perjantai 5. maaliskuuta 2010

Tilannepäivitystä

Joskus velvollisuus kutsuu ja mielenkiintoisemmat tapahtumat joutuu jättämään väliin, vaikka kuinka harmittaisi. Kuten tuo keskiviikkoillan Bodomin kokous, kun samaan aikaan olisi ollut tilaisuus kuulla Tukholman suurlähettilään Alec Aallon näkemyksiä Suomen ja Ruotsin välisistä suhteista.
Tuon tapaamisen pitopaikkana oli paikallinen Sea Horse ja sen kanta-asiakkaan, professori Kimmo Kaivannon suunnittelema Black Horse- kabinetti.
Sea Horse oli jälleen tapahtumapaikkana, kun pidettiin torstai-iltana säännöllistä tilannepäivityspalaveria. Asiat saatiin käsiteltyä melko nopsaan, joten aikaa jäi ruokailuun (herkullista lohikeittoa ja paistettua maksaa) ja monenlaiseen muisteluun esimerkiksi ympäröivästä kulttuurihistoriasta.
Sea Horse eli tuttavallisemmin Sikala on perustettu vuonna 1934, ja se on maailmankuulu silakoistaan ja muusta kotiruoasta. Toistakymmentä vuotta sitten muistelen Helsingin Sanomien ihmetelleen, miten Kaivarin kulmilla harhaili niin paljon kodittomia, kunnes hoksattiin, että Sikala on suljettu remontin vuoksi. Kerrotaan, että kun ravintola jälleen avattiin, ensimmäiset silakat paistettiin kanta-asiakkaan mereltä omakätisesti pyytämistä kaloista.
Myös asiakaskunta on omanlaistaan: pääasiassa paikallista lehti- ja kulttuuriväkeä laajalla kirjolla.
Joskus joukkoon eksyy ihmetteleviä turisteja, koska kahden Michelin -tähden Chez Dominiquen Hans Välimäki, vakituinen asiakas hänkin, on kehunut ravintolaa, ja niin on tehnyt myös kanadalainen tyyliguru Tyler Brûlé, joka Financial Times -lehden kolumnissaan joku vuosi sitten listasi Sikalan yhdeksi Euroopan parhaista ravintoloista.
Ihmekö sitten, että yhtenä iltana saimme naapurin kanssa poseerata italialaisen aikakauslehden valokuvaajalle, joka oli toimittajan kanssa tekemässä juttua ravintolasta.
Torstain kokouksen välillä piipahdettiin ulkona nykyisten tupakkamääräysten takia, ja olipa siinä oiva tilaisuus antaa tuomaripätevöimiseen tarvittavia näyttöjä katsellessa ohikulkevien koirien (ja omistajien) paraatia! Ohi meni ranskalainen trahtööri pitkäkarvaisen mäyräkoiransa kanssa. Näyttö olisi kuulemma hyväksytty, mutta kun minulla sattui jo olemaan mäyristen arvosteluoikeudet. Sama tapahtui australianterrierin kohdalla. Kolmannesta ei päästy yksimielisyyteen: naapuri väitti koiran olevan jonkinlainen mudi, kun taas itse olin sitä mieltä, että kysymyksessä oli grosspitz, joten jäi sekin rasti ruutuun laittamatta.
PS. Ylläolevaan liittyen haluan huomauttaa, että en saa Sikalasta rabattia… ettei syytetä maksetusta tekstimainonnasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti