tiistai 3. heinäkuuta 2012

Pappia tilaamassa

Olen pitänyt itseäni kutakuinkin rauhallisena ja kärsivällisenä ihmisenä, mutta joskus meikäläiselläkin hihat palaa.
Kuten aamukahdeksalta, kun lankapuhelin soi ja tiedän, ettei kukaan tuttava siihen aikaan soittele. Sitten puhelinvastaajasta kaikuu koko huushollissa, miten joku tilaa virkatodistuksia, varaa seurakuntasalia kastetilaisuuteen tai kyselee pappia häihin tai hautajaisiin.
Ja jos olen ollut myöhemmin päivällä puhelimen vieressä ja vastannut, soittaja kyselee, että onko se kirkkoherranvirastossa.
Ei ole, olen sanonut.
Kun oikein on pänninyt, olen ilmoittanut, että ollaan Eroa kirkosta ry:n pääkonttorissa ja että olisi soittajankin parempi harkita, kannattaako maksaa kirkollisveroja. Joskus en ole voinut vastustaa kiusausta, vaan aloittanut esitelmän siitä, miten valtio ja kirkko pitäisi erottaa toisistaan. Viimeistään siinä vaiheessa soittajat menevät hämilleen, pyytävät anteeksi ja mutisevat, että taisi olla väärä numero.
Kun ryhdyin tutkimaan asiaa tarkemmin, sain selville, että eteläsuomalaisen seurakunnan kirkkoherran virastolla on todellakin sama puhelinnumero kuin minulla, mutta suuntanumero on eri.
Eli hyvät ihmiset, tarkistakaa numero ennen kuin alatte tilaamaan pappia!
***
Wimbledonissa sade on sotkenut peliohjelmaa, mutta on siellä ollut mielenkiintoisiakin otteluita. Skotti Andy Murray näyttää olevan hyvässä vedossa, joten katsotaan, miten pitkälle hän menee, kun hänen puoleltaan kaaviosta on jo Rafa Nadal poissa.
Naisten puolella on onneksi päästy eroon yhdestä kirkujasta, kun Maria Sharapova joutui laulukuoroon. Kun vielä sama tapahtuisi toiselle eli Valkovenäjän Azarenkalle! Andysta puheenollen: Käykää ihmeessä lukemassa Andyn borderterrierin Maggie Mayhem'in tekstejä twitterissä ja katsomassa kuvia Maggiesta ja lajitoveristaan Rustysta. Koirat eivät liene ulkomuodollisesti rotunsa huippuja, mutta hauskoja tekstejä siellä on - ja paljon kuvia, joissa borderit useimmiten näyttävät loikoilevan sohvalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti