keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Surinamen valiot

Bichon frisé-lehti pyysi minulta artikkelia itätuontikoirista, koska olen varoitellut tästä halpatuonnista ja koska heilläkin on vitsauksena Tshekin tasavallasta tulevien koirien suuri määrä muihin tuontikoiriin verrattuna.
Artikkelia varten vilkaisin Kennelliiton jalostustietojärjestelmää, joka on erinomainen apu niin rotuyhdistyksille, kasvattajille kuin pennun ostoa harkitseville.
Tilanne bichon frisén osalta tuntuu olevan sama kuin joissakin muissakin hyvin kaupaksi käyvissä roduissa: koiria tuodaan miettimättä lainkaan, onko niistä jotain hyötyä rodun jalostuksessa. Pentuja tulee samoilta ”kasvattajilta”, samoista yhdistelmistä ja samoista linjoista, usein useampi pentu samasta pentueesta.
Monilla viiden polven sukutaulussa on suuria aukkoja, kun kaikkia esi-isiä ei tunneta. Toisilla taas on todella korkeat sukusiitosprosentit: yli seitsemän prosenttia, 12,50 prosenttia ja joillakin jopa 16,60 prosenttia (ja me täällä mietitään, millaisia rajoituksia meidän maltilliseen linjasiitokseemme pitäisi asettaa!)
Onko mitään järkeä tuoda Suomeen esimerkiksi 33 saman uroksen jälkeläistä? Tai useampia saman nartun jälkeläisiä?
Ei tietenkään, mutta pentutehtaissa tuotetuista koirista näyttää tulleen menestyvä vientibusiness joissakin Itä-Euroopan maissa, erityisesti Tshekissä ja Unkarissa. Tämä on sitä yritteliäisyyttä, joka on syntynyt Itä-Euroopan maiden ovien avautumisen jälkeen 1990-luvulla (sitä ennenhän nämä maat olivat käytännössä suljettuja myös koirien osalta, eli tuonteja lännestä ei tullut, eikä sieltä mitään viety vientiin, kun kukaan ei ollut valmis maksamaan kovaa valuuttaa sikäläisistä koirista).
Nyt espanjalaiset valittavat trokareiden tuovan maahan pakettiautoilla pentukuormia, ja Unkarin kennelklubin paperit on kaikilla, myös niillä, jotka kuolevat matkalla. Tilanne on sama muuallakin Euroopassa.
Tuskin yksittäinen suomalainen koiranostaja osaa kääntyä tshekkiläisten tehtailijoiden puoleen, joten eivätköhän jonkin sortin trokarit ole asialla.
Lisäksi tshekkiläiset ovat meikäläisten kasvattajien kertoman mukaan hyvin aktiivisia kauppamiehiä: kysyvät ostaakseen suomalaiselta kasvattajalta yhden koiran ja lupaavat maksuksi kolme pentua. Jotkut ovat ilmeisesti erehtyneet lähettämään sinne pennun, mutta ovatkohan he miettineet millaisiin olosuhteisiin pentu menee? Ja voivatko he myydä täällä hyvällä omallatunnolla sieltä vaihtokauppana saatuja pentuja?
Bichon frisé- rodun tuonneissa kiinnitti huomiotani noiden 33 tuontikoiran isän hienot tittelit: se oli Surinamen valio ja Surinamen juniorivalio. Myös jonkun tuontikoiran emä oli Surinamen juniorivalio.
Missä sellainen Suriname on? Itsekin varmistin vielä virallisista lähteistä, että Suriname on Etelä-Amerikan pohjoisosassa oleva mantereen pienin valtio, entinen Alankomaiden siirtomaa. Maa on pääasiassa sademetsää ja asutus on lähinnä kapealla Atlantin valtameren rantakaistaleella. Asukkaita on vähemmän kuin Helsingissä.
Suriname ei ole FCI:n varsinainen tai liitännäisjäsen, eikä sillä ole minkäänlaista sopimusta FCI:n kanssa. Mikäli maassa järjestetään koiranäyttelyitä, ne eivät ole minkään kansainvälisen kenneljärjestön hyväksymiä, joten sen valionarvotitteleilläkään ei ole mitään arvoa. Nähtävästi tshekkiläiset kasvattajat ovat onnistuneet höynäyttämään Tshekin kennelklubia, ja myyjät puolestaan höynäyttämään pennun ostajia. Meidän koirarekisteritietoihimme näitä titteleitä ei pitäisi hyväksyä.
Muuan paljon Itä-Euroopan näyttelyissä käyvä kasvattajatuttava ei ollut lainkaan yllättynyt kuullessaan näistä titteleistä, kun rahalla saa ja hevosella pääsee. Eli ainakin yhdessä Itä-Euroopan köyhimpiin kuuluvassa maassa on hänen kuulemansa mukaan valionarvoja saanut ilman, että on tarvinnut edes käyttää koiraansa siellä näyttelyssä: lähetät 50 euroa ja kopion sukutaulusta, ja valionarvotodistus tulee postissa.
Milloinkahan nigerialaiset pankkihuijarit keksivät tämän rahastuskeinon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti