Samettisäätä ja silkkiä

Kyllä on ollut tänään ihan samettisen pehmyt kesäsää! Viimeisiä viedään, sanoisi pessimisti, sillä ensi viikolla viilenee ja kesä meni kuin huomaamatta.
Kesälauantait meidän kulmilla ovat hyvin rauhallisia: liikenne sujuu verkkaisesti, jalankulkijoita ei paljon näe ja katujen varsilta löytyy jopa parkkipaikkoja, kun paikalliset ovat lähteneet mökeilleen.
Frisöörin kanssa iltapäivällä ihmeteltiin, menevätkö ihmiset tänä päivänä vähemmän naimisiin, vai jättävätkö valokuvaukset amatööreille. Aiemmin tässä meidän kadunpätkällä oli nimittäin lauantai-iltapäivisin aikamoinen peltipurkkien kolina, kun Johanneksen kirkossa naimisiin menneet hääparit kävivät otattamassa hääkuviaan vastapäätä olevassa valokuvaamossa. Nyt on hiljentynyt.
Eilen oli kulman takana Tehtaankadulla vipinää, kun Venäjän lähetystön edessä protestoitiin Pussy Riot-tyttöbändin saamia kahden vuoden vankeusrangaistuksia.
En tiedä, kumpi oli suurempi synti, kirkossa järjestetty protesti vai Putinin arvosteleminen. Ainakaan ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja poliittisen opposition asema Venäjällä ei Putinin vallan aikana ole parantunut.
Eri asia on, onko kirkko tämäntapaisen protestin oikea pitopaikka. Kysymyksessä oli selvä ylilyönti, mutta annettakoon anteeksi, kun ”radikaali” musiikki ja kulttuuri on vielä Venäjällä uutta.
Muutoksia on näilläkin kulmilla. Olin ajatellut yhdistäväni frisöörikeikan kauppareissuun, kun vieressä on ollut pieni valintamyymälä. Aikanaan sitä piti Varubuden, mutta nyt siinä onkin Aitokauppa, joka myy luomua ja lähiruokaa.
Kierrä kaukaa, neuvottiin, sillä hinnat ovat suolaiset myös peruselintarvikkeissa (ja tällä en tarkoita Villakoirakerhon vanhojen rouvien Virosta hakemia peruselintarvikkeita eli tupakkaa ja viinaa, kuten rouvien seniori kerran asian ilmaisi.)
Eli siis toiseen kauppaan, mutta luomumansikoita sieltäkin joutui ostamaan, kun muuta ei ollut tarjolla. En ole luomun vastustaja, mutta makua ja näköä ruoalta haluaisin – ja kohtuuhintoja.

***
Ranskalaiset Hermèsin silkkihuivit ovat olleet olemassa jo 75 vuotta, kertoi iltapäivälehti.
Minua noissa upeissa huiveissa ovat ilahduttaneet koira- ja hevosaiheet.
Yhden, ranskalaisia ajokoirarotuja ja metsästysperinnettä esittelevän huivin sain lahjaksi kettuterrierimieheltä, jonka koiran Saksaan viennissä olin auttanut. Sitä huivia olen pitänyt niin paljon, että silkki on osin kulunut rikki, joten huivia saa sovitella kaulaansa hyvin tarkkaan, etteivät reiät näy.
Kerran sorruin itsekin Hermèsin huivin ostoon. Näyttelytoimikunta oli korvannut minulle ostamani lentolipun hinnan. Rahat eivät kuitenkaan kauan poltelleet kukkarossa kotimatkalla Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä, kun näin huivin, jossa oli valkoisella pohjalla kullankeltaisia vinttikoiria. Ostos ei ollut huono, kun siitä on ollut iloa monta vuotta.