tiistai 29. marraskuuta 2011

Hanasaari-sukkulointia

Maanantaina oli olo kuin olisi lentänyt useamman kerran Atlantin yli – vaikka vain sukkuloin kolmena päivänä muutaman minuutin matkan Espoon Hanasaareen ja takaisin. Kolmipäiväinen kokousputki pitkine päivineen vei oman veronsa, ja kotiin palatessa sunnuntai-iltana oli jo nälkäkin, kun Hanasaaren Ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen keittiön tarjoilut eivät enää oikein maistuneet.

***
Perjantaina oli koko päivän pituinen Kennelliiton hallituksen kokous.
Eniten siellä taisi puhuttaa Showlink Oy:n yhtiön hallituksen päätös päättää Lohjalla olevan suuren, Areenan-nimellä tunnetun hallin vuokrasopimus ensi huhtikuun lopussa, koska sen pitäminen oli taloudellisesti kovin tappiollista. Päätökseen haettiin omistajien edustajien eli Kennelliiton hallituksen siunausta ja se saatiin.
Itse en edes ehtinyt käymään tuossa suuressa hallissa. Monien siellä tilaisuuksia järjestäneiden mukaan halli oli liian pieni suurille näyttelyille ja liian suuri pienemmille tapahtumille.
Kun tähän lisää hallin sijainnin ja oheispalvelujen puuttumisen, jo maalaisjärkikin sanoo, ettei Kennelliiton jäsenten voi odottaa rahoittavan hallia, joka seisoo tyhjillään toukokuun alusta syyskuun loppuun.
Hallipäätös tietenkin kirvoitti laajan keskustelun näyttelypaikka-, halli- ja harjoitustilakysymyksestä yleensä, kun jotkut haluaisivat isoa kennelkeskusta ja toiset hajauttaisivat näitä tiloja ympäri maata.
Oma käsitykseni on, että me koiraharrastajat emme ole useinkaan riittävän hyvässä yhteistyössä paikallisten kuntien ja kaupunkien kanssa, koska emme osaa ”myydä” omaa harrastustamme päättäjille.
Esityslistalla oli jälleen liuta kurinpitoasioita, joten nyt kolmivuotiskautensa aloittavalla kurinpitolautakunnalla riittänee töitä. Samoin jouduttiin käsittelemään mikrosirutusasioita, kun jotkut mikrosiruttajat eivät ole ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää, että koirien mikrosiruttaminen tapahtuu tiettyjen määräysten ja ohjeiden mukaan.

***
Lauantaina oli vuorossa Kennelliiton valtuuston jäsenille järjestetty valtuustoseminaari, joita on päätetty pitää kaksi kertaa vuodessa aiemman yhden sijasta.
Tässä valtuustoseminaarissa taisi puoluepolitiikka tulla ensimmäistä kertaa harrastukseen mukaan, kun päivän ensimmäiseksi puhujaksi oli kutsuttu kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö.
Yleensähän kenneltoiminta ja Kennelliitto on pyritty pitämään puoluepolitiikasta vapaana foorumina. Vaikka ministereitä on seminaareissa käynytkin, he ovat olleet paikalla yleensä virkansa puolesta.
Niinistö puhui sitten 10-15 minuuttia kauniisti koirista ja Kennelliitosta ennen kuin kiirehti jatkamaan kampanjakiertuettaan Munkkivuoren ostoskeskukseen ja pääkaupunkiseudulla oleviin kahviloihin.
Seminaarissa oli varattu Jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajalle Kirsi Sainiolle peräti kaksi tuntia aikaa vakuuttaa valtuuston jäsenille, miksi valtuusto ei saisi päättää koirien rekisteröintiä koskevista määräyksistä, vaikka viiriäiskoirien kokeista ja koiratanssisäännöistä päättääkin.
Opettajana ja rutinoituna luennoitsijana Kirsi tekikin sen niin taitavasti, että joku taisi jo kuvitella, että koirarekisterimääräysten laatiminen on verrattavissa aivokirurgiaan, eikä kasvattajien ja rotujärjestön edustajien tapaisilla tavallisilla tallaajilla olisi siinä prosessissa mitään annettavaa.
Myös FCI:ltä tuleviin määräyksiin tukeuduttiin perusteltaessa, miksi meidän omia sääntöjämme pitää voida muuttaa nopealla aikataululla. Se jätettiin sanomatta, että FCI:n päätösten toimeenpanossa on yleensä vuoden siirtymäaika, eikä ketään eroteta jäsenyydestä, vaikka siirtymäaika vähän venyisikin – kun FCI:llä on paljon suurempia ongelmia monien muiden jäsenmaidensa kanssa.
Päivän paras puhuja taisi kuitenkin olla varatuomari Janne Yli-Kauppila, joka toimi aikanaan pitkän kauden Kennelliiton kurinpitolautakunnan puheenjohtajana. Hän kertoi tuomioistuinten ratkaisuissa erilaisissa kurinpitoasioissa ja osasi vertailla meidän kurinpitomenettelyämme esimerkiksi Hippoksen tai jääkiekkoliigan kurinpitomenettelyihin.
Janne korosti myös jatkuvaa tarvetta Kennelliiton sääntöjen ja määräysten uudistamiseen ympäröivän maailman muuttuessa. Jannea ajattelin myöhemminkin lauantai-iltana seuratessani seuraavan päivän valtuustokokousta edeltänyttä lobbausta.
Kun pyysin häntä jokunen vuosi sitten Kennelliiton sääntötyöryhmään, hän oli heti valmis ja esitti sääntöihin lisättäväksi mm.vaalivaliokuntaa. Esitys ei mennyt sillä kertaa läpi, mutta uskoisin ajan olevan nyt kypsän, jotta voimme ilmoittaa ja julkistaa etukäteen niin puheenjohtajan kuin hallituksen jäsenten virkoihin pyrkivät ehdokkaat. Silloin valtuutetut voivat päättää itse saatavilla olevan tiedon perusteella, ketä äänestävät sen sijaan, että joutuvat tyytymään kulisseissa kuiskutteluun.

***
Sunnuntaina oli sitten syysvaltuuston kokous, joka venyi jo siitä syystä, että hallituksen ja kurinpitolautakunnan jäsenistä äänestettiin ja ääntenlasku vei oman aikansa.
Taisi muuten olla ensimmäinen kerta minun parikymmenvuotisen valtuustokauteni aikana, kun kolmannen hallituspaikan kohtalo ratkaistiin arvalla Arja Koskelon ja Marja Talvitien saatua yhtä paljon ääniä.
Kohtalokkaan arpalipun nosti uurnasta toinen entinen turkulainen, Johan Juslin, ja Arja Koskelon todettiin tulleen valituksi hallitukseen Lauri Rostedtin ja Jari Forsin ohella. Arpaonni suosi, mutta eikös urheilukilpailuissakin tapahdu, että kova tuloskunto tuo mukanaan myös onnenkantamoisia?
”Rutiinikoesääntöjen” lisäksi Kennelliiton talousarvio ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin ilman sen kummempia mutinoita. Ainoastaan toimintasuunnitelmaan tehtiin lisäys, jonka mukaan rotumääritelmätyöryhmä voi kyllä esittää uusille Suomeen tuotaville roduille suomenkieliset nimet, mutta Suomessa jo olevien rotujen rotunimiä voidaan muuttaa vain ko. rodun rotujärjestön suostumuksella. Toivottavasti tämä nyt riittää estämään uudet suomettamisyritykset.
Ehdotus koirarekisteriohjeen palauttamisesta valtuuston hyväksymäksi asiakirjaksi ei mennyt läpi, mutta tuumimme aloitteen saavuttaneen jo osin tavoitteensa, sillä kun tieto siitä tuli julki, Kennelliitossa alettiin suunnitella koirarekisteriremonttia ja sitä valmistelevassa työryhmässäkään ei tyydytty vain Jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajaan ja pariin toimiston virkailijaan, vaan työryhmään lisättiin muitakin jäseniä.
Ja kuten muuan valtuustoedustaja totesi: jos koirarekisteriohjeessa mennään mahdottomuuksiin, ainakin hallitus tietää valtuuston voivan ottaa asian uudestaan esille.

PS. Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni huomautti minulle, että en ole kertonut koko totuutta rotunimien suomentamisesta ja olin jättänyt edellisestä merkinnästäni pois edesmenneen Kennelliiton kunniapuheenjohtajan Jouko Yrjölän nimen. Niin teinkin, mutta sillä perusteella, että Jouko ei ollut enää keskuudessamme, kun viimeisimpiä ehdotuksia tehtiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti