Viikonloppu uusiksi

Viikonlopun ja alkuviikon ohjelma meni uusiksi, ja kerrankin sain syyttää muita. Tarkoituksena oli seurata joka toinen vuosi pelattavaa golfin Ryder Cup’ia, joka on jokaisen amerikkalaisen ja eurooppalaisen ammattigolfinpelaajan uran kohokohta.
Tuo kolmipäiväinen turnaus pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1927 brittiläisten ja amerikkalaisten kesken. Nimensä se sai palkintopokaalin lahjoittajan Samuel Ryderin mukaan. Vuonna 1979 Euroopan joukkueeseen tulivat mukaan myös Brittien saarten ulkopuolelta muut eurooppalaiset pelaajat.
Viimeksi kaksi vuotta sitten turnaus pelattiin Newportin lähellä Celtic Manorin kentällä Walesissa, ja Eurooppa vei pokaalin kotiin. Tänä vuonna isännöintivuorossa olivat amerikkalaiset ja tapahtumapaikkana Medinah Country Club Chicagon kupeella.
Nelosen urheilukanavat mainostivat turnauksen suoria livelähetyksiä niin kaunopuheisesti, että hulppeaa ohjelmaa odotin. Mitä vielä! Meillä näkyvän Nelonen Pro-ykkösen suora lähetys huipentui 2. päivän 12 tunnin lähetykseen ja muita saikin seurata sitten päivän viiveellä. Harmitti, kuin uutisista oli kuullut monen eurooppalaispelaajan upeista urotöistä – ja sai nähdä niitä vasta maanantaina.
Jotta logiikka olisi ollut oikein kohdallaan, 2. päivän otteluita tuli sitten tiistaina! Tässä vaiheessa en enää tiedä, ketä syyttää televisiokatsojien kiusaamisesta, Nelosta vai meidän kaapeliverkossamme tarjottavia DNA:n palveluja, valinnanvara kun on rajattu kaapelipuolella yhteen palveluntarjoajaan ja katsojia kiusataan mielivaltaisella ohjelmakaaviolla.
Siitäkin huolimatta voi vain ihailla, miten jotkut pelaajat yltävät uskomattoman hienoihin saavutuksiin silloin, kun pitää – eurooppalaisista vaikkapa Ian Poulter, unohtamatta suosikkiani Espanjan Sergio Garciaa ja muita eurooppalaisia, jotka omistivat voittonsa viime vuonna aivokasvaimeen kuolleen legendaarisen Seve Ballesterosin muistolle.

Oolannin muisteloita
Monen vannoutuneen koiranäyttelyssä kävijän kalenterissa kesä- ja syyskauden päättää Eckerön näyttely Ahvenanmaalla, niin nytkin viime viikonloppuna.
Kun Oolantiin mennään, reissusta tulee tavanomaista koiranäyttelymatkaa isompi ponnistus, kun matkaa tehdään”mantereelta” laivalla, eikä aikatauluja ole tehty Maarianhaminan vaan matkan pääpisteen eli Tukholman mukaan.
Valopilkkuna ovat tietysti ostokset ja muu ohjelma, kun ehtii käydä katsomassa nähtävyyksiä ja shoppailla näyttelyä edeltävänä päivänä (ellei halua olla kolkuttelemassa näyttelypaikan ovea jo aamuyön tunteina). Ainakin Puppu Schauman ja Heidi Streng olivat menossa kauppaan, jonka jokaisessa tuotteessa on tarra: ”Jesus älskar dig”.
Ruotsalaisille Maarianhaminan ja nyttemmin Eckerön näyttely on myös vakiokäyntikohde, ja tänäkin vuonna tuloslistoilta löytyivät vanhat konkarit Nenne Runstenista ja Mikael Nilssonista alkaen.
Omat Oolannin käyntini ajoittuivat aikaan, jolloin näyttely pidettiin Maarianhaminassa. Monena vuonna olin kehätoimitsijana, ja monenlaista pikkujippoa järjestäjät olivat keksineetkin pitkämatkalaisten tuomarivieraiden iloksi. Kerrankin meidät lennätettiin paikalle Skärgårdsflygin yksityiskoneella, joka vesitasona laskeutui Kastelholman linnan raunioiden lähelle – suoraan laiturilla odottaville cocktailkutsuille!
Viikonlopun ohjelmaan kuului yleensä Ahvenanmaan kennelpiirin silloisen puheenjohtajan ja Kennelliiton hallituksen jäsenen Rainer Wasströmin isännöimä veneretki saaristoon, jonka yleensä kruunasi hyvä lounas paikallisessa pursiseurassa.
Kehätoimitsijavuosien jälkeen olin paikalla muutaman kerran näytteilleasettajanakin koiran kanssa. Tuolloin Rainer, pankinjohtaja kun oli, oli järjestänyt käyttööni hotelli Arkipelagin kupeessa olleen Suomen Yhdyspankin vierashuoneiston, jotta sai lhasa apsoaan rauhassa föönailla ja puunailla. Kannattikin, sillä yhtenä vuonna voitin jopa ryhmän luvalla sanottuna raakilemaisella junioriluokan uroksella.
Hauska sattuma sekin, että Kennelliiton hallituksen kokouksissa (siellä saunan kupeessa Kamreerintien yläkerran kokoushuoneessa), joissa jokaisella on erikseen tarkasti määritelty istumapaikka, olen perinyt Rainerin tuolin.
Sen tiedän tuolin selässä olevasta laatasta. Tuolissa on istunut seuraavana toinen ”syppiläinen”, eli Kennelliiton nykyinen kunniajäsen ja siviilissä Yhdyspankin kamreeri Gunnel Holm. Perinteet velvoittavat, olen tuuminut kysellessäni Kennelliiton rahojen ja rahankäytön perään.
Noista barokkityylisten tuolien selustoihin kiinnitetyistä laatoista on kiittäminen liiton hallitukseen ensimmäisenä naisena valittua Kirsti Bremeriä (ent. Wuorimaa), joka ideoi Kennelliiton 100-vuotisjuhlien kunniaksi myös komeat vitjat valtuuston puheenjohtajan kaulaan.
Vahinko vain, että nuo tuolien selkänojien kaiverrukset ovat jääneet päivittämättä enkä ole lainkaan varma, kuka Rainerin ja Nunnen jälkeen on "minun" tuoliani lämmittänyt. Nyt päivitys on korkea aika tehdä, ennen kuin unohtuu, sillä 125-vuotisjuhlat ovat tuota pikaa. Historiallisilla detaljeilla kun on taipumus unohtua, ellei niistä pidetä jonkinlaista kirjaa.