tiistai 14. kesäkuuta 2011

Vehreää Kaivarin kulmilla


Tiistai-iltana kokoonnuttiin Ursulan kahvilaan Kaivopuiston rantaan viilailemaan Kaivarin elokuun koiranäyttelyä. Kuten kuvasta näkyy, puisto oli vehreääkin vehreämpi ja alkukesän kukkaistutukset viestivät tulevasta kukkaloistosta, kun taas kallioiden reunalla olevan sireenipensaan kukinta oli jo haalistumassa.
Ilma oli viileä eikä meri tuoksunut vielä mereltä, mutta viihtyisää oli. Näyttelyasiat käytiin läpi nopeasti rutiinilla. Kun monet yhteistyökumppanit ovat olleet samoja jo vuosia, sabluuna ei muutu paljoakaan, joten vaikka näyttely teettää paljon töitä, kaikkea ei tarvitse aloittaa pyörän keksimisestä lähtien alusta.
Näyttelyn mainokset on julkaistu ja esitteitä postitellaan pikapuoliin, joten nyt sitten odottelemme ilmoittautumisia – toivottavasti hyvissä ajoin, ettei jouduta tarjoamaan ei-oota myöhästyneille.
Tuomarilistanhan pitäisi olla houkutteleva monine erikoistuomareineen, ja ilmoittautumismaksutkin ovat uskomattoman halvat moneen muuhun näyttelyyn verrattuna.
Poislähtiessä ihmettelimme, miksi liikenne seisoi Ehrenströmintiellä. Liikenne oli pysähtynyt, koska Kaivarin eteläkärjessä olevat valkoposkihanhet poikasineen olivat päättäneet marssia kadun yli meren rantaan. Fiksuja kun olivat, käyttivät suojatietä.
Toivottavasti ei kuitenkaan tule kuiva kesä, koska silloin pysyvät koko kesän Kaivarin rannassa sen kastelujärjestelmän pitäessä ruohon vihreänä – ja siivo on sen näköinen. Turhia lintuja suomalaisessa maisemassa, mutta kuka raskii ajaa autolla poikasten yli?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti