Maailman parhaat tuomarit?

Joskus kuulostaa siltä kuin harrastuksessamme ei olisi koiranäyttelyissä arvostelevia tuomareita tärkeämpää, oman arvonsa tuntevaa ihmisryhmää.
 Jos joku ulkopuolinen sattuu kuulemaan joidenkin kertomuksia heidän ulkomaanmatkoistaan jonnekin Romanian syrjäkyliin tai Perä-Hikiän ainoan hotellin huonosta vuosikertaviinien valikoimasta, ei ihme, jos pyörittelee päätään.
Tuomarikoulutukset ja tuomareiden pätevöimiseen tarkoitetut koearvostelu- ja näyttökokeet herättävät nekin kovin paljon intohimoja varsinkin, jos tie mahdollisimman laajoihin arvosteluoikeuksiin ei olekaan niin sileä kuin asianomaiset ovat kuvitelleet.
Pettymyksen aloittelevien tuomareiden osalta ymmärtää, jos heille on vakuuttamistaan vakuutettu, että heidän tuomarikurssinsa on ollut kaikkien aikojen paras.
Kokeneempien osalta tulee miettineeksi, ovatko he nielleet kyseenalaistamatta meillä pitkään vallinneen liturgian. Sen mukaan Suomessa on maailman parhaan koiranäyttelytuomarit, koska heillä on vankka peruskoulutus, he ovat saaneet erinomaisen erikoiskoulutuksen eri roduissa, he ovat suoriutuneet vaativista arvostelukokeista, he arvostelevat näyttelyissä suuria koiramääriä, heillä on kansainvälistä kokemusta ja he ovat ehdottoman rehellisiä ja puolueettomia.
Mutta pitääkö tämä paikkansa?
Aihetta käsiteltiin viime vuoden lopulla yleisissä tuomarineuvotteluissa, joissa vetämääni työryhmään kuului useita kansainvälisesti kokeneita tuomareitamme. Lopputuloksena oli, että jos tämä on joskus ollut totta, niin ei ole enää tänä päivänä. Syitäkin löytyi monia:
* Tuomareiden peruskoulutus on teoreettista, eikä rotutyyppiä painoteta tarpeeksi
* Rotukohtainen erikoiskoulutus on tasoltaan kirjavaa.
* Tuomareille on myönnetty laajennusoikeuksia uusiin rotuihin aivan liian heppoisesti
* Uudet tuomarit saavat ns. harvinaisten rotujen tuomarioikeuksia ilman, että he ovat ehtineet osoittaa osaamistaan tuomarityöskentelyssä
* Arvostelu- ja näyttökokeiden määrää ei ole rajoitettu, joten tuomarikokelaat voivat yrittää ”kepillä jäätä” niin monta kertaa kunnes onnistuvat – tai kokeiden järjestäjät, rotujärjestöt, kyllästyvät ja päästävät läpi
* Monilla ns. näyttökokeilla ei edes mitata kunnolla kokelaan osaamista, eikä niiden järjestämistä koske minkäänlaiset jääviyssäännöt. Niin tämän viikon kokelas voi olla seuraavalla viikolla päättämässä tämän viikon kokeen arvioijan hyväksymisestä tai hylkäämisestä ja päinvastoin.
* Tuomarit voivat olla perusluonteeltaan rehellisiä, mutta voivat syyllistyä tahattomaan poliittisuuteen, kun eivät tunne arvostelemaansa rotua kunnolla ja pyrkivät tekemään ”turvallisia” valintoja.
Kokeneemman tuomarikaartin keskuudessa tuntuukin olevan sellainen käsitys, että meidän nykyisellä tuomarikunnalla on tärkeämpää saada nopeasti uusien rotujen arvosteluoikeuksia kuin perehtyä aidosti rotuihin, joita aikovat arvostella, eli osaamiseen perustuva kunnianhimo puuttuu. Ei enää muisteta, ettei tärkeintä ole olla kaikkien rotujen tuomari, vaan tuntea arvostelemansa rodut hyvin.
Ettei vain meillä ole käynyt tässä tuomariasiassa samoin kuin Nokian kohdalla – ettei huomata, ettei keisarilla olekaan vaatteita, ja muut ovat kirineet ohi?