Rotukoiria, risteytyksiä ja eläinlääkärin vastuuta

Onpa ollut mielenkiintoista lukea tälle palstalle tulleita kommentteja. Yleensähän suomalaiset arkailevat keskustelemista varsinkin omalla nimellä, ja tännekin palaute tulee yleensä yksityisenä sähköpostina.
Blogissa on ollut myös sen verran paljon satunnaisia kävijöitä, joille aika ajoin kevyempi tyyli tai tarkoituksella ärsyttävät kommentit paitsi koirista myös muita elämänilmiöistä kirjoista leffoihin tai urheiluun eivät ole ennestään tuttuja.
Koordinoinnin maku noissa joissakin viesteissä oli, kun sanamuodot olivat osin samoja ja osin viestistä toiseen kopioituja. Kainuun Sanomien ja kumppaneiden ”Koiran malli”-lehtijutun jatkosta olin aistivinani kuin neuvotteluja olisi käyty lehtien välityksellä, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, kun julkisuutta käytetään hyväksi.
Jotkut ovat kertoneet, miten he voivat nyt viimeinkin liittyä Kennelliiton jäseneksi, kun asiantuntemusta terveiden koirien tuottamiseksi on viimeinkin saatu rekrytoitua – vaikka ovathan nämä ”kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen” apostolit saarnanneet erirotuisten koirien risteytysteorioitaan jo vuosikausia.
Pari asiaa innossa tuntuu unohtuneen. Ensinnäkin, miten yhden rodun sököt polvet katoavat ja toisen kaihiset silmät kirkastuvat, kun näiden rotujen kaksi yksilöä pannaan yhteen.
Toinen koskee yhdistyksen jäsenyyttä. Liittyessään minkä tahansa yhdistyksen jäseneksi hyväksyy samalla yhdistyksen säännöt ja niissä ilmaistun yhdistyksen toiminnan tarkoituksen. Kennelliiton säännöissä asia sanotaan näin:

”Kennelliiton tarkoituksena on valtakunnallisena järjestönä edistää puhdasrotuisten,
rekisteröityjen koirien kasvattamista ja käyttöä.
Lisäksi Kennelliitto
- toimii koirien kasvattajien, harrastajien ja omistajien keskusjärjestönä ja edunvalvojana
- edistää terveiden ja hyväluonteisten, käyttöominaisuuksiltaan, rakenteeltaan ja ulkomuodoltaan
rodunomaisten koirien kasvattamista ja yleisen tietämyksen lisäämistä näistä tavoitteista
- edistää koirien hyvinvointia sekä koiranpidon edellytyksiä suomalaisessa yhteiskunnassa ja
- vaalii suomalaisen koiranjalostuksen perinteitä erityisesti kotimaisten rotujen osalta.”

Jos liittyy jäseneksi, jäsenyyden reunaehdot löytyvät jo toiminnan tarkoituksen ensimmäiseltä riviltä, eli yhdistyksen jäsenet harrastavat puhdasrotuisten, rekisteröityjen rotukoirien kasvattamista ja käyttöä.
Jos päättää tuottaa rekisteröityjen rotukoirien lisäksi vaikkapa rekisteröimättömiä, paperittomia alaskanhuskyja, kurinpitolautakuntaanhan siitä joutuu, ja harvemmin lautakunnan päätöksestä kannattaa jälkikäteen käräjöidä, kun on jäseneksi liittyessään hyväksynyt yhdistyksen säännöt.
Joutuu myös, jos tuottaa ”paperillisia” koiria eläinsuojelullisesti arveluttavissa olosuhteissa tai rikkoo liiton muita ohjeita ja määräyksiä.
Kun ilmoituskynnys on viime vuosina madaltunut, kurinpitoasioiden määrä on tietenkin lisääntynyt. Hyvä näin, sillä meillä on edelleenkin liian paljon erilaisia ryysyrantoja ja koiran pentuja tuottavia luomuviljelijöitä, joita koirien ”jalostus” tai kuluttajansuoja voisi vähemmän kiinnostaa.
Myös reki- ja valjakkoharrastajat hermostuivat kertomastani lentokenttäepisodista vuosien takaa. Minulla ei ole minkäänlaista tarkoitusta lähteä valjakkoajelulle, ja tunnustan suoraan, etten tiedä, miten mukavia kotikoiria alaskanhuskyt ovat. Sen tiedän sivusta seuranneena, että rekikoiratoimintaa voi halutessaan harjoittaa rekisteröityjen rotukoirien kanssa. Siellä se taitaa olla liiketoiminnan sijasta kokonaan puhdasta harrastustoimintaa ja koirilta edellytetään muitakin kotikoiran ominaisuuksia.
Jalostusagronomit kaikkeen kunniaan, mutta eikös koirien jalostaminen ja kasvattaminen ole hieman monimutkaisempaa puuhaa kuin lehmän maidon rasvaprosentin kohentaminen? Kun täytyy pyrkiä tuottamaan terveitä, hyväluonteisia, käyttöominaisuuksiltaan, rakenteeltaan ja ulkomuodoltaan käyttötarkoitukseensa sopivia koiria.
Näiltä kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen kannattajilta ja risteytyksillä koirarotuja pelastavilta on näyttänyt jäävän yksi vaihtoehto käsittelemättä, kun he miettivät, mitä tehdään, jos rotu on tulossa tiensä päähän.
Britanniassa ja Norjassa on meneillään projektit ns. haavoittuvien, eli pienilukuisten omien rotujensa elvyttämiseksi. Tämän vuoden luvut briteistä osoittavat joissakin roduissa rekisteröintien kasvaneen, joissakin toisissa ei.
Norjassa kovin näkyviä tuloksia sikäläisestä ajokoiraprojektista ei ole saatu. Jos ruotsalaisilta taas kysytään, pitäisikö suomenajokoiraa ”parantaa” hamiltoninajokoiraristeytyksellä, vastaus on ei, kun suomenajokoiran terveystilanne on siellä paljon parempi kuin heidän oman ajokoirarotunsa.
Miksi kituvia, sukupuuton uhkaamia koirarotuja edes pitäisi yrittää pelastaa risteytyksillä? Miksei niiden anneta kuolla sukupuuttoon?
Mitä mieltä on puuhata risteytysprojektia, missä vasta vuonna 1955 hyväksytty, kettuterrierin ja ranskalaisen Vendéen maakunnan karkeakarvaisen ajokoiran yhdistelmästä syntyneiden koirien jälkeläisten muodostama uusi rotu, kromfohrländer, risteytetään joko mustalla keskikokoisella villakoiralla tai tiibetinterrierillä – vaikka rodun kotimaan Saksan kennelliitto on hylännyt risteytystä koskevat esitykset? Ja vaikka pelastettava rotu ei ole iällä tai historialla pilattu?
Hyvin on asiat meillä Suomessa, kun tällaiseen riittää aikaa, energiaa ja varoja.
Kun toisaalla esimerkiksi lauantaina Aleppossa kymmeniä siviilejä kuoli ja toinen mokoma haavoittui Syyrian ilmavoimien pommittaessa asuinaluetta.

***
Usealta eläinlääkäriltä on tullut samansisältöistä ja osin samoin termein palautetta arvailustani, että osa koirien terveystutkimuksia vain lihottaa eläinlääkäreiden kukkaroita.
Nämä eläinlääkärit ovat sitä mieltä, että PEVISA ja siihen liittyvät terveystutkimukset eivät heidän kukkaroaan lihota, vaan rahaa tulisi yhtä lailla korjattaessa näitä jalostuksen vääristymiä suodakseen nuorelle koiralle jonkinlaisen kelvollisen loppuelämän.
Sitä eläinlääkärit eivät kysele, kenellä on vastuu, ja olisiko myös heillä vastuuta tilanteesta, kun osoite, eli suomalaiset koirankasvattajat, ovat lähimpinä.
Kannattaa vilkaista suosittujen rotujen koirien taustaa. Jos tänne tuodaan pilvin pimein halpatuontipentuja Baltian ja Itä-Euroopan pentutehtailta eläinsuojelullisesti arveluttavista olosuhteista, voi olla varma, ettei siellä kysellä jalostuskoirien terveyden perään tai teetetä tutkimuksia.
Meikäläisen eläinlääkärin sen sijaan voi odottaa hyödyntävänsä auktoriteettiasemaansa ja kertovan koiranomistajalle, ettei koiraa vikoineen saa käyttää jalostukseen, eikä alle vuoden ikäistä, hengitystiet tukossa olevaa koiraa voi leikata kerta toisensa jälkeen, vaan on armeliaampaa päästää koira kärsimyksistään.
Monet muistavat tuon YLE:n m.o.t.-ohjelman muutaman vuoden takaa, jossa nämä kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen kannattajat esittelivät teemojaan. Ohjelmassa esiintyi useaan otteeseen polvistaan leikattu kääpiövillakoiran näköinen koira, rotukoiraksi mainittu.
Siitä räpsäyksestä näki jo päältä, ettei siitä koskaan elinkelpoista koiraa ollut tulossa. Sittemmin kävi ilmi, että koiraa ei oltu rekisteröity, vaan sen oli tuottanut Keski-Suomessa toimiva fabriikki.
Kyselin jälkeen päin ihmeissäni tuttavaeläinlääkäriltä, miksi eläinlääkärit yleensä suostuvat tekemään toistuvia polvileikkauksia samalle, vielä kasvuiässä olevalle koiralle. Vastaus oli tyly: ”Kun omistaja haluaa.”
Ei sen näin pitäisi mennä, vaan kyllä myös eläinlääkäreiden pitäisi tuntea vastuunsa ja kertoa ymmärtämättömälle koiranomistajalle, että leikkausten sijasta koira on armeliaampi lopettaa ja päästää se kivuistaan, sillä eihän eläinlääkärikään saa tuottaa eläimelle tarpeetonta kipua.
Valistus on tarpeen myös silloin, kun vääristynyttä eläinrakkautta osoittava omistaja haluaa pitää vanhaa koiraansa väkisin hengissä koiran kivuista ja elämänlaadusta riippumatta – tai kun toinen, niin eläinrakas koiranomistaja haluaa jättää henkiin pennun, jolta puuttuu kokonaan yksi etutassu. Näinkin on tapahtunut.