maanantai 21. kesäkuuta 2010

Viihdettä ja Wimbledonia

Kyllä vaivannäkö kannatti, tuumin moneen otteeseen tänään iltapäivällä seuratessani Wimbledonin keskuskentältä, miten Roger Federer sai muistutuksen kuolevaisuudesta ja pystyi vain vaivoin voittamaan Kolumbian Alejandro Fallan ensimmäisen kierroksen viiden erän ottelussa Wimbledonin koskemattomalla vihreällä nurmikentällä.
Tennistraditioita tuntemattomille kerrottakoon, että Wimbledonin tennisturnauksessa edellisen vuoden miesten mestari pelaa aina avausottelun keskuskentällä.
Kun Wimbledon ei näy enää julkisilla kanavilla, piti ostaa ylimääräinen maksukanavan palvelu.
Jos olisi ostanut vain urheilukanavan, olisi joutunut maksamaan lystistä vähintään kuuden kuukauden vuokran. Halvemmalla pääsi, kun osti koko kanavapaketin 1,5 kuukaudeksi – vaikka sieltä tulevat elokuvat olen jo useimmiten nähnyt elokuvateatterissa, ja television katsomisen ohella riittää muuta puuhaa yllin kyllin.
Lauantaina monet koiratuttavat olivat koiranäyttelyssä joko Kotkassa, Rovaniemellä Jönköpingissä tai Vilniuksessa, mutta vielä useammat tuntuivat seuranneen Ruotsin kuninkaallisia häitä. Joku oli jopa paikan päällä Tukholmassa.
Itseltäni jäivät hääseremoniat väliin, kun päättelin fiksusti välttäväni viikonlopun ruokaostosruuhkan menemällä lähikauppaan Stokkalle seremonioiden aikaan (ja piti hakea täytekynäänkin mustetta, joten suuret ovat murheet!)
Eihän se niin yksinkertaisesti sujunut. Kaupat olivat täynnä turisteja ja nuorempaa porukkaa, joita häät eivät hetkauttaneet. Lisäksi kaupungin ratikkaliikenne oli sekaisin, kun keskustassa tehtiin raidetöitä.
Yleissivistyksestäni huolehtiva naapuri soitti perään ja hälytti katsomaan, ja tulihan televisiosta niin paljon iltapäivälehtien viihdekamaa vielä siirappimaisten selostusten ja studiokommentaattoreiden siivittämänä, että pahaa teki.
Hääillallisia vilkaisin ja totesin, että olihan pääpöydässä useita koiraharrastajia: labradorinnoutajien, mäyräkoirien ja lhasa apsojen omistajia. Taisi olla myös Norjan kenneklubin kunniapuheenjohtaja.
Siinä mietin, olisiko ollut parempi, jos meilläkin sisällissodan jälkeen kuninkaaksi valitun Hessenin prinssin Friedrich Karlin jälkeläiset asustaisivat nyt presidentin linnassa. Olisi ollut puheenaihetta omasta takaa.
Nyt joku tietysti sanoo, että noin puhuu kyynikko, joka myöhästyi omista vihkiäisistään pari tuntia, kun Lontoossa oli tavanomainen liikenneruuhka eikä kuski tuntenut reittiä, mutta se on jo toinen juttu se. Golfin U.S. Open oli kuitenkin paljon mielenkiintoisempaa viihdettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti