Katoavaa historiaa?

Kääpiökoirayhdistyksen veljesrotujärjestöksi laskettava Suomen Seurakoirayhdistys on juhlinut historiansa 90-vuotista taivalta ja hyvät juhlat Porvoossa kuulemma olivatkin.
Meillä on nimittäin yhteinen menneisyys, jonka syntysanat lausuttiin vuonna 1921, kun Suomen Kennelklubin Liitto-osasto perustettiin. Varsinaisen toimintansa se aloitti vuonna 1922, jolloin Kaivohuoneella Helsingissä järjestettiin ensimmäinen koiranäyttely saksalaisten tuomareiden lausuessa painavan sanansa silloisista koirista.
Liitto-osastosta tuli aikanaan Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistys, jossa olivat mukana vielä tänä päivänäkin vaikuttavat sen ajan merkkihenkilöt. Vuonna 1986 järjestö jaettiin omiksi rotujärjestöikseen, Suomen Seurakoirayhdistykseksi ja Suomen Kääpiökoirayhdistykseksi. Rodut jaettiin suunnilleen sen ajan Suomessa noudatetun roturyhmäjaon mukaan. Rahat ja osakkeet taas jaettiin edellisen vuoden rekisteröintien perusteella, ja taisi Kääpiökoirayhdistys saada niistä suuremman osan, koska jo tuolloin kääpiökoirien suosio oli kasvussa.
Me olemme huonoja järjestämään juhlia, joten tuo 90-vuotisjuhla meidän osaltamme jäi pitämättä. Täytynee odottaa 100-vuotisjuhlia.
Sen sijaan järjestön arvokkaasta historiallisesta perinnöstä olemme huolissamme, sillä silloin kun aineisto oli minulla säilytettävänä, siellä oli paljon hienoja vanhoja asiakirjoja: käsinkirjoitettuja pöytäkirjoja, puolustusministeriön leimalla varustettuja ja puolustusministerin allekirjoittamia päätöksiä, joilla meille vuokrattiin Kaartin maneesia koiranäyttelyyn, sekä kaitafilmejä näyttelyistä.
Asiakirjat ovat olleet Seurakoirayhdistyksen hallussa. Kuulin, että heidän varastossaan oli ollut talvella vesivahinko, mutta papereiden pitäisi olla kunnossa.
Sormeni ovat syyhyneet käydä materiaalia läpi – ja varmistaa, että se säilyy jälkipolville, koska Liitto-osastossa tehtiin paljon suomalaisen kennelharrastuksen historiaa. Materiaalia pitäisi digitalisoida niin, että se on laajemminkin nähtävissä, ja olisi myös selvitettävä, haluaako Kansallisarkisto osan materiaalista.
Monissa muissa rotujärjestöissä on samalla tavalla historiallista aineistoa, jonka säilymisestä ei ole varmuutta. Yleensä paperit kiertävät sihteeriltä toiselle, ja aina on vaara, että sitä hukkuu.
Minuun ottikin yhteyttä toisen rotujärjestön sihteeri kirjoitettuani tässä blogissa, miten matkasimme yhdistyksen riitakokoukseen Kouvolan taakse jonnekin hiekkakuopan laidalle.
Hän kertoi, että siellä hiekkakuopan laidalla hänkin oli, ja pöytäkirjojen ja muun, välistä värikkäänkin kirjeenvaihdon olevan nyt hänellä. Hän toivoi, että joku voisi käydä materiaalia läpi ja kirjoittaa järjestön historiaa.
Tässä meillä on myös kattojärjestömme Kennelliiton toiminnan paikka, jotta sekä liiton oma että jäsenjärjestöjen historia saadaan tallennettua. Mm. Englannissa on tehty mittava työ vanhojen Cruftsin näyttelyluetteloiden ja laajan historiallisen kuva-arkiston digitalisoimiseksi. Ja nämä valokuvat ovat ilmaiseksi muiden yleishyödyllisten järjestöjen käytettävissä.
Meidän Kennelliittomme kuva-arkisto sen sijaan on kuulemma jossain vaiheessa sijoitettu Metsästysmuseoon – en kyllä tiedä, kenen päätöksellä ja onko se aivan oikea paikka.
USA:ssa taas maan kennelklubi AKC ottaa kirjastoonsa rotujärjestöjen arkistot lajiteltaviksi ja säilytettäviksi. Meillä voitaisiin ottaa mallia, kunhan nyt kirjaston kirjat saadaan purettua kasseistaan ja laatikoistaan ammattilaisten toimin.
Tänä päivänä kun sähköinen kokoustaminen ja sähköiset asiakirjat yleistyvät on myös mietittävä tarkkaan, miten tämä materiaali säilötään – ettei se jää jonkun yksityisen toimihenkilön omalle tietokoneelle, mistä sitä ei kenellekään luovuteta, kun sukset ovat menneet seuraajien kanssa ristiin!