan tulkinnan mukaan, arvonlisävelvollisina ja säännöllisesti koiria myynnissä pitävinä toimijoina, joilta vaaditaan ilmoitus aluehallintovirastoon eli entiseen lääninhallitukseen.
Sitten käytiin läpi Kennelliiton sääntöjä, määräyksiä, ohjeita ja sopimuksia.
Joillakin osanottajilla tuntui kuitenkin olevan päällimmäisenä kysymys siitä, kuka valitsee koirat ulkomuototuomareiden koulutus- ja koearvostelutilaisuuksiin.
Nämä kysymyksethän herättävät usein kateutta varsinkin uudempien harrastajien keskuudessa, kun kuvitellaan, että nyt nämä yhdistyksen silmäätekevät pääsevät tuomaan koiriaan tilaisuuksiin ja saavat siitä ansiotonta arvonnousua.
Kerroin niin kuin asia on, eli että kouluttajatuomarit pyytävät yhdistyksiä järjestämään koirat tilaisuuksiin. Harvemmin ketään koiria pyydetään nimeltä (kun tuomaritkaan eivät muista kaikkien koirien nimiä ja titteleitä, eikä niillä mitään virkaa näissä tilaisuuksissa olekaan).
Sen sijaan yleensä kuvataan, minkä tyyppisiä koiria halutaan ja millaisia hyviä ja huonoja ominaisuuksia näillä koirilla pitäisi olla (kun hyvissäkin koirissa on virheitä).
Jotkut yhdistykset tietävät, mikä koulutusten tarkoitus on, ja järjestävät koirat sen mukaan. Joissakin toisissa yhdistyksissä on monenlaista hännänvetoa, kun jotkut haluavat tulla näyttämään omaa naamaansa luullen keräävänsä näin lisäpisteitä tulevaa näyttelymenestystä ajatellen. Jotkut toiset taas eivät halua suurin surminkaan tuoda koiriaan ”haukuttavaksi”, kun heidän koirissaan ei ole mitään vikaa ja hyvä tuomari on se, joka palkitsee juuri heidän koiransa. Ja epäpätevä on tietysti se, joka laittaa naapurin koiran voittamaan!
Muistutin myös, että tilaisuuksien kustannukset on otettava huomioon, kun yhden rodun koulutus tulee helposti maksamaan 500-700 euroa, vaikka koirat tulisivat Etelä-Suomesta.
Suurempia napinoita en keskustelun aikana kuullut, mutta luulen kielten kirvonneen sen jälkeen, kun lähdin tilaisuudesta.

***
Ei muu viikonloppu aivan laiskotellen mennyt. Ehdin myös kirjoittaa kolumnin Kennelliiton omistaman yhtiön Showlink Oy:n julkaisemaan Show4Show Annual -vuosikirjaan, jonka pitäisi ilmestyä marraskuussa.
Toivottavasti kolumnista tuli riittävän provokatiivinen, vaikka 3000 merkkiin ei paljon suomenkielistä tekstiä mahdukaan – englanninkielistä tekstiä olisi tullut enemmän, kun sanat ovat lyhyempia.
Nyt jännään, muuttuuko maanantaipäivän ohjelma ja joudunko piipahtamaan lasaretissa, kun kauppakasseja raijatessa nilkka nyrjähti astuessani ratikasta alas. Kipeää teki, ja vieläkin kolottaa. Pitäisi uskoa, ettei tällaisille reissuille lähdetä korkokengillä.