Polviin ammuttu

Olin jo kirjoittanut päässäni täksi päiväksi niin harmittoman blogikirjoituksen, että siitä riemastuisivat korkeintaan kiinalaiset valkosipulinviljelijät.
Se jäi nyt toiseen kertaan, kun iltapäivällä soi puhelin ja käskettiin lukemaan seuraavassa linkissä oleva Lapin Kansan juttu meidän rotukoiriemme tilasta.

Vanhat tutut, eli eläkkeellä oleva professori Marjatta Snellman ja tämä kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen ”asiantuntija” Katariina Mäkihän ne siellä pyörittelevät mieliteemojaan.
Jutun johdannon mukaan ”poimuileva tulehtunut nahka, pullottavat silmät, jatkuva tukehtumisen tunne, liian suuri turkki, raskaan ruhon alla pettävät nivelet, luonnehäiriöt, pentuna nopeaan kuolemaan johtava pikkuaivojen ataksia, epilepsia, sokeritauti, tappava sydänvika ja paljon paljon muuta. Uljaat ja upeat rotukoirat riutuvat sairauksiensa alla.”
Pelastuskin heillä on: koiramaailma pelastuu ainoastaan sekoittamalla koirarotuja, eli tuottamalla sekarotuisia rakkikoiria. Eli jälleen ammuttiin täyslaidallinen, mutta nyt tähdättiin polviin, että tekee mahdollisimman paljon kipeää.
Molemmat leidit ovat istuneet Kennelliiton Jalostustieteellisessä toimikunnassa ja sen työryhmissä jo vuosia, joten heillä on ollut mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon ja tuoda omia viisaita ehdotuksiaan hyväksyttäviksi.
Sen sijaan molemmilla on levy juuttunut samaan uraan, ja ilosanomaansa he julistavat Kennelliiton ja noiden pahamaineisten rotukoirien kasvattajien ja –harrastajien rahoilla.
Kirjoitin viime marraskuussa ”Professori kiittää” – blogissa, miten Snellman vastaa koiraharrastajilta saamiinsa apurahoihin, matkastipendeihin, kunnianosoituksiin ja muuhun paapomiseen likaamalla omaa pesää sen kuin kerkiää.
Tämän vuoden puolella hänelle on rahoitettu matkoja Birminghamiin Englantiin ja Tukholmaan Ruotsin kennelklubin järjestämään suureen koirien terveyttä koskevaan kongressiin, ja muitakin ulkomaanmatkoja taitaa olla suunnitteilla. (Mitä lienee Tukholmassa keskusteltu, kun matkaraporttia en ole nähnyt, vaikka sen tulisi olla itsestään selvyys, kun muiden rahoilla matkustetaan.)

Mäen kohdalla tilanne on ongelmallisempi. Aiemmin hän on ollut Kennelliiton Jalostustieteellisen toimikunnan palkaton luottamusmiesjäsen ja siinä hänellä on ollut tietty vapaus omiin mielipiteisiin.
Nyt tilanne on toinen. Keskikesällä ilmoitettiin, että hänet on palkattu Kennelliiton toimistoon jalostusasiantuntijaksi syyskuun alusta lähtien. Hänen yhtenä tehtävänään oli avustaa meitä maallikoita, Kennelliiton kansainvälisissä työryhmissä toimivia edustajia. Varsinainen avustaja, jos mielipiteet ja käsitys suomalaisen koiranjalostuksen tilasta on se, mikä hänellä ja professorilla on.
Todellisuus kun on kovin toisennäköinen: muualla maailmassa arvostetaan sitä, miten paljon Suomessa ja naapurimaassa Ruotsissa on tehty terveiden rotukoirien jalostamiseksi, miten paljon tietoa meillä on kerättynä vuosikymmeniltä erilaisin terveystutkimuksin (joista osa taitaa lihottaa vain eläinlääkäreiden kukkaroita), ja miten meille ollaan kaavailemassa eräänlaisten esimerkkimaiden roolia kansainvälisessä kentässä.
Näin ainakin niiden kaavailujen mukaan, joita sekä kattojärjestömme FCI että pohjoismaisten kennelliittojen yhteistyöelin PKU pohtivat omissa (suomalaisen vetämissä) työryhmissään.
Professorin ja Mäen matkoista ja konferenssiosallistumisista olen esittänyt eriävän mielipiteeni hallituksen pöytäkirjaan. Mäen nimitykseen Kennelliiton virkaan en voinut puuttua, sillä se tuli ilmoitusluontoisena asiana, koska Kennelliiton sääntöjen mukaan hallituksen nimitysvaltaan kuuluvat vain osastopäällikkötason tai sitä ylemmät virkailijat, nekin toiminnanjohtajan esityksestä. Muut työntekijät palkkaa toiminnanjohtaja, joten meikäläisillä ei ole sanansijaa.
Kun en kuulu hallituksen sisäpiiriin, jonka kanssa asioista edes keskusteltaisiin, en tiedä, miten laajoja konsultaatioita nimityksen tiimoilta käytiin. Tuntuu kuitenkin oudolta, ellei hallituksen puheenjohtajan Helena Sunin ja Jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajan Kirsi Sainion mielipidettä olisi kuultu ennen kuin päätettiin, kuka virkaan oli pätevin ja sopivin.

Tässä tilanteessa vähintä, mitä me voimme odottaa, ovat välittömät toimenpiteet siltä taholta, jolla muodollinen päätösvalta asiassa on.
Ei meillä voi olla julkisuudessa omia ideologiaansa levitteleviä ja omaa tiedotuspolitiikkaansa harjoittavia työntekijöitä, joiden toiminta on Kennelliiton toiminnan tarkoituksen vastaista oman pesän likaamista – etenkin, kun tuo likaaminen tapahtuu vähintäänkin kyseenalaiseen tilanteen analyysiin perustuen.
Vanhan sananlaskun mukaan sen lauluja laulat, jonka leipää syöt, ja sen tulee päteä Kennelliiton ja sen jäsenten nimissä julkisuudessa esiintyviin edusmiehiimme ja -naisiimme. Jos Kennelliiton toiminnan tarkoitus ei ole kaikille selvä, syksyn valtuusto voi marraskuun kokouksessaan selventää asiaa.