Kolmen päivän kokousputki

Kyllä otti voimille, totesimme naapurin kanssa istuessamme Hanasaaren terassilla viinilasin ääressä sunnuntaina illansuussa Kennelliiton kolmipäiväisen kokousputken päätyttyä.
Naapuri tarjosi ja oli muutenkin polleaa poikaa, kun Kennelliiton valtuusto oli kutsunut hänet liiton kunniajäseneksi aiemmin päivällä.
Kun sitten pääsin lopulta kotiin, totesin, että paljosta oli taas jääty paitsi: kun avasin television, näin vilauksen Charly Wegeliuksen maaliintulosta Giron Veronan aika-ajossa, mutta sitten Eurosport katosi kokonaan kanavalistalta. Ei auttanut muu kuin soitella Welhoon ja räplätä digiboksin asetuksia samalla, kun raportoin muutamalle Kennelliiton kunniajäsenelle viikonlopun tapahtumista. Taisi jäädä joku hyvä Roland Garrosin tennismatsikin näkemättä - Formuloista puhumattakaan.
Kokousputki alkoi perjantaina Kennelliiton hallituksen kokouksella. Asialistalla oli paljolti tavanomaisia rutiineja, mutta aikaahan siinä kului.
Nyt sitten Kennelliiton hallitus teki pyynnöstäni aivan virallisen päätöksen, jolla minut erotettiin Pohjoismaisen Kennelunionin PKU:n työvaliokunnan edustajan tehtävästä, jota olin hoitanut kolme vuotta ja johon minut nimitettiin viime joulukuussa uudeksi kolmivuotiskaudeksi. (Minulle kyllä kerrottiin, että päätöksestä oli informoitu muita Pohjoismaita jo ennen tätä virallista päätöstä, joten kiire oli.)
Motiiveja en ala arvailemaan, sillä niillä oli ilmeisesti hyvin vähän tekemistä itse tehtävän hoitamisen kanssa, olimmehan saaneet hyvin paljon aikaan: sovinto yhteispohjoismaisista näyttelysäännöistä, esityksiä FCI:lle mm. pohjoismaisten metsästyskoirarotujen jättämisestä FCI:n uuden kansainvälisen näyttelyvaliotittelin ulkopuolelle, tuomarisopimus Suomen, Ruotsin ja Norjan puolesta Iso-Britannian kanssa jne., joita olen koordinoinut muiden puolesta.
Samalla olen yrittänyt huolehtia tiedottamisesta niin, että jäsenet tietävät, mitä missäkin kokouksessa on käsitelty ja missä mennään. Toivottavasti sama jatkuu ilman minuakin niin PKU:sta kuin muistakin kansainvälisistä toimikunnista ja foorumeista, joissa Suomella on edustus.
Lauantaina oli sitten vuorossa valtuustoseminaari, jossa käsiteltiin paitsi kiivaita tunteita herättänyttä jalostusstrategiaesitystä myös Kennelliiton yleisiä strategiaesityksiä.
Ennen keskustelujen alkua tämä blogi ja omat eriävät mielipiteeni jalostusstrategiaan saivat ansiotonta arvonnousua niinkin arvovaltaisen henkilön kuin Kennelliiton hallituksen puheenjohtajan esitettyä kaiken kansan nähtäväksi aikajanan, jolla olin asioita tässä blogissa kommentoinut. Ihan nolotti, kun vaikutti siltä kuin kukaan muu ei olisi ollut asiassa aktiivinen.
Itse jalostusstrategiakeskustelu ei tuonut mitään uutta, kun molemmat osapuolet olivat järjestäneet oman näytelmänsä: toinen marssitti paikalle ”mun toimikunnan” esittäytymään ja kertomaan omasta osaamisestaan ja toisella oli vetää kassista esille pieni kingcallepentu.
Luulisin kuitenkin, että sen verran opittiin, ettei isoja asioita viedä eteenpäin kertarysäyksellä, vaan asioita pitää valmistella riittävän laajan porukan kanssa ja ideoita markkinoida pikku hiljaa – eikä harrastusta saa tehdä mahdottomaksi liian rajoittavilla, ylhäältä päin sanelluilla säännöillä ja määräyksillä.
Kunniapuheenjohtaja Jouko Yrjölä, jolla on yleensä viisaita ajatuksia, kertoikin vertausta tyttärentyttärestään, joka suostui ottamaan toisen tytön leikkimään samalla hiekkalaatikolla niin kauan kuin ”leikit niitä leikkejä, joita minä määrään”.
Kun ylimääräiset höyryt oli saatu päästettyä ulos lauantaina, sunnuntain valtuuston kokous sujui jouhevasti, ja taisi olla niitä lähihistorian harvoja kokouksia, joissa ei äänestetty kertaakaan - etukäteisuhoista huolimatta!
Niin sitten saatiin tehtyä historiallinen ratkaisu ja hyväksyttiin yhteispohjoismaiset näyttelysäännöt, joiden sorvaamista on yritetty moneen kertaan PKU:n historiassa sen perustamisesta vuodesta 1954 lähtien.
Omaa mieltäni lämmittivät ne monet rohkaisevat kommentit, joita kuulin toiminnastani Kennelliiton hallituksessa ja myös kannanotoistani tässä blogissa, joten aion jatkaa ajankohtaisten asioiden kommentoimista. Viestintäkulttuuri on muuttunut muualla maailmassa, ja toki se voi pikku hiljaa muuttua myös meidän harrastuksessamme.
PS. Jotta asiat pysyisivät oikeassa tärkeysjärjestyksessä, kehoittaisin kaikkia ruotsinkielentaitoisia lukemaan viime sunnuntaina Hufvudstadsbladetissa olleen artikkelin "Leinofångarna fick aldrig upprättelse", jossa mm. SKKY:n kunniajäsen, nyt 102-vuotias Irina Björkelund kertoo miehensä Boriksen sotavankivuosista Neuvostoliitossa vuodesta 1945 vuoteen 1955. Irina oli villakoirien uranuurtaja Suomessa, ja häntä nähtiin vielä muutama vuosi sitten meidän Kaivarin näyttelyissämme villakoirakehän laidalla.