Vaalikuumetta

Ruotsin valtiopäivävaalien tulos vahvistettiin torstaina. Ruotsalaiset saivat aikamoisen shokin, kun vaa’ankieliasemaan nousi uusnatsitaustojen tahraama äärioikeistolainen puolue. Sellaistahan ei tapahdu suvaitsevaisessa ruotsalaisessa kansankodissa!
Joka tapauksessa hallituksessa jatkaa pääministeri Fredrik Reinfeldtin ja maltillisen kokoomuksen johtama allianssi, joka näytti saaneen äänestäjiltä luottamuslauseen erityisesti onnistuneen talouspolitiikkansa ansiosta: työttömyys ja budjetin alijäämä ovat muuta Eurooppaa alemmalla tasolla ja talouskasvu muita ripeämpää.
Meillä eduskuntavaalit ovat vasta huhtikuussa, mutta toki merkkejä vaalien kuumentamista tunteista on jo näkyvillä.
Myös kennelmaailman johtopaikoilla tuntuu olevan myllerrystä, ja vaalikampanjoita viritellään täälläkin.
Ruotsissa on kohistu jo jonkin aikaa sikäläisen kennelliiton SKK:n hallituksen tekemästä päätöksestä, jonka mukaan koiran kuonon tuntokarvojen leikkaaminen on epäeettistä ja moraalitonta. Nyt sitten villakoiraharrastajat miettivät, miten leikkaavat koiransa kuonokarvat koskematta tuntokarvoihin, joita on leikattu ammoisista ajoista ilman, että koirat ovat sitä edes huomanneet saatikka kärsineet toimenpiteestä. Syy on vieritetty hallituksen puheenjohtajan kontolle, joten nyt jo kuiskitaan vastaehdokkaista, kun Ruotsi valitsee uuden puheenjohtajan ensi vuonna.
Norjassa viime keväänä yksimielisesti uudelle kaksivuotiselle puheenjohtajakaudelle valittu kennelliiton NKK:n hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi hallituksen jäsen erosivat elokuun lopulla.
Virallista syytä ei ole ilmoitettu, mutta sikäläisten asiaa tuntevien lähteiden mukaan syynä oli hallituksen luottamusmiesjohdon ja liiton toimiston johdon joutuminen törmäyskurssille, kun päätösvaltaa siirtyi hallitukselta toimiston johdolle. Normaalisti tällaisissa tilanteissa palkattu johto saa lähteä, kun koiran on tarkoitus heiluttaa häntää eikä hännän koiraa – mikä on ollut aika ajoin tuttu tilanne meilläkin. Nyt kävi toisin päin, ja norjalaiset joutuvat pitämään ylimääräisen yleiskokouksen valitakseen uuden luottamusmiesjohdon.
FCI:ssä kuhisee sielläkin. Jo useamman viikon ajan puheenaiheena eri maiden kennelvaikuttajien tapaamisissa on ollut tuon kansainvälisen kattojärjestömme hallituksen varapuheenjohtajan ja nykyisen puheenjohtajan perintöprinssiksi vajaa vuosi sitten valitun saksalaisen Christofer Habigin ilmoitus, että hän jättää paikkansa hallituksessa seuraavassa yleiskokouksessa ensi vuoden heinäkuussa. Eron syyksi hän on tiettävästi ilmoittanut työkiireensä, jotka hänen olisi odottanut osanneen ennakoida suostuessaan ehdokkaaksi hallitukseen. Erilaisissa spekulaatioissa on arveltu, että todellinen syy on FCI:n vanhojen herrojen kerhon toimintakulttuuri, jossa päätöksiä ei tehdä samalla ripeydellä kuin yksityisellä sektorilla.
Nyt sitten arvuutellaan uuden puheenjohtajan henkilöä. Jatkaako jo iäkäs Hans Muller vielä kaksi vuotta, vai haluavatko puheenjohtajan paikalle suunnilleen yhtä kauan FCI:n hallituksessa istunut puertoricolainen Rafael de Santiago tai nuorempana ehdokkaana viime syksynä hallitukseen valittu Unkarin Tamas Jakkel? De Santiagon ja Jakkelin miinuksena on mainittu molempien kotimaat: Puerto Rico ei ole edes itsenäinen valtio, vaan USA:lle kuuluva itsehallintoalue, ja Unkarin kennelklubilla on ollut monenlaisia ongelmia rekisteröintiensä ja kaupallisen pentutehtailun vuoksi. Myös jo lähes 20 vuotta FCI:n hallituksessa istuneen Suomen Kari Järvisen nimi on mainittu, mutta hän ei ole vastannut suoraan kysymykseen, asettuuko ehdokkaaksi vai ei.
Meillä Suomessa valmistaudutaan marraskuussa hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle valittavien vaaleihin. Merkkejä avoimesta kampanjoinnista ei ole näkynyt ainakaan tänne Kaivarin kulmille. Sen sijaan kulissien takana näyttää olevan meneillään kuiskailu- ja vihjailukampanja, jolla varteenotettavia ehdokkaita pyritään sulkemaan jo etukäteen pois laskuista levittämällä monenlaisia, subjektiivisia luonnehdintoja ja osin perättömiäkin tietoja.
Suomalaiseen luonteeseenhan kuuluu, että ollaan mieluummin jotain vastaan kuin jonkin puolesta. Kun kaikissa on jotain huomautettavaa, asiantuntemus ja osaaminen on helppo sivuuttaa ja valita hajuton ja mauton vaihtoehto, jos nyt siitäkään ollaan yhtä mieltä.
Eikä ilmiö rajoitu Suomen rajojen sisäpuolelle: aikanaan on ihmetelty, mikseivät Minnesotan amerikansuomalaiset saaneet edustajaansa USA:n kongressiin, kun heidän äänensä olisivat riittäneet. Vastaus oli: he eivät päässeet yksimielisyyteen ehdokkaista, kun kaikissa oli jotain vikaa!
Joka tapauksessa mielenkiintoinen syksy ja talvi on odotettavissa, niin kennel- kuin valtakunnanpolitiikassakin.