keskiviikko 1. elokuuta 2012

Surkeaa katsottavaa ja kuultavaa

Kyllä on surkeaa katsoa suomalaisten esityksiä Lontoon olympialaisissa – ja vielä surkeampaa on kuunnella selityksiä huonoille esityksille. Ihan vihaksi pistää.
Yksi ei ollut edes kiinnostunut omista pisteistään, kun hyvältä tuntui vaikkei menestystä tullut, mutta harjoitusta tuli – ja Rioon tähdätään.
Toiselle ei maistunut aamu-uinti ja tulos oli sen mukainen, vaikka huippu-urheilijat harvemmin kyselevät, mihin aikaan päivästä suoritus on tehtävä.
Yhdellä ja toisella ei ole ollut huippuvire kohdallaan, vaikka kuinka on paapottu ja herkistelty ulkomaisilla leireillä, mutta matkahan on ollut kiva.
Kaiken huippu taisi olla nuori, huulilävistyksillään ylpeilevä daami, joka mokasi oman suorituksensa unohtaessaan kellon käyvän, mikä suoraan sanottuna v-tutti, mutta kokemus oli hyvä ja hänkin on menossa Rioon.
Tenniksessä Jarkko Niemisellä oli taas pelivire kohdallaan ja halut huippujen kohtaamiseen kovat, mutta olihan Wimbledonin keskuskentällä pelattu toisen kierroksen ottelu Andy Murrayn kanssa varsinainen katastrofi – ottelu kesti vain tunnin, mutta kyllähän Nieminen heräsi kamppailemaan suomalaisella sisulla siinä vaiheessa, kun pelattiin ottelupalloa! Näin YLE:n selostaja hehkutti.
Samalla kerrattiin taas, miten Nieminen on voittanut huippuja kuten Andre Agassin Ranskan avoimissa jo usea vuosi sitten. Se unohdettiin mainita, ettei voitto tullut Niemisen ansioilla, vaan pahoista selkävaivoista kärsinyt Agassi ei halunnut tuottaa yleisölle pettymystä, vaan sinnitteli ottelun loppuun.
Onneksi ensimmäisen kierroksen ottelu pelattiin pienellä sivukentällä, jolle mahtui satakunta katsojaa. Siellä ei ollut televisiokameroista tietoakaan, joten suurempi yleisö edes nähnyt matsia.
Kun nämä huippuvireessä olevat herkistelijät selittelevät tekemisiään (ja milloin valitsijat järjestävät heille edes vähän PR-koulutusta?), muutamien lajien edustajat näyttävät olevan erillään koko sakista – purjehtijat, pyöräilijöistä Pia Sundstedt, joka teki maantiepyöräilyissä ammattilaisen työn, nuoret kouluratsastajat jne.
Kesälajeissa taitaa käydä samalla tavalla kuin hiihdon puolella, eli kuin huomaamatta harvinaisempien lajien edustajat kuten lumilautailijat ja kumparelaskijat tekevät omaa työtään ja menestyvätkin - eivätkä taida paljon piitata vanhoista liturgioista.
Toivottavasti huippu-urheilun tilaa pohtiva työryhmä mullistaa systeemin ja panostukset siirtyvät nuoriin lupauksiin, joiden koulutuksessa otetaan huomioon myös psykologinen puoli, koska pään tulee kestää ja itsetunnon olla kohdallaan, kun huipulle pyritään. Ja matkalla täytyy myös oppia, ettei julkisuudessa möläytellä ihan mitä sylki suuhun tuo.

***
Muistattehan olympialaisten ohella, että tänään on Kaivopuiston koiranäyttelyn viimeinen ilmoittautumispäivä. Myöhästyneitä ilmoittautumisia ei oteta vastaan oli selitykset mitkä tahansa, joten nyt on viime hetki toimia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti