tiistai 9. maaliskuuta 2010

Tilintarkastusta ja tulipaloa

Osa tiistai-illasta kului Kääpiökoirayhdistyksen tilintarkastuksessa.
Meillä on ollut jo usean vuoden ajan onni pitää rahastonhoitajana ammattilainen, joka hallitsee kirjanpidon ja lain vaatimukset, eli paperit ja asiat ovat järjestyksessä.
Meillä on ollut myös muutaman vuoden ajan samat tilintarkastajat, jotka tuntevat rotujärjestön toiminnot, mutta jotka kääntävät kyllä jokaisen lipun ja lapun nurin… kuten tilintarkastajien pitääkin.
Aina ei muisteta, että tilintarkastajat yhdistyksissä ovat nimenomaan jäsenten edustajia ja edunvalvojia, joiden tehtävänä on huolehtia, että yhdistyksen hallinto ja taloudenhoito ovat asianmukaisia. Se, että he tekevät tarkkaa työtä, on kaikkien etu, niin hallituksen kuin rivimiesjäsentenkin. Siksi tilintarkastajien valinta ei saisi olla yhdistyksissä läpihuutojuttu, koska tilintarkastajilla on myös suuri vastuu.
Jokin aika sitten keskusteltiin tilintarkastuslain muuttamisesta niin, ettei pieniltä yrityksiltä tai yhdistyksiltä vaadittaisi tilintarkastusta. Onneksi tämä muutos ei toteutunut yhdistysten osalta, sillä sen verran harrastelijamaisuutta ja jopa häikkää monien yhdistysten taloudenhoidossa on.
Monissa yhdistyksissä vältyttäisiin monenlaisilta riidoilta, jos hallinto ja taloudenpito olisivat asianmukaista. (Ja mistäpä on helpompi riidellä kuin palkintopytyistä ja muista pikkuasioista – kun niitä isompia summia on yleensä vaikeampi hahmottaa.)
Isoissa yrityksissä pidetään tilintarkastuksen jälkeen tilintarkastuspäivällisiä ja jopa tilintarkastusristelyjä. Me yritimme tarjota omille tilintarkastajillemme tilintarkastusristeilyä, mutta he kieltäytyivät saman tien, kun kuulivat, että risteily tarkoitti matkaa Suomenlinnan lautalla Kauppatorilta Suomenlinnaan ja takaisin kaupungin bussilipulla!
---
Koiraharrastajien keskuudessa tämän päivän aikana levinneitä uutisotsikoita seurattuani ehdottaisin mietittäväksi seuraavaa: jos talo sytytetään palamaan joko ymmärtämättömyydestä tai tahallisesti ja palo roihuaa jo täyttä häkää, tarvitaanko vielä lisää sytytysainetta? (Vrt. http://www.yle.fi/alueet/lappi/2010/03/jalostuskoirille_esitetaan_luonnetestipakkoa_1513733.html) Ja sammuukohan palo, jos siihen heitetään puoliämpärillistä vettä sen sijaan, että kutsutaan oma ja naapurikunnan palokunta sammuttamaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti