perjantai 10. helmikuuta 2012

Coton-kuplan puhkeaminen

Moni mietti viime viikonvaihteessa, pitikö jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosen perheen coton de tuléarin sukutaulu paikkansa vai kuuluiko koira niiden noin 700 koiran joukkoon, jotka Kennelliitto yhtäkkiä suurella julkisuudella ilman pätevää näyttöä siirsi Ei jalostukseen-rekisteriin.
Kukaan ei kehdannut kysyä suoraan. Voin kertoa, että ei kuulunut – eivätkä sinne muutama viikko sitten julkistettujen tietojen mukaan kuuluneet ne runsaat 140 koiraa, joiden polveutuminen oli tutkittu ja oikeaksi todettu.
Kun asia vajaa vuosi sitten tuli julkiseksi ja monet hyvässä uskossa toimineet kasvattajat joutuivat toteamaan tulleensa mustamaalatuiksi, koetin kertoa asiaa kyselleille toimittajille, etten uskonut monenkaan koiran sukutaulun osoittautuvan vääräksi.
Epäilin myös, miten monet koiranomistajat ja kasvattajat edes vaivautuvat tutkimaan koiriaan omalla kustannuksellaan, kun tässä tapauksessa ei noudatettu vakiokäytäntöä, eli Kennelliitto maksaa tutkimuksen, jos polveutuminen osoittautuu oikeaksi ja kasvattaja maksaa, jos koiran sukutaulu todetaan vääräksi.
Jo maalaisjärjellä ajatellen oli selvää, että omaan lemmikkiinsä tyytyväiset kotikoiran omistajat eivät vaivaudu tutkimusta teettämään, eivätkä kasvattajat halua maksaa ylimääräisiä kuluja vanhoista koirista, joita ei enää käytetä jalostukseen.
Mitä sitten tuolla hätiköidyllä operaatiolla saavutettiin? Saatiin lehtiin suuret otsikot huijauksesta ja pilattiin suomalaisten koirankasvattajien mainetta ulkomaita myöten, kun koirien nimilistat julkaistiin internetissä ja asiasta kirjelmöitiin FCI:lle.
Näin jälkeen päin tietojen korjaaminen on hankalaa, sillä lehdet kertovat mielellään huonoista uutisista, hyvistä harvemmin. Ehkäpä edustajamme FCI:n kasvattajatoimikunnassa korjaa myös toimikunnan pöytäkirjaan sanelemansa ehdottoman faktatiedon, jonka mukaan noin 700 suomalaisen cotonin sukutaulut ovat vääriä.
Toivottavasti operaatiosta on nyt opittu, eli ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan.
Ja tutkittavaa riittää, kun meille tuodaan entistä enemmän halpatuontikoiria varsinkin Itä-Euroopan pentutehtaista, joiden periaatteena taitaa olla, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Ja rahalla saa myös papereita, mitä koiranostajat varsinkaan näissä muotiroduissa eivät aina ymmärrä.

Tilinpäätöksiä
Olen seurannut jo Kääpiökoirayhdistyksen puolesta pörssiyhtiöiden tulosjulkistuksia suurella mielenkiinnolla.
Nyt ”meidän” yhtiöidemme tulokset ovat tulleet julki ja tyytyväinen saa olla, sillä tämänvuotiset osinkotulot ovat viimevuotisia ja myös tämänvuotista budjetoitua suuremmat.
Jotkut ovat paheksuneet, että yhdistyksen varoja on sijoitettu osakkeisiin, kun heidän mielestään kaikki raha pitäisi käyttää toimintaan – tai makuuttaa alhaisen tuoton pankkitileillä.
Totuus kuitenkin on, että jokaisella rotujärjestöllä täytyy olla varoja pahan päivän varalle, Jos tuottoa tulee, aina parempi, koska tuotolla voidaan rahoittaa toimintaa ja pitää jäsen- ja muut maksut alhaisina, mikä on kaikkien jäsenten etu.

Onnellinen loppu

Mischiefin kennelissä tiibetinspanieleita kasvattava Tiina Hirvonen lähetti keskiviikkoiltana viestiä, jonka mukaan Kaivopuiston viime kesänä BIS-3-pentusijoituksen voittanut tipsu oli varastettu illalla Turussa K-Marketin pihalta koiraparkista. Nyt illalla tuli viesti, että koira on löytynyt ja kotona.
Tämä tarina päättyi onnellisesti, mutta ilmeisesti tänä päivänä saa olla erityisen varovainen, eikä koiraansa uskalla jättää edes lähikaupan ulkopuolelle.

Presidentin koira

Tätä blogia näytetään lukevan koiraharrastajapiirin ulkopuolellakin.
Sain nimittäin alkuviikosta puhelinsoittoja, joissa kerrottiin säärteni esiintyneen niin Hufvudstadsbladetin kuin monen muunkin suomalaisen sanomalehden sivuilla.
Selitys tuli Ranskassa asuvalta maailmankuululta valokuvaajalta David Daltonilta: Maan johtava kuvatoimisto oli ottanut häneen yhteyttä kertoen minun esiintyneen samassa kuvassa tulevan presidentin koiran kanssa ja pyysi kuvia jakeluunsa, kysyntä maan ykköskoiran kuvista kun oli kova.
Niin sitten monessa kuvassa poseerasi viime kesänä Kaivarissa pistäytynyt presidenttiehdokas ja hänen bostoninterrierinsä - ja näkyihän joissakin kuvissa hameen helmaani ja sääreni, kun Lennu tervehti minua. Hyvää mainosta meille kääpiökoiraharrastajille, sillä kuvateksteissä mainittiin kuvien olevan Kääpiökoirayhdistyksen Kaivopuiston näyttelystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti