lauantai 31. maaliskuuta 2012

Valko-Venäjä boikottiin

Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n päättäjät pohtivat parhaillaan, pitäisikö Valko-Venäjälle myönnetyt vuoden 2014 jääkiekon MM-kisat peruuttaa ja siirtää muualle, koska niiden uskotaan pönkittävän lätkäfanina tunnetun diktaattorin Aleksandr Lukashenkan johtamaa Euroopan viimeistä diktatuuria.
Valko-Venäjä on ainoa Euroopan maa, jota Euroopan neuvosto ei ole hyväksynyt jäsenekseen maassa tapahtuvien opposition edustajien vangitsemisien, teloitusten, lehdistön vapauden tukahduttamisen ja ihmisoikeusloukkauksien vuoksi.
EU on puolestaan äskettäin laajentanut niiden johtohenkilöiden piiriä, joilla on matkustuskielto EU-maihin sekä lisännyt valkovenäläisten yritysten talouspakotteita.
Mitä tekee meidän kansainvälinen kattojärjestömme FCI? Tapansa mukaan ei mitään. Valko-Venäjä hyväksyttiin FCI:n täysjäseneksi joitakin vuosia sitten, vaikka maan tilanne oli jo silloin hälyttävä. Valko-Venäjän koirarekisterit hyväksytään edelleen, maassa saa järjestää FCI:n kansainvälisiä näyttelyitä ja valkovenäläisiä tuomareita saa edelleen käyttää meidän näyttelyissämme. Kun FCI ei ole tehnyt mitään, myöskään me Suomessa emme ole ole reagoineet asiaan.
Tässä olisikin kansalaisaktivismin paikka. Miten olisi, jos koiranäyttelymatkoja suunnittelevat suomalaiset koiraharrastajat päättäisivät, ettei tuon diktatuurin pönkittämiselle ole moraalista oikeutusta ja jättäisivät koiransa pois Minskin näyttelyistä?
Ja miten olisi, jos näyttelytoimikunnat tuomareita kutsuessaan jättäisivät valkovenäläiset tuomarit kutsumatta meidän näyttelyihimme arvostelemaan, sillä ei näille matkustuslupaa heltiä, elleivät ole Lukashenkan kannattajia?
Myös suomalaisilla tuomareilla odottaisi olevan sen verran selkärankaa, että kieltäytyvät arvostelukutsuista Valko-Venäjälle.
Joskus on myös moraalisen arvion paikka – halpojen CACIB:ien sijaan.

***
FCI on julkaissut 21.3. kaksikin kiertokirjettä, joissa listataan näyttely-, kilpailu- ja koekiellossa olevat suomalaiset, sillä yhdessä FCI-maassa annetut näyttely- ja kilpailukiellot koskevat näyttelyiden ja kilpailujen järjestäjiä myös muissa FCI-maissa. Listojen toimittaminen FCI:lle kesti luvattoman kauan, reilun vuoden. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä niin paljon pahaa verta nämä näyttelykiellossa olevat ovat aiheuttaneet muiden harrastajien keskuudessa esittäessään koiriaan Suomen ulkopuolella ja paradeeratessaan FCI:n arvonäyttelyissä.
Nuo kiertokirjeet on luettavissa FCI:n internetsivuilta osoitteessa www.fci.be > Circulars.

***
Jääkiekosta puheen ollen: Olin monen muun tapaan pettynyt, kun HIFK joutui kesälomalle vähän liian varhain. Rapakon takana sen sijaan suosikkijoukkueeni New York Rangers on yllättänyt ja johtaa tällä hetkellä NHL:n itäistä konferenssia. Kun vain paikallinen kaapelikanava ja Nelonen pääsisivät yhteisymmärrykseen niin, että molemmat sporttikanavat näkyvät myös meillä – ja kaikki playoff-ottelut suorina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti