Kaivarin toipilaslomaa

Kaivopuiston elokuun lopun koiranäyttely vie aina voimat, ja normaaliin päiväjärjestykseen palautuminen kestää viikon pari.
Tänä vuonna palautuminen taitaa ottaa vielä enemmän aikaa, sillä toipumista poskiontelo- ja keuhkoputkentulehduksesta ei tunnu edesauttavan rankka aikataulu tai oleskelu kylmässä ulkoilmassa.
Ranskalaisia tapoja omaksunut, Ranskassa asuva englantilainen valokuvaajamme David Dalton toi minulle lisärohdoksi röörit avaavaa vihreää ”elämänvettä” eli Verveine du Velay eau de vie’tä, jota kuulemma voi nauttia myös kuuman teen kanssa.
Naapuri valitti myös väsymystä - hänkin on unohtanut, ettemme ole syntyneet eilen emmekä jaksa yhtä paljon kuin joskus vuosikymmeniä aikaisemmin.
Hänelläkin oli työntäyteinen viikonloppu, sillä hän arvosteli sunnuntaina Kaivarissa 99 koiraa sekä kasvattajaryhmät, minkä lisäksi hän auttoi minua seurustelu-upseerin velvollisuuksissa. Niinpä hän vei sunnuntai-iltana Kaivarin näyttelyn nuorempia tuomareita tutustumaan Helsingin yöelämään. Siinä ei liene ollut kehumista, sillä niin hiljaista kaupungissa on sunnuntai-iltaisin ennen puoltayötä.
Muuten Kaivarin osalta voi sanoa, että reaktiot ovat olleet samantapaisia kuin aikaisempinakin vuosina. Helsingin kaupunki on ollut tyytyväinen järjestelyihin, ja tuomarit ovat olleet aivan ylösotettuja: kaikki ovat kuulleet sekä näyttelypaikasta että järjestelyistä, ja nyt ne nähtyään eivät ole uskoa silmiään. Ihmekö sitten, että Kaivarin maine Euroopan hienoimpana näyttelynä on kiirinyt ympäriinsä ja tuomarikutsut ovat enemmän kuin haluttuja.
Tänä vuonna kaikki olivat yksimielisiä siitä, että Kaivopuisto oli hienommassa kunnossa kuin koskaan. Nurmikko vihersi, ja uudesta lehmuskujasta tulee entistä ehompi kunhan puut kasvavat.
Sade loppui sunnuntaiaamuna hyvissä ajoin ennen kehien alkua, mutta tuuli oli kylmä. Iltapäivällä kuvittelin, että sää oli lämmennyt, mutta en ole varma, mikä Ursulassa nautitun viinilasillisen osuus lämpimän tunteessa oli.
USA:n suurlähettiläs Bruce Oreck väitti tuoneensa auringonpaisteen mukanaan Coloradosta. En rohjennut huomauttaa, että joillakin muilla kuten pyöräilylegenda Lance Armstrongilla on omat käsityksensä Coloradon ja Aspenin säästä.
Joka tapauksessa suurlähettiläs Oreckin ja hänen vaimonsa Codyn aprikoosinvärinen isovillakoira Deckard herätti huomiota Kaivarin BIS-kehässä. Deckardilla on hieno Harley Davidson-kaulapanta ja se on mitä mukavin (ja isoin näkemäni) isovillakoira, jota isäntä kutsuu kääpiövillakoiraksi. Vaikka koira on virallisessa AKC:n rekisterissä, isäntäväki tietää, ettei se ole näyttelykoira vaan rakastettu lemmikki. Näin en usko joutuvani hankalaan tilanteeseen arvostellessa isoja villakoiria ensi syksyn Messarissa, vaikka Deckardin isäntäväki on innostunut tulemaan katsomaan näyttelyä.
Kaivarissa italialainen veljeni Giuseppe Alessandra piti huolta siitä, että USA:n suurlähettiläspari tiesi, minkä rotuisia koiria esiintyi loppukilpailuissa. Heidi Streng puolestaan lupasi huolehtia, että USA:n suurlähetystöön toimitetaan pussillinen suurlähettilään suosimia parhaita korvapuusteja, joten siinä on turvatarkastajilla miettimistä!
Veli Beppe Alessandra muuten liittyi taas uudestaan Kääpiökoirayhdistyksen jäseneksi ja piti joka käänteessä kiitospuheita kehuen meidän näyttelymme ”ruhtinaallisia” järjestelyjä ja vieraanvaraisuutta. Minulle hän toi lahjaksi kehystetyn, vuodelta 1863 olevan havannankoiria esittävän litografian. Arkkitehtina ja tunnettuna taiteenkeräilijänä hän on lahjoittanut myös Suomen Kennelliitolle arvokkaan Landseer – nuoremman taideteoksen.
Myös Villakoirakerhon vanhat rouvat kukkahatuissaan esiintyivät Kaivopuistossa. Rouvat olivat majoittuneet ruokineen ja juomineen totuttuun tapaan villakoirakehän reunalle ja seurasivat silmä tarkkana arvostelua. Ymmärsin, että tuomarin Juha Palosaaren sijoitukset saivat rouvien hyväksynnän.
Rouvista Villakoirakerhon varavaltuutettu Kennelliiton valtuustossa, Kati Viljakainen, vannoi kostoa, sillä hänelle tuli täytenä yllätyksenä villakoirien arvostelun välissä seremonia, jossa ojensin hänelle Kennelliiton hallituksen jo viime vuoden lopulla myöntämän viirin.
Kylmä ei Villakoirakerhon vanhoja rouvia tuntunut vaivaavan, sillä mielet olivat iloiset ja posket punaiset, kun rouvat suunnittelivat siirtyvänsä loppukilpailujen jälkeen lämmittävälle konjakille Ursulan kahvilaan.
Muuten Kaivopuisto sujui hienosti. Uutena piirteenä olivat muutamat sisämaasta tulleet näytteilleasettajat, jotka eivät ymmärtäneet, että a) roskia ei saa jättää telttansa jälkeen muiden korjattavaksi b) roskia ei saa jättää roskapussiin laittamatta niitä roskapönttöihin, koska lokit repivät roskapussit heti hajalle ja levittävät roskat ympäristöön c) tavaroita ei voi jättää hetkeksikään vartioimatta, koska romanialaiset kerjäläiset kiertävät puistoa ja ottavat talteen tyhjät pullot ja varastavat kaikki, mitä varastettavissa on. Ja kun poliisin kutsuu paikalle, varkaat ovat jo häipyneet aikoja sitten!
Myös mediassa saatiin runsaasti näkyvyyttä alkaen Nelosen uutisista ja Helsingin Sanomista kaupungilla leviäviin ilmaisjakelulehtiin, mikä on kaikki kotiin päin.