sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Pehmoleluja ja opetusvideoita

Kennelliiton Facebook-sivuilla on paljon sööttejä kuvia toissa viikon Koiran päivän tapahtumista Helsingin Narinkkatorilta. Siellä liitto hallituksen puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan johdolla jakoi yleisölle ulosmyyntiarvoltaan noin 80000 euron edestä pehmokoiria.
Koirat, 4000 kappaletta, näyttivät menneen kuin kuumille kiville, kulkeehan aukion kautta paljon lähinnä Espoosta ja muualta Helsingin lähiympäristöstä tulevia työmatkalaisia. Nolona joudun kyllä tunnustamaan, että päätin aamukahdeksalta kääntää kylkeä, kun ulkona näytti olevan kovin kolea ja sateinen sää.
Tuo pehmolelukoira on tarkoitettu myytäväksi Kennelliiton ja Helsingin yliopiston yhteisen koirien terveystutkimusrahaston hyväksi. Ensin sen nimi oli Turo, mutta nimi muutettiin Turreksi, kun kävi ilmi, että pari eri firmaa oli aiemmin rekisteröinyt Turon omaksi tavaramerkikseen. Nyt on käyty nimikilpailu, ja nimi on Peni.

***
Taisi olla sama koiranpäivä, kun postiluukusta kolahti Ruotsin kennelliiton SKK:n pohjoismaisille tuomareille lähettämä, koirien hengitysvaikeuksia käsittelevä DVD. Siinä videolla selitetään ulkomuototuomarin, eläinlääkärin ja maailman johtaviin kuuluvan koiranjalostuksen asiantuntijan avustuksella, mistä erityisesti lyhytkuonoisten koirien hengitysvaikeudet johtuvat, millaisia ulkoisia oireita ne aiheuttavat ja miten näyttelyiden arvostelussa niihin pitäisi suhtautua.
Katsoin videon muutama ilta sitten kokeneen koiraharrastajakonkarin kanssa. Totesimme, että oli niin hyvä video, että sitä pitäisi jakaa myös kasvattajille. Ja että suomenkielinenkin versio olisi paikallaan. Mietimme, onnistuisiko samanlaisen videon tuottaminen meiltä ja häpeissämme jouduimme vetämään sen johtopäätöksen, että ei onnistuisi.
Pohjoismaissa ollaan kyllä näissä asioissa aktiivisia. Maaliskuussa Pohjoismaisten kennelliittojen muodostaman Pohjoismaisen kennelunionin PKU:n työvaliokunta päätti perustaa erillisen työryhmän, jonka tärkeimpänä tehtävänä on yhdenmukaistaa eri Pohjoismaissa käytössä olevat tuomareille jaettavat koirien terveyttä ja liioittelua koskevat ohjeet. Nythän ohjeet poikkeavat paljonkin toisistaan, ja esimerkiksi saman rodun koira voidaan hylätä suomalaisissa näyttelyissä ja palkita ruotsalaisissa tai päinvastoin.
Työryhmän puheenjohtajaksi valittiin Suomesta Kari Järvinen. Kukin kennelliitto nimeää työryhmään kaksi edustajaa. Toistaiseksi asia ei ole ehtinyt Suomen Kennelliiton hallituksen käsittelyyn eikä edustajia ole nimetty. Toivottavasti asiaan ehditään perehtyä mahdollisimman pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti