sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kevät – mitä vielä!

Kalenterin mukaan nyt on kevät, mutta mitä vielä! Jo toista iltaa peräkkäin vettä tulee kuin saavista kaatamalla, ja jos aurinko pilkistää, tuuli on koleaa, kun meri on vielä kylmä, joten kesävaatteita ei vielä tarvitse ottaa esille.
Joitakin kevään merkkejä kuitenkin näkyy: nurmi vihertää ja jokunen krookus ja narsissi kukkii.
Ja kevään parsakausi on käynnissä monissa ravintoloissa. Pari iltaa sitten söin Black Angus-härän ulkofilettä ja grillattua parsaa bearnaisekastikkeen kera. Että oli hyvää. Joku söi parsaa hollandaisekastikkeessa ja joku toinen lohta parsan kanssa.
Tuo parsa oli paksua valkoista parsaa ja oli ilmeisen tuoretta, kun sitkeydestä ei ollut tietoakaan. Yleensähän meillä kaupoissa oleva parsa on ollut sen verran kauan matkalla tuottajalta kuluttajalle, ettei siitä meinaa saada kunnollista millään ilveellä.
En malta olla kehumatta, että tuolla päivällisellä päätin aterian suklaamousseen ja sitrusmarinoituihin marjoihin, joten ei ollut valittamista.

***
Yksi kevään merkki ovat myös lätkän MM-kisat. Mitä niistä tänä vuonna voi sanoa kuin että kyllä karkasi Kalervo Kummolalta ja kumppaneilta mopo käsistä lippujen hinnoittelussa. Ei tulisi mieleenkään maksaa 150-190-euroa tiketiltä päästäkseen paikan päälle katsomaan matseja.
Kisojen televisiointikin on nyt aikamoista rahastusta, kun kaikki ottelut nähdäkseen pitäisi ostaa lisää kaapelikanavia. Niistäkin päätin luopua, kun Nelonen Pro näyttää samaan aikaan NHL:n toisen kierroksen pudotuspelejä – joskaan ei kaikkia suorana.
Itäisessä konferenssissa on ollut useita mielenkiintoisia matseja, kun New York Rangers ja Washington Capitals ottavat yhteen. Ja kyllä Philadelphia Flyersin matsejakin katsoo. Kun kaukalo on eurooppalaisia kaukaloita pienempi, vauhtikin on toista kuin esimerkiksi Suomen ja Valko-Venäjän ottelussa. Ja maalejakin tehdään toisenlaista tahtia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti