tiistai 18. tammikuuta 2011

Tulvia ja tennistä

On se hyvä, että joku muukin on höynähtänyt seuraamaan tennistä.
Eilen soitti naispuolinen tuomarikollega länsirannikolta ja kysyi: ”Milläs kortilla sää oot katsonu Wimbledonia? Saako sellaisen Ärrältä, kun haluun nähdä Australian avoimet?”
Selitin, että Eurosport ykköseltä ja kakkoselta sitä tennistä tulee nyt kaksi viikkoa aamuyöstä kahdesta alkaen myöhään iltapäivään, ja Eurosport esittää kaikki Grand Slamit Wimbledonia lukuun ottamatta (ja Wimbledoniin taas tarvitsin eri ohjelmapalvelun).
Kun oli antennitalous, en osannutkaan neuvoa, millainen ohjelmakortti Eurosportin katsomiseen tarvitaan, kun itsellä on kaapelitelevision tärkeimmät uutiskanavat ja urheilut sisältävä ohjelmapaketti. Toivottavasti ongelma on ratkennut.
Eilen oli tosiaankin Australian avoimien ensimmäinen pelipäivä. Aikataulun kanssa on jonkin verran ongelmia, kun aikaero Melbourneen on yhdeksän tuntia. Valvooko aamuyöstä, vai meneekö sovinnolla nukkumaan ja katsoo aamupäivällä siellä pelattavat iltaottelut?
Joku vuosi sitten näitä ongelmia ei ollut, kun olin ajoittanut leikkauksesta toipumisen Australian avoimien aikaan. Siinä sitten makasin sohvalla muutamia vuorokausia jääpussit naamalla, nukuin muutaman tunnin tylsien ottelujen aikana ja heräilin taas, kun tapahtui…
Tänä vuonna miesten puolella odotetaan taas Roger Federerin ja Rafael Nadalin kaksintaistelua. Silti täytyy sanoa, että viime vuosien parhaat ottelut olivat vuonna 2005 kun sellaiset värikkäät hahmot kuten Marat Safin ja Andre Agassi olivat vielä mukana. Safin päihitti niin Federerin kuin Agassinkin jännittävissä viiden erän otteluissa ja kukisti vielä Australian ylpeyden Leyton Hewittin loppuottelussa…

***
Melbournen lähiseudulla Victorian osavaltiossa ovat tuhannet ihmiset joutuneet lähtemään kodeistaan tulvien takia. Katastrofi ei ole kuitenkaan yhtä laaja kuin Queenslandissa, missä Ranskan ja Saksan kokoinen alue oli tulvavesien peitossa.
Vaikka australialaiset ottavat elämän rennosti, ”no worries mate” – asenne on saanut väistyä, kun tulvien massiivisia tuhoja korjataan.
Australialaiset salukiharrastajat lähettivät sähköpostia virtuaalisesta koiranäyttelystä, jolla kerätään varoja kodittomiksi joutuneiden koiraharrastajien auttamiseksi. Lisätietoja näyttelystä saa tästä osoitteesta. Ilmoittautua voi internetin kautta, ja ilmoittautumismaksun (10 Australian dollaria eli 7,50 euroa per luokka per koira) voi maksaa luottokortilla. Luokkia on useita, kuten autuaammille metsästysmaille siirtyneille koirille tarkoitettu sateenkaariluokka (Rainbow Class). Kannattaa osallistua hyvän asian puolesta.
Itse jo olen korjaillut edesmenneiden koirieni partakarvoja, jotta saan näyttelyyn edustavia kuvia - kun näyttelyssä ei ole dopingsääntöjä…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti